Kumpi on sinulle tärkeämpää: seurajoukkueesi vai maajoukkueen menestys?

[Gags]

kaizu kirjoitti:

Mielummin IFK:n voitto ensimmäisestä puolivälierä-pelistä, kuin Suomen voitto MM-finaalista.

Vaikka ensimmäisestä puolivälieräottelusta voitto tulisikin, jos sarja hävitään 4-1, niin ei minun kohdalla pettymystä juurikaan lievennä. Tällaisessa tapauksessa Leijonien voitto MM-finaalissa ehkä kuitenkin tarjoaisi vähän balsamia haavoille.

[Ralph]

HPK:n säilyminen liigassa on suurempi asia kuin MM-kulta Suomelle. Se kertoo jotain omasta näkemyksestäni kisoista.

[Musta Nuoli]

Miksi kysymyksenasettelussa lukee seurajoukkue, mutta äänestysvaihtoehdossa liigajoukkue? Minua ei kiinnosta minkään liigajoukkueen kohtalo tai olemassaolo vittuakaan verrattuna maajoukkueen olemassaoloon ja menestykseen, mutta jos kysyttäisiin oikeasti sitä seurajoukkuetta eli TuToa, niin sitten prosentit painottuisivat jo eri tavalla.

Edelleen nostaisin maajoukkueen seurajoukkueen edelle, sillä tervehenkisessä kansallismielisyydessä ja ajatuksessa "koko Suomen joukkueesta" (oli tämä ajatus sitten kuinka illuusiota tahansa) on ripaus yhteisöllisyydestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta, joka ainakin hetkeksi alentaa Suomessa olevia luokkarajoja ja kasvavan eriarvoisuuden aiheuttamia skismoja.

Seurajoukkue eli TuTo taas on tärkeämpi eri tavalla, lähes jokapäiväisessä (ainakin kauden aikana) elämässä ja arjessa sekä osana identiteettiä. Meno hallille marraskuisessa räntäkelissä ei ole vastaava elämys kuin vaikkapa MM-kulta tai olympiamitali, mutta se on jotain pitkäkestoisempaa.

Samaan lauseeseen mahtuvat sekä seurajoukkue että maajoukkuevalinta:

Olen suomalainen TuTon mies.

[Musta Nuoli]

Ajattelin pohtia tätä voittojen kautta, mutta suomalaisen kiekkokannattamisen jaloihin periaatteisiin kuuluu pohtia kannatusta häviöiden kautta. Eli milloin seurajoukkueen kauden päättyminen kirpaisee enemmän kuin maajoukkueen häviö?

Tässä muutama valittu vuosi:

1994: TuTo nousi SM-liigaan. Silti tästä vuodesta muistan ikuisesti sen vitun rankkarikisan MM-kisoissa, jossa "Mika Nieminen epäonnistuu, Luc Robitaille onnistuu, Kanada on maailmanmestari". Kanada-vastenmielisyyteni sai tästä ottelusta varsin paljon rakennusmateriaalia, ja seuraavina vuosina näillä rakennustarpeilla rakentaisi jo kartanon.

1995: MM-1995 nevö foget! MM-kulta tämän vuoden ylivoimaisesti tärkein kiekkomuisto, vaikka TuTon liigakausikin tarjosi hyviä muistoja mm. NHL-pelureista (Teppo Numminen, tuo TuTon mies) ja siitä, kuinka TuTo-TPS -paikallispelissä tuli tappelu ja ylimielistä Saku Koivua leivottiin turpaan. MM-kultavuodesta huolimatta TuTon kausi viimeistään sinetöi TuTo-kannattajuuden elinikäiseksi, jos ei se sitä vielä ollut.

1996: Tästä vuodesta muistan karvaat tappiot ja TuTon tippumisen liigasta liiankin elävästi. MM-kisojen tappio ei tunnu missään.

1997: Muistan kiekkokaudesta Turun kotikisat ja seuraamani Latvian ottelut Turkuhallista. TuTon divarikaudesta ei juuri muistikuvia, Suomen putoaminen MM-kisoissa ei herätä myöskään enää mitään tunteita.

Niiden kaksiosaisten MM-finaalien häviöt vituttivat yllättävän vähän, lähinnä tunnetilana oli tympeys. Suomi sai mitä ansaitsikin, kun ei tehnyt yhtään maalia Ruotsia vastaan kahdessa ottelussa, ja Tsekkiä vastaan jatkoaikamaali söhellettiin ihan itse. Ei jäänyt mielikuvaa, että olisi tapahtunut vääryys kun tuli vain hopeaa. Sen sijaan kauden 1999 vaiheista muistan edelleen elävästi legendaarisen divarin pudotuspelisarjan Kärpät-TuTo, jossa TuTo pudotti "ylivoimaisen" liiganousua havittelevan kärppäjoukkueen maan pinnalle ja murskasi näiden haaveet noususta. Vuoden 2001 keväältä taas muistan katkerasti ensimmäisen Mestis-kauden viidennen ja ratkaisevan finaalin Turussa, jossa Jukurit voitti mestaruuden vieraissa.

Vuoden 2003 keväällä TuTo pelasi huonoimman kautensa vuosiin, mutta tätä en enää muista tai muistele, sillä vuoden 2003 elävin, karmaisevin ja ikinä unohtumaton kiekkomuisto on omien kotikisojen häviö Ruotsille 5-6. Tätä ei yksinkertaisesti voi unohtaa, koskaan. Ei, vaikka kuinka haluaisi.

Vuoden 2008 TuTon mestaruuskevät oli ja on unohtumaton kokemus. Koko kausi oli mahtavaa menoa alusta loppuun, ja mestaruus oli sen kruunu. Tärkeimpiä kiekkokausia minulle henkilökohtaisesti, ja omanlaisensa huipentuma. Tuona vuonna Suomikin voitti pronssia Kanadan MM-kisoista nollapelillä Ruotsia vastaan, mikä oli kelpo saavutus sekin, mutta TuTon mestaruus menee muistoissa kirkkaasti edelle.

Vuoden 2011 TuTo-kevään ankea, surkea ja sarjakarsintoihin johtanut taival sai tuntemaan itsensä masokistiksi, kun aina sai poistua hallilta tappio niskassaan. Paska kausi, jota ei huvita enää muistella. Sen sijaan MM-kisojen välieriä ja finaalia kelpaa muistella, pitkästä aikaa aito ja puhdas ilon tunne, kun 16 vuoden kärvistely vihdoin päättyi ja toinen MM-voitto oli tosiasia.

Kuten ylläolevasta huomaa, niin jonain vuosina seurajoukkue on ollut maajoukkuetta tärkeämpää, joinain vuosina seurajoukkueen alavireisyys ei ole kovin pitkään jaksanut harmittaa. Joskus maajoukkueen tappio aiheuttaa elinikäisiä traumoja, joskus taas ne aiheuttavat lähinnä "oho, näin nyt kävi"-tyyppisen olankohautuksen ja lähinnä yhden illan kestävän lievän vitutuksen.

Sen skenaarion haluaisin mielelläni kokea vaikkapa ensi kaudella, että joutuisin tosissani pähkäilemään, mikä tuntuu parhaimmalta: TuTon yllätysnousu takaisin SM-liigaan vai MM-kulta. Ei vaan, ei tuossa mitään miettimistä olisi, TuTon liiganousu veisi voiton niin MM-kullasta kuin World Cupista yms. Jos olisi kaudesta 2014 vertailtavana samainen liiganousu ja Suomen olympiakulta, niin sitten saisikin jo miettiä missä on maa ja missä taivas.

[jyppimies-82]

Oman seuran.
Sen jälkeen kun Suomi voitti -95, ei omassa mielessä millään arvokisamenestyksellä ole mitään merkitystä, ellei Suomi sitten voita kultaa kisoissa, joissa on kaikki maailman parhaat paikalla.

[koukku]

JYP tulee kyllä kilometrin edellä, itse asiassa toivoin äsken Slovakian voittoa.

[ernestipotsi]

GaDa kirjoitti:

HPK:n säilyminen liigassa on suurempi asia kuin MM-kulta Suomelle. Se kertoo jotain omasta näkemyksestäni kisoista.

Se kertoo myös jotain HPK:n tulevasta kaudesta...

Olen näköjään aiemminkin tähän vastannut, mutta edelleenkin seurajoukkue. Omaa jengiä tulee seurattua koko kausi ja vähän päälle. Jokaisen runkosarjapelin rosteri tulee tsekattua ennen peliä ja jokainen muutos edellispeliin verrattuna huomattua. Pelejä jaksaa myös analysoida loppuvihellyksen jälkeen ja spekulointi hankinnoilla/siirroilla/treideillä ym on mielenkiintoista.

MM-kisoja en voi väittää seuraavani negatiivisesti, mutta ihan oikeasti ei kiinnosta että pelaako esim. nelospakkiparissa joku Joonas Järvinen vai Rainer Ala-Mutanen. MJ-pelit ovat yksilöiden pelejä, joissa mielenkiinto pyörii nykyisten ja entisten HIFK-pelaajien sekä muuten mielenkiintoisten pelaajien ympärillä.

Muutaman kerran olen kiertänyt Eurooppaa MM-kisojen perässä. Ihan mukavia tapahtumia ovat olleet, tosin reissujen pääpaino on ollut hauskanpidossa kavereiden kesken. MM-kisat (ei suomessa) on hyvä tekosyy saada passiiviset kaverit reissuun matkaseuraksi.
HIFK/NHL-pelejä katson mielummin yksin tai korkeintaan semiasiantuntevien (hyi vittu mikä sana) tyyppien - vaikkakin sitten ihan ennestään tuntemattomien - kanssa. Nordiksella tulee toisinaan höpöteltyä matsista itselle tuntemattomien tyyppien kanssa ja useimmiten niiden kanssa saa mielenkiintoisemmat keskustelut aikaan kuin omien frendien kanssa. Ties vaikka olisin joihinkin palstatovereihinkin joskus törmännyt

[sekolust]

Periaatteessa pitäisi vastata Jokerit. Seuran toimintaa tulee seurattua aktiivisesti lähes ympäri vuoden, pois lukien toki kesän hiljaisimmat hetket. Joukkue on kasassa aina hyvän aikaa vuodesta ja matka kohti tavoitetta on pitkä. Maajoukkueen osalta joukkue on kasassa pari viikkoa ja kyseessä on nopea rutistus, jossa yksi tuomarivirhe voi olla ratkaiseva juttu.

Toisaalta maajoukkueen armottomampi otteluohjelma aiheuttaa sen, että tunneskaalat voivat olla korkeammalla tappion hetkellä. Mun mielestä on helpompi hävitä välierissä otteluvoitoin 4-1 kuin puolivälierissä 2-1 yksittäisen pelaajan henkilökohtaisen virheen takia. Voittoa tosin osaa arvostaa enemmän pitkän sarjan päätteeksi, silloin ei jää jossiteltavaa vaan voi tyytyä olemaan paras.

Jokerien kanssa meininki on vähän kuin perheen kanssa oleilu, maajoukkue yhden illan pano. Jälkimmäinen voi aiheuttaa muutaman päivän tai jopa viikon ajan suuria väristyksiä, mutta loppujen lopuksi se oma perhe on tärkein.

[Ralph]

ernestipotsi kirjoitti:

Se kertoo myös jotain HPK:n tulevasta kaudesta...

En puhunut tulevasta, vaan tästä kaudesta. Vaikea vertailla toukokuussa 2012 kevään 2013 MM-kisoja SM-Liigakauteen 2012-13.

[BitterX]

Ehdottomasti seurajoukkueen menestys on paljon tärkeämpää.

Ei minua hetkauttanut juurikaan viime kevään maailmanmestaruus, vaikka olin tuolloin Bratislavassa (oli helppoa, kun asuin tuolloin siinä kulmilla). Ei edes tehnyt mieli ottaa känniä - olihan sunnuntai. Juhlimiset jäi siihen, että kävin syömässä maailmanmestaruuden kunniaksi.

Ei minua sen kummemmin hetkauttaisi mikään olympiakulta parhaimmilla mahdollisilla joukkueilla.

Maajoukkueen kannattaminen ja MM-kisojen sekä olympialaisten seuraaminen on semmoista hauskaa viihdettä. Seurajoukkueen kanssa mennään aivan eri tunnetasolla.

[Sakari78]

Seurajoukkue aivan ehdottomasti, ei kahta kysymystäkään. Seurajoukkueeseen on kasvettu ja eletty mukana koko elämä. Maajoukkue on vain mukava bonus kauden päätteeksi, mutta Leijonien menestys tai menestymättömyys ei yöunia vie.