New York Rangers 2014–2015

  • 133 273
  • 501

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Vaikka ajattelin olla nyt pitkän kauden jälkeen ns. hiukan lomalla Rangersista, niin kuitenkin varaustilaisuus on tuloillaan ja Free Agent-aika alkaa ensi viikolla, niin pitäähän näitä ennen Rangersillakin oma ketju olla - ja kun kukaan ei sitä näköjään ole vielä tehnyt, ajattelin itse pystyttää tämän tulevalle kaudelle. Hei, saatiin sentään ketju aloitettua kuukauden myöhemmin kuin viime kaudella, ei se kausi siis huonosti voinut mennä.

Mitä vielä viime kaudesta, niin kaikki joukkuetta seuraavat - ja ylipäätä NHL:ää seuraavat muistavat sen päättyneen Stanley Cup -finaaleihin. Pitkä oli siis kausi 16.9 aloitetusta harjoituspelistä Devilsejä vastaan aina jatkuen ja päättyen 13.6 Kingsien kanssa viidenteen finaaliin. Väliin mahtui lännen aloituskiertue, hallin loppuun kunnostaminen ja sen seurauksena vieraspeliputki alkuun, ulkoilmaottelut paikallisvihulaisia vastaan ja ylipäätä ihan uusi valmennus mennelle kaudelle, kapteenin treidaus ja lopulta hieno kuntopiikin osuminen kohdilleen pudotuspeleissä. Aivan se ei riittänyt voittoon saakka, mutta oli unohtumatonta seurata joukkuetta ylipäätään niin pitkälle. Ja mitään jossittelematta, Kings oli parempi - joten unohtakaamme se murhe ja siirtykäämme pohtimaan jälleen tulevaa kautta ja kuinka saada joukkueesta entistä parempi. Sillä puutteita joukkueesta hienosta playoff-suorituksesta huolimatta tuli esille.
Millä rosterilla siis jatketaan. Allaolevat tiedot CapGeekistä. Listassa tämänhetkiset sopimukset. Nimi, palkka ja sopimuksen pättymisvuosi, sekä mahdolliset tarkennukset. Puolustajien siirronestoehdot ovat tarkennettuna CapGeekin sivuilla.

Koodi:
Nash, Rick          $7,800,000 UFA -18
St. Louis, Martin   $5,625,000 UFA -15, NMC +35
Stepan, Derek       $3,075,000 RFA -15
Hagelin, Carl       $2,250,000 RFA -15
Dorsett, Derek      $1,633,333 UFA -15

Girardi, Dan        $5,500,000 UFA -20, NMC
McDonagh, Ryan      $4,700,000 UFA -19, NTC
Staal, Marc         $3,975,000 UFA -15
Klein, Kevin        $2,900,000 UFA -18

Lundqvist, Henrik   $8,500,000 UFA -21, NMC
Talbot, Cameron       $562,500 UFA -15

RFA:t tällä hetkellä:


Brassard, Derick
Kreider, Chris
Zuccarello, Mats

Falk, Justin
Moore, John


UFA:t tällä hetkellä:

Boyle, Brian
Pouliot, Benoit
Moore, Dominic
Carcillo, Daniel

Stralman, Anton
Diaz, Raphael


Alhaalla pelanneet (ja ainoina ylhäällä kokeilleet) Jesper Fast ja J.T. Miller jatkavat vielä ensi kauden entry-level -sopimuksillaan.

Siinä siis pelurit ja palaset tällä hetkellä. Brad Richardsin sopimushan ostettiin siis jo ulos jäljellä olleella ulososto-oikeudella. Näin on myös omasta mielestäni parempi Rangersin kannalta. Päällimmäisenä miehen suorituksista jäi mieleen tämä Phoenixia vastaan lauottu buzzer beater: "And this one is going to overtime".
Toki henkilökohtaisena "suosikkina" on jäänyt mieleen myös tämä Richardsin coast to coast -ylivoimamaali, joka (jo silloin, 2012) kuvaa "hyvin" Rangersin/Richardsin ylivoimaa ja sen juonikkaita syöttelykuvioita.
No se miehestä. Kaikkea hyvää toki herralle jatkoon.
Mitä sitten itse joukkueesta.

RFA:t varmasti yritetään kaikki pitää hyökkäyksestä, sitä en tiedä miten mutkikkaaksi tuo mahdollisesti menee, joten en ota siihen puoleen kantaa. Etenkin Brassard oli todella tärkeä palanen sentterin ominaisuudessaan, sekä Zuccarello joukkueen ainoana supertähtenä jäällä. Nämä ovat must have -kategoriaa. Kreider väläytteli playoffeissa hyvää powerforward-ominaisuuttaan, jota joukkue kaipaa. Hiukan kun osaisi hillitä niitä veskan päälle menojaan vielä, niin hyvä tulisi. Maalinteko on ehtynyt harmittavasti siitä mitä mies tulokaskaudellaan antoi tulevaisuudelta luvan odottaa (huom. siis sillä alkuperäisellä tulokaskaudellaan, ei kolme vuotta myöhemmin tapahtuneella "tulokaskaudellaan"). Saisikohan miehen ensi kaudeksi vielä muilutettua jotenkin tulokkaaksi...

Puolustuksessa RFA Moore varmaan kelpaa erittäinkin hyvin, mutta Falk ei tainnut enää saada näyttöpaikkoja ollenkaan, joten tuskinpa on joukkueella tulevaisuudensuunnitelmiakaan miehelle.

UFA-puolella on sitten näitä alempien ketjujen kavereita. Dominic Moore ja Brian Boyle, kukaan ei voi sanoa etteikö siinä olisi ollut Rangersin sielu pudotuspeleissä. Tahtoa ja taistelua. Jumankauta Boylekin löysi aivan uuden itsensä tuolta ja mies pelasi ihan elämänsä lätkää. Jopa taklasi ja raastoi kuten tuon koon kanssa on aina odotettukin. Epäilen että Boyle saa elämänsä sopparin UFA-markkinoilta ja täten yrittäisinkin pitää Mooren. Sentteri ja osaa pelata ylempänäkin. Tosin voipi olla ettei muiden GM:ien silmät olleet kiinni tässäkään kohdalla ja menetämme hänetkin. Toivon eniten hänen jatkoaan UFA:sta. Mies muuten voitti menneeltä kaudelta Bill Masterton Memorial Trophyn, joka ei varmaan ainakaan vähennä kysyntää. Benoit Pouliot otti kuin ottikin paikkansa "tehoketjusta" Brassardin ja Zuccarellon vierestä, vaikka kovin epäilin alkukaudesta kykyjään. Mielelläni pitäisin maltillisella sopimuksella hänet, jos kaksi muuta RFA:ta ketjustaan jatkaa. Tämän uskoisin olevan helpoin kala pidettäväksi näistä UFA:sta. Carcillo otti helpon ja typerän jäähyn playoffeissa lopettaen samalla keväänsä liian lyhyeen. Dorsettin sopimuksen jatkuessa, saman roolin Carcilloa todennäköisesti ei yritetä pitää. Täytyy sanoa, että mukavasti mies pelaili kuitenkin kevään ja niillä näytöillä varmasti saa jatkoa NHL-uralleen jostain. Ei tainnut tapella kertaakaan Rangers-nutussa, tai sitten en vain muista.

Puolustus-UFA:ista Diaz ei kelvannut kentälle kuin loukkantumisien sattuessa, joten näen ettei jatkoa tarjota molempien yhteisymmärryksessä. Harmi sinänsä, koska mies oli ainoa oikea 'kiekollinen pakki' joukkueessa, enkä nähnyt mitään suuria heikkouksiakaan. Mutta valmentaja-Vigneault ilmeisesti näki. Strålman kelpaisi myös jatkossa, mutta tekikö hän perin miesmäisillä playoff-otteillaan itselleen paremmat sopimustarjoukset muista joukkueista? Epäilen että teki.

Maalissa jatkaa tuttu ja luotettava kaksikko, joten se on yhdellä rivillä kuitattu.

Otetaan taas Andy Grossin blogista hyvät kolme pääkohtaa kesälle:

1. Can they find a No. 1 center to jump start Rick Nash? - 1. sentteri
2. Can they lock up Marc Staal? - Marc Staalin tulevaisuus
3. How will the depth be affected? - joukkueen syvyys

Sentteri on nyt toki Richardsin lähdön jälkeen must have, koska muutenkin ollaan oltu sen ykkössentterin puutteessa. Se tuskin taaskaan on mikään tajunnanräjäyttävä ykköskategorian tapaus, mutta sellainen "rikkaan miehen Brassardkin" voisi toimia. Tai siis jotain tällaista varmaan kokeillaankin, ellei Sather yritä jotain Spezzaa tms., jota epäilen. Tai siis epäilen sen diilin syntymistä, en sitä etteikö mr.sikarihuuli yrittäisi kaikkea.

Toi Staal on kyllä perin mielenkiintoinen tapaus. Miehellä loppuu sopimus ensi kauteen. Onko mieheltä kyselty halukkuutta liittyä tämän jälkeen Carolinan sukukokoukseen, tämänhän sen kaiken määrittelee. En ole nähnyt asiasta mitään kirjoituksia puoleen enkä toiseen. $4M palkka nyt tuskin paljoa heittelee tulevaisuudessakaan, mutta ei häntä ilmaiseksikaan mahdollisesti viitsisi pois päästää.

Toi viimeisin kohta nyt on monen asian summa. Viime kesän syvyyslöydöt osui Satherilta häränsilmään, kun taas edelliskesän löydöt sirklailivat vieläkin Hartfordissa.

Jos jotain pitää lyhyesti sanoa, mitä odotan joukkueelta muutosta, niin ehdottomasti ylivoiman parantuminen. Ei se vaan VOI olla ton näköistä NHL-tasolla. Tähän heijastaa kiekollisen pakin puute, joten se on myös pakko hommata mahdollisien pakkilähtijöiden tilalle. Ykkössentteri toki on löydettävä myös, mutta miten monen vuoden projekti tämä on, jää kysymykseksi. Määrällisesti nyt kuitenkin ainakin joku tulee. Määrää pitää muutenkin nostaa NHL-tasoisissa hyökkäjissä, nyt oli vain onni ettei playoffeissa sattunut isompia loukkaantumisia hyökkääjistöön. Ja jos vielä joululahjalistalle mahtuu, niin Nash ja St. Louis esittäisivät parempia otteita jo runkosarjassa.


jatkuu alla kirjainrajoituksen vuoksi...
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
...jatkuu

Tulevaan draftiin Rangersin varaukset näyttävät seuraavilta:

The Rangers have picks in the second round (No. 59), the third round (No. 89), the fourth round (No. 119) and the fifth round (No. 122).
Lisäksi ollaan vielä pystyssä ensi kesän eka kieppi Tampalle tuosta St. Louis -diilistä.

Lisäksi Rangers julkaisi jo preseason aikataulunsakin:

Training camp will open on 18.8.

22.9: vs. Devils at Madison Square Garden, 7
26.9: at Chicago, 7:30
29.9: vs. Flyers at MSG, 7
30.9: at Philadelphia, 7
3.10: vs. Blackhawks at MSG, 7
4.10: at Devils, 7

Sekä toki NHL julkaisi jo koko ensi kauden otteluohjelmankin, spoilerissa Rangersin pelit. Vieraissa alkaa St. Louisissa ja päättyen vieraspeliin Washingtoniin.

Thu. Oct. 9, 2014 STL 8:00 P.M. Road/vieraspeli
Sat. Oct. 11, 2014 CBJ 7:00 P.M. R
Sun. Oct. 12, 2014 TOR 7:00 P.M. Home/kotipeli
Tue. Oct. 14, 2014 NYI 7:00 P.M. H
Fri. Oct. 17, 2014 CAR 7:00 P.M. H
Sun. Oct. 19, 2014 SJS 5:00 P.M. H
Tue. Oct. 21, 2014 NJD 7:00 P.M. R
Sat. Oct. 25, 2014 MTL 7:00 P.M. R
Mon. Oct. 27, 2014 MIN 7:00 P.M. H
Sat. Nov. 1, 2014 WPG 7:00 P.M. H
Mon. Nov. 3, 2014 STL 7:00 P.M. H
Wed. Nov. 5, 2014 DET 8:00 P.M. H
Sat. Nov. 8, 2014 TOR 7:00 P.M. R
Sun. Nov. 9, 2014 EDM 6:00 P.M. H
Tue. Nov. 11, 2014 PIT 7:00 P.M. H
Thu. Nov. 13, 2014 COL 7:00 P.M. H
Sat. Nov. 15, 2014 PIT 7:00 P.M. R
Mon. Nov. 17, 2014 TBL 7:00 P.M. H
Wed. Nov. 19, 2014 PHI 8:00 P.M. H
Fri. Nov. 21, 2014 BUF 7:00 P.M. R
Sun. Nov. 23, 2014 MTL 7:00 P.M. H
Wed. Nov. 26, 2014 TBL 7:30 P.M. R
Fri. Nov. 28, 2014 PHI 1:00 P.M. R
Sat. Nov. 29, 2014 PHI 7:00 P.M. H
Mon. Dec. 1, 2014 TBL 7:00 P.M. H
Sat. Dec. 6, 2014 DET 7:00 P.M. R
Mon. Dec. 8, 2014 PIT 7:00 P.M. H
Sat. Dec. 13, 2014 VAN 10:00 P.M. R
Sun. Dec. 14, 2014 EDM 9:30 P.M. R
Tue. Dec. 16, 2014 CGY 9:00 P.M. R
Sat. Dec. 20, 2014 CAR 7:00 P.M. R
Sun. Dec. 21, 2014 CAR 7:00 P.M. H
Tue. Dec. 23, 2014 WSH 7:00 P.M. H
Sat. Dec. 27, 2014 NJD 7:00 P.M. H
Mon. Dec. 29, 2014 DAL 8:30 P.M. R
Wed. Dec. 31, 2014 FLA 6:00 P.M. R
Sat. Jan. 3, 2015 BUF 7:00 P.M. H
Wed. Jan. 7, 2015 ANA 10:30 P.M. R
Thu. Jan. 8, 2015 LAK 10:30 P.M. R
Sat. Jan. 10, 2015 SJS 10:00 P.M. R
Tue. Jan. 13, 2015 NYI 7:00 P.M. H
Thu. Jan. 15, 2015 BOS 7:00 P.M. R
Fri. Jan. 16, 2015 CBJ 7:00 P.M. R
Sun. Jan. 18, 2015 PIT 12:30 P.M. R
Tue. Jan. 20, 2015 OTT 7:00 P.M. H
Tue. Jan. 27, 2015 NYI 7:00 P.M. R
Thu. Jan. 29, 2015 MTL 7:00 P.M. H
Sat. Jan. 31, 2015 CAR 7:00 P.M. H
Mon. Feb. 2, 2015 FLA 7:00 P.M. H
Wed. Feb. 4, 2015 BOS 8:00 P.M. H
Sat. Feb. 7, 2015 NSH 3:00 P.M. R
Sun. Feb. 8, 2015 DAL 5:00 P.M. H
Tue. Feb. 10, 2015 TOR 7:30 P.M. R
Thu. Feb. 12, 2015 COL 9:00 P.M. R
Sat. Feb. 14, 2015 ARI 8:00 P.M. R
Mon. Feb. 16, 2015 NYI 7:00 P.M. R
Thu. Feb. 19, 2015 VAN 7:00 P.M. H
Sun. Feb. 22, 2015 CBJ 7:00 P.M. H
Tue. Feb. 24, 2015 CGY 7:00 P.M. H
Thu. Feb. 26, 2015 ARI 7:00 P.M. H
Sat. Feb. 28, 2015 PHI 8:00 P.M. R
Mon. Mar. 2, 2015 NSH 7:00 P.M. H
Wed. Mar. 4, 2015 DET 8:00 P.M. R
Sun. Mar. 8, 2015 CHI 7:30 P.M. R
Tue. Mar. 10, 2015 NYI 7:00 P.M. R
Wed. Mar. 11, 2015 WSH 8:00 P.M. R
Sat. Mar. 14, 2015 BUF 7:00 P.M. R
Sun. Mar. 15, 2015 FLA 5:00 P.M. H
Wed. Mar. 18, 2015 CHI 8:00 P.M. H
Sat. Mar. 21, 2015 CAR 7:00 P.M. R
Sun. Mar. 22, 2015 ANA 7:30 P.M. H
Tue. Mar. 24, 2015 LAK 7:00 P.M. H
Thu. Mar. 26, 2015 OTT 7:30 P.M. R
Sat. Mar. 28, 2015 BOS 1:00 P.M. R
Sun. Mar. 29, 2015 WSH 3:00 P.M. H
Tue. Mar. 31, 2015 WPG 8:00 P.M. R
Thu. Apr. 2, 2015 MIN 8:00 P.M. R
Sat. Apr. 4, 2015 NJD 7:00 P.M. H
Mon. Apr. 6, 2015 CBJ 7:00 P.M. H
Tue. Apr. 7, 2015 NJD 7:00 P.M. R
Thu. Apr. 9, 2015 OTT 7:00 P.M. H
Sat. Apr. 11, 2015 WSH 3:00 P.M. R

Tässä vielä pienet tärpit otteluohjelmasta Andy Grossilta:

The season opens Oct. 9 at St. Louis and concludes April 11 at Washington. The Rangers will play 13 sets of back-to-back games. The longest home stand will be four games (four times) and the longest road trip will be five games (though that includes a game at Nassau Coliseum on March 10, which could be the final Rangers’ game at that arena unless the teams meet in the playoffs.

Marty St. Louis will make his first trip back to Tampa Bay on Nov. 26. The Rangers return to Los Angeles on Jan. 8 and the Kings come to the Garden on March 24.
Ryan Callahan will be back at the Garden with the Lightning on Nov. 17 and Dec. 1.



Tästä Hockey's Futuren sivulta voi vielä kurkata, ketkä ovat mahdollisesti tulossa nuorista kolkuttelemaan ovia tulevaisuudessa Rangersin prospect-osastolta. Ja miltä noin muutenkin se tulevaisuus siltä osin näyttää. Kevään taulukossa joukkue oli sijalla 23., joten ei siltä osin kovin kummoisesti. Näin sivusto summasi joukkueen talentit:

Strengths: The New York Rangers have a nice mix of quick, highly skilled forwards in their prospect pool.
Weaknesses: The Rangers do not have much in the way of goaltending prospects at this time. There is also a sharp drop in defensive talent after Brady Skjei and Dylan McIlrath. The organization could stand to add at least one, if not several more, puck-moving defensemen. The center position appears thin after Hartford's Oscar Lindberg, the Wolf Pack's second-leading scorer, and the University of Michigan's Cristoval Nieves.

Maalivahtiosasto pitäisi toki olla nyt hoidossa ilman junioreitakin, mutta puolustusosaaminen ja sentterit heijastuvat jo ylöskin. Oikein mielenkiinnolla odotan myös taas McIlrathin esiintymisiä preseason-otteluissa, not.


Siinäpä niitä tärkeimpiä päivämääriä ja muita joukkueeseen liityviä asioita nyt aloitusviestin verran. Drafti viikonloppuna ja tiistaina alkaa free agent -aika.
Eipä tässä nyt tämän kummempaa. Mukavaa kesän jatkoa kaikille Rangers-kannattajille ja pidetään ketju ylhäällä taas kauden mittaan!
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Aivan mahtava avaus ketjulle.

Kiitokset siitä.

Rangersilla on tosiaan valtava määrä UFA ja RFA-pelaajia odottelemassa tässä ensi kautta. Pyrkisin kiinnittämään mahdollisimman monen heistä (tietysti mikäli palkat ei hyppää järjettömästi), koska viime kaudella näimme mihin tuo joukkueen runko kykenee.

1. sentteri on ehdoton. Ei ainoastaan Nahsin herättämiseen vaan myös ihan ylivoiman pyöritykseen. Stepan ei mielestäni aivan riitä (tosin hän on nuori mies ja voi kesän aikana kehittyä vaikka kuinka).

Henkilökohtainen unelma olisi Jason Spezza. Suoraansanoen en vain usko. Miehen perässä on käsittääkseni todella moni joukkue ja käsittääkseni viimeisimmät huhut vievät Jasonia St.Louis Bluesin paitaan ensi kaudeksi.

Puolustus toimi yllättävän hyvin viime kaudella. Lähinnä Anton Stralmanin tasonnoston takia. Toivottavasti mies saataisiin vielä pidettyä Manhattanilla järkevään hintaan.

Mielenkiintoiset ajat edessä.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ansiokkaassa ketjunavauksessa ei pureuduttu sen enempää mahdollisiin vahvistuksiin, joten otetaan siitä kiinni. Huhuissa pyörineistä senttereistä Spezza ja Joe Thornton ovat olemassa olevien sopimuksiensa vuoksi liian kalliita. Rangers joutuisi antamaan liikaa pois. Sen sijaan Stastny tulisi kalliiksi vain dollareissa. Hänessä on kuitenkin mielestäni kaikki flopin ainekset. Ettei vain Richards 2.0. Joka tapauksessa joukkue kaipaa vahvistusta keskikaistalle. Mikään katastrofi ei kuitenkaan olisi lähteä kauteen Stepan-Brassard-kärkisentterikaksikolla, mutta etenkin ylivoiman vuoksi joukkue tarvitsisi Dan Boylen.

Twitter-huhujen mukaan usea joukkue on kiinnostunut veteraanipakista, Flyers ja Rangers mainittiin nimeltä. Sather voi hyvin tarjota kaksi- tai kolmevuotista pahvia. Se etu Rangersilla on Bulliesiin, että tilaa on palkkakaton alla pelata. Yksi kallis Boyle tosin määrittää kovasti kakkos-kolmoskenttien kasausta. Zuccarello oli viemässä välimiehen käsittelyyn viimeksi reilun miljoonan kiistaa, nyt tekee saman varmasti kaikkien alle 3 miljoonan cap hittien kanssa. Sisäisen pistepörssin voitto tuskin haittaa sopimusneuvotteluita. Vaikka norjalainen on tuttu näky jo, en panisi pahaksi jos rahastaa itsensä ulos.

Brassardin tilanne on mielenkiintoinen, koska ns. siltasopimus päättyi. Pitääkö jo maksaa neljä miljoonaa? Tuskin palkanalennukseen suostuu. Palkka edellyttäisi kakkossentterin tonttia, vaikka vahvuudet ovat kolmosen tietämillä. Ei kuitenkaan saa yliotetta vastustajien alemmista kentistä ja joutuu painimaan turhaan taas vastustajan kärkikenttiä vastaan. Pouliot kauniisti sanottuna hiuksista vittuun. Liikaa jäähyjä ja koheltamista. Palkka tuskin on enää alle 1,5 miljoonaa. Vaikka Miller siihen oppimaan koko kaudeksi.

Joten hankintalistalle "stastny" ja "boyle". Jatkoa Kreiderille, Brassardille, ehdottomasti Strålmanille ja Moorelle. Boyle tosiaan voi tehdä prustit, mutta saa tehdä. Kyllä pitkä pudotuspelikevät löytää aina omat sankarinsa jatkossakin.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Pouliot kauniisti sanottuna hiuksista vittuun. Liikaa jäähyjä ja koheltamista. Palkka tuskin on enää alle 1,5 miljoonaa. Vaikka Miller siihen oppimaan koko kaudeksi.

Tähän vahva sama. Peli toimi melko hyvin toisinaan Zuccarellon sekä Brassardin kanssa postseasonilla, mutta kaveri otti aivan naurettavia jäähyjä peleissä, joissa jäähyt saattavat ratkaista Stanley Cupin voiton.

Todella kuritonta ja jopa lapsellista pelaamista toisinaan. Pelillisesti Pouliot ei pystynyt lapsuuksiaan korvaamaan.
Ulos.

Mikäli Dan Boyle tosiaan saataisiin ensi kaudeksi ja Staal sekä Stralman pidettäisiin näyttäisi ensi kauden pakisto todella hyvältä.

McDonagh-Girardi

- Tuttu pari viime kaudelta. Postseasonilla toimi kuin unelma aina Stanley Cup finaaliin saakka, jolloin Girardi pelasi loukkaantuneena (?) ja taso laski silminnähden.

- Liigan kärkipareja.

Boyle-Staal (teoriassa mikäli Boyle tulisi)

- Kiekollinen pakki sekä puolustamisen erikoismies.

- Loistava kombinaatio kiekollista taitoa sekä puolustuspelaamista.

- Enemmän kuin hyvä 2. pakkipariksi

Stralman-Klein/Moore

- Puolustava rotaatiopakkipari.

- Vahva omassa päässä.

- Tuo syvyyttä puolustamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Staal ja Strålman ovat pelanneet yhdessä jo niin kauan, joten pitäisin heidät pakkiparina. Jos Boyle tai häneen verrattava kiekollinen puolustaja Rangersiin saapuu, tulee SS-parista nimellinen kolmonen. Kätisyydet ovat tärkeässä roolissa, joten Boylen pariksi napattaisiin Moore. Klein on ollut hyvä, joten "boylea" ei organisaatioon tule Strålmanin jatkaessa.

Tuossa NY Postin juttua tilanteesta sun toisesta.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Ensimmäinen NYR:n siirtokauppa toteutunut. Derek Dorsett siirtyy Vancouver Canucksiin. Rangers saa tämän illan 2014 Draftiin 85:nen varausvuoron Vancouverilta.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ensimmäinen NYR:n siirtokauppa toteutunut. Derek Dorsett siirtyy Vancouver Canucksiin. Rangers saa tämän illan 2014 Draftiin 85:nen varausvuoron Vancouverilta.

No huh, tässä tapauksessa yrittäisin pitää kyllä sitten ehdottomasti Carcillon. Tämä pelaajaliikenne lähti hieman yllättävästä päästä nyt liikkeelle.

Ei tullut Dorsettista aivan sitä yleisön suosikkia, ns. Avery II:sta, mitä povattiin kun hänet (jopa loukkaantuneena) Rangersiin Columbuksesta hommattiin. Mutta loppua kohden paransi, vaikka loukkantumiset olivatkin yhä aika ajoin esteenä.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Ensimmäinen NYR:n siirtokauppa toteutunut. Derek Dorsett siirtyy Vancouver Canucksiin. Rangers saa tämän illan 2014 Draftiin 85:nen varausvuoron Vancouverilta.

En näe tässä kaupassa mitään hyötyä koska nyt rikottiin joukkueen toiseksi paras kentällinen Boyle-Moore-Dorsett. Eihän Derek Averyn veroinen ärsyke ollut mutta ihan hyvä taklaaja ja jälkipelaaja sekä mailakin pysyi kädessä.

Noista mahdollisista uusista tulijoista niin tuo Dan Boyle olisi herkullinen lisä ylivoimaan mutta hintalappu kulkee n. 6,6 milliä eli kallis kuin mikä ikä huomioon ottaen.

Entäs jos hommattaisiin vähän asennetta esim. Steve Ott ja Zenon Konopka? ;) Ykkössena se tarvittaisiin mutta hinnat ovat kovia eikä Richards -caseja enää tarvittaisi. Nooh, yksi 40 maalin Nash ja 90 pisteen St.Louis pitäisi kans riittää jos vain jätkät onnistuisi.

Ja loppuun kiitokset stiflatille hyvästä ketjun avauksesta!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
En näe tässä kaupassa mitään hyötyä koska nyt rikottiin joukkueen toiseksi paras kentällinen Boyle-Moore-Dorsett. Eihän Derek Averyn veroinen ärsyke ollut mutta ihan hyvä taklaaja ja jälkipelaaja sekä mailakin pysyi kädessä.

Tuo kenttä olisi tainnut rikkoutua muutenkin, kun sekä Boyle että Moore ovat UFA-statuksella ja huhujen mukaan Boyle on testaamassa markkinat ja Mooreen ei olla Rangersin osalta oltu edes yhteydessä.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Capitals ja Rangers vaihtoivat varausvuoroja kertoilee JA.

Bosco, olisi tyhmää laskea Boylen ja Mooren kaltaiset soturit pois, mutta kaikkihan on mahdollista jos rivejä halutaan tuulettaa. Itse en lähtisi muuttamaan tuota SC-finaaliin päässyttä jengiä liikaa. Ylivoimaan tarvitaan vain taitava sentteri sekä viivaan rightin pakki, that`s it.
 

Outsider

Jäsen
Mooreen ei olla Rangersin osalta oltu edes yhteydessä.

Lupasin kyllä itselle, että pidän nyt kesätaukoa jääkiekosta, mutta silti, mikä tähän on lähde? Sather kuitenkin puhui draftissa, että kaikki haluttaisiin pitää, tietysti cap- ja muutenkin palkkatasot huomioiden. Varmasti Boyle ja Moore tulevat saamaan tarjouksia, mutta varsinkin Mooren kohdalla voisi kuvitella, että olisi haluja jatkaa Rangersissa, koska sai ylipäätänsä mahdollisuuden tulla takaisin liigaan. Peliesityksien puolesta molemmille ehdottomasti jatkoa, mutta toisaalta ymmärrän senkin, että vaikka pelaisit miten hyvin nelosessa, niin liikaa ei voi maksaa varsinkin kun kärkikentissä on isojakin puutteita.

Dorsettin treidaus ihmetyttää, mutta kai siellä on joku visio siihen rooliin olemassa. Tuskin kuitenkaan Carcillo, kerran ei nytkään mahtunut pelaamaan. Joka tapauksessa ei tosiaan saanut sitä ennakoitua suosikin asemaa ja itsellekin ehkä yksi joukkueen turhimmista pelaajista. Liikaa tyhmiä jäähyvä, eikä loppujen lopuksi muutenkaan mitään ihmeempiä esityksiä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Laitetaanpa nyt tänne mitä Rangers varasi tänä viikonloppuna.
Kierros, numero, nimi, pelipaikka, joukkue:
Koodi:
2 59                	Brandon Halverson,  G, Sault Ste Marie (OHL)
3 85 (from VAN)	        Keegan Iverson,     C, Portland (WHL)
4 104(from WSH)	        Ryan Mantha,        D, Sioux City (USHL)
4 118 (from WSH) 	Igor Shesterkin,    G, Spartak 2 (RUS-JR)
5 122 (from FLA) 	Richard Nejezchleb, RW, Brandon (WHL)
5 140 (from TBL) 	Daniel Walcott,     D, Blandville-Bois., (QMJHL)
5 142 (from TBL) 	Tyler Nanne,        D, Edina HS, MIN

Kuten näkyy, varaukset vaihtelivat kovin omistajia ennen varsinaista varausta.
Ensimmäisenä Rangers otti ehkä jopa yllättäen maalivahdin. Scott Stajcerin lonkkavaivat (+ case-Biron & Talbot) ilmeisesti saivat organisaation kääntymään tähän ratkaisuun varaamalla Brandon Halversonin.
Fyysinen sentteri Iverson kakkosena, jolla on nopea, mutta epätarkahko laukaus. Kolmospick Mantha kuvailee itseään 'steady defenseman':iksi ja osasi odottaa vähän Rangersin varausta hyvin menneiden haastatteluiden johdosta.
Lopulta siis kaksi maalivahtia, kolme pakkia, sentteri ja oikea laita päätyi seuran vahvuuteen. Rangersin Director of Player Personnel (mikä onkaan suomennos tittelille) Gordie Clark sanoi, ettei usko neljän vuoden sisään NHL-valmiita pelureita näistä olevan vielä kenenkään.

Myös GM Glen Sather lausui muutamia sanoja joukkueesta Draft-päivänä. Hän kertoi mm., että qualifying offerit saavat kaikki paitsi Falk. Hän myös yrittää saada pidetyksi kaikki vapaat agentit, mutta antoi kuitenkin ymmärtää sen olevan melkoisen vaikeaa. Dorsettin sanoi myyneensä saadakseen juurikin tilaa sopimuksille. Vaikeuksiksi hän mainitsi tulevan capin odotettua pienemmän nousun, sekä joukkueen (pelaajien) hyvän menestyksen aina finaaleihin asti. Tosin voittoa ei tullut, joten sen mahdollisesti boostaamat extralisät jäävät nyt pois. Boyle (epäsuorasti ilmaistuna) hakee nelosketjua isompaa roolia ja ilmeisesti tätä ei ole suunniteltu Rangersin puolelta tulevaisuudessa ja Sather ei halua vaikeuksia tämän asian kanssa.

J.T. Milleriltä Sather odottaa ensikaudella kovia otteita (jo hyvän sopimuksensakin takia). Miller pelasi playoffeissa loukkaantuneella olkapäällä, joten miehestä ei ilmeisesti saanut kaikkea irti tämän takia.

Richardsin ulosostosta Sather sanoi, että oli tyytyväinen Richardsin menneeseen vuoteen, mutta sanoi että koska säännöt muuttuivat kesken sopimusta (cap recapture uudessa CBA:ssa) tehty päätös täytyi tehdä nyt.

Free Agent-ajasta miehellä ei ollut odotetusti mitään kummempaa kommentoitavaa.

Qualifying offerit olivat: Derick Brassard ($3.7M); Chris Kreider ($850,500); Mats Zuccarello ($1.15 million); John Moore ($850,500).
Näistä oletettavasti kukaan paitsi Brassard ei tule hyväksymään tarjoustaan ja Brassardinkin voi mahdollisesti odottaa hakevan parannusta sopimukseensa.
 
Viimeksi muokattu:

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
New York Rangers ja Dan Boyle on nyt jatkuvasti yhdistetty keskenään Twitterissä sekä NHL:n huhusivustoilla.

Itse ottaisin kaverin kyllä meille kuten aiemmin jo kerroin.
Nyt kuitenkin myös Cristian Erhoff mystisesti vapautui Sabresista. Mielestäni Rangersin tulisi jompaa kumpaa yrittää.

Puolustus kaipaisi yhtä hyökkäävää kaveria sinne lisää. Toki Boyle toisi kokemusta enemmän kuin Erhoff. Boyle alkaa kuitenkin olla vanha (37 vuotta) ja tässä piilee riskinsä.

Rangersin tulisi toimia seuraavasti:

1. Kiinnittää Kreider, Zuccarello, D.Moore sekä Brassard.
(mikäli palkkapyynnöt eivät lähde käsistä) Samassa yhteydessä näyttää ovea ja potkia Pouliot ulos alakerran Penn Stationille odottamaan junaa paikkaan X.

2. Suunnata sentterimarkkinoille.
Sentteri on ehdoton. Toki Stepan on nuori ja kehittyy varmasti vielä, mutta en haluaisi contender joukkueen ylivoimaa laskea vielä hänen harteille. Lisäksi Richardsin poistuminen loi loven kokemukseen joukkueessa.

3 Kiinnittää yksi offensive puolustaja.
(Erhoff, Boyle, Niskanen etc.)

Tämä on haaveilua myönnetään. Oikeastaan uskon varmuudella ainoastaan kohdan 1. toteutuvan.

Nyt vain katsotaan mitä tapahtuu. Luotan kyllä Satherin kykyihin.
 
Viimeksi muokattu:

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Eikö Spezza olisi NYR näköinen hankinta? Vastaavassa tilanteessa olevia pelaajia on ennenkin haalittu Manhattanille. Usein tulokset on toki jääneet laihoiksi.

Spezza ollut kyllä otsikoissa. Samoin Joe Thornton ilmoitti New York Rangersin olevan ainut joukkue johon suostuu siirtymään (oletusarvoisesti kaveri ei siirry mihinkään.)

Spezza on vain todella kallis (cap hit 7 miljoonaa).

Katsotaan mitä tapahtuu. Spezza olisi täydellinen jakelemaan Nahsille maalipaikkoja.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Spezza ollut kyllä otsikoissa. Samoin Joe Thornton ilmoitti New York Rangersin olevan ainut joukkue johon suostuu siirtymään (oletusarvoisesti kaveri ei siirry mihinkään.)

Spezza on vain todella kallis (cap hit 7 miljoonaa).

Katsotaan mitä tapahtuu. Spezza olisi täydellinen jakelemaan Nahsille maalipaikkoja.

Niin lasaretin puolella, voivat sitten yhdessä hioa kuvioita uudella NHL15:llä täydentäen toisiaan.

- upper body injury
- lower body injury
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Sen lisäksi, että Spezza on dollareissa mitattuna kallis, hän on myös vaihtokaupassa kallis. Senators on varmasti jotain järkeviä pakettitarjouksia saanut, mutta luonnollisesti kapteenista haetaan hieman voittoa. Spezzan naaraaminen tarkottaisi kahden tai kolmen NHL-pelaajan siirtymistä Kanadan puolelle. Tällä hetkellä sopimuksia ei juuri ole, joten en usko Spezzan siirtymiseen.

Thorntonissa on sama ongelma. Eittämättä liigan parhaimpia senttereitä, mutta keskikaistaa vahvistaessa muut osa-alueet kärsisivät. En usko, että Sather on sentterimarkkinoilla kovinkaan suurella intensiteetillä. Tämä vain sillä ajatuksella, että muitakin hyökkääjiä on pakko kiinnittää.

Ribeiro saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Samaten laituriosastolle Vrbata, jos/kun Pouliot lähtee. Zuccarello voi äkkiä hinnoitella itsensä pi(h/l)alle. Todella mielenkiintoinen pariviikkoinen on tulossa. Stastny voi olla liian kallis, koska oletusarvoisesti cap hit nousee yli seitsemään miljoonaan.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Sen lisäksi, että Spezza on dollareissa mitattuna kallis, hän on myös vaihtokaupassa kallis. Senators on varmasti jotain järkeviä pakettitarjouksia saanut, mutta luonnollisesti kapteenista haetaan hieman voittoa. Spezzan naaraaminen tarkottaisi kahden tai kolmen NHL-pelaajan siirtymistä Kanadan puolelle. Tällä hetkellä sopimuksia ei juuri ole, joten en usko Spezzan siirtymiseen.

Thorntonissa on sama ongelma. Eittämättä liigan parhaimpia senttereitä, mutta keskikaistaa vahvistaessa muut osa-alueet kärsisivät. En usko, että Sather on sentterimarkkinoilla kovinkaan suurella intensiteetillä. Tämä vain sillä ajatuksella, että muitakin hyökkääjiä on pakko kiinnittää.

Ribeiro saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Samaten laituriosastolle Vrbata, jos/kun Pouliot lähtee. Zuccarello voi äkkiä hinnoitella itsensä pi(h/l)alle. Todella mielenkiintoinen pariviikkoinen on tulossa. Stastny voi olla liian kallis, koska oletusarvoisesti cap hit nousee yli seitsemään miljoonaan.

Lähtökohtaisesti kaikki on kallista. Tällä hetkellä tilanne on vain se, että Stepan tosiaan kannattelee joukkuetta. Kirjainmellisesti. Hän meidän ainut sentteri tällä hetkellä.

On vain uskomatonta, mikäli kauteen lähdetään Stepan + 3-4 kenttien duunarisentterit kombolla.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Spezza ollut kyllä otsikoissa. Samoin Joe Thornton ilmoitti New York Rangersin olevan ainut joukkue johon suostuu siirtymään (oletusarvoisesti kaveri ei siirry mihinkään.)

Spezza on vain todella kallis (cap hit 7 miljoonaa).

Katsotaan mitä tapahtuu. Spezza olisi täydellinen jakelemaan Nahsille maalipaikkoja.

Ottawalla on kyllä niin paljon tilaa palkkakatossa, ettei varmaan olisi ylitsepääsemätön ongelma pitää jopa puolta Spezzan caphitista viimeiseltä sopimusvuodelta. Toki tuo varmaan nostaa vielä lisää kauppahintaa ja toisaalta pitäähän se uusikin sopimus tehdä ensi kauden jälkeen.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ottawalla on kyllä niin paljon tilaa palkkakatossa, ettei varmaan olisi ylitsepääsemätön ongelma pitää jopa puolta Spezzan caphitista viimeiseltä sopimusvuodelta. Toki tuo varmaan nostaa vielä lisää kauppahintaa ja toisaalta pitäähän se uusikin sopimus tehdä ensi kauden jälkeen.

Tätä nykyajan kikkailumahdollisuutta en ajatellutkaan. Muutaman miljoonankin kun jättäisivät kontolleen. Muistaakseni vain Senatorsin omistajat ovat niin tarkkoja rahoistaan, että tuskin tulee onnistumaan. Jos sitä sentteriä haetaan, mieluiten sitten vapailta markkinoilta. Kaikki muut käyvät paitsi Jokisen Olli. Eli kyvykkäitä ykkössenttereitä ovat Stastny, Richards ja Ribeiro. Legwandia en ykköseksi laske. Richards taidettiin jo kokeilla.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Tätä nykyajan kikkailumahdollisuutta en ajatellutkaan. Muutaman miljoonankin kun jättäisivät kontolleen. Muistaakseni vain Senatorsin omistajat ovat niin tarkkoja rahoistaan, että tuskin tulee onnistumaan. Jos sitä sentteriä haetaan, mieluiten sitten vapailta markkinoilta. Kaikki muut käyvät paitsi Jokisen Olli. Eli kyvykkäitä ykkössenttereitä ovat Stastny, Richards ja Ribeiro. Legwandia en ykköseksi laske. Richards taidettiin jo kokeilla.

Ribeiroa ei missään nimessä. Mies alisuoritti ilmeisen kovaa Coyotesissa viime kaudella ja muutenkin en ole jotenkin koskaan kaverista pitänyt (antaa tulla vaan, allekirjoittaneen henk. koht mieltymyksellä tehdään pelaajakaupat...)
Lisäksi olen käsittänyt että Sather haluaa kookkaan (fyysisesti) sentterin. Ribeiro on pieni pörrääjä.
Pörrääjiä riittää joukkueessa kyllä varsinkin jos Z jää.

Spezza: 191 cm ja 99 kg. Lisäksi Spezza on 3 vuotta Ribeiroa nuorempi.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Columbus Blue Jacketsin ketjussa oli puhetta Ryan Johansenista.

Miehen neuvottelut ovat ilmeisen jumissa CBJ:n johdon kanssa. Mieshän on vielä tänään RFA. Mikäli homma ei etene (miltä vahvasti vaikuttaa) kaverihan on käsittääkseni huomenna (1.7) vapaa agentti (UFA)?

Johansen iski 82 otteluun 63 tehopistettä. Uskon miehen olevan myös halvempi kuin edellämainitut Spezza sekä kumppanit.

Toki ei mies Spezzan tasoinen ole vielä, mutta käyrä näyttää todella kovaa ylöspäin.

Pelkään kyllä Kekäläisen tajuavan tämän myös ja kiinnittävän Johansenin vaikka väkisin.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Miehen neuvottelut ovat ilmeisen jumissa CBJ:n johdon kanssa. Mieshän on vielä tänään RFA. Mikäli homma ei etene (miltä vahvasti vaikuttaa) kaverihan on käsittääkseni huomenna (1.7) vapaa agentti (UFA)?

Ei se homma nyt ihan noin mene. Jos menisi niin sieltä olisi Rangersilta pääsemässä vapaaksi Zuccarello, Brassard ja kumppanit, Montrealilta Subban jne. Stepan ja McDonagh olisivat viime kesänä päässeet UFA-markkinoille samalla logiikalla, kun eivät olleet tehneet sopimuksia ennen heinäkuun alkua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös