Urheilumatkailu

  • 116 764
  • 439
Sopivaa ketjua tarinoille ja vinkeille ulkomaille (ja miksei myös kotimaahan) suuntautuviin urheilumatkoihin en löytänyt, joten perustetaan sellainen. Itselläni on vyöllä Wimbledon 2007, Roland Garros 2009 sekä yksi NHL -ja Valioliigaottelu.

Tarkoituksena olisi lähteä 2011 US Openiin ja jos vaan pelimerkit suinkin riittävät niin 2013 Australiaan täydentämään Grand Slam. Sitä ennen myös joitain viikonlopun pituisia urheilupainotteisia reissuja olisi tarkoitus tehdä, mm. Bundesliiga ja La Liga- ottelut kiinnostavat.

NHL-matkoille oma ketjunsa onkin, mutta myös muut urheilutapahtumat liikuttavat suomalaisia lähtemään reissuun !

Seuraavaksi ohjelmassa olisi huhtikuussa Ajaxin kotipeli sekä heinäkuussa Yankeesin peli. Vinkkejä lippujen hankinnasta sekä kokemuksia kaivataan jos joltain tietoa löytyy!?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Itsellä on tarkoituksena lähteä katsomaan Manchester Cityn kotiottelua, ei ehkä tänä vuonna, mutta viimeistään ensi kaudella.
Ainoa ongelma vaan on, ettei tuollaiselle reissulle oikein löydy matkaseuraa, kaikki frendit kun ovat gloryhunttereita.
Kynnys lähteä yksin on kuitenkin aika korkea.
Valmismatkoista en ole ottanut vielä selvää, mutta Cityn matseihin tuskin suomesta paketteja löytyy ja nekin ovat huomattavasti kalliimpia, kuin tee-se-itse-reissu. Saman henkistä jengiä löytyykin sitte takuulla.

Jääkiekon MM-kisat, olutta Skoda-teltassa ja kevät. Eipä tarvitse edes haaveilla, mutta ehkä sitte joskus, kun on harmaata päälaella.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Seuraavaksi ohjelmassa olisi huhtikuussa Ajaxin kotipeli sekä heinäkuussa Yankeesin peli. Vinkkejä lippujen hankinnasta sekä kokemuksia kaivataan jos joltain tietoa löytyy!?

Minä olen kahtena edellisenä kesänä ollut katsomassa Yankeesin pelejä. Kesällä 2008 heinäkuussa näin vanhalla stadionilla yhden pelin ja kesällä 2009 elokuussa uudella stadionilla neljä peliä peräkkäisinä päivinä.

Yksittäisten pelien liput tulevat myyntiin joskus maaliskuun loppupuolella. Tarkka päivä ilmoitetaan myöhemmin. Liput saa ostettua Visalla Ticketmasterilta. Lippuja ei toimiteta Suomeen, vaan niiden hankinnasta tulee sähköpostiin vahvistus, jossa on lipun varausnumero. Sitten pelipäivänä Yankee Stadiumille etsimään Will Call-tunnuksilla varustettu lippuluukku ja sinne mukaan tuo varausnumero, luottokortti jolla lippu on maksettu ja henkilöllisyystodistus. Näillä spekseillä homma on toiminut ainakin kaksi edellistä vuotta ja tuskinpa systeemi muuttuu.

Itse olen kaikki viisi näkemääni peliä katsonut bleacherseilta ja olen viihtynyt oikein hyvin, mutta ensi vuonna on tarkoitus kokeilla myös joitain muita katsomon osia ihan sen takia, että saisi pelistä vähän erilaisen perspektiivin.
 

Kiitoksia tästä, erittäin nopea vastaus! Elikkäs homma toimii samalla tavalla kuten Rangersinkin pelissä. Silloin ihmettelin tuota "will call" hommaa että mikäs helvetti se tämä on mutta luukku löyty nopeasti.

Katselin tosiaan tuota heinäkuun ohjelmaa ja katsoin että kotipelejä oli putkeen aikas reippaalla tavalla ja mietin hetken että onko baseballissa tuollainen kritetin kaltainen kuvio että yksi peli saattaa kestää viikon ja pelipäiviä on varattu sen takia neljäkin putkeen.

Kuinkas kauan muuten ottelutapahtuma kestää arviolta?
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Itse olen käynyt katsomassa futista Ruotsissa ja Saksassa ja etenkin tuo Bundesliiga-reissu oli pirun mukava. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille futiksen ystäville, lennot ovat halpoja ja junalla tai autolla pääsee kätevästi liikkumaan. Saksan reissu oli meillä nelipäiväinen ja sinä aikana oltiin kolmessa matsissa, lentokentältä Hoffenheimiin (tai Sinsheimiin), siitä hotelliin Kölniin ja Kölnistä isku Dortmundiin. Kovasti tekisi mieli lähteä uudelleen käymään juuri Kölnissä ja miksei muuallakin. Seuraavaksi kuitenkin on tähtäimessä Edinburgh ja Hearts-Hibernian.

Valioliiga olisi kova juttu mutta se on niin pirun kallista touhua jos ei jaksa säätää noiden seurojen jäsenyyksien kanssa. Lisäksi pitkän tähtäimen suunnitelmissa on matka New Yorkiin ja siellä pitäisi päästä käymään Yankee Stadiumilla, Madison Square Gardenissa ja Giants Stadiumilla. Mahdollista siis nähdä ainakin Yankees, Knicks ja Rangers, jenkkifutisliput on ihan järjettömissä hinnoissa ja saatavuus lienee aika vaikeaa(?).

Viimeksi kävin joulukuussa Barcelonassa ja oli pakko käydä pyörähtämässä Camp Noulla. Onhan se vaikuttava kasa betonia mutta tyhjä stadion on silti vain tyhjä stadion, harmi kun ei pelejä sattunut niille päiville.
 

Teela

Jäsen

Kesä-heinäkuun vaihteessa lähdetään miehen kanssa Nykiin ja reissun aikana olis tarkotus myös katsastaa Yankeesin matsi. Noita lippuja olen tsekannut mm. newyork.com:in kautta, sieltä näyttäisi lippujen toimitus onnistuvan Suomeenkin.

Millaisia noi bleachers-paikat tuppaa olemaan?
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Paikan päällä on nähty kaksi Devilsin kotiottelua ja yksi Rangersin ottelu MSG:llä.

Lisäksi eri reissuilla jenkkilässä tullut käytyä parissa college jefumatsissa, tunnelma oli hyvä ja piljetit halpoja. Eli molemmissa 10 taalaa/kappale.

Giantsin kotiotteluihin maksaa liput todella paljon, poika oli katsomassa kun sai lipun ja hinta olisi ollut useamman sata taalaa, tosin paikkain oli hyvä.

Meinasi unohtua, olenhan ollut Göteborgissa ja Sevillassa katselemassa yleisurheilun MM-kisojakin. Sevilla oli kuuma paika, ilalla oli stadionilla yli 40 lämpöä,no vettä kului.
 
Viimeksi muokattu:

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yritän matkailla saada jonkun urheilutapahtuman sopimaan ohjelmaan jos vaan mahdollista. Tähän mennessä on kertynyt ainakin seuraavat:

Jääkiekko:
NHL (Tukholma, Lontoo, San Jose)
Elitserien (Djurgården)
Tsekin pääsarja (Slavia Praha)
Britannian pääsarja (Belfast Giants)
(KHL parin viikon päästä, Riga Dinamo)

Jalkapallo:
Valioliiga (Tottenham, Bolton)
Unibond Premier League (Englannin 7. korkein sarjataso, FC United of Manchester)
Skotlannin liiga (Hearts)
Latvian liiga
MM-karsinta (Wales-Suomi)

Baseball:
MLB (SF Giants)

Liput olen vähän tilanteen mukaan ostanut joko etukäteen (nykyään on kätevää kun usein voi itse tulostaa liput) tai sitten vasta paikanpäältä. Noihin valioliigan peleihinkin on liput ostettu ihan normaalin lipunmyynnin kautta netistä. Ainoa peli mistä olen maksanut listahintoja enemmän on NHL play-off peli San Jose - Anaheim. Yankeesin pelissä en ole käynyt mutta SF Giantsin peliin lipun sai kätevästi varattua netistä ja haettua Will Call automaatista ennen peliä.
 

Hra Punajuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat HIFK:lle
Itselläni on ollut tapana yhdistää sekä loma- että työmatkoihin käyntejä urheilutapahtumissa. Viime aikoina innostus on riistäytynyt jopa siihen, että lomareissut suunnitellaan urheilutapahtumat kärkenä. Urheilumatkailu on omatoimisesti nykyään sangen vaivatonta ja huokeaa, kun varsinkin lentomatkustaminen on tullut edullisemmaksi ja netti helpottanut pääsylippujen hankkimista. Matkatoimistojen urheilutapahtumamatkoista sen sijaan näytetään kiskovan aika kovia euroja, joten suosittelisin kyllä rakentamaan matkan omin voimin.

Futismatseista on kokemusta Ruotsista, Englannista, Hollannista, Ranskasta, Espanjasta ja Virosta. Oman kokemuksen perusteella usein Valioliigaotteluihin lippujen saaminen on kaikkein työläintä ja lompakkoa kuluttavinta. Missään muualla ei ole ikinä ollut ongelmia lippujen saatavuudessa eikä tuskia lippujen hintojen suhteen. Esimerkiksi Barcelonan ja PSG:n matseihin on aina saanut liput paikan päältä eikä ole edes tarvinnut turvautua trokareihin. Futismatseissa ulkomailla itselle pääsääntöisesti tärkeintä on tunnelman kokeminen. Stadioneiden koko, tupakansavu ja katsojien elämöinti jättävät pelitapahtumien havainnoin usein aika suurpiirteiselle tasolle.

Tennis on toinen suuri intohimon kohde. Grand slameista Ranskan avoimissa on tullut käytyä useamman kerran. Päiväliput muutaman kympin ekalle viikolle, suoria ja halpoja lentoja Pariisiin ja pienellä etsinnällä halpaa majoitusta (jos tyytyy Suomen hotellistandardia vaatimattomampaan); ehdottomasti suositeltava kohde tenniksestä kiinnostuneille. US Openissa olen ollut kerran ja seuraava reissu on suunnitteilla. Flashing Meadowsiin on metrolla 20-30 minuutin matka Manhattanin sydämestä, joten kentät saavuttaa helposti. Pienempiä turnauksia olen seurannut Barcelonassa ja Tukholmassa. Kuten ketjun avaajallakin, itsellänikin olisi tavoitteena päästä joskus käymään Australian avoimissa.

Myös kaksissa edellisissä Euroopassa järjestetyissä MM-kisoissa olen istunut katsomossa. Yleisurheilun arvokisat ovat korostetusti tapahtumia, joihin on helppo saada lippuja ja liput ovat halpoja.

Tulevaisuudessa toivottavasti reissataan siten, että pääsisi näkemään NHL-, NBA- ja NFL-matseja sekä ainakin jonkin F1-kisan.

Punis
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katselin tosiaan tuota heinäkuun ohjelmaa ja katsoin että kotipelejä oli putkeen aikas reippaalla tavalla ja mietin hetken että onko baseballissa tuollainen kritetin kaltainen kuvio että yksi peli saattaa kestää viikon ja pelipäiviä on varattu sen takia neljäkin putkeen.

Kuinkas kauan muuten ottelutapahtuma kestää arviolta?

Kyllä jokaisen päivän tapahtuma on ihan oma erillinen pelinsä. Baseball ei vaan ole fyysisesti samalla tavalla kuormittava kuin monet muut joukkuepelit, joten 6-7 päivänä viikossa pystytään pelaamaan.

Ns. normaali ottelu kestää noin kolmisen tuntia. Alle 2,5 tunnin ei selviä juuri koskaan. Jos mennään jatko-inningeihin, niin sittenhän peli voi teoriassa kestää vaikka kuinka kauan aivan vastaavasti kuin jääkiekossa playoffeissa jatkoaika.

Teela kirjoitti:
Millaisia noi bleachers-paikat tuppaa olemaan?

Bleachers-katsomon hyviä puolia mielestäni ovat ne, että siellä on tunnelma korkealla ja paikat ovat puoli-ilmaisia eli n. 15 dollaria. Toimituskuluista ja Ticketmasterin maksuista tulee sitten muutama dollari lisää per lippu.

Huonoja puolia bleacherseissa ovat näkyvyys verrattuna muihin katsomoihin (syöttökummusta ollaan sadan metrin päässä, mikä tietenkin näkyy tuossa lipun hinnassa) ja päiväpeleissä se, että aurinko porottaa bleacherseille armottomasti. Katsomosta pääsee kuitenkin välillä varjoon ja liikkumaan tuolla stadionin uumenissa. Yankee Stadium on rakennettu sillä tavalla avoimeksi, että katsomoiden alla kulkevasta käytävästä näkee kentälle, joten on ihan hyvä idea ylipäätäänkin lähteä välillä käyskentelemään käytäville ja katsella peliä sieltä eri näkökulmista.
 
Rooma

Elikkäs suunnitteilla viikonloppureissu Roomaan huhtikuussa. Selailin tietty onko kyseisenä viikonloppuna fudisotteluita ja löytyihän sellainen. Eli 11.4 As Roma- Atalanta.

Nyt kaivataan vinkkejä Roomassa reissanneilta: Mistä liput ja mihin hintaan? Onko parempi mennä neutraalina stadionille tai vaihtoehtoisesti "kantaa värejä"?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Nyt kaivataan vinkkejä Roomassa reissanneilta: Mistä liput ja mihin hintaan?
Itse aikanaan ostin suoraan stadionin lippuluukulta pari tuntia ennen matsia. Suoraan kassalle ja pitkältä sivulta ihan keskeltä liput otteluun Interiä vastaan. Tämän jälkeen skruudaamaan kevyesti ennen matsia ja sillan toisella olevaan puistoon ottamaan pari kaljaa romanistien kanssa. Ihan hyvin toimi ilman rekvisiittaa eli seuran värejä.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elikkäs suunnitteilla viikonloppureissu Roomaan huhtikuussa. Selailin tietty onko kyseisenä viikonloppuna fudisotteluita ja löytyihän sellainen. Eli 11.4 As Roma- Atalanta.

Nyt kaivataan vinkkejä Roomassa reissanneilta: Mistä liput ja mihin hintaan? Onko parempi mennä neutraalina stadionille tai vaihtoehtoisesti "kantaa värejä"?

Tilaa on ainakin koska stadion on todella iso ja Atalanta häntäpään porukkana tuskin kauheasti vetää porukkaa sinne. Pari vuotta sitten hain lippuinfoa paitsio.com:ista ja sieltä hyvät ohjeet löysin. Nyt varsinainen infosivu ei äkkiä katsottuna toimi mutta kuitenkin. Porteilla ei juuri ennen peliä enää myyty lippuja kun minä menin, ja koska pelipäivänä matkustin Roomaan piti liput hakea jostain ihme kojusta jonka osoite on As Romankin sivuilla. Omat liput oli kulmasta läheltä AS Roman fanikatsomoa. Pelin näki hyvin ja pääsi tunnelmaan myös hyvin, naispuolinen matkakumppani joutui pitämään välillä sormia korvilla mikä herätti hilpeyttä naapureissa. Liput maksoi muistaakseni n. 30€ niille paikoille. Suosittelen että heti kun menette Roomaan etsitte virallisen fanikaupan ja haette sieltä liput, passi mukaan.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Kirjoittelinkin kysymyksen tuonne urheilukysymysten ketjuun puolitoista kuukautta sitten mutta vastaus löytyykin tänään täältä.

Roomaan siis tie vie ja 25.4. Roma - Sampdoria tarkoitus mennä tsiigaamaan. Liput kannattanee hankkia Roman shopista. Lippujen hinnoista olisin vielä kiinnostunut. Tuo 30€ per piletti tuossa jo mainittiinkin.
 

Manic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatketaan tässä vielä samalla aiheella, eli Milanoon olis tarkoitus mennä vähän isommalla porukalla ja 25.4. pelataan Inter-Atalanta San Sirolla. Oliskohan jollain vihjeitä, mistä tuonne parhaiten liput saisi ja muutenkin jos joku on siellä pelejä katsonut niin mistäköhän päin kannattais stadionia liput hommata?

Kiitoksia jo etukäteen :)
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Muutamia urheilu reissuja on tullut heitettyä. Moottoriurheilun ystäville voin suositella MotoGP:tä, aina sattuu ja tapahtuu. Assenissa ja Brnossa itse tullut käytyä. Kesällä Unkarin TT suunnitteilla mikäli kisa ajetaa.

Jenkkifutista tullut käytyä katsomassa Amsterdamissa (NFLE) ja Hampurissa Blue Devilsin matsia. Wembleylle olisi liput syksyn NFL matsiin.

Lätkää Ruotsissa (Timrå) ja Lappeenrannassa. KHL:n peli hieman tekisi mieli mennä Pietariin katsomaan ja tietysti Ameriikan kiertue (NFL, NBA, NHL) on suunnitteilla.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Elikkäs suunnitteilla viikonloppureissu Roomaan huhtikuussa. Selailin tietty onko kyseisenä viikonloppuna fudisotteluita ja löytyihän sellainen. Eli 11.4 As Roma- Atalanta.

Nyt kaivataan vinkkejä Roomassa reissanneilta: Mistä liput ja mihin hintaan? Onko parempi mennä neutraalina stadionille tai vaihtoehtoisesti "kantaa värejä"?

Itse olin katsomassa Rooman pelin viime toukokuussa Chievoa vastaan.

Lippuja ei myydä stadionilla. Kaupungilla on kauppoja missä niitä myydään. Menet semmoiseen passin kanssa, siitä otetaan kopio ja lippuun tulee nimi. Lippu maksetaan ja sen saa noutaa oliko se 3 tunnin kuluttua. Käytännössä edellisenä päivänä pitää siis jo lippu hankkia. Lippujen hinnat olivat ihan kohtuullisia, paitsi ihan parhaille paikoille maksoi sitten sikana. Itse olin kaarteessa, mistä näki ihan hyvin, sikäli kun juoksuradalla varustetulla stadionilla voi nähdä. Lippu taisi olla jotain 25 egeä. Stadion on todella iso ja sijaitsee omalla urheilupuistoalueellaan. Tilaa on katsomossa varmasti. Itse stadionilla oli parikin turvatarkastusta, mutta kaikki toimi todella jouhevasti. Aika outoa oli muuten se, että eri katsomonosien välillä ei voi liikkua. Ne on siis ihan valettu omiksi osastoikseen ja käytävällä ei voi kiertää stadionia. Toinen mikä oli outoa, että kaljaa sai kyllä katsomoon, mutta ainoastaan meidän seurue joi.

Itse ostin lippuni täältä.
 

Miguel

Jäsen
Jatketaan tässä vielä samalla aiheella, eli Milanoon olis tarkoitus mennä vähän isommalla porukalla ja 25.4. pelataan Inter-Atalanta San Sirolla. Oliskohan jollain vihjeitä, mistä tuonne parhaiten liput saisi ja muutenkin jos joku on siellä pelejä katsonut niin mistäköhän päin kannattais stadionia liput hommata?

http://www.inter.it/en/biglietti/acquista.html

Tuolta voitte katsoa stadionkartan ja itsellenne sopivat lippukategoriat. Milanossa sitten etsitte lähimmän Banca Popolare di Milanon konttorin, niitä kyllä löytyy aika äkkiä varsinkin keskustasta. Itselläni ei valitettavasti ole onnistuneesta lipunostosta raportoitavaa. Tammikuussa oman reissuni ajalle sattui osumaan sekä Milanon paikallispeli että cup-matsi Inter-Juventus, mutta luu jäi käteen molemmista. Paikallismatsiin ei kai muuten olisi lippuja saanut ulkomailta käsin ostettua kuin kiskurihintaisten kv. lippupalveluiden kautta, paikan päälle Milanoon saapuessa peli oli tietysti jo loppuunmyyty. Inter-Juveen taas myytiin turvallisuussyistä lippuja ainoastaan seurojen rekisteröityneille (fanikortin omistaville) faneille. Lämpimät muistot jäi italialaisesta jalkapallokulttuurista... Mutta Atalanta-peliin luulisi lipunoston onnistuvan vaivatta.

Ydinkeskustasta löytyy ACM:n ja Interin omat tuotekaupat sekä jokunen muukin futistuotekauppa. Tuomiokirkon takana sijainneessa kaupassa, jonka nimeä en nyt muista, oli laaja valikoima futistuotteita koko Italian mitalta, ja alennusnurkkauksesta saattoi tehdä löytöjä. Inter Store oli kaupoista ehdottomasti hienoin, todella laaja tuotevalikoima viihtyisissä tiloissa, ja alakerrassa monenmoista historiarekvisiittaa ja pikkuinen ravintolanurkkaus (+futispelejä Xboxilla tms.). Suosittelen käymään.
 

PG

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
http://www.inter.it/en/biglietti/acquista.html

Tuolta voitte katsoa stadionkartan ja itsellenne sopivat lippukategoriat. Milanossa sitten etsitte lähimmän Banca Popolare di Milanon konttorin, niitä kyllä löytyy aika äkkiä varsinkin keskustasta.


Samasta yllä olevasta linkistä pääsee myös selaamaan LISticketin myyntipisteitä, jotka toimivat kioskin tai baarin tms. yhteydessä. Näistä saa helposti ostettua liput, passi vaan mukaan (sekä myös San Sirolle, tarkistavat sisäänkäynnin yhteydessä). Stadionin toisessa kerroksessa sijaitsevasta oranssilla merkitystä alueesta näkee ihan hyvin, samaten tunnelma on mainio. Liput tässä kategoriassa maksavat 36 €.

San Siron katsomokartta


ACM:n liput saa hankittua helpoiten Milan Point Esterosta myyvät lippuja ulkomailla asuville, maksu pankin kautta ja liput noudetaan pari tuntia ennen pelin alkua San Siron läheltä olevista lippuluukuista. Vinkkinä voi sanoa, että jos pitää kiipeämisestä niin sitten kannattaa hankkia liput kolmannen kerroksen punaisesta katsomosta.
 
Roma - Atalanta

Kiitoksia kaikille vinkkejä antaneille ! Ottelu käytiin katsomassa ja ihan jees tapahtumana oli. Liput ostin Piazza Colonnalta sijaitsevasta As Roma kaupasta. Passit pyydettiin nähdä ja 40e maksoi liput kulmalipun kohdalta, Curva Sudin oikealta puolelta. Matka stadionille taittui metrolla Ottavianon asemalle ja siitä ratikalla stadionille. Kotimatka Terminille taittui mukavasti bussilla numero 910.

Itse ottelutapahtuma oli hyvinkin erilainen kokemus verrattuna joulukuiseen West Ham - Chelsea otteluun. Roomassa ei missään vaiheessa hiipinyt jännitys puseroon matkalla otteluun tai ottelussa. Mukavan leppoinen tapahtuma kivassa kelissä. Oletettavasti jos vastassa olisi ollut esimerkiksi Lazio olisi meno ollutkin sitten rankempaa...
 
Syys/lokakuussa ollaan lähdössä reissulle Lontooseen ja tarkoituksena olisi päästä katsomaan jotain Valioliiga-matsia (mieluiten West Ham/Chelsea). Ensikertalaisena kaipaisin hieman vinkkejä. Mistähän kannattaisi lähteä metsästämään lippuja? Onko niitä yleensä tarjolla?
 

Outsider

Jäsen
Liittyy ainakin jollain tavalla ketjun otsikkoon...

Oliskohan jollain kokemusta tämmösestä tilanteesta? Tilasin lipun futismatsiin Wembleylle, mutta huomasin jälkikäteen, että se toimitetaan vasta pari päivää ennen peliä, enkä tietenkään ole sillon enää Suomessa. Kyselin sitten asiaa sähköpostilla ja nyt en kyllä ymmärrä enää mistään mitään...


"If you would like to collect tickets at Wembley Stadium on the day of the match, please go ahead with your booking and then call us on +44 (0) 845 458 1966 or email us immediately after for us to update your booking. If we do not receive a notification to update your delivery method for your booking before your tickets are printed we will not be able to hold your tickets for collection and they will be dispatched via the postal system."

Vastasin heti että nouto sopii ja sitten vastattiin näin:

"Your tickets have now been printed and so I cannot change the delivery method of your order and so to pick up your tickets on the day of the game you will need to contact Ticketmaster on 0844 4 999 999 (option 4 and then press options 2 or 4) and they will arrange for your tickets to be held for collection at the West Ticket Office on the day of the match."

Soitin tonne ja sieltä sanottiin, että pitää soittaa pari päivää aikasemmin uudestaan. Jos se lippu on kerran jo printattu ja postitettu, niin miten mä voin sen enää noutaa sieltä stadikalta ja jos se jotenkin onnistuiskin, niin miks sitä ei voinut sopia nyt, vaan pitää soitella vielä uudestaan lähempänä peliä?
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos se lippu on kerran jo printattu ja postitettu, niin miten mä voin sen enää noutaa sieltä stadikalta ja jos se jotenkin onnistuiskin, niin miks sitä ei voinut sopia nyt, vaan pitää soitella vielä uudestaan lähempänä peliä?
Sitä en tiedä, miksei vielä voi sopia, mutta meinisiköhän tuo niin, että he tulostavat sinulle uudet liput (samanlaiset kuin ne jotka tulevat sinulle postissa), jotka siis noudat ottelupäivänä.
 
Syys/lokakuussa ollaan lähdössä reissulle Lontooseen ja tarkoituksena olisi päästä katsomaan jotain Valioliiga-matsia (mieluiten West Ham/Chelsea). Ensikertalaisena kaipaisin hieman vinkkejä. Mistähän kannattaisi lähteä metsästämään lippuja? Onko niitä yleensä tarjolla?

Kavin viime joulukuussa katsomassa Upton Parkilla Chelsea pelin ja liput ostin suoraan Hammersin nettisivuilta. Ostin muistaakseni noin viikkoa ennen pelia ja liput kavin hakemassa stadionilta paivaa ennen ottelua. Viime kaudella ainakin West Hamin peleihin sai melko helposti lippuja, kuten myos ymmartaakseni Chelsean. Lippuja kannattaa ehdottamasti yrittaa saada suoraan seurojen lipunmyynnista kuin naista kansainvalisista lippukaupoista jotka pyytavat melko jarkyttavia hintoja.

Kuten jo aiemmin varmaan onkin mainittu, Lontoon porukoista taitaa Arsenal ja Fulham olla ne mihin lippuja taitaa olla vaikeampi saada mutta muihin on ihan ok mahdollisuudet...
 

Outsider

Jäsen
Sitä en tiedä, miksei vielä voi sopia, mutta meinisiköhän tuo niin, että he tulostavat sinulle uudet liput (samanlaiset kuin ne jotka tulevat sinulle postissa), jotka siis noudat ottelupäivänä.

Siihen mekin kaverin kanssa päädyttiin, että noin sen täytyy toimia, jos nyt en oo ymmärtänyt muuten koko hommaa väärin. No ei kai auta kun odotella ja soittaa sit myöhemmin uudestaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös