Teemu Kuusisto

  • 8 320
  • 50

Kiekkoleijona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teemu Kuusisto.

Avataan nyt hänellekin oma aihe. Saanut täksi kaudeksi todellisen näytönpaikan liigassa, mutta tehot ovat 5+2 elikkä varsin vaatimattomat. Kuinka pitkä sopimus hänellä on? Jos kattaa vain tämän kauden en uusisi sopimusta, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Onko näytönpaikka ollut todellinen? Nelosketjun miehenä on hiukan hankala olla mikään varsinainen pistenikkari. Toki mies olisi voinut loukkaantumisten aikaan antaa Jortsulle riittävän jäätäviä näyttöjä, jotta paikka hyökkäävämpäänkin ketjuun olisi auennut.

Kuusiston pari peliä Sportissa nähneenä olen ehdottomasti sitä mieltä, että miehen avut ei ole rymistelyssä ja puolustamisessa. On hiukan Fandulin kanssa samaa vikaa, että toppahousuissa ei paljon lunta näkynyt. Sniperinä oli kuitenkin aivan ehdoton, enkä olisi pannut ollenkaan pahakseni, vaikka Sporttiin olisi vielä täksi kaudeksi jäänyt, sen verran mies ilonaiheita kannattajille antoi.

Yhtä kaikki, olen sitä mieltä, että mies menee täysin hukkaan kärkijoukkueen neloskentässä. Voisi olla parhaimmillaan Kalle Kermanin tasoinen maalintekijä jossain pienemmässä seurassa jossa olisi mahdollisuus olla suuremmassa roolissa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Koko kausi nelosketjussa, rikkovien pelaajien vierellä. En kutsuisi sitä näytönpaikaksi. Alkukaudella pääsi pari kertaa Metron rinnalle tämän pelatessa kahdessa ketjussa, ja silloinhan Teemu pääosan maaleistaan tekikin.
Mutta, tilanne on tämä ja tuskin siitä enää muuksi muuttuu. Muissa ketjuissa ei yksinkertaisesti ole tilaa Teemulle, varsinkin sitten jos Selänne liittyy kokoonpanoon. Saattaa jopa käydä niin, että se on Kuusisto, joka väistyy 13. hyökkääjäksi Teukan tieltä.
 

Filosofem

Jäsen
Eikös Kuusisto päässyt harjoitusotteluissa Filppulan ketjuun (olisiko ollut Peten paikalla?) jolloin myös tulostakin syntyi. Vai muistanko aivan väärin? Joka tapauksessa pidän Kuusistoa edelleen mustana hevosena, joka oikein käytettynä saattaa tehdä suuriakin tuhoja aikaan. Mestiksessä hänellä on niin kovat näytöt, että luulisi ainakin nelosketjua paremman näyttöpaikan irtoavan liigajoukkueesta. Tosin nyt Temen ansiosta meidän nelosellakin on mahdollisuudet maalintekoon - vaikka Kuusistoa ei Mäki taikka Kuki kykenekään ruokkimaan. Tämän ongelman monet tosin osasivat aavistaa kun Kuusiston sopimus alkukesästä julkaistiin: Teemulle pitäisi antaa vastuuta hyökkäävässä roolissa, sillä nelosketju ei palvele Kuusiston parasta osa-aluetta, maalintekoa.

Tietenkin vielä on kysymysmerkki, minkälainen Kuusiston maalintekotaito liigatasolla on. Jokerit on yllättäen selvinnyt kauden ilman pahoja loukkaantumisia, joten pelaava kokoonpano ei vaihdu. Mutta esimerkiksi Pete Varis on ollut jo jonkin aikaan jonkintasoisessa kohmeessa ja hänen paikallaan voisi testata Dallaa tai Kuusistoa. Mielestäni kuitenkin ennen kuin Kuusistosta luovutaan, häntä pitäisi koittaa maalintekijän roolissa. Tiedä vaikka homma natsaisi, ei taas viitisi HPK:lle antaa ensi kaudeksi ykkösketjun maalitykkiä. Fyysisessä pelissä Kuusisto on aika rääpäle, mutta kuka tästä välittää jos hän alkaisi nakuttamaan maaleja.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Yksi Teemun viidestä maalista oli ainakin hieno kattolämäri, joka osoitti, että kyllä se kiekko menee putkien väliin Kuusiston pojalla myös liigassa.

Ansaitsisi parempaa, kuin nelosketjun rikkovan roolin. Mitä järkeä hukata poikkeuksellinen ratkaisijalahjakkuus duunariksi? QH:n liksan olisi voinut jättää maksamatta ja näyttää äijälle kengänpohjaa - Kuusisto siihen tilalle.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti MC61
Yksi Teemun viidestä maalista oli ainakin hieno kattolämäri, joka osoitti, että kyllä se kiekko menee putkien väliin Kuusiston pojalla myös liigassa.

Ansaitsisi parempaa, kuin nelosketjun rikkovan roolin. Mitä järkeä hukata poikkeuksellinen ratkaisijalahjakkuus duunariksi? QH:n liksan olisi voinut jättää maksamatta ja näyttää äijälle kengänpohjaa - Kuusisto siihen tilalle.

Tuo maali taisi tulla 5-1 voitossa Kärppiä vastaan? HN-matsissa TPS:ää vastaan antoi hyvän syötön Mäen maalin.

Jos en nyt aivan väärin muista niin QH:n pelatessa nelosen sentterinä Kuusisto keräsi silloin aika paljon pisteistään.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teemu Kuusisto on nyt siinä tilanteessa mitä monet varmasti pelkäsivätkin ennen kauden alkua. Kiekolliseen rooliin ensimmäisiin kenttiin pidettiin liian isona riskinä ja toisaalta taas ei ole ollenkaan nelosketjun pelaajatyyppiä. Harjoitusotteluissa tosiaan pelasi samassa kentässä Valtteri Filppulan ja Variksen Peten kanssa ja mukavasti tulikin paunoja joka kaverille.

Itse kokeilisin Kuusistoa nimenomaan Pakaslahden kentässä Hancockin tilalla. Pakalla ja Dallalla on alkanut viime aikoina paremmin synkkaamaan, mutta mr. Hankee ei tuo ketjuun yhtään mitään. Puolustaminen ei kiinnosta ja hyökkäyssuuntaankin näyttää enemmän vain vittuillen heittävän kiekkoa päätyyn. Kuusisto on sutjakas luistelemaan, hänellä on hyvä laukaus ja taitoakin löytyy.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Viestin lähetti Jokeriarska
Itse kokeilisin Kuusistoa nimenomaan Pakaslahden kentässä Hancockin tilalla. Pakalla ja Dallalla on alkanut viime aikoina paremmin synkkaamaan, mutta mr. Hankee ei tuo ketjuun yhtään mitään. Puolustaminen ei kiinnosta ja hyökkäyssuuntaankin näyttää enemmän vain vittuillen heittävän kiekkoa päätyyn. Kuusisto on sutjakas luistelemaan, hänellä on hyvä laukaus ja taitoakin löytyy.

Tähän ei tarvitse mielestäni lisätä mitään. Ei muuta kun toivomaan, että Jokerikoutsit lukevat jatkoaika.comia.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuusisto on saanut liiga-rookieksi ihan hyvin peliaikaa. Ensi kaudella sitä sopii odottaa lisää.
Jospa Wade on kokeiluhaluisempi kuin Jortikka, ja Kuusisto saa näyttää paremmassa roolissa, mihin pystyy.
 

kaksoismetro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Virmasen herrasväki
Itsellänikin on sellainen mielikuva, että Kuusisto olisi tehnyt muutaman pisteen nimenomaan Hancockin laiturina.

Toinen maksaa vähän, toinen paljon. Toinen pelaa nelosessa, toinen pelaa innottomasti Pakaslahden ja Dahlmanin kanssa. Toisella 5+2, toisella 11+5. Onko tämä todella parasta, mitä näistä kahdesta voidaan saada irti?

Mielestäni jotain iloa ja riemua Hankistakin voitaisiin saada peluuttamalla häntä keskellä, mutta miten tällainen kävisi mahdolliseksi? Kuki laitaan, Hancock nelosen keskelle, Kuusisto Pakan ketjuun? Kuusisto Filtterin ketjuun, Varis Hancockin laidalle? Kuusisto ja Kuki Hancockin laitureina? Tai jotain aivan muuta? Mitään tällaisia kokeiluja ei Jortikalta tietenkään tulla näkemään ellei tapahdu (hermo)romahdusta ennen pleijareita, mutta onpahan nyt tehty epätoivoinen ehdotus minunkin puolestani.
 

Kovalchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL: Atlanta Trashers

Sm-Liiga: Jokerit

Mest
No tähän Teemu Kuusisto kysymykseen on kyllä pakko vastata että onhan Teemu ollut pieni pettymys liigatasolla vaikka ei välttämättä pelaakkaan ketjussa joka olisi hänelle paras mahdollinen. Teemun kehityksen kannalta olisi varmasti parempi jos hän pelaisi jossain hyökkäävämmässä ketjussa, mutta seuran nimeltä Jokerit ei ole tarkotus kehittää pelaajia vaan tehdä tulosta, voittaa mestaruuksia.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Viestin lähetti Kovalchuk
Teemun kehityksen kannalta olisi varmasti parempi jos hän pelaisi jossain hyökkäävämmässä ketjussa

Kohta tulee Pallokerho ja ensi kauden runkosarjan lopussa Kuusiston nimen perässä on saldo 25+20=45. Ja sitten alkaa parku täällä päässä.
 

finnishflash

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit! KK-81
Viestin lähetti Jokeriarska
Teemu Kuusisto on nyt siinä tilanteessa mitä monet varmasti pelkäsivätkin ennen kauden alkua. Kiekolliseen rooliin ensimmäisiin kenttiin pidettiin liian isona riskinä ja toisaalta taas ei ole ollenkaan nelosketjun pelaajatyyppiä. Harjoitusotteluissa tosiaan pelasi samassa kentässä Valtteri Filppulan ja Variksen Peten kanssa ja mukavasti tulikin paunoja joka kaverille.

Itse kokeilisin Kuusistoa nimenomaan Pakaslahden kentässä Hancockin tilalla. Pakalla ja Dallalla on alkanut viime aikoina paremmin synkkaamaan, mutta mr. Hankee ei tuo ketjuun yhtään mitään. Puolustaminen ei kiinnosta ja hyökkäyssuuntaankin näyttää enemmän vain vittuillen heittävän kiekkoa päätyyn. Kuusisto on sutjakas luistelemaan, hänellä on hyvä laukaus ja taitoakin löytyy.

Tosiaan tossa ois järkee, hancock on ollut enemmän tai vähemmän pettymys.. Dalla taas ainakin mulle positiivinen yllätys, mutta voi myös olla että dalla ja kuusisto on vähän liian samanlaisia pelaajia, mutta uskoisin et ketju toimis..
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tämä Teemu Kuusisto onkin vaikea tapaus, ei missään tapauksessa mikään floppi, päinvastoin yllättänyt ainakin minut positiivisesti. Kuten jo edellä monesti todettu, Kuusisto on maalintekijä ja elää maaleista. Kuitenkin on samaan hengenvetoon todettava, että kyllä kaveri on roolinsa nelosketjussakin hoitanut tyylikkäästi ja nöyrästi. Ihan hyvää puolustuspelaamista ja mitä minä olen ymmärtänyt näkemättä miehen pelejä divarissa, on joutunut opettelemaan puolustuspelaamisen ihan nollasta. Periaatteessa tällainen noyrä työtätekevä oma jannu on aina parempi kuin joku junantuoma, mutta silti Kuusiston terävyys maalintekopaikoissa liigatasolla on hiukan kysymysmerkki. Tottakai tilanne on vähän poikkeava, kun joutuu tuollaisessa roolissa pelaamaan ja näyttöpaikkoja tulee vähän. Mutta hei, kuka muistaa Rambo Koiviston? Ei ollut hänelläkään aikoinaan parempi tilanne ja silti tuli hattutemppuja solkenaan HIFK:ta vastaan! Eli kyllä mä silti peräänkuulutan Kuusistolta loppujen lopuksi vähän lisää näyttöjä ennenkuin kahteen ekaan nostetaan.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Gags
Mutta hei, kuka muistaa Rambo Koiviston? Ei ollut hänelläkään aikoinaan parempi tilanne ja silti tuli hattutemppuja solkenaan HIFK:ta vastaan! Eli kyllä mä silti peräänkuulutan Kuusistolta loppujen lopuksi vähän lisää näyttöjä ennenkuin kahteen ekaan nostetaan.

Eikös asiaa auttanut että Otto pelasi kentän sentterinä? Eikös Otto pelaillut aika usein ykkösen ja kolmosen sentterinä?

Itse olen sitä mieltä, että tämä kausi on ollut vasta Kuusiston sisäänajamista. Jos Pete lopettaa tämän kauden jälkeen, niin Kuusisto itse voi napata tuon paikan. Siis ansaitsisi eikä saisi perintönä tuota paikkaa.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti MC61
Kohta tulee Pallokerho ja ensi kauden runkosarjan lopussa Kuusiston nimen perässä on saldo 25+20=45. Ja sitten alkaa parku täällä päässä.

Kyllä saa toteutua monta toivetta ja rukousta ennen kuin Kuusisto hakkaa tuollaiset tehot. Ei tapahtune ihan äkkiä.

Kyllähän Kuusisto on tällä kaudella käynyt kovan koulun ja varmasti oppinut ja kehittynyt, mutta noihin lukemiin vaadittaisiin jo maajoukkuetasoinen pelaaja ja sitä ei Kuusisto ole, eikä ole vielä ensi vuonnakaan.
 

manu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues.
Voihan se vaikka tapahtuakin. Mihin ne maalintekotaidot olisivat kadonneet. Jos mies mätti maaleja liukuhihnalta viime kaudella Sportin ykköskentässä niin eiköhän hän sen saman tekisi myös HPK:n, Lukon tai vaikka Ilveksen ykköskentässä. Pelihän on eniten kiinni siitä kenen kanssa pelaat. Kuusisto tekisi varmasti enemmän pisteitä Jokereiden ykköskentässä kuin Tomek Valtonen. Hän vain ei ole saanut näyttää, ja kiitos siitä kuuluu Jortikalle. Sopimusta kirjoitettaessa hänelle on varmasti Mestiksen pörssiykkösenä luvattu peliaikaa, mutta niin kirkassilmäinen ei saisi olla.

Onhan Kuusisto myös osittain itsekin syypää pieneen rooliin ja vähäisiin pistemääriin, sillä Jokereissa vahvan roolin saavuttaminen ei tulokkaalta onnistu. Miksi mies ei kirjoittanut nimeään jonkin "pienemmän" seuran paperiin? Varmasti rahan takia; Jokereissa on palkat, mutta HPK:ssa peliaika. Aina ei välttämättä ajatella.
 

Hank

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk,Pikku-Jallu,Caps
Kohta tulee Pallokerho ja ensi kauden runkosarjan lopussa Kuusiston nimen perässä on saldo 25+20=45. Ja sitten alkaa parku täällä päässä.

Ei pelkoa. Teemu kävi kokeilemassa 02/03 kaudella 16 matsia hurjilla 0+1 tehoilla. En tosin muista kuinka sai vastuuta silloin, mutta kiitos ei.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti manu
Voihan se vaikka tapahtuakin. Mihin ne maalintekotaidot olisivat kadonneet. Jos mies mätti maaleja liukuhihnalta viime kaudella Sportin ykköskentässä niin eiköhän hän sen saman tekisi myös HPK:n, Lukon tai vaikka Ilveksen ykköskentässä. Pelihän on eniten kiinni siitä kenen kanssa pelaat.

Ja sitten meillä on pelaajia, jotka hakkaa samat 15-20 maalia rippumatta siitä, pelaavatko missä maassa tai millä sarjatasolla tahansa - tai kenen kanssa tahansa. Ja sitten meillä on niitä pelaajia, jotka painaa divarissa tolkuttomat tehot, mutteivat nouse koskaan liigapelaajiksi.

Jos jotain pitäisi päätellä pelkästään pelejä katsellen, niin helvetin hyvällä asenteella Kuusisto on mennyt tämän kauden ja jos sama jatkuu, niin hyviä asioita tapahtuu varmasti - niin miehelle kuin joukkueellekin. Kuusiston pelissä on vain niin paljon suuria heikkouksia, että on liki mahdoton nähdä hänen yltävän 25+20 tasoisiin tehoihin ensi kaudella tai sitä seuraavallakaan. Jos suoraan sanotaan, niin tuskin koskaan.

Kuusistolla oli selkeästi liigatasoisia ominaisuuksia Jokereihin tullessaan, mutta hänellä on edelleen niin paljon heikkouksia, että loppujen lopuksi Kuusisto on vain ja ainoastaan nippanappa liigatasoinen pelaaja. Toivottavasti asenne ja työnteko maittaa, silloin tason voi olettaa nousevan ja sitä myötä vastuunkin kasvavan.

Mitä tulee siihen, kuinka paljon Kuusisto olisi tehnyt paunoja Metron ja Jarnan vieressä, niin on ihan varmaa, että se ketju on kokonaisuutena parempi Tomekin kanssa kuin Kuusiston kanssa. Ja Tomekin ja Kuusiston kohdalla vertailu on jotakuinkin mieletöntä - pelaajina aivan eri puusta veistettyjä ja myös aivan eri tasolla.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Hank
Ei pelkoa. Teemu kävi kokeilemassa 02/03 kaudella 16 matsia hurjilla 0+1 tehoilla. En tosin muista kuinka sai vastuuta silloin, mutta kiitos ei.

Pääosin nelosessa meni tuo aika.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Viestin lähetti manu
Mihin ne maalintekotaidot olisivat kadonneet. Jos mies mätti maaleja liukuhihnalta viime kaudella Sportin ykköskentässä niin eiköhän hän sen saman tekisi myös HPK:n, Lukon tai vaikka Ilveksen ykköskentässä. Pelihän on eniten kiinni siitä kenen kanssa pelaat. Kuusisto tekisi varmasti enemmän pisteitä Jokereiden ykköskentässä kuin Tomek Valtonen. Hän vain ei ole saanut näyttää, ja kiitos siitä kuuluu Jortikalle.
Oletko tosiaan sitä mieltä, että Mestiksen ja SM-liigan välillä ei ole minkäänlaista taso- tai pelityylieroa, jonka seurauksena liigassa maalien tekeminen on vaikeampaa kuin Mestiksessä? Jos olet, olet väärässä.

Kuusiston kovin rajalliset kyvyt (hyvä laukaus, pari vakiokikkaa, onneton tasapaino jne.) riittivät Mestiksessä tähtiasemaan. Liigassa on kuitenkin vastaavia pelaajia kymmeniä. Kyvyt eivät riitä nykyisellään liigatasolla ykkös- tai kakkosketjuun, vaikka kehitystä ja monipuolistumista onkin tämän kauden aikana ollut nähtävissä.

Nykyiseen rooliinsa Jokereissa Kuusisto ei kyvyiltään sovi pätkän vertaa. Kulmissa nyhjäämiseen ja vastustajan pelin jäädyttämiseen keskittyvässä nelosketjussa ei pitäisi olla tilaa pelaajalle, joka häviää järjestään kaikki kaksinkamppailunsa ja lähinnä keskittyy viihdyttämään kulloisenkin vastustajajoukkueen kannattajia keräilemällä jokaisen kontaktitilanteen jälkeen kamojaan.

Kuusisto voisi hyvän laukauksensa avulla Jokerien ykkösketjussa tehdä enemmän pisteitä kuin Tomek Valtonen, mutta ykkösketjussa Kuusisto-Metropolit-Jantunen ei olisi roolituksesta tietoakaan, eikä vääntövoima riittäisi alkuunkaan. Valtosen avut ovat aivan muissa hommissa kuin maalinteossa.

Kyllä Kuusistosta vielä jollekin nipin napin liigaan kuuluvalle joukkueelle maalitykki kehittyy, jossain vaiheessa. Jokereissa ei käyttöä oikein ole - jos on yksipuolinen maalitykki, pitäisi sitten olla aika paljon kovempitasoinen kuin Kuusisto on. Toki näyttöpaikatkin ovat jääneet vähiin, mutta eipä Kuusisto ole esittänyt mitään, millä niitä olisi ansainnutkaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti eh
Kyllä Kuusistosta vielä jollekin nipin napin liigaan kuuluvalle joukkueelle maalitykki kehittyy, jossain vaiheessa. Jokereissa ei käyttöä oikein ole - jos on yksipuolinen maalitykki, pitäisi sitten olla aika paljon kovempitasoinen kuin Kuusisto on. Toki näyttöpaikatkin ovat jääneet vähiin, mutta eipä Kuusisto ole esittänyt mitään, millä niitä olisi ansainnutkaan.

Kuusiston laukaus on erittäin hyvä mutta kuten sanot niin kaksinkamppailuvoimaa tarvitaan lisää. Mutta jos tasapaino ja voima kehittyy tulevaisuudessa paremmaksi niin väitän että Kuusistossa voisi olla aineksia hyväksi maalitykiksi. Eli itse ainakin katselisin Kuusistoa vielä ensi kauden ja mielummin isommassa roolissa jotta voidaan ainakin sanoa että Teemulle annettiin realistinen mahdollisuus näyttää kykynsä. Jos ei onnistu niin roolia pienemmäksi ja vaikka myynti jonnekin mutta vasta kunnollisen näytönpaikan jälkeen.
 

manu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues.
Viestin lähetti eh
Oletko tosiaan sitä mieltä, että Mestiksen ja SM-liigan välillä ei ole minkäänlaista taso- tai pelityylieroa, jonka seurauksena liigassa maalien tekeminen on vaikeampaa kuin Mestiksessä?

Dodii. Erojahan löytyy tottakai. Myönnän sen. Jo maalintekotilanteisiin pääseminen on Liigassa vaikeampaa. Mestiksessä ei nimittäin pelata niin tarkkaa puolustuspeliä. Liigassa taas kiekkoa räiskitään ja heitellään päätyyn eli vältellään virheitä enemmän kuin Mestiksessä. Liigassa on tottakai paremmat maalivahdit kuin Mestiksessä. Pelaajien fyysisyys on eri luokkaa, Liigamiehet ovat vahvempia kuin Mestiksen.

Uskon kuitenkin, että Kuusistosta tulee maalintekijä liigaan. Jos hän olisi valinnut "pienemmän" joukkueen hän ehkä sellainen saattaisi jo olla.
 

Jeffrey

Jäsen
Nostetaan tämä ketju ylös.

En tajua tätä viimeaikaista Kuusiston mollaamista. Mun mielestä Teemu on ollut ehdottomasti Jokerien pirteimpiä jamppoja ja Filppulan kanssa muodostanut hyvän parin. Moni vaatii Kuusiston päätä, mutta mun mielestä kun jamppa tsemppaa niin hemmetisti ja tekee duunia niin häntä on todella kiva kattoa. Teemussa on helvetisti potentiaalia. Sitä vaan ei valitettavasti saada esille neloskentässä.

Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että Teemu jääköön. Mapletoftista olisin jo valmis luopumaan. Ja valitettavasti kyllä, myös Petestä. Pete valmennus tiimiin!
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuusisto on liian pehmeä liigaan. Voittanut todistettavasti vasta yhden kaksinkamppailun tällä kaudella. Vai olikohan se viime kauden puolella. Ehkä kova maalintekijä Mestiksessä, mutta liigassa ei pärjää. Niin se ikävä kyllä on. Hyvän sentterin kanssa voisi onnistua, mutta mikään ei oikeuta häntä pelaamaan Santalan tai Niinimäen ketjussa. Pakaslahti ja Kuki taas eivät luo paikkoja, josta snaipperi tekisi maaleja. Mielestäni Kuusistolla ei ole oikein tilaa joukkueessa, Variksesta kun ei voida luopua.

Vuokralle Mestikseen tai sellaiseen liigajoukkueeseen, jossa saisi enemmän vastuuta, niin ehkä tehoja alkaisi tulla. Jokereissa mies ei ainakaan kehity. Uran kannalta siis parempia vaihtoehtoja joukkueeksi löytyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös