näillä mennään...
Tulipa sitten eksyttyä tarkastamaan Paimion, sinäänsä ihan kiva, pikkuhalli. Väkeä oli paikalla halli täynnä, muutama sata henkeä. Katsomossa ja kahviossa oli oikeastaan sellainen ihan herttainen turkulainen kiekkosisäpiiritunnelma.
Kaukalossa meininki oli sitten ihan toinen, ei ollut jälkeäkään sellaisesta hegemoniasta kuin aikaisemmin. Ja ennekuin joku vetää herneet nenään ja muistuttaa vuodenajasta ja tulevasta pitkästä kaudesta jne jne. on sitä ennenkin treenattu kesällä kovaa, mutta peli on jotenkin kulkenut.
Nyt ei oikeastaan kulkenut yhtään, kiekkoa lyötiin vain kulmaan, ylivoima aivan olematon,. Poissa oli se tietty TPS-liike, jota on aina joukkueessa ollut. Olen varsin pitkälle samaa mieltä toxteth_terrorin kanssa hänen huomioistaan. Varsinkin palloseuran junioreista nostetut olivat varsin pirteitä ja samoin aina aliarvostettu Holmqvist, nyt Alatalon kanssa yksi parhaita. Elliot maalissa oli, ei vain epävarma, vaan yksinkertaisesti huono ja varmasti moni hallissa mietti pelolla tulevia otteluja. Syitä en lähde tässä miettimään, mutta odotin edes liigatasoista ammattimiestä. Nyt ei sitä ollut.
Pitkä on matka edessä, pitempi kuin vuosiin. Kävi tulevalla kaudella miten tahansa, jotenkin jopa tuli mieleen että taitaa olla Turun suunnalla edessä laihat vuodet. Palloseuran valmennus suorastaan huutaa yhtä Jortikkaa penkille palauttamaan se jokin seuraan, nyt joukkue on selvästi matkalla, kuten tässä jo mainittiin, harmaaseen keskikastiin.
No, kaikkea hyvää Turkuun kaikesta huolimatta. Ja totuus on kuitenkin että jollain ihme "traditiolla" niitä voittojakin tulee. Tai sitten tämä nippu kokee jonkin ihmeherätyksen ennen kauden alkua.
Totuus on myöskin se, että tämä oli henk.koht ensimmäinen liigajoukkueen varsinainen ottelu kesän jälkeen, jota seurasin paikan päällä. Mutta näitä on vuosien varrella tullut nähdyksi enemmän kuin tarpeeksi, joten uskoisin jonkinlaista perspektiiviä olevan. Ilman sarvia ja hampaita.
Kovaa tekstiä yhden väsyneen harjoituspelin pohjalta, mutta näillä tunnelmilla ajelin poispäin. Liigassa ei voi mitenkään olla 12:ta kehnompaa nippua, ja jos on, kuluttaja-asiamies saa puuttua lippujen hintoihin koko maassa.
Jäädään odottelemaan kauden alkua...