Chicago Blackhawks 2014–2015

  • 383 571
  • 1 382

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kiitos kärsivällisyydestä muille Hawks-kirjoittajille. Itse ajattelin kirjoittaa vielä myös jonkin verran päättyneen kauden ketjuun yhteenvetoa ja muuta taaksepäin katselua, mutta tässä kuitenkin uuden kauden ketju, jossa voi tähystellä jo tulevaisuuteen.

* * *

Päättynyt kausi pähkinänkuoressa

Blackhawks puolusti kunniallisesti mestaruuttaan kaudella 2013–14, mutta tie nousi pystyyn lopulta konferenssifinaalien seitsemännen ottelun jatkoajalla. Pidemmällekin olisi ollut mahdollisuuksia, mutta toisaalta vielä tuossa vaiheessa pelaaminenkin oli edellyttänyt venymistä jo lukuisia kertoja molemmissa Central-divisioonan pudotuspelisarjoissa. Kausi alkoi samalla lennolla kuin edellinen päättyi, mutta vuodenvaihteen jälkeen joukkueen pelissä hajosi jotain, mitä edes lukuisat venymiset pudotuspeleissä eivät pystyneet korjaamaan täysin. Runkosarjan kevätpuolella karkasi divisioonan ja konferenssin kärkisijat ja lopulta Hawks oli divisioonansa kolmas. Runkosarjan viimeisinä kuukausina ajoittain virkamiesmäisesti pelannut joukkue nosti tasoaan kuitenkin jälleen pudotuspeleissä. Tynkäkausineen ja olympialaisineen iso-osa Hawks-pelaajista pelasi jopa 170-180 peliä 17 kuukauden aikana. Ehkä tuolla oli vaikutusta, mutta lopputulos oli joka tapauksessa mestaruuttaan puolustavalle joukkueelle keskimääräistä parempi.

Blackhawksilla on näillä näkymin vielä hieno lähitulevaisuus edessä, kuten NHL.comin artikkelissakin todettiin heti kauden päättymisen jälkeen.

TÄMÄN HETKEN SOPIMUSTILANNE (lähde: CapGeek.com)

HYÖKKÄÄJÄT (11)
UFA 2021 $5.275m Marian Hossa
UFA 2017 $5.900m Patrick Sharp (NMC, Modified NTC)
UFA 2017 $4.000m Bryan Bickell (Modified NTC)
UFA 2017 $1.250m Brandon Bollig
UFA 2016 $2.200m Kris Versteeg (Retained Salary 50%)
RFA 2016 $2.000m Andrew Shaw
UFA 2015 $6.300m Patrick Kane (NMC 14-15)
UFA 2015 $6.300m Jonathan Toews (NMC 14-15)
RFA 2015 $1.325m Marcus Krüger
RFA 2015 $0.894m Brandon Saad (EL)
RFA 2015 $0.576m Drew LeBlanc (yksisuuntainen sopimus)

PUOLUSTAJAT (7)
UFA 2023 $5.538m Duncan Keith (NMC)
UFA 2019 $4.100m Niklas Hjalmarsson
UFA 2016 $5.800m Brent Seabrook (Limited NTC)
UFA 2015 $3.375m Johnny Oduya (Modified NTC)
RFA 2015 $2.700m Nick Leddy
UFA 2015 $2.200m Michal Rozsival (Modified NTC)
RFA 2015 $0.785m Rundblad, David

MAALIVAHDIT (1)
UFA 2020 $6.000m Corey Crawford

PÄÄTTYVÄT SOPIMUKSET

RFA $0.887m Jeremy Morin (EL)
RFA $0.562m Ben Smith
UFA $2.000m Pierre-Marc Bouchard (Retained Salary 50%)
UFA $1,000m Michal Handzus
UFA $0.375m Peter Regin (Retained Salary 50%)
UFA $0.550m Brad Mills

RFA $0.575m Theo Peckham
UFA $1.250m Sheldon Brookbank

RFA $1.400m Antti Raanta
UFA $2.000m Nikolai Khabibulin
UFA $1.000m Jason Labarbera

Ensi kauden palkkakaton tarkkaa määrä ei vielä tiedetä, mutta kasvun oletetaa olevan maltillinen muutaman miljoonan dollarin luokassa. Joka tapauksessa Blackhawksilla on kuitenkin monen muun kärkijoukkueen tavoin melko vähän liikkumavaraa. Suurin osa vapaana olevasta rahasta mennee jatkosopimuksiin, eikä joukkue ole tänäkään vuonna näyttävästi mukana vapaiden agenttien kilpalaulannassa. Ainakaan ilman sopimuksen alla olevien pelaajien kauppaamista.

Sama vanha laulu kakkossentterin puutteesta lienee siis edelleen ajankohtainen. Ainakin, jos Saad - Shaw - Kane -ketjun viime metreillä puhjennut kemia ei elä yli kesän seuraavalle kaudelle. Itse olen vielä hieman epäileväinen sen suhteen, että vuosia vaivannut ongelma ratkeaisi näin helpolla tavalla pysyvästi. En kuitenkaan pistä vastaankaan, jos Shaw onnistuu ottamaan sen ratkaisevan askeleen, joka Bollandilta jäi ottamatta.

Katkolla olevat sopimukset

Tänä kesänä katkolla olevista sopimuksista Smithin jatko pitäisi olla selviö ja Morinillakin on jonkinlainen mahdollisuus jatkopahviin. RFA-sopimuksiin pitää tunnetusti jättää qualifying offerit ennen Frenzyn alkua. Handzusin en usko enää saavan jatkoa, vaikka slovakki olikin hintaansa nähden mies paikallaan alaketjuissa ja alivoimalla – ei kakkossentterinä. Rozsivalin sopimuksen viimeinen vuosi vienee myös Brookbankin mahdollisuuden jatkoon. Regin ja Raanta saattaisivat olla hyvät lisät halvoilla sopimuksilla, mutta heillä saattaa olla halua saada enemmän vastuuta jostain muualta. Saa nähdä. Jonkun kakkosvahdin Hawks tarvitsee kuitenkin, eikä farmista ole ainakaan vielä nousemassa ketään tilalle. Muut listan nimet jatkanevat matkaansa muualle. Nyt päättyvien sopimusten jatkamiseen vaikuttaa luonnollisesti kesällä 2015 päätyvät sopimukset, joiden joukossa on monta tärkeää sopimusta ja mahdollisesti muutama kipeäkin luopuminen.

Nurkan takana lymyilevät jatkosopimukset

Bowmanilla on tehtävänä isoja ensi kauden jälkeen voimaantulevia palkankorotuksia ainakin Toewsille ja Kanelle sekä mahdollisesti myös jo Saadille. Nämä sopimukset sorvattaneen joka tapauksessa lähes hinnasta riippumatta. Nämä on tehtävä senkin vuoksi ensimmäisten joukossa, että olisi paremmin tiedossa, kuinka paljon muuhun joukkueeseen on käytettävissä pelimerkkejä lähivuosina. Tosin näitä jatkosopimuksia voidaan solmia vasta heinäkuun alusta lähtien. Seuraavina listalla harkittavina ovat lähinnä nykyisten sopimusten viimeisen kauden aloittavat Krüger, Leddy ja Oduya. Jälkimmäisestä kolmikosta ei välttämättä jatka kukaan ensi kauden jälkeen Chicagossa, vaikka Krüger ja Leddy ovatkin RFA-pelaajia. Oduya on pelannut hienosti niin Leddyn kuin Hjalmarssonin vierellä, mutta tulevaisuuden palkkakattotilanteen vuoksi hänestä joudutaan ehkä luopumaan. Lisäksi näkisin mielelläni Hawks-puolustuksessa enemmän isompia ja fyysisempiä pakkeja, vaikka kaikkea ei voikaan saada.

Kokoonpanossa jatkavia potentiaalisia rasitteita

Moni näkee Bickellin ja Crawfordin hinnakkaat jatkosopimukset mahdollisina ongelmina, mutta he eivät ole lähdössä minnekään. Tilanteeseen vaikuttaa jo monivuotisten sopimustenkin kauppaamista rajoittavat lisäehdot. Sen sijaan sopimuksen alla olevista pelaajista Versteeg saattaa olla jopa puolikkaan palkkansa kanssa liipaisimella, mikäli kelpaa jollekin joukkueelle. Iäkäs Rozsival alkaa myös olla pelaavan pakiston rajoilla ja kauppaamisen esteenä lienee vain sopimuksen osittainen NTC-ehto, jonka yksityiskohdista minulla ei ole tietoa. Ikääntyvä Hossa ja hienon runkosarjan jälkeen pudotuspeleissä alisuorittanut Sharp nousevat varmasti lähivuosina puheenaiheiksi, mutta itse ainakin näen heille vielä ison roolin Hawksin runkopelaajina.

Free Agent Frenzy

UFA-markkinoihin en ota kantaa tässä tarkastelussa, koska en näe Blackhawksia kovin aktiivisena osapuolena laihojen markkinoiden kilpalaulannassa. Toki joidenkin mielestä mestaruuden uusimatta jääminen johtui liian konservatiivisesta joukkueen uudistamisesta. Itse kallistuisin pikemminkin sille kannalle, että varsin hyvin kasassa pysynyt runko antoi hyvän mahdollisuuden tavoilla kannua päättyneelläkin kaudella. Pientä hienosäätöä tänäkin kesänä, mutta menestysrunko on jo kasassa.

Niin ikään "Kontiola Blackhawksiin"-tyyliset huhut jätin vielä käsittelemättä, mutta katsellaan näitä tarkemmin, jos kesällä alkaa kuulua realistisilta kuulostavia juttuja.


KOKOONPANO TÄMÄN HETKEN SOPIMUSPELAAJISTA
Koodi:
Patrick Sharp ($5.900m)  / Jonathan Toews ($6.300m) / Marian Hossa ($5.275m)
Brandon Saad ($0.764m)   /   Andrew Shaw ($2.000m)  / Patrick Kane ($6.300m)
Bryan Bickell ($4.000m)  /  Marcus Krüger ($1.325m) / Kris Versteeg ($2.200m)
Brandon Bollig ($1.250m) /  Drew LeBlanc ($0.575m)  / Joakim Nordström ($0.617m)

Duncan Keith ($5.538m) / Brent Seabrook ($5.800m)
Johnny Oduya ($3.375m) / Niklas Hjalmarsson ($4.100m)
  Nick Leddy ($2.700m) / Michal Rozsival ($2.200m)
                       / David Rundblad ($0.785m)

Corey Crawford ($6.000m)
XXX

CAP PAYROLL (20-man roster): $67,004,295
BONUSES:        $280,000
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
jatkuu prospekteilla

Iso osa Blackhawksin viime vuosien menestystä on ollut laadukkaan rungon lisäksi laaja sekä laadukas prospektipooli, jota on kiittäminen etenkin mestaruuden uusimisesta kolmessa kaudessa. Päättyneen kauden osalta voidaan tosin todeta, että toiveita oli isommallekin murtautumiselle ja oikeastaan vain Ben Smithin voi sanoa täyttäneen odotukset varauksettomasti. Suurin piirtein yhtä pitkään yrittäneet Pirri, Hayes ja Olsen eivät odotuksia lunastaneet ja heidän aikansa loppui Blackhawks-organisaatiossa. Kaikkea hyvää heille ja alku on ilmeisesti ollutkin lupaava Floridassa. Nyt on uusien yrittäjien vuoro.

PROSPEKTIT (18 sopimuksen alla)

RFA 2017 $1.425m Teuvo Teräväinen (EL)
RFA 2017 $0.925m Ryan Hartman (EL SR)
RFA 2016 $1.113m Mark McNeill (EL)
RFA 2016 $0.963m Phillip Danault (EL)
RFA 2016 $0.850m Alex Broadhurst (EL)
RFA 2016 $0.637m Garret Ross (EL)
UFA 2016 $0.563m Brandon Mashinter
RFA 2015 $0.925m Matt Carey (EL)
RFA 2015 $0.767m Joakim Nordström (EL)
RFA Terry Broadhurst ($0.938m)
RFA Byron Froese ($0.663m)
RFA David Gilbert ($0.583m)
RFA Philippe Lefebvre ($0.546m)

RFA 2017 $0.709m Dillon Fournier (EL)
RFA 2016 $0.925m Trevor van Riemsdyk (EL)
RFA 2016 $0.900m Stephen Johns (EL)
RFA 2016 $0.655m Mathieu Brisebois (EL)
RFA 2015 $0.925m Adam Clendening (EL)
RFA 2015 $0.767M Klas Dahlbeck (EL)
RFA 2015 $0.620m Viktor Svedberg (EL)
UFA Brian Connelly ($0.613m)

RFA 2015 $0.916M Kent Simpson (EL)
RFA 2015 $0.767M Mac Carruth (EL)

Jatkosopimuksia?

Prospekteista voisin kuvitella ainakin IceHogsin 4. parhaan pistemiehen Terry Broadhurstin saavan jatkosopimuksen. Kesken kauden Iowasta hankitun Brian Connellyn tilanne on mielenkiintoinen. NHL-mahdollisuuksia ei taida juuri olla, mutta AHL:ssä syntyy pisteitä ja myös Rockford on tuttu paikka. Gilbertin panos IceHogsissa oli marginaalinen, enkä pidä Froesen ja Lefebvren jatkojakaan todennäköisinä, kun putki tuuttaa jo uusia prospekteja tilalle.

Potentiaalisia NHL-pelaajia ensikaudelle?

Ensi kaudella odotukset ovat kovimmat varmasti Teäväisen kohdalla – niin Suomessa kuin Chicagossakin. Toisaalta tilanne antanee Teuvolle myös hieman enemmän näyttöpaikkoja kuin tavanomaiselle varaukselle. Joka tapauksessa hypen varassa ei voi kuitenkaan elää kauan ja toivottavasti Teräväinen pystyy lunastamaan paikkansa ylhäältä. Näytöt nuorten MM-jäiltä olivat vakuuttavat. Nyt vain samaa kehiin joko NHL:ssä tai AHL:ssä. Joakim Nordström on jo käynyt haistelemassa peliä NHL:ssä ja keskinkertaisen kauden Rockfordissa pelanneella Drew LeBlancilla alkaa sopimuksen viimeinen yksisuuntainen kausi, mutta muiden IceHogs-hyökkääjien osalta on paha mennä vielä sanomaan mitään. Kesän prospect camp ja syksyn harjoitusleiri valaisevat varmaan tämän osaston tilannetta paremmin. Mielenkiintoisia nimiä ovat tutut Mark McNeill ja Phillip Danault sekä tuoreimmista nimistä ainakin Broadhurstin veljekset, Garret Ross, Ryan Hartman ja Matt Carey.

Puolustajista Adam Clendeningin tilanne mielenkiintoinen: hän voitti IceHogsin pistepörssin selkeällä erolla, mutta raportit kertovat, että NHL saattaa jäädä silti haaveeksi. Toki urakkaa helpotti mm. jälleen piste per peli tahdissa pelanneen Rockford-legendan, Brandon Pirrin, kauppaaminen pois. Ilmeisesti Klas Dahlbeck on tällä hetkellä Clendeningiä valmiimpi NHL-jäille, mutta pystyykö hänkään vielä murtautumaan Hawks-puolustukseen? Viimeisistä NHL-paikoista kisaa myös Phoenixista pressiboxiin hankittu David Rundblad, joka vähäisten nähtyjen perusteella ei ole mitenkään varma kortti. Isokokoisen Viktor Svedbergin kehitystä on mielenkiintoista seurata ja Mathieu Briseboissakin nähdään varmasti jotain, kun hän tuli Rundbladin kanssa Phoenixista.

Prospektipoolin tilanne yleisesti

Hockey's Future on listannut Blackhawks-prospektit kokonaisuutena toukokuun puolivälin tuoreimmassa rankingissa sijalle 4. Sija on hyvä etenkin, kun Hawksilla ei ole viime vuosien menestyksen vuoksi ollut ensimmäisen varauskierroksen kärkivuoroja. Hawks on kuitenkin varannut Bowmanin johdolla laajalla määrällä vuoroja ja kilpailu on kovaa. Alla vielä Hockey's Futuren listaamia vahvuuksia ja heikkouksia prospektipuolella.

Strengths

+ Depth and talent of center prospects
+ Defensive prospects mix size with mobility
+ Overall depth of system is strong

Weaknesses

- Little depth on wings, particularly right side
- Lack of an elite goaltending prospect


Waivereista vapautettujen (Waivers exempt) pelaajien tilanteet
Koodi:
Theo Peckham        päättyi kauteen 09-10 RFA kesällä 2014
Byron Froese	    päättyi kauteen 13-14 RFA kesällä 2014
David Gilbert	    päättyi kauteen 13-14 RFA kesällä 2014
Terry Broadhurst    päättyi kauteen 13-14 RFA kesällä 2014
Philippe Lefebvre   päättyi kauteen 13-14 RFA kesällä 2014
Jeremy Morin	    päättyi kauteen 13-14 RFA kesällä 2014
Brandon Mashinter   päättyi kauteen 12-13
Andrew Shaw	    ylitti 138 pelin rajan kaudella 13-14
Brandon Saad	    ylitti 143 pelin rajan kaudella 13-14
Koodi:
Adam Clendening	    138 peliä tai 14-15
Joakim Nordström    115 peliä tai 14-15
Klas Dahlbeck	     69 peliä tai 14-15
Drew LeBlanc	     50 peliä tai 14-15
Antti Raanta	     35 peliä tai 14-15 RFA kesällä 2014

Mark McNeill	    160 peliä tai 15-16
Phillip Danault     160 peliä tai 15-16
Alex Broadhurst	    160 peliä tai 15-16
Mac Carruth	    160 peliä tai 15-16
Garret Ross	     80 peliä tai 15-16
Mathieu Brisebois    80 peliä tai 15-16
Matt Carey           78 peliä tai 15-16
Kent Simpson	     71 peliä tai 15-16
Viktor Svedberg      70 peliä tai 15-16

Ryan Hartman        160 peliä tai 16-17
Dillon Fournier     160 peliä tai 16-17
Teuvo Teräväinen    157 peliä tai 16-17
Stephen Johns        70 peliä tai 16-17
Trevor van Riemsdyk  60 peliä tai 16-17

Draft 2014

Varaustilaisuuteen on tällä hetkellä ihan mukavasti vuoroja. Tärkeällä toisella kierroksella ei ole yhtään vuoroa, mutta muilla on vähintään yksi vuoro/kierros. Toki tilanne ehtii muuttua vielä ennen varaustilaisuutta, jos Bowman ryhtyy kaupoille.

1. kierros: 1 (27. oma)
2. kierros: - (- PHX Rundblad/Brisebois-kauppa)
3. kierros: 2 (88. oma + 62. FLA Pirri-kauppa)
4. kierros: 1 (+ 93. EDM/TOR Bolland-kauppa, - 118. NYI Regin/Bouchard-kauppa)
5. kierros: 2 (148. oma + 141. SJS varausvuorokauppa 2013 tilaisuudessa)
6. kierros: 1 (178. oma)
7. kierros: 1 (208. oma)

Ainakin secord ja Wiesellike ovat muistaakseni olleet aika guruja draftattavien osalta ja olisikin ihan mielenkiintoista nähdä jonkinlaista listausta, millaisia nimiä saattaa uida Hawks-verkkoihin kuun lopulla.

Tuli ehkä nostettua edellisen kausiketjun puolella rimaa turhaan, mutta toivottavasti näillä kelpaa aloittaa keskustelun uudesta kaudesta.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Lundelle kiitos hyvästä avauksesta! Harmi vain, että se on jouduttu laatimaan pari viikkoa etuajassa. Sen verran on vieläkin takki tyhjä, ettei mitään syvempää analyysia jaksa edes yrittää vääntää. Muutama kommentti kuitenkin tähän väliin on jätettävä.

lunde kirjoitti:
Puolustajista Adam Clendeningin tilanne mielenkiintoinen: hän voitti IceHogsin pistepörssin selkeällä erolla, mutta raportit kertovat, että NHL saattaa jäädä silti haaveeksi. Toki urakkaa helpotti mm. jälleen piste per peli tahdissa pelanneen Rockford-legendan, Brandon Pirrin, kauppaaminen pois. Ilmeisesti Klas Dahlbeck on tällä hetkellä Clendeningiä valmiimpi NHL-jäille, mutta pystyykö hänkään vielä murtautumaan Hawks-puolustukseen? Viimeisistä NHL-paikoista kisaa myös Phoenixista pressiboxiin hankittu David Rundblad, joka vähäisten nähtyjen perusteella ei ole mitenkään varma kortti. Isokokoisen Viktor Svedbergin kehitystä on mielenkiintoista seurata ja Mathieu Briseboissakin nähdään varmasti jotain, kun hän tuli Rundbladin kanssa Phoenixista.

Väittäisin, että kesän aikana kolmikosta Leddy, Oduya ja Rozsival vähintään yksi kaupataan. Clendeningin puolustuspelaamista on parjattu, mutta toisaalta hänen kiekollinen pelaaminen on juuri sellaista, jota Quenneville puolustajiltaan toivoo. Dahlbeckiä on kutsuttu Hjalmarsson-klooniksi pelityyliltään. Perusvarmaa puolustuspelaamista siis. Olen jo pidemmän aikaa toitottanut Stephen Johnsista ja häntä ei kannata laskea pois kuvioista. Voi vielä hyvinkin napata pelipaikan ensi kauden mittaan. Johns (6-4, 234) pelasi Notre Damen yliopistojoukkueen kauden päätyttyä Rockfordissa kahdeksan pelin verran (1+4=5, 4min +2) ja mm. Stan Bowman totesi, että oli vaikuttunut näkemästään. Henkilökohtaisesti toivon, että Johns on se puolustaja kaikista nuorista pakkilupauksista, joka raivaa tiensä nopeimmin pelaavaan kokoonpanoon. Mielestäni Blackhawksin puolustus huutaa Johnsin tyylisiä pelaajia riveihinsä.

Youtube-näyte Johnsin pelityylistä

lunde kirjoitti:
Ainakin secord ja Wiesellike ovat muistaakseni olleet aika guruja draftattavien osalta ja olisikin ihan mielenkiintoista nähdä jonkinlaista listausta, millaisia nimiä saattaa uida Hawks-verkkoihin kuun lopulla.

Miksikään guruksi ei voi kutsua, mutta kiinnostunut nuorten pelaajien seuraaja olen kylläkin. Tällä hetkellä tämän kesän satoon en ole ehtinyt paljoa paneutumaan. Sanotaan, että tämä vuosikerta ei olisi kovin kaksinen ja muutaman ensimmäisen pelaajan jälkeen listat saattavat heitellä sinne tänne, joten Chicagon ykkösvarausta on vaikea lähteä veikkaamaan. Varmasti muutama oma suosikki löytyy, mutta onko niillä mitään tekemistä Stan Bowmanin ja Mark Kelleyn etunenässä laatimien listojen kanssa on jo eri juttu. Toivoisin isohkoja pelaajia ehkä enemmänkin hyökkääjiä kuin puolustajia, mutta Chicagokin varaa varmasti vuorollaan mielestään parhaan pelaajan pelipaikasta riippumatta. Pari omaa suosikkia toki jo löytyy, mutta lista muuttunee noin päivittäin. Tässä kuitenkin pari nimeä omaan makuun ja huikean internet-scouttauksen tuloksena:

Claude Lemieux´n poika Brendan on yksi sellainen. Pelityyliltään samanlainen ärsyttävä kuin isänsäkin, mutta poika tiputtaa kuulemma hanskatkin tarvittaessa.

Brendan Lemieux

Conner Bleackley

Anton Karlsson

Travis Sanheim

Dylan Larkin

Linkit LastWordOnSports-sivulle ja tosiaan muutama sellainen nimi, johon olisin tyytyväinen Chicagon vuorolla. Palataan asiaan sitten lähempänä varaustilaisuutta. Stan on yleensä ollut aktiivisimmillaan draft-viikonloppuna ja varausvuorot saattavat vielä hyvinkin muuttua.

*

Tänään on sitten Blackhawksin kauden päätöspressi yhdeltä paikallista aikaa ja saamme kuulla, mitä johto ajattelee tulevasta. Eiköhän siellä kuulla ainakin kerran "I like this team" -kommentti. Niin minäkin!
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Turusta kotiuduttu ja oli ilo huomata, että ensi kauden ketju on jo saatu lunden toimesta avattua. Erittäin kattava alustus lähtökohdista kesälle, kiitokset siitä! Yritän kirjoitella omia mielipiteitä ensi kaudesta ja mahdollisesti suurin osa on enemmänkin fantasiamanagerointia, mutta yritetään kuitenkin jotain.

Aloitetaan maalivahdeista. Ensi kaudella alkaa Corey Crawfordin kallis, tunteita suuntaan jos toiseen herättävä jatkosopimus, caphit 6 miljoonaa. Itselläni on jostain syystä luottoa, että Corey voi vielä kehittyä askeleen lähemmäs sopimuksensa arvoa, mutta tällä hetkellä varmasti kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että sopimuksessa on ainakin miljoona liikaa. Toivottavasti tästä ei tule ongelmaa tulevaisuudessa sekä Corey itse pystyisi viemään oman torjuntatyöskentelynsä seuraavalle tasolle. Tällä hetkellä Chicago Blackhawks tarvitsee luotettavan, 20-30 ottelua kaudessa pelaavan kakkosmaalivahdin. Raanta oli ihan ok, varsinkin ensimmäisissä otteluissaan (vaikea arvioida kuinka iso osa hänen voitoistaan oli semmoisia, joissa Haukkalauma ns. pelasi hänelle voiton), mutta en välttämättä haluaisi nähdä häntä ensi kaudella availemassa luukkua. En pistä pahakseni, jos suostuu nykyisen sopimuksen uusimiseen, mutta Antti tarvitsee pelejä alle. Kaksisuuntainen sopimus ja Rockfordiin vetämään ykkösmaalivahdiksi, mutta ei yksisuuntaista nähdyillä näytöillä. Ray Emery UFA-markkinoilta takaisin? Toinen mielenkiintoinen nimi olisi Tomas Vokoun, joka ei kyllä tällä kaudella pelejä oikein saanut alle vakavan sairastumisen vuoksi.

Siirrytään puolustajiin. Keith, Seabrook, Hjalmarsson, Oduya, Leddy olisi mieleinen viisikko ensi kaudellekin. Jokaisen äijän haluaisin nähdä ensi kauden joukkueessa. Kuudentena puolustajana haluaisin nähdä jonkun oman draftatun. Secordin mainitsema Stephen Johns sekä edellämainitun ja lunden mainitsema Hjalmarssonin klooni Klas Dahlbeck. Sitten on tietysti Rundblad, Clendening, Svedberg ja Brisebois. Uskon ja haaveilen aina sokeasti siihen, että ns. omista pojista joku uusi tuttavuus onnistuisi murtautumaan pelaavaan kokoonpanoon ja ottamaan niitä kehitysaskelia. Omasta mielestäni kauteen voitaisiin lähteä nykyisillä puolustajilla, ehkä Brookbankille maltillinen jatko palkinnoksi hyvistä pudotuspeliesityksistä. On varmasti hyvä pukukoppipelaaja myös. Rozsivalille sanoisin kiitos ja näkemiin.

Hyökkäysarsenaaliin tuskin tulee hirveästi muutoksia. Teräväinen tulee samaan kunnon näytönpaikan ja toivottavasti treenaa kesällä kovaa, jotta olisi vielä valmiimman näköinen kauden alkaessa. Ben Smithin jatkosopimusta odottelen, ehkä myös Morinin. Versteegiä en välttämättä haluaisi nähdä joukkueessa, en tiedä onko pelannut loukkaantuneena, mutta jäi erittäin vaisu kuva oikeastaan koko siltä ajalta, kun Blackhawks-paitaa piti päällään. Myös hyökkäyksessä haluan uskoa sokeasti siihen, että nuoret pystyvät ottamaan vastuuta ja kehittymään.

Draftista en odota oikeastaan mitään, Rozsivalia/Versteegiä voisi käyttää ehkä varausvuorojen hankkimiseen. Ehkä joku maalivahtiprospect voisi olla tänä kesänä se juttu.

Heitetään vielä kysymystä ilmoille tietäville: miten Kevin Hayesin kanssa asiat etenevät? Näettekö hänelle paikkaa jo ensi kauden joukkueesta?

Oma fantasiakokoonpano kauden alkuun, with high hopes:

Patrick Sharp - Jonathan Toews - Marian Hossa
Brandon Saad - Teuvo Teräväinen - Patrick Kane
Bryan Bickell - Andrew Shaw - Ben Smith
Peter Regin - Marcus Krüger - Joakim Nordström
Brandon Bollig, Jeremy Morin, Drew Leblanc

Duncan Keith - Brent Seabrook
Johnny Oduya - Niklas Hjalmarsson
Nick Leddy - Stephen Johns/Klas Dahlbeck

Corey Crawford
Tomas Vokoun

Sen verran kiireellä tuli kirjoitettua, etten osaa sanoa olisiko ylläoleva rosteri mahdollinen. Jotain kuitenkin tuommoista olisi toiveissa, omiin drafteihin haluan nähdä luottoa.

Toewsille, Kanelle ja Saadille jatkosopimukset, mieluiten mahdollisimman äkkiä.
 
Viimeksi muokattu:

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Hyvällä tatsilla lähtenyt uusi kausi-ketju käyntiin, hyvä niin ja kiitos siitä. Esillä jo nyt paljon ajankohtaista asiaa laajalla rintamalla organisaation edesottamuksista, jonka penkomiseen ei itsellä aikaa juuri nyt riitä, kun kaksi vaippaikäistä vaatii lähes kaiken "luppoajan" mitä löytyy. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia hienosäätöjä rosteriin saadaan ennen syksyä ja saako Stan re-signattua Kane-Toews-Saad trion jo tämän kesän aikana. Mielestäni Saadin kanssa olisi hyvä tehdä jatkopahvi jo nyt, kun katsoo miehen urakehitystä jo näin alkuvaiheilla. Brandon on osoittanut pystyvänsä pelaamaan niin top-6ssa, kuin myös pienemmillä minsoilla ja myöskään ylivoima ei ole vieras paikka. Tasaisuus on myös hyvällä mallilla. Mielestäni kuluneen kauden aikana Saad oli hieman tuuliajolla ainoastaan ennen maaliskuussa Detroitia vastaan tapahtunutta pientä loukkaantumista ja hieman tämän jälkeen. Miehestä voi hyvinkin tulla +30 uunin kausia nakuttava maaliruisku tulevina vuosina ja täten jatkosopimusta kannattaisi miehen kanssa vääntää jo nyt, kun kustannukset eivät vielä ole nousseet pilviin. Kane-Toews duon cap hitit menevät varmastikin aika samaan kategoriaan, jossa Getzlaf & Perry majailevat, eli reiluun 8M$.

Teräväisen breikkaukseen on kaikki elementit olemassa, kun kesä tehdään vielä hulluna duunia. Kyssäreitä riittääkin sitten, kuten jo mainittukin, ainakin Leddyn, Rozsivalin ja Versteegin ympärillä. Leddy saatetaan lyödä lihoiksi, jos hyvä kauppakumppani löydetään, mutta olisin silti maltillinen hänen suhteensa, koska miehen pelityyli sopii meidän nopeaan pelityyliin hyvin. Versteeg oli kuin varjo ensimmäisen mestaruuden ajoilta ja hyökkäys-sinisellä varsinainen turn-over machine. Rozsivalin perusvarma duunaus ei vaan enää tällä tasolla mielestäni riitä, kun miehen liikehdintä (tai sen puute) on yhä kasvavassa määrin haitaksi joukkueelle. Nämä kaksi herraa pois organisaatiosta, jos vain mahdollisuudet siihen löytyvät. Sopimuksensa päättävistä hyökkääjistä Ben Smith varmastikin jatkaa Blackhawkseissa ja on todella hyödyllinen assetti tulevina vuosina. Zeus-kortti on nyt nähty, kiitokset herralle. Myös Peter Regin varmaan jatkanee uraaansa jossain muualla, vaikkei se pahitteeksi olisikaan, jos jonkunlaisen sopparin saavat väsättyä Blackhawksiin. Morinin ja Raannan tilanteet myös mielenkiintoiset.

Kultapojujen odotetun re-signauksen jälkeen tulee tietysti eteen myös Seabrookin jatkopahvi, joten todella mielenkiinnolla odotan miten Stan porukoineen yrittää pitää coren kasassa ja samalla säilyttää joukkueen kilpailukyvyn taistella Stanley Cupista myös tulevina kausina. Uskoa löytyy toki siihen, että prospect poolista saadaan lisää hvyin kehittyneitä timantteja ja saadaan varattua jatkossa myös onnistuneesti. Oduya saattaa vielä kauden meillä vääntää, mutta mieheen käytetyt nappulat saattaa ainakin osittain siirtyä Seabrookin kukkaroon ja miehen palvelut korvataan halvemmalla tapauksella.

Tapahtui mitä tahansa, niin luottoa oikeiden asioiden tekemiseen riittää ja ollaan kilpailukykyisiä myös jatkossa.
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tuo Raannan tilanne on kyllä vähän kaksijakoinen. Toisaalta sitä toivoisi että mies saisi paljon vastuuta ja pääsisi kehittymään kunnolla, toisaalta cap-tilanne on se, ettei mielestäni ole järkeä hakemaan yhtään kalliimpaa kakkosveskaria kuin Raanta olisi. Bowmanhan sanoi eilisessä lehdistötilaisuudessa Raannasta että "we are going to need him next year".
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Toews-Kane-kaksikon kohtalo on erittäin mielenkiintoinen seurattava. Ei liene epäselvyyttä, että Bowmanin ensisijainen tavoite olisi saada pidettyä molemmat Chicagossa. Kuitenkin Bowmanillakin on jokin kipupiste sen osalta, kuinka paljon hän on valmis latomaan dollareita pöytään. Nimittäin muussa tapauksessa edessä hyvin todennäköisesti on tilanne, jossa joukkueen syvyyttä joudutaan leikkaamaan kovalla kädellä.

Itse pidän todennäköisimpänä vaihtoehtona kaksikon jatkamista Chicagossa, mutta mitenkään varmana sitä ei voitane pitää. Toewsin jatkamista kylläkin pidän lähes varmana, mutta Kanen en niinkään. Onhan se nimittäin nähty monet kerrat, että "selvemmissäkin" tapauksissa lopputulos on erilainen kuin mitä kaikki odottivat. Vai kuinka moni voi nostaa kätensä sen merkiksi, että osasi ennakoida Callahan <-> St.Louis -kauppaa?

Paljonhan on luonnollisesti kyse siitä, millaisia palkkavaatimuksia kaksikolla on. Pidän 8 alkavia caphit-odotuksia melko optimistisina, koska kyllähän tuo kaksikko voi helposti vedota ennemminkin Malkinin ja Ovechkinin kuin Perryn ja Getzlafin vaatimuksiin. Esim. McKenzie pitää jopa 11 miljoonalla alkavia lukemia mahdollisina (arvio tosin perustunee joulun tienoilla olleisiin capnousu-odotuksiin. Joskin asialla tuskin suurta roolia arvioon on): NHL rumors: Toews, Kane could pass $11M on next contracts - CBSSports.com (linkki vie cbssportsin sivuille)

Kinkkisen tilanteesta tekee se, että tuo kaksikko melko varmasti haluaa sopimussummien olevan melko lähellä toisiaan. Kinkkistä tässä varsinaisesti on se, että vaikka Toews on arvokkaampi ja täten suuremman caphitin arvoinen, on Kanella melko todennäköisesti neuvotteluissa enemmän vipuvartta. Nimittäin Kane agentteineen tietää sen, että Buffalo on valmis nokittamaan selkeällä kädellä Chicagon tarjoukset. Buffalolla vieläpä on niin omistajatahon kuin joukkueen cap- ja ikärakenteen osalta oikeastaan kaikki edellytykset tarjota aivan mottipäistä summaa ilman, että se aiheuttaa vakavia ongelmia edes pitkällä aikavälillä. Toewsin osalta tilanne on hieman erilainen, koska hän tuskin lähtisi muualle kuin contenderiin eikä sellaisilla ole oikein vapaana 10 miljoonaa 2015 kesänä caphitissaan.

Olen myös ymmärtänyt, että Kane ei ole kaikkein tyytyväisin tuohon sentteritilanteeseen, koska ei viime kaudellakaan paljoa päässyt pelaamaan sellaisen sentterin rinnalla, jonka vierellensä ansaitsisi pelata. Ja on vaikea nähdä, että tuohon sentteritilanteeseen on paljoa muutosta tulossa. Ellei mies sitten ole valmis maksamaan siitä kymmeniä miljoonia halvemman sopimuksen muodossa, mihin on hieman vaikea uskoa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
On kai aika selvää, että Bowman haluaa pitää molemmat organisaatiossa hinnalla millä hyvänsä. Tuon kaksikon arvo organisaation henkiin herättämisessä on ollut korvaamaton ja vaikka uudet sopimukset vaatii parin muun runkopelaajan uhraamista, niin eiköhän tähän olla organisaatiossa valmiita.

Se on totta, että mikään ei ole varmaa. Toews nyt sen sanoi itsekin taas, että haluaa ilman muuta jatkaa Chicagossa. Kane totesi, että pitää kaupungista ja voittamisesta. Kanen kohdalla olen epävarmempi, mutta luottavainen jatkosopimukseen joka tapauksessa.



Olen myös ymmärtänyt, että Kane ei ole kaikkein tyytyväisin tuohon sentteritilanteeseen, koska ei viime kaudellakaan paljoa päässyt pelaamaan sellaisen sentterin rinnalla, jonka vierellensä ansaitsisi pelata. Ja on vaikea nähdä, että tuohon sentteritilanteeseen on paljoa muutosta tulossa. Ellei mies sitten ole valmis maksamaan siitä kymmeniä miljoonia halvemman sopimuksen muodossa, mihin on hieman vaikea uskoa.
¨

Jos Kane on tyytymätön tilanteeseensa Chicagossa, niin miten se Buffalossa paranisi? Mikäli hän haluaa voittaa vielä kannun seuraavien 5-7 vuoden aikana, niin paremmat mahdollisuudet siihen on Chicagossa kuin Buffalossa. Jos hän haluaa puhtaasti rahastaa ja hengailla kotikulmillaan South Buffalossa, niin tervemenoa vaan.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
On kai aika selvää, että Bowman haluaa pitää molemmat organisaatiossa hinnalla millä hyvänsä. Tuon kaksikon arvo organisaation henkiin herättämisessä on ollut korvaamaton ja vaikka uudet sopimukset vaatii parin muun runkopelaajan uhraamista, niin eiköhän tähän olla organisaatiossa valmiita.

Se on totta, että mikään ei ole varmaa. Toews nyt sen sanoi itsekin taas, että haluaa ilman muuta jatkaa Chicagossa. Kane totesi, että pitää kaupungista ja voittamisesta. Kanen kohdalla olen epävarmempi, mutta luottavainen jatkosopimukseen joka tapauksessa

Luin tuossa, että Kanella ja Toewsilla on sama agentti. Tämä agentti on myös Malkinin ja Crosbyn agentti. Eli eiköhän viitekehys ole tuo Malkinin sopimus. Minkä lisäksi aikaisemmin esittämäni oletus siitä, että sopimusneuvottelut noiden kahden osalta vaikuttavat toisiinsa, ehdottomasti vahvistuu tuon tiedon perusteella.

Jos Kane on tyytymätön tilanteeseensa Chicagossa, niin miten se Buffalossa paranisi? Mikäli hän haluaa voittaa vielä kannun seuraavien 5-7 vuoden aikana, niin paremmat mahdollisuudet siihen on Chicagossa kuin Buffalossa. Jos hän haluaa puhtaasti rahastaa ja hengailla kotikulmillaan South Buffalossa, niin tervemenoa vaan.

Kanen tyytymättömyydestä ylipäänsä en osaa kamalasti sanoa. Viittasin lähinnä tuohon sentteritilanteeseen.

Mutta otetaanpa nyt lähtökohdaksi se, että Kane haluaa ison palkkapussin ja suurimman staran aseman kotikaupungissansa.

Mielestäni tuo aikaväliarviosi on melko rohkea. Jos aikaväliksi otetaan 3 ehkä jopa 4 seuraavaa vuotta, on Chicago hyvin todennäköisesti suurempi ehdokas mestariksi. Mutta kun puhutaan noinkin pitkästä aikavälistä, niin asia ei todellakaan ole aivan noin selvä. Nimittäin tuo on se aikaväli, jolloin Buffalon massiivinen prospect pool rupeaa kantamaan hedelmää eikä runko ole vielä edes UFA-iässä. Samalla Chicagon haasteet capin kanssa rupeavat olemaan erittäin vaativia. Tämä tarkoittaa sitä, että cap-ajalla Buffalon joukkue on kaikkein optimaalisimmassa asemassaan, koska caphitit ovat pienemmillään, mutta pelaajat ovat jo vähintään hyvin lähellä maksimipotentiaaliaan (tai ainakin ovat ulosmitanneet sen, mitä ylipäänsä tulevat ulosmittaamaan).

Kane voi aivan hyvin odotella ensi kesän kesäkuun loppuun asti ja katsoa, mikä Buffalon tilanne silloin on. Tällöin Buffalolla voi olla tallissa sentterikaksikkona McDavid/Eichel-Reinhart/Bennett. Siihen sitten päälle Grigorenko, Hodgson, Girgensons, Compher, Ennis sekä Islandersin pick, joka mahdollisesti realisoituu erittäin kovan tason sentteriprospectina. Tilanne ihan keskustan suhteen olisi hieman erilainen kuin Chicagossa ja potentiaalisia vähintään hyvän tason top-6-senttereitä olisi aika liuta, siinä missä Chicagossa kaikki toivo lepää pääasiassa Teräväisen varassa. Tuohon kun lisättäisiin Kanen oma panos, niin ei Murrayn tarvitsisi oikeastaan kuin tehdä yksi isohko treidi (johon kyllä nappuloita riittää), niin joukkue olisi vahva jo välittömästi. Nuori ja potentiaaliltaan varmasti liigan kovin puolustus on pitkällä kehityksessään, mikä tekee Buffalon rebuildista rakenteiltaan huomattavasti vahvemman ja aikataulultaan nopeamman kuin monen muun vastaavan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mutta otetaanpa nyt lähtökohdaksi se, että Kane haluaa ison palkkapussin ja suurimman staran aseman kotikaupungissansa.

No tämä on se syy, miksi pelkään snadisti Kanen jatkosopimuksen sorvaamisen kanssa olevan hankalampaa.

Kane voi aivan hyvin odotella ensi kesän kesäkuun loppuun asti ja katsoa, mikä Buffalon tilanne silloin on. Tällöin Buffalolla voi olla tallissa sentterikaksikkona McDavid/Eichel-Reinhart/Bennett. Siihen sitten päälle Grigorenko, Hodgson, Girgensons, Compher, Ennis sekä Islandersin pick, joka mahdollisesti realisoituu erittäin kovan tason sentteriprospectina. Tilanne ihan keskustan suhteen olisi hieman erilainen..

Voi olla näin ja voi olla ettei. Ei se Edmontonkaan ole vielä aivan kärkijoukkueeksi lukuisista kärkivarauksistaan huolimatta kehittynyt. Buffalossa voi toki olla eri tilanne, mutta aikaa se voi viedä hyvinkin sen viisi vuotta. Tällä hetkellä Blackhawks on NHL:n kärkijoukkueita ja siihen ei mitään dramaattista muutosta ole näköpiirissä. Organisaatiossa osataan kehittää ja varata pelaajia. On aika huikeaa oikeastaan ajatella, että kesän mestarijoukkueesta 2010 lähtivät mm. ykkösmaalivahti Antti Niemi, Andrew Ladd, Dustin Byfuglien ja seuraavana kesänä Troy Brouwer sekä Brian Campbell, viime vuoden mestaruusjuhlien jälkeen Michael Frolik sekä Dave Bolland ja yhä vaan joukkue taistelee kärjessä.

Tällä hetkellä Buffalossa on potentiaalia ja odotettavissa korkeita varausvuoroja, mutta ei mitään takuita tulevasta contenderistä. Se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö se voisi sitä joskus olla, mutta pitkä matka on vielä kuljettavana.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Marraskuussa syntynyt Kane on nykyisen sopimuksen päättyessä vielä 26-vuotias. Edes 8 vuoden maksimipituinen jatkosopimus Chicagoon ei sulkisi pois mahdollisuutta päättää ura Buffalossa. Terveenä pysyessään 34-vuotias Kane on todennäköisesti vielä melko kovassa iskussa, eikä hänen pelityylinsä ei ole kropalle edes kovin mahdollinen. Sabresilla on potentiaalia nousta kellarista contenderiksi, mutta Blackhawks on jo siellä ja näillä näkymin pysyykin vielä useamman kauden ajan.

Jos olisin itse Kanen housuissa, en miettisi hetkeäkään jatkon tekemistä Chicagoon. Jos Buffalo polttelee, niin sopimusvuosia ei ole pakko latoa paperille täyttä kahdeksaa. Toki Sabres saattaa tehdä omat johtopäätöksensä, eikä vaikka 5 vuoden päästä ole enää tilaa palkkakaton alla Kanelle, mutta itse olisin menestystä haluavana pelaajana valmis ottamaan tuon riskin. Mikähän olisi kokeneen Kanen pelihuumori NHL:n kellarissa taapertavassa joukkueessa, jos Sabresin potentiaali ei oilersmaisesti puhkeaisikaan kukkaan kaukalossa?
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
En pidä ajatuksesta kaksikon Toews ja Kane pitämisestä joukkueessa rahalla millä hyvänsä. 8-9 millin sopimukset molemmille ja olisin tyytyväinen. Yli kympin meneviä sopimuksia pidän pidemmän päälle menestyvän joukkueen koossa pitämisessä haitallisena asiana. On selvää että ykkösprioriteettina on Toewsin sopimuksen lukitseminen, hän on selkeästi joukkueen arvokkain pelaaja kokonaispakettina.

Tuo hypotettinen Buffalo hytinä on varmaankin kyseessä sitten jos Kanen vaatimukset hipovat pilviä emmekä niihin suostu. En näe Buffaloa vielä lähivuosien mestaruusjoukkueena. Prospect potentiaali ja Nhl menestys ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Espn kirjoitelee ettei Stanin sanan mukaan Blackhawks kokoonpanoon olisi tulossa suuria muutoksia. Nämä miehet jäävät heidän veikkauluissaan ilman jatkoja: Sheldon Brookbank, Michal Handzus, Peter Regin and Nikolai Khabibulin. Johnny Oduyan nimi on vilahdellut kesän kauppatavarana mutta saapa nähdä mitä tapahtuu.

Varausten osalta pidän suurimpana ongelmana sitä ettei Blackhawks ole onnistunut pitkiin aikoihin varaamaan kunnon maalivahtia.

Kaipaisin joukkueeseen hiukan kokoa ja ilkeyttä lisää. Tuohon jonkun toivomaan Crawfordin kehittymiseen ylemmälle tasolle en valitettavasti näe suuria mahdollisuuksia. Hän ei kuitenkaan ole enää mikään juniori 29-vuotiaana.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Aivan samaa ajattelin kuin lundekin, että Kanelle voidaan antaa lyhyempikin sopimus, jos koti-ikävä painaa vaakakupissa.

reme kirjoitti:
En pidä ajatuksesta kaksikon Toews ja Kane pitämisestä joukkueessa rahalla millä hyvänsä. 8-9 millin sopimukset molemmille ja olisin tyytyväinen.

Phil Kesselin caphit on kahdeksan miljoonaa. Alle kymmenen miljoonan caphit kaksikolle olisi jo hyvä saavutus. Toewsin ja Kanen sopimuksissa astuu viimeiselle kaudelle voimaan NMC-pykälä ja mikäli neuvotteluissa takkuaa, niin toisesta (Kane) tulisi pyrkiä eroon jo kesällä ellei haluta sitä riskiä ottaa, että ensi kesänä toinen (Kane) häipyy ilman korvausta. Silti uskon, että johto haluaa molemmat pitää, maksoi mitä maksoi. Kyseessä on myös bisnes ja siinä mielessä nämä kaksi ovat brändin kasvot.

***

Katselin livenä tuon pressitilaisuuden ja siinä Bowman "valotti" tulevaa. Ei mitään uutta tai ihmeellistä Stanin ulostulossa ollut. On edelleen erittäin tyytyväinen joukkueeseen, mitään isoa muutosta ei ole näköpiirissä, mutta uusia kasvoja ensi kauden joukkueessa nähdään - tietenkin. Versteegille halutaan antaa mahdollisuus ja sekä Stan että Q toivoivat nyt hyvää ja ehjää kesää hänelle.

Nuorten pelaajien varaamiseen ja kehittämiseen panostetaan jatkossakin tuntuvasti. Samalla Stan totesi, ettei organisaatio halua kiirehtiä nuorten pelaajien kanssa vaan edetä rauhallisesti antaen heidän kehittyä mm. farmissa, jos tarve niin vaatii. Sama koskee Teuvoa, jossa nähdään huikea potentiaali, mutta mitään paineita ensi kaudellekaan ei haluta Teuvon niskaan laittaa.

Ja tietenkin prioriteettilistan korkeimmalla oli Stanin mukaan Toewsin sekä Kanen jatkosopimukset tälle kesälle.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
No tämä on se syy, miksi pelkään snadisti Kanen jatkosopimuksen sorvaamisen kanssa olevan hankalampaa.

Juuri Kanen osalta tuolla varsin egoistisella tekijällä voi olla aika suuri painoarvo. Mieshän kyllä ehdottomasti tykkää valokeilasta ja huomiosta. Buffalossa hän olisi erittäin selkeä palvonnan kohde, eikä edes mahdollisesti varattava McDavid/Eichel tuota viittaa häneltä kovin helposti veisi - ei ainakaan lyhyellä aikavälillä. Joskin täytyy sanoa, että Buffalon näkökulmasta tuo ei välttämättä olisi kovin hyvä asia, koska mitään valokeilassa peilaavia "staroja" ei liiaksi tarvita. Joskin Kanen kohdalla kaikki muut tekijät kompensoivat enemmän kuin riittävästi tuollaista tekijää, joten mikään ongelma Buffalon kannalta asia tuskin olisi.

Voi olla näin ja voi olla ettei. Ei se Edmontonkaan ole vielä aivan kärkijoukkueeksi lukuisista kärkivarauksistaan huolimatta kehittynyt. Buffalossa voi toki olla eri tilanne, mutta aikaa se voi viedä hyvinkin sen viisi vuotta. Tällä hetkellä Blackhawks on NHL:n kärkijoukkueita ja siihen ei mitään dramaattista muutosta ole näköpiirissä. Organisaatiossa osataan kehittää ja varata pelaajia. On aika huikeaa oikeastaan ajatella, että kesän mestarijoukkueesta 2010 lähtivät mm. ykkösmaalivahti Antti Niemi, Andrew Ladd, Dustin Byfuglien ja seuraavana kesänä Troy Brouwer sekä Brian Campbell, viime vuoden mestaruusjuhlien jälkeen Michael Frolik sekä Dave Bolland ja yhä vaan joukkue taistelee kärjessä.

Kaikki on toki mahdollista kummankin seuran osalta. On helppo esittää skenaario, jossa Buffalon prospectit bustaavat toinen toisensa jälkeen. Samalla tavalla on helppo esittää skenaario, jossa Chicago joutuu höyläämään joukkueensa syvyyden olemattomiin ja vielä Hossan recapturet paukkuvat päälle jne. Ja samat toki toisinpäin.

Molemmilla joukkueilla on kuitenkin selkeät haasteensa ja on hyvin vaikea sanoa, mikä niiden tila on tuossa vaikka 4 kauden kuluttua. Kuitenkaan Buffalon osalta en pitäisi Edmontonia kovinkaan hyvänä verrokkina, koska rebuild-strategia on hyvin toisenlainen.

Tällä hetkellä Buffalossa on potentiaalia ja odotettavissa korkeita varausvuoroja, mutta ei mitään takuita tulevasta contenderistä. Se ei tietenkään tarkoita sitä etteikö se voisi sitä joskus olla, mutta pitkä matka on vielä kuljettavana.

Takuuvarmasta contenderista ei tietenkään voida puhua. Kuitenkin ilman värilasejakin lienee perusteltua sanpa, että näistä rebuild-joukkueista Buffalon edellytykset hoitaa projekti nopeiten ja onnistuneimmin on parhaimmat. Ensi kaudella on tässä todella tärkeä rooli. Suurin piirtein tasan vuoden päästä olemme huomattavasti viisaampia tuon rebuildin etenemisen arvioimisen suhteen. Silloin voidaan jo nähdäkseni mahdollisesti arvioida hyvinkin vahvasti sitä, onko kyse jopa melko lyhyestä savotasta vai sitten selkeästi pidemmästä - sen lopulliseen onnistumiseen toki tuskin silloinkaan vielä voidaan varmaa kantaa ottaa.

En usko kuitenkaan Kanen haluavan tehdä mitään kompromissiratkaisua sen suhteen, että tekisi vain lyhkäisen sopimuksen, koska riskit sellaisella ovat aina suuret loukkaantumisten ym. muodossa. Uskon hänen haluavan ottaa ison palkkanauhan mahdollisimman pitkällä sopimuksella - oli se sitten Chicagossa, Buffalossa tai jossain muualla.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Evgeni Malkin - 8 vuotta, cap hit $9.5 miljoonaa
Corey Perry - 8 vuotta, cap hit $8.625 miljoonaa
Claude Giroux - 8 vuotta, cap hit $8.275 miljoonaa
Ryan Getzlaf - 8 vuotta, cap hit $8.25 miljoonaa
Phil Kessel - 8 vuotta, cap hit $8 miljoonaa

Siinä tämän uuden työehtosopimuksen ajalta merkitykselliset vertailukohdat Toewsin ja Kanen uusille sopimuksille. Ovechkin voinee osaltaan pienessä määrin vaikuttaa, koska omaa kuitenkin liigan isoimman cap hitin edelleen. Crosbyn ei pitäisi olla minkäänlainen vertailukohde.

Noista nimistä ensinnä voisi kiinnittää huomiota pelaajien palkintokaappeihin. Kolmella jälkimmäisellä ei ole tilillään mitään mainitsemisen arvoisia henkilökohtaisia palkintoja. Perryllä oli Rocket Richard ja Hart Trophy, ja nuo lienevätkin ainoat syyt Getzlafia suurempaan sopimukseen. Malkinilta löytyy myös niitä palkintoja jonkin verran. Toewsilla sekä Kanella on molemmilla Conn Smythet, sekä Toewsilla myös yksi Selke ja Kanella Calder. Eli tämän suhteen mennään enemmän Perryn ja Malkinin luokkaan kuin kolmen viimeksi mainitun, eli sopimusten arvo nousee yli $8.5 miljoonan.

Sitten capin nousu vaikuttanee jossain määrin tässä yhteydessä. Sopimukset astuvat voimaan vasta kaudella 2015-16 ja capin odotetaan varmaan nousevan siksi kaudeksi jo reippaasti yli $70 miljoonan. Se nostanee hieman sopimusten arvoa lisää.

Mikäli cap hitit jäävät alle $9 miljoonan on kyseessä jo merkittävän luokan kotialennukset Chicagolle. Yli $10 miljoonan menevät historialliset sopimukset eivät myöskään voi olla täysin poissuljettuja tässä vaiheessa. Palkkakaton nousu ja sopimusten pituuksille asetettu kahdeksan vuoden maksimirajoitus vievät vääjäämättä kehityssuuntaa näiden todellisten supertähtien osalta tuohon suuntaan ennemmin kuin myöhemmin. Nähtäväksi jää tapahtuuko se jo nyt, vai tyytyvätkö Toews ja Kane tuollaisiin Malkinin tyyppisiin sopimuksiin, joilla ei oteta "taakkaa" liigan kovimman cap hitin omaamisesta.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Dissonanssi kirjoitti:
Molemmilla joukkueilla on kuitenkin selkeät haasteensa ja on hyvin vaikea sanoa, mikä niiden tila on tuossa vaikka 4 kauden kuluttua. Kuitenkaan Buffalon osalta en pitäisi Edmontonia kovinkaan hyvänä verrokkina, koska rebuild-strategia on hyvin toisenlainen.

Kaikilla joukkueilla on haasteensa erityisesti palkkakattokaudella. En tunne Edmontonin tai Buffalon rebuild-strategioita, mutta varmaan tavoite on molemmilla sama? Kilpailu on kuitenkin niin kovaa, että haluttu muutos ei tapahdu yhdessä yössä.

Mutta tosiaan samaa mieltä siitä, että mitä vaan voi tapahtua ja neljän vuoden kuluttua tilanne voi olla jo aivan toinen tai sitten ei. En tiedä kuinka paljon Kane agentteineen arvioi esim. Buffalon tulevaisuuden lupauksia ja miettii, missä joukkue voi olla viiden vuoden kuluttua? Kane tietää kuitenkin varsin hyvin sen, että Blackhawksissa on mahdollisuus voittaa vielä kannu ja ihan lähitulevaisuudessa. Jos se asia nyt sitten miehen vaakakupissa yhtään painaa, niin ei päätös jatkolle kovin vaikea pitäisi olla. Mutta kesän jälkeen ollaan taas viisaampia.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Phil Kesselin caphit on kahdeksan miljoonaa. Alle kymmenen miljoonan caphit kaksikolle olisi jo hyvä saavutus. Toewsin ja Kanen sopimuksissa astuu viimeiselle kaudelle voimaan NMC-pykälä ja mikäli neuvotteluissa takkuaa, niin toisesta (Kane) tulisi pyrkiä eroon jo kesällä ellei haluta sitä riskiä ottaa, että ensi kesänä toinen (Kane) häipyy ilman korvausta. Silti uskon, että johto haluaa molemmat pitää, maksoi mitä maksoi. Kyseessä on myös bisnes ja siinä mielessä nämä kaksi ovat brändin kasvot.

Kessel latoi heikohkossa joukkueessa menneellä kaudella tehot G82 37+43=80. Ja on tainut olla joukkueensa kärkinimiä jo vuosia, joten eikös tuo ole OK?

Pointtini on ettei kaksi yli kymmenen miljoonan miestä tekisi joukkueesta pitkässä juoksussa voittajajoukkuetta, vaan jopa päinvastoin. Enkä toki näe että kummankaan pelurin osalta ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella mikäli on halua kamppailla kannusta jatkossakin. Jos on halu pelkästään rahastaa niin Blackhawks ei ole silloin oikea paikka.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kessel latoi heikohkossa joukkueessa menneellä kaudella tehot G82 37+43=80. Ja on tainut olla joukkueensa kärkinimiä jo vuosia, joten eikös tuo ole OK?

On ok ilman muuta. Toews ja Kane ovat menestyvän joukkueen kantavat hahmot ja näen molempien tienaavan Kesseliä enemmän.

Lico kirjoitti:
Heitetään vielä kysymystä ilmoille tietäville: miten Kevin Hayesin kanssa asiat etenevät? Näettekö hänelle paikkaa jo ensi kauden joukkueesta?

Bowman totesi eilen, että haluaa tehdä sopimuksen Hayesin kanssa ja näkee hänet edelleen sentterinä vaikka viime kauden pelasikin laiturina. Nähtäväksi jää mitä Hayesin kohdalla tapahtuu. Pallo on Hayesin poppoon puolella. Mikäli sopimus syntyy niin vaikea nähdä Hayesin murtautuvan välittömästi kokoonpanoon.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kaikilla joukkueilla on haasteensa erityisesti palkkakattokaudella. En tunne Edmontonin tai Buffalon rebuild-strategioita, mutta varmaan tavoite on molemmilla sama? Kilpailu on kuitenkin niin kovaa, että haluttu muutos ei tapahdu yhdessä yössä.

Tavoite varmasti kaikilla joukkueilla on sama, mutta toiset keinot vievät tavoitteeseen paremmin kuin toiset. Buffalo on selvästi ottanut oppia siitä, mikä Edmontonilla on mennyt vikaan. Yhdessä yössä se ei tosiaan tapahdu, mutta prosessin pisin ja epävarmin osio eli puolustuksen draftaaminen ja kehittäminen on Buffalossa hyvin pitkällä - oikeastaan yhdelläkään jo todella monta vuotta rebuildanneella joukkueella sen ei voi sanoa olevan pidemmällä kuin Buffalolla.

Mutta tosiaan samaa mieltä siitä, että mitä vaan voi tapahtua ja neljän vuoden kuluttua tilanne voi olla jo aivan toinen tai sitten ei. En tiedä kuinka paljon Kane agentteineen arvioi esim. Buffalon tulevaisuuden lupauksia ja miettii, missä joukkue voi olla viiden vuoden kuluttua? Kane tietää kuitenkin varsin hyvin sen, että Blackhawksissa on mahdollisuus voittaa vielä kannu ja ihan lähitulevaisuudessa. Jos se asia nyt sitten miehen vaakakupissa yhtään painaa, niin ei päätös jatkolle kovin vaikea pitäisi olla. Mutta kesän jälkeen ollaan taas viisaampia.

Riippuu varmasti siitä, minkä verran Kanella oikeasti halua on Buffalossa pelata. Voi olla, että miehellä ei todellisuudessa haluja ole, mutta hyödyntää tilannetta neuvotteluissa. Jos hänellä haluja Buffaloon on tulla, jolloin varmasti Buffalon tulevaisuuden menestysmahdollisuudet vaikuttavat lopulliseen päätökseen merkittävästi, niin eiköhän hän rauhassa odottaisi vuoden päähän. Varmasti paljon riippuisi siitä, kuinka hyvin Murray saisi hänet vakuutettua rebuildin onnistumisesta ja missä suhteessa nämä vakuuttelut olisivat rebuildin tosiasialliseen tilaan. Edessä saattaisi olla esimerkiksi tilanne, jossa Kane haluaa lupauksen sen osalta, että hänen tehdessä sopimuksen Murray sitoutuu vahvistamaan joukkuetta merkittävällä hankinnalla tms. Noin muuten Kanehan pelaajatyyppinä olisi oikeastaan nenä päähän sen osalta, mitä Buffalon joukkue tarvitsisi, kun huomioidaan prospect pool. Vahvoja ja fyysisesti pelaavia kahdensuunnan kavereita on paljon, mutta äärimmäinen taitopuoli toistaiseksi uupuu Ennisia ja Hodgsonia lukuunottamatta (joista kumpikaan ei ole luonnollisesti lähelläkään Kanen tasoa tällä osastolla) ja prospect poolissa sitten Armiaa ja Grigorenkoa lukuunottamatta. Puhumattakaan sitten siitä lisäarvosta, jota Kanen hankinta toisi Buffalon organisaatiolle noin muuten. Tältä osin insentiivi Kanelle tarjota se "mottipäinen summa" on todella vahva.

Buffalon fanikulttuurin Kane tuntenee hyvin ja sehän on erittäin fanaattista sorttia. Juuri Kanen tyyliselle persoonalle siis ideaalein. Viime syksynä eräässä haastattelussa Regier totesi, että hän neuvotteli yhden UFA-pelaajan kanssa, mutta tämä ei halunnut tulla Buffaloon, koska fanikunta on liian fanaattinen ja hän haluaa omaa rauhaa. Kyseessä oli ilmeisesti Nathan Horton.

Ja todetaan vielä, että jos mies jatkaa Chicagossa, niin toivottavasti sopimus syntyy mahdollisimman nopeasti, niin ei tarvitse sitten Buffalo-fanienkaan elätellä mitään toiveita turhaan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Puhumattakaan sitten siitä lisäarvosta, jota Kanen hankinta toisi Buffalon organisaatiolle noin muuten. Tältä osin insentiivi Kanelle tarjota se "mottipäinen summa" on todella vahva.

Tämä on totta. Jos vaikkapa parin vuoden päästä Buffalolla on rebuild hyvässä aikataulussa ja rosterissa muuan Kane, saattaa joukkue vaikuttaa varsin kiinnostavalta vaihtoehdolta parhaimmille UFA-äijille.

...

Noin muuten en näe ongelmaa siinä, että kaksi ukkoa vie karsean määrän capista tilaa. Hawksin kohdalla ongelmaksi taitaisikin muodostua se, että "ne muut" ovat myös (tällä hetkellä) kohtuu kovapalkkaista sakkia, ja sitten ne pahnan pohjimmaiset ovat ihan minimisoppareilla. Toki Saadin ja Shawin (ja varauksin Smithin) edesottamukset tavallaan helpottavat reikien tilkitsemistä, mutta toisaalta taas ne hyvät otteet poikivat sitten lisäkuluja isompien palkkapyyntöjen muodossa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ja todetaan vielä, että jos mies jatkaa Chicagossa, niin toivottavasti sopimus syntyy mahdollisimman nopeasti, niin ei tarvitse sitten Buffalo-fanienkaan elätellä mitään toiveita turhaan.

Ja todetaan myös, että mikäli Patrick Buffaloon päätyy ensi kesänä rajoittamattomana vapaana agenttina, niin pakataan samaan lentokoneeseen sekä isä että poika Bowman mukaan.
 

Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Dissonanssi ratsastaa näköjään aasillansa paikalle ja yrittää muuttaa ketjun Sabres-aiheiseksi. Joo olihan siellä asiaakin mutta eikai nyt saatana tarvi puolen sivun verran kirjoittaa Sabres asiaa tänne. Sitä voi pohtia sitten jos näyttää siltä että mr. Kane ei rupea sopimusta kirjoittamaan. Itse olisin valmis Patrickin kohdalla sellaiseen 9.miljoonan sopimukseen valmis, tämän yli mentäessä täytyy jo rueta miettimään tarkasti. Toewsin kohdalla antaisin miehen itse päättää 8-vuotisen sopimuksensa caphitin, jos ottaa alennusta niin hyvä, jos ei niin silti on olemassa vain yksi maailman paras kapteeni ja keskushyökkääjä.

Toivottavasti ensi kausi aloitetaan ilman Roszivalia, miehestä ajoi aika ohi selvästi. Ja toivottavasti Rundblad ottaisi kehitysaskelia, kaverilla on kyllä kova potentiaali vaikka vaikuttaa ettei sitä välttämättä lunasta.

Ensi kaudelle jäi vain parannettavaa, siinä mielessä että nähdäkseni joukkue ei aivan täyttä potentiaaliansa osoittanut epätasaisten otteiden takia. Ikkuna on auki kuitenkin vielä ensi vuonna.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Noin muuten en näe ongelmaa siinä, että kaksi ukkoa vie karsean määrän capista tilaa. Hawksin kohdalla ongelmaksi taitaisikin muodostua se, että "ne muut" ovat myös (tällä hetkellä) kohtuu kovapalkkaista sakkia, ja sitten ne pahnan pohjimmaiset ovat ihan minimisoppareilla. Toki Saadin ja Shawin (ja varauksin Smithin) edesottamukset tavallaan helpottavat reikien tilkitsemistä, mutta toisaalta taas ne hyvät otteet poikivat sitten lisäkuluja isompien palkkapyyntöjen muodossa.

Ihan nopeasti leikin CapGeekin nojatuolitoimaria ja tein parin sekunnin miettimisellä rosterin kaudelle 2015-2016. Tuo kokoonpano on nyt puhtaasti viittellinen ja siihen ei kannata suhtautua liian vakavasti, mutta antaa hieman osviittaa siitä mitä voisi olla sopimuksineen kaikkineen.

Pois kokoonpanosta ovat mm. Patrick Sharp, Marcus Kruger, Nick Leddy, Kris Versteeg ja Johnny Oduya. Tilalle nousevat lähinnä omat nuoret farmijoukkueesta. Osa heistä on lähellä jo nyt paikkaa, joten vuoden päästä paikan valtaaminen voi olla ihan realistinen vaihtoehto. Joidenkin nuorten pelaajien sopimukset ovat saattaneet loppuakin tuohon mennessä, mutta tosiaan ihan näin huvin vuoksi tämä.

Ajatellaan, että Toewsin sekä Kanen cap hit -lukema on 10 miljoonaa dollaria. Brandon Saadin vuosittainen palkka nousee viiteen miljoonaan dollariin. Antti Raanta, Ben Smith sekä Jeremy Morin ovat saaneet jatkosopimukset jokainen kesällä 2014. Hahmotelma olisi tällainen:

CAPGEEK.COM ARMCHAIR GM ROSTER
CapGeek Armchair GM Roster
FORWARDS
Bryan Bickell ($4.000m) / Jonathan Toews ($6.300m) / Marian Hossa ($5.275m)
Brandon Saad ($0.764m) / Teuvo Teravainen ($0.894m) / Patrick Kane ($6.300m)
Jeremy Morin ($0.761m) / Phillip Danault ($0.863m) / Andrew Shaw ($2.000m)
Brandon Bollig ($1.250m) / Joakim Nordstrom ($0.617m) / Ben Smith ($1.500m)
Matt Carey ($0.925m) /
DEFENSEMEN
Brent Seabrook ($5.800m) / Duncan Keith ($5.538m)
Niklas Hjalmarsson ($4.100m) / Adam Clendening ($0.743m)
Stephen Johns ($0.800m) / Klas Dahlbeck ($0.613m)
Viktor Svedberg ($0.620m) / David Rundblad ($0.785m)
GOALTENDERS
Corey Crawford ($6.000m)
Antti Raanta ($1.074m)
BUYOUTS
Steve Montador ($0.000m)
Rostislav Olesz ($0.000m)
------
CAPGEEK.COM TOTALS (follow @capgeek on Twitter)
(estimations for 2014-15)
SALARY CAP: $71,100,000; CAP PAYROLL: $57,523,003; BONUSES: $1,495,833
CAP SPACE (23-man roster): $13,576,997

Toewsin, Kanen ja Saadin uudet sopimukset nostaisivat palkkoja noin 12,2 miljoonalla dollarilla vuodessa ja se nousu menisi tuon jäljellä olevan cap spacen alle. Tuollainen kokoonpano tuskin toteutuu ja nuorista pelaajista paikkaajiksi ei varmaankaan tuolla volyymilla ole, mutta toisaalta palkkakatto noussee yli 71 miljoonan dollarin ja jättää näin varaa pariin täsmähankintaankin.
 
Viimeksi muokattu:

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Noin muuten en näe ongelmaa siinä, että kaksi ukkoa vie karsean määrän capista tilaa. Hawksin kohdalla ongelmaksi taitaisikin muodostua se, että "ne muut" ovat myös (tällä hetkellä) kohtuu kovapalkkaista sakkia, ja sitten ne pahnan pohjimmaiset ovat ihan minimisoppareilla. Toki Saadin ja Shawin (ja varauksin Smithin) edesottamukset tavallaan helpottavat reikien tilkitsemistä, mutta toisaalta taas ne hyvät otteet poikivat sitten lisäkuluja isompien palkkapyyntöjen muodossa.

Tästä syystä esim. Kevin Hayesin mahdollinen lipuminen muualle olisi äärimmäisen ikävä asia. Hän kun on niitä pelaajia, jotka ovat melko valmiita pelimiehiä, ja jotka pystyisivät tuomaan caphitin osalta hinta-laatusuhteeltaan kaivattua panosta. Tuollaisten Hayesien kasvattamiseen kun muuten menee pirun pitkä aika.

Ja todetaan myös, että mikäli Patrick Buffaloon päätyy ensi kesänä rajoittamattomana vapaana agenttina, niin pakataan samaan lentokoneeseen sekä isä että poika Bowman mukaan.

Eiköhän Hockey Heavenissa olla siinä tapauksessa ihan tyytyväisiä Murrayn panokseen ja Bowmanit voitaneen laittaa paatilla lammen toiselle puolelle konkurssikaupunkiin heti koneen laskun jälkeen!

Dissonanssi ratsastaa näköjään aasillansa paikalle ja yrittää muuttaa ketjun Sabres-aiheiseksi. Joo olihan siellä asiaakin mutta eikai nyt saatana tarvi puolen sivun verran kirjoittaa Sabres asiaa tänne. Sitä voi pohtia sitten jos näyttää siltä että mr. Kane ei rupea sopimusta kirjoittamaan. Itse olisin valmis Patrickin kohdalla sellaiseen 9.miljoonan sopimukseen valmis, tämän yli mentäessä täytyy jo rueta miettimään tarkasti. Toewsin kohdalla antaisin miehen itse päättää 8-vuotisen sopimuksensa caphitin, jos ottaa alennusta niin hyvä, jos ei niin silti on olemassa vain yksi maailman paras kapteeni ja keskushyökkääjä.

No olisit nyt edes ottanut osaa keskusteluun tuon märmättämisesi sijaan. Eiku niin joo, viime kerrallakin sai kysellä monta kertaa perusteita naurettaville väittämille, mutta mies ilmeisesti oli aloittanut kotimatkan jo aasillansa kohti tuntematonta, eikä pyynnöt miestä tavoittaneet. Eipä tuollaisille märmättäjille, jotka luikkivat keskusteluista karkuun, paljoa huomiota toisaalta edes kannata laittaa.

Mutta jos joku muu nyt sattuu jakamaan ko. nimimerkin huolen, niin väännetään nyt rautalangasta, että Kanen sopimusneuvotteluilla on kriittinen rooli myös Toewsin sopimusneuvotteluiden osalta. Kanen sopimusneuvotteluiden osalta taas Buffalolla on erittäin suuri merkitys, mikä nyt pitäisi olla kaikille muille paitsi ehkä lainaamalleni nimimerkille selvä asia. Merkitystä on erityisesti sillä, kuinka varteenotettavana Kanen mahdollista halua siirtyä Buffaloon voidaan pitää. Tämän arvioimisen osalta taas on pakko tuntea Sabresin tilannetta edes auttavasti. Halusi tai ei, niin tällä asialla on hyvin todennäköisesti merkittävä rooli Chicagon tulevaisuuden osalta vähintään sen vaikuttaessa tämän kaksikon tulevan caphitin suuruuteen. Näin Buffaloa tiiviisti seuranneena tälle koko skenaariolle on luonnollisesti tullut laitettua ajatusta, jolloin aiheesta jotain koen pystyväni sanomaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hurjan tasaiset ovat kyllä nuo Toewsin ja Kanen meriitit. Molemmilla Conn Smythe kahdesta eri Stanley Cupista, ja ainoina uuden sukupolven kärkivarauskavereina ovat näihin kahteen SC-kannuun pystyneet.

Jos vertailukohtana käytetään tuota myös Conn Smythen voittaneen Malkinin sopimusta, niin sen sopparin 9,5 miljoonan caphit neuvoteltiin 64 miljoonan salary capin alla. Joten salary capin noustua oletettavasti päälle 70 miljoonan, tulee suhteellista korotusta jo noin 10%. Jos cap nousee enemmän, niin agenttien suhteellisen korotuksen vaatimukset tulevat olemaan sitä korkeampia. Toewsin ja Kanen laput voivat sen pohjalta aivan kevyesti alkaa kaksinumeroisella 10-11 miljoonan välissä olevalla lukemalla. Luvut toki tuntuvat huimilta, mutta sellaisia ne nyt vaan jatkossa tulevat olemaan, kun häntäsoppareita ei enää voi tehdä ja kun cap nousee.

Keskustelua voitasiin muuten jatkaa vaikkapa Steve Ottin mahdollisella hankinnalla Hawkseihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös