Ke 20.2.2008 Sport-KooKoo

  • 7 131
  • 45

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Sportin kevätkauden otteluohjelma kotipelien osalta on paperilla helpohko, mutta poikkeuksena säännöstä keskiviikkona Vaasaan saapuu vanha kiistakumppani Kouvolasta. Sarjatilanne on sen verran kiharainen TuTon takana, että mistään play-offien ennakkoasetelmista on turha tässä vaiheessa puhua, mutta täysin mahdollista on että keskiviikkona Vaasa Arenalla kohtaavat joukkueet mittelevät toisiaan vastaan myös puolivälierissä. KooKoo voittamalla nousisi nimittäin taas hetkellisesti sarjakakkoseksi, ja toisaalta Sportin paikka on betonoitumassa seitsemänneksi.

Viime vuosina KooKoo on viihtynyt länsirannikolla aika mukavasti. Tämän kauden ensimmäisessä Vaasan kohtaamisessakin pisteet menivät Kouvolaan 3-6-lukemin. Tuon matsin jälkeen on KooKoo-leirissä tapahtunut paljon, mm. vaasalaisillekin tuttu pelimies Sami Kaartinen häipyi Sveitsiin. Samaten huipputehokkaat kanadalaiset Nistas ja Baker ovat kärsineet vammoista, ja todennäköisesti Bakeria ei Vaasassa nähdä.
Toisaalta nimimiesten oltua sivussa ovat muut nousseet esiin, ja mm. Pyhäjärvi sekä Vilkman ovat keränneet hyvin pisteitä viime aikoina.

Sportin hyvä vire ja nousukiito katkesi perjantaina Kirkonummella, kun kolmannessa erässä kävi romahdus ja Salamat iski nopeaan tahtiin neljä maalia. Ei siinä mitään, Salamat on ollut monesti paha vastustaja kotonaan mutta paha maku jäi suuhun sekä lopputuloksesta että Tammisen kommenteista ottelun jälkeen. Toivottavasti muutama välipäivä ennen KooKoo-matsia on puhdistanut ilmaa ja asenne on kunnossa keskiviikon peliin.

Jos jotain positiivista etsii tuon tappion takaa, niin maalipaikkojahan Sport oli luonut edelleen solkenaan. Vehviläinen pelasi ties monennenko kerran unelmapelin taas Sportia vastaan, ja apinat alkoivat kerääntyä selkään tolppa-ja ohilaukausten myötä.
KooKoo:lla on huippuvahteja tähän sarjaan peräti kaksin kappalein, joten periaatteessa homma ei ainakaan helpotu, kun pakistokin on kouvolalaisilla parempaa luokkaa kuin Salamoilla. Joka tapauksessa Sport lähtee tähänkin otteluun (kuten jokaiseen) alun kovalla sähinällä. Kynnyskysymys onkin, miten pelin taso säilyy tämän ensimmäisen parin minuutin rynnistyksen jälkeen? Monesti tällä kaudella paukut ovat hiljalleen loppuneet alun jälkeen, ja pelin käynnistämisessä on ollut suuria ongelmia.

Toinen mielenkiintoinen seikka on ylivoimapeli. KooKoolla Nistas ja Sportilla Westerback ovat heppuja, jotka sitä yv:tä osaavat pyörittää. Kumpi onnistuu keskiviikkona paremmin?

Kolmas huomionarvoinen asia on kolmos-ja neloskentällisten peli. Sarjan paras nelossentteri Filip Riska on kullanarvoinen Sportille, pitää tasonsa pelistä toiseen ja on viime peleissä saanut myös ketjukavereidensa tasoa nousuun. Samaten Tammisen luottokentällinen Koivisto-Laitinen-Jaatinen pitää tasonsa, vaikka välillä onkin näkymätön. Miten KooKoon vastaavat kentälliset pärjäävät em. vastaan?

Lopuksi kuriositeettina, seurataan Westerbackin jäähy/pistetilastoja tässä matsissa. Yleensä nämä menevät Pattella käsi kädessä, ja sääntö on ollut tälläkin kaudella (tosin vasta viisi matsia takana) se, että jäähyttömyys on näkynyt myös pisteettömyytenä. KooKoo vanhana rakkaana vihollisena sytyttää varmasti myös Patten, joten eiköhän sieltä pari huitomista ja korkeaa mailaa napsahda. Siis 1+3 pisteiden lisäksi..
 

Rankkari

Jäsen
Asennemittari

Aikainen ennakkokirjoittelu, ennakoi mielenkiintoista peliä. Ottelu on ennenkaikkea joukkueiden asennepeli. Kumman joukkeen pelaajat pystyvät toteuttamaan valmentajan antamia ohjeita, kovasta harjoitusjaksosta huolimatta.

Hartiapankille: Pyhäjärvi on ollut viimeaikoina sivussa, Bakerin kunto epävarma. Muitakin pelaajia saattaa jäädä sivuun, tai sitten pelaa puolikuntoisena. Kookoo vahdeille on mennyt sisään helpommannäköisiäkin maaleja, koska maalinedustapelaaminen ei ole aina toiminut. Yv ja av ei ole syksyn tasolla.

Sportillakaan peli ei ole kunnossa, joten tämä ottelu ratkaistaan korvienvälissä.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä on taas näitä pelejä, jotka voivat päättyä ihan miten tahansa. Ennakkoon Sport on kuitenkin pelissä melko selvä suosikki, vaikka hävisikin Salamoille Kirkkonummella. Kehuttavaa ei ollut KooKoonkaan edellisessä pelissä, jossa se surffaili HeKiä vastaan kotitappion.

KooKoolla on nyt periaatteessa enemmän leveyttä hyökkäyksessään kuin edellisen KooKoon ja Sportin kohtaamisen aikaan. Nyt ei olla Ramstedtin ja Liukkosen tulon myötä vain yhden ketjun varassa. Mutta tuntuu, että tehoista on puolet pois, jos Baker ei pelaa. Puolustus on taas Kolarzin ja Virkin loukkaantumisten takia aika kapea. Vähän se huolestuttaa, jos Sport saa vielä kotihurmoksen päälle. Kovin usein sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut, ainakaan kovempia vastustajia vastaan.

Maalivahdeista Härmällä on pari vähän heikompaa peliä alla, joten maalilla aloittanee Antti Ore. Nyt varmaan ratkotaan jo playoffeissa aloittavaa maalivahtia, joten Orella on varmasti motivaatio huipussaan. Toivottavasti muillakin.

Veikkaan, että Essen sukeltaa itselleen kympin ja Honkanen saa pelirangaistuksen. Westerback kasaa perussaldon KooKoota vastaan : 0+0, jäähyt 0, tehotilasto 0. Lopputulos on sitten jo vaikeampi veikattava, kun näiden joukkueiden välillä tulee aika erikoisia pelejä. Voi päättyä vaikka 7-5 tai 1-2.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Iso koetin paskan jälkeen!

Viimeisen Salamat ottelun jälkeen kyseessä taasen iso ottelu! Vastustajat varmasti sytyttävät toinen toisensa tässä ottelussa! Vaikka olen kyllä sitä mieltä, että oli kyseessä mikä tahansa joukkue tästä sarjasta ni parasta olisi irti saatava! Ja sitä parasta ei todellakaa Kirkkonummella Sportin osalta nähty! Runkosarjan otteluita ei todellakaan enää paljoa ole joten nyt kovenpaa vastusta vastaan olisi löydyttävä hiljalleen pleikkaripelikunto mikäli se nyt aiotaan esiin kaivaa tälle kaudelle! On ihan oikein, että Tami penkittää kavereita joille pelit ei maistu ja antaa isoakin kritiikkiä vaikka lehtienkin palstalla! En halua Sportis nähdä näitä pelureita, joilla on heti herne nenäs kritiikin jälkeen! Tamin osuudesta vedettäköön kritiikki loppukauden osalta! Sportin osalta nyt ainakin alottava maalivahti jo tiedetään sillä Väre on nimitetty ykkösmaalivahdiksi! Toivottavasti Eero nyt pystyy sen ison roolin ottamaan mitä tarjolla olisi!
 

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Väre jatkaa, Tamminenkin tuumasi että nyt tiedetään kumpi on kakkoskassari. Toivon Väreeltä huippusuoritusta Kookoota vastaan, toivottavasti Eero syttyy kanukkien mailataituroinnin edessä paraatipelastuksiin. kopkop...

Mites kanukit Kouvolasta? Baker,Nistas ja Clarke? Pelaavatko että saadaan scoutata niitä meille ens kaudeksi?
 
Viimeksi muokattu:

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Aikainen ennakkokirjoittelu, ennakoi mielenkiintoista peliä.
Tästä tuli mieleen, että kyllä on ennakkospekuloinnit ja yleensäkin otteluketjuihin kirjoittelut vähentyneet rajusti siitä mikä tilanne oli esim. -05 kun itse rekisteröidyin palstalle. Oli ennemminkin sääntö että otteluketjut avattiin vähintään pari päivää ennen matsia, ja sivuja kertyi huomattavasti enemmän kuin nykyään. Sama taantuma tuntuu olevan liigapuolella, megaketjuja syntyy enää aika harvoin.

No, se siitä. Westerback vs. KooKoo-asetelmasta tuli Isaskarilta mielenkiintoinen ennuste, joten piti tutkailla miten tuo tilanne oikein on. Ja tosiaan, aika vähille tehoille on Patte KooKoota vastaan viime aikoina jäänyt, sillä kausina 05-06 ja 06-07 pisteet olivat yhteensä 1+2. Ottelupöytäkirjoja en tarkistanut, että oliko merkattu jokaisessa yhteensä kahdeksassa pelissä kokoonpanoon, mutta joka tapauksessa yllättävä tulos.
Pikavilkaisulla muuten Hjerpen nimi oli aika useasti maalintekijänä näissä keskinäisissä, mutta Kikuhan ei keskiviikkona pelaa (kuten ei koko kaudella).
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Isaskarin vanavedessä totean, että tässä voi käydä vähän miten tahansa. Molemmilla joukkueilla on huono esitys alla, joten eiköhän tähän matsiin molemmat tule hyvällä asenteella.

Sport on kotihallissaan ennakkosuosikki, siitä ei pääse mihinkään. KooKoollakin on mahdollisuudet, mutta maalivahdin on onnistuttava. Kauden huipentuman lähestyessä jomman kumman veskarin olisi pikku hilja löydettävä semmoinen hyvä vire. Sehän tarkoittaa varmaa perustorjuntatyöskentelyä, muutamaa "game winning savea" ja sopivan määrän säkää. Puolustuksen on myös pelattava tiiviisti. Ja Patelta se kiekko pois.
 
Haiskahtaa tappiolle. Peli ei vaan kulje!

Nistas ei varmaan huomenna pelaa, nivus tainnut taas kipeytyä. Toivottavasti tiedot olisivat vääriä. Lähiaikoina ehkä Baker takaisin!
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
NISTAS MYÖS POIS KOKOONPANOSTA!

Jep jep, ei hyvältä näytä. KooKoolla kolme tappiota alla ja hyvää ei lupaa tämänkään illan ottelu.

George Nistas, Kory Baker ja Michael Kolarz kaikki loukkaantuneina sivussa!!!

Lisäksi Virkki, Pyhäjärvi ja Lampinen edelleen sivussa. Maalilla aloittaa Ore.

I
VILKMAN Samu - RAMSTEDT Teemu - ESSEN Oskar
HONKANEN Jani - VUORISAARI Ville

II
LIUKKONEN Mikko - HUILLA Matti - MATTILA Mikko
CLARKE Michael - LUSTBERG Jesse

III
PELTOLA Henri - MIETTINEN Tatu - LINDHOLM Miikka
TARKIAINEN Mikko - SIERMAN Antti

IV
KOSKELAINEN Eemeli - SOMPI Jukka - LAMPINEN Aapo
PARTANEN Petri - RÄTY Jaakko

MV 35 HÄRMÄ Antti
1 ORE Antti (AM)
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No johan on...

Jos näin monta loukkaantunutta on Kookoolla! Välillä tietysti mukavaa näinkin päin kun punavalkosten glasien takaa hommaa tarkastelee! Maalivahti voi olla sellainen, jonka pääty saa sekasin ja takuuvarmoja ovat Essen ja Honkanen! Pääty hoitakoon kaverit!
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Vaikeaa tulee olemaan KooKoolle. Nistasin tilanne ei vaikuta hyvältä, toisaalta tässä vaiheessa jos on pientäkin kipua nivelissä, niin kannattaa lepuuttaa.

Sport on tosiaan selkeä ennakkosuosikki. Sillä on peli viime aikoina kulkenut kokonaisuudessaan paremmin. KooKoon ase voisi olla samanlaisessa kurinalaisessa pelaamisesssa, jota se esitti kun viimeksi pelasi TuToa vastaan vieraissa. Helpolla ei lähde pisteet Vaasasta, se on aivan selvä asia.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos näin monta loukkaantunutta on Kookoolla!

Kyllähän tuo KooKoon sairastupalaisten määrä on järkyttävän pitkä.
Harvassa alkaa olla KooKoon pelaajat, jotka eivät jossain vaiheessa tällä kaudella ole olleet sivussa loukkaantumisten takia.

Tällä hetkellä sivussa siis:

Michael Kolarz
George Nistas
Kory Baker
Petri Pyhäjärvi
Jussi Onnela
Jarno Virkki
Jukka Korhonen


Kyllähän varsinkin tuo ulkomaalaiskolmikon poissaolo tekee KooKoon kokoonpanoon sellaisen loven, että ihmeitä saa tapahtua, mikäli KooKoo palaa Vaasasta kolme pistettä mukanaan. Myöskin Pyhäjärven ja Virkin poissaolot ovat paha takaisku KooKoolle.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
KooKoo on ollut Kolekin aikana yllättävän hyvä juuri silloin, kun parhaita pelaajia on ollut lasaretissa. Tiivis ja nöyrä viisiikkopelaaminen on tuonut voittoja mm. Vaasasta, vaikka joukkue on ollut huomattavan junioripitoinen. Tiukka ottelu on taas odotettavissa. Kauden tässä vaiheessa joukkueiden pelitavat pitäisi olla jo suurin piirtein näkyvissä. Sport on suosikki, mutta tiukalle se taas KooKoon kanssa joutuu.
Onko Kouvolasta tulossa katsojia illan otteluun?
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
No ompas KooKoon tähtikaartilla nyt loukkaantumisia. Tätä menoa KooKoo on puolivälierien unelmavastus. Mikäänhän ei ole kuitankaan koskaan varmaa kun Sportista puhutaan. Vastustajan rosteri ei kerro mitään. Huonona päivänä Sport häviää parhaalla kokoonpanollaan vaikka KooKoon a-junnuille.

Sanotaan nyt kuitenkin 4-2.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Kouvolasta tulossa katsojia illan otteluun?

Ei ainakaan jännäribussi ole lähdössä Vaasaan. Muutoinkin kyseessä arkipeli ja Kouvolasta Vaasaan matkaa 450 km niin voisin kuvitella että ei ole kyllä ketään tulossa Kouvolasta Vaasaan.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
KooKoolla on huolestuttavan pitkä tappioputki. Kolmessa viimeisessä pelissä KooKoo on kärsinyt tappiot LeKille, Jokipojille ja HeKille. Osasyy tappiohin on varmasti myös loukkaantumisilla, mutta vaikka tänäänkin puuttuu kokoonpanosta kentällisen verran pelaajia parhaasta päästä niin tappioputki pitäisi saada hiljalleen katkeamaan. Nyt vaaditaan kyllä Orelta huippupeliä ja KooKoolta muutoinkin virheetöntä peruspeliä sillä kupletin juoni tulee varmasti olemaan se, että Sport tulee hallitsemaan kenttätapahtumia. Tärkeintä tietysti tässä vaiheessa on se, että saataisiin Nistas, Baker ja kumppanit pois sairaslistalta sekä se, ettei enää lisää loukkaantumisia tule.
 

Rankkari

Jäsen
Materiaaliero

Pelaajamateriaali on Sportilla huomattavasti nimekkäämpi. Antakaa hieman tasoitusta laittamalla sarjan heikkohermoisin (Guimond) maalille. Kookoo saa olla tyytyväinen pisteeseenkin. Sportin pitää mokata, jollei ota 3pinnaa.

Kumman joukkueen puolella Vaasan seutuville muuttanut Siffa on? Kauden loppuun Kookoon värit silmissä??
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelaajamateriaali on Sportilla huomattavasti nimekkäämpi. Antakaa hieman tasoitusta laittamalla sarjan heikkohermoisin (Guimond) maalille.

Väre näkyy olevan Sportin maalilla. Guimondilla on hyviä muistoja KooKoo-peleistä, joten hänet olisi kannattanut laittaa tänään maalille. Sport taitaa olla parhaalla kokoonpanolla liikkeellä eli siellä ei taida olla porukkaa lasaretissa niinkuin KooKoolla.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Sport taitaa olla parhaalla kokoonpanolla liikkeellä eli siellä ei taida olla porukkaa lasaretissa niinkuin KooKoolla.
Koko kauden missaavaa Hjerpeä lukuunottamatta tilanne on kyllä lähes käsittämätön kun ajattelee Sportin loukkaantumishistoriaa. Savolainenkin näyttää olevan kokoonpanossa vaikka Kirkkonummella oli jonkun tällin saanut.

Talas näkyy olevan seitsemäs puolustaja. Onkohan Leppiniemen pelit pelattu Sportissa? Törnvall kuntoutuessaan ajaa myös Riston ohi pakkien hierarkiassa.

edit. Jaa, kyllähän siellä voi vielä tilaa Leppiniemellekin löytyä, kun Tamminen aikoo peluuttaa ainakin HeKi-matsin neljällä täydellä kentällisellä. Törnvall kun ei varmaankaan ennen pudotuspelejä palaa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on ollut Kolekin aikana yllättävän hyvä juuri silloin, kun parhaita pelaajia on ollut lasaretissa.

Tuo pitää paikkansa ja ei tässä nyt ilman mahdollisuuksia olla, vaikka kanukit puuttuvatkin. Sellainen hyökkäys, jossa on varaa laittaa Lampisen tasoinen pelaaja nelosketjuun, ei voi olla ihan surkea. Ehkä vähän liikaa korostetaan aina näitä poissaolijoita. KooKoon osalta tuo alkaa olla jo ihan normaali olotila ja pelin on kuljettava ilman Nistasia ja Bakeriakin.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon osalta tuo alkaa olla jo ihan normaali olotila ja pelin on kuljettava ilman Nistasia ja Bakeriakin.

Niin pahimmassa tapauksessahan KooKoo joutuu pelaamaan playoffitkin ilman Nistasia ja Bakeria, joten nyt täytyy muiden pelaajien alkaa ottamaan lisää vastuuta. Veikkaan, että tiukalla puolustuspelillä tänään pisteet Kouvolaan lukemilla 1-3 tai vaihtoehtona KooKoolle kauden suurin tappio.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Dallas Cowboys, NYI, Aston Villa
Jos näin monta loukkaantunutta on Kookoolla! Välillä tietysti mukavaa näinkin päin kun punavalkosten glasien takaa hommaa tarkastelee! Maalivahti voi olla sellainen, jonka pääty saa sekasin ja takuuvarmoja ovat Essen ja Honkanen! Pääty hoitakoon kaverit!

Mahtaa olla hyvä meno hallissa kun esitellään KK:n ykköskenttä ja Essen...
Toivotaan myös, että ns. "muistuttaminen" Essenille jatkuu koko pelin ajan.

Ei KK faneilla vielä aihetta suurempaan paniikkiin ton loukkaantumissuman takia. Ette ole vielä siinä tilanteessa, että esim. pakkiparina pelaisi Liukkonen-Vilkman.(oliko se meillä nyt Backman-Osala sillon finaaleissa????)

Jaa itse pelistä sen verran, että jos tuo homma jatkuu KyrkkoSlätti tasolla, niin varma vierasvoitto tiedossa. Luulis nyt kotona kiinnostavan. Tosin yhden Sportin kotipelin nähneenä(Sport 3 - KK 6, joskus marraskuussa), eipä se näytä kotonakaan aina kiinnostavan. Tami kaipaa laatua varmaankin tuohon maalintekoon. Kirkkonummella olisi ollut mahdollisuus 0-3 ekan 10 min aikana. Toivotaan tänään 3-0 tilannetta tuon ekan kympin jälkeen. Tekopaikoista se ei taida jäädä kiinni.

P.S. kukas KK-fani se pyyteli Gizmo maalille tänään.
Antakaa hyvät ihimiset meille toinen omistanne(H taikka O), ni ollaan lähempänä totuutta!!!!
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo mikään yllätys toi tulos ei ollut, niin SYVÄLLÄ KooKoo tällä hetkellä ui, että eipä juuri kiinnosta seurata taas yhtään.

Olihan se alkukausi vähän liian herkkua ollakseen totta.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Viimeistään nyt huomattiin että KooKoo on täysin yhden kentän varassa.

Sport pelasi ehkä kauden parhaan kotiottelun. Ekan erän jälkeen vähän paremmalla tuurilla/viimeistelyllä taululla olisi ollut 3-1. Ainut huono jakso koko matsissa oli KooKoon maalin jälkeiset seitsemän minuuttia. Vaikkei Tamminen ole 60minuutin paineesta puhunut, vyörytti Sport jatkuvasti vaarallisia hyökkäyksiä KooKoon päätyyn. Eerolta tänään aivan jäätävä suoritus. Omalla alivoimalla otti kiekot varmasti eikä tiputellut kiekkoja kertaakaan.

Pitkästä aikaa hyvä matsi Sportilta. Lauantaina voitto Jokipojista ja noustaisiin kuudenneksi, samalla vältettäisiin Hokki ekalla kierroksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös