Mainos

Kysymyksiä, kommentteja, palautetta moderaattoreille ja keskustelupalstan ylläpidolle

  • 619 292
  • 3 076
Tila
Viestiketju on suljettu.
Jatkoaika-sivusto koostuu kahdesta erillisestä osiosta, verkkolehdestä ja keskustelupalstasta. Verkkolehteä pyörittää toimitus ja keskustelupalstasta vastaavat moderaattorit. Kaikki toiminta tapahtuu Jatkoaika ry:n alaisuudessa, jonka päättävä elin on hallitus. Jatkoaika ry:n hallitus vastaa viime kädessä koko sivustosta. Keskustelupalstan moderaattorit vastaavat toiminnastaan Jatkoajan hallitukselle ja moderaattorit myös valvovat hallituksen ja Jatkoaika ry:n etuja, jottei sivustolla harrasteta mitään Suomen laissa kiellettyä toimintaa. Mikään ulkopuolinen taho ei pysty vaikuttamaan moderaattoreiden toimintaan ja moderaattorit eivät toimi kenenkään muun kuin Jatkoajan hallituksen ja viranomaisten käskystä.

Jokainen kirjoittaja vastaa itse kirjoituksistaan palstalla. Kaikenlainen Suomen lain vastainen toiminta on kiellettyä, esimerkkeinä waretus, tekijäoikeudella suojatun materiaalin välitys, johon kuuluu myös mm. nauhoitetut jääkiekko-ottelut, julkinen kunnianloukkaus ja vastaava (13 §). Kirjoittaja vastaa myös palstalle lähettämistään linkeistä, ettei niissä esiinny pornoa, viruksia tai vastaavaa. Vaatimus yleisen hyvän maun ja netiketin noudattamisesta koskee myös linkitettyä materiaalia. Kaikkien kirjoittajien odotetaan noudattavan keskustelupalstan sääntöjä.

Koska kyseessä on jääkiekkoaiheinen keskustelupalsta, kirjoittajilta odotetaan ensisijaisesti keskustelua jääkiekosta. Muutenkin keskustelun ylläpitäminen on moderaattoreiden päämäärä, jonka johdosta ns. chattiviestejä ei katsota hyvällä, eikä keskusteluksi katsota myöskään provoilua ja spämmäystä. Myös kaikenlainen mainonta on keskustelussa kielletty, kuten myöskin adressit ja rahankeruu. Mikäli halutaan perustaa adressi jotain tarkoitusta varten, voidaan se perustaa muualla ja täällä on mahdollista keskustella adressista mutta niitä ei täällä sallita.

Moderaattorit seuraavat keskustelua aktiivisesti, mutta meillä ei ole mitään mahdollisuuksia puuttua jokaiseen epäkohtaan. Palstalla on käytössä viestin raportointi moderaattoreille, jos lukija kokee jonkin viestin asiattomaksi. Moderaattorit kehottavat käyttämään raportointimahdollisuutta, mieluummin kuin provosoitumaan itse jostain viestistä ja vastaamalla provoon keskustelussa. Huomioikaa myös että rangaistusmenettely vie oman aikansa eikä jokaista rikettä rangaista edes vuorokauden sisällä. Pääsääntöisesti pyrimme tekemään päätökset mahdollisimman nopeasti, mutta varsinkin silloin kun kyseessä on vakava rike ja mahdollisesti keskustellaan kirjoitusoikeuksien poistamisesta, päätöksenteko voi kestää pidempäänkin. Moderaattoreita voi myös lähestyä yksityisviesteillä. Pyydämme huomioimaan että joku oikein räikeä viesti voi tulla raportoiduksi kymmeniä kertoja, joten valitettavasti emme voi vastata näihin raportointeihin, mutta jokainen raportoitu viesti käydään läpi ja mahdollisista rangaistuksista päätetään. Kannattaa myös käydä lukemassa palstan pelikieltoilmoitukset ennen raportointia. Olemme havainneet, että usein raportoidaan myös sellaisia rikkeitä, joista pelikielto on jo annettu ja palstallakin ilmoitettu.

Moderaattorit käyttävät pääsääntöisesti rangaistusmetodeinaan varoitusta, pelikieltoa ja kirjoitusoikeuksien poistoa. Normaalisti kirjoittaja saa ensin varoituksen, jota seuraa tarvittaessa viikon pelikielto. Mikäli kirjoittaja ei ota näistäkään opikseen, voidaan hänelle langettaa ankarampi seuraamus, joka useimmiten on kuukauden pelikielto tai poikkeuksellisissa tapauksissa pitempikin. Elleivät kärsityt pelikiellot muuta kirjoittajan toimintaa, kirjoitusoikeudet poistetaan. Räikeissä tapauksissa voidaan rangaistuskäytäntö aloittaa suoraan viikon tai kuukauden pelikiellolla tai jopa kirjoitusoikeudet poistaa. Mikäli kirjoittaja ottaa opikseen varoituksesta tai pelikiellosta ja noudattaa sääntöjä pitkän aikaa sen jälkeen, eivät vanhat rikkeet enää suoraan vaikuta uuteen rangaistukseen.

Jokainen tapaus arvioidaan erikseen ja kokonaisuus huomioiden. Uusia kirjoittajia seurataan tarkemmin ja heidän kirjoituksiinsa puututaan yleensä aikaisessa vaiheessa ja moderaattoreilla on 1 § mukaisesti mahdollista poistaa kirjoitusoikeudet välittömästi sellaiselta kirjoittajalta, jolla ei todeta olevan annettavaa keskustelulle.

Kaikki päätökset pelikielloista tehdään usean moderaattorin päätöksellä, vain varoituksia voidaan antaa yksittäisten moderaattoreiden toimesta, usein näistäkin tosin päätetään ryhmässä. Vain moderaattorit päättävät varoituksista, pelikielloista ja kirjoitusoikeuksien poistoista, eikä yksittäisten kirjoittajien pidä syyllistyä itsemoderointiin, vaan raportoida viestit moderaattoreille. Moderaattorit eivät perustele yksittäisiä tapauksia palstalla.

Varoitukset annetaan yksityisviesteillä ja kirjoittaja on velvollinen lähettämään lukukuittauksen varoituksesta, muussa tapauksessa kirjoitusoikeudet suljetaan toistaiseksi viikon kuluttua viestin lähettämisestä.

Nimimerkkien anonymiteettia valvotaan tarkasti ja sen rikkomisesta rangaistaan ankarasti. Tämä koskee niin nimimerkin ja henkilön yhdistämistä, kuin myös nimimerkin ja tekijä- tai moderaattoristatuksen yhdistämistä ja kaikenlaista spekulointia asian tiimoilta.

Tähän ketjuun voi jatkossa laittaa palautetta keskustelupalstan moderaattoreille. Kaikki palaute on sallittua ja toivottavaa. Toimitukselle ja ylläpidolle voi laittaa palautetta heille tarkoitettuun palauteketjuun.

Yhteistyöterveisin

Moderaattorit
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yhdenmukainen linja - missä pelaa?

Palaisin sen verran vielä tuohon tapaus Kaiser Sozeen, että hänen oikeutensa poistettaessa vedottiin siihen, että koko rangaistusrepertuaari on käyty jo läpi.

Tälläkin hetkellä on kuitenkin palstan ilmoituksissa että yksi kirjoittaja lähtee jälleen viikon tauolle. Eikö progressiivinen rangaistuskäytäntö koske kuin kirjoittajia keiden kohdalla joillain moderaattorilla on ns. oma lehmä ojassa?


Sitten hieman yleisemmin. Tällä palstalla on seuraamistani palstoista ylivoimaisesti eniten näkyvillä moderaattorit vs. kirjoittajat asenne. Mielestäni olisi hyvä pohtia mistä tämä johtuu. Tällaiseen asetelmaan päätymisen aiheuttaa varmaan helpoiten moderaattoreiden ja aktiivikirjoittajien eriytyvä näkemys siitä, mikä on palstalla suotavaa, ja mikä ei.

Toinen asia on varmaan tämä läpinäkyvyyden puuttuminen, jonka aiheuttaa moderaattori-nickin taakse piiloutuminen. Tähän teille on syynne vuosien takaa saamistanne kokemuksista, joten ei siitä enempää.

Ensimmäisestä kohdasta sen verran, että lainaan eräältä toiselta palstalta lukemaani: "kirjoittajat tekevät tämän palstan, ei ylläpitäjät tai moderaattorit". Tähän on helppo yhtyä. Jos kerran kirjoittajien ja moderaattoreiden näkemykset eroavat niin rankasti toisistaan, että useat aktiivikirjoittajien rangaistukset aiheuttavat närää kirjoittajissa, niin olisiko linjaa syytä silloin tällöin tarkistaa?
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selventäisittekö hieman sääntöjen 4§:n sisältöä?

"4 § Kirjoitetuilta viesteiltä odotetaan jotain uutta sisältöä keskusteltavana olevaan aiheeseen. Miettikää hetki ennen kuin painatte ”lähetä”-nappulaa: onko viestissänne todellakin annettavaa ketjuun. Sisällöttömiin viesteihin puututaan erityisesti silloin, kun ne häiritsevät ketjun alkuperäistä keskustelua. Chattaamista ja muuta jutustelua varten on omat kanavansa, ne eivät kuulu keskustelupalstalle."

Tästä pykälästä kyselisin. Annanpa esimerkin:

Oletetaan, että nyt alkaisin dissaamaan* jotakin pelaajaa**. Mitä tahansa ko. pelaaja tekeekin, niin aina se olisi mielestäni väärin tehty. Tietysti jatkaisin tätä dissausta usealla kymmenellä (tai peräti sadalla) viestillä eri viestiketjuissa. Tuoko tällainen "joo, teki kolme maalia tänään, mutta ne oli väärin tehty" -viesteily mitään uutta sisältöä aiheeseen, kun samanlaisen viestin on kirjoittanut jo 100 kertaa? Ainakaan aktiivisille lukijoille tämänkaltaiset viestit eivät tuo mitään uutta, kun kirjoittajan mielipide on jo muutenkin etukäteen tiedossa (etenkään, jos kirjoittaja ei muusta kirjoita).

Taitava kirjoittaja voi tietenkin muokata näkemyksensä kuhunkin viestiketjuun "sopivaksi", niin ettei yksittäisestä viestistä voi moittia. Jos kuitenkin kirjoittajan viestihistoriasta on etukäteen pääteltävissä, mitä hän kirjoittaa (kun on jo sen saman toistanut 100 kertaa), niin onko tällainen sallittua?

Dissaaminen/kehuminen* - pelaaja/valmentaja/joukkueenjohtaja/toimitusjohtaja/hallitus** ym. vapaasti vaihdettavissa.


Lisäkysymys tähän liittyen sääntöjen 1§:stä.

"1 § Jokainen uusi käyttäjä on heti hyväksymisensä jälkeen moderaattoreiden erityistarkkailussa. Mikäli viesteistä ilmenee, että käyttäjällä ei ole mitään annettavaa keskustelupalstalle, tai että hän rikkoo palstan sääntöjä, voidaan kirjoitusoikeudet poistaa ilman varoitusta."

Mikäli viesteistä ilmenee, että käyttäjän antama lisäarvo palstalle on tullut käytetyksi jo parissakymmenessä ensimmäisessä viestissä, onko saman jauhaminen 100 muussa viestissä enää "lisäarvoa"?

Joo, tietysti voin painaa sitä ignore -nappia, mutta kysynpä nyt kuitenkin. Tyhmiäkö kyselen?
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Iltaa.

Olisiko mahdollista saada tuon, pääasiassa Satakuntalaisjoukkueiden osioita ja otteluketjuja terrorisoivan "mesikämmenen" näppäimistöä off-tilaan? Aikansa asiat voivat olla hauskojakin, mutta tuon kirjoittajan puberteetti ei tunnu olevan ohimenevää laatua.

Ps.Luulisin, että en ole toiveeni kanssa yksin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olkku kirjoitti:
Iltaa.

Olisiko mahdollista saada tuon, pääasiassa Satakuntalaisjoukkueiden osioita ja otteluketjuja terrorisoivan "mesikämmenen" näppäimistöä off-tilaan? Aikansa asiat voivat olla hauskojakin, mutta tuon kirjoittajan puberteetti ei tunnu olevan ohimenevää laatua.

Ps.Luulisin, että en ole toiveeni kanssa yksin.

Tätä ketjua parempi informaatiokanava lienee "Raportoi viesti Moderaattoreille"-näppäimen käyttö, tuolloin moderaattorit voivat helpommin yksilöidä kyseisen häiriökäyttäjän viestit ja ryhtyä tarvittaviin, mikäli aihetta on, toimenpiteisiin.

vlad.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Olisiko mahdollista saada, vaikkapa tähän ketjuun, kaikenkattava lista poispotkituista nimimerkeistä? Miksikö? No, ihan mielenkiinnosta, ja senkin takia, ettei tule turhaan kaiveltua joidenkin nimimerkkien perään.

Onko modeilla joku lista, johon merkitsevät aina, kun joku saa kenkää?
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Arnold kirjoitti:
Olisiko mahdollista saada, vaikkapa tähän ketjuun, kaikenkattava lista poispotkituista nimimerkeistä? Miksikö? No, ihan mielenkiinnosta, ja senkin takia, ettei tule turhaan kaiveltua joidenkin nimimerkkien perään.

Tuo olisi mielestäni hyvä idea. Lisäisin siihen vielä sen, että olisi olemassa lista, jossa olisi pelikiellot näkyvissä. Eli siis mikäli joku on pelikiellossa, tulisi listalle yksinkertaisesti nimimerkki aakkosjärjestykseen ja pelikiellon päättymisajankohta. Tämä helpottaisi ainakin itseäni välillä, kun nuo kuukauden pelikiellot ovat yleistyneet radikaalisti, ja muutamissa ketjuissa olen jäänyt ihmettelemään, kun jonkun siinä ketjussa asiallinen keskustelu loppuu kuin seinään.

Esimerkki

E 24.12.2009
Sasha 14.11.2006
Väinörehtori 15.12.2005
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
OneBigRed kirjoitti:
Sitten hieman yleisemmin. Tällä palstalla on seuraamistani palstoista ylivoimaisesti eniten näkyvillä moderaattorit vs. kirjoittajat asenne. Mielestäni olisi hyvä pohtia mistä tämä johtuu. Tällaiseen asetelmaan päätymisen aiheuttaa varmaan helpoiten moderaattoreiden ja aktiivikirjoittajien eriytyvä näkemys siitä, mikä on palstalla suotavaa, ja mikä ei.

Lisäksi mahdollisesti myös moderaattorien "piiloutuminen" yhden nimimerkin taakse. Seuraan itse useitakin nettifoorumeita, joista yhden linja saa Jatkoajan muistuttamaan lähes Futisforumia. Erona on tosin se, että vaikka kuri on helvetillisen tiukka ja pelikieltoja tai suoranaisia banneja napsahtelee välillä lähes koomisen helposti, moderaattoreita kunnioitetaan. He esiintyvät palstalla omilla nimillään ja mikäli joku potkitaan ulos vain sen takia, ettei pärstä miellytä, se myös kerrotaan rehellisesti syyksi.

Tällaista on huomattavasti helpompi kunnioittaa ja puoltaa kuin nimetöntä ja satunnaista kohtalon sormea, joka välillä nakkailee porukkaa ulos pienimmistäkin rikkeistä, välillä taas katselee lähes mitä tahansa läpi sormiensa, koko ajan vakuuttaen puolueettomuuttaaan.

Minulla ei henkilökohtaisesti ole kuin sympatiaa moderaattoreita kohtaan. Ihmisiä hekin ovat ja tiedän kokemuksesta, ettei homma ole millään foorumilla mitään herkkua, vaan käy lähes työstä. Ei silti kannata ihmetellä, jos linja ei miellytä kaikkia.

(Niin, olikos kellään portaita kotonaan?-))
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitokset moderaattoreille vastauksesta yksityisviestiini. Tai siis vastauksista, niitä tuli kaksin kappalein.

Tuosta uudistuksesta oli sitten ilmeisesti tiedotettu. On vaan mennyt meikäläiseltä ohi silmien.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Allekirjoitukseni oli ilmeisesti liian korkea, kun se poistettiin?
 
Dynamo kirjoitti:
Lukevatko moderaattorit tätä palstaa? Vastaaminen ei ainakaan näy kiinnostavan.
Luemme palstaa ja erityisesti tätä ketjua. Olemme täällä teitä varten. Vastaamme kysymyksiin sitä mukaa kun niitä esitetään, tähän asti esitettyihin kysymyksiin löytyy vastaus ketjun alustuksesta ja säännöistä, sekä yhteen pelikieltoilmoituksessa. Kaikki palaute luetaan ja mielipiteiden esittäminen on kannatettavaa ja otamme niistä asioita mietintään.

Arnold kirjoitti:
Olisiko mahdollista saada, vaikkapa tähän ketjuun, kaikenkattava lista poispotkituista nimimerkeistä? Miksikö? No, ihan mielenkiinnosta, ja senkin takia, ettei tule turhaan kaiveltua joidenkin nimimerkkien perään.

Onko modeilla joku lista, johon merkitsevät aina, kun joku saa kenkää?
Aloitamme vastauksen viimeisestä kysymyksestäsi; ei ole listaa olemassa, joka vastannee ensimmäisiin kysymyksiisi, eli ei ole näillä näkymin mahdollista saada.

Arnold kirjoitti:
Allekirjoitukseni oli ilmeisesti liian korkea, kun se poistettiin?
Asia selvitetään yksityisviestillä. Jatkossa pyydämme esittämään kysymykset jotka eivät koske muita käyttäjiä, yksityisviestillä.

Moderaattorit
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Onko sääntöjen vastaista jos avaan SM-liigan otteluosioon uuden ketjun HPK-HIFK-ottelusta? Sellaisen jossa ei kirjoiteta keskisormen näyttämisestä ja aikalisistä, eikä etenkään siitä että mitä muut kirjoittavat ja miksi, vaan josko ottelussa mahdollisesti tapahtui jotakin muutakin. Kysyn ihan vakavissani.

Nykyinen ketju on niin kauheaa paskaa että ei sitä viitsi edes lukea. Saati yrittää sinne sekaan kirjoittaa jotakin.

Nimim. Olen ylempänä kuin muut.

Edit: Vastaus luettu ja ymmärretty.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärrämme yskän mutta samalla katsomme että olisi jo aika suunnata katseet seuraavaan koitokseen, sillä eiköhän tuo ottelu ole jo aika lailla taputeltu.

Moderaattorit
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tänään perjantaina on SM-liigassa vain yksi ottelu.

Pelistä on olemassa ketju HIFK-Ilves. Miksi se pitää sulkea ja avata erikseen otteluseurantaketju?

Eihän tämä nyt mikään iso juttu ole, mutta ihmettelen vaan.
 
Mäkkäri67 kirjoitti:
Tänään perjantaina on SM-liigassa vain yksi ottelu.

Pelistä on olemassa ketju HIFK-Ilves. Miksi se pitää sulkea ja avata erikseen otteluseurantaketju?

Eihän tämä nyt mikään iso juttu ole, mutta ihmettelen vaan.

Jos nyt jälkikäteen luet läpi ne 39 viestiä jotka otteluseurantaketjuun kirjoitettiin, yrität kuvitella ne varsinaiseen otteluketjuun ja ajattelet että joku haluaisi jälkikäteen lukea läpi otteluketjun ennakointineen ja jälkipeleineen, niin varmasti nuo 39 viestiä siellä seassa tuntuisi aika turhilta. Näin me ainakin asian näemme.

Moderaattorit
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Moderaattorit kirjoitti:
..... ja ajattelet että joku haluaisi jälkikäteen lukea läpi otteluketjun ennakointineen ja jälkipeleineen, niin ....
Matsiketjuista puheenollen: mielestäni niiden taso on tänä syksynä laskenut todella surkeiksi. No, itse luen pääasiassa vain IFK:n ketjuja, joten kommenttini tulee lähinnä niiden perusteella.

Näitä ketjuja ei enää oikein jaksa lukea, kun itseäni kiinnostaisi vain lainauksessa mainitut asiat: siis pelin tapahtumista keskustelemisen seuraaminen. Ketjuissa on turhan paljon mitätöntä kohinaa mukana.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Voisiko sen Ässät-HIFK 5.11.2005 otteluketjun jo avata, kun pelikin on jo huomenna? Uutta ketjua ei oikein viitsisi kyhätä kun vanhakin on jo olemassa.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kilgore Trout kirjoitti:
Nettiradioselostuksista kysellään siellä täällä ja SM-liigaosion pysyvä ketju "Nettiradioselostukset" on kasvanut jo 9 sivun mittaiseksi, joten sieltä ei kukaan tiedonhaluinen jaksa kaivella. Joten sen ketjun voisi pyyhkäistä vaikka kierrätyskeskukseen ja laittaa sivulle selkeän informaation kenen pelejä on kuultavissa ja missä osoitteessa!

Mielipiteenvaihtoa eri selostajien tasosta ja puolueellisuudesta voisi sitten jatkaa tuolla norsuketjujen hautausmaalla.

Ylläpito kirjoitti:
Nettiradiopyynnöt ja muut keskustelupalstan sisältöön liittyvät asiat kannattaa osoittaa eteenpäin moderaattoreille ellei näin ole jo tehty, ylläpidon toimenkuvaan ei kuulu nämä asiat.

Kiitokset palautteesta, pyrimme vastaamaan tulevaisuudessa nopeammalla aikataululla.

tekninen ylläpito

No, laitetaan sitten tänne vaikka eihän tuossa mistään elämää saati elokuvaa suuremmasta ole kyse...
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Näkeekö jostain, kenellä on suurin "viestiä per päivä" average? Mietin vaan, kun huomasin Oulun routasydämen "10.79 viestiä päivässä."
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Pienistä täytyy valittaa kun ei suuria murheita ole...

Pari kertaa on nyt tullut ilmoitus Jatkoajan ruuhkautumisesta kun tänne on yrittänyt tulla. Ei siinä mitään mutta kun silloin palvelimelle kuitenkin tallentuu tieto että olen sillä hetkellä palstalla käynyt ja "Katso ensimmäinen lukematon viesti"-namiska toimii sen mukaisesti, eli vie seuraavalla kerralla vain tuon ilmoituksen tulemisen jälkeen kirjoitettuihin viesteihin eikä siis ensimmäiseen jota en ole lukenut. Onko tälle epäkohdalle mahdollista tehdä mitään missään päässä? Kuten sanottu, pienet on murheet mutta avaudutaan nyt kun tuli mieleen.
 
vintsukka kirjoitti:
Pienistä täytyy valittaa kun ei suuria murheita ole...

Pari kertaa on nyt tullut ilmoitus Jatkoajan ruuhkautumisesta kun tänne on yrittänyt tulla. Ei siinä mitään mutta kun silloin palvelimelle kuitenkin tallentuu tieto että olen sillä hetkellä palstalla käynyt ja "Katso ensimmäinen lukematon viesti"-namiska toimii sen mukaisesti, eli vie seuraavalla kerralla vain tuon ilmoituksen tulemisen jälkeen kirjoitettuihin viesteihin eikä siis ensimmäiseen jota en ole lukenut. Onko tälle epäkohdalle mahdollista tehdä mitään missään päässä? Kuten sanottu, pienet on murheet mutta avaudutaan nyt kun tuli mieleen.
Tämä kysymys kuuluu ylläpitäjille, joten kopioimme viestisi heidän hiekkalaatikolleen.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Olipas mielestäni Moderaattoreilta yllättävä veto antaa fudut nimimerkille Hermesfani. Kaveri poistetaan vahvuudesta säännön 1§ perusteella, vaikka todellisuudessa perusteita tällaiselle toiminnalle en ainakaan itse hänen viesteistään oikeastaan löytänyt. Joskus oli lyhyitä viestejä, joskus vähän saattoi mennä kauttarantain, mutta minusta hänellä oli selkeästi eniten annettavaa tälle palstalle pitkään aikaan nähdyistä Hermesfaneista.

Toimiiko moderaattorina jotain Jarkko Kosonen-tyyppisiä henkilöitä, kun päätökset eivät ole minkään linjan mukaisia, vaan porukkaa potkitaan pihalle melkeinpä arpomalla. Ainakin tämä päätös tuntuu siltä. Kaveri kyllä lähetti paljon, ehkä jopa tarpeettoman paljon viestejä keskustelupalstalle, mutta huonompaakin asiasisältöä on Jatkoaika pullollaan. Ehkä olisi riittänyt, että hänelle olisi huomautettu asiasta. Ei Jatkoajan säännöissä lue maksimimäärää lähetetyille viesteille, eikä siitä näin ollen voi mielestäni myöskään ketään rankaista.

Ehkä pelkkä huomautus olisi riittänyt aluksi. Kaverissa oli kuitenkin selkeää potentiaalia, paljon asiatekstiä ja kielioppi oli kunnossa.
 

krobbe

Jäsen
Hieman ihmetytti minuakin tuo Hermesfanin saama kohtelu. Hänhän oli intoa piukeena (no ehkä hieman liikaakin) mukana touhussa ja olisi varmaan ollut jatkossa +-merkkinen lisä palstalle, kunhan alkukiihko olisi asettunut.

Pelkkä huomautus olisi ollut enemmän paikallaan kuin tuo tyly linja, jonka moderaattorit ottivat. Kaikenlaiset nettirunkkarit saavat huseerata joukossamme rivologisine turhuuksineen niin kuin tykkäävät, mutta liian innokkaat, kuitenkin asiallisina pysyvät, saavat monoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös