Taalla on vitutukseen ja onnellisuuteen omat ketjunsa, mutta siihen valimaastoon mahtuu mielestani varsin hyvin myos ketju, jossa voi ruotia jokapaivaisia tapahtumia, jotka veti jostain syysta mielen maahan. Tulit surulliseksi, jait hiljaiseksi.
Itselleni sellainen meinaan sattui tossa viime viikolla. Olen nimittain toissa eraalla golf-rankella (harjoittelukeskus) ja siella kay paljon tietysti samoja ihmisia koko ajan asiakkaina. Tullaan tutuiksi ja vaihdellaan kuulumisia. Yksi, jonka olen oppinut tuntemaan on vanha herrasmies, joka kay hutkimassa palloja kerran viikossa "taluttajansa" kanssa. Tama herrasmies on jo yli 90 ja taluttajakin kohta 70. Taluttaja pitaa huolta tasta miehesta ja aktivoi hanta paivittain eri jutuilla. Kerran viikossa siis golfia! On ollut upeaa seurata hanen lyontejaan ja sita, etta han opettelee tallaista lajia tuossa iassa. Ja varsin hyvin pallot valilla lahteekin!
Noh, viime viikolla tama taluttaja sanoi, etta tama on sitten viimeinen kerta kun vanha herra tulee tanne. Han menee huomenna hoitokotiin ja jaa sinne. Alzheimerin tauti on jo aika paha ja han oli kaynyt haijyiksi jopa vaimolleen kotona. Katselin aijaa siina sitten iskemassa palloja, kunnes oli pakko lahtea toimiston puolelle vedet silmissa. Viimeinen kerta... Ei koskaan enaa... Ajattele, jos sinulle joku asia, josta pidat olisi nyt viimeinen kerta...
Tulee ikava hanen kepeita askeliaan, hymya ja kaden heilautusta kun han ovesta aina sisaan tuli. Hanhan ei tietenkaan koskaan itse muistanut tavanneensa minua, mutta silti. Ja toki kahvit juotiin aina ennen kun han lahti kotiin. Puoli kuppia sumppia ja kaksi jaapalaa.
Nyt aija on jossain hoitokodissa ihmettelemassa, etta mitens tassa nyt nain kavi. Aurinko paistaa, lampoa on reilu 20 astetta, olis kiva lyoda vahan golf-palloa... Mutta ei ikina enaa...
Itselleni sellainen meinaan sattui tossa viime viikolla. Olen nimittain toissa eraalla golf-rankella (harjoittelukeskus) ja siella kay paljon tietysti samoja ihmisia koko ajan asiakkaina. Tullaan tutuiksi ja vaihdellaan kuulumisia. Yksi, jonka olen oppinut tuntemaan on vanha herrasmies, joka kay hutkimassa palloja kerran viikossa "taluttajansa" kanssa. Tama herrasmies on jo yli 90 ja taluttajakin kohta 70. Taluttaja pitaa huolta tasta miehesta ja aktivoi hanta paivittain eri jutuilla. Kerran viikossa siis golfia! On ollut upeaa seurata hanen lyontejaan ja sita, etta han opettelee tallaista lajia tuossa iassa. Ja varsin hyvin pallot valilla lahteekin!
Noh, viime viikolla tama taluttaja sanoi, etta tama on sitten viimeinen kerta kun vanha herra tulee tanne. Han menee huomenna hoitokotiin ja jaa sinne. Alzheimerin tauti on jo aika paha ja han oli kaynyt haijyiksi jopa vaimolleen kotona. Katselin aijaa siina sitten iskemassa palloja, kunnes oli pakko lahtea toimiston puolelle vedet silmissa. Viimeinen kerta... Ei koskaan enaa... Ajattele, jos sinulle joku asia, josta pidat olisi nyt viimeinen kerta...
Tulee ikava hanen kepeita askeliaan, hymya ja kaden heilautusta kun han ovesta aina sisaan tuli. Hanhan ei tietenkaan koskaan itse muistanut tavanneensa minua, mutta silti. Ja toki kahvit juotiin aina ennen kun han lahti kotiin. Puoli kuppia sumppia ja kaksi jaapalaa.
Nyt aija on jossain hoitokodissa ihmettelemassa, etta mitens tassa nyt nain kavi. Aurinko paistaa, lampoa on reilu 20 astetta, olis kiva lyoda vahan golf-palloa... Mutta ei ikina enaa...