Itsensä telomisen jalo taito

Eri tavoista vammautua, eri vammojen asteista ja erilaisten vammojen parantumisista on Jatkoajassa jo keskusteltu. Koitin katsoa, jos tästä näkökulmasta aihetta olisi tarkasteltu aiemmin, mutta en moista ketjua yhyttänyt. Avaan täten ketjun, jossa jokainen saa kertoa, millä tavoin on tullut teloneeksi itseään. Nyt ei haeta melkein kuolema -tason kokemuksia, siitä on oma ketjunsa. Ei myöskään urheiluvammoja, siitäkin on. Kerrotaan toisillemme ne mielikuvitukselliset tavat, joilla on itselle aiheutettu melko pieniä ja harmittomia vaurioita vahingossa, lievällä tuottamuksellisuudella tai silkalla koheltamisella. Ketjun avaajana pidätän oikeuden itselleni aloittaa.

Ostin jokin aika sitten autoon rattilukon. Tiedätte varmaan. Kaksi rautatankoa on sisäkkäin, ja systeemiä voi venyttää ja pienentää. Molemmissa päissä on haarukka, joka asetetaan auton ratin kehään. Rattiin kiinnitettynä se tekee ajamisen käytännössä mahdottomaksi. No, omassa lukossani sisemmän tangon päässä on toppari, jotta tangot eivät luiskahda erilleen. Ulomman tangon pää napsahtaa topparia vasten kun lukko painetaan kasaan. Sormeen saa hienon, tumman kuvion, kun jättää sormiläskinsä topparin ja tangon pään väliin painaessaan lukon kasaan sopivan vauhdikkaasti. Kokeiltu on. Näytin siinä samalla muutamalle uudelle naapurille, miten paljon kirosanoja tiedän. Kiesus, kun sattui.

Toinen kiva tapaus. Vanhemmillani on kaksi lapinkoiraa. Ne ovat oikein leikkisiä ja seurallisia (ne koirat siis) ja vaativat aina oman huomionsa kun siellä vierailen. Viime kesänä innostuin tappelemaan toisen koiran kanssa kepistä. Koira roikkui kepin toisessa päässä innokkaasti muristen, ja minä kiskoin keppiä itselleni minkä jaksoin. Äkkiä koira päästi irti, mutta minä en. Kiskomiseni voima suuntautui viistosti ylöspäin, kohti otsaani. Sanomattakin on selvää, että tapahtuneen seurauksella kalautin kepillä hyvin voimakkaasti itseäni otsalohkoon. Tämä selittääkin paljon, eikö? Tapaus oli kuulemma äärimmäisen viihdyttävää sivustaseurattavaa.

Kolmas, joka tapahtui useita vuosia sitten. Olin taas vanhempien luona käymässä, tällä kertaa talvella. Olin ulkona harjaamassa katuharjalla lumia pois kävelypolulta. Sain homman valmiiksi, ja jostain syystä työnsin harjaa edelläni kävellessäni taloa kohti. Yksi veljistäni oli myös ulkona, ja käännyin huutamaan hänelle jotain. Kumpa en olisi kääntynyt. Harja nimittäin osui lumipenkkaan, joka oli ilmeisesti juuri siitä kohtaa terästetty lukuisilla jääkokkareilla. Harjan liike pysähtyi siihen, mutta minun liikkeeni ei. Harjan varren pää tökkäsi erittäin voimakkaasti noin kaksi senttiä niiden hyvin arkojen paikkojen viereen. Tämä jaksoi vähän naurattaakin sitten sen jälkeen, kun olin varmistunut siitä, että olen edelleen äänialaltani baritoni enkä sopraano.

Ylpeys narikkaan ja tarinoita kehiin. Ei täällä töissä ole kesäisin muutakaan tekemistä kuin lukea kohelluksianne.

Suorastaan loistava ketju!

Itselläni on jäänyt mieleen yksi erittäin hassunhauska tapaus. Olin n. 16v. ja asuin vielä vanhempieni luona, ja tiesin että eräs kaverini oli tulossa käymään. Ovikello soi, ja koska ulko-oven lukon kieli oli sisään painettuna, oven saisi auki ihan vain työntämällä. Päätin siis avata oven oikein lennokkaasti hyppypotkulla ja tekemällä "waaau" -vaikutuksen kaveriini. No, eipä siinä mitään, pari juoksuaskelta, hyppy, *smäck* ja löysin itseni lattialta puolitiedottomana selällään maaten.

Kävi niin hauskasti että siinä ilmalennon aikana olin lyönyt otsalohkoni tuulikaapin ovenkarmiin, ja siitä sitten kauniisti tipahdin vaaka-tasossa lattianpintaan. Kaverini avasi oven ihan itse kolinan kuultuaan, ja oli hetken aikaa kuin se kuuluisa H. Moilanen, kunnes lopulta räjähti nauramaan. En muuten tehnyt samaa temppua enää sen jälkeen.

Olin noin 11-vuotias ja päätin kokeilla, kuumeneeko auton tupakansytytin, kun sen painaa pariksi sekunniksi alas. No näin teinkin. Seurauksena noin sentin halkaisijaltaan oleva vesikello Sistiksen oikean käden etusormessa. Vittu että sattui! Tyhmyydestä sakotetaan. Olimme matkalla tuolloin eräille tutuille, jotka asuivat järven rannalla. Siellä järvessä tulikin sitten viilennettyä kättä seuraavat kolme tuntia. En enää sen jälkeen ole kokeillut.

Joskus 12-vuotiaana minua pyydettiin sairaspoissaolojen takia 7-vuotiaiden lätkäharjoituksiin maalivahdiksi. No lupauduinkin tähän. Tulin kiireellä paikalle ja aloin pukemaan varusteita ylleni. Kamat olivat jo päällä, kun vilkaisin varustekassiin... perkele... munarithan siellä... katsoin kelloa... harjoitukset alkavat. No ajattelin, että eivät nuo pikkunassikat nyt niin kovaa ja korkealta saa lämättyä, että tarvisin munareita... no eiväthän ne pystyneetkään... mutta... sitten ruvettiin harjoittelemaan läpiajoja. Eräs, hädin tuskin luistelemaan oppinut hyökkääjätähti on vuorossa. Häneltä karkaa kiekko ja alan luistelemaan sitä kohti tarkoituksena lyödä se ränniin. No polvisuojien kiinnitysremmi on auennut ja se meneekin luistimieni terän alle, jolloin kaadun selälleni. Samalla tämä pikkukaveri kaatuu ja alkaa liukua minua kohti luistimet edellä. Itse olen kuin paraatiasennossa selälläni haarat levällään häntä kohden. Luistimen terä osuu kuitenkin onneksi n.15 senttiä sivuun arasta, suojaamattomasta perhekalleudestani. Tuon tapauksen jälkeen kiinnitin huomattavasti paremmin huomiota varusteisiini.

Minä onnistuin murtamaan isonvarpaani, kun piti esitellä isin jalkapallotaitoja pojilleni (tuolloin 5- ja 2-v). Pelasimme palloa pihalla hiekkalaatikon vieressä. Kiipeilytangot olivat maaleina. Päätin potkaista kierteisen vedon hiekkalaatikon kautta kohti maalia ihan laatikon vierestä. Palloon tulee silloin mahtava sivukierre.

Ainoa vika, että potkaisin liian lähellä hiekkalaatikkoa. Pallo lähti kuten pitikin, mutta jalkani jatkoi täydellä vauhdilla päin laatikon kylkeä. Isoon varpaaseen tuli todella kivulias murtuma ja jouduin tietysti lähtemään sairaalaan tutkittavaksi.

Pienet poikani kyselivät lähiviikkoina isiltä päivittäin hämmästyneinä: "Hei iskä miksi sä potkaisit sitä hiekkalaatikkoa."

Tuo Sistiksen tarina toi mieleeni myöskin erään toisen varsin miellyttävän muiston.

Olin n. 5-6 vuotias, ja meillä kotona tehtiin remonttia, joka luonnollisesti johtaa siihen että ympäristössä on vallan mahdottomasti mielenkiintoista tavaraa. Erityisen hauska oli 1 kpl 3 tuuman rautanauloja, joka lojui lattialla. Mitähän tällä voisi tehdä... sitten sain vallan kuningas-idean. Tuossa seinässä näkyy olevan vierekkäin kaksi reikää, johon tämä naula juuri mahtuu... kokeillaampa...

220 volttia myöhemmin pikku-Carlos huusi kuin palosireeni, äiti sätti isää kuin mustalainen kun tämä oli jättänyt naulan lattialle, ja minulla oli "hiukan" punottavat sormenpäät. Enpä ole muuten sitäkään kokeillut sen jälkeen.

Äkkiseltään tulee mieleen vain tällainen lyhyt tarina:

Olin puoli kiireessä kulkemassa eräästä ovesta, joka aukesi käytävälle päin jolta olin tulossa. Heilautin nopeasti oven auki kiirehtiessäni, mutta olin jo kerennyt myös viemään oikean jalan eteenpäin. Tämän seurauksena ovi osui kenkäni kärkeen ja palautui nopeasti, ja minä pyyhälsin suoraan ovea päiten...kiva kuhmu...

Että silleen...

Näin äkkiseltään muistuu mieleen vain pari suht noloa tapausta... Jos lisää muistan, niin laitan myöhemmin.

Tämä yksi hyvin akuankkamainen juttu tapahtui lapsuudenkodissani auvoisella maaseudulla. Olin seurailemassa kun äitini hääräsi kasvimaalla. Mietin että tarvitsisikohan hän kuokkaa joka lepäsi ulkosaunan nurkalla viistottain. Lähdin poimimaan sitä ja en tietenkään tajunnut katsoa että kuokkaosa oli sopivasti siinä ruohikon keskellä ja astuinpa tietysti sen päälle! Puinen varsi ponnahti pystyyn ja napautti minua suoraan nenälle! Oli siinä sitten itkemistä... Jälkeenpäin olen miettinyt että voiko tuollaista tapahtua edes muualla kuin sarjakuvissa, mutta näemmä voi, olen elävä todiste siitä...

Toinen juttu mikä muistuu mieleen on niinikään samaisesta maaseutupaikasta. Olin palailemassa fillarilla kotiin ja kuljin kotitalon ja erään aitan välistä. No ei siinä mitään mutta kun näiden väliin oli ripustettu riippumatto ja päätin olla hidastamatta tippakaan matkaa, ainoastaan laskea nuppiani sen verran että pääsisin ajamaan ali riippumaton toisesta päästä joka oli korkeammalla. Enpä tietenkään osannut ajoittaa liikettäni ja kaulani napsahti suoraan kiinnitysköysiin ja jäin hetkeksi siihen roikkumaan, pyörä kyllä jatkoi matkaansa urhoollisesti eteenpäin. Ja taas sitä itkettiin...

Nyt muistui kyllä mieleen vielä yksi juttu, hiukan jääkiekkoaiheinen jopa. Tapahtui tuossa joitakin vuosia sitten kun oli Jääkiekon MM-kisat Norjassa. En nyt muista mikä Suomen peli silloin oli, mutta olin aika kisafiiliksissä kautta linjan. Päätinpä sitten typeryyksissäni pompata railakkaasti juuri oven kohdalla, meillä kun osa noista ovenkamanoista on vieläpä verrattain matalalla! Seuraavassa hetkessä istuin maassa hölmistyneenä ja pitelin kiinni juimivasta nupistani. Niin sitä käy kun puu kohtaa toisen puun...

Lisää tarinoita elävästä elämästä tulee, kunhan kaivelen muistilokeroitani. Jos siellä moisten kolhujen jälkeen enää mitään muistikuvia edes on...

Yksi tuli vielä mieleen. Älkää ikinä ajako paljailla jaloilla polkupyörällä pitkin lapsuudenkotinne pihamaata. Sistis teki moisen tempun 5-vuotiaana ja astui ampiaisen päälle. Ai saatana sitä kipua.

Tiedän myös tapauksen, jossa erästä mopoilevaa henkilöä sattui shortsien puntista lentänyt ampiainen tuikkaamaan arkaan paikkaan. Erästä henkilöä taasen on tullut mopoillessa västäräkki jalkaan.

Minä en siis ole kyseessä kummassakaan tapauksessa.

Tätä ei kannata kokeilla:

Joskus muutamia vuosia takaperin aloin laittamaan ruokaa, jonka yksi aineosa oli pienet punaiset chilipaprikat. Leikkelin paprikoita pieniksi ja tottakai, siinä leikellessä, alkoi kiveksiä kutittamaan. Miehet kyllä tietää tunteen; yht'äkkiä kasseja vaan rupee kutittamaan ja silloin on pakko raapia. Kunnon kokkina törkkään tietenkin chiliset sormeni kasseille, pienet helpottavat rapsutukset ja aah, kokkaus jatkukoon. Pari minuuttia eteenpäin ja jumalauta, mikä kirvely alkoi kasseissa! Siis aivan totaalinen kirvely joka muuttuu oikeen kunnon tuskaksi. Housut jalasta ja voihan saatana, kivekset on kutistunut kirkkaan punaisiksi hehkuviksi marjoiksi ja tunne on aivan mieletön. Tuntuu kuin kassit olisi ruuvipenkin välissä ja joku ruuvaisi penkkiä tiukemmalle ja tiukemmalle. Emäntä tuli jääpussien kanssa apuun kuullessaan itkuisen soperruksen keittiöstä ja puolen tunnin jääpussi hoidon jälkeen alkoi tuska helpottaa.

Mahdettiin olla aika näky siinä keittiön lattialla; meikäläinen housut kintuissa kassit sekä pää punaisena ja emäntä jääpussia hieromassa jalkoväliin. Ei ollut hauska kokeilu se.

Loistavaan paikkaan osui tämä ketjun avaus.

Tänä aamuna heräilin puolituntia tavallista aiemmin, koska olin päättänyt ehtiä suihkuun ja ajamaan jo lähes kesantoasteelle kasvaneen parransängen. Väsyneenä kömmein suihkuun, ja siitä pyyhe päällä vessaan jossa mach 3 alkoikin viuhua. Rutiinit hoidettuani otin kupin kahvia ja vääntäydyin tuttuun tapaan aamupalapöytään lehti kädessä, kunnes isäni kysyi: "minkäs takia sun korvasta tulee verta?" Kokeilin korvaani, josta vuosikin aika lahjakkaasti verta. Peilin edessä sitten huomasin korvanipukassa olevan kolme machin viiltoa! En ole ennen onnistunut viiltämään itseeni vekkiäkään ja nyt korvani näyttää siltä kuin siitä olisi repäisty kolme korvista!

Tunari mikä tunari.

Toinen on paljon vanhempi, erittäin arkaan paikkaan osunut kommellus. Olin tapahtuman aikoihin noin 11 eli parhaimmassa leikki- ja itsensätelomisiässä. Kiipeilin pihallamme ensin puisen lauta-aidan päälle, josta olin aikeissa kurottautua pyykinkuivaustelineelle hypätäkseni hiekkakasaan kuin paraskin ninja ikään. Asioilla ei ole aina tapana edetä suunnitelmien mukaan ja niinpä kriittisimmässä vaiheessa astuin aidanlaudan päälle, joka singahti alaviistoon pois naulansijoiltaan. Tapahtumaketjusta seuraava muistikuvani on että istun lauta-aidalla haara-asennossa huutaen kuin hinaaja paria oktaavia ylempää. Luojan kiitos kyseessä olikin vain sivuosuma, nivusiin kylläkin tuli noin kolmen sentin vekki, mutta paaaljon pahemminkin olisi taas voinut käydä.

Pään ovenkarmiin lyömisestä tuli mieleeni.

Lapsuudenkodissani me veljekset asuimme yläkerrassa. Sieltä, ja sinne, piti tietysti siirtyä portaita pitkin, ja asiaan kuului, että siirtyminen tehtiin mahdollisimman nopeasti. Portaikko on U-kirjaimen muotoinen. Tapanani oli alaspäin tullessa aina hypätä sieltä viimeisestä mutkasta alas eteiseen. Niin teinkin, kunnes kerran sijoitin otsani keskelle oven yläkarmia. Osumaa seurasi luonnollisena jatkumona selälleen laskeutuminen eteisen lattialle. Ihme kyllä, tuo ei edes pahemmin sattunut. En hyppinyt enää noilta rappusilta.

Nuo raput olivat muuten melko liukkaat, joten aika usein joku meistä siirtyi käyttämään ns. vapaata tyyliä jossain vaiheessa siirtymisprosessia. Kolhuja tuli, muttei suuria vaurioita.

Pikku-vammoja maataloudesta, partiosta ja armeija ajoilta on sen verran paljon ettei miestä tunnistaisi jos kaikki arvet ja ruvet olisivat samaan aikaan näkyvillä.

Hölmöin teko mistä tuli seuraamuksia on n.19 vuotiaana uhoaminen kossupullon ja 5-6 drinkin jälkeen ettei tupakan tumppaus käteen tunnu missään.
Kaverini sitten hieroi oikein h i t a a s t i ja r a u h a l l i s e s t i tulipäätä kämmenselkään.
No eipä se miltään tuntunut silloin mutta seuraava sunnuntai ja alkuviikko oli henkilökohtaista Via Dolorosaa. Mutta sainpahan komean jäljen muistutukseksi.

Näitäkään ei kannata kokeilla:
- Tulennielentä yritys 60% votkalla (alkoholin väärin käyttöä) eikä edes syttynyt kunnolla.
- hinaus liikkuvasta autosta 80km/h Fiestan mittarin nopeudella, n.10 vuotta vanhalla pyörällä.

Joskus ihan nassikkana höntsäiltiin talvella niin kuin jokainen itseään kunnioittava tamperelaispoika ainakin wanhaan hywään aikaan teki. Mulla oli maalivahdin vehkeet päällä, kun olin siellä tolppien välissä loistavia Kamppuri-imitaatioita juuri tehnyt. Ne polkkeet (maalivahdin jalkasuojat niille jotka ette tienneet) olivat sellaiset lastenlelut, jotka juuri ja juuri ylettyivät polven yli. Siinä pidettiin jotain pelien välistä taukoa ja olin tunkenut mailani (tavallinen pelaajan maila) sinne polkkeen ja jalan väliin pystyyn, lapa ylöspäin. Jostain tulleella loistoidealla sitten halusin potkaista maassa ollutta tennispalloa sillä samalla jalalla, jossa se maila oli. Potkun koukistamisvaihe sujui vielä hyvin, mutta ojennushetkellä sitten kopsahtikin Montreal otsaan ja tosi kipeästi. Ei sentään auennut pää, mutta kuhmu oli valtava.

Pienenä tuli myös ajeltua "motocrossia" polkupyörällä ja muutenkin sillä vehkeellä tuli temppuiltua. Hyppyreissä piti opetella heilauttamaan kädellä ja taas tangosta kiinni ennen alastuloa ja välillä irroteltiin hypätessä jalkaa polkimelta jne. Yksi temppuilupaikka oli sellainen pientä mäennyppylää kiertävä polku, jonka yhdessä kohdassa ei varsinaisesti hypätty, mutta nokka nousi komeasti ja samalla käännyttiin vasemmalle. Siinä kohdassa sitten kokeiltiin käsiheilutukset ja molemmat jalatkin pystyi irrottamaan polkimilta kun perse pysyi satulassa. Kuningasajatuksena tulikin päähän sitten, että entä jos irrottaisi yhtä aikaa molemmat kädet ja molemmat jalat ja olisi vain takapuolen varassa....? Leualleenhan sieltä tultiin alas. Se ei edes oikeasti sattunut, mutta kun luulin noloilleeni omassa rauhassani ja sitten joku kävelyllä ollut naisihminen tulikin huolestuneena kyselemään sattuiko pahasti, niin se oli jo paljon tuskallisempaa.

Vain miehet voivat kokea sitä tuskaa mikä syntyy kun esinahka jää housujen vetoketjun väliin.

Nim. Kokemusta on

Edit: tuo 1900 mainitsema tapaus on kyllä...mielenkiintoinen. Ei kiinnosta kokeilla. Ja rappuja on tultu alas lapsuudenkodissa milloin pää, milloin jalat edellä kun olin pieni.

itellä sattunut lähes vastaavanlainen tapaturma kuin johanneksella.

joskus nuoruudessa (nopee veikkaus 10-12v.) olin jollain nuorten leirillä jossain metsän keskellä. Ja siellähän oli myös sellainen metsäkenttä, jossa pelattiin futista. no siinähän kun juostiin ei paljon alaspäin katseltu, ja eräs oli juuri syöksymässä vasenta laitaa pitkin ja lähettämässä hirveän banaanipotkun kohti oikeaa yläpesää, en nyt tarkasti muista osuinko ollenkaan palloon, mutta kivi oli kuitenkin liian lujasti maassa kiinni lähteäkseen irti, ja itkua riitti. palkkiona suorituksesta hiusmurtuma ja pottuvarpaan kynsi irti. Muistutuksena tästä aina tämän tapahtuman jälkeen kun uusi kynsi on kasvanut tilalle, kun vähänkin telon tätä varvasta johonkin, kynsi tekee nopean värin vaihdoksen, ja kynsi taas lähtee irti jonkin ajan kuluttua. ei tarvi ees teloo sitä isommin mihinkään niin tämä irtoamisprosessi lähtee käyntiin.

tälläkin hetkellä kyseinen kynsi on mustana, kun pari viikkoa sitten sählypeleissä kovassa vauhdissa tuli tehtyy nopee jarrutus, ja varpaat pysähtyivät kengän kärkeen.

Näissä kommelluksissa en itse telonut itseäni, mutta olin telojana. Kai ne saa silti kertoa? =)

Olin ehkä jotain viiden vanha, ja olimme käymässä tuttujen mökillä. Faija siellä sitten opetti meikäläistä pelaamaan krokettia. Minä tähtäilin siinä sitten sitä krokettipalloa krokettimaila kädessä, ja faija seisoi edessäni sen rautalangasta väännetyn "maalin" takana, hieman kumartuneena osoittaen kädellä mitä linjaa pitkin kannattaa sitä palloa lyödä tms. No, minä tähtäilen ja faija osoittelee siinä edelleen. Lyönpä siinä sitten sitä palloa, ja lähteekin sen verran kova lyönti että maila heilahtaa kunnolla. Heilahtaa vielä sen verran, että osuu faijaa suoraan otsaan. Seuraukset: otsaan haava -> terveyskeskukseen -> tikkejä otsaan. En muista menikö se pallo maaliin... =)

Toinen tapaus sattui joskus ollessani jotain ~14, oltiin faijan kanssa Stockalla. Siinä urheiluosastolla sitten katottiin nyrkkeilykamoja, sovitettiin hanskoja, ja nyrkkeilyhanskat kädessä pelleiltiin. Minä sitten lyön faijaa "kevyesti" olkapäähän, sillä seurauksella että siltä lähtee olkapää sijoiltaan..! Faijalla kun sattuu olemaan sellainen vähän löysä olkapää, että se muljahtaa helposti pois paikoiltaan. Noh, kyllä se sai sen itse kuitenkin takaisin paikoilleen... =)

Pienenä penskana kun vielä pelasin aktiivisesti seurassa jääkiekkoa tapahtui kaksi seuraavaa asiaa...

Olin vielä sen verran pieni etten saanut luistimiani tarpeeksi kireälle, että luistelu sujuisi edes säälittävästi. Niinpä isäni sitoi luistimet kotona ja sitten ajoin fillarilla aika lähellä olevalle tekojäälle joukkueen harkkoihin. Koska luistimet oli jalassa piti terien päälle laittaa teräsuojat. Sellaiset helppokäyttöiset kovamuoviset sitten löytyivätkin ja sellaiset terien päälle ja menoksi. Matkalla oli tietysti pieni ylämäki ja sen kohdalla piti nousta seisomaan ja polkemaan että sen jaksoi ylös asti. Ja tottakai kun talvi oli niin suojien pohjaan oli pakkautunut lunta. Kun nousin seisomaan polkimille ja polkaisin niin tottakai lumi polkimen ja teräsuojan välillä teki kitkan olemattomaksi. Polkaisin tyhjää ja seuraavaksi olinkin fillarini tangolla ja kovaa tömähdinkin...

No, yrittänyttä ei laiteta. Seuraavalla kerralla osasin tottakai varoa vastaavaa tapahtumaa. Olinkin niin ovela että laitoin polkimet luistimien terän ja kenkäosan väliin. Nyt ei jalka lipeä polkimelta! Matka menikin oikein mainiosti, siihen asti kunnes pääsin perille... Kun jarrutin ja piti laittaa jalka maahan ja nousta pois pyörän päältä, niin eipä se poljin sieltä luistimen aukosta minnekään lähtenyt... Siitä sitten suorin vartaloin, painava lätkäkassi selässä mäjähdin pukukopin eteen jäädytetylle osuudelle. Sille "siirtymätielle" jota pitkin pääsee lustellen jäälle ja koppiin ja takaisin. Ja tietysti suuri osa vuotta vanhemmista junnuista oli juuri menossa siinä edessä pois jäältä... voikin sanoa että hieman hävetti, sattui enemmän luonteelle kuin itse kroppaan.

Aina sattuu ja tapahtuu, mutta yhtä olen hävennyt ja samalla nauranut ...

Olimme vaimon kanssa kyläilemässä serkkupojan luona Ameriikassa. No heidän tytär on kummityttömme ja päätimme mennä porukalla italialaiseen hyvään pastaravintolaan.

Saimme kunnon pasta-annokset eteemme ja kysyin, löytyisikö Parmesan-juustoa. No tarjoilija toi sellaisen kivan sirottimen pöytään.

Enpähän tietenkään katsonut onko kansi kunnolla kiinni, kun päätin "vähän" ravistaa sirotinta että kokkareet irtoavat.

Ja voi piru sitä Parmesan lumisadetta mikä siitä seurasi. Kummityttö, joka oli silloin 15 vee, meinasi tikahtua nauruunsa. JA paikan omistajan ilme oli rahanarvoinen kun pyysin pyyhettä että sain naamalta juustot pois.

Mutta pasta maistui silti ja naurukin....

Voi nenä, jos lukisi nuo otsikot kunnolla. Eihän tässä tullut itseensä telottua mitä nyt vähän aikaa veetutti kun pientä oravaa...

Tulhan sitä junnuna telottua itseään polkupyörän kanssa tasaisin väliajoin, yleensä juuri sillä "kaivetaan verta nenästä"-asenteella.
Ehkä kivuliaimpia suorituksia oli yritys ajaa vauhdilla pyörä parkkiin pyörätelineeseen. Sopivasti vauhtia, tähtäys siihen pyörätelineen hahloon, pieni keulan nosto - ja helvetillinen ryminä ja kilinä. Ei riittänyt että sattui, vaan tietysti paikalla sattui olemaan sopivasti sivullisia yleisönäkin. Vaatteet ja vammat paikkasi äiti, kolahtanutta itsetuntoa ei mikään.

Erään kerran taas yritin hypätä fillarilla hiukan leveämmän ja syvemmän puoleisen, asvalttiin valetun sadevesikourun yli. Jumalaton vauhti, hiukan ennen kourua raju nykäisy tangosta ylöspäin, käsien lipsahtaminen tangosta irti, eturengas kourun vastapuoleen, pyörä nokan kautta ympäri - pää auki ja vanne solmussa. Pyörän korjasi isi, vammat äiti.

Aikuisiällä humalapäissään pyöräilyn vaurioiden korjaamiseen onkin sitten tarvittu jo Keskussairaala-tasoista apua.

Viestin lähetti 1900
Kunnon kokkina törkkään tietenkin chiliset sormeni kasseille, pienet helpottavat rapsutukset ja aah, kokkaus jatkukoon. Pari minuuttia eteenpäin ja jumalauta, mikä kirvely alkoi kasseissa

Laajenna klikkaamalla

Kieltämättä tunnen suurta surua sinua kohdanneeen tuskan johdosta, mutta kohteliaasti kieltäydyn myös mahdollisesta illalliskutsusta hygieenisyys-syihin vedoten....

Olettekos lukeneet Trainspottingia kirjana ???
kirjassa on suunnilleen samalainen tunarointi. Spud on saamassa ensimmäistä kertaa eläessään muijaltaan B-trappua, ja rasvan puutteessa päättää käyttää vicksiä..
Voi perskeles mikä kohtaus, siinä repee ihan totaalisesti..

K

Tapahtui mökillä

Jos aiotte harjoitella virvelin heittoa, tehkää se meressä. No olin noin 10-vuotta kun olimme mökillä ja päätimme isonveljen kanssa harjoitella kuivalla maalla virvelin heittoa, jotta sitten kun illalla lähdimme faijan kanssa kalaan, niin tyyli on ainakin pohkeessa ja saa sen uistimen lentämään mukavassa kaaressa. No, emme ajatelleet laittaa uistinta kiinni koska totesimme sen kuitenkin jäävän jonnekin puun oksaan tai vastaavaan kiinni. Päätimme laittaa semmoisen mukavan kokoisen kiven, joka varmasti lentää pitkälle kun sitä heittää. Alussa se olikin todella mukavaa, kunnes se yhtäkkiä jäi kovasti kiinni puuhun noin 15 metrin päähän ja sitä ei saanut pois sitten millään. Revin ja revin ja puhisin ja seuraava muistikuvani on kun herään lähimmästä terveyskeskuksesta yhdessä kera 10 tikin. Niin, katsookaas kun se kivi oli tullut sieltä oksasta semmoisella voimalla suoraan otsaan.
siis opetus on että älkää kalastako maalla

Viestin lähetti Designer

...Harjan liike pysähtyi siihen, mutta minun liikkeeni ei. Harjan varren pää tökkäsi erittäin voimakkaasti noin kaksi senttiä niiden hyvin arkojen paikkojen viereen....

Laajenna klikkaamalla

Hyvin samantapainen tapaus: Imuroin tannoin kämppääni ja tein imurilla perinteisesti sellaista eteen/taakse liikettä lattiaa hinkaten, kävellen samalla eteenpäin. Imurin putki irtosi ylimmästä liitoksestaan ja minulle jäi käteen vain se letkun päässä oleva muovinen tumppi. Imurin putkiosa kaatui nojaamaan minua vasten juuri "sille" kohtaa. En ehtinyt pysähtyä ja niimpä kävelin koko painollani imurin putkea vasten. Lattialla oleva suutin kiilautui tietenkin jotain sohvaa tjms vasten ja sukukalleutuni litistyivät. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. En oikein heti tajunnut, että mikä minuun iski.

Olen saattanut kertoa tämän ennenkin jossain muussa ketjussa:

Oltiin kaverin kanssa kalastamassa joskus about ylä-asteella. Yhtäkkiä äkkäsin rantaheinikossa lasten muovisen jalkapallon. Otin muutaman metrin vauhdin ja latasin kumisaappaallani kunnon kärsypotkun. Silmissä sumeni. Vähän ajan päästä huomasin potkaisseeni betonilla täytettyä lasten jalkapalloa johon rannassa oleva vene oli köytetty. Teki muuten höpöä.

Lainataanpa kaverille sattunut tapaus. Eli tämä älyn jättiläinen päätti humalassa hieman soveltaa tätä perinteistä "sammutanpa tupakan käsivarteen"-hölmöilyä. Ja niinpä kaveri käytti nenäänsä hyväkseen tupakan sammuttamiseksi!

Mies näytti Petteri Punakuonolta noin viikon verran eikä ollut kovinkaan tyytyväinen.

Itsensä nolaaminen on aina hauskaa, varsinkin jos se tapahtuu kivuliaalla tavalla.

Itse kuulun siihen todennäköisesti harvalukuiseen joukkoon, jotka ovat saaneet itsensä telottua polkupyörällä ajamatta sitä. Alle kouluikäisenä olin pyöräilemässä läheisellä polulla, joka kulki suunnilleen keskellä melko jyrkkää rinnettä rinteen suuntaisesti. Vaikka polku oli melko leveä, sen reuna olikin yllättävän pehmeä. Niinpä taluttaessani pyörää ylämäkeen kävelin polun alamäen puoleista reunaa, kunnes huomasin ettei se kannakaan. Pari kierrosta mäkeä alas polkupyörän alla ei ollut mitään herkkua, pahin seuraus oli murtunut käsivarsi hieman ranteen yläpuolelta.

Toinen suunnilleen samanikäisenä koettu tapaturma sattui eräässä hiihtokeskuksessa. Olin pulkkamäessä ja isäni katseli toiseen suuntaan mäen alapuolella. Siinä sitten sain kuningasidean, että laskenpa pulkalla tarkasti isäni jalkojen juureen. Idean olisi voinut jättää väliin, sillä kriittinen arviointivirhe pulkan vauhdin kanssa aiheutti sen, ettei pulkka pysähtynyt jalkojen juureen, vaan kampitti isäni, joka laskeutui ilmalennostaan täydellä painollaan päälleni. Tästä onneksi pahin seuraamus oli "ilmat pihalle".

Nöyryyttävimmän kuhmun sain aikaiseksi jokunen vuosi sitten pesistä lyömässä. Olin takakentällä kopparina, kun pallo nousi lyönnistä erittäin korkealle ja tuli suoraan kohti minua. Nostin räpylän valmiiksi ylös ottaakseni pallon kiinni, kunnes huomasin pallon hävinneen ilmaan kirkkaasti suoraan silmiini paistavan auringon takia. Eikä osunut räpylään vaan keskelle otsaa. Lyöjällä oli kovinkin hauskaa, itselläni ei niinkään.

Näiden lisäksi on jokunen kerta tullut huomattua, että kannattaa nostaa jalkojaan kunnolla portaita kävellessä. Tulee huomattavasti vähemmän mustelmia.