Helsingin Jokerit – tunteiden vuoristorata

Jokerit herättää voimakkaita tunteita meissä kannattajissa. Olenkin kiinnostunut kuulemaan, minkälaisia fiiliksiä tähän kirjoon kuuluu. Sekä positiivisuus- että vitutusketjun heiniä ovat ne tunteet, jotka kumpuavat hetkellisistä käänteistä ja tapahtumissa. Tässä ketjussa olisi tarkoitus pureutua jokeriuden ytimeen; siihen miltä tuntuu nähdä jokerilogo, mitä Gonna fly now merkitsee jne, eli miksi juuri Jokerit.

Lisäksi voimme keskustella tässä ketjussa menneestä tuntemusten valossa ja kääntää myös katseemme tulevaan. Runkosarja lähenee loppuaan ja ainakin itselläni pudotuspelien odotus kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Eilen illalla huomasin muistelevani Pesosen maaleja, Hentusen läpiajoa, Kilpeläisen rankkaritorjuntaa ja sitä ihanaa hetkeä kun rantapallot valtasivat jään vuosi sitten. Alkoi mieletön jännittäminen. Osaltaan se johtuu upeasti sujuneen kauden luomista paineista: nyt on pakko voittaa kannu kotiin. Toisaalta playoffit ovat parasta mitä jääkiekolla on tarjota!

Sana on vapaa!

Niin kauan kuin muistan olen ollut Jokeri. Pikkupoikana juhlittiin ala-asteella Jokereiden 90-luvun kultaisia aikoja.

Kärppien nouseminen liigaa ja sitä kautta Pohjois-Suomeen/Lappiin noussut kärppä-kiima ei vaikuttanut minuun mitenkään. Päinvastoin pelkkä "viha" heitä kohtaan kasvoi ja kasvaa joka päivä kun jatkuvasti saa kuunella "junttien" kuittailua Narreista ja kärppien kehumista. Ja 2000-luvun kärppien parempi menestys on vain pahentanut asiaa. Onneksi siihen on tulossa/tullut muutos.

Joka vuosi olen käynyt ja pyrin käymään 1-3 kertaa Jokereiden matsissa ja samalla vietän vähän lomaa Helsingissä.
Muutenkin veri on aina vetänyt Helsinkiin. Paljon on tullut siellä käytyä ja kierrettyä, jopa niin paljon että tunnen ja tiedän keskustan "hoodit".

Ja vaikka paljon olen nähnyt Euroopan pääkaupunkeja mm. Paris, London niin Helsinki on mielestäni maailman kaunein kaupunki.

Oulussa tulee myös käytyä kauden aikana katsomassa vähintään yksi Jokereiden peli.

Muuten matseja olen seurannut Urholta.

Jokerit herättää todella suuri tunteita. Niin hyvässä kuin pahassa. Pelejä seuratessa tunteet ovat pinnassa. Siinä samassa myös 5-vuoden ikäisestä tyttärestä on kasvanut/kasvamassa Jokeri-fani. :)

Jokeri-logon näkeminen herättää mielettömän fiiliksen ja hyvän olon tunteen sekä nostaan hymyn huulille. Mieleen tulee kaikki kultaiset muistot, Selänne ym. entiset Jokeri-tähdet ja kaikki ifk:ta, kärppiä ja muita joukkeita vastaan pelatut mahtavat taistelut.

Gonna Fly Now kylmät aiheutta sellaisia kylmiä väreitä, ettei paikallaan pysy.

Myös ilon ja onnen sekä surun kyyneleitä on tämän mahtavan jengin puolesta vuodatettu.

Rakastan Jokereita ja Rakastan Helsinkiä. Täydellinen Joukkue ja Täydellinen Kaupunki.

Yleisesti ottaen, Jokerit on tällä hetkellä ainoa syy, miksi edes seuraan enää SM-liigaa. Onneton tuomaritaso ja kurinpitopolitiikka on tehnyt sen, että suurin osa runkosarjapeleistä on nykyisin tunteetonta neppailua. Jos Jokerit jättäisi SM-liigan ja siirtyisi esim. tulevaisuudessa häämöttävään Euroopan suurliigaan, niin jäisi kyllä liigan seuraaminen todella minimiin.

Kyllä sitä muutamia vuosia sitten vaikeimpina aikoina mietti monta kertaa, että mikä hulluus ajaa ihmisen ilta toisensa jälkeen puolityhjään areenaan seuraamaan paskaa lätkää. Puhumattakaan siitä, että istut monta tuntia bussissa vain nähdäksesi onnettoman peliesityksen ja tappio niskassa takaisin himaan... Onhan toi Jokerit vähän kuin parisuhteessa eläisi. Kyllä sitä puolisoa rakastaa vaikeinakin hetkinä ja toivo elää paremmasta huomisesta. (Puolison kanssa pystyt tosin itse vaikuttamaan asiaan, jääkiekkoseuran kanssa olet pitkälti avuton sivustaseuraaja.).

Vaikeimmat ajat elettiin 2008-10, sitten tuli Kekäläinen ja usko heräsi; Jokerit palaa kohta taas huipulle. Nyt ollaan melkein jo siellä huipulla, enää se viimeinen kruunu, eli pytty puuttuu. 11 vuotta on aivan helvetin pitkä aika, toivottavasti odotus päättyy tänä vuonna! Kyllä tässä on niin paljon paskaa nielty vuosien saatossa, että kun se kannu lähitulevaisuudessa kotiin tulee, niin varmasti tulee muutamat onnenkyyneleet vuodatettua heti tuoreeltaan.

Kyllä sen on tässä vuosien varrella huomannut, että kiekkojoukkueen menestys vaikuttaa ihan päivittäiseen elämäänkin. Kun menee huonosti, niin yhtä runkosarjatappiota murehtii enemmän kuin silloin, kun menee hyvin. Vaikeimpina aikoina alkoi jo helmikuussa odottamaan kärsimyksen loppumista, kun näki ettei siitä kuitenkaan mitään keväällä tule. Tämä välinpitämättömyyden tunne on ehkä se pahin, onneksi Kekäläisen aikana koko organisaatioon on tullut niin paljon ryhtiä että nyt yhdellä tai kahdella runkosarjapelillä ei juurikaan merkitystä ole. Pudotuspeleissä ollaan sitten tulta ja tappuraa alusta loppuun!

Jack Daniel's kirjoitti:

Yleisesti ottaen, Jokerit on tällä hetkellä ainoa syy, miksi edes seuraan enää SM-liigaa. Onneton tuomaritaso ja kurinpitopolitiikka on tehnyt sen, että suurin osa runkosarjapeleistä on nykyisin tunteetonta neppailua. Jos Jokerit jättäisi SM-liigan ja siirtyisi esim. tulevaisuudessa häämöttävään Euroopan suurliigaan, niin jäisi kyllä liigan seuraaminen todella minimiin.

Laajenna klikkaamalla

Lainaukseen täysin sama.

Itse olen sitä sukupolvea, että 90-luvulla koulussa porukka jakaantui jääkiekkofanituksessa käytännössä kahteen leiriin, toiset valitsi Jokerit ja toiset TPS:n, muutamaa poikkeuksetta lukuunottamatta. Joku slogan on tai olikin, että "Vuodet vierii, rakkaus syvenee, on vain Jokerit." Tämä pätee kyllä omalla kohdallani. Tulee kyllä niin tunteella elettyä Jokereiden kanssa, useita öitä on mennyt pilalle, kun on unissa pyörineet Jokereihin kohdistuneet negatiiviset asiat. Välillä taas näkee unta voitetuista otteluista, tai tulevista koitoksista. Jokerit taitaa olla maan vihatuin ja kadehdituin seura, se jos mikä nostattaa entistä enemmän omia tunteitani joukkuettani kohtaan. Aina saa olla kuuntelemassa itkua maakuntaseurojen faneilta, kun Jokerit on sitä ja Jokerit on tätä. Onhan se totta, ettei mitkään SaiPat ja Pelicansit samanlaisia tunteita ja puheenaiheita tässä maassa herätä.

Muistan kuin eilisen päivän kevään 2002 finaalit ja mestaruuden. Ja nyt on siitäkin kulunut aikaa jo 13 vuotta! Olisiko sen aika "jälleen" tänä keväänä. TAISTELE JOKERIT!

Ensimmäiset muistikuvani jääkiekosta ovat 80-luvun alkupuolelta. Lähes koko 80-luku oli Jokereille yhtä ankeutta. Minua jaksaa aina hymyilyttää kun joidenkin seurojen kannattajat ruikuttavat siitä, että Jokerit on niin rahaseura joka aina ostaa sitä ja tätä ja tuota. Itse muistan esim. seisseeni Tampereen jäähallin ulkopuolella loskaisena marraskuun iltana vuonna 80-jotain ja kuunnelleeni Ilvesfanien vittuilua sen jälkeen kun Jokerit oli hävinnyt pystyyn näille maailman kiekkopääkaupungin sankareille jotka olivat 85 voittaneet mestaruuden. Silloin Jokerit oli "ihan paska", "divarijengi" ja "niin huono että kukaan ei edes halunnut mainostaan Jokeripaitaan". Nyt kun katselee esim. Ilveksen touhuja ja vertaa Jokereihin niin, no joo. Ja hei, olen nähnyt kun Jokerit häviää KooVeelle ja kuunnellut KooVee-fanien ruikutusta siitä että Jokerit ei selviä koko divarikautta ilman konkurssia. Ilveksen ja KooVeen tilalle voi oikeastaan laittaa minkä muun seuran tahansa eikä tässä ole kyse tamperelaisista, tuo oli vain esimerkki. Ei silloin kukaan voinut kuvitella että Jokerit on 90-luvun dynastiajoukkue ja että Jokereiden kohdalla koskaan puhuttaisiin mistään rahasta.

Oli miten oli, nuo vuodet liigakarsintoineen, divareineen ja nousuineen loivat perustan koko 90-luvun ilmiölle ja kyllähän omassa fanituksessa vuodet 87-92 olivat sitä parasta aikaa. Silloin tiputtiin divariin, pelattiin Peliittoja, FoPsia ja Karhu-Kissoja vastaan, voitettiin A-junnujen mestaruus, noustiin liigaan ja lähes heti perään voitettiin mestaruus melkein samalla porukalla (mitä nyt Otto tuli messiin). Sitten Teemu lähti NHL:ään ja paukutti 76 maalia. Teemu pelaa vielä NHL:ssä ja itse sitä jaksaa kuin ihmeen kaupalla roikkua mukana Jokerikatsomossa, vaikka välillä tuntuu että maailmassa ei ole tapahtunut mitään merkityksellistä huhtikuun 1994 (Oton pesäpallolyönti) jälkeen.

Ensinnäkin aivan loistava ketju. Oma suhteeni Jokereiden kanssa alkoi vuonna 1978. Ostin Helsingin stokkalta Jokerien puna keltaisen takin. Kannoin sitä ylpeänä. Muistan hetket Lohjan ammatikoulussa, kun tunnilla istuin tuo takki päällä. Opettajana oli minulla Torkkelin Veikon ja Jorman velipoika jotka pelasivat siihen aikaan Kärpissä. Sain välillä kuulla miten Jokerit on huono ja Kärpät on rautaa, mutta ylpeänä Jokereistaan kestin tuon kaiken.
Muistan lähes täydellisen vuoden 1983 jolloin noustiin taistelemaan mestaruudesta. Oli mahtava seurata livenä Sirviön, Kermisen, Lindroosin ja muiden otteita Helsingin vanhassa hallissa. Pettymys oli tunnepuolella tosi raju, kun mestaruutta ei tullut.
Muistan divari vuodet ja mahtavan A-3 katsomon jossa syntyi oikein Jokerihenki. Kierrettiin faniporukan kanssa Suomea ristiin rastiin. A-junnujen mestaruus Tampereella on painunut myös mahtavana muistona mieleeni.

Lukuisat katkeratkin tappiot ovat välillä vieneet mielen matalaksi. Nykyisin kun asun Lappeenrannassa varsinkin Saipa tappiot kirvelevät eniten.
Mestaruudet ovat aina olleet todella herkkiä hetkiä jotka ovat saaneet ison miehen kyyneliin.
Jokerit mahtavan hieno seura. Mahtavat fanit. On hienoa olla osa Jokereita.

Mulle Jokerit on iso osa eläämääni. Koko perhe on kauden aikana tavallaan koukussa tai riippuvainen tähän mun juttuun, no onneksi nykyisin tää Jokerit on koko perheen juttu ja pari kausariakin on ollut jo pitkään. Koirasta lähtien kotona tiedetään onko voitettu tai hävitty. Ei se, että olisin jotenkin ilkeä luontokappaleelle, mutta se vaan aistii musta, että aha nyt on ilmeisesti taas hävitty peli ja toisin päin...

Jokerit iski sydämmeeni lähtemättömästi jo 70-luvun alussa kun faija matseihin vei siitä lähtien on ollut vain ja ainoastaan Jokerit. Muistan vieläkin kun faija bamlasi omaa slangiaan siitä kuinka Jokereihin on hankittu kovia maajoukkue miehiä siihen aikaan.

Paljon on sattunut ja tapahtunut siitä lähtien, mutta rakkauteni Jokereihin on vain syventynyt, vaikka onhan tää matka ollut sellaista tunteiden vuoristorataa katkeruudesta mm. 83:n finaali Nordiksella aina Hjalliksen dynastiaan ja eteenpäin. Mutta aina ollut vain Jokerit ja sama se vedettiinkö Divaria tai ei.

1992 finaalisarjan 4 ottelu ja Nordis on vieläkin kirkaana mielessä ja Teemun jatkoajalla tekemä voittomaali yhtenä upeimpana Jokerit-muistona, koska samana päivä syntyi esikoseni. Herra Jumala kun pukkaa melkein taas ilon kyyneleitä kun tätä muistelee. Onhan niitä toki paljon muitakin hienoja hetkiä taltioitunut muistiini lähettömättömästi mm. Oton kuuluisa 3-2 maali , ensimmäinen mestaruus 2002 areenassa jne.

Lomani Jokereista alkaa vasta kun Areenan ovet menevät kauden osalta kiinni, mutta toki jo kesän aikana seuraataan mitä rosterissa tapahtuu ? Ja muita Jokerit-uutisia.

Kauden ollessa kesken, pyrin jopa organisoimaan työmatkani siten, että hima peleihin pääsisi. No aina se ei tietenkään onnistu, niin silloinkin seurataan pelipäivänä realtime ottelu-seurantaa jollakin päätelaitteella "etäkiihkolla".

Nyt vuodesta 2002 alkanut pytytön kausi on sitten pumannut tähän kauteen valtavan määrä latinkia Jokereiden fanittamiseen siten, että taas haetaan sitä kanisteria "hullun kiillolla". No jos sitä ei tule niin ei tule ja aina tappioista on kuitenkin on toivuttu, kunnes taas seuraavan kauden alussa aletaan ajattelemaan, että no seuraava kausi on sitten meidän.

Viimekaudellakin saatin onneksi Areenalla kokea todellinen kliimaksi rantapallojen täyttäessä kaukalon naapurin kesäloman johdosta, tämä jos mikä maistui hyvältä. Mutta kun sitten päädyttiin pronssipeliin, niin sitä jäi kuitenkin sellainen höntsä fiilis, koska pronssi ei oikein tuntunut miltään, etenkin kun JyP-sarjan katkerakalkki maistui vielä suussa.

Uusi dynastia kyllä kelpaisi, mutta kyllä liiga on muuttunut yhä tasaisemmaksi ja dynastioiden rakentaminen on todella vaikeaa. Nyt kun Keku on tuonut mukanaan todellisen tekemisen meinigin, niin orastava dynastia on mahdollinen minulle se tarkoittaisi 3 mestaruuta seuraavaan viiteen vuoteen, mikä kyllä kelpaisi :-)

Sitä odotellassa kevättä kohti.

2002 mestaruudessakin oli omat hienoutensa, mutta kyllähän näin jälkeenpäin ajateltuna se oli melkoinen muukalaislegioona, jonka edelle esim. nykyisen pelaajarungon voitto lähitulevaisuudessa menisi, aiemmista puhumattakaan. Ei herätä ihan samanlaisia fiiliksiä, vaikka hienoa olikin olla todistamassa paikan päällä. Olihan nuo Erkan ja Ramin 3 vuotta (Erkka 2 ekaa) silti todella piristäviä ja ilolla tervehdittyjä kausia Areena-ajan kahteen ensimmäiseen kauteen, jotka olivat melko surullista hiihtelyä ja pelaajat pelasivat ilman tunnetta. Päävalmentajat olivat kaikki liian filosofimaisia herrasmiehiä, jotka eivät saaneet otetta teksti-tv:n kautta kasattuun joukkueeseen. Nuo kaudet 97-99 on sitä, jota ei halua enää koskaan kokea uudestaan.

Mikä on Jokerit?

Aamuaurinko paistaa kauniisti ja pakottaa kevään lumia sulamaan. Räystään päästä tipahtelee vesipisaroita tynnyriin. On 10. huhtikuuta vuonna 1992, leikin 9-vuotiaana pojankoltiaisena lumisotaa kahden serkkupoikani kanssa. Olemme ukkivainaan rintamamiestontin pihassa, Puotilassa, Itä-Helsingissä. Lumipallot lentelevät sikin sokin, olihan ukkimme kertonut lukemattomia tarinoita kokemuksistaan Jatkosodassa. Opetti meitä pojanpoikia sotimaan jos kova paikka joskus tulisi. Kesken kiivaimman tulitaistelun, serkkupojista vanhempi Jukka päättää aivan yhtäkkiä lopettaa koko taistelun tiputtamalla ison pommin. Toteaa ikimuistettavan innokkaasti: Jokerit voittivat eilen Suomen mestaruuden! Hetken kestävä hiljaisuus vallitsee sotatantereellamme, ollaan aivan hiljaa lumihankeen lapioidun vallihaudan suojissa. Mietin mitä ihmettä tuo tarkoitti. Kysyn Jukalta mikä on Jokerit? Vuorotellen pojat kertovat jääkiekkojoukkueesta, voitonjuhlista, Teemusta, Kekestä, Wadesta, Wahlstenin veljeksistä ja kumppaneista. Tuo kaikki on minulle siinä hetkessä ihan uutta. Pekka kaivaa taskustaan tarran missä korttipakasta tuttu kaveri iskee silmää. Tästä pojankoltiaisesta tuli sillä hetkellä Jokerifani. Serkukset eivät tätä tarinaa enää muista, mutta itse en voisi sitä koskaan unohtaa sillä se tunne joka otti valtaansa 21 vuotta sitten, on pysynyt yhtä vahvana tähän päivään asti.

Jokerit on elämäntapa. Välillä tappio vituttaa päivän tai kaksi, välillä leijutaan voittoa monta päivää ja sen kyllä näkee silloin jokainen vastaantulija. En voisi edes kuvitella itseäni kannustamassa jotakin toista kotimaista joukkuetta, sillä mihinkään muuhun joukkueeseen ei voisi mitenkään saada sellaista tunnesidettä mihin silloin kerran tuli törmättyä pikkumiehenä.

Elämäntavan ympärille onkin sitten mahtunut monen monta tarinaa ja henkilöä. Tarinoita jännittävistä ottelutapahtumista ympäri Suomen, lukemattomia ystävyyksiä mutta harmillisesti myös joittenkin sellaisten katkeamisia. Pitäisi joskus vain rehdisti paiskata kättä ja antaa menneiden olla. Korjataan tämä asia sitten keväällä kun tiedossa on isoimmat mahdolliset juhlat. Uskon vahvasti tämän kauden Jokerijoukkueeseen, tänä keväänä mennään päätyyn asti. En ole vahvempaa joukkuetta nähnyt vielä koskaan Jokerien Hartwall Areena-vuosien aikana. Näen ja kuulen asioita hivenen lähempää mitä muut fanit yleensä. Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä yhteistyötä seuran kanssa ja auttaa heitä missä vain ovat ikinä apua tarvinneetkaan. Työskentely fanitoiminnan parissa oli kaksijakoista. Ilo saada tehdä omalla vapaa-ajalla töitä yhteisen hyvän eteen saattoi muuttua hetkessä hyvästä pahaksi. Siitäkään huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois tai muuttaisi mitään.

Kun tunneside on vahva, tuntuvat voitot ja tappiot luissa ja ytimissä. Itkuhan siinä tuli kun Sallsburg Red Bull meni ohi ja voitti European Trophyn nenän edestä, tai kun summeri soi seitsemännen puolivälierän päättymistä julliluolassa, tai kun taistelu Suomen mestaruudesta oli tauonnut ja poika ryöstettiin Ouluun. Tappiot ja voitot kuuluvat tähän elämäntapaan. Se tunne kun Jani Rita ratkaisi Hämeenlinnan hornankattilassa toisen välieräottelun ajassa 93:28, se tunne kun Jokerit jäähdyttivät Otakar Janeckyn pelinumeron Hartwall Areenan kattoon, se tunne kun Nichlas Hardt ratkaisi toisen puolivälierän ajassa 79:54, se tunne kun areenan summeri soi vihoviimeisen kerran kauden 2002 päätteeksi. Ei niitä tunteita voi sanoin kuvailla. Ne joko jokainen itse tuntee, tai sitten ei tunne. Joidenkin mielestä urheiluhulluus on järjetöntä. Sitähän se nimenomaan on, sillä kaikki tämä on tunnetta ja tunne tulee ennen järkeä. Ainakin minulle on käynyt näin :)

Kiitos Tuomas, Pave, Masa, Pete, Kati, Juha, Pate, UJ, Keke, Huonojen vitsien kerho, Peltsi, Elias, Kimmo, Ikari, John, Mikko, Njassa, Juki, Teemu, Keku, Jupi, Iiro, Matti, Sampo, Jalmari, Issakaiset, Mäntsälän Jokerifanit, Eteläpääty. Kiitos Jokerit!

Ensimmäiset omat muistikuvat Jokereihin liittyen ovat varmaankin kaudelta 88-89, kun kävin pikkuskidinä katsomassa Jokereiden ja SaPKon välisen divarimatsin. Mieleenpainuvin seikka tuossa ottelussa oli kova meteli katsomossa. Itse pelistä en tainnut tuon ikäisenä tajuta yhtään mitään. IFK:ta kannattanut faija vei meikäläisen myös jullien kotiotteluun, mutta se matsi ei säväyttänyt läheskään yhtä paljon, vaikka liigaa pelattiinkin.

Lopullinen niitti omalle Narriudelle lyötiin 1992 keväällä, kun olimme naapuruston skidien kanssa leikkikentällä ja joku ohi pyöräillyt janari huikkasi Jokereiden voittaneen mestaruuden. Seuraavana päivänä katseltiin sitten Hesarista mestaruuskuvia, ja silloin vänkäsin faijani myös hommaaman meille Jokereiden kausikortit. Tuosta alkoi ajanjakso, jonka myötä Jokerit on ollut aika iso osa arkea kaudesta toiseen.

"Tule Anssi mukaan, lähdetään katsomaan SM-liigan pronssiottelua Jokerit-HPK serkuille!", totesi kahdeksan vuotta vanhempi veljeni minulle 8-vuotiaalle koltiaiselle ja urheiluhullulle joka kuunteli yleisurheilun MM-kisojen maratonit radiosta ja luetteli kaikkien liigajengien kolme molaria ulkoa. Jokerit ja SM-liiga oli silti vielä jäänyt miehenalulle etäiseksi. Maajoukkue oli ehtinyt tulla tutuksi edelliskevään MM-kisoista Göteborgissa, jonka välierä tappiota Venäjälle rankkareilla olin itsekin kovin vilpittömän vuolaasti itkenyt. SM-liiga oli silti jäänyt etäiseksi, mutta siitä se lähti. Isoveljen mallista ja siitä että täälä Etelä-pohjanmaan kupeessa on Helsinkiä ja Jokereita vihattu kuin ruttoa tutun maaseutu vs kaupunki mittelön hengessä. Alitajuntaisesti siirryin siis enemmän ja enemmän heikomman puolelle.

Oli työsulkukausi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä ja sisarukseni veivät minut elämäni ensimmäiseen jääkiekko-otteluun paikanpäälle Tampereelle. Tätä olin totisesti odottanut! Edellisenä yönä en saanut nukuttua. Kun ilta tuli ja hallille menimme astuin katsomon sisäänkäynnistä areenalle ja henkeni salpautui. Siinä se nyt oli. Jokerit. Tuo joukkue jonka olin nähnyt vain Hockey Nightista silloin tällöin ja YLEn jääkiekkokierroksella kuullut Jouko Färdin ja Seppo Röppäsen väsyneissä jutuissa, materialisoituikin yhtäkkiä silmieni eteen ja ymmärsin että tuo joukkue on ihan oikeasti olemassa! Suhde seuraan alkoi syventyä!


Vuodet vieri, menestystä tuli ja meni, enimmäkseen meni. Kärpät vei katkerasti finaalisarjat ja monta kertaa ajattelin että tuleeko tästä mitään. Kekäläisen tulon myötä on into seuraamiseen kasvanut vain entisestään. On ollut tekemisen meininki! Kortittomana ja rahattomana 300-400 km:n päässä Helsingistä en ollut ikinä ollut Ilmassa katsomassa Jokereiden matsia (EuroHöpöTouria kylläkin). Viime keväänä odotus päättyi ja kahden muun EtäJokerin kanssa lähdettiin lakeuksilta ikimuistoisen puolivälieräsarjan 4. otteluun. Eteläpäädyn syke ja palo tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kannatukseni syvyys nousi tuona iltana tasolle, jolta se ei tulisi vaikeimpinakaan hetkinä laskemaan. Ikimuistoinen ilta... "Sommartiden hej hej sommartiden!"

Tämä kausi on ollut jo ihan oma lukunsa. Erik Karlsson ja se kaikki mitä se jätkä täällä teki. Sanattomaksi vetää. Kyyneleet tuli jäähyväispelissä. Kiitän Luojaa että sain kaksi kertaa olla paikanpäällä todistamassa miehen otteita. Karlssonin otteet Jokereissa olivat jotain sellaista mitä tulen kertomaan omalle pojalleni joskus jos häntä kiekko kiinnostaa!

Tuskin maltan odottaa mitä tulevaisuus tämän seuran kanssa tuokaan. Kun/Jos Helsinkiin opiskelujen myötä muutan, aion olla EPllä uusi vakionaama!


Uskomaton tunne, uskomaton vetovoima, uskomaton kauneus. Sitä on Jokerit.

Joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla tuli katsottua telkkarista Jokereiden peliä ja innostuttua kyseisestä joukkueesta, jonka jälkeen ilmoitin äidille, että minä kannatan Jokereita. Siltä tieltä ei ole paluuta ollut. Tuolloin, joskus ala-asteella Jokerit oli kotiseudulla, kaakonkulmalla iso juttu ainakin omissa, urheiluhulluissa piireissä. Vaikka etäisyyttä Helsinkiinkin on pitkälti toista sataa kilometriä, ei sitä juuri lähempänä muitakaan liigaseuroja ole ja olihan se siistiä kannattaa suurta ja mahtavaa Jokereita.

Harvassa olivat kerrat, jolloin areenalle pääsin vierailemaan, mutta ensimmäinen kerta oli sitäkin unohtumattomampi, eikä suinkaan mukavassa mielessä. Kyseessä oli kevään 2005 neljäs finaaliottelu. Kyllä siinä otti pikkupoikaa päähän niin rajusti, ettei ole ikinä sen jälkeen ottanut. Muistan vielä monen tunnin kotimatkankin jälkeen kaivaneeni Jääkiekkolehdestä kärppien joukkuekuvan ja kiinnittäneeni sen tikkatauluun. Tappion lisäksi tuosta ottelusta jäi kuitenkin yksi hieno muisto. Pikkupoikana ihmeissäni seurasin, kun eteläpäädystä kajahtivat matsin loputtua "KIITOS JOKERIT"- huudot. Itseä vitutti niin armottomasti, ettei varmaan yhtään "ei-kirosanaa" suusta tullut, mutta niinvain EP teki jotain noin hienoa. Se tuntui todella uskomattomalta. Heikot sortuu ja tuon matsin jälkeen pikkuveljeni, niinikään Jokerifani murtui ja loikkasi näätäleiriin.

Kun vihdoin kaveriporukasta ensimmäiset saivat ajokortin alkoivat matsimäärät lisääntyä räjähdysmäisesti. Silloin alkoi jo ralli useisiin peleihin ja kun lopulta itsekkin sai kortin, niin olihan se kausari pakko ostaa. Tuon jälkeen areenalle tuli raahauduttua oikeastaan aina, kun opiskelut, omat matsit/treenit tai intti ei sitä estänyt. Mieleenpainuvimmat muistot tulevat toki jälleen pleijjareista, eikä niin mukavia taaskaan. Toissakauden Hifk-sarjan alku tuli missattua, mutta sentään kahdeen viimeiseen kotipeliin päästiin porukalla paikalle. Verkkokalvoille on paistunut pysyvästi monen minuutin rummutus Hifk-päädyssä, jonka päätteeksi Lahti iski limpun reppuun, kuin myös Kuhdan jatkoaikamaali Jokereiden karmean vaihtovirheen seurauksena. Sarjan 6. peli olikin sitten sellaista tunteiden vuoristorataa, ettei mitään rajaa. Ensin Eavesin tasoitus silloin, kun siihen ei enää millään uskonut. Tätä seurasi Hentusen läpiajo ja lopulta sitten kirvelevä tappio. Kyllä korpesi, joskin tuon sarjan jälkeen sitä osasi oikesti olla ylpeä Joukkueesta, vaikka turpaan tulikin. Viime keväänä tuli koettua faniusajan hienoin hetki, kun kymmenen minuutin sisään Kilpeläinen torjui MG:n rankkarin, Masto ajoi Pesosen täysin pystyyn ja sitten Hardt räjäytti koko areenan huutoon.

Täksi syksyksi tapahtuikin se etäJokerin unelma: opiskelupaikka helsingistä. Jokaiseen peliin, mihin on suinkin ehtinyt, joskus vain viimeiseen erään on tullut paikalla oltua ja on kyllä ollut upea kausi, erityisesti Karlssonin jäähyväispeli ei tule unohtumaan koskaan. Mutta se kruunu puuttuu. Yhtään mestaruutta en oikestaan ole kokenut, vaikkakin 2002 suosikkijoukkuetta kysyttäessä olisin varmasti Jokerit osannut vastata, mutta silloin 9 vuotiaalta kakaralta tuo mestaruus meni kyllä auttamatta vähän "ohi". Nyt se tuntuu JÄLLEEN olevan lähempänä, kuin koskaan, enkä osaa edes kuvitella sitä tunnetta jos... Monen monta kertaa odotukset ovat olleet pilvissä ja aina ollaan tultu alas, suoraan asfalttiin. Josko vihdoin?

Titaani kirjoitti:

Muistan kuin eilisen päivän kevään 2002 finaalit ja mestaruuden. Ja nyt on siitäkin kulunut aikaa jo 13 vuotta! Olisiko sen aika "jälleen" tänä keväänä. TAISTELE JOKERIT!

Laajenna klikkaamalla

Älä nyt saatana masenna! Eihän siitä tule onneksi kun vasta 11 vuotta tänä keväänä ;)

Oma Jokerifaniuteni alkoi vuonna 1986 kun pieni iibor syntyi tähän maailmaan. Tämä äijä kirjaimellisesti kasvatettiin Jokerifaniksi, sillä Jokerit oli ollu iso osa perheeni ja sukuni elämää jo kauan ennen meikäläistä. Faija oli pelannut muutaman liigapelin tuossa kauniissa paidassa kaudella 1982-83, toinen faijan broideista oli ollut muutaman vuoden Jokerit ry:n toimitusjohtajana ja valmentanut mm. sellaisia nimiä kuin Waltteri Immonen ja Markus Ketterer. Jokerit oli siis mukana joka päiväisessä elämässä heti iiborin elämän alusta lähtien ja ensimmäisen Jokeripelin taisin nähdä vuonna 1986 syksyllä alle vuoden ikäisenä (tästä en luonnollisestikaan muista mitään).

Niin kauan kuin muistan, on Jokerien tappio vituttanut todella suuresti, enkä välillä suostunut ala-asteella menemään edes kouluun tappion jälkeen, koska en kestänyt sitä vittuilua. Sitten taas muistan vuoden 1994 mestaruuden kun katsottiin peliä kotona. 8-vuotias iibor ja mutsi piilouduttiin jatkoajan ajaksi vessaan, jännitys oli aivan hirveää silloin. Ja kun Otto ratkaisi, nousi katto myös meidän perheen kodissa huudosta. Seuraavana aamuna kun faija heitti kouluun, tungin Jokerilipun auton ikkunasta ja annoin sen liehua siinä koko automatkan ajan. Silloin ei vituttanut mennä kouluun.

2002 mestaruudesta on jo liian paljon aikaa, tänä keväänä haluan kokea tuon fiiliksen uudelleen! Ja tänä keväänä se tapahtuu! En ole 90-luvun jälkeen nähnyt noin sitoutunutta Jokerijoukkuetta, toki sen ajan joukkueita ei mikään voita, mutta aika lähellä kakkosena tulee tämän kauden joukkue. Organisaatio on vihdoin sillä tasolla, missä sen kuuluu olla ja tuntuu ettei tällä kaudella Jokereita pysäytä mikään. Hirvipatsaalla tavataan!

edit. VHS:nä löytyy muuten vieläkin 1992 ratkaiseva finaali Jyväskylästä ja sen tullut aika monta kertaa katottua, kai sen voisi taas tänä vuonna vilkaista ja kopioida samalla dvd:lle :D

iibor kirjoitti:

Sitten taas muistan vuoden 1994 mestaruuden kun katsottiin peliä kotona. 8-vuotias iibor ja mutsi piilouduttiin jatkoajan ajaksi vessaan, jännitys oli aivan hirveää silloin. Ja kun Otto ratkaisi, nousi katto myös meidän perheen kodissa huudosta.

Laajenna klikkaamalla

Jos saisi valita yhden sellaisen Jokerimatsin mihin pääsisi aikakoneella paikalle, niin luulenpa että tämä olisi se ottelu joka tulisi valittua Jokerien värikkäästä historiasta. Kaikki kunnia ensimmäiselle liigaottelulle, mestaruudelle tai vaikkapa liiganousulle, mutta tässä matsissa oli sitä jotain.

Oma kokemukseni tuosta ottelusta on vähän samankaltainen mitä iiborilla. Ikää oli tuolloin 11 vuotta eikä lippua peliin enää mistään irronnut. Koko koulupäivä tuntui pitkältä kuin nälkävuosi eikä keskittymisestä ollut tietoakaan. Niin kova jäänitys puski pintaan, että koulupäivän päätteeksi päätin mennä ottamaan päiväunet.... Mutsi tuli herättämään, että Nyt ne pelaa jo, herää katsomaan! Juoksin kämpän läpi olohuoneen telkkarille ja aivan karmea tulos taululla: 0-2 turkulaisille. Muistan kun kerroin mutsille millainen panos ottelulla oli, mitä tapahtuu jos voitetaan tai hävitään. Mutsi diggasi myös Jokereita, vaikka ei lätkästä mitään tajunutkaan. Jokerit taisteli maalin päähän, tunnelma nousi. Jokerit tuli tasoihin, järjetöntä. Jatkoajalla kun Otto iski kiekon maaliin, oli meno ja meininki sen mukaista. Muistan kun taulut tipahtelivat seiniltä kun sohin Jokerilipulla pitkin kämppää. Seuraavana päivänä mentiin taas kerran Jokeripaita päällä kouluun. En ollut ainoa. Mestaruusjuhlat järjestettiin Senaatintorilla, paikalla taisi olla jotain 50 000 fania.

iibor kirjoitti:

edit. VHS:nä löytyy muuten vieläkin 1992 ratkaiseva finaali Jyväskylästä ja sen tullut aika monta kertaa katottua, kai sen voisi taas tänä vuonna vilkaista ja kopioida samalla dvd:lle :D

Laajenna klikkaamalla

Jakoon tällaiset! Harmittaa kun YouTubesta ei löydy Jokerien historian helmiä, vaikka niitä varmasti löytyy fanien kätköistä vanhoilta VHS-kaseteilta. Kaikki jakoon vain! :)

Niin ja kiitoksia V-G:lle hyvästä uudesta ketjusta. Näitä on ihan mahtava lukea!

Joukkue tuli valittua vuonna -83, kun vaahtosammuttimen kokoisena vietiin katsomaan ensimmäistä matsia. Tuosta keväästä jäi katkerat muistot (revanssia odotetaan edelleen), mutta joukkue on pysynyt sydämessä siitä asti. Kannatettava joukkue tuli osittain perittyä vanhemmilta, mutta osittain valittua siksi, että Jokerit olivat huomattavasti sympaattisempi, kuin naapuri.

Suurempi innostus alkoi kuitenkin -87/88 divarikaudella, kun ikää oli jo sen verran enemmän, että matseihin pääsi kulkemaan omin voimin. Yhtenä hienoimpana hetkenä elämässäni oli -89, kun Jokerit nousi takaisin liigaan ja lähetti kärpät divariin.

Pari ensimmäistä liiga kautta olivat sitä tunteiden vuoristorataa. Ajoittain peli oli hyvää, mutta turpaan tuli melko usein. Niiltä ajoilta on kuitenkin niin paljon hyviä muistoja. Muistoja, kun yläasteen viimeisillä luokilla väiteltiin Jullien kanssa joukkeuden paremmuudesta. Mukana oli enemmän tunnetta ja aatteen paloa, kun järkeä ;)

-92 mestaruus. Se suurin ja hienoin hetki ikinä. Edes minä, en ennen kautta odottanut mestaruutta, mutta sieltä se tuli. Mestaruusjuhlat tuntuvat vieläkin olleen van "muutamia" vuosia sitten. Vaikea käsittää, että tuosta hetkestä on yli 20-vuotta aikaa.

90-luvulla mestaruuksia tuli sitten lisää, mutta myös niitä katkeria tappiota. Koko -90 luvun ilmiö oli käsittämätön. Uusia Jokeri kannattajia tuli koko ajan lisää ja joukkueen suosio oli käsittämätön.

Ehkäpä surkeimpina hetkinä "uralla" oli muutto Areenaan. Kaikki tuttu vaihtui uuteen ja tunnelma hallissa läsähti totaalisesti. Myöhemmin vierasmatsissa DDR:ssä käyneenä on tosin tullut todettua, että aika on kullannut muistot ja aika on ajanut hallin ohitse.

Päästiin sitä vielä kerran Areenassakin ollessa maistamaan mestaruutta. Tuokin hetki on muistoissa niin lähellä, mutta siitä on aikaa jo yli 10 vuotta.

2000-luvun puolessa välissä kiireet duunin ja perhe-elämän kanssa johtivat siihen, että kausikortti vaihtui ajoittaisiin otteluissa käymisiin. Välissä on tullut myös asuttua useampi vuosi ulkomailla. Sinäkin aikana Jokererit ovat olleet osa päivittäistä elämää. Jos ei muuten, niin ulkomaillakin asuessa oli aamun ensimmäinen homma katsoa tulokset netistä. Varsinkin viime keväänä harmitti, kun ei päässyt näkemään jullien 0-4 otteluvoitoin tiputtamista pleijareissa.

Keväällä tuli palattua Suomeen ja heti kauden alussa löysin itseni taas Areenalta. Vuosien aikana jälkikasvukin on "aivopesty" ja mukana on kannattaja kolmannessa polvessa.

En usko, että ilman Jokereita seuraisin sm-liigaa. Ilman Jokereita seuraaminen rajoittuisi NHL-kiekkoon. Vieläkin törmään hallissa kannattajiin joiden kanssa tuli istuttua matseissa 80/90 luvun taitteessa. Kaikkien kanssa ei ole tullut pidettyä edes yhteyttä, mutta esim. Turun stogessa jossakin vaiheessa keskustelua stoben ääressä huomasi toisen kannattajan kanssa muistavansa toisensa, kun ollaan oltu samalla vierasreissulla n. 20v. takaperin :)

Jokerit ovat todellakin olleet minulle tunteiden vuoristorataa. Nykyisin tappiota ei tosin jaksa enään kauhean paljon murehtia. Ottelun lopputulosta tärkeämpää on itse ottelu ja fiilis. Toki tappio julleille tai näädille syö miestä rotan lailla. Onneksi noita tappiota naapurille ei ole viimeaikoina kauheasti tarvinnut kokea :)

Tämän vuoden joukkueessa on jotakin. Uskon, että sillä on mahdollista mennä loppuun asti. Olisiko nyt taas meidän vuoro?

Oma fanitus alkoi noin 10 vuoden iässä kaudella 91-92 kun isä otti mukaan katsomaan kun Selänne pelaa. Ottelu oli JoKP vastaan ja voittohan tuosta tuli. Reissulta jäi käteen ensimmäinen fanituote, heilutuslippu. Ensimmäinen fanipaita tuli sitten synttärilahjaksi pian tämän jälkeen. Janecky #21.

Ensimmäiset kausikortit olivat sitten kausille 94-96. Heti kärkeen HIFKta vastaan ja kentällä Kurri ja Selänne vs. Tikkanen ja Ruuttu. Ruuttu sai Sami Wahlstenin mailasta naamaansa.

Noilta 90-luvulla hallilla vietetyiltä kausilta jäi monia hyviä muistoja. Tuolloin erätauoilla soineet biisit muistuttavat vieläkin noista ajoista. Myös kaudelta 95-96 on jäänyt mieleen eräs peli TPSää vastaan. Jokerit oli jo reilusti tappiolla (1-5) ja porukkaa alkoi jo valumaan pois katsomosta. Voitto tuosta kuitenkin lopulta irtosi. Nuo kultavuosien ratkaisupelit tuli sitten seurattua tiiviisti tv:stä. Kovia pelejä Tepsiä vastaan. Oton ja Pete Variksen peliä oli ilo seurata.

Ensimmäinen katsomosta nähty mestaruus oli vuonna 2002. Muistikuvat ovat hataria, mutta jännitti kyllä kovasti. Mestaruuden ratkettua juostiin kaverin kanssa alakatsomoon vaihtoaition pleksien taakse seisomaan ja taputtamaan.

Seuraava kausari olikin sitten vasta kaudelta 2005-2006. Melko kurjaa oli hallilla tuolloin istua. Kauden paras muisto oli fanien vierasmatka nordikselle ja tämä Ilari Filppulan maali. (YouTube)

Mahtavia tuoreita muistoja on tullut viimeisimmiltä kausilta. On ollut ilo katsoa omien nuorten nousua. Pulu ja Teukka nyt etunenässä. 2011 perheeseen hankittu pentukoira saikin sitten luonnollisesti nimekseen Pulu. (Jokerit.com - Spirit of Jokerit)

-Ville- kirjoitti:

Jakoon tällaiset! Harmittaa kun YouTubesta ei löydy Jokerien historian helmiä, vaikka niitä varmasti löytyy fanien kätköistä vanhoilta VHS-kaseteilta. Kaikki jakoon vain! :)

Laajenna klikkaamalla

Multa löytyy myös tuo sama peli. Taitaa löytyä myös tuo Janeckyn ratkaisema finaali ja kaudelta 91-92 8-3 voitettu paikallispeli. Jos jollain on taitoa ja aikaa sijoittaa, niin olisi kyllä hienoa jos näitä ihmisten VHSiä saisi digitoitua ja arkistoitua johonkin YouTube-kanavalle. :)

Näitä tarinoita lukiessa alkaa kyllä tämän kauden playoff kiiman odotus jo vähän etuajassa!

Minun tarinani alkaa Vuosaaren ala-asteen ensimmäiseltä luokalta, vuodelta 1993. Pienenä tyttönä kuuntelin, kun opettajani Kristiina kertoi vanhoista oppilaistaan, jotka ovat hänen opeissaan olleet. Mika Strömbergin ja Petri Variksen nimet tulivat esille.

Kotona kannustettiin HIFK:ta ja lähipubissa missä äitipuoli oli töissä oli HIFK:n kannattajia suuremmin, voitin joskus lapsena jonkun pelimailankin kun veikkasin oikein matsin tuloksia. Lähimmät sukulaisetkin kannattivat HIFK:ta tai Tapparaa, mutta jostain syystä minä pidin pienenä oman kantani ja kannustin Jokereita. En suuremmin matseihin päässyt, mutta kokoajan se oli sydämessä.

Ensimmäisen pelipaidan sain monen vuoden odotuksen jälkeen vasta areenalta, samalla kun alettiin käymään säännöllisesti matseissa. Paidan numero oli 26 Mika Strömberg. Jälkeenpäin olen miettinyt miksi Strömbergin valitsin ja uskoisin, että se johtui hänen syntymäpäivästään. Kuukautta minun synttäripäivääni eteenpäin. Etten sentäs silloin ymmärtänyt vielä kuinka hyvä pelaaja hän oli. Harmittaa vieläkin, että Jokereiden 45v synttäripäivänä, puin päälle puna-keltaista enkä pelipaitaa. Olisin nimmarinkin siihen saanut Mikalta.

Varhaisaikuisena olin muutaman vuoden ihan poissa SM-liigan seuraamisesta, mutta jos jääkiekko nousi puheenaiheeksi puolustin silti omiani, vaikka vähän huonommin menikin. Niitä väittelyitä jullikavereiden kanssa onkin välillä ikävä!

Nykyään taitaa olla neljäs kausi kun seuraan ihan matsimatsilta joko kotona tai paikanpäällä. Elän mukana tässä mahtavassa huumassa! Ne tunteet on kyllä aikamoisia. Sen verran kovasti ottaa sydämeen jo useasti mainitut tappiot, mutta taas ne mahtavat tunteetkin mitä on vuosien varrella tulleet. En tosin ole sitten playoffien käynyt HIFK:n pelejä paikan päällä katsomassa. Sen verran kovaa tunnetta on, että en tiedä kestäisikö sydän ;)

Jokeri rakkaus on myös tullut osaksi harrastustani. Teen täytekakkuja Jokeri-logoilla (ja välillä muillakin..) Jokerit-Kärpät täytekakku ja Jokerit täytekakku Linkit vievät omaan sivustooni.

Faija on yksi Suomen isoimpia HIFK-faneja, ja kai se halusi sen sairauden tartuttaa muhunkin. Taisi olla ensimmäinen liigakausi nousun jälkeen kun mentiin paikallista katsomaan, ja siellä istuin sadan punapaitaisen keskellä. En muista ekasta pelistä muuta, kuin että taisi tulla turpaan, ja olin ihan älyttömän suuri Jokerifani jo jossain toisen erän paikkeilla.

Siitä se sitten lähti, jossain välissä muutettiin pöndelle perheen kanssa, mutta Jokerirakkaus pysyi, ja se oli suht helppoa, kun mestaruuksista tullut huuma oli levinnyt maaseudulle. Meiltä lähti ainakin kerran kuussa busseja hallille peliä katsomaan. Taisi olla juurikin -94 kun kävin kaiketi viidessätoistapelissä~, joista Jokerit voittivat jokaisen, harmi että se taika ei ole sittemmin kestänyt. :)

2002 mestaruudesta en ikävä kyllä paljoa muista, sattui juuri pahimpaan teini-ikään, ja ikävä kyllä muut vähemmän tärkeät asiat veivät huomiota tärkeimmältä, joukkueelta, mutta noin vuodesta 2004 asti on taas tullut seurattua täydellä sydämellä. Aina hallilla kuin mahdollista, ja muutenkin minimissään sitten telkkarin/radion kautta.

En pystyisi kuvittelemaan elämää ilman Jokereita. :)

Mahtavia kertomuksia!

Itselläni Jokerien kannattaminen alkoi varsinaisesti vuonna 1993, joskin olin jo vuotta aiemmin kuulemma laittanut huoneeni seinälle Selänteen fanijulisteen mestaruuskaudelta. Jetsiä muistan myös seuranneeni teksti-tv:ltä samoihin aikoihin kun kiinnostuin Jokereista. Selänne oli joka tapauksessa se liikkeelle laittava voima. 90-luku oli mahtavaa aikaa. Muistan 1994 mestaruuden hyvin, olin silloin 6-vuotias ja aivan täysin sekaisin Jokereista. Seuraavana vuonna pääsin ensimmäistä kertaa Nordikselle katsomaan matsia ja muistan kuin Varis teki maalin; taas yksi pykälä lisää faniuteen. Varis oli paras! 96 ja 97 Nousi Varistakin kovempi nimi, Pasi Saarela. Muistan kuin eilisen päivän kun #52 kiersi Sakari Lindforsin käytännössä tolpalta tolpalle ja kiskaisi lätyn lähes nollakulmasta yläpesään. Tämä muistuu aina, vaikka HIFK ei koskaan herättänyt oikeastaan minkäänlaisia tunteita, ei kiinnostusta, ei nykyisenkaltaista viha-rakkautta, ei kertakaikkiaan mitään. Olihan minua yritetty hifkileiriin kosiskella kaikenmaailman krääsällä, mutta rakkaus tulee sydämestä! Tepsi oli se pelottava vastustaja, ainoa muu liigajoukkue, joka herätti tunteita Jokereiden ohella.

Hienoin hetki tuolta ajalta oli kun pääsin tapaamaan kesällä 1997 Pasi Saarelaa, Juha Lindiä, Eero Somervuorta, Ari Sulanderia, Timo Saarikoskea ja huoltohenkilökuntaa pukukoppiin. Jännitti niin paljon, että mutsi joutui tulkkaamaan puheen, mutta Saarelalle sain sanottua kiitos nimmarista. Tepsille hävitty finaali vuonna 2000 romautti fiiliksen jostain syystä. Se oli kova paikka, olin varma että voitetaan. Muutama vuosi meni hiljaiselellessä kunnes vittuunnuin uudelleen näätä-häviöistä. Pulu toi minut takaisin Jokerikatsomoon, sillä näin kaverin ensimmäistä kertaa silloin kun kaveri oli kymmenisen ikäinen. Vastassa tuossa pelissä oli muuan MG. Katsomossa puhuttiin, että siinä menee pari Suomen tulevaa NHL-tähteä.

Tällaisista syistä valitsin nimeen sanan vuoristorata. Olen ollut vuosien mittaan Jokereille vihainen, olen ollut rakastunut ja katkera. Silloin tällöin on tullut tunnettua jonkin sortin velkaakin.

Kerään tältä kaudelta muutaman ketjuun sopivan fiilispalan.

Kotialoitus tifoineen, Raneineen ja Tumppeineen oli maaginen. Tepsi vastassa, EP täydessä tikissä. Tuntui niin hyvältä laittaa vanha kilpakumppani kunnolla jäähän. Salminen - Heino - Lamberg, huh!

Valtteri Filppulan tulo Jokereihin tuntui todella hyvältä. Suoraselkäinen, taitava, nopea, rehti, stara, naapurin poika. Oikea ihmisen prototyyppi. Sekin teki gutaa, ettei Valle odotellut vaan tuli Jokereihin heti kun pystyi ja pelasi määrättömällä työmoraalilla.

Erik Karlsson! Tästä voisi kirjoittaa kirjan, mutta tyydyn sanomaan, että paras pelaaja, joka SM-liigassa on koskaan käynyt. Piste. Voitti kaikkien sydämet pysyvästi puolelleen, oikeastaan seurasta riippumatta, mutta etenkin Jokereissa.
Itselleni muistuu kaksi tilannetta yli muiden: ensimmäinen maali kerhoa vastaan ja se kerta, se yksi kerta kun VBK joutui aidosti luistelemaan täysillä. Repesin totaalisesti, sillä yleensähän Erik liukui karkuun pyrkineen vastustajan kiinni, nyt täysillä täräyttäessään otti kymmenessä metrissä kiinni vastustajan 5 metrin etumatkan läpiajossa. Ihana mies!

Loukkaantumissuma ei vain ottanut loppuakseen. Tuntui todella pahalta ja väärältä joutua katsomaan vierestä, kun miestä lakosi. Varsinkin Vallen loukkaantuminen ässämatsissa kouraisi todella todella syvältä.

Lopuksi vielä joutuminen yksin syytetyksi 1.9. tapahtumiin. Ymmärrän Kekäläisen raivon täysin, HIFK oli tapahtumien ketjuun täysin yhtä syyllinen, mutta naurettavan tekopyhästi otti harteilleen uhrin viitan ja nosti syyttävän sormensa kohti Jokereita. Oli hyvin vaikea olla hiljaa. Sanoin aiemmin, ettei HIFK merkinnyt minulle aluksi mitään. Ensimmäinen kerta, jolloin muistan proppuni palaneen HIFK:n suhteen oli kun Jere Karalahti läväytti poikkarilla Rami Alankoa niskaan. Siitä se sitten lähti.

Sarjakärki tulee kun homma toimii, muistan ajatelleeni. Ja niinhän se on toiminut.

Tällä kaudella on tullut todella pahoja vastoinkäymisiä, mutta peli on ollut siitäkin huolimatta loistavaa. Tässä on mielestäni tämän kauden ydin ja juju fanin näkökulmasta, ja miksei myös joukkueen. Rouva Fortuna on mäiskinyt joukkuetta päin näköä enemmän kuin laki sallii ja samaan on pyrkinyt media. Tämä olisi liki mahdotonta kestää, jos joukkue pelaisi huonosti. Nyt tilanne on kuitenkin se, että Jokerit on hyvillä otteillaan kääntänyt huonon onnen ja syntipukkiuden vahvuudeksi ja yhteishengeksi. On syntynyt kolmen kopla, jossa on fani, faniryhmä ja joukkue, jokainen saa voimaa kahdelta toiselta. Viime kaudella tilanne oli toinen, sillä loukkaantumisten takia peli takkuili. Tällä kaudella peli kulkee loukkaantumisista huolimatta.

Kausi on ollut minulle hurmoksellinen, koska peliesitykset ovat olleet maagisia, mutta kulku ei ole ollut pelkkää riumumarssia. Juuri siksi olisi täydellistä jos kausi päättyisi kannuun.

edit. Enpäs edes heti tajunnut mutta tuosta kolmen koplastahan on kyse kun huudetaan "Minä>>Me>>Jokerit"

-Ville- kirjoitti:

Jakoon tällaiset! Harmittaa kun YouTubesta ei löydy Jokerien historian helmiä, vaikka niitä varmasti löytyy fanien kätköistä vanhoilta VHS-kaseteilta. Kaikki jakoon vain! :)

Niin ja kiitoksia V-G:lle hyvästä uudesta ketjusta. Näitä on ihan mahtava lukea!

Laajenna klikkaamalla

Näitä youtube-pätkiä Jokerien loistonajoilta ollaan Toveri Jokeriarskan kanssa haikailleet jo pidempään. Tänä päivänä Jokerien youtube-kanava tuottaa hyvää kamaa lähes päivittäin, mutta muuten anti on perin puutteellinen. Itseltäkin löytyy vinopino koostepätkiä peleistä jo 90-luvun puolivälistä asti, mutta koska olen täysin tumpelo tietokoneiden suhteen, niin siirtäminen vsh:ltä youtubeen ei käy kädenkäänteessä. Jos täältä joku tietotekniikka-guru löytyy, niin voisi vaikka yv:nä laittaa ohjetta miten datan siirto vsh:ltä koneelle onnistuisi helpoiten?

Aake kirjoitti:

Oli miten oli, nuo vuodet liigakarsintoineen, divareineen ja nousuineen loivat perustan koko 90-luvun ilmiölle ja kyllähän omassa fanituksessa vuodet 87-92 olivat sitä parasta aikaa. Silloin tiputtiin divariin, pelattiin Peliittoja, FoPsia ja Karhu-Kissoja vastaan, voitettiin A-junnujen mestaruus, noustiin liigaan ja lähes heti perään voitettiin mestaruus melkein samalla porukalla (mitä nyt Otto tuli messiin).

Laajenna klikkaamalla

Noista divarivuosista ja ekoista liiga kausista ennen -92 mestaruutta on mieleen jäänyt katsomossa pyörinyt kaveri jota kutsuttiin Putiksi. Aina, kun paikalle saapui, oli kaverilla jonkinlainen sirkus käynnissä ja tuomarit saivat kuulla kunniansa :D

90-luvun alkupuolen jälkeen en muista ko. heppua enään katsomossa nähneeni ja muistan jostakin lukeneeni, että olisi heittänyt lusikan nurkkaan.

Vanhempien luota löytyy jokereiden kausikooste joltain mestaruuskaudelta. Pitäisi ripata koneelle, viimeksi muutama päivä sitten kävi mielessä.

ss74 kirjoitti:

Noista divarivuosista ja ekoista liiga kausista ennen -92 mestaruutta on mieleen jäänyt katsomossa pyörinyt kaveri jota kutsuttiin Putiksi. Aina, kun paikalle saapui, oli kaverilla jonkinlainen sirkus käynnissä ja tuomarit saivat kuulla kunniansa :D

90-luvun alkupuolen jälkeen en muista ko. heppua enään katsomossa nähneeni ja muistan jostakin lukeneeni, että olisi heittänyt lusikan nurkkaan.

Laajenna klikkaamalla

Mustalaiset puukotti Turussa. :o(

Oma todellinen fanitukseni alkoi ehkä tuona taianomaisena -94 keväänä. 9-vuotiaana pikkunöösinä sitä sitten alettiin seuraamaan, pääsääntöisesti teksti-tv:n, Hockey night lähetysten sekä urheiluruudun avulla. keväällä -95 hävityn 5:n finaalin jälkeen faija soitti meille kotiin (porukat ovat eronneet) ja aukoi päätään, tepsifani kun oli. Itkin puhelimessa. Keräsin lätkäkortteja ja millään muilla korteilla kuin jokeripelaajilla ei tehnyt mitään. Ari Sulander oli jumalasta seuraava, ylöspäin. Jokereiden ja Sulon fanituksesta jotain kertonee se, että kun noita lätkäkortteja keräsin niin satuin saamaan pakasta kanada-maljan (sarjan arvokkain kortti), jonka sitten vaihdoin huomattavasti vähemmän arvokkaaseen Sulanderin nollapelikorttiin :D. Ekan matsin näin livenä nordiksella, oisko ollut 96-97 kaudella kun sählykerhon kanssa oltiin katsomassa jotain paikallispeliä.
Jotain faniudesta kai kertonee sekin että maajoukkueen pelejä katsellessa on aina toivonut eniten Jokeripelaajien onnistumisia. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa sitä jopa toivoi aina Suomen veskareille epäonnistumisia ja vaihtoon joutumista mikäli maalilla ei ollut Jokerivahtia, ja jos sellainen penkillä odotti (Sulander/Nupe). Eka ja ainoa mestaruus joka on paikan päällä todistettu, on 2002 ja sille ei vedä vertoja mitkään maajoukkueen voitot.
Useasti on meille juotettu katkeraa kalkkia 2000-luvulla, varsinkin näätien toimesta ja kevät 2003 ei unohdu koskaan, sattuneesta syystä. Kausilla 2001-2004 tuli nähtyä suurin osa kotipeleistä, kun faijapuolella oli firman kautta kausarit. Sittemmin seuraaminen paikan päällä on jäänyt 5-15 peliin kaudessa irtolipuilla. Teksti-tv:stä/sm-liiga.fi:stä tulee kyllä seurattua jokainen peli. Nyt on suunnitteilla ekaa kertaa 8 vuoteen play-off kausari.
Kaiken kaikkiaan on koettu Jokereiden kanssa iloja ja suruja, pettymyksiä ja lähes orgasmin tasoisia tunnetiloja (esim. Wilmin voittomaali 2007 ekassa välierässä), mutta rakkaus joukkuetta ja logoa kohtaan syvenee vuosi vuodelta. Ihana seura.

Ps. sain muuten joulupukilta kirjan "Hifk-Jokerit, taistelu helsingin herruudesta". Ihan mielenkiintoinen kirja, varsinkin Jokerien vaiheista perustamisesta 90-luvulle kertovissa osioissa. Luin kirjan kahdessa päivässä. Hifkiä käsittelevät luvut skippasin miltei kaikki yli ;)

Ensimmäinen muistoni Jokereista on vuoden -92 mestaruus. Olin sen verta pieni vielä silloin että tuskin kovinkaan paljoa juhlin, ehkä sain lasin mehua faijalta. Faija vanhana stadilaisena ei koskaan yrittänyt tartuttaa muhun kummankaan jengin faniutta, vaan piti ainoastaan huolen ettei poika ala kannattaa ainakaan turkulaisia tai muita landeja.

Niinkuin edellä jo muutama, mäkin katsoin -94 finaaleja kotona ja Oton se maali paloi sarveiskalvoille loppuelämäksi. Olin jo silloin saanut Jokerit-mukin (tai ainakin suunnilleen silloin) ja Kettererin pelipaidan, jotka kummatkin piti olla mahdollisimman usein käytössä.

Taisin olla 16 vuotias kun pelasin viimeistä kauttani lätkää. En ollut pelannut Stadin kummassakaan isossa seurassa, kunnes eräänä talvisena päivänä Hifkin junnupuolen veskarikoutsi Kari Vahtera soitti mun faijalle ja kysyi että "kiinnostaisko sun poikaas pelata meillä?" Voi vittu mikä dilemma...nyt pääsisi koviin peleihin, mutta aivan väärässä jengissä. Kyllä mä menin, oli se kuitenkin sellainen mahdollisuus pelaajalle. Eka asia mitä sanoin kun astuin uutena jätkänä koppiin: "Mä sitten kannatan Jokereita." Ei ollu välttämättä kaikkein fiksuin homma mutta tulipahan kaikille selväks. Sen kauden aikana oli aika monta kertaa kamoja teipattu kattoon ja skrinnareihin laitettu läpinäkyvää teippiä. Kyläpäällikkö Kaikkonen tilasi mun Nokia 5110:n joka viikko jullien logon. Ne oli aikoja...

Vaikka -02 oli hyvä kausi, se meni multa hieman ohi, kuten muutama muukin. Pahin ikä tyttöjen perässä juoksemiseen ja kaljan kanssa leikkimiseen vei terän aktiiviselta lätkän seuraamiselta. 2006 kaudella taas aloin käymään enemmän peleissä ja kahden viimeisin kauden aikana väliin on jäänyt vain muutama matsi.

Tähän päivään ja 28 vuoden ikään mennessä matkaan on tarttunut huikea 90-luku, hiljaisempi vuosituhannen alku ja uusi aktivoituminen. Kaapista löytyy Jokeri-takkia, lapasia, kaulaliinoja, koko jengin nimmareilla varustettu pipo, ja vaikka mitä muuta. Äskettäin löysin kuvan missä pikku-naapuri pönottää veskarin kamat päällä Make Kettererin vieressä.

Kuitenkaan yksikään fanitavara ei voita niitä muistoja jotka ilon hetkinä ovat syntyneet. Senkin totesin tänään kun Ari Sulo Sulander kävi asiakkaanani. Näin siinä edessäni koko 90-luvun pikakelauksella.

Hymyilytti.