Pikku-Berliinit, vaietut salaisuudet ja pikkupaikkojen pinttyneet tavat

Tuli tuossa suntion yöllisiä seikkailuja lukiessani mieleen avata ketju asioista joita olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Niinpä tässä hämärässä tilassa, siis valaistuksen puolesta, näppäillessäni sain virtaa pistää tämä alulle sille arvelen että täältäkin löytyy kirjoittajia joilla on asioista tietoa, juttuja tai muistoja.

Pikku-Berliinit

Olen ymmärtänyt että tät nimitystä käytettiin toisen maailmansodan aikana useammastakin saksalaisten parakkikylästä Suomessa, ja näistä suurimmat sijaitsivat Turussa ja Oulussa, molempiin oli sitten Jatkosodan aikana sijoittuneena tuhansia saksalaisia sotilaita. Asiasta olisi mielenkiintoista tietää lisää, mutta etenkin niistä asioista joista ei uskalleta oikein vieläkään puhua. Parakit ovat sittemmin hävitetty kokonaan, mutta mieleeni on usein tullut että kuinkakohan monta saksalaisten jälkeläistä asuu tänäkin päivänä ympäri Suomea tietämättä että hänen isänsä on saksalainen sotilas?

Sotaveteraanien kanssa jutellessa on aina silloin tällöin kuullut juttua siitä kuinka innokkasta hameväki oli etenkin saksalaisten upseerien perään, eräs sotasankari kertoi naisten tulleen jopa joukolla vastaan sotilaita vielä Lapin sodan käynnistyessä, vilttien kanssa kaupungin ulkopuolella, mutta vetäytyneen sitten pettyneinä kun huomasivat että kyseessä eivät olleet saksalaiset sotilaat."Eivät ne antaneet kenenkään naida!"

Näihin tarinoihin tulee tietysti joissain tapauksissa lisäväriä mutta kokemukseni mukaan kyseessä on melkoinen tabu, saksalaisista sotilaista yleensäkin Pohjois-Suomessakin on uskallettu alkaa vasta viime vuosina puhua noin niinkuin "virallisella" dokumenttitasolla, aiemmin se on ollut malliin "Pojat"-elokuvan traaginen loppukohtaus Veli-Matti Ploirista junan perässä. Myös lottien seksuaalinen käyttäytyminen on edelleen iso vaikenemisen aihe, tässäkin asiassa viime vuonna ilmestynyt lottaelokuva oli siloittelussaan aivan perseestä.

Minä lueskelen ja kuuntelen yleensäkin tätä Suomen sodan historiaa vasta pikkuhiljaa, tiedän jo mikä on "Hölmön tölväys", mutta jos täällä on joku jolla olisi sanottavaa niin kertokaa auliisti.

~AUF MARSCH!!!

...jatkan ketjuun lisäaihetta seuraavassa postauksessa...

Muut vaietut salaisuudet

Oletuksia ja pohtimisia, osa kaksi.

Kuinkas paljon sitten Suomesta löytyykään muita vaiettuja salaisuuksia joista vain jostain vanhoillisesta, uskonnollisesta kasvatuksesta johtuen vaietaan täysin, ja asiasta puhumista hävetään, ollaan varovaisia?

Tuli mieleen tämä taekwondo-opettaja meidän kotopuolesta, ja sitten tämä, oliko pari vuotta sitten tuomittu ortodoksimunkki Pyhäsalmelta: http://www.keskipohjanmaa.net/gen/401260.asp

Syytetyn katsottiin syyllistyneen kolmeen raiskaukseen, kahteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kahteen seksuaalisen teon pakottamiseen sekä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön neljänä eri vuonna vuosituhannen alussa.

Laajenna klikkaamalla

Taekwondo-opettajallahan syytekohtia oli jotain 800, eli runsaasti enemmän kuin munkilla, mutta pikkuisen ihmetyttää/huvittaa se, että munkkikin kerkesi vuosikausia pitää rippikouluja ja muita nuorten seurakuntatapahtumia sadoille lapsille, olla isänä kahdeksalle lapselle (mikä on ollut heidän kohtalonsa isukin suhteen?) ja silti ei jäänyt kiinni kuin vasta nin myöhään?

Molemmilla on varmasti runsaasti enemmän uhreja, mutta mikä saa uhrin ja omaiset, sekä muut asiaa aavistelevat vain vaikenemaan asiasta, pyrkimään unohtamaan, häpeämään? Onko helpompi olla asian joutuessa oikeuteenkin hiljaa ja koittaa unohtaa?

Munkistakin oli kuiskittu ja puhuttu jo pitkään, ja paikalliset sukulaiseni pyysivät olemaan hiljakseen asiasta vielä siinäkin vaiheessa kun miehen koko nimi oli julkaistu valtakunnallisissa lehdissä!

Liekö teillä ajatuksia kyseisistä asioista, ja onko sinun "kotokylässäsi" tapahtunut vastaavaa, ovatko kaiken, insestien, jakomielitautien, "hulluuden" takana serkkuavioliittojen aiheuttamat mutkat geeniperimässä vai meneekö kaikki vanhoillisen kasvatuksen, uskontojen piikkiin, vai onko se vain inhimillistä että tämmöistä tapahtuu?

Teorioita. Nyt ei ehdi enempää alustaa mutta josko jotain kumpuaisi.

Yhtenä kokemuksena, omasta mielestäni kouluissa suomen sotahistoriasta vaiettiin (90-luvulla), äitini mukaan sotien jälkeen kun itse oli koulussa sodista ei puhuttu "traumaattisuutensa" takia juuri ollenkaan.

Tottahan toki yleisimmät asiat käytiin läpi mutta pintaa raapaistiin aika ohuesti, esim. liittoutumisesta saksan kanssa ei mainittu mitään.

Itselläni tietysti nuorena poikana olisi kiinnostanut sotajutut vaikka kuinka, onneksi veteraani-isovanhempani kertoi omista kokemuksistaan sodassa.
Ja vanhempana tietysti sitä kirjallisuutta olisi voinut lukea mutta leikkipyssyt oli vaihtunut jo kaljapulloihin.

Tietysti Awe tarkoitti hiukan synkempiä salaisuuksia, toivottavasti kelpaa.
Itse tunnen että koulu ja yhteiskunta pimitti ja vääristeli historiaa ollessani koulussa.

Lieneekö kyse ylpeydestä, opettajien sijoittumisesta sodan jälkeen syntyneihin ikäluokkiin joita oltiin suojeltu "kauhuilta".

Toisaalta kansallinen identiteetti perustuu osittain suomalaiseen sisuun, eikä suomalaiseen sisuun + liittoutumiseen saksan kanssa + lainasotilaiaiin esim. virosta + saksasta saatuun kalustoon.

Hiukan kärjistettynä tietysti

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

fat of the land kirjoitti:

Tietysti Awe tarkoitti hiukan synkempiä salaisuuksia, toivottavasti kelpaa.
Itse tunnen että koulu ja yhteiskunta pimitti ja vääristeli historiaa ollessani koulussa.

Laajenna klikkaamalla

Kyllä kelpaa, nimenomaan ilmiöön liittyvät jutut ja kokemukset, tottakai törky on parasta mutta selkeästi yleinen ilmiöhän sotaan liittyvien juttujen värittäminen ja kaunistelu on, vaikkemme nyt missään Pohjois-Koreassa tai Neuvostovallassa asukaan.

Saksalaisista puhuminen tosin on selkeästi nimenomaan oma, kansallinen juttu ja "häpeä", sillä en näe ainakaan N-liiton suhteen ulkopolitiikan haitanneen tai pelottaneen aiheesta puhumista?

Taidanpa lykätä lusikkani tähän(kin) soppaan - piditte siitä sitten tahi ette.

Suvussamme on jonkin verran kokemusta noista saksalaisupseereista ja heidän innokkuudesta liehitellä suomalaisia naisimmeisiä.

Isäni äiti asuessaan sodan aikana Kemissä joutui hetkeksi saksalaisupseerin liehittelyjen kohteeksi vaikka tahollansa seurustelikin jo tulevan vaarini kanssa. Tämä upseeri kävi kovin sinnikkäästi tekemässä tuttavuutta tulevan mummini kanssa hänen toimiessä myyjänä osuuskaupassa Kemissä. Tokihan tämä upseeri koetti liehitellä vaikka millaisin keinoin ja tarjosi vaikka mitä herkkuja jotta saisi isäni äidin sydämen puolelleen mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä, mummini oli kieltäytynyt niin tarjotuista herkuistakin kuin myös tuttavallisista tapaamispyynnöistä.

Lopulta liehittely lakkasi siihen kun tämä upseeri sai komennuksen Saksaan (?) tai ties minne - yksipuolisiksi siis jäivät liehittely-yritykset ja mummini tuntien olisi aika paljon pitänyt tapahtua jotta hänen päänsä olisi kääntynyt. Hän oli jo valinnut tulevan kumppaninsa joten yksi yli-innokas saksalaisupseeri ei onnistunut kääntämään hänen päätänsä toisaalle.

vlad.

vladilla tiukkis mummo!!! Ois nyt vähän testannut saksalaista metwurstia...

Mutta asiaan. Yksi vähemmän puhuttu juttu sota-ajoilta ovat nämä virolaiset vapaaehtoiset, jotka olivat sotimassa itärintamalla Suomen riveissä (JR 200:ssa?). Jonkinlaista dokumenttia jätkien kohtaloista on ollut tv:ssä, mutta itsellä on muutama vanhoilta parroilta kuultu juttu jäänyt mieleen koskien virolaisia vapaaehtoisia.

Eli sodan loputtua Neuvostoliittohan vaati virolaisten luovuttamista heidän kynsiinsä ja ei nyt tarvinnut olla mikään professori tajutakseen mikä kohtalo rajan takana poikia odotti. Siispä monet virolaisista yrittivät paeta Ruotsiin sodan päätyttyä. Oman käsityksen mukaan näitä loikkauksia tehtiin lähinnä Vaasasta käsin (Lauri Törni oli esim. järjestelemässä loikkauksia Vaasasta käsin) kalastajaveneillä tai sitten Torniojoen yli pohjoisessa. Tästä en tiedä, että miten vangittuja virolaisia oli kerätty Oulun seudulle odottamaan siirtoa Neuvostoliittoon (jääneet kiinni rajanylitystä yrittäessään Pohjoisessa?), mutta vangittuja oli kuitenkin lähdetty siirtämään junalla etelään luovutusta varten ja Suomessa oltiin kai valtaosin sitä mieltä, että on poikien pettämistä luovuttaa heidät venäläisille, joten n. 100 km. Oulusta etelään junat oli pysähtyneet asemalle tms., jossa vankeja vartioineet sotilaat olivat päästäneet virolaisia karkuun ja näin yrittämään uutta loikkausta Ruotsiin. Kai hommaa oli jotenkin järjestelty sillä osalle vangeista oli järjestetty piilopaikkojakin ko. seudulta SUOPOn tms. etsintöjen rauhoittumista odotellessa. Näin ainakin olen parista lähteestä kuullut kerrottavan.

Lisäksi muutamasta tapauksesta olen kuullut, joissa rintamalta palannut mies ei ollutkaan sama kuin sinne mennyt. Eli jotkut virolaiset pääsivät pälkähästä ottamalla kuolleen suomalaisen henkilöllisyyden. Molemmissa tapauksissa "vaihtuneet" miehet olivat yksinäisiä miehiä ja kyllähän pienillä kylillä tällaiset huomataan, jos ulkonäkö vaihtuu täysin ja ei oikein Suomi taitu puhtaasti enää sodasta tullessa, heh! Mutta ainakin toisen näistä tapauksista tiedän perustaneen perheen jne. Suomessa ja eläneen uudella henkilöllisyydellään normaalia elämää. Asiasta on oltu hissun kissun.

Alkaa rönsyillä tämä aihe, mutta Suomen vapaussota ja viron vapaussota ovat myös historiallisesti aika arka aihe, josta ei paljoa puhuta. Itselle aukeni vasta tässä kesällä sellainenkin asia, että Punaisillakin oli ulkomaisia joukkoja taistelemassa Suomessa heidän riveissään. Mm. Latviasta oli tarkka-ampujakomppania tms., joka taisteli myös Virossa punaisten riveissä mm. taisteluissa, joissa oli Pohjanpojat, suomalaiset vapaaehtoiset, mukana. Isoukki oli innokas suojeluskuntalainen nuorena ja oli mm. tällä Viron keikalla mukana. Aiheesta ei kuulemma juuri puhuttu muuta kuin, että virolaiset olivat pelkureita, heh!, ja "se reissu olisi saanut jäädä tekemättä". Reissu oli ilmeisesti enempi yli-innokkaiden nuorten jannujen remureissu, jolla ei paljon kehtaa kotona retostella.

Jatketaan hyvää ketjua... Niin ja Golden AWelle, että kyllä ainakin meillä päin vanhat ihmiset puhuivat, että "tuohan on niitä saksalaisten lapsia", mutta asiasta joskus kun juteltiin, niin ei niitä paljoa ole tänne jäänyt. Kai se on moraali ollut sota-aikoina vielä suhteellisen korkea verrattuna nykypäivään. En muuten ainakaan muista kuulleeni, että saksalaisten kanssa vehtanneita naisia olisi mitenkään kaltoin kohdeltu romanssiensa takia sodan jälkeen, mutta ehkä vasemmistolaisemmilla seuduilla sitäkin on saattanut olla.

Rovaniemellä asustellut isoäitini seurusteli sodan aikana itävaltalaisen vääpelin kanssa. Isoäitini siskolla oli myös saksalainen miesystävä. Käsittääkseni tämä oli niin yleistä, että ei sitä osattu sen enempää edes hävetä. Isoäitini oli samanaikaisesti naimisissa erään suomalaisen miehen kanssa, ja avioliitto oli heidän välillään käytännössä muutenkin ohi, ja tämä suomalaismies kaatui sittemmin Ihantalassa. Mummoni osasi vielä vuosikymmentenkin jälkeen melko hyvin saksaa, eikä hänellä ollut mitään pahaa mainittavaa heistä, vaikka he Lapin polttivatkin. Kriisiaikoinahan moraalikäsitykset höltyvät, mikä osoitetaan hyvin mm. Beevorin Berliin 1945 -kirjassa.

Rovaniemellähän on edelleenkin mm. Rommelin kenttä. Urheilukenttä, jonka sakemannit sodan aikana rakensivat.

käpykaarti

Meidän mökkikylillä oli muutama innokas kommunisti, joista yksi sittenmin istui vuosia eduskunnassakin. Sota-aikana nämä kaverit olivat sitä mieltä, että vakaumus estää armeijassa taistelun. Niinpä kaverit viettivät sota-ajan metsässä piilossa. Nimismiehet tulivat aika ajoin äijiä etsimään, mutta menestys oli aina huono.

Sen verran tiukkaa piilottelu kuitenkin oli, että naapuritkaan eivät miehiä nähneet. Mummini kertoi, että oli ihmetellyt kun näiden talojen heinätalkoissa jätettiin aina osa töistä tekemettä. Asiasta kysyessään hänelle sanottiin, että "kyllä ne heinät sieltä latoon löytää tiensä". Ja seuraavana aamuna ne siellä olivatkin, elikkä metsänveikot olivat työnsä tehneet.

Sen verran arka aihe tämäkin on, että edes kuulemma 60- ja 70-luvun kiivaina punavuosina asiasta ei puhuttu. Kylillä oli kuitenkin paljon sotaveteraaneja ja muutama sotavainaakin oli kylästä lähtenyt (mukaan lukien meidänkin torppa), joten metsäläisiä jonkin verran touhu hävetti. Itse en tiedä kuinka yleistä tällainen toiminta sota-aikana oli, mutta syystä tai toisesta johtuva rintamakarkuruus oli huomattavasti yleisempää kuin nyt vallalla oleva käsitys yhtenäisestä kansasta talvisodan ja Ihantalan ihmeineen.

Toiselta puolelta sukua sitten Pohjanmaalla oltiinkin sitten innokkaita Suur-Suomen rakentajia. Viron retkillä oli esi-isiä ja isoisä lähti jatkosotaan väärentämällä oman isänsä nimikirjoituksen 17-vuotiaana, kun asia paljastui oli vaari jo rintamalla. IKL:nkin toimia tuli kuulemma harrastettua. Sodan jälkeen näistä asioista ei sittemmin puhuttu, mikä lieni varsin yleinen toimintatapa.

Major Julli kirjoitti:

Itse en tiedä kuinka yleistä tällainen toiminta sota-aikana oli, mutta syystä tai toisesta johtuva rintamakarkuruus oli huomattavasti yleisempää kuin nyt vallalla oleva käsitys yhtenäisestä kansasta talvisodan ja Ihantalan ihmeineen.

Laajenna klikkaamalla

Kyllähän rintamakarkuruus talvisodan aikana tuiki harvinaista taisi ollakin, mutta jatkosodan aikana ongelmaksi muodostuivat hyökkäysvaiheen aikana ns. vakaumukselliset ja torjuntavaiheen aikana etenkin hermonsa menettäneet tai henkikultansa vuoksi linjasta pakoon lähteneet. Kahta viimeksimainittua ryhmää kohdeltiin ylipäällikön käskystä lempeämmin kuin monet rintamakomentajat olisivat halunneet. Varmasti viisas ratkaisu ottaen huomioon sodänkäynnin yleisen legitimiteetin säilyttämisen noihin aikoihin.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Lapissa jo hyvissä ajoin jatkosodan kuluessa käpykaartiin lähteneet perustelivat usein karkuruuttaan sillä, etteivät halua taistella fasistisen Saksan rinnalla. Nooh, kun aikanaan Lapin sodassa olisi tarjoutunut tilaisuus taistella fasistista Saksaa vastaan, ei homma kiinnostanut sen paremmin... Aiheesta voi lukea lisää esim. Sampo Ahdon kirjoittamassta teoksesta "Aseveljet vastakkain".

Kiitokset äijille hyvistä jutuista, juuri näitä haettiin, tökitään pikkuhiljaa lisää muurahaiskekoa josko jotain löytyisi. Siis onhan normaalia analysioida mennyttä ja nykyistä mutta kuten mainittu, uskonnon ja perinteiden takia em. asioista on pidetty parhaimmillaan todella pitkään hiljaiseloa, isoa osaa jutuista on puhuttu vain naapuruston miesten kesken tms.

Kuulin vloppuna isäni kanssa jutellessa hauskan pikkujutun joka liittyy Pikku-Berliineihin, muuten ei. Isoisäni oli vapaaehtoisena liittynyt armeijan joukkoihin pysyvästi jo vuonna 1938 mutta lähetettiin kaatumataudin eli epilepsian takia kotopuoleen Kokkolaan vuonna 1943. Hän toimi tämän jälkeen usean vuoden ajan poliisina. Eräs muistaakseni Ykspihlajan kaupunginosasta tullut kaveri oli sitten sattunut saman vuoden loppupuolella saapasvarkaisiin Saksalaisten parakkikylään. Vartija oli äkännyt varkaan ja pysäyttänyt tämän ampumalla jalkaan.

Noh, varkaasta tuli sitten kuulemma kuitenkin jonkinlainen kyläsankari sillä juttu muuttui pikkuhiljaa muotoon jonka mukaan hän oli "vastustanut saksalaisia" (sankarillisesti) vaikka oli oikeasti vain varas joka jäi kiinni.