MuIK Hockey 2012–2013

  • 16 483
  • 16

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
MUIK Hockey on melko tuntematon suuruus Suomen jääkiekkokartalla. Uudestakaarlepyystä tuleva joukkue lätkäilee II-divarissa tavoitteenaan varmasti nousu. Näin voisi ainakin päätellä siitä, että Pohjanmaan joukkue on hankkinut varsin nimivahvan puolustajan, jolla on jopa NHL-taustaa. Kaspars Astasenko on merkitty joukkueen kokoonpanoon. Parhaimmillaan Astasenko oli pelatessaan Tampa Bayn NHL-joukkueessa ja sen jälkeen voittaessaan HPK:n riveissä SM-kultaa keväällä 2006, tuolloin hän oli myös SM-liigan playoffsien paras +- tilastossa. Viime vuosina Astasenkon ura on ollut jyrkässä alamäessä. Viime kaudella hän pelasi heikoin tehoin Kazakhstanissa ja Englannissa. Kaudella 2009/10 Astasenko ei pelannut lainkaan. Saas nähdä miten sujuu kakkosessa ? Kotiutumista helpottanee se, että MUIKissa pelaa kaksi muutakin Latvian poikaa, Sergeijs Petuskovs ja Arnis Kusins.

Nimenä mielenkiintoinen on myös 93-syntynyt puolustaja Daniel Komarov - Leon veli.

Valmentajaosastolta löytyy kokemusta, kun yli sata SM-liigaotteluakin pelannut Marko Lapinkoski on jengin käskyttäjänä.
 

Fat Jesus

Jäsen
Uudestakaarlepyystä tuleva joukkue lätkäilee II-divarissa tavoitteenaan varmasti nousu.
Jo pelkkä vilkaisu sarjataulukkoon kertoo että seuran tavoite taitaa olla säilyttää paikka II-divisioonassa. Tällä hetkellä toiseksi viimeisenä ja lohkon kaksi viimeistä karsii III-divarin voittajan kans ens kauden paikasta kakkoseen.
Koodi:
KoMu HT 11 9 0 1 1 82 - 38 28 
APV 11 9 0 1 1 68 - 32 28 
Virkiä 12 8 0 0 4 75 - 54 24 
Kiekko-Veljet 11 7 0 0 4 51 - 49 21 
Jeppis 11 4 3 0 4 54 - 52 18 
IKK 11 5 0 1 5 52 - 57 16 
KieHa 12 3 2 1 6 62 - 56 14 
KuRy 11 4 1 0 6 41 - 55 14 
Red Ducks Team 11 3 0 0 8 42 - 92 9 
Muik Hockey 11 2 0 2 7 51 - 55 8 
Kraft 10 1 0 0 9 36 - 74 3

Muutenkin nykypäivänä alasarjoissa alkaa kiekkoilemaan mielenkiintoisia pelaajia.
Kuusamossa II-divaria tahkoaa muuan Marko Kiprusoff,joka kaiken lisäksi oli tehnyt jatkosopimuksen ensi kaudesta Pallo-Karhuihin.
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyseisellä seuralla on perinteitä ulkomaalaisvahvistuksista jo vuosia sitten. Leon isä Alexander Komarov pelasi samaisessa seurassa 80-luvun loppupuolella useamman kauden ja oli jokseenkin pitelemätön alasarjoissa. Muistaakseni isällä oli pelikokemusta NL:n pääsarjasta.
 

miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tällä hetkellä toiseksi viimeisenä ja lohkon kaksi viimeistä karsii III-divarin voittajan kans ens kauden paikasta kakkoseen

Keskimaan Rautaliigasta putoaa suoraan kaksi viimeistä kolmoseen. Sarjan kolmanneksi viimeinen karsii kolmosen voittajan kanssa ensi kauden paikasta kakkoseen.

Muik Hockey helpotti hieman tilannetta voittamalla tänään Vaasassa Red Ducks Teamin maalein 3-4.
 

scholl

Jäsen
Miksi käytännössä jokaisen pelaajan kohdalle on syntymäkaupunkikohtaan merkitty kaupungin ruotsinkielinen nimi, jopa ulkomaalaisille pelaajille?

nykarleby on ruotsinkielinen joukkue? Kyllähän täällä puhutaan Tukholmasta, Lontoosta, Berliinistä, Pariisista, Moskovasta jne. eli kaupunkien suomenkielisistä nimistäkin, eikä esim. Londonista tai Stockholmista.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyseisellä seuralla on perinteitä ulkomaalaisvahvistuksista jo vuosia sitten. Leon isä Alexander Komarov pelasi samaisessa seurassa 80-luvun loppupuolella useamman kauden ja oli jokseenkin pitelemätön alasarjoissa. Muistaakseni isällä oli pelikokemusta NL:n pääsarjasta.

Komarovin faijahan tuli Vaasan Sportiin kiekon perässä ja muuttivat sitten myöhemmin noille seuduille kun sattui vaihtamaan lajia ja tekemään sopparin fudiksen ykkösdivariin. Jonkinlainen multitalentti siis kyseessä. Filip Riska taitaa myös olla MuiKin kasvatteja, Komarovin Leksaa tietenkään unohtamatta.
 

d2uce

Jäsen
Näyttäisi tuo hallikin olevan nimetty Komarovin mukaan.
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Komarovin faijahan tuli Vaasan Sportiin kiekon perässä ja muuttivat sitten myöhemmin noille seuduille kun sattui vaihtamaan lajia ja tekemään sopparin fudiksen ykkösdivariin. Jonkinlainen multitalentti siis kyseessä. Filip Riska taitaa myös olla MuiKin kasvatteja, Komarovin Leksaa tietenkään unohtamatta.

Filip on tarkalleen ottaen Lepplax IF:n kasvatteja. Naapuriseurahan tuo on mutta Lepplax on pelannut aikoinaan II-divariakin kun Muik on tahkonnut välillä IV-divarissakin.

Komarov vanhemman futistausta oli itselleni uutta mutta sopii kyllä kuvaan hyvin. Pienikokoinen väkkärähän tuo oli kaukalossakin ja todella taitava. Useamman kerran pelattiin aikoinaan vastakkain ja kova luu oli aikoinaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mites Astasenko on pelannu? Tilastot kertoo että reppu heilunu ainakin kivasti:
77 ASTASENKO Kaspars Muik Hockey 8ott 9 + 4 = 13

Viivamiehen paikaltako kaveri on maalinsa nakuttanut? Ens kaudeksi isompiin ympyröihin..? :)
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
MUIK jäi Kaspars Astasenkon viimeiseksi jääkiekkojoukkueeksi. Rauha hänen sielulleen, lähtö oli liian aikainen kun ikää oli vasta 37 vuotta.

Mikään uutinen ei ole kertonut kuolinsyytä ? Joku onnettomuus ?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
MUIK jäi Kaspars Astasenkon viimeiseksi jääkiekkojoukkueeksi. Rauha hänen sielulleen, lähtö oli liian aikainen kun ikää oli vasta 37 vuotta.

Mikään uutinen ei ole kertonut kuolinsyytä ? Joku onnettomuus ?

"Kuollut äkillisesti" viittaisi vähän itsemurhaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tänään tuli nähtyä tämä sakki Raahen jäähallissa ekaa kertaa. Kaksi ja puoli erää jaksoivat kyydissä, sen jälkeen kotijoukkueen kokemus ja rutiini kovista peleistä alkoi näkyä. 8-3 oli lopputulos. Vieraiden paras osa oli Andre Smulterin johtama ykkönen, jonka kanssa Raahe-Kiekkokin sai olla varuillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös