Huomioita Apen haastattelusta
Ape puhuu asiaa. Tosin täytyy muistuttaa (itseään) etten, varsinkin ennen Apen IFK-aikaa, ole nähnyt Apea ns 'meidän miehenä'. Apen filosofioissa on paljon järkeä, mutta onko se tyypillistä IFK:tä? Siitä en vielä ole itseni kanssa täysin sulassa sovussa.
Ape on viisas mies. Hän kirjoittaa nykykiekon olevan pahimmillaan ryppyotsaista. Tästä aiheesta tiedän jotakin.
Seurasin aikanaan läheltä joitakin vuosia Suomalaista nuorten huippukiekkoa ja jääkiekkovalmennuksen koulutusjärjestelmää. Sen kehittämisestä ja kehittymisestä edelleen, yhdeksi maailman parhaista, saamme kiittää melko paljon Erkka Westerlundia. Erkan aika ennen Jokereita ja HIFKiä Jääkiekkoliitossa oli yksi (Huom. yksi!) perusta nykyiselle hyvälle menestyksellemme kansainvälisessä jääkiekossa. Suomessa on erittäin hyvä valmentajien koulutusjärjestelmä, josta käydään ottamassa mallia monist maista. Se on fakta. Tiedän myös koulutuksen sisältävän enenevässä määrin muutakin, kuin teknisen- ja mekaanisen puolen opettamista. Toisaalta, niinkuin Ape sanoo, ihmisten johtaminen on elinikäinen prosessi. Yleensä vielä niin, että sen oppiminen on vaikeaa. Voisi karrikoida, että joko sen osaa tai sitten ei. Elämää oppii, kun elää sitä. Elämänkokemusta voi ihminen oppia vain elämällä, sitä ei pysty opiskelemaan. vastoinkäymiset kasvattaa!
On totta, että jos junnun vanhemmat näkevät lapsessaan vain 'selänteet' ja 'koivut', niin on melkoinen vaara joutua hakoteille. Siitä määrästä junnuja (esim iässä 15-18 v) mitä 'nimijoukkueissa' pelaa, ÄÄRIMMÄISEN harva tulee leipänsä lajista tienaamaan. Vielä harvempi tulee kiekkourallaan pääsemään NHL:ään, puhumattakaan kiekolla rikastujista. Esimerkiksi ikäluokasta -76 syntyneet voisin kuvitella, ettei kukaan tule pelaamaan (pysyvästi) uraansa NHL:ssä. Samasta ikäluokasta leipänsä hankkii, kotimaassa tai Euroopassa, vain pieni kourallinen pelimiehiä. Tämä on toki Liitossa ja valmennusjärjestelmässä tiedossa. Ns nuorille huipuille puhutaan kyllä näistä faktoista, mutta moni tuossa iässä täynnä kiekkoa. Tosin moni heistä on luontaisesti muutenkin fiksuja ja osaa pitää arvomaailmansa, mahdollisuutensa ja kiekon elämässään oikeissa suhteissa.
Ape haastattelussa:
“On päivänselvää, että valmentajakursseilla ja –koulutuksessa oppii vain lajin mekaanisen ja teknisen puolen. Itse valmentaminen on paljon monimutkaisempi prosessi, joka käsittää ihmisten, yksilöiden kanssa työskentelyn. Olen oppinut valmentamisesta kaikkein eniten teatterista ja kulttuurista, yksilöt sitäkin tekevät. Tekniikan opetteluun ei mene kauaa, mutta ihmisten kanssa työskentely on elinikäinen prosessi.”
Se, että Ape on maailman toiseksi pisimpään ammatikseen valmentanut ukko, oli yllätys. Hatunnosto siitä ja käsi lippaan!
Ape jatkaa: "Pahinta on mielestäni se itsepetos, mitä jo ihan junioreille syötetään. Annetaan ymmärtää, että urheilu ammattina on lähes jokaisen ulottuvilla, jos treenaa kunnolla ja unohtaa kaiken muun." Tässä ei liene vähimpänä junnun omat vanhemmat.
Seurojen taloudesta on tietysti helppo olla Apen kanssa samaa mieltä. Seura on kuten liikeyritys. Menot ja tulot on oltava tasapainossa. Muuten tulee, ennemmin tai myöhemmin, noutaja. Siinä suhteessa isojen kaupunkien seuran ovat usein paremmassa asemassa kuin pienet. Sori, niin se vaan on. Se on yksi esimerkki markkinataloudesta.