Huhuketju kaudelle 2014–2015

  • 732 780
  • 1 475

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Avataanpa tämä niin tuo toinen ketju voi toimia pitkän tähtäimen kausiketjuna.

Koskien huhuja, on viime viikkoina omiin korviini eri suunnilta kuulunut että kiinnostuneita ollaan oltu ainakin Severi Sillanpäästä. Mitään tietoja neuvotteluista ei silti ole, voi olla kyse ihan jostain jonkun trollaamasta jutustakin.

Lisäksi huhuissa on jonkin aikaa pyörinyt Lauri Tukonen.

Huhuissa on myös pyörinyt Morrisonnin jatko, joka olisi kullanarvoinen, sekä Kristian Järvisen paluu maalille. Lassilan tulosta Kunnarin Timo on tainnut jo uutisoida mutta ei ole vielä vahvistettu koska Växjölläkin pelit kesken.

Kova on urakka Arsella.

Ainiin. Tazz82:lta kaipaisin lisätietoja koskien kuulemiaan huhuja. Oli kuultu "hyvää sekä pelaajistosta että hallituksesta". Jos jotain kertomisenarvoista on tai sellaista minkä voi Jatkoajassa jakaa niin kuultaisiin varmasti mielellään.

Nikkolan blogikommenteissa (lähdekritiikki ftw) käy vaihteeksi kova kuhina kun kaikki tietäjät kirjoittelevat ensi kauden pelaajista. Ilmestymisviiveen perusteella huhut on luettu täältä, pl. esimerkiksi Teemu Rautiainen, josta myös kirjoitellaan siellä. Nimipohdinnoissa on Antti Ylöstä, Rautiaista, Tallbergiä, Tukosta ja Lassilaa.

Itse en esimerkiksi Ylösen mahdollista siirtoa voi käsittää. En millään.

Muualta vapautuneista pelaajista esimerkiksi Antti Tyrväinen kiinnostaisi nähdä Turussa. Mies on oletettavasti kallis eikä hinta-laatusuhde varmasti kohtaa mutta olisi hyvä mies kakkos-kolmosketjuun tuomaan vähän uudenlaista roolia niihin.
 
Viimeksi muokattu:

xPeke

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Eli nämä nimet liikkuvat tällä hetkellä huhuissa/pohdinnoissa:
Antti Ylönen, Teemu Rautiainen, Teemu Tallbergi, Lauri Tukonen ja Teemu Lassila, sitten lisäisin tähän vielä Charles Bertrandin.

Jatkosopimus huhut:
VMV, Morrison, J.Pulli

Puuttuuko joku? Lisätkää.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Puuttuuko joku? Lisätkää.

Vieläkö tulopuolelle huhutut nimet Jarkko Ruutu, Lassi Kokkala ja Simon Gysbers ovat voimissaan?

Mikä on Derek Famularen tilanne? Haluaisin mielelläni hänelle jatkosopimuksen. Varmasti edullinen työmyyrä ja jos ei muuta, niin ainakin rosteria leventämään.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rautiaisen ja Sillanpään nimet kuulostavat sellaisilta joiden perässä kannattaisikin olla mutta mitään Tallbergejä tai Ylösiä täällä ei tarvita.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Rautiaisen ja Sillanpään nimet kuulostavat sellaisilta joiden perässä kannattaisikin olla mutta mitään Tallbergejä tai Ylösiä täällä ei tarvita.

Tallberg tehnyt Mestiksen pleijareissa ihan kivat tehot kuluvalla kaudella. 10 ottelussa tehot 4+7 ja +/- tilasto 7 positiivisella.

Runkosarjassa tehoja tuli 56 matsissa 12+17 ja +/- tilasto 12 hyvän puolella.

Parin kuukauden takainen haastattelu löytyy myös. Mielenkiintoinen peluri.

- MESTIS - 31.01.2014 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Teemu Rautiainen olisi erittäin mielenkiintoinen nimi, sillä pelasi hyvän kauden HPK:ssa, Rautiaista on tosin jossain huhuissa viety Ilvekseen.

Korjataan sen verran, että Rautiainen pelasi hienon kevään. Muuten olikin hieman hiljaisempaa.

Maiseman vaihtaminen voisi tehdä Teemulle ihan hyvää, vaikka jatkosopparista täällä vielä haaveillaankin.
 

Tazz82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Man Utd
Kiitos Scissors luottamuksesta, mutta mitään sellaista tietoa mitä voisin täällä Jatkoaajassa julkaista minulla ei ole.

Muutama nimi täälle esitetyistä on tosin osunut kohdalleen.

Hyviä asioita (pitkästä aikaa?) seurassa on tehty ja eiköhän me olla ensi viikolla viisaampia...
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lassi Kokkola jatkaa kahden vuoden sopimuksella Vaasassa, joten spekulaatiot Turkuun paluusta voidaan lopettaa. Ja hyvä niin. Itse en olisi nähnyt mitä lisäarvoa kaveri olisi meille tuonut ja Vaasassa pitäisi olla lähtökohtaisestekin isompaa ruutua tarjolla.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Hyvä avata huhuketju, vaikka huhut ovatkin hyvin vähissä.

Lassila, Gyspers, Saarela, Tukonen, Hakulinen. Näille ainakin median mukaan sopimusta on tarjottu.
Tallberg, Ruutu, Kokkala, Rautiainen, K.Järvinen ja Ylönen. Nämä netin palstoilta koottuna.

Saarela => Ässät, Tepsi hävisi isommalla tarjouksella
Hakulinen => Ilves, Pelicans, Tepsi hävisi isommalla tarjouksella
Kokkala => Neuvotteli Tepsin kanssa, mutta jatkaa Sportissa, mikä on hänelle hyvä juttu.

Loput huhuista siis ovat mahdollisia. Itse pidän K.Järvistä ja Lassilaa varmana. Tukonen on myös varmaan selvä tapaus.
Gyspersille ja Tallbergille toivon sopimusta!

Pakistoon toivoisi edelleen huhuja, samaten poispäin lähtevistä jotain. Nyt ainoastaan Laaksoa on huhuttu ulospäin.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
En tiedä nykytilannetta, mutta pari viikkoa sitten korviin kantautui tieto, että Lukko olisi tehnyt uuden tarjouksen miehelle. Tosin tämähän ei vielä mitään tarkoita.

Joo-oh, saapa nähdä mikä on pelaajabudjetin loppusumma vs. nimilista tälle kaudella, jos joka ikinen peluri vedättää hintaa ylös ajatuksella "jos Tepsi ei tarjouksensa palkkasummaa nosta, niin onhan mulla tää vaihtoehto jossa voin hyvin pelata halvemmallakin".

Ei noita junnujakaan voi määräänsä enempää ottaa joukkueeseen ja kyllä A -junnuillakin jonkin tason runko pitää olla, jos sarjapaikka halutaan siellä säilyttää.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kun monilla tuntuu olevan tietoa, että olemme olleet pelaajien perässä isolla rahalla(suhteessa kilpaileviin tarjouksiin), niin ollaankohan budjettia olellisesti nostamassa? Vai voisiko olla mahdollista, että budjetti pysyy about samanlaisena, jossa kärkimiehille annetaan suhteellisen isoa liksaa ja loput paikat täytetään junnuilla, eli suhteellisen pienillä kustannuksilla?
Koska onhan noita potentiaalisia junnuja nyt melkoisen paljon(Kulmala, Mähönen, Rantanen,M.Pulli, ym), niin voisiko olla että heille kaavaillaan isoja ruutuja pienellä rahalla, jolloin budjettia ei tarvitsisi paljoa nostaa?

Mikähän muuten on Santtu Huhtalan tilanne?
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Talajakin voidaan unohtaa...

Talajaa ei ole missään välissä huhuttukaan. Täällä kyllä on sitä toivottu..

Kun monilla tuntuu olevan tietoa, että olemme olleet pelaajien perässä isolla rahalla(suhteessa kilpaileviin tarjouksiin), niin ollaankohan budjettia olellisesti nostamassa? Vai voisiko olla mahdollista, että budjetti pysyy about samanlaisena, jossa kärkimiehille annetaan suhteellisen isoa liksaa ja loput paikat täytetään junnuilla, eli suhteellisen pienillä kustannuksilla?
Koska onhan noita potentiaalisia junnuja nyt melkoisen paljon(Kulmala, Mähönen, Rantanen,M.Pulli, ym), niin voisiko olla että heille kaavaillaan isoja ruutuja pienellä rahalla, jolloin budjettia ei tarvitsisi paljoa nostaa?

Budjettia ei ole julkistettu. Tuo uusi hallitus päättää virallisen uuden budjetin. Saas nähdä miten käy. Tepsi veti viime kauden niin totaalisen vihkoon, että sen perusteella budjetin pitäisi laskea. Yleisökeskiarvo sukeltaa varmaan kunnolla, joten takkiin pitäisi tulla reilusti. Riippuen toki mitä saatiin pelaajien myynneistä.

Toisaalta koska kannattajille annettiin palautekysely (itsekin annoin murskakritiikkiä) niin sen perusteella seura ehkä haluaa tehdä ensi kaudeksi kunnon kasvojen kohotuksen.

Rahaa pitäisi olla käytössä kuitenkin mukavasti. Kalliita sopimuksia siellä on jäljellä Koskiranta. Tulevista Lassila ja jos Morrisonn sai jatkopahvin, niin sitten hänkin. Eiköhän kärkeen laiteta nyt paljon kiinni, mutta laajemmin. Kunhan spekuloi..
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Rahaa pitäisi olla käytössä kuitenkin mukavasti. Kalliita sopimuksia siellä on jäljellä Koskiranta.
Tämähän on mielenkiintoista!

Mistä muuten tiedät, että Tero Koskiranta pelaa TPS:ssa "kalliilla sopimuksella"? Mistä tiedät lisäksi, että ainoastaan Koskirannalla on "kallis sopimus"? Ollaanko näitä sopimusten arvoja julkaistu jossain?

Tero Koskiranta teki uuden kaksivuotisen sopimuksen TPS:n kanssa marraskuun alkupuolella vuonna 2013. Sopimus astuu voimaan 01.05.2014 edellisen umpeutuessa 30.04.2014. Jatkosopimus julkaistiin sekä yleisölle että medialle 15.11.2013. En mä ainakaan ole mistään lukenut, että kyseessä olisi jotenkin erityisen "kallis sopimus".

Vastaavasti: Niclas Lucenius teki 2+1 -vuotisen sopimuksen TPS:n kanssa lokakuun loppupuolella 2013. Uutinen sopimuksesta julkaistiin 01.11.2013. Myöskään tästä mä en ole mistään lukenut, että kyseessä olisi jotenkin erityisen "halpa sopimus" tai erityisen "kallis sopimus". Ari Vuoren kommentit kuitenkin TPS:n lehdistötiedotteessa antaisivat viitteitä siitä, että ei Niclas Luceniuksen nimmariakaan sopimuspapereihin ihan Jalostajan hernekeittotölkeillä saatu:

"Pelaajamarkkinoilla kilpailu laadukkaista senttereistä on erittäin kovaa ja tämän sopimuksen myötä sentteriosastomme näyttää lupaavalta, Vuori toteaa."

Myös Matias Sointu liittyi TPS:n miehistöön keväällä 2013. Siirto Tampereen Ilveksestä TPS:n julkaistiin 09.04.2013. Sointu tuli TPS:n kahden vuoden sopimuksella allaan uransa paras kausi SM-liigassa - 56 ottelussa tehot 14+18=32 jumbojoukkueessa. Kevään 2013 lehdistötilaisuudessa itse pelaajakin mainitsi, että hänet ollaan hankittu TPS:n nimenomaan tulosyksiköihin. Mielestäni jo tämä antaa viitteitä siitä, että ei Soinnun kohdalla voida ainakaan puhua mistään "halvasta sopimuksesta". Onko Soinnun sopimuksesta jotain faktaa, että hänellä olisi jotenkin erityisen "halpa sopimus" - tai että se ei ainakaan olisi mitenkään erityisen "kallis sopimus"?

Jotenkin mielenkiintoista väittää puhtaana faktana, että joukkueessa ainoastaan yhdellä pelaajalla olisi jotenkin "kallis sopimus". Etenkin ottaen huomioon, että kyseessä on kyseisen pelaajan kohdalla jatkosopimus, joka ei ole vielä edes alkanut eli kyseinen sopimus astuu voimaan vasta noin kuukauden kuluttua.

Mulla ei ole tiputtaa pöytään mitään faktaa siitä, että Lucenius ja Sointu pelaisivat TPS:ssa jotenkin "halvoilla sopimuksilla" - mulla on ainoastaan esittää viitteitä siitä, että heillä on mahdollisesti kohtuullisen "kalliitkin sopimukset". Tosin mä en myöskään väitä, että Koskirannan kahden vuoden jatko olisi jotenkin TPS:n ainoa "kallis sopimus".
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Mielestäni on täysin järjetöntä keskustella aiheesta "kallis sopimus" tai "halpa sopimus" ilman, että samalla määritellään, mitä mittaria on käytetty, kun sopimus ryhmitellään eri kategorioihin.

Onko "kallis sopimus" sellainen, että pelaajalle maksetaan esimerkiksi 300.000 euroa ja hän voittaa pistepörssin tai maalikunikuuden? Olisiko hänelle pitänyt maksaa vain 250.000 euroa, jotta sopimus ei olisi ollut "kallis"? Missä kulkee kalliin ja halvan sopimuksen raja?

Onko "halpa sopimus" sellainen, kun pelaajalle maksetaan esimerkisi 100.000 euroa, vaikka hän on miinus-tilaston ykkönen? Hän olisi ykkönen varmaan silloinkin, jos olisi maksettu 150.000 euroa. Oliko siis hyvä sopimus, kun maksettiin vain 100.000 euroa?

Onko jääkiekkojoukkueen kokoaminen mielestänne siis sellaista, että pyritään jokaiselle pelipaikalle hakemaan mahdollisimman "halpa" pelaaja ja sitten pannaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että "kallis" valmentaja vie joukkueen menestykseen?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mielestäni on täysin järjetöntä keskustella aiheesta "kallis sopimus" tai "halpa sopimus" - - -
Juuri näin! Olen jälleen kerran sanasta sanaan samaa mieltä aurajoen kanssa. Tosin luultavasti mä olen (tälläkin kertaa) ainoa - siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjoittaja on aurajoki. Mä oikeasti haluaisin tietää/kuulla perusteluita sille, miksi Tero Koskirannalla on jotenkin "kallis jatkosopimus". Lisäksi asia esitettiin siihen tyyliin, että Koskirannan tuleva sopimus on kalliimpi kuin esimerkiksi Niclas Luceniuksen voimassaoleva sopimus.

Ketjun aiheeseen liittyen kuulin pari viikkoa sitten viikonloppuna, että TPS:lla olisi nykyisestä joukkueesta neljä julkaisematonta jatkosopimusta. Nimiä ei mainittu, mutta mä jäin käsitykseen, että jatkosopimuksiin nimensä olisivat piirtäneet Shaone Morrisonn, Marko Virtala ja Veli-Matti Vittasmäki. Neljäs jäi epäselväksi, mutta kyseessä lienee joko Jere Pulli tai Tuomas Suominen. Näistä nimistä uskon vähintään 3/5 luistelevan ensi kaudellakin mustavalkoinen pelipaita päällään. Yksi sopimuksista olisi vielä mahdollisesti kaksivuotinen (Virtala?).

Pois päin lähtevää liikennettä olisivat ainakin Ville Hostikka, Tapio Laakso ja Miikka Tuomainen. Näistä herroista Laakson palveluksista ollaan kiinnostuneita sekä Kuopiossa että Ruotsissa. Tosin villinä vetona kuulin myös TuTo:n toimistolta tulleen alustavaa tiedustelua. Kaikkiin nimiin ja muihin tietoihin kannattaa kuitenkin suhtautua erittäin suurella varauksella. Nämä ovat sellaisilta "pubiagenteilta" kuultuja, joita mahtuu kolmetoista tusinaan ja viisitoista sillipurkkiin.

Ainoa kohtuullisen varmana pitämäni taho mainitsi tosiaan noista neljästä jo olemassaolevasta - mutta julkaisemattomasta - jatkosopimuksesta. Nimiä ei tosiaan suoraan mainittu, mutta luetellessani omia jatkosopimusehdokkaitani, kaverin kulmakarvat kohosivat ja virnistys levisi tiettyjen nimien kohdalla. Tästä tein omat päätelmäni.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Tämähän on mielenkiintoista!

Mistä muuten tiedät, että Tero Koskiranta pelaa TPS:ssa "kalliilla sopimuksella"? Mistä tiedät lisäksi, että ainoastaan Koskirannalla on "kallis sopimus"? Ollaanko näitä sopimusten arvoja julkaistu jossain?

Mulla oli heittää valistunut arvaus perstuntumalta. Virheen tein siinä, että en sanonut miten määrittelen sen. Mä määrittelen kalliiksi sopimukseksi 150k/kausi. Tämä perustuen siihen, että sitä ei TPS suostunut maksamaan Vahalahdelle. Tämä taas perustuu verottajan tietoon, jossa Vahan palkka muistaakseni oli noin 140k/kausi, ennen tätä kuuluisaa neuvottelua. Huhujen mukaan palkkaa silloin haluttiin puolittaa noin 70k/kaudessa. 150k/kaudesta on mulle hyvä mittari.

Joo, Sointu saattaa saada ainakin lähelle samaa. Miettisestä en kertakaikkiaan usko. Lucenius tuli Mestiksestä. Lucen tapauksessa voidaan spekuloida, oliko joku muu joukkue myös kiinnostunut vaiko saiko TPS rauhassa hieroa sopimusta jatkosta ja millä statuksella Lucelle jatko annettiin? Näistä on kiva spekuloida.

EDIT: Seikolan unohdin kokonaan. Ei ole koskaan ollut halvan miehen maineessa.

Mutta mun pointti oli se, että kassassa on kyllä fyrkkaa laittaa paljon. Kunhan niitä kalliita sopimuksia EI laiteta kiinni alakenttien pelaajiin.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suikkasta ja Vuorta ei näytä kauheasti mahdollinen menestyminen seuraavalla kaudella kiinnostavan kun katsoo noita mahdollisia jatkosopimuksen saaneita nimiä. J. Pulli, Vittasmäki ja Suominen, voi hyvä h......i, mitä touhua. Tuolla touhulla tota joukkuetta ei saada ikinä uudistettua ja sama koomailu siis jatkuu ensi kaudellakin.

Tänään tuli kuultua et Laakson muuttotavaroita oltaisiin seuraavaksi kuskaamassa Tampereen suuntaan ja mustavalkoiset värit vaihtuisivat vihreäkeltaisiksi.
Mielenkiintoista nähdä pitääkö kuulemani juttu paikkaansa kun samalla täällä jotkut ovat olleet viemässä häntä milloin Kalpaan tai TuToon.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Maikkarin sivuilla Kunnari huhuilee valmennustiimiin uutta heppua.
Ei välttämättä mikään huono juttu jos Suikkasen apuriksi tulee.

http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2014/04/1878657/tps-vahvistamassa-valmennusta---mestaripakki-tulossa

Alkaa kylmät väreet mennä pitkin selkäpiitä, koska kuviota ilmeisesti rakennetaan siten, että Haapakoski tulee mukaan valmennustiimin ja Suikkaselle osoitetaan ovea heti kun se vain on mahdollista. Silloin "kakkosvalmentaja" Haapakoski voidaan nostaa ykköseksi.

Haapakoski ei missään nimessä ole sellainen valmentaja, joka nostaa TPS:n menestykseen. Tämä on aivan satavarma asia. Haapakoski on hädin tuskin Mestis -tason valmentaja, mutta ilmeisesti TPS:n joukkue on muiltakin osin ensi kaudella korkeintaan Mestis- tasoa, joten siinä mielessä asia on linjassa.

Koska Össe ihailee Kärppiä, kannattaisi Junnolta kysellä, miksi Haapakosken valmennus meni totaalisesti metsään, vaikka Kärpillä oli sentään ihan eri laatuluokan rosteri, mitä TPS:llä tulee ensi kaudella olemaan.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Haapakoski on hädin tuskin Mestis -tason valmentaja, mutta ilmeisesti TPS:n joukkue on muiltakin osin ensi kaudella korkeintaan Mestis- tasoa, joten siinä mielessä asia on linjassa.

Ai, onko näin? Kyllähän Haapamikko sai Jokipojat sarjassa kolmena kautena pidettyä ja tässä taannoin ihan Mestiksen finaaleihin asti vietyä Liiga-Spåraa vastaan. Viime keväänä johdatti Jokipon vielä pronssipeliin TuToa vastaan. Männä kaudella Haapakoski repi sen minkä Jokipojista oli irti revittävissä. Talousvaikeudet ja rosterin jatkuva huonontuminen olivat Haapakoskellekin lopulta liikaa. Haapakosken Jokipojat oli erittäin hyvin organisoitu joukkue pelikirjalla, joka tarvittaessa pelasi hyvinkin ilkeästi. Väittäisin, että mainettaan parempi valmentaja, joka pääsi harjoittelemaan valmennusta kunnolla Joensuussa...
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Maikkarin sivuilla Kunnari huhuilee valmennustiimiin uutta heppua.
Ei välttämättä mikään huono juttu jos Suikkasen apuriksi tulee.

http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2014/04/1878657/tps-vahvistamassa-valmennusta---mestaripakki-tulossa

Mun puolesta tervetuloa! Tepsin valmennus veti totaalisesti vihkoon viime kaudella, että sinne kaivataan jotain muutoksia. Elomo jo lähti, näköjään Lehtonen saa lähteä myöskin. Lehtosen anti on ollut koko ajan kysymysmerkki. Ehkä hänkin haluaa uralle uuden nosteen ? Haapakoski entisenä tepsiläisenä olisi taas kerran jatkumoa tähän vanhaan kaavaan.

Positiivista on nyt huomata, että seurassa ihan oikeasti koitetaan muutosta. Hyvä juttu. Johtoportaasta päätetään huomenna ja luulen, että ensi viikolla on uutista tarjolla monesta suunnasta. Ensin johto, sitten valmennus ja pelaajat ?

Tulee mielenkiintoinen viikko kerrassaan..
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Haapakoski on tulossa valmennustiimiin apuvalmentajaksi meillä lienee sarjan kallein valmennustiimi tai ainakin hyvin lähellä sitä. Tosin en kyllä pidä sitäkään mahdottomana, että Mikkoa oltaisiin tuomassa päävalmentajaksi. Toivottavasti ensi viikolla ollaan viisaampia.

Ja jos valmennukseen satsataan niin toivottavasti myös pelaajabudjettia vedetään ylemmäs, jotta Tepsi pelaisi vielä huhtikuussa 2015.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Haapakoski on tulossa valmennustiimiin apuvalmentajaksi meillä lienee sarjan kallein valmennustiimi tai ainakin hyvin lähellä sitä. Tosin en kyllä pidä sitäkään mahdottomana, että Mikkoa oltaisiin tuomassa päävalmentajaksi.

Jos, siis jos Haapakoski olisi tulossa vahvistamaan valmennusta, niin en näe siinä kohtaa Riku-Petterille enää roolia valmennuksessa. Haapakosken palkkaaminen olisi toki perusteltua siinä mielessä, että hän kokeneena puolustajana voisi saada jotain rotia puolustuspelaamiseen, mikä oli tällä kaudella suurin pelillinen ongelma. Se ei selkeästikään ole Suikkasen ja Riku-Petterin valmennuksellisesti paras pelin osa-alue.

Siihen taas en jaksa uskoa, että Suikkanen lähtisi meiltä minnekään. Hänellä on varmasti näyttöhaluja surkeasti menneen kauden jälkeen. Toisaalta hän kaipaa myös oman markkina-arvonsa kiillottamista. Jos hän ajattelee vielä KHL:ää lähitulevaisuuden työpaikkana, niin se vaatii ensi kaudella selvästi parempia valmennuksellisia näyttöjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös