Elisa Viihde -palvelu/paketti.

  • 39 186
  • 132

kovalev

Jäsen
Tästä on saattanut olla keskustelua muissakin ketjuissa, mutta olisi mukava kuulla mielipiteitänne perusteluineen. Eli oletteko olleet tyytyväisiä käyttäjiä?
Itselläni vakavassa harkinnassa.
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaapeliin tuli otettua. Kolmisen kuukautta täyttä kärsimystä siitä seurasi.
Aluksi netti katkeili aina välillä, mutta itestään alko toimimaan. Soittoa Elisaan, homma ilmotetaan korjatuksi, ja katkokset vaan tihenevät.
Sitten on viikkoja katkot tyyliin 2-15min välein 10sec-5min pitusia, eli mitään ei pystyny tekemään. Sitten taas soittoa Elisalle ja nyt ilmottaa että on ongelmia kuormantasauksn kanssa. Siinä sitten kattellaan pelleilyä vielä puolisentoista kuukautta, kun kuukaudessa piti tilanteen korjaantua.
Sopimuksenpurun aikaan katkot oli edelleen samallaisia, mutta nyt piti aina modeemi buutata, että alko toimimaan uudelleen.

Hyvitykseks sielt tuli kanavakorttia josta ei mitään maksua pitäny tulla. Tuli kuitenkin, ja piti maksaa, ja seuraavan kuun laskua ei pitäny tulla. Tuli kyllä ja samaa seuraavan kuun juttua yritti joidenkin myöhästymismaksujen kera. Siinä vaiheessa tuli haistatettua vitut, kun häiriköä Elisan paskaviihteen takia, joka oli jo lopetettu.

Nyt taas Elisan 30meganen tavan kaapelinetti, joka toimii noin 3-8M - 0,3-0,8M. Eipähä ainakaan katkeile, vaikka ei toimikaan läheskään siten miten pitäis. Vitun paskaelisalla on vielä Riihimäen kaapelit omistuksessaan, eli voi kusta asiakkaan niskaan mistään mitään välittämättä.

Pahoittelen jos jollekin mielipahaa aiheutti kirjoitus, mutta koko Elisa Viihteen muistaminen sai vitutuskäyrän nousuun.
 

ferro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NY Rangers, Liverpool, 49ers
Viime vuoden lopulla oli harkinnassa, mutta jätin kuitenkin väliin, kun Viihteen omalla keskustelupalstalla oli niin paljon negatiivista palautetta. Kanavien vaihdon ja tekstitv:n hitautta ainakin kritisoitiin aika paljon.

Ja silloin pakettiin kuului palvelu, että Elisalla olisi ns. viikon tv-ohjelmapuskuri. Eli viikon verran taaksepäin kaikki ohjelmat nauhoitettuna ja siten kaikkien asiakkaiden katsottavissa. Olisi helpottanut omaa elämää huomattavasti, kun ei olisi tarvinnut muistaa nauhottaa mitään sarjoja. Kaikessa hiljaisuudessa kyseinen ominaisuus poistettiin.

Tulevaisuudessa kyllä hankin jonkun palvelutarjoan setin, mutta toistaiseksi olen päättänyt vielä odotella palvelun kehittymistä. Potentiaalia näen systeemissä paljonkin, esim. urheilun saralla yksittäisten otteluiden ostaminen ja katsominen voisi olla suosittukin palvelu.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itselläni ei Elisa Viihdettä ole, mutta yhtään selkeästi tyytyväistä asiakasta en ole vielä tavannut. Voittopuolisesti olen kuullut napinaa muidenkin iptv-toimittajien palvelun käytettävyydestä ja erityisesti asiakaspalvelun vajavaisuuksista.

Homma on vielä sekä kaupallisesti että teknisesti aika epäkypsällä pohjalla. Kaupallisella epäkypsyydellä viittaan paitsi paskaan asiakaspalveluun niin myös ferronkin esille tuoman ohjelmapuskuriominaisuuden poistamiseen ikään kuin esimerkkinä. Tämä taas johtuu siitä, että tv-yhtiöiden, jakelijoiden ja operaattorien roolit pyrkivät iptv:n myötä muuttumaan, josta seuraa yksille mahdollisuuksia ja toisille uhkia.

Ihan varmasti iptv on jossakin lähitulevaisuudessa merkittävä juttu myös kaupallisesti, ja lastentauditkin jäävät ajan myötä vähemmälle. Suosittelen kuitenkin hankkimaan mahdolliset tv-maksukanavat vielä muutaman vuoden ajan sieltä mistä niitä tähänkin saakka on hankittu kaapelin tai satelliitin kautta. Nettiyhteyksien kanssa toimii vastaava logiikka.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Vuoden päivät ollut käytössä. Omaan käyttöön ihan passeli, tuli aikanaan ajankohtaiseksi, kun tallentava digiboksi hajosi enkä viitsinyt laittaa muutamaa satasta uuteen boksiin. Vähän toistakymppiä lisää kuussa ja sai "tallentavan boksin" ja entistä nopeamman netin. Kun en ole heavy user, niin kokemukset kaikista ominaisuukista on aika vähäiset. Tallenteiden toistot ja HD-lähetykset Vancouverista nyt on koettu ihan toimiviksi. Tosin tuo muistitikulla toimiva "time shift" eli pysäytystoiminto (vai mikä onkaan) ei HD-lähetyksissä toiminut vaan lähetys pätki jatkuvasti. Sitä ei voinut siis käyttää.

Entiseen tallentavaan digiboksiin verrattuna ehkä suurin puute on se, että tallennuksessa olevaa ohjelmaa ei voi katsoa kuin vasta tallennuksen päätyttyä. Ja teksti-tv on tosiaan umpisurkea, olen onnistunut vuodessa vierottautumaan siitä täysin -- niin huono se on.

Kokonaisfiilikset kuitenkin plussan puolella, kun nettikin on toiminut moitteetta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsellä tuo on ollut nyt joulukuusta lähtien käytössä ja ihan tyytyväinen olen ollut palveluun. Itse en ihan keskustassa asu vaan vähän syrjemmässä ja netti on toiminut loistavasti ja olisiko yhtenä päivänä ollut hieman ongelmia että pätki ja samalla myös ei meinannut saada auki noita tallennuksia, mutta muuten boksi ja tallentaminen on onnistunut melko hyvin. Ainoa suurin puute on se että nauhoitettavia ohjelmia ei voi ohjelman aikana katsoa ja kestää jokunen minuuttia ennenkuin ohjelma ilmestyy katsottavaksi.

Aina selkeä haittapuoli tuossa palvelussa on se että digiboksiin ei pysty liittämään maksukanavien korttia eli jos noita haluaa katsella pitää olla joku toinen laite kytkettynä tai tilata elisan omia tarjoamia palveluja, itsellä on joku elisan paketti jossa esim. maikkarin kannavat ja jotain muita ohjelmia. Nämäkin toiminut kohtalaisesti, mutta jostain syystä joskus saa vaihdella useamman kerran kanavalle, että juuri se kyseinen maksukanava näkyy.

Itse kyllä ihan lämpimästi suosittelen palvelua jos on muutenkin etsinnässä nopea netti ja myös etsinnässä tallentava laite. Itsellä on esimerkiksi nyt tallennettuna 170 ohjelmaa joten vastaavaa määrää tallentavissa laitteissa ei pysty edes tallentamaan, juuri tuo tuossa on hyvä puoli, että esimerkiksi leffoja voi kasapäin tallentaa ja myöhemmin sitten katsoa nuo jos haluaa. Muistikapasiteettiä muistaakseni 5 teratavua eli monta kuukautta putkeen voi ohjelmia tallentaa.

Itsellä siis ainoat selkeät haittapuolet tuossa on jos jostain syystä netti ei toimi et voi katsoa tallenettuja ohjelmia ja lisäksi siis tuo että ohjelmaa voi katsoa vasta jälkikäteen kun sen on tallentanut.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Suurin ongelma IPTV:ssä (ja siten Viihteessä) on se että vain normikanavia pystyy nauhottamaan.

Eli ts. mitään maksukanavia ei pysty tallentamaan levylle. Jos haluaa katsoa NHL:ää niin se on katsottavana livenä tai kun uusinta joskus tulee. Sekös vituttaa.

Viihde toiminut muuten ok.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Semmonen kysymys vaan, että onko porukalla ollut kaapelissa vai antennissa tää Viihde?

Ainii unohtu omassa viestissä mainita että anteenitaloudessa asustelen ja en ihan keskustan tuntumassa joten ihan maallakin tuntuu hyvin toimivan. Ja tosiaan ainoa huono puoli edellä mainittujen lisäksi juuri tuo että maksukanavia ei pysty nauhoittamaan..
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Täällä myös tuo paketti, antennitaloudessa. Aikoinaan tilasin, koska laajakaistasopimukseni piti joka tapauksessa uusia. Tv-kanavat olivat vaan kiva lisä.

Pääosin on toiminut ihan mukavasti, paitsi kerran tallenteet hukkuivat jonnekin. Ne palautuivat kyllä myöhemmin. Olen ollut tyytyväinen, eli hoitaa hommansa hyvin laajakaista- ja kakkostelkkari-tallentavadigiboksi toimissa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsellä alkoi tänään työntää kokoajan kuin jotain tallennetta koitti avata "ohjelma loppui paina c" tiedä sitten missä vika on.. Veikkaan että netissä jotain pientä häiriötä niin sen takia ei toimi, mutta tuossa siis ainoa kunnon ärsyke on se jos netissä jotain pientä pätkimistä tai jotain niin noita ohjelmia ei voi katsoa tai maksukanavia.

Meillä taisi olla nettimaksu jo ennen elisa viihdettä saman verran joten myös täälä tuo on ollut vain hyvä lisä tuohon pääle ja kaikkein parasta tuossa tosiaan on tuo 5 teratavun tallennustila, vastaava boksi voisi olla melko kallis :D tai ylipäätänsä yli 250 gigan kovalevyllinen..
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Jahas, tänne voi purkaa vitutuksen tähän paskaan liittyen!

Helmikuun alussa otettu viihde kaapeliin. Ensimmäisiin kolmeen viikkoon ei netti pelannut ollenkaan. Digiboksin kortinlukija ei käytössä, joten sitä boksia ei siis voi käyttää, mikäli haluaa katsella maksukanavia. No, jossain vaiheessa rupesi sitten netti pelaamaan ja hetken aikaa ehti jo olla unohduksissa, miten paska paketti tuo Viihde onkaan. Maaliskuun loppupuolella alkoi sitten ajanjakso, milloin se vuorotellen oli toimimatta keskimäärin kolme päivää ja sen jälkeen toimi 1-24 h. Ja sama uudestaan tätä on jatkunut nyt tähän päivään asti. Nyt on vissiin uusi modeemi tulossa, kun asentajakaan ei löytänyt mitään ongelmaa käydessään. Vaihtoi antennipiuhan ja totesi, että signaali on erittäin hyvä. Mutta minkäs teet, kun ei vaan toimi!

Jos ei uuden modeemin myötä lähde toimimaan, sopimus tullaan satavarmasti purkamaan ja hyvitekset rahan muodossa vaatimaan toimimattomasta ajasta.

Elkää hyvänen aika KUKAAN langetko varsinkaan tähän kaapelipakettiin! Silkkaa paskaa alusta alkaen!
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Itselläni ei ole mitään valittamista. Otin kyseisen paketin, koska se on 10 €/kk halvempi, kuin entinen hitaampi nettiyhteys. Ollut käytössä reilut puoli vuotta ja ongelmia ei ole ollut kertaakaan (toistaiseksi). Kaverit, jotka ovat myös hankkineet tämän, ovat olleet tyytyväisiä. Oli sitten antenni tai kaapeli. Itse asun antennitaloudessa.
 

seisnauraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit + muut kestomenestyjät
Suurin ongelma IPTV:ssä (ja siten Viihteessä) on se että vain normikanavia pystyy nauhottamaan.

Eli ts. mitään maksukanavia ei pysty tallentamaan levylle. Jos haluaa katsoa NHL:ää niin se on katsottavana livenä tai kun uusinta joskus tulee. Sekös vituttaa.

Käsittääkseni sentään jotain maksullisiakin kanavia pystyy jo nykyisellään nauhoittamaan IPTV:llä. Ainakin jos oikein ymmärsin, niin http://www.maxivision.fi/ tarjoaa tähän mahdollisuuden. Ei tuollakaan pysty kaikkea nauhoittamaan (sivuilta: HUOM! CANAL+ ja MTV3 Kanavapaketin kanavia ei voi tallentaa.), mutta jotain kumminkin.

Elisa Viihdettä ei itselläni ole, kun se ei ole Oulussa saatavilla. Olen ollut kiinnostunut palvelusta pitkään, mutta näiden kokemusten perusteella en enää taidakkaan olla.

Mikrobitissä IPTV:stä vertailu. Linkin takana vain pieniä maistiaisia: http://www.mbnet.fi/mblabra/blogit/labra.nyt/juttu.aspx?id=3142
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Itse olin mennyt kännipäissäni tilaamaan tai oikeastaan päivittämään aikaisemman megasen laajakaistan tähän Viihde palveluun.

Asennus oli helppo ja ohjeet olivat selkeät. Äsken sitten vähän selailin tuota boxia enkä saanut ainankaan Yle Areenan videoita toimimaan. Missähän vika? Ohjelmat eivät vaan lähde pyörimään tai sitten en vaan osaa ja tajua mistä napista ne lähtevät toimimaan. Videovuokraamoa vähän sivusilmällä katselin eikä se ainankaan näin alkuun ollut mitenkään vakuuttava. Jos jotain positiivista pitää löytää niin kyllähän tällä nopeammalla netillä on ihan kiva surffailla.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Asennus oli helppo ja ohjeet olivat selkeät. Äsken sitten vähän selailin tuota boxia enkä saanut ainankaan Yle Areenan videoita toimimaan. Missähän vika?

Viasta en osaa sanoa, mutta kannattaa tutkia Elisan Palstaa, johon rekisteröitymällä voi postata omia kysymyksiäkin tuonne. Siellä on joskus ihan Elisan työntekijöitäkin vastaamassa kysymyksiin etenkin ongelmiin liittyviin.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koko Viihde tuonut Digiboxin osalta pelkkiä harmaita hiuksia olemassaolonsa ajan. Ensin se oli kuukauden kaapelitaloudessa, hirveitä vikoja koko ajan. Välillä kuva pätkii, välillä ei näy ollenkaan, välillä kaukosäädin ei tottele ja välillä laite päättää sammua itsekseen. Sitten muutto antennitalouteen ja ei mitään muutosta. Samoja ongelmia, sentään vähän harvemmin. Netti toimii vielä ihan hyvin itsellä, siitä propsit. Mutta digiboxi onkin aivan toisesta ääripäästä ollut koko ajan. Ei ole kivaa ei.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Käy vaihtamassa boksi, kuulemma on monella auttanut. Jos ei auta niin joko netti- tai tv-signaali liian heikko.
 

John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Asensin tänään tuon Viihteen digiboksin kiinni. Johan se tuossa puoli vuotta oli laatikossaan, mutta kun Topfield hajos eilen (hetkellisesti ennen kuin korjaan sen) niin piti tuotakin koittaa.
Pari kysymystä:
Onkos tuohon katseluajan siirtoon joku kikka? Laitoin 32Gb tikun kiinni porttiin mutta silti asetuksista ei pääse vaihtamaan tuota "päälle" asentoon.

Onko maksukanavillekin joku kikka, kortti on koneessa, mutta silti vain tekstitys näkyy mutta kuva ei. Kanavat on haettu ja kone buutattu.

Saako noita tallennuksien pituuksia säädettyä vai tallentaako tuo ohjelman sen loppuun asti riippumatta jos se menee yli lopetusajan?

Onhan tässä jotain hyvää mutta paljon on parannettavaakin. Tiuke toi toisessa ketjussa esiin tuon Topfieldin kaukosäätimen, on kyllä huiman hyvä. Elisan vastaava on aivan paska.

Pitänee laittaa boksit sarjaan kun saa tuon Toppyn korjattua. Toppyssa ei ole hdmi:tä ja Elisassa on, mutta Toppyssa on niin paljon muuta, kuten maksukanavien tallennusmahis.
 

Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Onkos tuohon katseluajan siirtoon joku kikka? Laitoin 32Gb tikun kiinni porttiin mutta silti asetuksista ei pääse vaihtamaan tuota "päälle" asentoon.

Mulla se liitin on ainakin jotenkin huono. Tikku saattaa pienestä heilahduksesta lähteä irti ja sen saa uudelleen toimimaan vain buuttaamalla boksin eli johto irti ja takaisin. Tosin en tiedä minkä näköinen matolaatikko toi nykyinen boksi on, voi olla että se on hieman ulkoisesti ainakin muuttunut vuosien saatossa. Mulla on reilun kaksi vuotta vanha.

Saako noita tallennuksien pituuksia säädettyä vai tallentaako tuo ohjelman sen loppuun asti riippumatta jos se menee yli lopetusajan?

Ei saa muutettua. Eiköhän nuo tallennukset ole palvelimella jotenkin yhteen kertaan ja sitä samaa jaetaan kaikille. Tämä kylläkin vain arvaus. Tosin kaveri sanoi joskus, että oli huomannut tallennusta muokatun päivän päästä siitä, kun se oli tehty eli loppuun oli lisätty loput ohjelmasta, kun alkuperäinen tallennus oli katkennut. Mulla ei ole tästä omakohtaista kokemusta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsellä ei ole tainut kun kerran mennä nauhoitus pieleen ajallisesti ja sekin johtui jonkun urheilutapahtuman siirettyä jotain ohjelmaa ihan eri aikaan kun pitäisi. 5-10 myöhästymiset ei ole vaikuttanut ainakaan mitenkään ohjelmien päättymiseen, mutta tämäkin voi olla jotenkin tapauskohtaista, mutta toisin kuin tavallisella tallentavalla niin tässä tosiaan ohjelmat tulee kokonaisena ja parin vuoden aikana tosiaan kerran käynyt niin, että ei ole suosikkiohjelmaa nähnyt. Itse kuitenkin katson melkein jokaisen ohjelmani nauhalta jos katson jotain telkkarista ja tälläkin hetkellä on jotain 600 tallennetta tallennettuna... Toki osa turhia sarjoja mitä ei ole katsonut tai leffoja iso kasa, mutta eipähän lopu katsominen ainakaan. Siitä hyvä kun saa kestotallennukset niin ei tarvitse jokakerta pistää ohjelmaa uusiksi tallennukseen.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kyllä noi tallennukset menee semi-useasti vituilleen, olen huomannut esim. lauantaina myöhään tulevan Entouragen tallennuksen loppuvan usein 5min ennen loppua joka vituttaa huolella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös