Mainos

Otteluseurantaketju 26-27.2.2010 (pe-illasta la-aamuun) -VÄLIERÄT

  • 233 588
  • 1 443
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Otteluseurantaketjun aika jälleen kun miesten kiekkoa pelataan. Ihan kivojahan nuo naisten mitalipelit ja varsinkin Suomen pronssi ovat, kaikki kunnia niille, mutta ns. oikea jääkiekko on vähän eri tasolla ja erilaisen huomion arvoista.

Tänään pelataan välierät, joissa ratkaistaan tie finaaliin.

Klo 22.00 Yhdysvallat - Suomi
Lähes ideaaliin prime timeen pelattava perjantai-illan trilleri, jossa vastakkain ovat työläisjoukkue Suomi sekä nuoria lahjakkuuksia pursuava, yhtä sinnikäs Yhdysvallat. Monella tavoin samantyyppiset joukkueet, jossa kovalla työnteolla ja joukkuehengellä yritetään kammeta isommat ennakkosuosikit nurin. USA siinä jo onnistuikin Kanadaa vastaan, mutta ei ole toisaalta ollut mitenkään ylittämättömän tuntuinen vastustaja esimerkiksi Sveitsille.
Suomen on syytä jatkaa Tshekki-pelin asenteella, joukkuehengellä ja linjoilla, ja ehdottomasti muun muassa ylivoimapeliä parantaen. Kiekkojen on mentävä sisään kun paikkoja tulee, sillä se on varmaa, että USA käyttää omia paikkojaan hyväkseen.
Suomen maalilla jatkaa ihmemies Kipper, ja monelle tulee ilouutisena se, että Lasse Kukkonen on alustavasti seitsemäs pakki eli ilmeisesti pakkirotaation ulkopuolella.
Oma miettimisen aiheensa on ottelun tuomaripeli - sallitaanko fyysinen kontaktipeli USA-Kanada -ottelun tapaan, vai heitelläänkö pelaajia jäähylle pienestäkin hipaisusta?
Yhdysvallat sopii pelityyliltään Suomelle ja on Suomelle paremmin voitettavissa kuin Kanada. Oma perusteltu veikkaukseni on, että tämä ottelu menee vähämaalisena jatkoajalle, jopa rankkareihin. Siellä ottelun voittaa Suomi.

Klo 04.30 Kanada- Slovakia
Aamuyön ottelussa ennakkosuosikki Kanada kohtaa erinomaista turnausta pelaavan Slovakian. Slovakialla on kansallishurmos päällä, kerrankin erinomainen yhteishenki eikä enää mitään menetettävää. Kanadalla on paljonkin menetettävää, mutta toisaalta joukkue on ohittanut pahimmat kulmakivet ja hitsautunut tiimiksi Venäjän voittamalla.
Slovakian monella pelaajalla on pientä vammaa, se toimii haittana ottelussa, jossa Kanada iskee lujaa ja ottelun tuomaristo on todennäköisesti hyvin kotiinpäinvetävä. Erilaista isompaa ja pienempää sikaa sallitaan varmasti, ja ottelun loppuhetkillä - mikäli Kanada on jostain syystä ahdingossa - jäällä luultavasti sallitaan kaikki henkirikosta pienempi toiminta. Olympiaturnauksen järjestäjienkin mielessä on varmasti vähintään alitajuisesti pohjoisamerikkalainen unelmafinaali, jolla olisivat isommat katsojaluvut (eikä olisi niin suurta pelkoa kanadalaisten itkupotkuraivareista ja seuraavista olympialaisista vetäytymistä), mutta direktoraatti ei sentään onneksi kentällä huseeraa.
Silti veikkaan, että Kanada vie ottelun 5-2. Samalla vähintään pari slovakkia ruhjotaan pelikelvottomaksi ottelun aikana (ilman jäähyjä tietystikin, tai korkeintaan kakkosen antaen), ja Nash tms. ajaa Halakin yli tahallaan.
 
Viimeksi muokattu:

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno avausviesti jälleen!

Melkoista jännitystä puskee jo näin aamupäivästä. Usko joukkueeseen on kova. Esimerkiksi Teemu veti puolivälierän sellaisella asenteella, että se on nyt väkisin tarttunut etenkin joukkueen muihin vanhuksiin. Kuten joku otteluketjussa sanoikin, niin halu voittaa tulee olemaan uskomaton. Sveitsi pani USA:n tiukille, joten se on mahdollista meiltäkin. Tänään Leijonat Olympiafinaaliin.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Voi kun 10 tuntia menis nyt nopeesti...

Onkohan Slovakian koppi maalattu tänään iltaan mennessä?
Onko Slovakian vaihtopenkki kiinni laidassa?
Onko Slovakian kämpillä ollut yöllä miten monta palohälytystä?

Nämä nyt tuosta matsista tällä hetkellä päällimmäisinä mielessä.

Niin, onhan siellä se Suomen matsikin.

Tässä on nyt Teukalle hyvä paikka heittää ratkaisumaali tai kaksi. Kaikkien aikojen suomalaispelaaja, joka on taas onnistuttu haukkumaan paskaksi. Kusen hunajaa, jos Teuge ratkoo tänään. Ja kusen muuten paljon.

Onkohan Kipperin syke yli 40 tänään?
Onko Kukkoslassella piilarit väärinpäin?
Sakun polvi?


Alkais jo.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Loistavaan aikaan on kyllä tuo Suomen ottelu. Toisen taidan katsoa vasta aamusella boxin kautta.

Tänään on oivallinen päivä käyttää valmisteluun ja fiiliksen nostamiseen Lake Placidin ja Calgaryn kisavideoita hyvän juoman kera. Sipsejäkin pitää ostaa (eikä mitään grillimaustettua paskaa mitä vieraat aina raahaavat kun eivät ymmärrä hyvän päälle).

Kunhan nyt pääsis töistä kotiin ensin...
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Kanada - Slovakia

Venäjä laitettiin solmuun ja työnnettiin halkopinon väliin alta aikayksikön, nivaska yksilöitä ei riittänyt, miten on joukkueen laita. Ottelun ensimmäistä kymmentä minuuttia odotellessa, onko edessä samanlainen rynnistys ja luun tunkeminen kurkkuun kuin Venäjä ottelussa, saako Slovakia tungettua kapuloita koneen rattaisiin. Slovakia näytti Ruotsia vastaan ettei johdon menetys aiheuttanut paniikkia, lisää löylyä vaan. Haarukoin nerokkaasti kaksi vaihtoehtoa, joko ottelusta tulee todella tiukka punnerrus, maalin parin ero puoleen toiseen, tai Kanada antaa isän kädestä ja Slovakit jää yhteen maaliin vaahteralehtisten mättäessä hieman vaille kymmenen osumaa.
Getzlaf voisi antaa Slovakia staroille palautetta penkin puolelta kuten Malkinille, hoitelihan tuo kentälläkin leiviskänsä komeasti.

Tuomarit ratkoo!
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hieno avausviesti jälleen!
Kyllä vaan. Taidankin pistää viestiä menemään ylemmälle taholle, että vain nimimerkille Musta Nuoli annetaan oikeus avata otteluseurantaketjuja maajoukkueosioon, koska hän todellakin näkee vaivaa niiden eteen.

***

Suomen peli tulee kyllä todella hyvään aikaan. Suomalaiset barit ja pubit saavat janoisia sankareita sisäänsä roppakaupalla, ja tunnelma on varmasti katossa useassa paikassa. Kunnon kisastudiohuumaa.

Itse ottelusta luulisi tulevan kahden kovan maalivahdin taistelu, joka sitten lopulta ratkaisee myös lopputuloksen. Molemmilla veskareilla on omat paineensa, joten kumpi ne paremmin pystyy käsittelemään, on lähempänä voittoa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Teppo!! Ottaisin lakin välittämättömästi päästä pois jos vain semmoisen omistaisin. Hieno mies.

Pari tuntia ja pikkumusta alkaa heilua.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Voisi mennä NHL-lippis väärään kurkkuun Pikku G:ltä jos Leijona menisi toista kertaa peräkkäin olympiafinaaliin;)

Suomen olympiamenestys on ollut tämäkokoiselle maalle aika upeata viimeisen parinkymmenen vuoden aikana jääkiekossa!

HAKKAA PÄÄLLE SUOMEN POIKA!
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Jäätävä paskanhaju kämpässä. Jännäkakkaa pukkaa jo, mut eihän tässä jaksa mennä.

Nupe kertoo pelin olevan melko tasainen. Kyllä mää näkisin edgen olevan Jenkeillä, mutta meillä on sotaratsut ja selkärankaa.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Tässä sitä mennään. Voitto tai kuolema! Söin varmuuden vuoksi taululiitua niin onpahan nyt sitten etukäteen maisteltu se tappion karvas kalkki.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
A-Tyyppi feat. A. Mertaranta: Ihanaa Leijonat, Ihanaa - Nick Borgen: Den Glider In (i mål igen) - Finteligens: Kaikki peliin, soinut nyt kolme tuntia repeatilla iTunesissa. Onks kukaa nähny mun karjalalippistä? Ja missä koffit??

Jumalauta on sukatki pitäny vaihtaa jo neljä kertaa ku hikoaa!

Kipper päästää max. 2. Paljon on tänään hyökkäyksestä kiinni. Miettinen voisi nyt vihdoin ja viimein tehdä maalin, samoin Selänne. Olisi se hienoa, jos pappaketju kerran syöttelisi USA:n puolustuksen "kebabkioskille" ja niittaisi jatkoajalla voitto-osuman 2-3.

Ei tässä edes keksi enään mitään järkevää. Jatkan musiikin kuuntelua. TSEMPPIÄ LEIJONAT! NYT TAI EI KOSKAAN!

Ps. 1995 nevö föget!
Pps. VIILLE PELTONEN!
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Voi vittu kohta se alkaa!

Sydämestäni toivon ja rukoilen, että minua kätelleen Jukka Jalosen johtama Leijonat jyrää tänään itsensä olympiafinaaliin!

Ei tässä oikein pysty enää mitään analyysejä pistää... Nyt on vaan osattava laittaa kiekko rysään! Ja toivotaan, että ne jotka edelleen pelaavat Sami Salo-juomapeliä joutuisivat kuluttamaan iltansa kuivan suin!

*Ottaa Karjalalippiksensä komeron ylähyllyltä esille, puhdistaa pölyt ja pistää sen päähän ja laittaa soimaan fiilistä nostattavia musiikkikappaleita, kuten Den Glider iniä Kirkan laulamana, Ihanaa Leijonat ihanaata, Voittamatonta by Teräsbetoni ja Fintelligenssiä."

Tsemppiä Suomen pojat!
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heh, tuntui että jännittää niin perkeleesti, joten mittasin sitten verenpainemittarilla pulssin. Kyllähän se huiteli 80 normaaliin 50+ sijaan. Huikea ilta tulossa!
 

Sic

Jäsen
Heh, tuntui että jännittää niin perkeleesti, joten mittasin sitten verenpainemittarilla pulssin. Kyllähän se huiteli 80 normaaliin 50+ sijaan. Huikea ilta tulossa!

Heh, samat varmaan täällä, ja kun kiekko putoaa jäähän niin siitä se sit nousee. Enpä muista millon viimeks mietitytti ja jännitti peli näin paljoa, ehkä se johtuu siitä, että tää peli tuntuu siltä "viimeiseltä mahdollisuudelta", kun moni peluri näistä ei tule pelaamaan ensi olympialaisissa. Huhhuh mikä ilta tulossa..
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tää oli aika jäätävää myös, erityisesti tuo 2-0 on sellasta mitä harvemmin näkee

Sami Salo unleashes his patented howitzer

Kuka muuten oli tuo #36 joka oli ainakin kahden Suomen maalin aikana jäällä?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket

d2uce

Jäsen
Kiekkohuumassa elävää kansaa on hemmoteltu tässä illan mittaan lukuisilla Jussi Saarisen trademark haastatteluilla. Ovat kyllä omiaan nostamaan tunnelmaa matsin alla. Nyt kun vielä Nurminen ja Pietilä vetävät ennakon rutinoituneella asiantuntemuksella pakettiin, niin mikäs tässä on ollessa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Juusi Saarinen on puhunut. Jos joukkue onnistuu nousemaan edes puoliksi Jussin tasolle niin hommahan on selviö. On se huikea.

Studiokin on selvästi välieräiskussa.

Sakke "Joo Nupehan tossa aika hyvin toikin prinsiipit esille...öhh..."
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Kun Sakke on studiossa, niin Suomi voittaa kultaa kuten 15 vuotta sitten...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös