Pesiskausi 2014

  • 202 014
  • 1 007

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eiköhän ole jo aika siirtää siirtospekulaatiot uuteen ketjuun. Enemmän ne kuuluvat kauteen 2014 kuin 2013.

Sotkamon Jymyn tilanne on mielenkiintoinen jälleen lähinnä Jani Komulaisen jatkon kannalta. Riittääkö maestrolle kymmenen mestaruutta vai vieläkö nälkää on kokea uusi haaste uuden pelinjohtajan alaisuudessa? Toivon, että nälkää riittää vielä yhdeksi kaudeksi, jonka jälkeen Mikko Korhonen on saanut pehmeän laskeutumisen uuden pelinjohtajan paikalle ja sen jälkeen voidaan tehdä hieman suurempi nuorennusleikkaus. Komulainen on Jymylle elintärkeä pelaaja vaihto-osaamisensa, johtajuutensa ja hutunkeittotaitonsa vuoksi. Jymy pääsee Komulaisen johdolla lähes aina valitsemaan aloittavan ulkovuoron, eikä sitäkään taitoa sovi väheksyä. Komulainen on kolmen viime kauden aikana hävinnyt varmaan alle kymmenen hutunkeittoa, joten ei se ihan pelkästä tuurista ole kiinni.

Myös Roope Korhosen sopimus on katkolla, mutta Roopecobin lopettamiseen tuskin kukaan uskoo. Lyöjäkuninkuus numerolla lyövänä pelaajana oli jälleen enemmän kuin lähellä ja nälkää pitäisi löytyä hieman alakanttiin menneiden pudotuspelien vuoksi. Jos Roope ei olisi niin loistava koppari, niin melkein toivoisin jonkun junnun tulevan kolmoskoppariksi ja Roopen siirtyvän Komulaisen tapaan jokeriksi, ainakin kokeilumielessä. Toki se vaatisi Jymyltä myös pelityylin muutosta, mutta milloin sitä pitäisi muokata, jos ei pelinjohtajan vaihtumisen yhteydessä?

Ensi kauden sopimustilanne on tällainen:

Antti Hartikainen (2014)
Janne Hyvönen (2014)
Toni Kohonen (toistaiseksi voimassa oleva)
Niko Korhonen (2016)
Topi Korhonen (2015)
Onni Määttä (2015)
Aki Orava (2014)
Immo Rautiainen (2014)
Kosti Rautiainen (2014)
Markus Tuikka (2014)

Lisäksi Joni Rytkösellä ja Roni Vartamalla on sopimukset myös ensi kaudeksi.

Ilman sopimusta siis Saku Hakkarainen, Jani Komulainen, Roope Korhonen, Niilo Piiponniemi ja Jere Vikström.

Näistä, jos lähtee rakentamaan, niin jokaiselle ilman sopimusta olevalle toivoisin tietysti jatkoa. Teemana voisi olla vielä kerran pojat, minkä jälkeen toivoisin lajin kannalta Kohosen ja Komulaisen siirtyvän syrjään ja uusien pelaajien nousevan tilalle. Niin suuria pelaajia kuin nämä kaksi ovatkin, ei se voi olla lajille hyväksi, että yksi seura dominoi vuosikymmenestä toiseen. Sotkamollekin uusiutuminen tekisi varmasti pitkässä juoksussa hyvää. Ensi kauden rosteri riippuu kuitenkin hyvin pitkälti Komulaisesta ja Roopesta. Jos jatkavat, niin joukkue näyttänee hyvin pitkälti samalta kuin tänäkin vuonna. Niilo Piiponniemi lienee ainoa ns. varma lähtijä, vaikkei hänen lähdöstäänkään miltään viralliselta taholta ole tullut mitään tietoa.

Oma fantasiakokoonpanoni olisi:
1 Jere Vikström, ykkösvahti
2 Niko Korhonen, kolmospolttaja
3 Antti Hartikainen, kolmosvahti
4 Roope Korhonen, kolmoskoppari
5 Immo Rautiainen, kakkospolttaja
6 Kosti Rautiainen, kakkosvahti
7 Toni Kohonen, lukkari
8 Aki Orava, sieppari
9 Janne Hyvönen, kakkoskoppari
10 Jani Komulainen, voittaja
11 Topi Korhonen, etenijäjokeri
12 Saku Hakkarainen, etenijäjokeri

Vimpelin Vedon tilannetta katson lukkaripolitiikan kannalta ja se on kyllä mielenkiintoinen.

Hannu Huuskosella taitaa olla sopimusta vielä ensi kausi jäljellä, mutta jokainen meistä tietää, että Huuskosen johtama Veto ei voita Sotkamon Jymyä kolmea kertaa pudotuspelisarjassa. Huuskonen nostaa aina päätään runkosarjassa ja osin jopa pudotuspeleissä, mutta Jymyn kaarta vastaan hänen aseensa jäävät käyttämättä ja kaveri menee kipsiin. Tulee vahinkoväärä, jota seuraa toinen väärä ja yhtäkkiä joku Antti Hartikainen kävelee vapaataipaleen turvin ottelun ratkaisujuoksun. Ei Jymyä vastaan ole varaa antaa yhtään tasoitusta, nyt Huuskonen antoi kahdessa peräkkäisessä ottelussa vapaataipaleet: toisen kotiin ja toisen kolmospesälle. Toivon, että Hannu Huuskonen olisi se lukkari, joka kykenee nostamaan ViVen taistelemaan mestaruudesta tasapäin Jymyn kanssa, mutta en juuri tällä hetkellä näe syytä miksi Huuskonen saisi tasonsa pysymään myös sotkamolaista kaarta vastaan.

Toni Laakso olisi mielenkiintoinen lisä Vedon orkesteriin, sillä hän toisi myös vaihto- ja kotiutusvoimaa numerolla lyövään osastoon. Laakso tosin ei ole irrotettavissa näillä näkymin Kiteeltä, sillä miehellä on vielä vuosi sopimusta ja haluaako itärajan mies Vimpeliin? Pelaajatyypiltään kuitenkin juuri sitä, mitä Veto kaipaisi lautasen herraksi. Huuskosen ensi kauden sopimus hidastaa vimpeliläisten lukkarin vaihto-operaatiota, sillä harvemmin näitä pesäpallossa kesken sopimuskauden pistetään kävelemään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Tahkoon siirtynyt Juha Puhtimäkikin olisi ollut Huuskosta parempi vaihtoehto juuri Vedon lukkariksi. Ainakin puolivälieräsarjan perusteella Puhtimäki oli loistava lukkari myös Jymyä vastaan.

Omat suosikkini Jymy-lukkariksi Toni Kohosen jälkeen ovat juuri mainitsemani Laakso ja Puhtimäki. Molemmat toisivat Jymyn peliin sen höystön, että tulisivat ulkopelissä Kohosen paikalle ja sisäpelissä ainakin osittain Jani Komulaisen paikalle. Molemmat ovat sarjan parhaimmistoa lukkareina ja vähintäänkin hyviä mailamiehiä. Toki nämä herrat ovat jo eläkkeellä, kun Kohonen vielä dominoi Jymyn lautasta, mutta ajatusleikkinä mielenkiintoisia nimiä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Spoilaan jo kauden lopun: Sotkamo voittaa mestaruuden.

Näin asiaan perehtymättömänä, kuinka paljon Sotkamossa pelaa nyt tai on tulossa sellaisia junioreita jotka ovat alunperin muualta, mutta ovat menneet Sotkamon pesislukioon? Eli kuinka iso valtti tuo on ollut Sotkamon menestyksen jatkuvuudessa? Näköjään noita lukioita on nykyisin muitakin lukioita, mutta olen ainakin käsityksessä, että aiemmin ei ollut.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Siirsin tuolta vanhasta ketjusta.

Puhtimäki näytti viime kaudella olevansa erittäin hyvä mailamies, mutta jos nyt yrität selittää, että Vedon pitäisi hankkia lukkari, joka osaisi myös sisäpelin kun nykyinen ei mukamas sitä osaa, niin olet ihan pihalla.

Sinähän tässä taidat olla pihalla, kun lainaamassasi tekstissä lukee, että suosikkini JYMYN uudeksi lukkariksi ovat Laakso ja Puhtimäki. Samat herrat katsastaisin toki myös ViVen hankinnoista päättävänä ihmisenä, mutta eri syistä. Molempiin joukkueisiin herrat kelpaisivat lähitulevaisuudessa siksi, että osaavat hoitaa kotipesän herruuden, mutta Jymyyn myös siksi, että ovat taitavia vaihtajia ja ikävä fakta on, että Jymyn päävaihtaja lopettaa hyvin pian, kenties jo tähän kauteen.

Hannu Huuskonen ei ole riittävä lukkari Suomen mestaruutta tavoittelevaan joukkueeseen, piste. En pidä miehestä ja se heijastuu näkemyksessäni, mutta eihän nyt jukolauta kukaan voi väittää vastaankaan! Totaalijäätyminen kolmena vuonna peräkkäin finaalisarjan huipentuessa. 2011 Kuosmanen käänsi sarjan, kun Huuskonen jäätyi totaalisesti ja Jymy otti ukkoa sisään lentomerkillä koko ajan. 2012 ja 2013 voidaan varmaan jättää mainitsematta, mutta kyllähän tämä 2013 jotenkin iski viimeisen naulan Huuskosen arkkuun. Jymy sai muuten tällä kaudella kaksi juoksua Vetoa vastaan vapaataipaleilla. Muistan Jymyn vastustajien saaneen yhden vapaataivaljuoksun viimeisen x vuoden aikana Jymyä vastaan, kun Mikko Lahtisen syöttö tuomittiin asennottomaksi välierissä 2010.

Joten jos nyt hommaisitte ensin sinne Sotkamoon sellaisen miehen lautasen viereen, josta olisi hyötyä sisapelissäkin, niin sitten voisit ehkä alkaa arvostella Vimpelin lukkarin sisäpelitaitoja.

Enhän minä nyt ole Huuskosen sisäpelitaidoista kirjoittanut mitään. Kyllä minä tiedän, ettei Kohonen ole enää entisaikojensa vedossa maila kädessä, mutta lukkarina sen tason velho, ettenpä viitsisi vaihtaa. Lisäksi Jymylle on turha antaa neuvoja, sillä on pullat hyvin uunissa huonon mailamieslukkarinkin kanssa. Veto on se, joka kaipaa muutosta. Jymy tuntuu pärjäävän näinkin.

Tuskin Vimpeli Huuskosta kävelemään laittaa. Kuitenkin ihan hyvin runkosarjassa pärjäsi ja taas on talvi aikaa harjoitella syöttöä ja kehittää muita ominaisuuksia.

Eihän syötössä tai taidoissa muutenkaan ole juuri kehittämistä, hyvä hän niissä on. Henkistä valmennusta mies enemmänkin tarvitsee, kun tuntuu paketti hajoavan aina Sotkamoa vastaan aika totaalisesti.

Nuoriin satsaaminen on aina hyvä asia, mutta en tiedä onko se oikea ratkaisu Sotkamon tai Vimpelin kohdalla. Harvoin nuoret kuitenkaan tulevat suoraan ison seuran lukkareiksi, sillä se paine on niin mielettömän kova.

Näin asiaan perehtymättömänä, kuinka paljon Sotkamossa pelaa nyt tai on tulossa sellaisia junioreita jotka ovat alunperin muualta, mutta ovat menneet Sotkamon pesislukioon?

Tällä hetkellä pelaa kaksi, Immo ja Kosti Rautiainen. Lisäksi Jymyn sopimuspelaajana tällaisia tapauksia on kaksi lisää, Joni Rytkönen ja Roni Vartama, olivat tämän kauden lainassa muualla. Ei nyt äkkiä tule ainakaan muita mieleen. Turha mennä merta edemmäs kalaan, kun omasta kylästä tulee tasokkaampia junnuja seuran tarpeisiin. Omista junnuistahan iso osa on noita lukion käyneitä, mutta eivät mene tähän kategoriaan, koska ovat syntyperäisiä sotkamolaisia.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tällä hetkellä pelaa kaksi, Immo ja Kosti Rautiainen. Lisäksi Jymyn sopimuspelaajana tällaisia tapauksia on kaksi lisää, Joni Rytkönen ja Roni Vartama, olivat tämän kauden lainassa muualla. Ei nyt äkkiä tule ainakaan muita mieleen. Turha mennä merta edemmäs kalaan, kun omasta kylästä tulee tasokkaampia junnuja seuran tarpeisiin. Omista junnuistahan iso osa on noita lukion käyneitä, mutta eivät mene tähän kategoriaan, koska ovat syntyperäisiä sotkamolaisia.

Kiitoksia vastauksesta. Syy miksi kysyin, niin asia joskus alkoi askarruttamaan.

Ja varmasti omasta takaa löytyy hyviä junnuja, koska koko aluehan on aikalailla "pesisseutua". Vastaava ilmiö kuin useissa tapauksissa missä joku kaupunki/alue elää tietyn seuran kautta ja se seura on koko alueen merkittävin "yhteinen asia". Tässä mielestäni onkin tehty todella hyvää työtä, kun huomioi sen miten hyvin Sotkamon Jymystä on saatu SE juttu koko alueelle.
 

KIMPE

Jäsen
Pesäpallo on ylipäätään niin pieni laji, että nämä omista junioreista koostuvat joukkueet(toki lähes jokaisessa lajissa) ovat harvinaisuuksia ja oikeastaan nykyään mahdottomuuksia. Myös määrittäminen on mielestäni vaikeaa, koska suurin esimerkiksi Vimpelin ja Sotkamon osalta on käytössä urheilulukiosysteemit, onko muilla paikkakunnilla vastaavaa sapluunaa? Sotkamolla, Alajärvellä ja Roihulla eniten omia kasvatteja - katso infografiikka | Yle Urheilu | yle.fi linkin takaa löytyy Ylen juttu aiheesta, päivätty kauden alkuun.

Vimpelin osalta muistaakseni sopimukset ovat kaikkien muiden paitsi Rantalahden, Jaatisen,Lönnmarkin ja Isokedon osalta valmiita. Lönnmark ja Rantalahti tuskin jatkavat uraansa muualla ja Lönnmarkin päätös taas varmasti venyy myöhäisempään ajankohtaan vuosi vuodelta. Isokedon kohdalla oli muistaakseni optio ja eiköhän pelaa mahdollisuuksien mukaan lopun uraansa kyseisessä seurassa. Jaatisen saa taas laittaa takaisin Alajärvelle, jos enää mahtuu sinnekkään, ei ollut mitään käyttöä koko kaudella kaverille.

Itselläni on ollut arvioissa/arvauksissa/tiedoissa niin monia huteja viimeisen parin kuukauden aikana pesäpallon osalta, että en kovin paljoa uskalla alkaa huutelemaan. Todettakoon nyt PJ- "kisan" olevan kahden kauppa tällä hetkellä, Järvinen oli todennut muistaakseni Järviseudussa, että harkitsee tarkkaan ehtiikö töiden ohella toimimaan pelinjohtajana. Toinen viuhkamies onkin sitten ihan Vimpelin alkuperäisiä pelureita(toki taisi tehdä suuremman osan urastaan AA:ssa?)
 
Laitetaan sananen Hyvinkään Tahkon tilanteesta. Joukkueen sopimustilanne oli viime kauden jäljiltä jo hyvä, kun ainoastaan Riku Rantanen, Miikka Matikka ja Junnu Rantatorikka ovat ilman jatkosopimuksia. Kuulopuheiden mukaan Matikka jatkaa Hyvinkäällä. Uutena naamana joukkueeseen liittyy lukkari Juha Puhtimäki. Tämä tarkoittanee myös sitä, että Rantasen päivät Tahkossa ovat luetut. Todella suuri harmi, oli viime kauden lopulla parhaalla tasollaan muutamaan vuoteen ja Rikulla on syötön kanssa aseita, joita ei löydy keltään muulta. Edes Kohoselta, vaikka Kode kiistatta onkin parempi lukkari. Ja ennenkuin Grainger tulee kertomaan, että Kohonen osaa kaiken kaikkia paremmin, tähän on lähteenä muutama nykyinen/entinen superpesispelaaja. Huhujen mukaan Tahko on Joukaisen perässä. Mikäli Joukainen ei tule, voisi Rantaselle olla paikka jokeriosastolla. Rantatorikalla oli suoritusvarmuudessa kuluneella kaudella niin paljon ongelmia, etten itke kapteenin perään.

Puhtimäen myötä ratkesi viime kauden suurimman ongelman, numero kolmosen puuttuminen. Samalla Matikka jatkaessaan toisi rutkasti vaarallisuutta kakkoskärkeen ja viime kaudella statistin roolissa pyörinyt nelikko numeroilla 6-9 saanee lisää vastuuta. Jos Matikan pomppu jatkaa kehittymistään, voi Matikan siirtää myös numeroksi kolme ja Puhtimäki ja Korhonen yhden numeron ylöspäin ja Nikkanen kakkoskärkeen. Jos Joukainen vielä rantautuisi Hyvinkäälle lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen tauon jälkeen, nousisi Hyvinkää tosissaan taistelemaan paikasta kärkikolmikossa. Matikan jatkosopimusta ja yhtä jokeriosaston miestä lukuunottamatta joukkue on valmis.

Männäkaudella ulkopeli tiivistyi huomattavasti Kuosan tultua etukentälle. Etukentän pelaamista tiivistää myös Puhtimäen selvästi Rantasta nopeammat jalat ja kovempi käsi. Toivottavasti syöttökin pysyy lautasella. Takakenttä Nikkasen puolelta tulee olemaan ensi kaudella todella kovan pommituksen kohteena ja toivottavasti Teemu pystyy nostamaan tasoaan yhden pykälän ylöspäin.

Huomioitavaa on myös joukkueen jalkojen lisääntyminen. Yhdeksikössä ei ole enää yhtään varsinaisesti hidasta pelaajaa, joka pysäyttää koko sisäpelin joutuessaan kärkietenijäksi (vrt. Rantanen & Rantatorikka tällä kaudella, kun Junnu pelasi ulkona).

Oma arvio ensi kauden kokoonpanosta:

1. Vierimaa S
2. Kokkonen 2K
3. Puhtimäki L
4. Korhonen 2V
5. Nikkanen 3K
6. Carlson 3V
7. Hokkanen 3P
8. Matikka 2P
9. Kuosa 1V
J. Hämäläinen/Vuoristo/Kaartokallio
J. Kulmala
J. Joukainen/Rantanen

Lisäksi mukana vielä Ville Harju, Valentin Ikonen, Heikki Rantanen, Matias Hangasmaa, Valtteri Virtanen, Joni Salo ja Antti Hampori. Toivottavasti myös B-nuorten SM-sarjan ylemmissä pudotuspeleissä 4 ottelussa huikeat 5+18=23 lyönyt Sami Virto saa näyttöpaikkansa. Lyöntivireestä kertoo, että pudotuspelien lyöjätilaston kakkosella on vain 9 juoksua Virron 23 vastaan.

Tahkon B-pojathan pelaavat vielä kirkkaimmista mitaleista Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan ennalta erittäin tasaisessa finaalisarjassa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jyväskylän Kiri olisi huhujen mukaan varsin hyvin onnistumassa joukkueen kasaamisessa. Se saa pidettyä avainpelaajansa Jaakko Heikkisen, Juho Määttälän, Ilkka Ylitalon ja Taneli Rantatorikan johdolla. Lisäksi joukkueeseen olisi palaamassa Joensuusta Hannu Kiukkonen. Ainoa merkittävä lähtijä/lopettaja on ilmeisesti paljon vammoista kärsinyt Jyri Kyllönen.

Joensuun tilanne on kyllä mielenkiintoinen. Ei saanut Puputtia, ei saanut Eirolaa, ei Yli-Hirvelää. Jännä nähdä ketä sinne nyt sitten on menossa. Niilo Piiponniemi Sotkamosta ilmeisesti ainakin. Myös Kankaanpään miehiä Jouni Itävaloa ja Jonne Kemppaista on huhuttu sinne. Mutta ei näillä nimillä kyllä finaalipaikasta nousta taistelemaan. Ainoa toivo on kai siinä, että pelinjohtajaksi huhuiltu Janne Vuorinen saisi houkuteltua Roope Korhosen ja/tai Jani Komulaisen muuttamaan Joensuuhun. Mutta hirveän todennäköistä tuo ei ilmeisesti ole

Kouvolan kohdalla Matti Saukko on ilmeisesti ainoa varma uusi pelaaja. KPL on havitellut kovasti Juha Puhtimäkeä ja Jonne Kemppaista, mutta molemmat ovat valinneet/valitsemassa toisen seuran. Vaikuttaisi siltä, että Saku Kapasen jatkaminen ja Iiro Haimin kuntoutuminen vammoistaan olisi elintärkeää joukkueen iskukyvyn kannalta.

Kankaanpään epätoivo on huhujen mukaan niin kovaa, että joukkue on houkutellut jo useamman vuoden pesiseläkkeellä olleita pelaajia. Pekka Hietakangas ja Marko Nygård ovat kuulemma pelimiehiä, joita KaMa on houkutellut takaisin pelikentille. Aika huvittavaa.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisiko kyseessä entinen työtoverini Vesa Liikala vaiko nuorempi versio?

Jukka Liikalaa ainakin jossain huhuiltiin Vedon pelinjohtajaksi ensi kaudelle. Kolme perättäistä mestaruutta Lapualla ja sitä ennen pronssi ja pari hopeaa, että voisi olla miehellä kiinnostusta vaihtaa uusiin haasteisiin. Tämä uusiin haasteisiin vaihtaminen toki ihan omaa spekulaatiota, mutta totesi kyllä mestaruuden jälkeen lehdessäkin, että nyt tuntuu, että tämä oli tässä tai jotain sinnepäin.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mielenkiinnosta kysyn millaisia nuoria pelaajia ovat Onni Määttä ja Topi Korhonen? Ovatko jo valmiita ensi kaudella ottamaan mitään vastuuta edustuksessa vai ovatko vain harjoitusringissä mukana?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielenkiinnosta kysyn millaisia nuoria pelaajia ovat Onni Määttä ja Topi Korhonen? Ovatko jo valmiita ensi kaudella ottamaan mitään vastuuta edustuksessa vai ovatko vain harjoitusringissä mukana?

No eikös Topi Korhonen nyt ole aika selkeä valinta yhdeksi Jymyn etenijäjokeriksi ensi kaudelle? Taitaa olla nopeudeltaan Niko Korhosen ja Niilo Piiponiemen jälkeen Sotkamon kovin. Ja olisi nytkin finaaleissa ollut etenijäjokerin roolissa Saku Hakkaraisen sijaan, ellein olisi kärsinyt selkävaivoista.

Onni Määttää en niin tarkkaan tunne, mutta lupaava etukenttämies ilmeisesti kyseessä. Hänelläkin taitaa olla aika nopeat jalat ja mieshän pelasikin talven hallipeleissä Jymyn etenijäjokerina. Jostain syystä ei kuitenkaan saanut luottoa kesän aikana edustuksessa. Veikkalisin, että ensi kausi Määtällä mennee vielä pääosin junnupelien ja ykköspesiksen parissa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Niin, kyllähän Topi Korhonen tosiaan pelasi tänä kesänä jo runkosarjassa 17 ottelua lyöden neljä ja tuoden 14 juoksua. Ajettu sisään perinteiseen sotkamolaiseen tyyliin etenijäjokerin paikalta ja oli siinä roolissa valmiimpi pelaaja kuin Saku Hakkarainen, joka sitten pudotuspelien loppuvaiheessa nousi pelaavaan kokoonpanoon Topin loukkaantumisen vuoksi. Toki Hakkarainen pelasi ja toi runkosarjassa enemmän juoksuja, mutta ei ole siltikään yhtä hyvä etenijä kuin Korhonen.

Itse veikkaan, että Piiponniemen sopimusta ei jatketa yhteisellä päätöksellä ja sekä Hakkarainen että Niko Korhosen serkkupoika pelaavat etenijäjokereina ensi kauden. Onni Määtälle en näe roolia vielä ensi kaudella, kuitenkin "vain" kakkoskärjen mies A-pojissakin. Ehkä tulevaisuudessa sitten Aki Oravan tilalle etukentälle. Kurre tuskin kauan enää Jymyssä pelaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Huhu kertoo, että Janne Vuorinen olisi Joensuun Mailan uusi pelinjohtaja ja toisi mukanaan Sotkamosta tosiaan Niilo Piiponniemen. Mahdollisesti JoMan kiikarissa myös joku muu Jymy-pelaaja, mutta tuota en jaksa uskoa. Aika vähissä ne mahdolliset jymyläiset, jotka Joensuuhun liikkuisivat.

Noh, jospa pian olisimme viisaampia Mailankin osalta. Vuorinen olisi kova nimi pelinjohtopuolelle.
 

KIMPE

Jäsen
Huhu kertoo, että Janne Vuorinen olisi Joensuun Mailan uusi pelinjohtaja ja toisi mukanaan Sotkamosta tosiaan Niilo Piiponniemen. Mahdollisesti JoMan kiikarissa myös joku muu Jymy-pelaaja, mutta tuota en jaksa uskoa. Aika vähissä ne mahdolliset jymyläiset, jotka Joensuuhun liikkuisivat.

Noh, jospa pian olisimme viisaampia Mailankin osalta. Vuorinen olisi kova nimi pelinjohtopuolelle.


Samaa huhua kuullut ja jonkin verran ollut spekulaatiota, että Roopea yrittäisivät samaan pakettiin. En oikeasti usko siirtyvän, mutta ihan mukavahan noilla on leikkiä.

Viime kauden yleisökeskiarvoja . Vimpelin Veto - Vimpelin Veto Superpesiksen katsojatilaston ykkönen!

Kaikki sarjavaiheet:
Vimpeli 19 45557 2398
Sotkamo 19 43568 2293
Hyvinkää 15 33639 2243
Oulu 2 4038 2019
Joensuu 18 33417 1857
Seinäjoki 14 25236 1803
Koskenkorva 14 21957 1568
Kitee 14 21128 1509
Kouvola 13 19105 1470
Raahe 18 24462 1359
Alajärvi 15 19682 1312
Kankaanpää 16 18597 1162
Kuopio 2 2144 1072
Jyväskylä 18 14479 804
Kaikki yht. 197 327009 1660

Järjestyksessä, ottelut - yleisö yhteensä ja KA
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Sotkamo on menestynyt niin paljon, ettei ketään enää kiinnosta, jne. 2000-luvun toiseksi korkein yleisökeskiarvo Hiukassa, ainoastaan 2011 ollut korkeampi, joten ei tuo jatkuva menestyminen tunnu hirveästi laskevan yleisömääriä, päinvastoin.

Joo, niinhän nuo Joensuussa ovat jo varmoja, että Roope pelaa ensi kaudella JoMassa. Minä en jaksa uskoa, etto sotkamolainen Jymy-ikoni, joka toimii vieläpä SuperJymy Oy:n palkkalistoilla siviiliammatiltaankin lähtisi yhtään mihinkään. Kaikkihan on mahdollista, mutta ei sentään Jymy-ikonien siirtyminen muualle. Eihän Roope? Tai sitten tämä on Heikkisten juoni, jolla saadaan Superpesiksen kärkitaistelua tiiviimmäksi ja uutta kiimaa katsomoon.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Viime kauden yleisökeskiarvoja . Vimpelin Veto - Vimpelin Veto Superpesiksen katsojatilaston ykkönen!

Kaikki sarjavaiheet:
Kouvola 13 19105 1470
Mulla on yksi ainoa toive Koplalle ensi kauden osalta.

- Tehkää mitä tahansa, että joukkue pelaa pudotuspeleissä ja mielellään sijoilla 1-6 runkosarjan jälkeen! Kiitos.

Kouvolassa on sangen mukava käydä peleissä, kun katsojamäärä alkaa kakkosella, erittäin hauskaa kun se alkaa kolmosella, nelosella alkaviin mennään tunnelman takia jo tuntia ennen pelin alkua ja vitosella alkavat ovat unohtumattomia kokemuksia.

Heitän tähän aivan hatusta ensi kauden kokoonpanon ja toivottavasti yhtään tuota huonommalla kokoonpanolla ei lähdetä liikkeelle, jotta toiveeni toteutuu:

1. Tommi Mäentausta 3P
2. Jonne Kemppainen 2P
3. Anssi Lammila 3K
4. Sasu Toikka 1V
5. Lauri Kivinen S
6. Matti Saukko 2V
7. Joni Rytkönen L
8. Juho Hacklin 2K
9. Jani Ahonen 3V

10. Sami Joukainen J
11. Iiro Haimi J
12. Teemu Nurmio J

Saa nähdä kuinka johtoporras onnistuu hankinnoissaan!?
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Joo, niinhän nuo Joensuussa ovat jo varmoja, että Roope pelaa ensi kaudella JoMassa. Minä en jaksa uskoa, etto sotkamolainen Jymy-ikoni, joka toimii vieläpä SuperJymy Oy:n palkkalistoilla siviiliammatiltaankin lähtisi yhtään mihinkään. Kaikkihan on mahdollista, mutta ei sentään Jymy-ikonien siirtyminen muualle. Eihän Roope? Tai sitten tämä on Heikkisten juoni, jolla saadaan Superpesiksen kärkitaistelua tiiviimmäksi ja uutta kiimaa katsomoon.
Joo, aika vaikea on nähdä, että Roope Jymystä mihinkään liikkuisi.
Toki koko sarjan kannaltahan se muuttaisi voimasuhteita paljon ja olisi lottovoitto siinä mielessä. Mutta nämä on kyllä niitä juttuja/huhuja, että en usko ennen kuin näen.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Mitä Jatkoajan Pesiskansa olisi tästä mieltä: Pesäpallon Suomen Cup? Minä ainakin kannattaisin tämmöistä toimintaa oikein mielelläni. Saattaisi nostaa pesäpallon kansallista kiinnostusta ja pikkuhiljaa nostaa sarjojen tasoja.
 

Pajicz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pirkkalan Pingviinit
Mitä Jatkoajan Pesiskansa olisi tästä mieltä: Pesäpallon Suomen Cup? Minä ainakin kannattaisin tämmöistä toimintaa oikein mielelläni. Saattaisi nostaa pesäpallon kansallista kiinnostusta ja pikkuhiljaa nostaa sarjojen tasoja.

Kyllä ainakin täältä saisi tuo idea kannatusta, mutta en tosin usko sen toteutuvan. Varmasti voisi olla isoja pelejä joillekin pikkukylien seuroille pelata Superin joukkueita vastaan, mutta noiden otteluiden pelillinen ero olisi jättimäinen. Ei jollain keskitason Suomisarja-joukkueella olisi yhtään mitään jakoa edes Alajärveä tai Jyväskylää vastaan.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
KPL on tiedottanut uusia pelaajasopimuksia. Matti Saukko siirtyy, kuten on spekuloitukin, Alajärveltä Kouvolaan. Lyöjäjokeri Ossi Meriläinen Kempeleeltä on myös Koplan mies ensi kaudella. Sen lisäksi sieppari Mika-Matti Ojalan kanssa seura solmi jatkosopimuksen. Lisätietoa asian suhteen: Matti Saukko ja Ossi Meriläinen KPL:ään – Mika-Matti Ojala jatkaa - KPL Kouvolan Pallonlyöjät

Aika heppoinen vaikuttaisi olevan Kouvolan materiaali ensi kaudella näillä näkymin. Sami Joukainen siirtynee Tahkoon ja Saku Kapanen lopettanee. Lisäksi loukkaantumisista kärsineen Iiro Haimin sopimus on purettu. Myös toinen lyöjäjokeri Ismo Ankkuri ei ilmeisesti jatka seurassa. Lukkarikysymys on edelleen avoin, mutta todennäköisintä lienee Joni Rytkösen jatkaminen. Tai ainakaan vapaita lukkareita ei liiemmin ole tarjolla. Riku Rantanen tuskin kiinnostuu uudelleen Kouvolaan tulemaan ja Sami Heinikainen taitaa olla jo liian vanha kyseiseen hommaan. Voisikohan KPL:n kokoonpano ensi kaudella jotain tällaista:

1 Tommi Mäentausta 3P
2 Matti Saukko 2P
3 Anssi Lammila 3K
4 Juho Hacklin 2K
5 Sasu Toikka 1V
6 Jani Ahonen 3V
7 Joni Rytkönen L
8 Roni Vartama 2V
9 Mika-Matti Ojala S
10 Ossi Meriläinen
11 Teemu Nurmio
12 Joku junnu

Kovin olisi köykäistä. No, ehkäpä sieltä jotain muitakin pelaajia on tulossa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kyllä ainakin täältä saisi tuo idea kannatusta, mutta en tosin usko sen toteutuvan. Varmasti voisi olla isoja pelejä joillekin pikkukylien seuroille pelata Superin joukkueita vastaan, mutta noiden otteluiden pelillinen ero olisi jättimäinen. Ei jollain keskitason Suomisarja-joukkueella olisi yhtään mitään jakoa edes Alajärveä tai Jyväskylää vastaan.

En epäilekkään, että olisi mitään saumoja. Eiköhän finaaleissa olisi taas Vimpeli ja Sotkamo, mutta tällä tavalla pesis saattaisi alkaa kiinnostaa ihmisiä enemmän ja enemmän ja joku päivä pesistä näytetään taas ihan televisiossa asti. En usko, että ainakaan mitään menettettäisiin, jos edes vuoden pari kokeiltaisiin tätä.
 

Pajicz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pirkkalan Pingviinit
-- ja Sami Heinikainen taitaa olla jo liian vanha kyseiseen hommaan.

Juu, eikä muutenkaan kannata hommata sellaista lukkaria, jonka pitää juosta ykköspesään että heitto kantaa kolmoselle asti. Vähän helpottaa vastustajien vaihtolyöntejä...
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Riku Rantanen jatkaa Hyvinkään Tahkossa 1+1 vuotisella sopparilla: Riku Rantanen jatkaa Tahko-paidassa - Hyvinkään Tahko

Itse otaksun, että Rantasen rooli on olla lyöjäjokerina. Tämä tarkoittanee sitä, että Sami Joukainen Hyvinkäälle huhuttu ei olisikaan menossa Tahkoon, koska heillä on siinä roolissa jo Rantanen ja Petri Kulmala. Olisiko Sämpyn suuntana Joensuu? Joma ilmeisesti ainakin huomenna julkistaa jotakin sopimusuutisia.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Itse otaksun, että Rantasen rooli on olla lyöjäjokerina. Tämä tarkoittanee sitä, että Sami Joukainen Hyvinkäälle huhuttu ei olisikaan menossa Tahkoon, koska heillä on siinä roolissa jo Rantanen ja Petri Kulmala. Olisiko Sämpyn suuntana Joensuu? Joma ilmeisesti ainakin huomenna julkistaa jotakin sopimusuutisia.

Miksi olisi Joensuussa? Joensuussa pelaa Juha Niemi, ei taida ihmeesti tilanteita jäädä Joukaiselle asti.

Joko Joukainen jatkaa Kouvolassa tai lopettaa, on minun veikkaus. Harmi, mahtava pelaaja. Olisi kova vahvistus esimerkiksi Jyväskylälle, mutta miksi vaihtaa toinen paska toiseen, vaikka Kiri taitaakin vahvistua.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös