Mutta missä ja milloin se tapahtuu?
Jos taivaalta ei tuiskua suurta järkälettä, maailmanpoliittinen tilanne ei kärjisty kolmanteen maailmansotaan tai lääketieteen ymmärryksen yli menevä tauti ei rupea raatelemaan, niin arvelen, että mitään mullistavaa ei tapahdu. Elämä jatkuu samaan tapaan kuin ennenkin, vaikka mielekkäät elinmahdollisuudet murenevat kivi kiveltä.
Kuitenkin minun mielestäni olemme keskellä katastrofia jo nyt. Se ei siis ole tulossa tuolla vaan tässä hetkessä, nyt. Se etenee hitaasti solu solulta pyrkimyksenään tuhota koko ruumis. Ihmiskunta on kuin yksilö, joka kulkee syntymästä kuolemaan. Olemme vaiheessa, jossa ryhti on antanut periksi ja katseeseemme on syttynyt hiljainen arasteleva tietoisuus lopullisuudesta, aavistus siitä, ettei ratkaisua ongelmiin ole.
Katastrofi jossa elämme on ennen kaikkea henkinen. Meiltä katoaa luonnontila, tila ja aika. Tropiikin luonnonkansat käyttävät ravinnon hankintaan neljästä kuuteen tuntia päivässä. Saman ajan arvellaan käytetyn kivikaudella metsästys- ja keräilykullttuurissa, täällä pohjoisessakin. Silloin oli aikaa muille ihmisille ja sosiaalisuudelle - lähimmäiselle. Se oli jotain sellaista, jonka tarve on ihmisessä hyvin syvällä, inhimillisyyden perustassa - kädellisen lajityypillisessä käytöksessä ja motiiveissa. Se tekee meidät onnellisiksi.
Meidät tappaa uskontomme, lahkomme oppi. Sen nimi on kulutus. Onnellisuutta on vaikea tutkia, mutta tulokset viittaavat siihen, että lääketieteen kehitys, materiaalisen hyvinvoinnin ja monien mahdollisuuksien kasvu ei ole 1970-luvun jälkeen lisännyt onnellisuuttamme. Ehkä meillä silloin oli materiaalisesti ja kenties myös yhteiskunnallisesti kasassa se, mikä ihmiselle riittää. Vaikuttaa siltä, että nykyään kasautuva materia ja avartuneet mahdollisuudet eivät enää palvele meitä, vaan niistä on tullut itsetarkoitus, uskoa, fundamentalistinen asenne.
Fyysisesti ihmiskunta kestää vielä kauan. Villistä väestönkasvusta huolimatta maapallolla on edelleen tilaa kaupungeille ja päällekkäin rakentamiselle. Hengitysilman heikentymistä emme pysty torjumaan, mutta huonoa ilmaa vastaan voi rajallisesti suojautua. Keski-ikä kuitenkin kääntynee ajan kuluessa laskuun ja myös taistelu tilasta ja resursseista vaatii veronsa, sotienkin muodossa.
Uskonnollisuus on yksi ihmiseläimen sosiaalinen piirre, joka on tehnyt meistä näin toimintakykyisiä. Siihen liittyvä moraali ja yhteisöllisyys auttoivat lajiamme kehittymään, tekemään yhteistyötä ja selviytymään. Tulevaisuudessa sama uskonnollisuus, joka teki meidät vahvoiksi, tulee tuhoamaan meidät. Me kuolemme opinkappaleeseen, jonka nimi on kulutus. Me kilpailemme ja kulutamme toisemme hengiltä.
Ihmisten välinen yhteistyö riitti pitkälle, mutta alkoi nakertaa lajimme olemassa olon perustaa silloin, kun yhteistyömme hedelmät alkoivat tukea vähintään yhtä paljon yksilöä kuin yhteisöä. Yksilöllisyyteen ihmisillä ei ole varaa, koska olemme sosiaalinen laumalaji. Sosiaalisuus on meidän perustamme. Nyt olemme menettäneet sen, elinehtomme.
Kaljoissa, haikeana.
