Legendaarinen Van Halen

Eli kun aihetta olen itsekin työntänyt vähän jokaiseen aiheeseen kitarasooloista carpe diemiin niin ajattelin nyt ottaa oman otsikon tälle rock-musiikin suuruudelle.

Elikkä Van Halenin tarina alkoi joskus 1970-luvun alulla Kaliforniassa. Van Halenin veljeksillä Alexilla ja Edwardilla oli basisti Mark Stonen kanssa yhteinen bändi nimeltä Mammoth. Pojat olivat pianisteina koulutettujakin - myöhemmin poikien isä loi Eddien kouraan rumpupalikat ja Alexille kitaran mutta roolit vaihtuivat aikanaan. Pasadenan alueella bileissä soittaessaan poikien kilpailijana oli mm. bändi nimeltä Red Ball Jets jonka solisti oli eräs liuhuletti nimeltä David Lee Roth. Myöhemmin Dave liittyi bändiin oikeastaan vaan siksi että Davella oli paremmat PA-kamat. Basistiksi tuli jossain vaiheessa Michael Anthony. Van Halenin veljekset kaavailivat nimeksi Rat Saladia erään Sabbathin biisin mukaan mutta Dave ajatteli Van Halenin olevan huomattavasti iskevämpi. Dave testasi kaikki heidän soittamansa biisit "tanssittavuuden" perusteella ja valitsi ohjelmistoa, Eddie tykkäsi tuolloin paljon etenkin Creamin klassikoista...mukana oli myös kaikkea laidasta laitaan, jopa Bee Geesiä ja vastaavia.

Kundit olivat pitkään takapihabileiden kuninkaita, ja jossain vaiheessa tie aukesi klubeillekin. Daven showmieskyvyt ja Eddien ällistävä kitarointi herättivät laajaa kiinnostusta. Eräällä klubilla soittaessaan Gene Simmons bongasi lahjakkaan bändin. Simmons tarjoutui sponssaamaan bändille demon muka hyvää hyvyyttään - itseasiassa Simmons koitti yritti saada Eddien Kissin uudeksi kitaristiksi huume- ja alkoholiongelmien kanssa riutuneen Ace Frehleyn tilalle! Bändi piti kuitenkin pintansa ja pysyi yhdessä. Tällä demolla ei kuitenkaan heti sopimusta irronnut.

Demolla oli jo muutama iso klassikko kuten Runnin' with the devil ja House of pain...lisäksi osaa biiseistä tai niiden ideoista kuultiin useilla levyillä uusina sovituksina. Vuonna 1978 bändi vakuutti tuottaja Ted Templemanin ja samana vuonna syntyi samanniminen klassikkolevy "Van Halen I". Se sisälsi biisejä kuten "Ain't talkin' 'Bout love", "Runnin' with the devil", tappingilla mullistava Eddien soolobiisi "Eruption" ja isona hittinä myös tiukka jälleenlevytys Kinksien klassikosta "You really got me". Albumista on tullut yksi kaikkien aikojen parhaista rock-levyistä ja se on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa huikeat 10,3 miljoonaa kappaletta. Van Halen mullisti rock-maailmaa etenkin asenteella - jokainen biisi ja show oli eräänlainen yhdistelmä Bee Geesiä ja Sex Pistolseja. Lehdistö rakasti bändin raikasta persoonallisuutta. Nämä olivat ne kaverit jotka pistivät takahuoneen paskaksi jos M'n'M-karkkikulhoon oli jätetty ruskeita karkkeja. Nämä olivat ne kaverit jotka pudottautuivat 62 000 fanin keikalle laskuvarjoilla. Rock-asenteessa on kyse juuri tästä ja VH sekä Diamond Dave kirjoittivat siihen kirjaan uutta lukua.

(jatkuuh)

Gary Cherone oli NIIN väärä valinta, vaikka muuten erinomainen laulaja. VH:n olisi ehdottomasti pitänyt miettiä Bulletboysin Marq Torienin kaappaamista, mies on ääneltään ja lavatemppuilultaan Timantti-Daven kopio. Itselläni on kokoelma ja kaksi studiolevyä (yllättäen 1984 ja ykkönen), pitäisi vielä ostella noita vanhempia Daven levyjä. Paras biisi: Dance the night away.

Vuonna 1979 bändi levytti Van Halen II:n. Tämä levy ei sisältänyt yhtä suuria hittejä kuin ykkönen mutta silti kohokohtinaan mm. "Dance the night away", nailonkielinen akustinen soolokitarointi "Spanish fly" ja tiukka "Lightin' up the sky". Jo maailmankiertueelle kerennyt bändi hämmästytti etenkin Daven rumpustandiltä ponnistamilla akrobaattisilla hypyillä ja Eddien mestaririffeillä.

Vuonna 1980 bändi julkaisi kolmannen levynsä "Women and children first" joka sisälsi biisejä kuten "Everybody wants some", "Romeo delight" ja "Take your whiskey home". Tämä biisi ja levy on etenkin sanoiltaan ja asenteeltaan mestariteos:
"Some go to women, some go to Jesus,
and it's absolutely certain both's all right,
but it takes me at least halfway to the label
before I can even make it through the night..."

"Fair Warning" sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin, se oli VH-levyistä ehkä vähiten kaupallinen mutta etenkin kitarapiireissä arvostettu - osa Eddien kitaroinnista oli lähellä jopa metallia. Isoimpia biisejä levyllä olivat "Mean street", "So this is love?" ja etenkin "Unchained".

Seuraava levyn "Diver down" teon aikoihin bändin yhteishenki alkoi rakoilla. Eddie oli avioitunut näihin aikoihin näyttelijätär Valerie Bertinellin kanssa ja naista pidetään eräänlaisena Van Halenin Yoko Onona. Lisäksi levyn teosta oltiin eri mieltä - Dave ja tuottaja Ted Templeman halusivat mukaan myös popimpia biisejä ja niitä levylle tuli pari kappaletta - siinä mentiin osittain mönkään, cover-biisi "Dancing on the streets" on Van Halenin heikoimpia biisejä. Eddie olisi halunnut tehdä levystä entistä synkemmän, eräänlaisen jatkon "Fair Warningille". Loppujen lopuksi levystä tuli silti klassikko, tiukemmat biisit kuten "The Full Bug" ja kaksikaulaisella kitaralla soitettu "Little Guitars" ovat ehdottomia klassikoita. "The full bugin" sanat kertoivat lähinnä rahan perässä juoksevista bändäreistä...Dave taas kuittaa haluavansa heitä vain yhden asian takia...hehe.

"Looks just like an angel but she's just talking trash,
you make conversation but she's listening to your cash...
All I want to give you...is the best part of the man"

(jatkuu)

Lisäksi jokainen bändin jäsenistä oli enemmän tai vähemmän riippuvainen jonkun miestä väkevämmän käytöstä ja Dave kehitteli omia projektejaan bändin ohessa...David Lee Roth kuvaili kerran Michael Anthonyn naismakua näin: "Michael need a woman who knows what she is doing - because after a bottle of Jack D. he doesn't".

Näihin aikoihin bändi veti myös suurimman keikkansa. Jokaiselle heistä maksettiin miljoona dollaria yhdestä keikasta! 370 000 katsojaa todisti keikkaa San Antoniossa US fest-nimisessä tapahtumassa. Siitä on olemassa myös mahtava bootleg-video...bändin asennetta kuvasti tulla keikalle jo valmiiksi hieman nauttineena...vain heillä oli sellaiseen vara. Ensimmmäisen biisin ensimmäisen säkeistön aikana Dave kajautti huudon "I forgot the fuckin' words!!!"
Loppukeikka meni loistavasti ja huuto oli valtava...erään biisin välissä Dave kommentoi lavalle heitettyä pulloa näin: "I saw who threw that bottle...but that's ok, 'cause after the show - I'm gonna fuck your girlfriend, pal!!!" Ei ehkä musiikillisesti tiukin keikka mitä kaverit ovat soittaneet mutta show oli loistava.

Uudenvuoden aattona '83 bändi julkaisi suurimman hittinsä: "1984"-albumin, nimi viittasi George Orwellin kuuluisaan romaaniin. Levyn kannessa komeili tupakkaa poltteleva Cupido. Kansi joutuikin sensuurin kouriin-aiemmin Van Halenilta oli sensuroitu eräinä MTV:n ensimmäisistä videoista Diver Downin "Pretty Woman"-video jossa kääpiöt esittivät pahoja kundeja jotka kaappasivat naisen.
Eddie VH:n mukaantulo kosketinsoittimien kanssa oli eräänlainen riskinotto joka kannatti - "Jump" ja "I'll wait" eivät olleet bändin parhaita biisejä kautta aikain mutta ehdottomasti suurimpia hittejä. Lisäksi levyllä oli mm. "Panama" ja "Hot for teacher", joista jälkimmäisen videossa nähtiin bändin jäsenistä lapsiversiot, ja kun uudet opettajat biisin aikana esiteltiin he olivatkin typyjä uimapuvuissa - missityylinen nauha ilmoitti minkä aineen opettajasta oli kyse.

"T-T-Teacher stop that screaming, teacher don't you see ?
Don't wanna be no uptown fool.
Maybe I should go to hell, but I'm doin' well,
teacher needs to see me after school.

I think of all the education that I missed.
But then my homework was never quite like this."

Tämän albumin videot näyttivät muutenkin minkälaisesta hauskanpidosta bändissä oli kyse. Albumi möi hetkessä platinaa (nykyinen myytyjen levyjen määrä on sekin USA:ssa yli kymmenen miljoonaa). Seurasi maailmankiertue ja Van Halen kävi jopa Ruotsissakin...kyseinen keikkabootleg on eräs parhaita koskaan.

Vuoden lopulla tyhjäkäyntiin kyllästynyt Roth julkaisi solo-cover-ep:nsä "Crazy from the heat" joka oli iso hitti etenkin videoidensa "Just a gigolo/Ain't got nobody" ja "California girls" ansiosta. Bändi ei ollut thenyt mitään pitkään aikaan mutta Eddie veti asiasta herneen nenäänsä. Myös soolo-ep:n kova menestys sai aikaan huhuja Van Halenin hajoamisesta - huhut tulivat toteen kun Dave keskusteltuaan Eddien kotona molempien itkiessä jätti Van Halenin.

Hajoamisesta on jälkeenpäin kaksi versiota: Dave sanoi jättäneensä bändin koska alkoholisminsa kanssa virunut Eddie oli saanut aikaiseksi uusiksi biiseiksi vain "melankolisia voimaballadeja" jotka olivat kaukana siitä alkuperäisesta hauskuuden, taidon ja vallan mahdista mikä aikanaan tunnettiin nimellä Van Halen. Eddie sanoi myöhemmin antaneensa potkut Davelle. Molemmissa versioissa lienee pala totuutta mutta Van Halenia ei alkuperäisenä ollut enää olemassa.

(jatkuu)

Dave ei haaskannut aikaa kootessaan uuden bändiin: Kitaraan tuli Frank Zappalekin soitellut Steve Vai, bassoon Talas-bändistä tuttu Bill Sheehan ja rumpuihin Gregg Bissonette...vuoden 1986 alussa bändi julkaisi myös ensimmäisen levynsä "Eat'em and smile" joka sisälsi hitin "Yankee Rose". Biisin sanat kertovat rivien välissä Daven lähtemisestä Van Halenista ja miehen selvitymisestä entistä voimakkaampana aloitettuaan puhtaalta pöydältä:

"Well guess who's back in circulation
Now I don't know
What you may have heard
But what I need right now's
The original good time girl!"

Daven soolouraan voisin palata myöhemmin mutta mitäs tapahtui Eddielle ja kumppaneille: He palkkasivat entisen Montrose-solistin Sammy Hagarin uudeksi keluahahmokseen ja pistivät levyn pihalle - osa materiaalista olikin jo valmiiksi kirjoitettuna. Tästä alkoi myös iso sota VH:n ja Daven välillä - iskuja sateli vyön alle etenkin lehdistössä mutta molemmilla oli kuitenkin tilaa myös menestyä.
Mielestäni VH olisi saanut muuttaa nimensä tämän vaihdoksen yhteydessä - itse käytän heistä nimeä Van Hagar...bändin tyyli muuttui kuitenkin niin paljon alkuperäisestä. Keikoilla nähtiin usein kitaran varressa Sammy, Eddien soittaessa koskettimia. Parhaimmillaan uusi VH oli todella hyvä rock-bändi - kuitenkin kaukana siitä rajoja rikkovasta ja vallankumouksellisesta bändistä mitä VH oli alunperin.
Kuten Dave asian ilmaisi:
"Old Van Halen, when I was in it-classic Van Halen-makes you wanna drink, dance and screw, right? And the new Van Halen encourages you to drink milk, drive a Nissan and have a relationship."

Balladimaiset hitit kuten "Why can't this be love" ja "Dreams" tekivät "5150":sta menestyksen.
Daven "Eat'em and smile"-levyyn viitaten seuraavan VH-levyn nimi vuonna '88 oli "OU812" (Oh, you ate one too). Tämä oli minun silmissäni heikoin kokonaisuus Van Hagar-levyistä. "When it's love" oli kuitenkin iso hitti ja kasvatti bändin suosiota. Oma suosikkini levyltä on "Finish what ya started"...

Seuraava levy vuonna '91, "F.U.C.K." oli raskain Van Hagar-levyistä mutta minun makuuni paras, vaikkei se myynytkään edeltäjiensä lailla. "Right now"-tarttuvine pianoineen ja koskettavan videon kanssa varustettuna oli kova biisi ja voitti useita palkintoja.

"Right here, right now"-livetupla julkaistiin vuonna '93 ja se on tähän mennessä ainoa virallinen VH-livejulkaisu. On valitettavaa ettei alkuperäisen VH:n ajoilta ole olemassa yhtään virallista livejulkaisua.

(jatkuu)

Viestin lähetti goldenawe
Seuraava levy vuonna '91, "F.U.C.K." oli raskain Van Hagar-levyistä mutta minun makuuni paras, vaikkei se myynytkään edeltäjiensä lailla. "Right now"-tarttuvine pianoineen ja koskettavan videon kanssa varustettuna oli kova biisi ja voitti useita palkintoja.

"Right here, right now"-livetupla julkaistiin vuonna '93 ja se on tähän mennessä ainoa virallinen VH-livejulkaisu. On valitettavaa ettei alkuperäisen VH:n ajoilta ole olemassa yhtään virallista livejulkaisua.

Laajenna klikkaamalla

Van Haleneitahan on kärjistäen sanoen ikään kuin kaksi, Rothin ja Hagarin aikaiset, jotka kyllä poikkeavat toisistaan. Roth voittaa Hagarin viihdyttäjänä kevyesti, ja bändikin runnoi nuoruuden innolla mahtavan järjetöntä musiikkia (esimerkiksi "Hot For Teacher" toimii vuodesta toiseen). Hagarin aikainen Van Halen otti selkeästi (ikääntymisenkin vuoksi) sävellyksissä ja soundeissa askeleita laajemmin jenkkiradiokelpoiseksi rockbändiksi luopumatta silti kovasta kädestä, ja olenkin kanssasi samaa mieltä siitä, että "F.U.C.K." on Van Halenin kenties paras albumi.

Livenä ennätin näkemään Hagarin aikaisen Van Halenin kertaalleen, ja kyllähän tuo solisti oli lavalla korniudessaan lähinnä puistattava. Timantti-Dave sentään ymmärsi itseironian ja tietoisen Spinal Tap -meiningin päälle, mitä taitoa Hagarilla ei ole koskaan ollut. "Right Here, Right Now" -livelevyä voi onneksi kuunnella, kun ei tarvitse Hagaria katsella, mutta videokooste jäi kyllä pölyttymään hyllylle yhden katselukerran jälkeen.

Vuonna '95 julkaistiin viimeinen Van Hagar-studioalbumi "Balance". Albumilla on hetkensä mutta etenkin Hagarin sanoitukset olivat ongelma myös Eddien mielestä. Pohjat bändi veti ällöttävällä sokeriliuostynnyrillä "Can't stop loving you" joka oli sanoituksiltaan ja soundeiltaan sellaista tusina-bonjovitasoa. Ensimmäinen sinkkulohkaisu "Don't tell me" oli vielä tiukka rock-kipale. Levyllä kuultiin myös Eddien laulua.

Tämän jälkeen Hagar lähti/sai kenkää jossain vaiheessa. Jälleen on olemassa molempien versiot asiasta.

Vuonna '96 alkoi kuulua huhuja uuden "Best of"-kokoelman julkaisemisesta ja siitä että David Lee Roth olisi palannut bändiin. Niin tapahtuikin, Dave palasi bändiin. Eddie puhui hänelle koko ajan vauvan askeleista, asiasta kerrallaan, välillä suuttuen esimerkiksi Daven halusta reenata vanhoja biisejä. Daven ääni ei ollut parhaassa iskussa heidän äänittäessään kaksi uutta biisiä "Me wise magic" ja "Can't get this stuff no more" joista molemmat olivat kaikesta huolimatta loistavia biisejä. Oli myös huhuja siitä että Eddie olisi jo samaan aikaan palkannut uuden laulajan, neljännen laulajan vaikka vakuutteli Davelle kaiken olevan vielä auki. Bändin tehdessä yllätysesiintymisen MTV:n Music Awardseissa he saivat standing ovationit-väki tiesi että taika ei häviäisi koskaan. Lehdistöitilaisuudessa Eddie kuitenkin hiljensi teltan ärjyessään lehdistölle aikovansa lonkkaleikkaukseen sen sijaan että olisi vastannut kysymyksiin mahdollisesta kiertueesta levynjulkaisun jälkeen - se olisi ollut huippumenestys.

Kun Me wise magicin videota oli tarkoitus kuvata niin että muu bändi olisi soittanut Daven ollessa vain kuva screenillä bändin takana sai Dave tarpeekseen ja lähti uudestaan. Alkoi taas sota siitä kuka ei tullut toimeen kenen kanssa - totuus oli kuitenkin että VH:lla oli tosiaankin jo sopimus valmiina kolmannen laulajan kanssa! Tämä laulaja ei kuitenkaan ollut vielä Gary Cherone vain Mitch Malloy jonka Eddie ja tuottaja Desmond Child bongasivat...http://www.melodicrock.com/interviews/mitchmalloy.html

Studiosessioiden jälkeen Mitch kuitenkin oli kieltäytynyt ja käskenyt rehellisenä mielipiteenään Eddietä soittamaan Davelle!

Myöhemmin VH sitten palkkasi Gary Cheronen. Häntä Eddie ja kumppanit ylistivät sielunveljekseen. VH III ei kuitenkaan menestynyt ja Cheronekin lähti aikanaan vaikka levysopimusta oli tiettävästi vielä pari siivua jäljellä. Gary Cherone on kyllä hyvä laulaja muttei millään oikea nokkamies Van Haleniin...

Vuonna 2000 alkoi kuulua taas huhuja Daven paluusta bändiin. Niin tapahtuikin ja kertomusten mukaan he äänittivät 3-4 biisiä "jotka saivat kellot tippumaan ranteesta". Kuitenkin sitten seurasi kuukausien hiljaisuus jonka Eddie lopetti kertomalla syövästä kielessään. Syöpä saatiin parannettua mutta ne biisit jäivät arkistoihin.

(jatkuu)

Viime vuodet VH on viettänyt hiljaiseloa. Michael Anthony kertoi viime vuonna ettei ollut puhunut veljesten kanssa kahteen vuoteen. Itseasiassa jo VH III-levyllä bassot soitti Eddie MA:n soittaessa vain keikalla.

Viime kesänä tapahtui mullistavaa kun Dave ja Sammy vetivät yhteisen kiertueen - Daven materiaali koostui lähinnä klassisesta Van Halenista muutamalla soolobiisillä vahvistettuna, Sammy soitti biisejä tasaisesti koko uraltaan. Myös Michael Anthony vieraili Sammyn kanssa lavalla.

Eli molemmilla entisillä solisteilla menee enemmän tai vähemmän vahvasti soolona ja aina silloin tällöin pulpahtaa reunion-huhuja...
Dave tullaan myös näkemään jossain tulevassa Sopranos-jaksossa sivuroolissa...
Palaan todnäk myöhemmin Daven soolouran käänteisiin, mm. surulliseen Jason Beckerin kohtaloon...

Itse törmäsin aikanaan Van Haleniin ostamalla Van Halen ykkösen kun olin joku 13-vuotias enkä ole sen jälkeen taakseni katsellut. Bändi ja sen asenne muutti elämäni, oikeasti. Tuli tätä toisessa ketjussa mainittua "carpe diemiä" mukaan asenteeseen...mulle alkuperäinen Van Halen Diamond Dave keulanaan on se oikea raamatullinen kokoonpano.
Van Hagar oli hyvä rock-bändi mutta ei ollenkaan sama asia. Tästä sanoi myös Maple Leaf tossa välissä.

Päätän tämän muistelon Daven kommenttiin:
"With me in the band, it’s one of those miraculous 97-97 deals. It’s 97 percent you and 97 percent moi. Is it Mick or Keith? I don’t know. I’m currently the fun part, and I’ll always be the fun part. I ran into one of the current managers not terribly long ago, and he said, "Hey, Dave, you know, it’s just another chapter. And I told him "No. Classic VH is the whole book, all right? The rest of you are just disposable chapters."

Viestin lähetti Dougie KillMore
Gary Cherone oli NIIN väärä valinta, vaikka muuten erinomainen laulaja. VH:n olisi ehdottomasti pitänyt miettiä Bulletboysin Marq Torienin kaappaamista, mies on ääneltään ja lavatemppuilultaan Timantti-Daven kopio. Itselläni on kokoelma ja kaksi studiolevyä (yllättäen 1984 ja ykkönen), pitäisi vielä ostella noita vanhempia Daven levyjä. Paras biisi: Dance the night away.

Laajenna klikkaamalla

Jep, olen itsekin huomannut miten Torien on joissain lehtiartikkeleissaan poseearnnut jopa samanlaisissa vaatteissa ja aurinkolaseissakin kuin Dave aiemmin...

Aah, Van Halen! Todellakin legendaarinen bändi joka muutti oman, jos ei elämäni niin ainakin musiikkimakuni pysyvästi raskaan rockin puolelle. Tämän aikaansai bändin viimeiseksi "oikeaksi" levyksi jäänyt "1984" jonka ilmestyessä olin 13-vuotias. Äärimmäinen oli vitutus seuraavan vuoden kesänä, kun kesken lomien jostakin mökille eksyneestä ns. laatulehdestä bongasin suru-uutisen Diamond Daven lähdöstä soolo-uralle.

Ja siihen oikeastaan Van Halenin taru päättyikin, koska Sammy Hagarin tultua bändiin homma muuttui täysin ja biisit hiottiin särmättömäksi radiosoittokamaksi. Eron huomaa aika selvästi kun kuuntelee Best Of - albumia; Daven aikaiset biisit potkaistaan (Jump'ia lukuunottamatta) käyntiin kunnon riffittelyllä, Van Hagar - biisit taas järjestään alkavat jollain syntsahuminalla. Muuten en kyllä omista yhtäkään Hagar-ajan albumeista kun taas ne ensimmäiset 6 on vinyyleinä tai kasettinauhoina lähestulkoon jo kulutettu puhki.

Van Halenin ensimmäinen albumi on ehdottomasti yksi historian parhaista rock-debyyteistä, oikeastaan vain "Appetite For Destruction" yltää samalle tasolle. Käsittämättömän loistava platta, täynnä klassikkokamaa ja tuotantopuolikin potkii munille. Kakkosalbumi ei aivan samaa tasoa biisien puolesta ole mutta muuten oiva paketti, kuten myös "Women And Children First".

"Fair Warning" on ykköslevyn ohella suosikkini kieroutuneen nerokkuutensa ansiosta. "Diver Down" taas on lukuisine cover-biiseineen selvä välityö eikä edes loistava "Little Guitars" nosta levyä "original 6:n" jumbotilalta. "1984" sitten jäi valitettavasti kokoonpanon viimeiseksi mutta tuon levyn biisejä tuskin on kukaan välttynyt kuulemasta.

Sammy Hagarin aikainen VH ei siis oikein nappaa, mutta kyllä sitä toki kuuntelemaan pystyy. Pahin oli vielä kuitenkin edessä kun Eddie Van Halen jostain luojan syystä meni palkkaamaan Gary Cheronen bändin laulajaksi! Siis juuri sen tyypin jonka suunnilleen viimeisenä maailmassa olisin halunnut nähdä "Vankkarien" keulamiehenä. Syynä siihen lauluäänen (?) lisäksi Extremen aikainen syntilista, johon parempien bändien plagioimisen lisäksi sisältyy kenties kaikkien aikojen oksettavin nyyhky-ininä "More Than Words". No, Cheronen taru Van Halenissa jäi odotetun lyhyeksi eikä sen jälkeen, eli viimeiseen 6 vuoteen ole juuri mitään bändin puolelta tainnut kuulua muutenkaan.

Van Halen ei tietääkseni ikinä ole käynyt Suomessa eikä bändi huippu-aikoinaankaan ollut meilläpäin aivan megaluokan suosiossa, mutta kyllä varmaan ainakin pari bändin kultalevyistä on Suomesta ansaittu. Olisi hienoa nähdä kyseinen bändi alkuperäisessä kokoonpanossaan vaan haaveeksi taitaa jäädä. Jotenkin vaikea uskoa näiden jo lähemmäs 50-vuotiaiden äijien vielä sopivan riitansa ja lähtevän maailmankiertueelle, kun fyrkasta tuskin nytkään on puutetta. Mutta ainahan saa toivoa.

Viestin lähetti Henkku
Van Halen ei tietääkseni ikinä ole käynyt Suomessa eikä bändi huippu-aikoinaankaan ollut meilläpäin aivan megaluokan suosiossa, mutta kyllä varmaan ainakin pari bändin kultalevyistä on Suomesta ansaittu. Olisi hienoa nähdä kyseinen bändi alkuperäisessä kokoonpanossaan vaan haaveeksi taitaa jäädä. Jotenkin vaikea uskoa näiden jo lähemmäs 50-vuotiaiden äijien vielä sopivan riitansa ja lähtevän maailmankiertueelle, kun fyrkasta tuskin nytkään on puutetta. Mutta ainahan saa toivoa.

Laajenna klikkaamalla

Ihan alkuun kiitoksia goldenawelle ketjun avauksesta ja noista tarinoista.

Van Halen kävi Suomessa ja Helsingissä Gary Cheronen kanssa 1998. Itse olin paikalla tuolloin, kuten myös 1993 Globenissa. Garyn kanssa vedetyssä keikassa ei ollut oikeastaan muuta hyvää kuin se, että bändi veti pitkästä aikaa ihan niitä ekoja biisejä. Esim. "I'm the one" sai jäyhät suomalaiset edes pikkuisen irti lattiasta. Tunnelmaltaan Helsingin keikka oli murto-osa Tukholman keikasta, jossa koko kaksituntisen ajan porukka rokkasi. Keikalla oli myös todella paljon porukkaa Suomesta.

Tuo on ihan totta, mitä Henkku kirjoitti Van Halenin suosiosta Suomessa. Itse löysin Van Halenin vasta 1988 ostettuani Fair Warning -albumin. Oli muuten ensimmäinen cd-levyni. Sen jälkeen hankin hyvin nopeasti kaikki muutkin tuohon mennessä ilmestyneet levyt ja sen jälkeen kaikki muutkin. Hallussani on myös ns. ylimääräisistä levyistä se vuoden 1999 Interview -albumikin. Niitä Japanin markkinoiden versioita en ole hankkinut.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Sammyn kuulumisesta Van Haleniin on Cabo Wabo, joka löytyy myös ou812-albumilta biisinä. Kyseessä on San Lucasista Meksikosta löytyvä baari, jonka bändin jäsenet ostivat yhteiseksi ajanviettopaikakseen. MInulla on tallella taannoin MTV:ltä tullut pätkä asiasta, kun poijjaat esittelevät klubia ja siinä samalla näytetään myös bändin vetämältä keikalta pätkiä. On meinaan hyvä soundi "Take Your Whiskey Home" -biisissä...

Toinen yksityiskohta liittyy siihen, miten Sammy ja Eddie tapasivat, kun Dave lähti bändistä. Eddie vei Lamborghininsa korjaamolle ja jutteli paikan omistajan kanssa tarpeestaan löytää uusi laulaja. Korjaamon omistaja sitten vihjaisi, että pajalla seisoo Sammy Hagar -nimeä tottelevan kaverin auto myös...

Henk. koht. merkityksellisin kappale on 5150-albumilta löytyvä Dreams. En ole ikinä miettinyt, mikä heidän tuotannostaan löytyvä biisi on ns. paras, mutta tuo on minulle merkityksellisin. Greatest Hits vol 1 -dvd:ltä löytyvä live-versio tuosta biisistä nostaa ihokarvat pystyyn. Biisi on nauhoitettu Whiskey-klubille tehdyltä keikalta. Ko. klubihan on se, josta Van Halenin taru aikoinaan alkoi.

goldenawelle (ja mikesei muillekin asiasta kiinnostuneille) kysymys: kuuntelin kerran nettiradioita ja yksi asema soitti biisiä, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut. En nyt millään muista ko. biisiä, mutta biisin historia menee suurin piirtein siten, että se oli bändintoimesta jo levytetty ja se oli tarkoitus liittää jollekin levylle, mutta joku levy-yhtiössä laittoi sen jakelun netissä ja Eddie kielsi laittamasta biisiä viralliselle levylle. Satutteko tietämään tuota biisiä ja oletteko mahdollisesti asian harrastajina onnistuneet hankkimaan sen jostain?

Iso käsi Goldenawelle!

Mukava oli lueskella ja muistella myös oman 80-luvun "number oneni" tekemisiä. Daven lähdön jälkeen hankin vielä VH II:n ja Daven bändin levyt pariin otteeseen, mutta sitten kiinnostus hiipui VH II:n "munattomuuteen" ja kenties Daven biisien tason laskuun (kahdella ekalla sooloilla on tasokasta kamaa).

Hommahan lähti alkuun kun koulukaveri lainasi aikoinaan juuri ilmestynyttä Diver down levyä...(tosin aluksi kysyin levyä lainaksi kun Eddiellä oli kuvissa makee skitta japanin auringonlaskulippuvärein koristeltuina, he he).

btw, tosa vähän aika sitten oltiin porukalla pikkubussireissaamassa ja VH:n parhaat pyöri useampaan kertaan sillä reissulla - äijärokkia äijille.

Viestin lähetti polvipetteri
Van Halen kävi Suomessa ja Helsingissä Gary Cheronen kanssa 1998. Itse olin paikalla tuolloin, kuten myös 1993 Globenissa.

Laajenna klikkaamalla

Olin myös Globenissa 1993, ja tuosta keikasta on jäänyt elävästi mieleen se, kuinka Hagar kiukutteli paikalla oleville siitä, ettei halli ole täpösen täynnä. Näin toimii esiintymisen ammattilainen - kitisee paikalle saapuneille siitä, että että jotkut muut eivät ole paikalla. Hagarin tyylipisteet laskivat silmissäni sillä hetkellä pahasti pakkasen puolelle, etenkin kun DLR ei olisi koskaan tällaiseen sortunut, vaan päinvastoin pistänyt jalalla vieläkin koreammin. Bändi toki soitti tuollakin keikalla komeasti.

Polvipetteri: Kuka tuossa biisissä oli solistina? Koitan ottaa asiasta selvää.

Kiitos positiivisesta palautteesta. Itsekin olen sen verran nuori että paikan päällä olen nähnyt vain VH III:n - positiivista oli että bändi veti vanhoja biisejä joita ei Hagarin aikana kuultu. Toisaalta olen tuntemieni jenkkifanien kautta kuullut että coverbändi Atomic Punks on showssaan parempi...Eddietä ei kukaan voi korvata mutta bändin laulaja Ralph Saenz on ääneltään ja lavashowltaan kuin Diamond Dave.

Lisäksi pamautin kesällä '99 Rantarockiin kun Dave kaikkien ällistykseksi päätti tulla sinne. Se olikin loppujen lopuksi vain hyvä sattuma, keikkahan näytettiin tunnin koosteena (n. 5 biisiä leikattiin) Jyrkin spesiaalilähetyksenä ja se on tietty nauhalla treidattuna jo faneille ympäri maailmaa. Daven ääni oli noihin aikoihin aika käheä, mutta viime vuonna ja viime aikoina Dave on kertomusten mukaan käynyt jonkun laulunopettajan luona ja viime aikojen bootlegeillä korkeat kiljaisut jotka olivat hänen tavaramerkkinsä vanhoilla levyillä, ovat kuin lähes entisaikoina.
Keikka oli silti upea, hopeiseen ja kireään pukuun sonnustautuneen Daven korkeita potkuja voi joku pitää hassuina mutta kyse oli showsta - mies on viidenkympin kulmilla fyysisesti kuin parikymppinen, potkut nousevat, ja heittipä kaveri vielä samuraimiekkaa pyöritellen mahtavan setin loppuun.

Hauska havainto sitten videota katsellessa oli se, että eräässä vaiheessa kamera pistäytyy katsomon aivan etuosassa. Siinä joku kundi halailee pornon näköistä parikymppistä blondia...noh, keikan myöhemmässä vaiheessa blondi ja toinen mimmi pääsevät lavalle ja häipyvät keikan jälkeen Diamond Daven messiin...

Henk koht takaisku Jyrkin televisioinnissa oli se, että ensimmäinen encorebiisi "Everybody wants some" leikattiin pois. Tuon biisin aikana Dave pyysi serkkuni kanssa heiluttamaamme Jack Daniels-lippua itselleen...sai sen, ja pyyhki sillä haaroväliään...hehehe...JA MINÄ OLEN SIITÄ HELVETIN YLPEÄ.

Viestin lähetti goldenawe
Polvipetteri: Kuka tuossa biisissä oli solistina? Koitan ottaa asiasta selvää.

Laajenna klikkaamalla

Minusta Hagar. Täytyy hakea tietoja myös täällä päin. Jos se on jollain nettiradion soittolistalla, sen on pakko olla saatavana digitaalisessa muodossa.

Haeskellaan. On minusta sen verran hyvä biisi, että sen saamisesta vaikka maksaisi jo jotain. Tietysti sen harvinaisuuden vuoksi myös.

Edit: löytyi mielenkiintoinen osoite:http://www.geocities.com/capling/Setlists/VanHalen.html

Loppukeikka meni loistavasti ja huuto oli valtava...erään biisin välissä Dave kommentoi lavalle heitettyä pulloa näin: "I saw who threw that bottle...but that's ok, 'cause after the show - I'm gonna fuck your girlfriend, pal!!!"

Laajenna klikkaamalla

Pilkunviilaja kun olen niin eikö tuo lainaus mennyt "don't be squirting water on me pal..I'm gonna fuck your girlfriend". Tyyppi taisi koko alkukeikan ajan ampua vesipistoolilla bändiä.

Tuo on kyllä klassinen bootleggi. Dave on kännissä kuin käki. Ne välipuheet ovat tosi sekavia. Bändillä oli kyllä huumorintajua silloin. Kääpiöpalvelija joka tuo Jack Daniels pullon lavalle ja Mike pakkojuottaa siitä tuota palvelijaa. Mike heittää bassonsa kesken bassosoolon maahan ja lähtee hakemaan uutta soitinta. Roudari kävelee Miken ohi ja heittää basson maahan. Ja monta muuta hauskaa hetkeä.

Toinen bootleggi jonka omistan on kokoelma bändin ekoja videoita. Tosi hienoja pätkiä bändin alkuvuosilta.

Dave on mielestäni Van Halenin paras solisti. Sammy ei oikein sopinut tuohon partybändisoundiin ja parhaimmat kipaleet ovat niitä powerpopballadeja.

"Right here, right now"-livetupla julkaistiin vuonna '93 ja se on tähän mennessä ainoa virallinen VH-livejulkaisu. On valitettavaa ettei alkuperäisen VH:n ajoilta ole olemassa yhtään virallista livejulkaisua.

Laajenna klikkaamalla

Eikö Van Halen julkaissut Live without a safety net videon. Tosin ei ilmestynyt kuin videona.

Tässä linkki niille jotka jahtaavat tuota ensimmäisen levyn kitarasoundia. tässä

Pitää myöhemmin tänä vuonna varmaan palata noiden bootlegien osalta asiaan, kattellaan sitte jos pistäisin vaikka asiasta kiinnostuneille jotain tyhjiin cd-levyihin treidausta kehiin, ihan vaan hyvän asian puolesta. Mulla on kokonaisina videotallenteina cd:llä US fest '83 ja Montreal '84...lisäksi bootlegejä Daven ajoilta ainakin Japan '78, "South American Assault" muistaakseni '83 tai '84 ja "Van Halen Rapes Stockholm" vuodelta '84.

Stolk-2 - niinhän se oneliner tarkalleen meni. Dave on heittänyt ton jutun välillä pullosta ja välillä vedenruiskimisesta sen verran monta kertaa että meni puurot ja marjat sekaisin...eikun vellit ja marjat...eiku

Ja kyllähän se toinen Hagar-livekin on. Ei vain millään yhtä kiinnostava kuin nämä vanhat, suttuisetkin DLR-bootleg-videot...siitä unohdus.

Viestin lähetti Stolk-2

Eikö Van Halen julkaissut Live without a safety net videon. Tosin ei ilmestynyt kuin videona.[/URL]

Laajenna klikkaamalla

Julkaisi. Tosin sen nimi oli Live without a net. Minulla on tuo videona ja siinä on solistina Sammy Hagar.

polvipetteri Julkaisi. Tosin sen nimi oli Live without a net. Minulla on tuo videona ja siinä on solistina Sammy Hagar.

Laajenna klikkaamalla

Hyvä on muita oikoa kun itse ei muista oikein. Niinhän se nimi oli.

Viestin lähetti goldenawe

Bändin tehdessä yllätysesiintymisen MTV:n Music Awardseissa he saivat standing ovationit-väki tiesi että taika ei häviäisi koskaan. Lehdistöitilaisuudessa Eddie kuitenkin hiljensi teltan ärjyessään lehdistölle aikovansa lonkkaleikkaukseen sen sijaan että olisi vastannut kysymyksiin mahdollisesta kiertueesta levynjulkaisun jälkeen - se olisi ollut huippumenestys.

Laajenna klikkaamalla

Tämän muistan itsekin nähneeni joko suorana tai videolta. Muistan jopa tuulettaneeni jonkin verran. Tosin tätä iloa ei todellakaan kauaa kestänyt. Jossain Rock'n Roll feuds (tjsp) - aiheisessa MTV:n ohjelmassa Eddie kertoi hermostuneensa DLR:n elämöintiin VMA:ssa siellä lavalla samalla kun joku toinen artisti piti kiitospuhettaan. Jos oikein muistan niin Eddie kertoi DLR:n vetäneen herneen nenään tästä ja homma alkoi kaatua jo silloin. Mun mielestä se Daven esiintyminen toi mieleen pikku lapsen joka ei millään kyennyt peittämään innostustaan, joten siinä mielessä oli hiukan säälittävä tuollainen reaktio Eddieltä.

En ole tutustunut koko bändin tuotantoon, mutta muutamat biisit ja videot iskee kyllä kohtalaisesti. Kun meidän taloon vihdoin saatiin kaapelikanavat '86 lopulla niin "legendaariselta" Sky Channelilta tuli aika usein ohjelmien välissä Jump-video, joten tuon biisin sanat (väärinkuultuna) ovat jääneet hyvin mieleen. Hot for teacher, Panama ja Right now - video ovat ne muut mieleenjääneimmät biisit, plus Boundcaken alku.

Omasta mielestäni ainoa oikea Van Halen on nimenomaan David Lee Rothin aikainen. Eikös hiljattain telkkarista tulleessa Airheads - sekopäät - leffassakin kommentoitu tähän suuntaan?

Jeps, Eddie ja Alex väittivät muistaneensa kaikki huonot muistot Davesta tämän innostuessa MTV-gaalassa, kuinka homma ei voisi ikinä toimia Daven kanssa, ja valittivat kuinka käyttäytyminen oli epäkunnioittavaa Beckiä kohtaan.
Kun katsoo kyseisen pätkän tarkkaan näyttää siltä että Dave flirttailee ja nauratuttaa jotain tiettyä lähellä olevaa katsomonosaa Beckin kiittäessä saamastaan palkinnosta. Mitäköhän pahaa siinä oli - myös Beckiä haastateltiin tästä asiasta eikä hän ollut yhtään pahoillaan tapahtuneesta...

On paskamaista yrittää vierittää syy tästä re-unionin kusemisesta Daven niskoille kun veljeksillä oli jo laulajadiili eri miehen kanssa takataskussa...

Master Chief toi esille hauskan pointin - vaikka ei olisi tutustunut bändin koko tuotantoon tai tuotantoon ollenkaan huomaa kuka tahansa jammailleensa jotain Panamaa tai vastaavaa jonkun lätkämatsin tauolla, kahvilan tai burgerimestan taustamusiikkina jne...missä tahansa päin maailmaa.

Airheadsin kohtaus menee jotenkin näin: bändi on lukinnut itsensä panttivankien kanssa radioasemalle...kun levy-yhtiön edustaja tulee paikalle bändin laulaja haluaa tietää onko hän tosiaan levy-yhtiön mies vai poliisi kysymällä kumman puolelle hän asettui Daven lähdettyä Van Halenista. Mies vastaa "Van Halenin" johon bändin laulaja huutaa "Varma kyttä!"

Viestin lähetti goldenawe
Jep, olen itsekin huomannut miten Torien on joissain lehtiartikkeleissaan poseearnnut jopa samanlaisissa vaatteissa ja aurinkolaseissakin kuin Dave aiemmin...

Laajenna klikkaamalla

Jeah, ja jos on Bulletboysia kuunnellut, niin mies kiljahtelee ja ulvoo kuin DLR.

Van Hagarin kunniaksi on sanottavat, että 'Love walks in' on kaikkein parhaimpia bändin kappaleita....myös Poundcake on todella kova.

Van Haleniin liittyvä tuskallisin muisto? Vaasan Rantarock '99 - olen mennyt katsomaan DLR:ää ja ehdin juuri kuulla Jumpin viimeiset säkeet juostessani keikkapaikalle....Dave oli nimittäin vaihtanut esiintymisajankohtaansa NYLON BEATin kanssa!!!

Ma tulin onneksi paikalle ajoissa...Rantarockin tunnelma muuten on sen verran tusinateknon nihkeä etten jäänyt katsomaan edes Nylon Beatiä vaikka mukava duo onkin...

Nyt muutaman sananen Daven soolourasta. Elikkä jäin siihen kun Dave julkaisi "Eat'em and Smile"-levyn joka myi jenkeissä joku reilu 4 miljoonaa kappaletta. Levyn kohokohtia "Yankee Rose", "Big Trouble" sekä coverit "Tobacco Road" ja levyn päättävä Sinatran "That's life".

Dave oli Van Halenin ja myös tämän levyn aikaan niin suosittu Etelä-Amerikassa että levystä löytyy myös espanjankielinen versio - "Sonrisa Salvaje" - on muuten aika pirun hauskan kuuloinen...sekin myi yli miljoonan.

Tämän levyn jälkeen Ted Templeman siirtyi sivuun ja seuraavan "Skyscraper"-levyn tuotti Dave itse Steve Vain kanssa. Bändiin liittyi myös kosketinsoittaja Brett Tuggle.
Albumi oli menestys mutta sitä seuranneen maailmankiertueen jälkeen Bill Sheehan pisti Mr. Big:n pystyyn ja Steve Vai siirtyi soolouralle. Mitään elämää suurempia riitoja ei ollut mutta jälkeenpäin Sheehan ja Vai ovat kertoneet olleensa hiukan tyytymättömiä lopputulokseen joka oli varsin paljon editoitu verrattuna karkeampiin ja vielä rokahtavampiin alkuperäisdemoihin. Ne haluaisin vielä kuulla joku päivä - EEAS:n demot pyörivät kyllä netissä mutta ovat hyvin lähellä lopputulosta.
Levylle mahtui kyllä monta helmeä kuten "Knucklebones", "Hot dog and a shake", "Damn good" (joka ehkä kertoi osallaan myös Van Halenista) sekä "Hina".
Mielenkiintoinen yksityiskohta oli että levyn kappaletta "Just like paradise" kysyttiin aiemmin "Beverly Hills 90210"-sarjan tunnariksi mutta joku managereista torjui ehdotuksen Daven tietämättä. Ottaen huomioon kuinka suosittu nuorten saippuasarjasta tuli olisi se ollut hyvää mainosta solistillemme...

Seuraavan levyn "A little ain't enough" tuotti Bob Rock. Grungen nostaessa päätään levy ei menestynyt yhtä hyvin kuin pari edellsitä soololevyä. Levylle sisältyy silti monta tiukkaa biisiä kuten "Little ain't enough", "Sensible Shoes" ja "Baby's On Fire":

"Woman, I've been thinkin'
That we belong together
My intentions are bad
There's a richer man
But none better

I am two parts diamond
Some say three parts dirt
I say, "No one moves...
Nobody gets hurt!"

Mom throws up her hands
Says, "Girl you lost your mind?
You look like 17 child goin' on 29"

Baby's on Fire
Just admit it's true"

Vain korvasi nuori metallikitaristilahjakkuus Jason Becker ja rytmikitaristi Steve Hunter, bassoon tuli rumpali Gregg Bissonetten veli Matt jo "Skyscraper"-kiertueen aikana.

Levytysten aikana 21-vuotias Becker tunsi outoja tunnottomuuden oireita käsissään - syyksi paljastui traagisesti Lou Gehrigin tauti joka ajoi miehen pian sairaalaan - nykyään mies on vielä hengissä mutta hän pystyy kommunikoimaan ainoastaan silmiensä avulla. Mies on silti pystynyt edelleen tekemään uutta musiikkia!

Kiertueen erikoisuus olivat suuret paholaisnuket jotka "virtsasivat" yleisöön viskiä!!

(jatkuu)

Vuonna '93 seurasi erikoinen tapahtuma - Dave jäi poliisin nalkkiin ostaessaan 10 dollarin arvoista marihuanapussia New Yorkissa! En muista oliko se Persianlahden kriisi vai mikä se suuri mediatapahtuma Jenkeissä oli samaan aikaan, mutta muistaakseni kohua herätti se että tätä pidätystä hehkutettiin tunnin välein CNN:n pääuutisissa rinnakkain tämän "oikean" uutisen kanssa.
Radiotoimittaja Howard Stern, alkuperäisen Van Halenin ja Daven suuri fani, kysyi Daveltä myöhemmin lähetyksessään tekikö hän tämän saadakseen lisää julkisuutta. Dave vastasi kysymykseen: "New Yorkissa saa pilven ostosta 30 dollarin sakot. Jos koirasi paskantaa kadulle, sakko on 50 dollaria. Jos olisin hakenut julkisuutta olisin itse paskantanut kadulle!"

Vuonna 1994 Dave julkaisi uransa "erilaisimman" levyn. Vanhan ystävänsä Terry Kilgoren kanssa kirjoitettu levy "Your Filthy Little Mouth" sisälsi musiikkilajia laidasta laitaan, kantrivivahteista reggaerytmeihin. Albumi sisältää useita hyviä biisejä kuten "Experience", "Your filthy little mouth" sekä "Night life", mutta se ei menestynyt kaupallisesti. Omaan makuuni levyllä oli silti hänen uransa osuvimmat sanoitukset...

"Here's a word about my ex-girlfriend
Towards the end conflict off and on
And I told her one night,
"Honey every time we fight
I'll write a verse to this song"

Well things got bad
And things got worse
Still I struggled on
So sit back and get all comfortable
'cause this little tune's
Six fucking hours long"

Näihin aikoihin Diamond Dave leikkasi myös liuhulettinsä ja vaihtoi pukunsa hieman "aikusemmaksi"...ja kiersi jälleen maailman.

Seuraavana vuonna '95 Dave teki myös kiertueen Las Vegasin areenoilla koottuaan 12-miehisen puhallinbändin "Non Stop Blues Bustin' Mambo Slammersin...kiertueella Dave esitti myös James Brownin klassikoita ja kertoili biisien väliin parhaita tarinoitaan uran varrelta...

Vuoden '96 kaatuneen VH-reunionin jälkeen Diamond Dave julkaisi muistelokirjansa "Crazy from the heat" vuonna '97. Omistan kirjan ja suosittelen sitä kenelle tahansa - kirja sisältää parhaat palata lapsuudesta, nuoruudesta, Van Halenin ja soolouran varrelta (myös tuosta vuoden '96 reunionista) sekä niiltä tuhansilta reissuilta ympäri maailmaa, kiipeämisestä Himalajalle ja Amazon-joen laskemisesta...enimmäkseen järkyttävän hauskaa matskua ja väliin on pistetty lyhyitä sattumia Heidi Fleissin, Ozzyn ja kumppanien kanssa...mukana on kuitenkin myös vakavaa tekstiä:

"It's unfortunate that this feuding has to continue all the way up until the present, because what Van Halen meant to a lot of people and myself in particular, was very positive…….. I guess the best thing I can say is: Don't believe every syllable of everything you read by everybody who wrote it. Go out and buy those records and see if you can hear the truth in the music. That's my recommendation. Some of those records you may have to buy twice-just in case you want your best pal to listen in too so you can discuss it some more. Dolemite, motherfucker!"

Samana vuonna Dave julkaisi myös Best Of-kokoelmansa joka sisälsi yhden uuden biisin, "Don't piss me off".

Vuonna 1996 Dave pisti Ray Luzierin, Mike Hartmanin ja John Loweryn kanssa uuden DLR Band-nimisen poppoon pystyyn ja julkaisi oman levy-yhtiönsä suojissa samannimisen levyn. Suomessa levy julkaistiin Euroopan yksinoikeudella nimellä "David Lee Roth". Kannessa oli klassinen keskiaukeamatyttö Betty Page taustallaan jenkkilippu. Bändin nimeä mies perusteli näin:

"'DLR Band' means Dave, Lowery, and Ray. I named it that because it sounds more like a band then 'David Lee Roth,' which just sounds like a person. When you hear 'David Lee Roth'--you think of a person. When you hear 'DLR Band'--you think of a band. Just like when you hear 'Eddie Van Halen' you think of a person, and when you hear 'Van Halen'--you think of David Lee Roth."

Hehe.

Levyä ei mainostettu oikeastaan ollenkaan eikä se myynyt isosti mutta sisälsi paljon loistavia biisejä - syystä että Dave palasi juurilleen rehelliseen ja suoraviivaiseen hard rockiin - musiikkiin jossa hän on parhaimmillaan. Biisit kuten "Wa wa zat!", "Slam Dunk!" sekä akustiset mestariteokset "Goin' places" ja "Blacksand" eivät kalpene yhdenkään hänen soolouransa biisien rinnalla. Lisäksi lyriikat olivat jälleen erittäin osuvia:

"Napalm in the morning
We love the smell of it
'cause life ain't boring
We do the hell out of it -

Only adventures I regret
Are the ones I missed
And the thought of all the pretty girl
I never tried to kiss"

John Loweryn lähdettyä isompien dollarien perään Marilyn Mansonin basistiksi levyä ei seurannut heti kiertuetta - Dave kiersi vasta seuraavana vuonna. Silloin mies kävi myös Suomessa - siis Rantarockissa. Valitettavasti hänen viimeisimmältä levyltään ei kuultu kuin yksi biisi - "Slam dunk!"
Muuten Dave palasi lähes täysin VH-klassikkoiseen settilistaan.

(jatkuu)

Viestin lähetti goldenawe

Seuraavana vuonna '95 Dave teki myös kiertueen Las Vegasin areenoilla koottuaan 12-miehisen puhallinbändin "Non Stop Blues Bustin' Mambo Slammersin...kiertueella Dave esitti myös James Brownin klassikoita ja kertoili biisien väliin parhaita tarinoitaan uran varrelta...

Laajenna klikkaamalla

Muistan kun Jay Leno teki Tonight Showta viikon verran Vegasista, niin yhtenä musiikkivieraana oli DLR (lauloi joko California Girlsin tai Just a Gigolon). Nähtyäni hänet lyhythiuksisena (olisin ollut melkein varma lyömään vetoa että käytti hiuskisäkettä) tuli heti mieleen että "so this is what it's come to? Singing showtunes in Vegas?" Ja syvä huokaus perään.. Mutta ei sitten näköjään päätynytkään sinne lopullisesti.