MM 2015: Suomi

  • 689 941
  • 3 037
Tila
Viestiketju on suljettu.

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Avataampa ajan kuluksi tällainen ketju. Kisoihinhan on vielä rutkasti aikaa, mutta mahdollisen kisajoukkueen spekulointi on aina mukavaa.

Vuoden 2015 turnaus järjestetään Tshekissä, Prahan ja Ostravan kaupungeissa. Leijonat pelaa alkulohkon ottelunsa Ostravassa ČEZ Arénalla. Hallin kapasiteetti on 9568 katsojaa. Turnauksen toinen halli on Prahan O2 Arena, johon mahtuu 17 360 katsojaa. Tuolla areenalla pelataan välierät, pronssiottelu ja finaali.

Jotain juttua oli liikkeellä, että turnauksessa palattaisiin vanhaan peliformaattiin(neljä alkulohkoa, jatkosarja jne..), mutta ilmeisesti kisat kuitenkin vedetään samalla formaatilla kuin parina edellisenä vuonna.

Turnaus alkaa viikkoa aikaisemmin kuin tänä vuonna, eli pudotuspeleistä tuskin hirveästi NHL-apuja tulee, joten mahdolliset änäripelaajat tulevat pitkälti pudotuspeleistä ulos jääneistä joukkueista. Lukuisat Suomen joukkueen avainpelaajat siirtyvät NHL:ään tulevaksi kaudeksi, joten nyt on tarjolla näyttöpaikkaa uusille tähdille. Onkin todella mielenkiintoista nähdä keitä joukkueessa lopulta pelaa.

Henkilökohtaisesti en usko, että ainakaan Jori Lehterää kisoissa nähdään. Blues on kitenkin viime kausina ollut melko varma pudotuspelijoukkue. Komarovista ja Konnastakaan en oikein tiedä. Toronto varmasti hamuaa pudotuspeleihin enemmän kuin koskaan, kun niin niukasti tämän kevään pleijareista jäivät ulos. Timonen, Koivu, Salo voidaan jo tässä vaiheessa unohtaa. Sen sijaan mm. nimet Markus Granlund, Iiro Pakarinen, Haula, Keränen ovat ihan mahdollisia. En myöskään laskisi Päällikköä laskuista pois jos Nashville ei jatkoon pääse. Rinnekkin varmaan haluaisi kirkastaa hopeamitalinsa.

Mutta tässä vaiheessa on aika mahdotonta sanoa ketä änäripelaajia siellä pelaa, kun loukkaantumisiakin varmasti tulee, mutta kuten sanoin: spekulointi on aina mukavaa :)
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Suomen runko tulee todennäköisesti kokemaan suuren muutoksen, koska monet KHL:n huippuihin lukeutuneet suomalaiset ovat lähteneet kokeilemaan onneaan rapakon toisella puolen. Näillä näkymin ensikertalaisia saattaa olla saman verran ensi vuoden kisoissa, kun oli nyt 2014. Minskin suhteen Suomi myös koki paljon huonoa onnea, sillä monet kv-tason puolustajat eivät päässeet syystä tai toisesta edustamaan leijonia V-Venäjän kisoihin. Hyökkääjien tasostakin voidaan olla montaa mieltä, mutta maalivahtipelillä pääsee ihan oikeasti todella pitkälle, kuten tänä keväänä nähtiin.

Suomi ei tule kaatumaan maalivahteihin, mutta tuleva kassari on suuressa roolissa, kun mietitään mitalisijoja. Jos ennustukseni käy toteen ja Suomi saa jälleen kokoon nuorehkon ensikertalaisryhmän on Suomella oltava kisojen absoluuttisesti paras maalivahti, jos kirkkainta mitalia tavoitellaan.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Suomellahan saattaa olla ensi kaudella kova ketju Florida Panthersissa (Jokinen - Barkov - Bergenheim) mistä olisi ykkösketjuksikin asti jos joukkue vain jää tapansa mukaisesti ulos play-offeista. Päällikkö ja melkein kuka tahansa änärissä ykkösveskana pelaava, niin mahdollisuudet on vaikka mihin. Saros ja Koskinen taitavat jatkaa Euroopassa? Runko menee eittämättä uusiksi mutta koviakin nimiä voi tulla mukaan jos ei ole ihan kauheaa loukkaantumissumaa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onko kenelläkään tietoa koska liput tulevat ensi kevään kisoihin myyntiin? Tai tietoa otteluohjelmasta?

Kyselin tuolta iihf:n kautta samaa ja sain kisaorganisaattorilta vastauksen kesäkuussa, että kaikki joukkueet hyväksytään kisoihin kuun vaihteesa jonka jälkeen melko pikaisesti julkaistaan otteluohjelma. No sitä ei vielä missään näy, mutta tuosta vastauksesta päätelleen sen voisi kohta olettaa ilmaantuvan.

Ostravassa on muuten majoituksia hemmetin huonosti tarjolla. Itsellä kun ei vaatimustaso majapaikasta ole suuri niin sellainen on saatu hommattua. Prahasta löytyi paremmin, mutta sielläkin näyttäsi paikat vähenevän.
En sitten tiedä tuleeko noita uusia majoituspaikkoja jonkun ajankuluessa näille bookkaussivustoille lisää. Hotellit tosin tällä hetkellä ilmoittelivat suoraankin "ei oota."
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Suomen lohko voi osoittautua joko täydelliseksi satutaipaleeksi tai aivan helvetin hankalaksi. Slovakia, Norja, Tanska ja jopa Valko-Venäjä voivat saada todella kovat rosterit kasaan, jos kaikki menee heidän kannaltaan nappiin. Toisaalta taas, jos kyseiset jengit eivät saa kunnon rostereita kasaan ja Venäjän tiimi viettää mestaruuden jälkeistä perinteistä välivuotta niin Suomi marssii letkeästi lohkovoittoon.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Barkovin voisi laskea jo melkeinpä varmaksi tapaukseksi, jollei loukkaannu. Sanoi muistaakseni Sotshin jälkeen että Minsk kiinnostaa, ja tuskin se into pelata Leijonissa on mihinkään hävinnyt kesän aikana. Bergenheimiä ei sen sijaan tunnu maajoukkue enää kiinnostavan.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Barkovin voisi laskea jo melkeinpä varmaksi tapaukseksi, jollei loukkaannu. Sanoi muistaakseni Sotshin jälkeen että Minsk kiinnostaa, ja tuskin se into pelata Leijonissa on mihinkään hävinnyt kesän aikana. Bergenheimiä ei sen sijaan tunnu maajoukkue enää kiinnostavan.

Barkov on kaikkea muuta kuin varma. Viime keväänä kisamatka estyi kun Sochissa sattunut loukkaantuminen pelästytti Floridan eväämään kisamatkan. Näin käynee myös ensi keväänä mikäli Florida sattuisi putoamaan playoffeista.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Barkov on kaikkea muuta kuin varma. Viime keväänä kisamatka estyi kun Sochissa sattunut loukkaantuminen pelästytti Floridan eväämään kisamatkan. Näin käynee myös ensi keväänä mikäli Florida sattuisi putoamaan playoffeista.

Mitenkäs se loukkaantuminen vaikuttaa Prahan kisoihin osallistumiseen? Jos Barkov on kunnossa, niin miksi Florida ei häntä kisoihin päästäisi?
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Täytyy muistaa, että Barkov ei pelannut NHL:ssä yhtään ottelua Sotshin kisojen jälkeen. Eli loukkaantuminen vaikutti siten myös NHL-peleihin. Tuossa tilanteessa on ihan ymmärrettävää, ettei lähde MM-kisamatkalle.

Esimerkiksi Huberdeau ja Gudbranson pelasivat MM-kisoissa, joten ei joukkueen nuorille pelaajille estettä kisojen suhteen aseteta, jos muuten on kunnossa.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Luongon avulla Florida voi jopa selviytyä pudotuspeleihin. En pitäisi suurena ihmeenä, jos Luongo torjuisi Panthersin pudotuspeleihin, onhan kaveri edelleen maailman (ja NHL:n) parhaimpia kassareita.

Mutta jos lähdetään ajatuksesta, että Florida jää pudotuspelien ulkopuolelle on Barkov, ja erittäin innokkaasti Suomea aiemmissa arvokisoissa edustanut Jussi Jokinen todennäköisesti mukana MM-kisoissa.
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Barkovin voisi laskea jo melkeinpä varmaksi tapaukseksi, jollei loukkaannu. Sanoi muistaakseni Sotshin jälkeen että Minsk kiinnostaa, ja tuskin se into pelata Leijonissa on mihinkään hävinnyt kesän aikana. Bergenheimiä ei sen sijaan tunnu maajoukkue enää kiinnostavan.

Alexander Barkovin tuloa mömmöm-kisoihin ei voida pitää todellakaan varmana.

Florida on tehnyt nyt kesällä aika radikaaleja muutoksia rosteriinsa ja on pitkästä aikaa jopa potentiaalinen playoff-joukkue. En sitten tiedä tarkoititko juuri sitä että mikäli Florida ei selviydy playoffeihin, niin tällöin Barkovin "voisi laskea jo melkeinpä varmaksi tapaukseksi". Lisäksi tulee muistaa että Florida pitää häntä suurena kultakimpaleena. Mikäli löytyy edes pientä vaivaa niin olisi sulaa hulluutta päästää Sasha Eurooppaan pelaamaan jotain höntsökisoja. Höntsäkisa-termi siitä johtuen että kyseessä kuitenkin vuonna -95 syntynyt poikkeuksellinen lahjakkuus joka pienen loukkaantumisen alla pelatessaan voisi tuhota jopa koko uransa.

Sean Bergenheim ja Jussi Jokinen sen sijaan saattaisivat hyvinkin liittyä joukkueeseen jopa jos taustalta löytyy pientä vaivaa. En juuri ymmärrä 2010-luvun leijonakiekossa, etenkin sen rosterivalinnoissa, sitä että käytetään argumenttia "pelaajaa eivät maajoukkuepelit kiinnosta". Totta kai suurinta osaa pelaajia kiinnostaa, mutta tulee ottaa huomioon se että kausi NHL:ssä on helvetin pitkä, etenkin jos playoffeihin joukkue päätyy. Kauden ja sen jättämän tyhjyyden tunteen tulisi kiinnostua lennosta Eurooppaan ja kestää suomalaisen median ääliöpitoisia kysymyksiä että miksethetipäättänyttullaehtleireille. Nämä asiat eivät vain pelaajan kannalta ole niin yksinkertaisia mitä liian moni kotimaamme fani luulee.

Lisätään vielä etten ole leimaamassa ketään ylläolevia kirjoittaija kyseiseen laatikkoon. Puhuin lähinnä yleisellä tasolla.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Ei Florida kyllä todellakaan ole edes lähellä todennäköistä playoff-joukkuetta. Joukkue oli viime vuonna liigan toiseksi huonoin joukkue, eikä nuo muutokset todellakaan ole sen mittaluokan tasoisia, että joukkue yhtäkkiä olisikin playoff-joukkue. Toki tuo atlantin divisioona itsessään sen tekee hieman helpommaksi (koska siellä on Buffalo ja melko rajusti heikentynyt Ottawa sekä myös kestokeskinkertainen Toronto), mutta ei Jokinen, Bolland ja Luongo todellakaan vielä kesää tee. Gilbert <-> Mitchell muutoskin on korkeintaan lateraalinen.

Onhan kaikki mahdollista, mutta kyllä se jo pienoinen ihme olisi.
 

Penan klooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
IIHF:lle laitettu mailia.

Katotaan mikä tilanne.

Lähinnä kun tuonne Prahaan nyt tulee lähdettyä, saisi lentoliput, matsiliput jne. heti kärkeen. Ei tarvitse sitten arpoa.

-Penan klooni-
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
yhteystieto

Alla ote minulle saapuneesta sähköpostista, jos joku haluaa kisoista tässä vaiheessa jotain kysellä. Luulen, ettei tässä ole mitään pahaa tuota yhteistietoa jakaa kun se varmasti on julkinen ja ensimmäinen lainattu lause kertoo oleellisen.

"
In case any more questions, don´t hesitate to contact us.


Tereza Kobzová
General Secretary Assistant
2015 IIHF Ice Hockey World Championship Organizing Committee
Czech Ice Hockey Association

e-mail: tereza.kobzova@iihfworlds2015.com"
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Lähinnä kun tuonne Prahaan nyt tulee lähdettyä, saisi lentoliput, matsiliput jne. heti kärkeen. Ei tarvitse sitten arpoa.

-Penan klooni-

Hoida majoitus hyvissä ajoin. Prahassa tietty on sen palvelun tarjoajia pilvin pimein ja tilannetta varmasti helpottaa jos on pieni porukka tai yksi/kaksi lähtijää. Me varailtiin kuuden hengen porukalle majoitus välille 13.-18.5. kun oletusarvoisesti tuolla välillä (14.-17.) loppupelit pelataan Prahassa.
Oli hyviä vaihtoehtoja mutta olen tässä seurailut noita helpoimpia varaussivustoja niin aika moni noista hyvistä vaihtoehdoista on jo kadonnut.
Jossain vaiheessa tulee sitten paketit ja vastaavat matkailutarjonnat, mutta varmasti Prahan majoituskapasiteetista on jo suuri osa kiintiöity matkanjärjestäjille.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Sitten matsilippuja kyttäämään välieriin.

Eilisen tiedon mukaan näin...

"Ticket sale start is scheduled for the autumn months (apx. November). The exact date of the beginning of ticket sale and the way of reaching the tickets from abroad will be published through the official website Home and the media within this summer." (tuosta linkistä aukeaa iihf kotisivu)

ja näin...

"The Organizing Committee is currently heavily engaged in creating pricing policy. The price of tickets is not yet precisely determined. Organizers would like to take into account the game schedule as soon as it will be finally approved by both the International Ice Hockey Federation, as well as participants from all participating countries."

vastaukset tulivat tuolta Terezalta.
 
Mutta jos lähdetään ajatuksesta, että Florida jää pudotuspelien ulkopuolelle on Barkov, ja erittäin innokkaasti Suomea aiemmissa arvokisoissa edustanut Jussi Jokinen todennäköisesti mukana MM-kisoissa.

En sitten tiedä tarkoititko juuri sitä että mikäli Florida ei selviydy playoffeihin, niin tällöin Barkovin "voisi laskea jo melkeinpä varmaksi tapaukseksi".

Joka vuosi sama juttu: ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että MM-kisojen alkaessa NHL:ssä pelejään jatkaisi vielä 16 joukkuetta. Näinhän se ei ole. Ensi keväänäkin MM-kisojen alkaessa NHL:n pudotuspeleissä on mukana enää kahdeksan joukkuetta, eli 22 joukkueen pelaajat ovat käytettävissä jo kisojen alkaessa. Ja Panthersin selviytyminen pudotuspelien toiselle kierrokselle on hyvin epätodennäköistä, vaikka millaisin värilasein asiaa katselisi.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Joka vuosi sama juttu: ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että MM-kisojen alkaessa NHL:ssä pelejään jatkaisi vielä 16 joukkuetta. Näinhän se ei ole. Ensi keväänäkin MM-kisojen alkaessa NHL:n pudotuspeleissä on mukana enää kahdeksan joukkuetta, eli 22 joukkueen pelaajat ovat käytettävissä jo kisojen alkaessa. Ja Panthersin selviytyminen pudotuspelien toiselle kierrokselle on hyvin epätodennäköistä, vaikka millaisin värilasein asiaa katselisi.

En usko, että "ihmiset" näin kuvittelevat. Totuus nyt vain on se, että mitä pidemmälle esim. Florida kauttaan jatkaa sitä epätodennäköisempää em. joukkueen pelaajien pelaaminen MM-kisoissa on. Uskoisin, että ihmiset eivät vain halua laskea pelaajien varaan, jotka kuitenkin pelaavat lähes 90 peliä, ja joiden olisi tämän pelimäärään päälle vielä tultava pikimmiten toiselle puolelle maapalloa jatkamaan lätkänpeluutaan.

Nopeasti laskettuna Korpikoski (2010), Filppula (2012), Granlund (2013) ja Haula (2014) ovat tulleet edustamaan Suomea MM-kisoihin suoraan pudotuspeleistä. Ei tuo ole mielestäni sellainen saldo, että sen varaan kannattaisi laskea. Myös kynnys päästää pelaajia MM-kisoihin seurojen osalta kasvaa, kun kausi pitenee. Samaan aikaan myös loukkaantumisen mahdollisuus kasvaa myös. Saa olla kyllä todellinen fanipoika, jos laskee pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella putoavat suomalaispelaajat automaattisesti Suomen kisajoukkueeseen, kun realismia lienee se, että Suomi saa ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta yhden pelaajan, jos edes sitä yhtäkään.
 
Saa olla kyllä todellinen fanipoika, jos laskee pudotuspeleissä ensimmäisellä kierroksella putoavat suomalaispelaajat automaattisesti Suomen kisajoukkueeseen

Saa olla kyllä todellinen fanipoika, jos laskee pudotuspeleistä ulos jäävien joukkueiden suomalaispelaajat automaattisesti Suomen kisajoukkueeseen.

Nopeasti laskettuna Korpikoski (2010), Filppula (2012), Granlund (2013) ja Haula (2014) ovat tulleet edustamaan Suomea MM-kisoihin suoraan pudotuspeleistä. Ei tuo ole mielestäni sellainen saldo, että sen varaan kannattaisi laskea.

Kuinka paljon tuolta ajanjaksolta löytyy pelaajia, joiden kohdalla on syytä olettaa, että nimenomaan se yksi kierros pudotuspelejä oli este kisamatkalle (vuosi 2013 ei muuten työsulun vuoksi ole tässä suhteessa lainkaan verrannollinen ensi kevääseen)? Esim. tänä vuonna lauluun lähti eka kiekalla kolme suomalaista kenttäpelaajaa: Filppula, Salo ja Timonen. Eipä heidän MM-kisamatkaansa tainnut yksi pleijarikierros vaikuttaa yhtään mitään.

Uskoisin, että ihmiset eivät vain halua laskea pelaajien varaan, jotka kuitenkin pelaavat lähes 90 peliä, ja joiden olisi tämän pelimäärään päälle vielä tultava pikimmiten toiselle puolelle maapalloa jatkamaan lätkänpeluutaan.

Todellisuudessa kyse on siitä, että ihmisten ajatusmalli on jämähtänyt menneille vuosikymmenille, eivätkä he ole panneet merkille sitä, että MM-kisojen ajankohtaa on hivutettu pikkuhiljaa aina pidemmälle kevääseen. Toki ensi vuonna pelataan huomattavasti aiemmin kuin tänä vuonna.
 
Viimeksi muokattu:

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Joka vuosi sama juttu: ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että MM-kisojen alkaessa NHL:ssä pelejään jatkaisi vielä 16 joukkuetta. Näinhän se ei ole. Ensi keväänäkin MM-kisojen alkaessa NHL:n pudotuspeleissä on mukana enää kahdeksan joukkuetta, eli 22 joukkueen pelaajat ovat käytettävissä jo kisojen alkaessa.

Voin myöntää kuuluneeni tuohon joukkoon. Monesko päivä NHL:n pudotuspelien ensimmäinen kierros tulee viimeistään päätökseen? Kisathan alkavat ensimmäinen toukokuuta.
 
Voin myöntää kuuluneeni tuohon joukkoon. Monesko päivä NHL:n pudotuspelien ensimmäinen kierros tulee viimeistään päätökseen?

Ei tuohon pysty kukaan vastaamaan, sillä NHL:n pudotuspeleistä ei julkaista mitään alustavia aikatauluja toisin kuin esim. SM-liigassa. Mutta NHL:n runkosarja päättyy 11. huhtikuuta, joten olisin valmis lyömään aika ison summan vetoa siitä, että ensimmäinen pleijarikierros päättyy huhtikuussa. Sweeppauksen uhreiksi joutuvilla joukkueilla pelit loppuvat suunnilleen 22. huhtikuuta, ja game seveniin etenevät sarjat ovat ohi viimeistään 30. huhtikuuta, mikäli yksikään sarja ei kestä yli viittätoista päivää (tällä vuosikymmenellä yksikään sarja ei ole kestänyt).
 
Viimeksi muokattu:

Kärkiminttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitten matsilippuja kyttäämään välieriin.

Onko kellään heittää hyviä veikkauksia millä haminoilla halvimmat lippuhinnat noihin välierä- / semi-finaali- / finaali-peleihin tulee pyörimään? Minskissä ne oli jossain 200 euron kieppeillä (koko setti), mutta mikähän on lippujen hintataso Tsekeissä yleensä?
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Onko kellään heittää hyviä veikkauksia millä haminoilla halvimmat lippuhinnat noihin välierä- / semi-finaali- / finaali-peleihin tulee pyörimään? Minskissä ne oli jossain 200 euron kieppeillä (koko setti), mutta mikähän on lippujen hintataso Tsekeissä yleensä?

Ainakin Prahassa lippujen hinnat oli todella halvat Extraliigan matsissa, olisiko ollut vain muutama euro per lippu, kun kävin siellä kolmisen vuotta sitten. Saattaa olla, että maksoivat jopa vähemmänkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös