Puolivälierät 2014: Sport – Jukurit

  • 22 224
  • 66
Niin vain saatiin runkosarja päätökseen ja nyt katseet käännetään kohti playoffotteluita.

Mestiksen kestomenestyjänä tunnettu Jukurit sijoittui runkosarjassa vasta sijalle 7. ja lähtee näin ollen epätyypillisesti haastamaan altavastaajan roolissa runkosarjassa toiseksi sijoittunutta Vaasan Sportia.

Sport on ollut tällä kaudella melkoinen mörkö mikkeliläisjoukkueelle, sillä Sport vei joukkueiden kaikki keskinäiset kamppailut runkosarjassa. Jukurit onnistui nappaamaan kauden ainoan voittonsa vaasalaisryhmästä kauden alla pelatussa harjoitusottelussa.

16.8.2013 Sport-Jukurit 2-5
19.10.2013 Sport-Jukurit 5-2
16.11.2013 Jukurit-Sport 4-5 vl.
11.12.2013 Sport-Jukurit 6-0
1.2.2014 Jukurit-Sport 4-5 vl.
5.3.2014 Sport-Jukurit 3-1

Joukkueilta löytyy myös paljon aiempaa playoff-historiaa, joka on hyvin tasainen.

Välierät 2003: Jukurit jatkoon voiton 3-1
Välierät 2005: Sport jatkoon voitoin 2-3
Finaalit 2006: Jukurit mestariksi voitoin 3-1
Puolivälierät 2008: Jukurit jatkoon voitoin 3-2
Finaalit 2011: Sport mestariksi voitoin 2-3

Voitot siis 3-2 Jukureille.
Karvaana on edelleen mielessä kevät 2011 ja Robin Bergmannin jatkoaikamaali 5.finaalissa.

Sportin nykyisellä päävalmentajalla, Ari-Pekka Pajuluomalla on kokemusta Jukureiden pudottamisesta, sillä mies oli sitä tekemässä pelaajaana keväällä 2005 Sportin mennessä finaaleihin.

-----

Palataan sitten tähän päivään ja joukkueiden analysointiin.

Hyökkäysosastoltaan Sport on erittäin kova, ehkä jopa sarjan kovin. Maaliennätyksen uusiksi laittanut Samuli Kivimäki ja hänen aisaparinsa Lassi Kokkala tekevät varmasti tuhojaan myös pudotuspeleissä. Lisäksi hyökkäyksestä löytyy Marko Luomalan, Robert Nyholmin ja Jarkko Hattusen tasoisia kokeneita pelimiehiä, jotka ovat pelanneet urallaan Mestiksen pudotuspelejäkin kovemmissa paikoissa. Ei sovi myöskään unohtaa nimiä Mika Kujanpää, John Henrion ja Jere Laaksonen, jotka takaavat sen, että hyökkäyspäähän riittää laatua neljänteen kenttään saakka.

Jukureidenkin hyökkäyspäästä löytyy myös hyvä yhdistelmä taitoa ja kovuutta, mikä on täysin riittävä Sportin haastamiseen. Maalinteko on tosin ollut koko kauden hieman takkuista, joten siinä voi olla yksi sarjan kannalta ratkaiseva asia. Sport ei varmastikaan liikaa tule vastustajalleen paikkoja tarjoamaan, joten paikat jotka saadaan, tulee käyttää kovalla prosentilla hyväksi. Fyysisyydessä Jukurit ei tule ainakaan häviämään, siitä pitävät huolen Joonas Kalliola, Pentti Nöyränen, Patrik Lostedt, Jani Savolainen ja Nestori Lähde. Näiden pelaajien arvo saattaa nousta arvoon arvaamattomaan ottelusarjan edetessä.

Prosentit Sportille 70-30

Puolustuspäässä materiaalit menevät omasta mielestäni melko tasan.
Vaasalaispuolustuksen muodostavat todennäköisesti Eetu Heikkinen, Mikael Aaltonen, Antti Uitto, Ari Gröndahl,Kristian Tuohilampi ja Oskari Manninen. Jukureiden vastaavan muodostavat Jani Forsström, Ilkka Vaarasuo, Juuso Akkanen, Juha-Petteri Purolinna, Samuli Piipponen ja Roy Pihlström.

Heikkisen verran puolustus on Sportilla ehkä parempi, mutta toisaalta meidän kärkipakki Forsström on alkanut löytämään hyvän kevätvireen. Kokonaisuudessaan siis hyvin tasavahvuiset rungot molemmissa.

Prosentit tasan 50-50

Maalivahtisosasto on se osa-alue, joka Jukureilla täytyy olla timantinkovassa kunnossa, jos se meinaa Sportin kaataa. Sekä Oskari Setänen että Tadeas Galansky osoittivat runkosarjassa, että heihin voi luottaa. Pudotuspeleissä kuitenkin kumpikin on vielä katsomaton kortti, joten se heittää pienen kysymysmerkin tämän osaston ylle.

Sportilla on heittää tolppien väliin kaksi Mestiksen pudotuspelejä aiemminkin tahkonnutta veskaria, joista toisella on kokemusta myös Liigan pudotuspeleistä. Frans Tuohimaa siellä ilmeisesti lähtökohtaisesti ykkösmaalivahtina on ja häneen Sport ei varmasti tule kaatumaan.

Prosentit 55-45 Sportille

Valmennuksen osalta tilanne on myös melko tasainen, sillä molempien peräsimessä on pudotuspelien keltanokka.

Juuri ennen joulutaukoa Jarno Pikkaraisen korvannut Antti Pennanen ei saanut jukurijoukkuetta siihen liitoon, mihin odotettiin, vaan Jukurit putosi tasaisesti sarjataulukossa. Nyt kuitenkin viime aikoina peliotteet ovat alkaneet parantumaan, mutta nähtäväksi jää, tapahtuiko se Pennasen takia vai Pennasesta huolimatta.

Pasi Räsäsen potkujen jälkeen penkin taakse asettuneen apuvalmentaja Pajuluoman johdolla Sport onnistui voittamaan kaikki neljä otteluaan, vaikka peliesitykset eivät aivan vakuuttavimpia olleet. Pajuluoma on kuitenkin ollut koko kauden valmennustyössä mukana, joten hän tuntee joukkueen paremmin ja pelisysteemit ovat hänelle tuttuja. Jos Pennasen pelitapa on nyt iskostunut joukkueen selkärankaan, niin Jukurit on ehkä valmennuksen osalta hienokseltaan niskan päällä. Jos taas ei, niin Sport vie tämän osion 100-0.

Runkosarjassa Pennanen ei niitä keinoja löytänyt, mutta pudotuspelit ovat oma maailmansa, joten jätetään tämä kohta avoimeksi ja katsellaan ensimmäisen pelin jälkeen.

Kokonaisprosentit menevät (ilman valmentajia) Sportilla 58-42.

-----

Jukurit on pystynyt tällä kaudella Sportin haastamaan Kalevankankaalla, ollen jopa niskan päällä niissä otteluissa. Siksi näenkin 2. ottelun olevan sarjan kannalta ratkaisevin ottelu, sillä jos Sport on torstain jälkeen ottelusarjassa 2-0-johdossa, niin uskon sen menevän jatkoon puhtaalla pelillä.

Myöskin tiistain kamppailu olisi pystyttävä pitämään tasaisissa lukemissa ja mahdollisesti jopa viemään jatkoajalle. 3-4 maalin tappio Vaasassa olisi kyllä melko kova isku itseluottamukselle, kun taas vastaavasti tiukka vääntö tiistai-iltana nostaisi sitä.

Kuten sanottua, ensimmäiset ottelut näyttävät suunnan tälle sarjalle. Lähtökohtaisesti Sport on selkeä ennakkosuosikki, mutta omasta mielestäni myös yllätyksen mahdollisuus on suurin tämän kevään puolivälieräpareista juuri tässä parissa.

Veikkaus: Sport jatkoon voitoin 4-2.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kevään odotetut matsit on todellakin alkamassa. Sportin kannalta on hienoa että saatiin myös Timotuulipukujen mielestä kiinnostava vastustaja heti ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, Kuparisaari täyttyy ja kassa kilisee. Sport lähtee ottelusarjaan toisaalta paineettomana ja silti sen on pystyttävä osoittamaan koko kansakunnalle olevansa Mestiksen paras ansaitakseen paikkansa ihmisten mielissä liigaan. Yllä oli varsin hyvää pohdintaa joukkueiden välisistä suhteista ja sitä en lähde sen enempää ruotimaan. Väännöt tulee olemaan tasaisia ja varmasti useammastakin matsista tulee maalin peli. Uskon ja luotan että Sport on kotiyleisön ja Tuohimaan verran parempi ja vie ottelusarjan 4-1. Kiima alkakoon.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Olipa hyvä ja kattava sekä ennen kaikkea totuudenmukainen avaus HighFlyeriltä. Kiitos siitä!

En vaan jaksa valitettavasti minäkään uskoa Pennasen joukkueeseen. Materiaalia löytyy, hyvä maalivahti, kova puolustus. Jotain tosta kokonaisuudesta silti puuttuu. Maalintekokilpaan Jukureiden ei kannata Sportin kanssa lähteä. Sportilla löytyy tulivoimaa, kun taas Jukureilla maalinteko on ollut koko kauden tervanjuontia.

Jukureiden mahdollisuudet piilee sitoutuneesaa ja kurinalaisessa, puolustavassa joukkuepelissä. Sportin starat, kun tykkää alkaa neppailemaan. Siihen saumaan jos Jukurit osaa kiilan lyödä, voivat olla vahvoillakin. En silti usko tähän ihmeeseen, vaan Jukureiden haave Liigapaikasta siirtyy vuodella eteenpäin, vuoteen 2016.

Sport tuskin marssii 4-0 voitoin jatkoon, vaan Jukurit vienee kotonaan parit, joten olisiko sitten 4-2 Sportille sarja?
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvä insert! Sen verran korjaisin, että myös Joonas Kuuselalta löytyy vyöltään Liigan pudotuspelejä Pelicans-paidassa kaudelta 11-12, jolloin pelasi 9 ottelua torjuntaprosentilla 91,40. Pelicans voitti tuolloin hopeaa. Tuohimaalla taas on kokemusta 2 ottelun verran Liigan playoffeista, torjuntaprosentti 96.00. Näin ollen siis Tötsä on tällä saralla kokeneempi vahti.

Tästä päästäänkin illan aiheeseen. Jukureilla on kaksi hyväksi havaittua vahtia, mutta kysymys kuuluu: kestääkö nuorten miesten kantti tämän tason playoffeissa? Panokset ovat kovat ja Jukurien molemmilla veskareilla on vielä untuvaa poskillaan. Tämä on varmasti yksi tekijä, joka saattaa muodostua ratkaisevaksi. Voihan myös olla, että Tade/Setämies kaksikko saavat playoff-kiimassa jonkun jumalmoodin päälle.
 
Hyvä insert! Sen verran korjaisin, että myös Joonas Kuuselalta löytyy vyöltään Liigan pudotuspelejä Pelicans-paidassa kaudelta 11-12, jolloin pelasi 9 ottelua torjuntaprosentilla 91,40. Pelicans voitti tuolloin hopeaa.

Näinhän se olikin. Itse muistelin Juvosen korvanneen loukkaantuneen Hovisen, mutta hän taisikin tulla kuvioihin vasta, kun Kuuselakin loukkaantui.

Jukureiden maalivahtitilanteesta sen verran, että jos runkosarjan lopun peluuttamisesta mitään voi päätellä, niin Setänen tulee olemaan lähtökohtaisesti ykkösveskari. Hyvin (ensimmäisissä peleissä jopa huikeasti) hän on maalillaan esiintynytkin paria heikompaa peliä lukuunottamatta. Nyt vain kaivaa sen godmoden esiin, mikä hänellä tänne tullessa oli, niin ei mitään hätää sillä osastolla.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvä playoff tunnelma nousee heti, kun Jatkoaikaan on saatu oma ketju otteluparille. Hieno alustuskin kaiken lisäksi.

Liput siis myyntiin huomenaamuna ja pitäähän ne heti laittaa pari ensimmäistä peliä tilaukseen. Tavoite on tietenkin saada sarja pakettiin (voittamalla) jo sunnuntaina, mutta ei se yksi ylimääräinen kotipelikään haittaisi.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Hieno homma, että saatiin tällekin otteluparille oma keskustelu pystyyn. HighFlyer:lta laadukas avaus & alustus, ja ilman mitään turhia provoiluja.

Oma henkilökohtainen veikkaukseni otteluparin tuloksesta on juurikin tuo voitot 4-2 Sportille. Mutta Jukureilla on tottakai omat mahdollisuutensa yllätykseen. Näkisin, että heti ensimmäinen peli olisi Jukureiden kannalta äärimmäisen tärkeää saada ryöstettyä Mikkeliin. Mielestäni Sport voi kaiken mennessä nappiin viedä sarjan selkeästikin, kun taas Jukureiden viedessä ottelusarjan se olisi tyyliin voitoin 4-3.

Tästä päästäänkin illan aiheeseen. Jukureilla on kaksi hyväksi havaittua vahtia, mutta kysymys kuuluu: kestääkö nuorten miesten kantti tämän tason playoffeissa? Panokset ovat kovat ja Jukurien molemmilla veskareilla on vielä untuvaa poskillaan. Tämä on varmasti yksi tekijä, joka saattaa muodostua ratkaisevaksi. Voihan myös olla, että Tade/Setämies kaksikko saavat playoff-kiimassa jonkun jumalmoodin päälle.
Hyvä pointti. Mietin myös itse tuota samaa asiaa. Noh, aika näyttää kuinka käy.

Kuten on varmasti tullutkin jo selväksi, ainakin Tuohimaahan on luotto täällä kova. Mikähän muuten Kuuselalla on, kun ei ollut Heinolassa edes luukulla..
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Otteluparin alustuksena riittäköön vielä tällä erää vapaa lainaus tämänpäiväisestä kakkosen urheilusunnuntaista. Sportin Niemeltä kyseltiin hallin laajennuksesta ja aikatauluista, niin hän vastasi mm. että kiire laajennukselle tulee joka tapauksessa ja kuokat on saatava maahan heti pelien loputtua. Jukka Toivakka kuittasi tähän, että ensi sunnuntainahan voitte jo laittaa kuokat maahan..
 

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Jukka Toivakka kuittasi tähän, että ensi sunnuntainahan voitte jo laittaa kuokat maahan..

Toivakkahan on vitsimiehiä, harmi vaan ettei mikään (ei siis mikään) puolla tuollaista heittoa. No, pieni kuittalu sallittakoon, totuus vaan on se että ilman Sportin totaaliromahdusta ei tule noin käymään.

Itsellä on oudon varma fiilis tällä hetkellä siitä että Sport tulee hoitamaan tämän sarjan. En tuijota tilastoihin tai muutakaan, niillä ei ole niin suurta merkitystä, vaan sillä on että Sportilla on kokeneita hyökkääjiä jotka varmasti vielä kiristävät pykälällä ruuvia tosipeleihin. Näin kun tapahtuu niin se on sitten hyvät kesälomat Mikkeli. Eikä kyllä Tuohimaakaan maalilla Sportin mahdollisuuksia heikennä tippaakaan.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pohjalaisen mukaan Sport on kokonaan terve, aivan loistava juttu. Eri asia on sitten mihin muotoon Maukka joukkueensa kokoonpanot sementoi. Mitenkäs vihollisella, olikos teillä lasaretissa vetkuttelijoita?
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Toivakkahan on vitsimiehiä, harmi vaan ettei mikään (ei siis mikään) puolla tuollaista heittoa. No, pieni kuittalu sallittakoon.

Kyllä, kyllä! Pienet provot ja kuittailut on vaan pleijareiden suola. Jos niitä ei olisi, ei olisi tunnetakaan.

Menee rankasti off topic, mutta mä en oikeestaan ollut herra Toivakkaa missään koskaan kuullut ennen tämän aamun lähetystä. Nousi respect kyllä potenssiin aamuisen lähetyksen perusteella. Selväjärkinen ja huumorilla varustettu mieshän hän on. Onneksi kuulapää ei ollut itkemässä studiossa, vaikka alunperin piti olla.

Niin ja asiaan. Toivottavasti ystäväämme, neiti Jaloa tullaan muistamaan oikeen erityysellä lämmöllä viime viikon kuolevistajoutsenistaan.

Saiskohan Pablo peliaikaa? Nähtäisiin kääpiökin viimeisen kerran Kuparisaaressa.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Häh, mitä, siihenhän on enää kaks yötä!? Myöhemmin lisää analyysiä, mutta sen voi jo sanoa että hieno sarja on tulossa, kävi miten kävi. Ilmassa on Mestis-historian kiihkeimmän puolivälieräsarjan tuntua kaikkine Liigamausteineen(tai niistä huolimatta..)

Jukurit järjestää kisastudion hallille(hienoa!), onko kellään tarkempaa tietoa onko varauduttu isompiinkin bileisiin? Ravintolahan oli täynnä jo runkosarjassa, ja tiistaina ilmainen streami kelpaa varmasti monelle. Onko kuutiolta toistamista mietitty?

Kuten sanottu pitkin kautta, Mikkelissä ollaan sytytty mestaruuden jälkeen ja jos runklis olisi mennyt kuten olisi pitänyt niin yleisökeskiarvo olisi voinut olla jopa kakkosella alkava. Nyt mitataan Mikkelin kiekkokansan kiinnostus, ja uskon että edes Vaasassa ei tarvitse Mikkelin yleisölukuja hävetä. Toki kauas jäädään teidän Kabinettihuumasta.. Kuten Jukkakin totesi päivällä, nautitaan nyt playoff-kiekosta kun sitä vielä tarjolla on. Milloin aukeaa Mikkelin lipunmyynti?

E: Meillä kauden on paketoinut Hyvärinen, jonka lisäksi Pablo on "jossain" ja loput odottamassa mahdollista kierrätystä. Pablo voi minun puolesta pysyä "jossain", vaikkakaan en pistäisi pahakseni jos kaveri näytönpaikan vielä saisi. Tod. näk. jotain vaivaa on, eiköhän muuten olisi päässyt Hokki-peliin läpsyttelemään.
 
Viimeksi muokattu:

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit järjestää kisastudion hallille(hienoa!), onko kellään tarkempaa tietoa onko varauduttu isompiinkin bileisiin? Ravintolahan oli täynnä jo runkosarjassa, ja tiistaina ilmainen streami kelpaa varmasti monelle. Onko kuutiolta toistamista mietitty?

Sellaisesta oli ainakin puhetta, että osasta hallilla olevista telkkareista peli näkyisi myös. Satavarmasti en tätä vielä osaa sanoa kuitenkaan. Kuutiolta ei peliä ilmeisesti ajeta. Lauantain Vaasan peliinhän paraspelaajakin lähtee sitten paikan päälle, eikö niin..?
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Ilmassa on Mestis-historian kiihkeimmän puolivälieräsarjan tuntua kaikkine Liigamausteineen(tai niistä huolimatta..)

Tästä puolivälieräsarjasta on kyllä kiihkeys kaukana. Sport nakuttaa ilman suurempia ongelmia puhtaan 4-0 voiton ja mikkeliläisryhmä pääsee hyvissä ajoin suunnittelemaan ensi kauden joukkuettaan. Ymmärrän toki, että Mikkelissä uskotaan omien mahdollisuuksiin ja niin pitää kannattajien tehdäkin. Mutta kuten aina aikaisemminkin Mestiksen pudotuspelien alla, kyllähän sijojen 6-8. joukkueet ovat ihan ansaitusti niillä sijoilla pitkän runkosarjan tulosten perusteella ja sieltä ei edelleenkään koskaan ole noustu Mestiksessä mitalipeleihin eikä nousta nytkään. Sijalle 6. jätän varmistuksen, en jaksa tsekata, mutta sijojen 7. ja 8. kohdalla olen siitä sataprosenttisen varma.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
En kyllä lähtisi ihan noin varmana liikkeelle Sportin jatkoonmenon suhteen, mitä edellekirjoittaja. Kyllä Jukureilla on hyvä materiaali ja selviä heräämisen merkkejä havaittavissa.

Ja SS on tältä kaudelta hyvä esimerkki, kun jokainen ennakkosuosikki tippui heti ekalla kierroksella. Toivottavasti Sportin kopissa on tappamisen meininki, eikä pelkästään läpsyttelyfiilis. Onneksi monellakaan ei taida olla sopparia, joten nälkää riittää näyttää, että kuuluu liigaporukan rinkiin mukaan. Hyvä syötti kyllä kavereille.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos Jukurit ei saa erikoistilanteitaan parempaan kuntoon, niin tuo 4-0 on hyvin lähellä. Jukurit ei saanut viime keskiviikkona kuudella yv:llään yhtäkään maalipaikkaa ja taas Sport teki kolmesta yv:stä kaksi maalia. Puolustus toimi molemmilla hyvin eikä tasaviisikoin maalipaikoilla juhlittu. Sportin tasaviisikkomaali pakin luistimesta ja Jukureiden maali Sportin virheestä.

Maalivahteihin homma ei tule varmasti kaatumaan kummallakaan, vaikka jotkut kyseenalaistavatkin Jukurien nuoret kassarit. Viime kaudellakin joku Timo Niemi vaan tuli ja pelasi loistavasti. Toki Sportilla ei tuolloin juuri maalintekijöitä ollut kuin tuhnu Pekkala.

Saa nähdä vapautuuko Kivimäen peli, kun sai maaliennätyksen alta pois, vai meneekö vain enemmän surffailuksi, kun jatkopahvi on jo takataskussa. Sportissa on kyllä paljon näitä isojen pelien miehiä, joten nähtäväksi jää nostavatko he taas tasoaan tosipaikan tullen. Playoffit ovat pelaajienkin parasta aikaa, joten ei varmaan tarvitse motivaatiota etsiä.

Jännä juttu, miten usko Sportiin on taas noussut todella korkeaksi. Vielä ennen Räsäsen potkuja olin varma, että pudotaan heti kättelyssä, mutta Maukka on saanut jotain järkeäkin tuohon touhuun. Viime kaudella oli todella varma tunne, että putoaminen tulee ja se tuli, joten olisinko oikeassa tälläkin kertaa.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Petri Heikkinen ‏@heikkinenp 3 t
Ketjut treeneissä: Hattunen-Kokkala-Kivimäki, Halava-Kujanpää-Piispanen, Luomala-Laaksonen-Henrion, Kiviniemi-Aaltonen-Nyholm. #vaasansport

Petri Heikkinen ‏@heikkinenp 3 t
Pakit: Heikkinen-Uitto, Tuohilampi-Manninen, Aaltonen-Gröndahl. Eli huomenna sama kokoonpano joka löi Jukurit keskiviikkona. #vaasansport

Petri Heikkinen ‏@heikkinenp 18 t
Tuohimaa on aloittava maalivahti myös tiistaina. #vaasansport #mestis
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Saiskohan Pablo peliaikaa?

Ei muuta kuin Kääpiö-lakanoita piirtämään, #3 pelaa huomenna. Osku Setänen on maalissa ja myös Pate Lostedt tulee mukaan. Muu kokoonpano on vielä hämärän peitossa, mutta loukkaantumisia joukkueessa ei ole (poislukien loppukauden huilaavat Hyvärinen ja Rukajärvi).
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Karvaana on edelleen mielessä kevät 2011 ja Robin Bergmannin jatkoaikamaali 5.finaalissa.

Jarno "Turpaan vaan" Pikkaraisen näkemys ko. maalista: "- 2011 viidennessä ottelussa meidän hyökkääjä suti takatolpalta ohi tyhjän maalin. Hetken päästä Sport-pakin purkukiekko kimposi pleksistä niin, että hyökkääjä pääsi yksin läpi ja Sport voitti mestaruuden."

Koko juttu Ylellä: Jarno Pikkaraisen Mestis-analyysi - | Yle Urheilu | yle.fi
 

julkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasalaiset urheiluseurat
Jarno "Turpaan vaan" Pikkaraisen näkemys ko. maalista: "- 2011 viidennessä ottelussa meidän hyökkääjä suti takatolpalta ohi tyhjän maalin. Hetken päästä Sport-pakin purkukiekko kimposi pleksistä niin, että hyökkääjä pääsi yksin läpi ja Sport voitti mestaruuden."

Koko juttu Ylellä: Jarno Pikkaraisen Mestis-analyysi - | Yle Urheilu | yle.fi

Taitaa Tommi Taimella olla hieman erilainen muistikuva tilanteesta.

Sanoi tämä amatöörinyrkkeilijä mitä tahansa, niin joka tapauksessa on kyllä varsin mielenkiintoiset asetelmat sarjaan. Jos sama sarja olisi tullut vastaan muutama kuukausi aikaisemmin, niin sarja olisi ollut 4-0 ja tehdyt maalit Sportille 30-0. Nyt sen sijaan kummankin pelillinen taso kovissa peleissä on pieni kysymysmerkki, tosin itse ihan ilman värilasejakin käännän sarjan Sportille 4-2.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Päällimmäinen fiilis on...haikea. Viimeinen ottelusarja näiden joukkueiden välillä until further notice. Sportin ja Jukureiden pleijarivääntöihin kulminoituu jotenkin niin iso osa koko mestishistoriaa sitten vuosituhannen vaihteen että tämä vetää hieman nostalgiseksi... Oi sitä piinaavaa vääryyttä näin vaasalaislasein katsottuna, kun RD:n Jukurit oli viime vuosikymmenellä lähes ylivoimainen kanto kaskessa Sportin menestykselle. Kevään 2005 trillerivälierässä Tammisen Sport v1.0 sentään venyi sarjan voittoon. Finaaleissa kohdattu muistaakseni kolmesti, eikö? Voitot niissä Jukureille 2-1. Onneksi sentään viimeisimmät vuodet saatiin kiinni Jukureiden kullanhohtoista etumatkaa tässä sarjassa. Hieno taistelupari. Sopivassa määrin myös 'vihaa' toista kohtaan puolin ja toisin. Se pitää tunteet pinnassa.

Kevät 2014 ja linnut laulaa. Miten käy tänä vuonna. Kumpi lähtee valmistautumaan ensi kauteen ja kumpi jatkaa jälleen uuden mestaruusviirin metsästystä? Jukureiden kausi meni runkosarjassa vihkoon, mutta joukkueella ei ole enää juurikaan hävittävää. Onnistuuko se kokoamaan itsensä vielä kerran? Jukureiden ainainen vahvuus - viisikkopelaaminen - ei ole kyllä toiminut. Erikoistilannepelaaminen ei sekään, minkä vaasalaiset vastaavasti näyttävät saaneen toimimaan viimetingassa. Tuohimaa on Sportin viimeisin ase, mikäli Vaasassa nähdään pitkä kiekkokevät. Otteet ovat olleet lupaavia. Molemmissa joukkueissa on yksilötaitoa ja kokemusta voittaa suuria pelejä. Pieniin nyansseihin ja haluun voittaa tämä sarja ratkeaa. Saa nähdä, tuleeko seitsemän pelin sarja?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Välikysymyksenä keskustelulle.. onko Vaasasta tulossa porukkaa torstaina tai sunnuntaina Kalevankankaalle? Vai mennäänkö ottelusarjan tilanteen mukaan matkasuunnitelmien kanssa?
 

Tuima

Jäsen
Hyvää peliä kaikinpuolin, vaikkakin sellainen tietty huuma tosta puuttui. Sport ainakin näytti tekevän vain sen, minkä voittoon tarvittiin.
Varmaltahan tuo Sportin peli kokonaisuutena näytti - tästä hyvä jatkaa eteenpäin.

Ps. Tuusalle: Sunnuntaina järjestynee reissu Mikkeliin .
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös