Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 2014–2015

  • 281 012
  • 856

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Mielenkiintoista nähdä, millainen jengi on ensi vuoden kisoissa. Ketjun avaus on parempi suorittaa aikaisin kuin myöhään.

Tämän vuoden jengistä mahdollisia kisapelaajia ovat seuraavat nimet:

Maalivahdit:
Ville Husso
Juuse Saros

Puolustajat:
Julius Honka

Hyökkääjät:
Juuso Ikonen
Saku Kinnunen
Artturi Lehkonen
Aleksi Mustonen
Otto Rauhala
(Kasperi Kapanen)

Jos kerran jokaisella on potku riittänyt näihin Ruotsin kisoihinkin, niin eiköhän noista nimistä jokainen ole myös ensi vuonna käytettävissä. Maalivahtikaksikon voi nyt melkein lyödä lukkoon jo tässä vaiheessa, vaikka eihän sitä urakehityksistä koskaan tiedä. Kolmosveskariksi on tyrkyllä esim. Kaapo Kähkönen. Puolustus tulee muuttumaan eniten ja samalla myös varmaankin heikentymään tästä vuodesta. Honka tulee olemaan todella isossa roolissa kiekollisena ykköspakkina ja jengin liiderinä. Atte Mäkinen nyt ainakin lienee jengissä myös, ja luultavasti myös suht isossa roolissa, johtuen pakkitilanteesta. Muita mahdollisia on sitten mm. Mikke Levo, Aleksi Mäkelä, Joonas Lyytinen, Mika Ilvonen ja Matias Pulli. Hyökkäykseen sitten Mikko Rantasta, Aleksi Saarelaa, Julius Nättistä ja Jonatan Tanusta mahdollisesti, ehkä Roope Hintz ja Julius Vähätalo mahtuvat myös riippuen siitä, miten pojat nyt kehittyvät.

Loppuun vielä varmat ketjut, eihän tässä ole kuin vajaa vuosi näihin karkeloihin:

Artturi Lehkonen - Saku Kinnunen - Juuso Ikonen
Aleksi Mustonen - Aleksi Saarela - Kasperi Kapanen
Jonatan Tanus - Roope Hintz - Mikko Rantanen
Joose Antonen - Otto Rauhala - Felix Westermarck
+ Julius Vähätalo

Mikke Levo - Julius Honka
Joni Tuulola - Atte Mäkinen
Alex Lintuniemi - Aleksi Mäkelä
+ Joonas Lyytinen(/Matias Pulli tai muu right)

Juuse Saros
Ville Husso
Kaapo Kähkönen


Saattaapi olla huonompi jengi kuin vähään aikaan, ainakin puolustuksen osalta. Veikkaan, että tulevankin vuoden jengistä jää näitä "liian nuoria" ulos, kuten tänä vuonna esimerkiksi jätettiin Saarelaa ja Rantasta. Ensi vuonna sen uhriksi saattaa jäädä mm. Nättinen.
 

Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers

Kuten kirjoititkin ensi vuoden joukkue heikentyy lähinnä puolustuksen osalta. Toisaalta taas todennäköisesti sekä hyökkäys että maalivahtipeli paranevat, kun pojat ovat vuoden vanhempia. Ainoastaan Teräväistä ja Mäenalaista tulee tämän vuoden kisahyökkääjistä varmuudella ikävä.

Vuosi on pitkä aika pojille mennä eteen päin kiekkoilijana. Esim. kuinka moni osasi ennen kevään U18 kisoja ennustaa Hongan osallistuminen näihin karkeloihin tai kuinka moni olisi uskonut Mäenalasen olevan meidän ykköstykki näissä kisoissa edes jouluaattona.

Tiiviin ja silti kiekolliseen peliin kykenevän puolustuksen kasaaminen tulee olemaan suurin haaste, mutta uskon, että siinä onnistutaan. Uskon, että ensi vuoden pakisto tulee olemaan tasoltaan vähintään yhtä hyvä kuin meillä oli käytössä 2012 kisoissa. Tuolloin pakisto oli kyllä lupaavampi, kun oli monia 94-syntyneitä, mutta alaikäiset eivät tuolloin vielä pystyneet kantamaan tarpeeksi joukkuetta. Näitä kisoja heikompaa puolustusta paikkaa toivottavasti riittävästi se, että ensi vuonna käytössä vuoden vanhemmat Husso ja Saros.

Uskon, että ensi vuonna saadaan jalkeille hyvin tasainen joukkue, josta tulee löytymään tätä vuotta enemmän ratkaisuvoimaa. Niminä nostan jo esille Lehkosen, Ikosen, Kapasen ja Saarelan. Sentterikalusto on ensi vuonna parempi ja tasaisempi, kun 3/4:stä tämän vuoden joukkueesta on myös ensi kaudella edustuskelpoisia. Vastavuoroisesti käytössä oleva yv-osaamisen taso todennäköisesti putoaa, kun Teräväinen ja 94-syntyneet pakit eivät ole enää mukana. Granlundin, Teräväisen ja Barkovin kaltaisten hyökkääjävirtuoosien puuttuessa vaaditaan onnistumisia tasaisemmalta rintamalta kuin mitä toistaiseksi tämän vuoden kisoissa on nähty.

Muistutetaan vielä, että viime keväänä tulevan joukkueen runko otti U18-kisoista pronssiset mitalit.
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Lehkonen - Saarela - Kapanen
Rantanen - Mustonen - Laine
Aho - Kinnunen - Ikonen
Tanus - Rauhala - Lammikko
Hintz

Lintuniemi - Honka
Lyytinen - Mäkinen
Levo - Ilvonen
Mäkelä

Saros
Husso
Kähkönen/Lankinen
 

Schadowan

Jäsen
Lehkonen - Saarela - Kapanen
Rantanen - Mustonen - Laine
Aho - Kinnunen - Ikonen
Tanus - Rauhala - Lammikko
Hintz

Lintuniemi - Honka
Lyytinen - Mäkinen
Levo - Ilvonen
Mäkelä

Saros
Husso
Kähkönen/Lankinen

Puolustus valitettavan huono, mutta Saros seisoo päällään. Hyökkäyksessä on taitoa mielestäni enemmän kuin tänä vuonna, mutta kokoa puuttuu.

Laineen mukanaolo vaatisi liigajengiin murtautumista ja ainakin Tappara-osiossa sen suhteen oltiin epäileväisiä. Sama pätee Kärppien Puljujärveen ja Jokereiden Juoleviin. Ensimmäinen etappi näille kavereille voisi olla 18-vuotiaiden MM:t tänä keväänä, sen jälkeen voidaan puhua vasta 20-v kisoista.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Barkovihan -95:na saa osallistua vielä ensi vuoden kisoihin... noh leikki sikseen.

Laineen suhteen mielenkiintoista nähdä kyllä olisiko ensi vuonna jo eväitä, mutten jaksa uskoa. Asenne se suurin kysymysmerkki kaverin kohdalla. Sen suhteen ilmeisesti tapahtunut parannusta, kuitenkin hyvä muistaa että 16 vuotiaita harvemmin kisoissa näkyy, jos ei puhuta todella poikkeuksellisista pelaajista.

Ennemmin keskittyisin siihen että pääsekö kaveri 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Muistan nimittäin kuinka pari vuotta sitten joku kyseli pääseekö Kapanen seuraaviin U-20 MM-kisoihin(siis viime kertaisiin) ja silloin jo kehotin pistämään jäitä hattuun ja keskittymään ennemmin siihen että seuraa pääsekö U-18 MM-kisoihin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lehkonen - Saarela - Kapanen
Rantanen - Mustonen - Laine
Aho - Kinnunen - Ikonen
Tanus - Rauhala - Lammikko
Hintz
Tämän ikäisten pelaajien kohdalla voisi vielä käyttää etunimiäkin mukana kun eivät ihan niin tunnettuja ole vielä mutta oletan että tarkoitat Kärppien Sebastian Ahoa.

Sebastian Aho on -97 ikäluokkaa joten ei taida vielä ensi vuonna olla Ahon vuoro näissä karkeloissa. Kärppien A-junnuista löytyy esim. -96 syntynyt Antti Kalapudas jota pidän itse hyvinkin mahdollisena jo ensi vuoden kisoihin. Miksei Ahokin mutta näkisin että tällä hetkellä tästä Kärppäparivaljakosta Kalapudas on piirun verran edellä, jo ikänsäkin puolesta.
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Kyllä Sebastian Ahoa tarkoitin. Ehkä kokoonpanossa tuli huomioitua potentiaalia hiukan liikaa, mutta muutaman pelin Kärppien A-junioreilta nähtynä on Aho ollut parempi Kalapudas.

Laine taas tulee todennäköisesti harjoittelemaan liigajoukkueen mukana ensi kesän ja Suomen Gary Robertsin eli Ville Niemisen opastuksessa uskon hänen kehittyvän tarpeeksi U20 kisoihin.

Ei ehkä realistisin kokoonpano, mutta näin haluaisin joukkueen näyttävän vuoden päästä olettaen, että kesän harjoituskausi on onnistunut.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Seuraaviin kisoihin Norjan tilalle nousee siis Tanska. Saksa säilyy siis päätasolla.
 

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Joku nostikin Ilvosen esiin. Yksi mahdollinen ellei jopa todennäköinen nimi ensi vuoden joukkueeseen. Pienikokoinen puolustaja, joka taistelee jokaisen tilanteen loppuun asti. Tilastot ovat tämän kauden osalta komeaa luettavaa. Laitan myös vertailun vuoksi viime kauden tilastot.

12-13 Nuorten SM-sarja 44 peliä 3+11 +/- +18
13-14 Nuorten SM-sarja 32 peliä 12+19 +/- +31

Tietysti ensin olisi päästävä pelaamaan liigaa ensi kaudella, mutta Ilvonen on potentiaalinen nimi.
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Muistaakseni Ilvonen on lähtemässä NCAA:han eli yliopistosarjaan. Toivottavasti hänen pelejään käydään katsomassa, koska on yksi potentiaalisimmista pelaajista (valittiin viime U18 kisoissa Suomen kolmen parhaan pelaajan joukkoon).
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eiköhän tätä vuotta ole jo juhlittu tarpeeksi ja käännetään katseet seuraaviin kisoihin ;)

Lohkot:

A: Suomi, Kanada, USA, Slovakia, Saksa
B: Ruotsi, Venäjä, Tshekki, Sveitsi, Tanska
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Hyviä huomioita monelta ketjussa. Suomen menestystekijät listaan seuraavasti:

(1) Kiven jatko valmentajana. Oli pitkä sopimus tai ei, KHL saattaa kutsua pian. Ja jos kutsuu, toivotaan, että Kale olisi oppinut jotakin valmentajan tärkeydestä menestyksen luomisessa.

(2) Maalivahtien varaan on hyvä rakentaa. Oikeastaan muuta ei tällä hetkellä sitten olekaan.

(3) Sarjajärjestelmä. Jos pysyy nykyisellään, se on ehdottomasti kaikkia haastajia suosiva. Puolivälierissä ratkaisee muukin kuin materiaali.

(4) Joukkueena pelaaminen. Vain huippukoutsi voi saada tämän aikaan.

Haasteet on jo mainittu. Pakkikalusto monta luokkaa heikompi kuin tänä vuonna, ei yhtää huippusentteriä, kapeassa kaukalossa pelaaminen, uusien yllättäjien löytyminen jne.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Muistaakseni Ilvonen on lähtemässä NCAA:han eli yliopistosarjaan. Toivottavasti hänen pelejään käydään katsomassa, koska on yksi potentiaalisimmista pelaajista (valittiin viime U18 kisoissa Suomen kolmen parhaan pelaajan joukkoon).

Aloittaa tosiaan ensi syksynä St. Cloud Staten Yliopistossa, mitä Lehteräkin ehti jossain studiolähetyksessä mainostamaan. Kivi kävi ainakin tämän vuoden kisoihin scouttaamassa OHL:ää, joten kaipa sama reissu on ensi kaudellekin suunnitteilla? St. Cloud sijaitsee toki Minnesotassa, mutta olisihan joukkueella vieraspelejä lähempänäkin Ontariota.

--------------

Lintuniemen, Hongan ja Tanuksen lisäksi kannattaa huomioida muutkin parhaillaan Pohjois-Amerikassa pelaavat, kun löytyisi vaihteeksi valmennus, joka pyrkii kokoamaan sen parhaan mahdollisen nipun niiden tutuimpien ja lähellä pelaavien nimien sijaan.

Puolustukseen olisi tarjolla OHL:stä Oshawan Jimi Kuronen (-95).

Hyökkäykseen QMJHL:stä Chicoutimin Janne Puhakka (-95) ja USHL:än Sioux Cityn Waltteri Hopponen (-96).

Ei hyvin suurella todennäköisyydellä vielä ensi vuoden kisoja ajatellen akuutti nimi, mutta USHL:n Des Moines Buccaneersiin täksi kaudeksi siirtyneen puolustaja Jarkko Parikan (-97) kehitystä kannattanee myös seurailla.
 
Viimeksi muokattu:

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Muistaakseni Ilvonen on lähtemässä NCAA:han eli yliopistosarjaan. Toivottavasti hänen pelejään käydään katsomassa, koska on yksi potentiaalisimmista pelaajista (valittiin viime U18 kisoissa Suomen kolmen parhaan pelaajan joukkoon).

Jaahas. Miten tuo yliopistosarjaan lähteminen on onnistunut menemään täysin ohi. Toivottavasti kehitys jatkuu samanlaisena.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Yksi asia mitä ensivuoden kisoihin kapeassa kaukalossa pitäisi suomalaisten selkeästi parantaa on kiekon kontrollointi ja syöttöjen vastaanottaminen.
Oli hienoa katsoa kuinka ruotsalaiset ja kanadalaiset katkoivat ja ottivat haltuun ilmassa tulevia kiekkoja ja laitojen vieressä sai tulla minkälainen röpelökiekko tahansa, niin ruotsalaisilla ja kanadalaisilla ei ollut vaikeuksia ottaa kiekkoja kontrolliin ja jakaa sitä eteenpäin omille. Suomalaisilla vastaavat tilanteet olivat melkoista arpapeliä, ja usein kiekko päätyikin vastustajan lapaan.

Ensi vuonna kapeassa kaukalossa tilanteet tulevat vielä nopeammin ja aikaa arpomiseen jää vielä vähemmän, joten onko mitään tehtävissä?

Tai mitäpä näistä, voitto tuli tälläkin taitotasolla, joten ehkäpä se on riittävä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kanukkien ja heidän faniensa selitys totaalikonttaamiselle oli, että ei pelattu kapeassa kaukalossa. Tiedä sitten miten kapea tai leveä kau
PHP:
kalo oli, kun Teemu sinne rapakon taakse lähti. Kanukit ja venäläiset kaatuivat puhtaaseen elvistelyyn ja niin myös osittain svedut.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Kuka/ ketkä mahtavat ottaa liiderin roolit Teräväiseltä ja Ristolaiselta? Ilman Teuvoa olisi kisat voineet päättyä karsintamatseihin.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Kanukkien ja heidän faniensa selitys totaalikonttaamiselle oli, että ei pelattu kapeassa kaukalossa. Tiedä sitten miten kapea tai leveä kau
PHP:
kalo oli, kun Teemu sinne rapakon taakse lähti. Kanukit ja venäläiset kaatuivat puhtaaseen elvistelyyn ja niin myös osittain svedut.

En tiedä miten kanadalaisetkaan kehtaa tuollaisen esityksen jälkeen selitellä mitään. Joukkuehan oli totaalisen munaton ja aivan haluton. Paskin Kanada ikinä? Venäläiset nyt kiukutteli joka pelin jälkeen. Ihan sama oliko peli hävitty vai voitettu. Ruotsi oli hyvä, mutta Suomella oli Saros ja se riitti tässä tärkeimmässä pelissä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulevalla viikolla otetaan ensimmäinen askel näitä kisoja kohti, kun Järvenpäässä, Hyvinkäällä ja Riihimäellä pelataan viiden maan turnaus keskiviikon ja sunnuntain välillä. Muut maat on Ruotsi, Sveitsi, Saksa ja Tsekki. Kokoonpano taitaa olla enemmän tyyliä "haastajat", kuten yleensäkin tässä vaiheessa kautta.

Otteluohjelma, Suomen joukkue ja lippuinfo löytyy Leijonat.fi-sivustolta.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Matias Pulli on mielenkiintoinen pakki. Taitava, laukoo hyvin ja on erinomainen luistelija. Mika Ilvonen ja Joose Antonen voisivat olla potentiaalisia kisapelaajia ja ovat varmasti seauraamisen arvoisia mutta en osaa kertoa heistä sen enempää.

Ilvonen on hyvä monipuolinen pakki, joka luistelee hyvin ja pelaa hyvin kiekolla. Laittaisin seurantaan Bluesista myös kaksikon Koivistoinen-Lahtinen, joka on pelannut hyvin A-junnuissa tällä kaudella. Myös pakki Erik Autio ja hyökkääjä Kasperi Ojantakanen ovat pelanneet ihan hyvin tällä kaudella A:ssa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin HIFK-näkökulmasta Panu Mieho on mielenkiintoista nähdä leijonapaidassa. Nuorukainen on nakuttanut aina ehjänä ollessaan pisteitä liukuhihnalta Nuorten Liigassa, mutta loukkaantumiset ovat pilanneet niin viime- kuin tätä kautta. Tällä kaudella, jos liiton tilastoihin voi jo luottaa, on syntynyt 13 pistettä 11 pelissä ja viime kaudella keikkui Kollien sisäisen pörssin kärjessä pitkin syksyä. Kisajoukkueeseen pääseminen kuitenkin vaatinee, että ensi syyskaudella tulisi jo liigapelejä, vaikka tietysti mestaruuden voittaneessa joukkueessakin oli muutama pelaaja, joilla ei ollut käytännössä ollenkaan liigakokemusta.

Kevin Lankinen on ollut ärsyttävän hyvä niissä B- ja A-derbyissä, joita viime kaudella näin. Lienee vahvin haastaja 95 ikäluokasta Saros-Husso-kaksikolle, mutta jos kisoissa ei ole peliaikaa odotettavissa, mielestäni kolmokseksi kannattaa laittaa ennemmin 96 syntynyt Kähkönen.

Otto Rauhala taitaa olla tämän turnauksen ainoa pelaaja mestarijoukkueesta.

Varmaan voisi käydä katsomassa tuota turnausta ainakin sunnuntaina, ehkä keskiviikkonakin. Suomen muut matsit menee ikävästi päällekkäin HIFK:n kotipelien kanssa.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Unohtui mainita vielä Jokereiden Petteri Laakso, joka pelasi hyvin syksyllä katsomissani matseissa. Isokokoinen puolustaja, joka liikkuu melko hyvin ja on aika taitava. Taisi olla yksi parhaista A:n plus/miinuksissa, kun yhdessä vaiheessa tilaston tsekkasin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös