HIFK:n Wanhat & Hyvät-ajat ketju...

[Johannes]

Viestin lähetti Senior
Toinen avartava kirja, joka kannattaa lukea, on 1997 IFKn 100-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistu kirja. En nyt löydä kirjasta nimeä tai tekijöitä, mutta mm kirjastoista löytyy. Kirjassa on mielenkiinoisia henkilökuvia pelaajista ja vaikuttajista vuosien varrella. Kannattaa lukea.

ps kiitos Svante osasta I, lisäosia odotellessa.

Se on "Salakuljettajista Suomen mestareiksi". Löytyy kyllä minun kirjahyllystäni.

Maple Leaf: Voi olla, että oli tilaa. On siitä sen verran aikaa. Minun piti saada jopa Winnipeg Jets-takki pelin jälkeen kaupasta.

[fiftyeight]

Viestin lähetti Johannes
Se on "Salakuljettajista Suomen mestareiksi". Löytyy kyllä minun kirjahyllystäni.- - -

Löytyisi minunkin, mutta ei löydy. Seurustelin silloin kun kirja oli uusi erään naisen kanssa, joka oli jo hommannut sen minulle synttärilahjaksi mutta se juttu meni puihin pari viikkoa ennen juhlia. Ja jäin ilman kirjaa. En ole katkero, mutta kuitenkin...

Täytynee hommata, nyt kun taas tuli mieleen.

Ja pistähän Svante lisää kehiin. Me koulutetaan niitä...

[Svante]

IFK:n lätkähistoria, osa II

Tässä piti vaihtaa konetta ja ottaa pieni tauko. On tää niin totaalisen kova historia, että tankata pitää.

1968-69 Ensimmäinen mestaruus.
Jo vuodesta 1967 Wienin MM-kisoissa käytyjä keskusteluja kantoivat hedelmää. CARL BREWER, kolminkertainen Stanley Cupin voittaja ja sinä hetkenä maailman paras puolustaja, tuli IFK.hon pelaaja-valmentajaksi.
Yhdessä Esko rekomaan kanssa valmennus tuotti heti tulosta.
IFK oli vihdoin Suomen mestari. Vain TuTo ja Ilves pystyivät voittamaan IFK:n.
Kun kerran vauhtiin päästiin niin IFK voitti myös Pohjoismaiden mestaruuden löymällä Ruotsalaisen Leksandin komeasti 7-1 kotihallissaan. Yleisö suorastaan repes riemusta.
Muistan itsekin kuinka huudettiin: "TÄÄLLÄ EI HURRIT JUHLI".
Mainittakooon muutamia pelaajia kuten Eero "Holo" Holopainen, henrik "Grana" Granholm, Juhani "Osteri" Boström, Kimmo "Kife" Heino, Esa Isaksson (ehkä kaikkien aikojen taitavin centteri, mielestäni), Juhani Jylhä, Heikki Järn, "Väpi" Kolkka, "Murtsi" Murto, "Hexi", "Buffalo" ja Jorma "Joppe" Thusberg. Callea tai muita yhtään unohtamatta.

Carl Brewerin ansiota otti IFK käyttöön uuden asenteen: Taklaava joukkue joka ei koskaan anna periksi!!!

Ns. Brewerin-henki jäi moneksi vuosiksi IFK:hon ja vasta kun viimeiset Brewerin oppliaat, Hexi ja Murtsi, väistyivät oli Brewer-henki poistunut joukkueesta. Brweri-henki tarkoitti, ettei koskaan anneta periksi, koskaan ei hyväksytä tappiota enne kuin summeri on soinut ja ottelu on päättynyt. Useita kertoja 60- ja 70-luvulla IFK oli tilanteessa, joka näytti toivottomalta - kunnes ottelu käännettiin eduksi ja voitoksi.

1969-70 Mestaruus uusitaan
Carl Brewerin visiitti jäi lyhyeksi ja mies palasi NHL:ään. Muutamien vahvistuksien kautta IFK pystyi komeasti uusimaan mestaruutensa. Sarjalaatijat olivat onnistuneet sillä mestaruus ratkesi vasta viimeisessä ottelussa IFK-Ilves. Täpötäysi jäähalli räjähti riemuun kun IFK voitti ottelun 7-3.
Kausi oli muutenkin menestyksellinen kun IFK voitti arvostetun Ahearne-Cupin. Mitä Brwer-henki todellisuudessa tarkoittaa saivat kaikki paikallaolleet todeta kun IFK pelasi Leksandia vastaan Ahearne-Cupin viimeisessä ottelussa. Sen voittaminen toisi Cupin ykköspaikan. Leksan meni kuitenkin jo ensimmäisen erän jälkeen 4-0 johtoon ja moni oli jo "allapäin". Mutta IFK teki sen mitä Brewer-henki edellytti, taisteli eikä antanut piiruakaan periksi. Esa Isakssonin sinetöityä voittomaalin 5-4!! oli IFK jälleen osoittanut mahdottoman mahdolliseksi.

1970-71 Vain pronssia
Hyvän alun jälkeen IFK "törmäsi" yllättäin tappioputkeen. Kahdeksan peräkkäistä tappiota toi lopulta 32 ottelun sarjassa pronssiset mitalit.

1971-72 Pronssiputki jatkuu
Dave Siciliano palkattiin pelaaja-valmentajaksi. Monien suureksi suruksi palasivat Esa Isaksson ja Juhani Jylhä takaisin Lukkoon.

1972-73
Nyt IFK pestasi valmentajaksi parin Seppo Liitsola - Esko Rekomaa ja uusina pelaajina mm. Esa Peltonen, Juhani Tamminen, Stig Wetzell sekä Jorma Immonen.
Kesken kauden, Ahearne-Cupissa, debytoin muuan juniori-ikäinen Matti Hagman, joka pelasi keskushyökkääjänä Juhani Tammisen ja Esa Peltosen välissä. Matii "Hakki" Hagman ehti olla vaivaiset 20 sekuntia kentällä kun Leksandin verkko repesi. "Hakki" iski heti ja Ruotsin maajoukkuemaalivahti Christer Abrahamsson oli voimaton.
Sarjassa IFK sai "vain" hopeeta.

1973-74 Kolmas kulta
Kovan ja värikkään kauden jälkeen IFK otti jo kolmannen mestaruutensa. Kolmatta mestaruuttaan juhlivat Juha Rantasila, Juhani Boström, Hexi, Kimmo Heino, Harri Linnonmaa, Väinö Kolkka, Matti "Murtsi" Murto ja Jorma Rikala.
Joukkueessa pelasi myös Heikki "Uugen veli" Kojola.

1974-75 Jälleen mitali
Seppo Liitsolan ja Esko rekomaan viimeinen kausi toi jälleen hopeata. Hexi oli siirtynyt ammattilaiseksi Winnipeg Jetsiin. Tämä kausi oli myös Juha Rantasilan viimeinen. Komeat kahdeksan vuotta IFK:ssa ja plakkarissa 3 mestaruutta, 2 hopeeta ja 2 pronssia. Repikää kundit siitä!!

1975-76 Ensimmäinen kausi sm-liigassa
Frank Moberg otti jääkiekkojaoston puheenjohtajuuden vastaan ja ensimmäinen sm-liiga kausi alkoi. Valmentajina toimi Matti Väisänen sekä "Linkku" Lindegren. Pleijareiden ekalla kierroksella tuli "noutaja" Turusta, eli TPS. IFK:n pelaajia ei kiinnostanut pronssimitalit joten IFK jäi ensimmäisen kerran kahdeksan vuoteen ilman mitalia!

1976-77 Jällen "vain" neljäs.
Pronssiottelu hävittiin KooVee:lle ja neljäs sija oli jälleen sijoituksemme. Yleisön suursuosikki Lalli Partinen päätti uransa ja Matti "Hakki" Hagman oli siirtynyt jo kauden alkaessa NHL:ään Bostoniin. Sellaiset suurudet kuin Raimo "Rassa" Hirvonen ja pertti "Ruoska" Lehtonen vetivät ensimmäisiä piruettejaan IFK:n paidassa.

1977-78 Pleijareiden ulkopuolella!
Piste per ottelu ei riittänyt play-offeihin ja sijoitus oli vasta viides.
Hexi teki paluun ja oli joukkueen kapteenina.

1978-79 Pleijareihin mutta mitalit jäi.
Vaikka kausi meni penkin alle ja pronssiottelu hävittiin niin yksi riemastuttava tulos saavutettiin: Kaikkien aikojen suurin voitto paikalliskilpailijastamme Jokereista, 13-0!!!!!!!!!!

1979-80 Neljäs mestaruus!
Runkosarjassa IFK hävisi vain 7 ottelua ja pelasi muutenkin yleisöystävällistä jääkiekkoa (Mitäköhän tuo tarkoitti silloin?).
Hakki oli hirmu vireessä ja voitti ylivoimaisesti pistepörssin 36 ottelua, 37+50 = 87.
KärPät kaatui ekassa pleijarimatsissa otteluvoitoin 3-1 ja Ässät putos puhtaasti otteluvoitoin 3-0. Viimeisen ottelun sankari oli Ari "Allu" Lähteenmäki, joka 6 sekuntia ennen loppua teki ratkaisumaalin.

1980-81 Ulkona.
Hakki oli jälleen NHL:ssä ja nyt Edmontonissa ja kaikki halusivat voittaa IFK:n. Pleijareissa oli nyt kuusi joukkuetta ja ekan rundin selvitimme. Tokalla tuli sitten kirvesrinnat Tampereelta ja vei ottelut puhtaasti 3-0 eikä IFK:ta kiinnostanut taaskaan pronssiset mitalit joten sijoitus oli neljäs.
Simo "Simppa" Saarinen debytoi ja "Buffalo" Salmelainen lopetti uransa.

1981-82 Hyvä kausi - vain pronssia.
Kaikki näytti hyvältä kun runkosarja oli päättynyt. Pelit kulki ja pleijareissakin ekat 2 peliä Taparaa vastaan meni mallikaasti. Sitten tulikin stoppi ja Tappara vei kun vei seuraavat pelit ja IFK:n oli tyytyminen pronssiin. Ihme sinänsä koska aikaisemmin pronssit eivät kovasti kiinnostaneet.
Carey Wilson tuli joukkueeseen täksi kaudeksi.

1982-83 Viides kulta!
Jorma Rikala pestattiin takaisin valmentajaksi ja menestystä tuli heti. Matti "Hakki" Hagman oli uus-vanha ja takaisin Edmontonista. Semifinalissa Ilves kaatui otteluvoitoin 3-1 ja unelmafinaali oli valmis. Vastustajana rakas Jokerit.
Jokerit aloitti voimakkaasti ja meni otteluvoitoin 2-0 johtoon kunnes IFK kaivoi vanhan perinteisen asenteen kätköistään. Carl Breweriä muistaen kaverit pisti kaikki peliin. Mitään ei annettu anteeksi ja missään olosuhteissa ei annettu perkele periksi. Tässä taistelussa Sven Duvakin olisi jäänyt varjoon.
Viimeisessä ottelussa Jokerit meni jo 2-0 johtoon kunnes IFK tasoitti pelin. Nordenskiöldin hallin lehterit oli sortumassa, kun "Ruoska" Lehtonen pisti kumilaatan juuri siihen paikkaan minne se kuuluukin laittaa. Viides kulta oli tosiasia!!!
Mainittakoon, että IFK:n A-junioritkin voittivat mestaruuden samana vuonna.

1983-84 Taas välivuosi
Viides sija ja heti kättelyssä turpaan TPS:ltä pleijareissa.

1984-85 Pleijarit - adjö.
Timo Haapaniemi otti valmentajan tehtävät vastaan mutta pelijaripaikka jäi saavuttamatta. Kari "Nenä" Jalonen teki epäonnistuneen visiitin IFK:ssa.

1985-86 Hopeeta!!!
Anssi Melametsä lähti Winnipeg Jetsiin, Hakki lähti Saksaan ja Esa Tikkanen Edmontoniin. Tilalle tuli Crisu Ruuttu ja Darren Boyko.
IFK raivasi tiensä finaaliin pudottamalla TPS:n 3-2 otteluvoitoin semifinaalissa. Tappara oli sitten liikaa finaalissa ja hopee mitskut kaulaan.

1986-87 Hagman jälleen IFKssa.
Monta muutosta saatiin tehdä kauden alussa. Harri Tuohimaa lähti enteilevästi pankkimaahan Sveitsiin ja Crisu Ruuttu NHL:ääm Bostoniin. Uusi oli jälleen Hakki, Anssi Melametsä vuoden NHL visiitin jälkeen sekä Simo Saarinen, joka oli pääasiassa loukkaantuneena kahtena kautena NYR:issä. Maaliin tuli nuori ja pienikokinen Sakari Lindfors.
IFK saavutti pronssia, A-juniorit otti mestaruuden ja C-juniorit hopeeta.

Se siitä ja loput tiedätte itsekkin. Tässä ei valitettavasti ole kaikkia asioita voinut mainita mutta toivottavasti tämä antaa hieman osviittaa mistä on kyse.
Lopuksi haluan lainata Eino Nykäsen tekstiä samasta kirjasta koskien suomenkilistä yhteenvetoa. Hän kirjoittaa mm. näin:

" Satunnaisen katsojan muistikuva Helsingin Jäähallin Ylimmiltä lehtereiltä lähes kahden vuosikymmenen takaa kertoo omalla tavallaan eräästä tähtirintaisten pelaajien kantavasta ajatuksesta: Älä koskaan luovuta ennen vihellystä.
Isäntäjoukkue IFK:ta vastassa oli Ruotsin ylpeys Leksand. Vierasjoukkueen hyökkääjä oli karannut soolohyökkäykseen, ohittaen isäntien viimeisen linnoituksen, pelaajavalmentaja Carl Brewerin. Katsomo vaikeni kauhusta. Hyökkääjäpelaaja kierteli vielä selvässä tilanteessa, ikäänkuin olisi pelännyt yksinäistä ratkaisuaan.
Kalle Brewer joko näki tai aavisti hyökkääjän epävarmuuden - tai sitten vain pisti showksi. Hän koputteli mailallaan jäätä ja huusi käheällä äänellä: "Passa Här". Ja Leksandin pelaaja syötti - taaksepäin, sokkona.
Jäähallin täyteinen yleisö purskahti nauruun.
Kolminkertainen Stanley Cupin voittaja, yksi maailman arvostetuimmista puolustajista oli antanut näytöksen - ja opetuksen."

THIS IS IFK!!

[fiftyeight]

Loistavaa, Svante!

Juuri sanoin mammallekin, että luepas nyt tämä ketju alusta asti, niin tiedät mistä puhutaan, kun puhutaan HIFKistä. Tekee hyvää kaikille tämän päivän IFK-faneille välillä kerrata juttuja, oli sitten nuori tai vanha. Samaa perhettä ollaan kuitenkin.

Kiitos ja kumarrus.

[Senior]

Viestin lähetti Svante


THIS IS IFK!!

Auts, hyvä etten alkanut spiidaamaan kun luin noi tekstit. Tähän on pakko niinku sinetiksi lainata taas pala kiveenkirjoitettua IFKn omilta sivuilta.

''Näiltä ajoilta on lähtöisin perinteinen IFK-henki; peräänantamaton loppuun saakka yrittäminen. IFK tunnetaan myös erilaisuudesta, omintakeisuudestaan, aggressiivisuudestaan ja värikkyydestään. IFK tuskin jättää ketään kylmäksi; olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Kaikki nämä seikat tekevät IFK:sta rakastetun, vihatun, palvotun, halveksitun mutta ennen kaikkea seuratun.''

Pidetään se mielessä.

[fiftyeight]

Viestin lähetti Senior
- - -
''Näiltä ajoilta on lähtöisin perinteinen IFK-henki; peräänantamaton loppuun saakka yrittäminen. IFK tunnetaan myös erilaisuudesta, omintakeisuudestaan, aggressiivisuudestaan ja värikkyydestään. IFK tuskin jättää ketään kylmäksi; olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Kaikki nämä seikat tekevät IFK:sta rakastetun, vihatun, palvotun, halveksitun mutta ennen kaikkea seuratun.''
- - -

Onhan tämä teksti IFKoon pukuhuoneen seinällä tauluna, onhan? Jollei ole, niin prkl minä hommaan sen sinne! Kultareunuksin.

[Paitselo]

Kansainvälinen alkusyksy 1981 oli merkittävä, sillä monen WHA-joukkueen vierailun jälkeen NHL tuli vihdoinkin Suomeen!
Liikkeellä olivat niin New York Rangers kuin Washington Capitals, jotka saivat vastaansa kahden edelliskauden Suomen mestarit Helsingin IFK:n ja Oulun Kärpät.

NHL-seurat olivat jo muutaman vuoden ajan aina silloin tällöin pelanneet vuoden vaihteen tienoilla "ystävyysotteluita" neuvostoliittolaisia seurajoukkueita (ZSKA, Spartak, Dynamo, Krylja Sovjetov) vastaan. Mutta nyt oltiin kokeilemassa uutta tyyliä, jonka mukaan NHL-seurat tulivat pitämään osan harjoitusleiristään syksyllä Euroopassa.

Rangers oli vasta aloittanut luistelutreenit, eikä suinkaan ollut parhaimmillaan. Siltä puuttui myös nippu juuri pelatussa Kanada Cupissa mukana olleita pelaajia kuten Barry Beck, Ron Duguay ja Ulf Nilsson. Uusina pelaajina olivat Risto Ruotsalainen ja Mikko Leinonen.
Vaikka muutama pelaaja Rangersilta puuttui, niin silti ryhmässä oli tasoa ja periksiantamatonta taisteluhenkeä. SIKSI IFK:N 4-1 VOITTO OLI ARVOKAS JA YKSI SUOMALAISEN KIEKKOILUN EHDOTTOMISTA TÄHTIHETKISTÄ!
Rangers meni ensin 1-0 johtoon Mike Allisonin maalilla, mutta Harri Tuohimaa tasoitti matsin.
Tuohimaa teki siten IFK:n kautta aikain ensimmäisen maalin NHL-joukkuetta vastaan. Matti Murto teki ottelun voittomaalin ja sen jälkeen olivat vielä asialla Tuohimaa uudestaan ja Matti Forrs.

Rangersin ykköskoutsina oli silloin USA:n kultamitalivalmentaja Lake Placidin olympiakisoista, Herb Brooks. Hän kiroili ankarasti pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa ja päivitteli Rangersin törmänneen maailmanluokan veskariin (Hannu Lassila).
Mukana oli myös vanha tuttu WHA:n ajoilta Bobby Hull, joka pohti vielä paluun tekemistä NHL:ään. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään.

Yleisöä ottelussa oli virallisen ilmoituksen mukaan surkeasti vain 6109. NHL oli tuohon aikaan hiukan outo suomalaiskatsojille. Eurooppalaisia pelaajia oli vielä aika vähän, eikä liigasta välitetty käytännössä lainkaan uutisia Suomeen (eipä moni tavallinen topparotsissa katua tallaava stadilainen siihen aikaan tiennyt sitäkään, mitä tarkoittaa Formula-1).

Samana syksynä tuli myös ensimmäisen kerran hyvin näkyviin, miten NHL:ään lähdöt saattoivat pahasti romuttaa SM-liigan huippuseuraa. Oulun Kärpät menetti ensin täysin yllättäen Reijo Ruotsalaisen ja Mikko Leinosen ja sitten vuotta myöhemmin Kari Jalosen, Kai Suikkasen ja Kari Suoraniemen. Tämän luokan menetykset näin lyhyessä ajassa olivat liikaa kestettäväksi ja niin Kärpille tuli väkisin mestaruuden jälkeen paha notkahdus alaspäin.

[Paitselo]

Viestin lähetti Senior
[B]Muistelen sen olleen sininen valkoisin koristein ja valkoiset kypärät.

SirWilliams

HJK:n peliasu oli silloin tyylikäs (IFK:n jälkeen toiseksi stydyin):

- valkoinen kypärä, jossa Canadian Dry-mainos
- tumman sininen paita, kaksi leveätä raitaa hihoissa ja siinä vyötäröllä, olkapäissä ja rinnuksessa vsemmalla puolella HJK:n pallukkalogo. Rintalogon alapuolella iso GM:n mainos.
- tumman siniset housut leveällä valkoisella kylkiraidalla
- valkoiset sukat kahdella leveällä tummansinisellä raidalla

... tuossa asussa Mölli Keinonenkin näytti melkein ihmiseltä... melkein.

[WPK]

(Svante): "Komeat kahdeksan vuotta IFK:ssa ja plakkarissa 3 mestaruutta, 2 hopeeta ja 2 pronssia. Repikää kundit siitä!!"
Aivan, silloin 70-luvun alussa HIFK käytti resurssejaan kuten pitääkin eikä mummoillut vuositolkulla jollain ihme välivuosi/kasvatusteemalla, kuten nykyään.

HIFK-historiasta muistettakoon sekin, että ensimmäiset pelit joukkue pelasi jo vuonna 1929 ja oli silloin myös perustamassa Suomen Jääkiekkoliittoa. Nykyliigan joukkueista vain TPS oli yhtä aikaisin mukana tässä asiassa.

PS. Jääkiekko-HJK:sta puheenollen mun kummisetä oli jonkinlaisena talous-/finanssimiehenä HJK:ssa 70-luvun alussa. Suhtauduin kyseiseen jengiin ihan neutraalisti, melkein kuin Bluesiin nykyään. Narrit oli ykkösvihollinen vasta noin vuodesta 1974 alkaen, koska silloin siirryin sellaiseen itävantaalaiseen kouluun , jossa oli ylivoimainen enemmistö jokerifaneilla. Niitä "jostain syystä" vitutti, kun joukkoon eksyi muutama punavalkotakkinen vääräuskoinen ja paskanjauhaminen alkoi heti ensimmäisinä koulupäivinä.

[werther]

Viestin lähetti Senior
Muistelin juuri katsoja-alkuaikojen pääsponsseja. Mieleen tulee nimet

SirWilliams
TopMan
LeeCooper

Sir Williamin jälkeen oli General Motors-kausi, eli Opelia ja Vauxhallia mainostettiin. Jossain kuvassa olen nähnyt Juhani Tammisella SAS:n mainoksen mahdollisesti Tammisen viimeiseltä HIFK-kaudelta 74-75.

Mielenkiintoista kuinka tuo Tammisen aikainen (72-75) ykkösketju piti sisällään tulivoimaa; Peltonen ja Tamminen muistetaan hyvinä laukojina ja maalintekijöinä, mutta "syöttökone" Hagmanin saldo noilta kolmelta kaudelta on 71+30, Peltosella 70+47 ja Tammisella 62+79. Hagmanhan pelasi ensimmäisellä kaudellaan vain 13 ottelua joten tehtyjä maaleja olisi voinut olla vielä enemmän. En muista oliko tuohon aikaan tapana merkitä 2.syöttäjää, mutta joka tapauksessa noina kolmena vuotena on ollut jäällä aivan uskomaton maalintekijäkolmikko. Ja takanahan pelasi Juha Rantasila Hexinkin tehdessä yhden kauden maaliennätyksensä. Tulta munille!

[Svante]

Näistä jenkkivierailuista on jäänyt mieleeni kun joku Tomahawk-niminen (tai Totem-niminen) jengi kävi pelaamassa IFK:ta vastaan. En muista lopputulosta mutta sen muistan kun Hexi haastoi vastustajan tappeluun. Tilanne kehittyi B4 kohdalla nurkassa ja Hexi taisi saada hieman kounoonsa. Silti koko muu porukka oli muodostanut ringin näitten kavereiden ympäri ja seurasivat "rauhallisina" taistelua.
Jälkeenpäin muistelen, että Hexi olisi mediassa selittänyt, että mikäli joku hyökkää hänen kimppuunsa niin aivan taatusti puolustaa itseään eikä lähde karkuun. Hyvää meininkiä!!

WPK: Olet täysin oikeassa, että jo 1929 IFK:ssa pelattiin lätkää, mutta seuran sisällä katsotaan, että virallinen alku oli tuo 1945.

[werther]

Viestin lähetti Svante
WPK: Olet täysin oikeassa, että jo 1929 IFK:ssa pelattiin lätkää, mutta seuran sisällä katsotaan, että virallinen alku oli tuo 1945.

HIFK:n ensimmäinen jääkiekko-ottelu pelattiin jo 21.2.1928, mutta noissa 20-luvun lopun peleissä oli kyse lähinnä jääpalloilijoiden kokeilusta uuden lajin, "jäähockeyn", parissa. Virallistahan sekin oli kun oltiin Jääkiekkoliiton jäseniä ja pelattiin SM-tittelistä, mutta eipä tuolla paljoa ole merkitystä seuran historiassa ja 40-luvun lopulla kiekkoilun toisen tulemisen myötä saatiin laji sitten vauhtiin. Silloinkin kyllä taisivat parhaat pelaajat ottaa osaa kiekon lisäksi jää-, jalka-, ja käsipalloonkin.

PS Sen verran noista 20-luvun jutuista on hyötyä, että ei päästetä Ilveksen kannattajia ihan hyppimään silmillemme jos keskustelu ajautuu väittelyyn Suomen perinteikkäimmästä jääkiekkoseurasta.

[JHag]

Itse aloitin HIFK-faniuteni 60-luvun lopulla vaahtosammuttimena. Paljon ei ollutkaan vaihtoehtoja, kun kummisetä oli mukana HIFKin organisaatiossa. Toinen mestaruuskausi oli ensimmäinen sellainen kausi, mitä seurasin tosissani. Ensimmäisellä kaudella kävin katsomassa vain joitain irtomatseja.

Sitten asustelin useamman vuoden perhesyistä muualla Suomessa, vähän aikaa Ruotsissakin ja laahustin kesät talvet HIFK-rotsissa, mikä ei yleensä ollut mikään hyvän jätkän merkki. Asioita tietenkin auttoi oma pelaamiseni paikkakunnan joukkueessa, mutta fanius ei koskaan ulottunut muualle kuin HIFKiin.

Oma ensimmäinen erityisen suuri suosikki 70-luvun HIFK-pelaajista oli Matti Murto. Jumalattoman taitava, vahva ja vaatimaton kaveri, jonka kaltaiseksi halusin tulla pelaajanakin. Vaan en ihan tullut, sillä sellaisia käsiä ei jaeta kovin usein. Huoh.

HIFK vm. 79/80 on ehdoton suosikkini 70-luvun jengeistä. Toiseksi paras HIFK kauden 97/98 miehistön jälkeen. Tuohon 79/80 jengiin olisin ollut yhtä hulluna, vaikka mestaruus ei olisi tullutkaan. Allu Lähteenmäki oli ehdoton suosikki nuorista pelaajista ja Hakki oli maaginen.

80-luvulla olivat omat pelihommat ja opiskelukiireet sellaiset, että HIFKin seuraaminen jäi aika vähälle. Johtui osittain siitäkin, että asuin Ruotsissa 2 vuotta ja USA:ssa vuoden. 80-luvun loppupuolella siirryin lätkän suhteen lopullisesti penkkiurheilijaksi ja siitä lähtien ei ole juurikaan jäänyt HIFKin kotimatseja näkemättä.

Nykyisin tietenkin katselen huolestuneena perinteisen HIFKin hiljaista liukumista kohti mitä tahansa liigajengiä. Matkaa tuohon kasvottomaan joukkoon on toki vielä, mutta mikään ei ole ikuista. Ei edes perinteinen HIFK-ryminä. Perinteistä puhuttaessa ikävä kyllä pelkkä puhe ei riitä. Tarvitaan myös tekoja ja työtä.

Hyvä alku HIFKin perinteiden palauttamiseksi olisi tuon edellä mainitun huoneentaulun nostaminen HIFKin toimiston seinälle ja sen luettaminen jokaisella, joka haluaa tulla organisaatioon.
Näinhän se menee:
---
"HIFK tunnetaan myös erilaisuudesta, omintakeisuudestaan, aggressiivisuudestaan ja värikkyydestään. IFK tuskin jättää ketään kylmäksi; olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Kaikki nämä seikat tekevät IFK:sta rakastetun, vihatun, palvotun, halveksitun mutta ennen kaikkea seuratun.''
---
Jos allekirjoitat nämä asiat, tervetuloa. Jos olet jostain kohdasta eri mieltä, toivotamme sinulle onnea työnhakureissullasi. Jollain toisella organisaatiolla voi olla sinulle paljonkin annettavaa.

Kaikissa organisaation johtamiseen liittyvissä koulutuksissa aloitetaan eteneminen kohti tiettyä tavoitetta perusteista; tavoitteen määrittelemisestä. Eihän organisaatio voi edes teoriassa toimia sille "oikeaksi" määritellyllä tavalla, jos tuota tapaa ja/tai tavoitetta ei ole ensin asetettu. Jos 8 ihmistä on samaa mieltä tietystä lopputulemasta ja/tai tavasta toimia, tekevät he yhteensä lähes 8 kertaa paremman tuloksen kuin mitä yksi jeppe olisi tehnyt. Jos taas 8:lla ihmisellä on jokaisella oma tavoitteensa, mitä hän toteuttaa organisaation sisällä, on organisaation lopputulos vähemmän kuin osiensa summa. Koko organisaation kannalta katsottuna voi lopputulos olla jopa negatiivinen, jos sen sisällä kaikki ovat vain toteuttaneet omia tavoitteitaan: yksi haluaa hyvän taloudellisen tuloksen, yksi haluaa uusia yhteistyökumppaneita vanhoista välittämättä, yksi haluaa uudistaa joukkueen ilmeen kaukalossa hampaattomampaan suuntaan, yksi haluaa nostaa omia junioreita mahdollisimman paljon edustusjoukkueeseen, yksi haluaa signata mahdollisimman paljon valmiita tähtiä jne jne. Noin niinkuin esimerkinomaisesti. Jollakin saattaa mennä hyvin omien tavoitteidensa kanssa, mutta koko organisaatio antaa ulospäin itsestään sekavan ja lyhytjännitteisen kuvan.

Mutta paskaako sitä tässä teorisoimaan enää. Toivotaan, että homma kirkastuu paremmaksi myös kaukalossa!

Go IFK Go!

[lintu]

Eikös se ollut Jokerien Henri Leppä jonka piilareita etsittiin?

[Svante]

Viestin lähetti lintu
Eikös se ollut Jokerien Henri Leppä jonka piilareita etsittiin?

On niitäkin etsitty mutta Timo Kyntölän linssit etsittiin jo ennen "Lepän aikoja".

Minullakin oli kouluaikoina hassu tavoite. Nimittäin minusta piti tulla 181cm pitkä koska Esa Isakssonkin oli sen pituinen.
Huh, huh läheltä piti, mutta jäin sentin päähän.

Toinen hullu juttu oli kun itse pelasin, niin mun piti hankkia samanlaiset säärisuojat kuin Jorma Thusbergilla. Sellaiset missä oli helvetin isot polvikupit. No siinä meikäläinen vipelteli laitaa pitkin ja ties kuinka monta kertaa kaaduin kun polvikupit osuivat toisiinsa ja jalat menivät solmuun. Sen jälkeen olen hankkinut vain itselleni sopivat varusteet.

[Paitselo]

Viestin lähetti Svante
[B]Näistä jenkkivierailuista on jäänyt mieleeni kun joku Tomahawk-niminen (tai Totem-niminen) jengi kävi pelaamassa IFK:ta vastaan. En muista lopputulosta

Kyseessä oli Ahearne Cupin peli ja sen vastustajaporukan nimi oli British Columbia Totems.
En muista että missä liigassa nämä Toteemit pelasivat, mutta melkoisia puupökkelöitä äijät olivat. Lämmittelyssä nuo kanukit painelivat kaukalossa ilman kypäriä ja sänkiset hiukset olivat viivasuoralla jakauksella... silloin katsomossa ainakin minä ajattelin että "huh, onpas rajun näköisiä ukkoja, nyt taitaa IFK saada kunnon selkäsaunan". Kuitenkin sitten itse peliin tämän Totems- ryhmän pelaajat ilmestyivät jäälle toinen toistaan omituisemmat kypärät päänuppiensa suojana.
Ellen nyt ihan väärin muista niin IFK:n voitto tuli lukemin 8-4 tai 7-4, joten aika heppoinen ryhmä tuo BC Totems loppujen lopuksi oli.

[Kinkku]

Oma penkkiurheilijan urani alkoi vasta 20.2.1977 legendaaarisesta ottelusta, jossa Lalli ajettiin ulos kentältä.

Sen jälkeen mutsi/faija sai heittää femman, että pääsin seisomapaikoilta katsomaan kaikkia kotiotteluita.

1980 homma oli mennyt niin vakavaksi, etten jäänyt elokuvan "Täältä tullaan, elämä!" kuvauksiin, kun samaan aikaan pelattiin HIFK-Brynäs IF... No, veljen IFK-takki sentään näkyy elokuvassakin Maukka Perusjätkän moottorisahan kanssa.

Ikimuistoisimmat matsit voitettujen finaalien lisäksi ovat olleet:
- 13-0 voitto Jokereista
- eka vierasotteluni 1983 Ilves-HIFK 2-3 (Matti Forss 68.59) ja HIFK finaaleihin. Hallista oli nuoren pojan vaikea päästä hengissä pois.
- Frank Nealin jatkoaikamaali Kärppiä vastaan 1980
- Forssin 7 syöttöpistettä

Olin muuten kerran jäällä TopMan cupissa, mutta hävisin. Sain kuitenkin Melametsän mailan.

Vielä kun joku huutaisi käytävillä "pokkorniii"...

[Svante]

Muistaatko kukaan kun kuuluttaja aina kuulutti miksi peli vihellettiin poikki. "Icing - pitkä kiekko" jne. jne. ?

Tai muistaako kukaan kun Brewer ja oliko Rantasila (tai Hexi)taklasivat Ruotsalaiset (Leksand) pelaajat laidan yli? Silloin ei ollut pleksejä kentän sivuilla.

[JHag]

Viestin lähetti Kinkku
Vielä kun joku huutaisi käytävillä "pokkorniii"...

Puhumattakaan Corn Dogeista!

EDIT: Svante, entäpä kuuluttajan lukemat mainokset? Maunulan Lukko, pitää minkä lupaa! Stadin parhaat lihat, Ison Roban K-marketista! etc etc....

[bambamcam]

Viestin lähetti Svante

Tai muistaako kukaan kun Brewer ja oliko Rantasila (tai Hexi)taklasivat Ruotsalaiset (Leksand) pelaajat laidan yli? Silloin ei ollut pleksejä kentän sivuilla.

En muista. Muistan sitäkin paremmin Sepon kyydin Pullolalle, jolla kesti kauan aikaa kömpiä takaisin kentän puolelle. Hyvä Juki!

Nyyhnyyh, heti tuli ikävä.

[tant gredulin]

Ihana ketju! Tuttuja muistoja osa mullekin, itse asiassa istuin Boströmin broidin vieressä kun se sai kiekon nassuun! Olisko Juhani B ollut sitten eka perinteikkäiden JB-pelaajien sarjassa?

Ahearne Cup sai myös monena vuonna mun kaikki viikkorahani...Huoh. Jokerienkin otteluita kävin jonkun kerran katsomassa, mieleen jäi se nallipyssyketju.

Mulla on jäänyt mieleen tämä kummajainen nimeltä 'Victoriaville Tigers' jostain kuuskytluvun lopulta, faija vei katsomaan ja siitä naksahti IFK mun kohdalla. Brewerin lasertuijotuksen muistan hyvin.
HJK:sta muistan kuinka Möllin reisiluu napsahti niin että hallissa kaikui - se oli hiuksianostattava ääni.

H. Riihirannan lasken kyllä Haagan veijariksi, Maunulassa se tais käydä koulunsa kun PHYK:n ovet ei enää auenneet parin luokallejäämisen takia. Ja yks vielä: pelaattiinko Hesperian kentällä joskus myös jääkiekkoa, vai muistanko väärin?

[Senior]

Viestin lähetti tant gredulin

H. Riihirannan lasken kyllä Haagan veijariksi, Maunulassa se tais käydä koulunsa kun PHYK:n ovet ei enää auenneet parin luokallejäämisen takia.

Olet hyvin todennäköisesti oikeassa. Maunula oli se lähiö, jossa nämä ikiIFKit viettivät paljon aikaansa tuhojaan tehden ja katulätkää pelaten. Haagasta skuttan poikki tsuppasi iisisti frendejä tsiigaamaan ja skulaamaan.

[Paitselo]

- Meillä oli punaiset paidat, tähdet rinnassa ja me olimme saksan kielellä Kameraden. Ei siis ihme, että olimme suosittuja, muistelee Calle Brander IFK:n jääkiekkojoukkueen ensimmäisestä ulkomaanmatkasta.
Se tehtiin vuonna 1955 hiukan ennen joulua ja se suuntautui silloiseen Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan eli Itä-Saksaan eli DDR:ään.

Sopimuksen mukaan saksalaiset järjestäjät hoitivat kaikki kulut perillä, mutta IFK:n oli maksettava itse matka Itä-Saksaan. IFK:n Björn Wahl sai kuitenkin aikaan sopimuksen, jonka mukaan matkalaiset saivat vaihtaa valuuttaa kaksi kertaa normaalia parempaan kurssiin. Näin ifk-laiset joko saivat tuliaiset ilmaiseksi maksettuaan matkan tai maksoivat tuliaiset mutta saivat ilmaisen matkan, aivan kuinka päin asiaa halutaan katsoa.
Diihen aikaan DDR:stä oli vielä paljon tuotavaa Suomeen, kun kamerateollisuus (kuuluisat Carl-Zeissin kamerat) oli korkealla tasolla ja lasitavarat olivat hyvälaatuisia ja erittäin arvokkaita. Sitä paitsi valuuttahyötyä saattoi käyttää myös paikan päällä.
Matkalla olivat mukana esim. Thorvald Jansson, Mauno Nurminen, Unto Launos, Calle Brander, Martti Laitinen (lainassa Ponnistuksesta), Rainer Lindström, Esko Rekomaa, Matti Airas, Rauli Hakala, Thor Lindman, Veikko Hipari ym.
Björn Wahl oli valmentaja ja joukkueenjohtaja, Gunnar Jernström oli matkanjohtajana.

Reissu suoritettiin laivamatkalla Kööpenhaminaan, jossa vaihdettiin junaan. Sillä ajettiin Själlandin saaren läpi Gedseriin, jossa astuttiin lauttaan. Se vei ensimmäisen pelipaikan Rostockin kupeeseen Warnemündeen.

Ekassa pelissä IFK kohtasi SC Wismut Karl-Marx-Stadtin. Pelattiin siis ulkojäällä, pakkasta oli kymmenkunta asteta ja yleisöä 4000.
IFK pelasi mainiosti ja ylsi 4-4 tasapeliin.

Matka jatkui sitten Berliiniin, jossa seuraavana päivänä vastassa oli edellisen kauden hopeajoukkue Einheit Berlin. Nyt pelattiin jäähallissa ja se oli ensimmäinen kokemus aika monelle joukkueessa. Samalla se siis oli IFK:n ensimmäinen hallissa pelaama ottelu. Peli oli vaihteleva ja päättyi lopulta taas tasuriin. Nyt luvut olivat 5-5. Lindman ja Rekomaa tekivät kumpikin kaksi maalia ja Hakala yhden (paikalla muuten 7000 katsojaa).

Berliinissä IFK törmäsi myös kylmän sodan todellisuuteen. Joukkue kuljetettiin hotellista jäähalliin ja suoraan takaisin läpi pimeän kaupungin. Lännen puolella näkyneet valot selitettiin vain propagandaksi (muuria ei vielä oltu pystytetty).

Kolmannessa ottelussa oli vastassa viisi edellistä DDR:n mestaruutta voittanut Dynamo Weisswasser, jonka kokoonpanossa oli peräti 10 maajoukkuemiestä. Tämä pelattiin taas ulkokaukalossa... vesisateessa. Katsojia oli moisesta kelistä huolimatta yli 5000 ja tuon matsin saksalaisjoukkue voitti maalein 4-2. Se oli myös IFK:n ensimmäinen peli ulkomailla valkoisessa paidassa, koska kotijoukkue Weisswasserin ykköspaita oli punainen.

IFK palasi jouluksi kotiin aika hyvällä mielellä, kun se oli saanut kaksi tasapeliä ja hävinnyt vain niukasti "puolelle DDR:n maajoukkuetta".

PS: Mukana lainauksia kirjasta "Salakuljettajista Suomen mestareiksi" (Hannu Kauhala-Matti Hannula)

[aika epeli]

Viestin lähetti tant gredulin
tämä kummajainen nimeltä 'Victoriaville Tigers'

Muistatkohan nimen oikein vai muistanko itse väärin, vai onko petoluolassa vieraillut toinenkin vastaava kanadalaisryhmä? Omassa muistilokerossa on nimittäin joukkue nimeltä Drummonville Tigers tai .. Eagles. Samoista vuosista kuitenkin puhutaan. Miten matsi päättyi, on häipynyt mielestä, mutta yhden tapahtuman muistan. Päätuomarina oli pelissä legendaarinen Unto Wiitala. Unkka vihelsi jossain vaiheessa nikkareille jäähyn, josta heput eivät ollenkaan pitäneet. Koko ketju, siis viisi pystyyn nostetun pakastearkun kokoista jässikkää alkoi yhtenä rintamana luistella kohti Unkkaa. UW on melko pieni ja hintelä mies, muttei antanut sen häiritä, vaan seisoi paikallaan kädet lanteilla ja pilli suussa ja kun viiden körilään rintama oli metrin päässä ja fuck yout sinkoilivat, puhalsi toisen jäähyn suunsoitosta.

[Paitselo]

Viestin lähetti aika epeli
Muistatkohan nimen oikein vai muistanko itse väärin, vai onko petoluolassa vieraillut toinenkin vastaava kanadalaisryhmä? Omassa muistilokerossa on nimittäin joukkue nimeltä Drummonville Tigers tai .. Eagles.

Kyllä se todellakin oli Victoriaville Tigers (kaupungissa oli siihen aikaan kuuluisa lätkämailatehdas ja moni NHL-tähti pelasi nimenomaan Victoriavillen mailoilla).
Tämä Tigers vieraili Stadissa silloin kun HIFK osallistui ekan kerran Ahearne Cupiin vuonna 1968 (IFK:n perinteisesti erinomaisten Ruotsin suhteiden ansiosta Göran Stubb oli saanut järjestettyä IFK:n mukaan tähän kovatasoiseen ruotsalaisten isännöimään seurajoukkueturnaukseen). Turnaus pelattiin sillä kertaa ekan kerran kanadalaisin säännöin, eli taklaaminen oli sallittu myös hyökkäysalueella. Tämä sääntö tuli Euroopan liigoihin vasta seuraavaksi kaudeksi. Tämän tietysti laskettiin sopivan IFK:lle jota pidettiin yhtenä turnauksen suosikesita. Muut turnauksen joukkueet olivat Sparta Praha, kanadalainen Victoriaville Tigers sekä Ruotsista Djurgården, AIK, Södertälje ja Leksand.
IFK:n ohjelmassa oli neljä ottelua kotona ja kaksi Tukholman seudulla.
Turnaus alkoi 0-3 tappiolla Djurgårdenille, mutta sitten Riihiranta ja Linnonmaa pamauttivat kumpikin kaksi maalia, kun rajusti taklaten Sparta Prahalta vietiin kokonaan usko. "Eihän tämä ole jääkiekkoa" itkivät tsekit heille täysin vieraasta koko kentän taklauspelistä.
Tuossa vaiheessa IFK:n maine oli kiirinyt nyt myös Tukholmaan, jossa Johanneshovin jäähallissa oli peräti 10 000 katsojaa seuraamassa peliä AIK:ta vastaan. Näille riittikin paljon riemua, sillä kotijoukkue oli selvästi parempi 5-1.
Kotona taas IFK:n tahti muuttui, sillä Victoriaville Tigers oli komeista peliasuistaan huolimatta vailla mahdollisuuksia häviten 3-6. Mutta kaikkein pahiten IFK:n vietävänä oli Leksand, joka ihmetteli koko IFK:n ja varsinkin Brewerin raakaa rymistelyä. IFK nuiji ruotsalaiset komeasti 9-1 ja sen jälkeen IFK:lla oli mahikset turnauksen kakkossijaan.
Mutta toinenkaan vierasottelu ei sujunut ja Södertälje voitti 8-5. Näin IFK oli turnauksessa neljäs edellään kaikki Tukholman seudun joukkueet. IFK:n taakse jäivät Sparta, Victoriaville ja Leksand.
Kotipelien perusteella olisi ollut mahkuja korkeammallekin, mutta tässäkin tarvittiin ensimmäinen turnaus totutteluun. Voiton upea hetki oli vielä tuleva. Siitä lisää jatkossa...