![]() |
|
SM-liiga NHL Maajoukkue Mestis Keskustelu Palaute
|
|
|
|
#1 |
|
Suosikkijoukkue: What's New in Baltimore?
|
Parhaat draftit yksittäisen joukkueen kannalta?
Jouni esitteli aikanaan blogissaan kaikkien aikojen draftina pidettyä vuoden 1979 Entry Draftia.
Etenkin Oilersille kyseinen draft oli merkittävä, samasta draftista irtosi merkittävissä rooleissa olleet Mark Messier, Kevin Lowe ja Glenn Anderson. Minulle tuli heti mieleen että voiko tuosta pistää paremmaksi? Kyllähän yksittäisenkin pelaajan varaaminen on muuttanut koko seuran ja lajinkin ikuisesti, jos ajatellaan jotain Mario Lemieuxia, ja seuran kohdalla jotain Vinny Lecavalieria tai jopa Eric Lindrosia, jonka treidaaminen oli sitten valtava pohja tulevalle menestykselle, mutta jos tarkastellaan nimenomaan leveyden puolesta, onnistumisesta ottaa useampi todella merkittävä pelaaja saman vuoden draftissa. Omaa persettäni miettien, jos (ja kun) Capitals tulee tulevina vuosina voittamaan Stanley Cupin, tai jopa useamman, jos dynastioita on mahdollista vielä nyky NHL:ssä synnyttää, vuoden 2004 draftilla on mahdollisuus jopa haastaa tuota Oilersin 1979 draftia. Vuoden 2004 Entry Draftissa Capitals valitsi itsestäänselvyytenä Ovechkinin ensimmäisellä vuorollaan, mutta kun samaan draftiin mahtuu vielä nyt jo tähtistatuksen omaava Mike Green, ykkös- ja kakkospakkipareissa huiteleva Jeff Schultz, sekä NHL-elämää jo haistelleet Chris Bourque, Sami Lepistö ja Andrew Gordon, on mahdollista että optimistin NHL-dynastia on saanut jo Gretzkyn, Paul Coffeyn ja Kevin Lowen samassa draftissa. Ja hyvällä tuurilla siis vielä Craig McTavishin, Charlie Huddyn ja Raimo Summasen. Jokaisella pelaajalla on matkaa noihin saavutuksiin tuhansia kilometrejä, mutta ei pidä lyödä jarruja tässä vaiheessa. Noh, Oilers tarvitsi vielä pari hyvää lisävuotta saalistaakseen Andy Moogin, Grant Fuhrin, Jari Kurrin, Steve Smithin ja kumppanit noustakseen todella kovaksi seuraksi, mutta kovin yksittäinen värisuora tuo 1979 oli. Samoin Capitalsin toivo elää etenkin vuosien 2006 (Bäckström, Varlamov) ja 2007 (Alzner) tuotoksissa. Muutama vuosi pohjalla saattoi tällä kertaa tehdä ihmeitä ja pysyvästi. Mikä yksittäinen vuosi oli leveydeltään ja täten merkittävyydeltään paras sinun miettimäsi joukkueen historiassa? Myös treidatut pelaajat ja heistä saatu etu voidaan ottaa tarkasteluun, vaikka tässä tuijotetaankin erityisesti itse draftia (case Lindros lienee paras esimerkki). Paras vastaus palkitaan Katy Perryn tiiviillä halauksella.
__________________
That a boy Wenney, coach in the year! PERKEMA Myspace - mp3 *** Mun blögissä näkee tissit. *** DK - Mukahausmylly |
|
|
|
|
|
#2 |
|
Suosikkijoukkue: Two Degrees of Mike Sillinger
|
Detroit varasi vuonna 1989 Nicklas Lidströmin, Sergei Fedorovin ja Vladimir Konstantinovin. Kolme ehdotonta supertähteä siis, vaikka viimeisen ura päättyikin liian aikaisin. Tuohon päälle vielä Mike Sillinger, Dallas Drake ja Bob Boughner, vaikka nämä ovatkin pääosan urastaan tehneet muualla kuin Detroitissa. Drake tosin palasi uransa viimeiseksi kaudeksi Detroitiin takaisin ja voitti Cupin.
P.S. En ole Detroitin kannattaja, mutta tuo on joka tapauksessa mainitsemisen arvoinen.
__________________
Voitto tai kuolema |
|
|
|
|
|
#3 |
|
Suosikkijoukkue: Nallekarhut
|
Entäs ne huonoimmat draftit, kun Bruinsilla ei hyviä olekaan (paitsi ehkä tuo mainittu 1979)? Vuonna 2000 Bruins käytti ensimmäisellä kolmella varauskierroksella kuusi arpaa ja kovimpana käteen jäi nykyään vissiin saarelaisissa tahkoava Andy Hilbert. Bruinsista mies lähti aikoinaan viidennen kierroksen varausvuoroa vastaan...
Toki drafti oli kokonaisuudessaan heikkotasoinen, mutta hyvää suorittamista kuitenkin. |
|
|
|
|
|
#4 |
|
Suosikkijoukkue: Habs, TPS, Ligue Nationale de Hockey
|
Onhan siellä Edmontonissakin hienoja varausvuosia ollut, mutta on pakko vetää kotiinpäin ja sanoa Habsin vuoden 1971 Draftin olleen paras yksittäinen Draft. Eihän tuosta käytännössä tullut kuin ainoastaan kaksi kunnon pelaajaa, mutta ne kaksi olikin sen luokan pelaajia, ettei joka ikäluokasta löydy ainuttakaan, saati sitten että ne osuvat samaan joukkueeseen.
Numero ykkösenä koko Draftissa varattua Guy Lafleuria tuskin täytyy paljon esitellä. Sanotaan kuitenkin, että tältä yhdeltä kaikkien aikojen taitavimmalta kiekkoilijalta löytyy palkintolistaltaan mm. 2 Hartia, 3 Art Rossia, Conn Smythe sekä tietenkin 5 Stanley Cup voittoa. Kakkoskierroksella numerolla 20 varattiin Kitchenerin isokokoinen puolustaja Larry Robinson. "Iso Lintu" palkittiin 2 kertaa Norris Trophylla ja voitti Conn Smythen kerran. Robinson oli Habsin mukana voittamassa 6 Stanley Cupia ja oli Lafleurin kanssa todella tärkeä osa 70-luvun dynastiaa. En sitten tiedä mitä muuta tuohon mainitsemaasi syvyyteen tarvitaan. Tekeekö se jostain draftista joukkueelle tärkeämmän, että siellä valitaan 4-5 kolmosketjun grinderia, verrattuna kahden tulevaisuuden Hall of Fame legendan varaamiseen? Organisaatio kuitenkin elää ja kuolee niiden superstarojen mukana, muiden ollessa ainoastaan mitättömiä statisteja. Kuitenkin jos laajuutta haetaan, kaksi mahdollista tulevaisuuden tähtiluokkaa ovat Habsin 2005 ja 2007 ryhmät. 2005 varattiin jo ykkösmaalivahdiksi noussut Carey "Jesus" Price, kokoonpanossa jo paikkansa vakiinnuttaneet ja edelleen kehittyvät Sergei Kostitsyn sekä Guillaume Latendresse. Myös loukkaantumisten vuoksi nostettu Matt D'Agostini on näyttänyt potentiaalinsa ja todistanut pystyvänsä pelaamaan tulevaisuudessa show'ssa. Villinä korttina vielä Ziggy Palffyn kanssa Slovakiassa pelaava Juraj Mikus. 2007 Draftia pidän vähintään yhtä kovana kuin 2005:ttä. Edellisvuonna mukaan tarttui 3 huippulupaavaa puolustajaa, Kanadan WJC tähti PK Subban, jenkki Ryan McDonagh, sekä Mark Streit Mark 2, Sveitsin Yannick Weber. Lisäksi Draftissa saatiin jo tällä kaudella Kovalevin ja Plekanecin vieressä onnistuneesti kokeillut suoraviivainen mutta kädellinen Max Pacioretty. Ainoa ongelma tässä ryhmässä on kaikkien puolustajien mahduttaminen organisaatioon, minkä vuoksi Habsin onkin pakko lähteä kaupoille, kun nuorilla on vielä paljon markkina-arvoa. Uskon, että näiden Draftien nimet, sekä heistä mahdollisesti saatu kauppatavara, yhdistettynä 2000-luvulla menestyksellä draftin kautta luotuun runkoon, vielä tuo Cupin takaisin jääkiekon pääkaupunkiin. Syvyyden kannalta muita hyviä varausvuosia Canadiensilta ovat mm. 1984 (Roy, Richer, Corson, Svoboda), 1987 (LeClair, Schneider, Desjardins, Cassels), 1998 (Markov, Ryder, Ribeiro), 2001 (Komisarek, Plekanec, Perezhogin (tervetuloa takaisin)) 2003 (A. Kostitsyn, Halak, Lapierre, O'Byrne). Melkoiseksi homer-huoraamiseksihan tämä meni, mutta eikö se ollut tarkoituskin.
__________________
• Stevenson • Bilodeau • Wilkie • Koivu • Brown • Ryan • M. Higgins • Ward • Chouinard • Hainsey • Hossa • Komisarek • Perezhogin • C. Higgins • A. Kostitsyn • Chipchura • Price • Fischer • McDonagh • Pacioretty • Leblanc • |
|
|
|
|
|
#5 |
|
Suosikkijoukkue: Hartford Whalers - Carolina Hurricanes
|
Carolinan historia näissä varaustilaisuuksissa on aika karmeaa luettavaa...
1997 - Ei yhtään varsinaista NHL-pelaajaa. 1998 - No korkeimmat varaukset menivät täysin metsään, mutta Erik Cole ja osittain myös Josef Vasicek ovat ihan pelimiehiä. 1999 - David Tanabe? 2000 - Toki Ryan Bayda ja Nici Wallin ovat edelleen mukana joukkueessa, mutta taso ei päätä huimaa. 2001 - Surkeaa! 2002 - Numerolla 25 valittiin Cam Ward. Ja pelkästään jo kevään 2006 tapahtumat tekevät varauksesta onnistuneen. Toki Wardolla on edelleen kaikki mahdollisuudet NHL:n huipulle. 2003 - No Eric Staalin kohdalla ei vain yksinkertaisesti voinut mennä metsään. Ja onhan Danny Richmond pelannut muutaman ottelun NHL:ssä... 2004 - Kokonaisuudessaan ehkä lupaavin nelikko, mutta jääkö Andrew Ladd ainoaksi vakituiseksi... Justin Petersin, Casey Borerin ja Brett Carsonin kohdalla seuraavat kaudet näyttävät lopullisen suunnan. 2005 - Jack Johnson "ei halunnut" Carolinaan ja Nate Hagemon lahjakkuus meni loukkaantumiseen ja päihdeongelmiin. 2006 - Jamie McBainista saattaa tulla vielä jotain suurta. Bobby Hughesin ura puolestaan kuihtuu loukkaantumisiin? Mutta onneksi Albanyn rookiet Stefan Chaput ja Nick Dodge ovat pelanneet todella hyvin. 2007 - Ronnie Francis tuli mukaan kuvioihin ja 'Canes valitsi mm. Brandon Sutterin, Spokanen sniperin Drayson Bowmanin ja Plymouthin erittäin tehokkaan Chris Terryn. Odotukset edelleen korkealla tämän kolmikon kohdalla. 2008 - Eikä viime kesän valinnatkaan näytä heikoilta ainakaan vielä. Zach Boychuk, Zac Dalpe, Michal Jordan ja aivan uskomaton Mike Murphy. Joten pari viime vuotta näyttää selvästi lupaavimmalta. Tosin tulevaisuus kertoo sitten lopulta noidenkin varausten onnistumisen. Kuitenkin näiltä Carolinan vuosilta on jäänyt käteen vain oikeastaan Cole, Wallin, Ward ja Staal. Tämä surkea historia on osaltaan olemattoman scouttauksen syytä, mutta onneksi siihenkin ollaan nyt jo edes vähän panostettu. Lisäksi nuoret pelaajat ovat saaneet heti varauksen jälkeen tärkeää oppia Francisin ja Barrasson liityttyä organisaation palvelukseen. Nyt myös Glen Wesley taitaa hoitaa niitä tehtäviä. Niin tarkoitushan oli kertoa se paras drafti joukkueen historiassa. Jos Carolinan tilanne on ollut heikko, niin eipä Hartfordin ajoiltakaan löydy muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikeastaan mitään positiivista kerrottavaa. Tietysti vuonna 1981 valittiin #4 Ronnie Francis, joten jo pelkästään se nostaa tuon vuoden yhdeksi merkittävimmistä. Myös useiden muiden vuosien 1.kierroksen varaukset ovat pelanneet pitkät ja ihan mukiinmenevät NHL-urat: Sylvain Turgeon, Sylvain Cote, Dana Murzyn, Scott Young, Jody Hull, Bobby Holik, Geoff Sanderson (2.kierros), Chris Pronger, Jeff O'Neill, Jean-Sebastien Giguere... Ongelmana onkin ollut löytää päteviä NHL-pelaajia niiltä myöhemmiltä kierroksilta. Onneksi yksi selvä poikkeus löytyy. Ja se poikkeus tapahtui vuonna 1982... Ensimmäisen kierros ei vielä tuonut mitään ihmeellistä, sillä #14 tarttui mukaan Paul Lawless. Lawless teki tosin yhdellä kaudella 22 maalia, mutta Hartfordista lähdön jälkeen NHL-ura kääntyi laskuun. Tuloksena yhteensä vain 238 NHL-ottelua. 2.kierroksen valinta osui puolestaan puolustaja Mark Patersoniin, jonka tilille tuli vain 29 NHL-ottelua. Lawlessin tilalla olisi toki onnistuessan voitu valita esim. Dave Andreychuk (#16) ja Patersonin tilalle esim. Pat Verbeek (#43). Joten vähän paremmalla alulla tästä olisi voinut tulla jotain suurta. Mutta kuitenkin seuraavat kolme varausta tekevät vuodesta 1982 organisaation parhaimman: #56 Kevin Dineen, #67 Ulf Samuelsson ja #88 Ray Ferraro. Jokainen tuosta kolmikosta pelasi Hartfordissa koko 80-luvun lopun ja teki lähtemättömän vaikutuksen otteillaan. Kaikilla takana myös yli 1000 NHL-runkosarjaottelua. Jokainen näistä (kuten myös Francis) joutui kuitenkin sen ajan "laatu korvataan määrällä" toimintaan mukaan, ja Whalers oli menettänyt kasvonsa. Dineen tietysti ja onneksi palasi vielä takaisin tekemään mm. Whalers-historian viimeisen maalin. Eipä olisi sekään voinut paljon parempaan osoitteseen mennä. Tämän kolmikon lisäksi vielä 6.kierroksen valinta, Randy Gilhen, pelasi 457 NHL-ottelua, tosin niistä vain kaksi tuli Whalers-paidassa. Siispä vastaus on 1982 ja kolmikko Dineen-Samuelsson-Ferraro.
__________________
Manny Legace on valmis kaikkeen: "I'll go sell popcorn if they want me to, it doesn't really matter. I'm just glad that I'm here." |
|
|
|
|
|
#6 |
|
Suosikkijoukkue: San Jose Chokes
|
Sharksilta on hankala nostaa joukkueen kannalta sitä ehdotonta ykkösdraftia - joukkue tuntuu nappaavan vuosittain pari-kolme pelaajaa joista kehkeytyy NHL-tason luutijoita. Paria draftia tietysti ovat olleet surkeita epäonnistumisia kuten 2000 ja 2002.
2005: Setoguchi, Vlasic (Joslin) 2004: Mitchell (Kaspar, Greiss) 2003: Michalek, Bernier, Carle, Pavelski 2002: (Newbury, Conboy) 2001: Goc, Ehrhoff, Plihal, Clowe 2000: (Schaefer, Wiseman) 1999: Jillson, Murray (Dimitrakos) 1998: Stuart, Cheechoo, Davison, Samuelsson (Fahey) 1997: Marleau, Hannan, Smith 1996: Zyuzin, Sturm, Bradley 1995: Toskala, Kiprusoff 1994: Friesen, Varada, Korolyuk, Nabokov (Landry) 1993: Kozlov, Donovan, Kroupa, Peltonen 1992: Rathje, Nazarov, Ragnarsson, Sykora (Caloun) 1991: Whitney, Ozolinsh (Wood, Craigwell, Falloon) Ehkä tuo suorittamisen tasaisuus on avainasemassa joukkueen hyvään tilaan jäällä. Suluissa on pelaajat jotka olivat kohtuu marginaalimiehiä liigassa tai jotka eivät ole vielä esittäneet niin paljoa jotta voisin varsinaisiksi liigapelureiksi laskea). Boldattuina on vielä joukkueessa pelaavat pelaajat. Joukkue on myös onnistunut erinomaisesti pelaajakaupoissa. Jos parasta draftia pitäisi ehdoin tahdoin mainostaa, se olisi joko 2003, 2001 tai 1994. Niiden väliltä on mahdoton valita paras. |
|
|
|
|
|
#7 |
|
Suosikkijoukkue: Marlin Brändi, Pirut, Terroristit & The Company.
|
Devilsillä ei tuollaisia "supervuosia" taida olla, vaan varauksissa on onnistuttu melko tasaisesti. 1990-luvun taitteessa ykköskierroksen varausten (Guerin, Brodeur, Niedermayer, Rolston) takaa ei juurikaan staroja noussut, joitakin perusjyriä kylläkin. 1994 haaviin tarttuivat Patrik Elias, Sheldon Souray ja Steve Sullivan. Gomez ja Gionta varattiin 1998, nykyisten Pirujen Parisen ja Zajacin (2003 ja 2004) takana on ollut toistaiseksi hiljaisempaa.
Voisi sanoa, että Devilsin dynastia on kehittynyt hitaasti ja on siksi (toivottavasti) myös kestävämpää sorttia. Lisäksi moni 2000-luvun menestykseen vaikuttanut osanen (Rafalski, Madden...) on tullut joukkueeseen varaamattomina.
__________________
- I only told you to scare them! - People scare better when they die. |
|
|
|
|
|
#8 |
|
Suosikkijoukkue: Kärpät, The Original Six
|
Eipä tule ihan lähivuosilta mieleen yksittäistä draftivuotta, jona joku joukkue olisi onnistunut kautta linjan, mutta uusien pelaajaoikeussääntöjen myötä joukkueiden scouttaus on ehkä parempaa kuin esim. menneellä vuosikymmenellä ja kyllähän esim. Pittsburghin ja Chicagon nousu NHL:n pohjasakasta terävimpään kärkeen on tapahtunut useamman peräkkäisen vuoden 1- ja 2-kierroksen varausten onnistumisten kautta. Varauksilla on rakennettu näissä joukkueissa nimenomaan sekä materiaalin leveyttä että terävintä kärkeä onnistuneesti.
Alla listaa Chicagon onnistuneista varauksista ja niillä tehdyistä kaupoista "viime vuosilta", joilla on ollut merkitystä nykyisen menestyvän kokoonpanon rakentamisen kannalta. Chicago Blackhawks 2007 Entry 1 1 Patrick Kane R London Knights [OHL] 2006 Entry 3 1 Jonathan Toews C U. of North Dakota [NCAA] 2004 Entry 3 1 Cam Barker D Medicine Hat Tigers [WHL] 2004 Entry 32 2 Dave Bolland C London Knights [OHL] 2003 Entry 14 1 Brent Seabrook D Lethbridge Hurricanes [WHL] 2003 Entry 151 5 Lasse Kukkonen D Karpat [FNL] 2003 Entry 245 8 Dustin Byfuglien D Prince George Cougars [WHL] 2002 Entry 54 2 Duncan Keith D Michigan State University [NCAA] 2002 Entry 128 4 Matt Ellison C Cowichan Valley Capitals [BCHL] 2001 Entry 9 1 Tuomo Ruutu C Jokerit Helsinki [FNL] 1998 Entry 8 1 Mark Bell C Ottawa 67's [OHL] 1998 Entry 183 7 Tyler Arnason C Fargo-Moorhead Ice Sharks [USHL] Yo. draft pickien onnistuneet tradet: February 26, 2008: To Carolina: Tuomo Ruutu To Chicago: Andrew Ladd February 26, 2007: To Philadelphia Flyers : Lasse Kukkonen and a 3rd round pick in 2007 (Garrett Klotz) To Chicago Blackhawks : Kyle Calder February 3, 2007: To Chicago Blackhawks: Kyle Versteeg To Boston Bruins : Brandon Bochenski and a conditional 5th round pick in 2008 July 9, 2006: To San Jose Sharks : Mark Bell To Chicago Blackhawks : Tom Preissing and Josh Hennessey July 9, 2006: To Chicago Blackhawks: Martin Havlat and Bryan Smolinski To Ottawa Senators : Tom Preissing, Josh Hennessy, Michal Barinka and a 2nd round pick in 2008 March 9, 2006 : To Ottawa Senators : Tyler Arnason To Chicago Blackhawks: Brandon Bochenski and a 2nd round pick in 2006 (Simon Danis-Pepin) August 4, 2006: To Chicago Blackhawks : Michal Handzus To Philadelphia Flyers : Kyle Calder July 9, 2006: To Chicago Blackhawks: Martin Havlat and Bryan Smolinski To Ottawa Senators : Tom Preissing, Josh Hennessy, Michal Barinka and a 2nd round pick in 2008 December 5, 2005: To Chicago Blackhawks: Patrick Sharp and Eric Meloche To Philadelphia Flyers: Matt Ellison and a 3rd round pick in 2006
__________________
FASlapsi: Jarkko Ruutu on nyt päässyt häviämään SM-liiga finaalit, MM-kisojen finaalin, World Cupin finaalin, olympialaisten finaalin ja kirsikkana kakun päällä siis nyt myös Stanley Cupin finaalin. Jäätävää suomalaisuutta. Liekö ainoa mies Quadrum Silver Club-listalla? Tai no eiköhän siellä muitakin suomalaisia ole. |
|
|
|
|
|
#9 | |
|
Suosikkijoukkue: What's New in Baltimore?
|
Lainaus:
__________________
That a boy Wenney, coach in the year! PERKEMA Myspace - mp3 *** Mun blögissä näkee tissit. *** DK - Mukahausmylly |
|
|
|
|
|
|
#10 |
|
Suosikkijoukkue: Habs, TPS, Ligue Nationale de Hockey
|
Tietystihän se näin menee, mutta lähinnä vain viittasin siihen, että draftin kannalta täytepelaajien nappaaminen ei ole mikään olennainen osa joukkueen rakennusta. Syvyyspelaajia on kuitenkin paljon helpompi napsia joukkueeseen myöhemminkin, kun taas vastaavasti todelliset lahjakkuuden luokitellaan usein koskemattomiksi varaushetkestä siihen asti kun hokkarit lopulta jää naulaan. Varsinkin nyky-NHL:ssä tätä syvyyspelaajien kiertoa tapahtuu entistäkin suuremmissa määrin, kun palkkakaton vuoksi syvyyspelaajille ei voi enää maksaa entiseen malliin, koska tähdet vievät niin ison osan capista. Kyllä siinä UFA-pelaajilla sitten usein unohtuu kasvattajaseurat, kun muualta tarjotaan kaksinkertaista palkkaa.
__________________
• Stevenson • Bilodeau • Wilkie • Koivu • Brown • Ryan • M. Higgins • Ward • Chouinard • Hainsey • Hossa • Komisarek • Perezhogin • C. Higgins • A. Kostitsyn • Chipchura • Price • Fischer • McDonagh • Pacioretty • Leblanc • Jack DiBiase on viimeksi muokannut viestiä 21.01.2009 18:16. |
|
|
|
|
|
#11 |
|
Suosikkijoukkue: San Jose Chokes
|
Kuitenkin, on ne kolmos-nelosketjunkin jyrät NHL-pelaajia ja usein rooleissaan hyvinkin tärkeitä kokonaisuuden toiminnalle. Eihän se tavoitteena ole, että ensimmäiseltä kierrokselta varataan nelosketjuun joku nyrkkisankari, alempien ketjujen tai pakkiparien miesten vuoro on myöhemmillä kierroksilla. Joku seitsemännellä kierroksella varattu kolmosketjun pelaaja on varsin onnistunut varaus ainakin minun mielestäni.
|
|
|
|
|
|
#12 | |
|
Suosikkijoukkue: What's New in Baltimore?
|
Lainaus:
Ja kuten vilpertti sanoi, kun punnittaisiin vaikkapa sitä, onko mestaruuden kannalta yksi 40 maalin mies tärkeämpi kuin kaksi kolmosketjun huippupimentäjää niin ei pidä väheksyä tätä jälkimmäistä merkittävinä draftauksina vaikka kyseisiä kavereita saisikin nykyään mahdollisesti halvemmalla tai helpommalla. Mielenkiintoista mietintää anyway!
__________________
That a boy Wenney, coach in the year! PERKEMA Myspace - mp3 *** Mun blögissä näkee tissit. *** DK - Mukahausmylly |
|
|
|
|
|
|
#13 | |
|
Suosikkijoukkue: Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
|
Lainaus:
Näistä 78:sta pelaajasta vain yhdestä on kehittynyt jotakin muuta kuin "kolmosketjun pelaaja", nimittäin Ladislav Nagy (435. 115+196=311). Muut 9 ko. ryhmän NHL-uraa tehneistä pelaajista ovat kaikki perinteisiä 3-4. ketjun pelaajia, Nagyn jälkeen merkittävimmän uran heistä on tehnyt Antti Laaksonen (483. 81+87=168). Lisäaineistona vuonna 1996 "jämäkierrosten" pelaajista 11/78 on pelannut yli 100 NHL-ottelua. Tähän porukkaan mahtuu kolme merkittävää nimeä: Tomas Kaberle, Sami Salo ja varauksella myös Pavel Kubina. Tästä voitaneen päätellä pikaisesti että reilu 10% kierroksilla 7, 8 ja 9 varatuista pelaajista lunastaa vakituisen pelipaikan NHL:ssä ja vuosittain ko. ryhmästä kehittyy pari merkittävää "löytöä". Pikaisesti silmäillen yli 5. kierroksella varatuissa pelaajissa pätee melkein samat todennäköisyydet. Näin ollen voisi melkein sanoa, että yli 5. kierroksen varaus on aina onnistunut, mikäli hän onnistuu pelaamaan täysipainoisen NHL-uran. Sitä vastoin keskimäärin 4. kierroksella ja sitä ennen varattujen pelaajien joukosta huomattavan suuri prosentti tulee tekemään merkittävän jääkiekkouran pelaajana. |
|
|
|
|
|
|
#14 | |
|
Suosikkijoukkue: Nallekarhut
|
Lainaus:
Kyllä tuo drafti melkoista lottoa on kaiken kaikkiaan ja viimeistään toisesta kierroksesta eteenpäin. Silloin ei ole enää valmiita pelaajia tarjolla ja mitään takeita kehityksestä ei ole. Pikaisen katsauksen perusteella voi väittää, että toisen kierroksen pelaajista yli puolet ei koskaan tule pelaamaan kokeilua enempää nhl-kiekkoa. |
|
|
|
|
|
|
#15 |
|
Suosikkijoukkue: Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
|
Aivan, olisi pitänyt ilmaista itseäni selkeämmin. "Merkittävä jääkiekkoura" oli ehkä liioitellusti ilmaistu, tarkoitin lähinnä pelaajaa josta kehittyy NHL-tason pelaaja.
Vuonna 1998, 1.-4. kierroksella varattiin 114 pelaajaa, näistä yli 40% kehittyi NHL-pelaajaksi. Koska 1. kierroksella varatut pelaajat vääristävät tilastoa, kierroksilla 2.-4. varatuista pelaajista (87kpl) noin 32% sai ainakin jossain vaiheessa uraansa vakituisen pelipaikan ylhäältä. Tämä on mielestäni "huomattavan suuri prosentti" verrattuna siihen että kierroksilla 5.-9. varattiin 144 pelaajaa, joista vain n. 15% kehittyi NHL-pelaajaksi. Toki vuoden '98 varauksilla ura on vielä pahasti kesken, mutta veikkaan että suhteessa toisiinsa nämä luvut (40% / 32% / 15%) ovat jo "melko oikeita". Vuoden 98 draftista muuten, toisen kierroksen varauksista tunsin nimen perusteella vain 6/27 aktiiviseksi NHL-pelaajaksi (+ Steve Moore jonka uran Bertuzzi lopetti). Aika arpajaisia näköjään nuo draftit. tomageeni on viimeksi muokannut viestiä 21.01.2009 20:07. |
|
|
|
|
|
#16 |
|
Suosikkijoukkue: Bruins, Packers
|
Periaatteessa kyllä, ainakin huonojen organisaation osalta. Mutta moni organisaatio voisi keskittää resurssejaan huomattavasti enemmän pelaajien scouttaamiseen. Muuan NHL:n varattu suomalainen kertoi olleensa yllättynyt, että häntä ja hänen valmentajiaan ei haastateltu pelaajan varanneen organisaation toimesta kertaakaan ennen draftia. Ja mies varattiin kuitenkin ennen draftin puoliväliä. En voisi GM:n roolissa kuvitellakaan varaavani joukkueeseeni pelaajaa, jonka henkisistä ominaisuuksista ei ole mitään tietoa.
__________________
"Kukaan muu ei ole juossut Mersua ajavaa Mika Häkkistä kiinni, paitsi minä." -Sporde |
|
|
|
|
|
#17 |
|
Suosikkijoukkue: What's New in Baltimore?
|
Ei ole taas todellista että muutama tunti tämän ketjun avaamisen jälkeen THN julkaisee myös jutun draftitehokkuudesta.
Siellä luetaan Jatkoajan keskustelua.
__________________
That a boy Wenney, coach in the year! PERKEMA Myspace - mp3 *** Mun blögissä näkee tissit. *** DK - Mukahausmylly |
|
|
|
|
|
#18 | |
|
Suosikkijoukkue: Nallekarhut
|
Lainaus:
Sehän ei ole koko kuva. 18-vuotiaan pelaajan urakehitys tai edes sen katto ei ole lyöty lukkoon sinä hetkenä kun nimi lausutaan. Yhtä paljon kuin on vääriä valintoja, on vääränlaista kasvatusta, pelaajan vääränlaista käsittelyä. Saatetaan jäädä arpajaisten jälkeen odottamaan, että josko pallosta paljastuisi joskus pelaaja, josta on organisaatiolle apua, sen sijaan, että tuettaisiin, potkittaisiin perseelle ja tehtäisiin kaikki muukin tehtävissä oleva, että pelaajan urakehitys olisi organisaation kannalta suotuisaa. Tai sen sijaan, ettei tehdä mitään, organisaatio voi pilata pelaajan uran totaalisesti suostuttelemalla, painostamalla yms. tämän uransa kannalta virheellisiin päätöksiin. Ei vain osata ja tiedetään väärin. Kuka tietää, kuinka paljon kyse on siitä, mihin pelaajan kyvyt riittävät ja kuinka paljon siitä, miten paljon pelaajasta saadaan irti, mutta jossain määrin kyse on väkisinkin molemmista.
__________________
Kahviautomaatti |
|
|
|
|
|
|
#19 |
|
Suosikkijoukkue: Pittsburgh Penguins
|
Ensimmäisenä hyvistä seurakohtaisista drafteista tulivat mieleen jo mainittu Detroitin drafti vuodelta 1989 sekä Flamesin varaukset vuodelta 1984; Calgary draftasi silloin Gary Robertsin, Paul Ranheimin, Brett Hullin sekä Gary Suterin.
__________________
"And I'll bet you that Glen Sather will make one or two changes before next season." Bob Cole ennakoi pahaenteisesti tulevaa Stanley Cupin ratkettua keväällä 1988 |
|
|
|
|
|
#20 |
|
Suosikkijoukkue: Tappara, Red Wings, Arsenal
|
Muistaako joku palstan pätevistä Canucks-miehistä tapausta tuosta 1989 draftista? Silloin vahvasti Neuvostopelurit tutkinut ja niiden saamiseen uskonut Detroit olisi varannut 5. kierroksen 95. vuorolla Pavel Buren, mutta Vancouver Canucks eväsi varauksen johonkin pykälään vedoten.
Red Wings varasi sitten 95. vuorolla Shawn McCoshin, joka jäi täydelliseksi flopiksi. Canucks otti 113. vuorolla Buren ja Detroitille jäi 116. vuorolle Dallas Drake. Tämä Buren saaminen olisi nostanut Red Wingsin draftin mielestäni kaikkien aikojen parhaaksi, nyt näillä muilla "jämillä" se on vain yksi kaikkien aikojen parhaista. Mutta mikä oli se Canuksin veruke, kuka tietää? Luin tästä joskus jonkun artikkelin ja tilanne on jäänyt epäselväksi. Hatara muistikuva on, että se liittyi johonkin pohjois-amerikkalaispelaajien kiintiöön tai jotain. *** Ja tästä 1989 draftista vielä. Ykkösvaraus oli siis Mike Sillinger, kakkosena Bob Boughner ja kuudentena Dallas Drake. Nämä siis tekivät draftista äkkiseltään katsonnuna "leveän" (Fedorovin, Lidströmin ja Konstantinovin lisäksi), mutta kyseisistä pelaajista Red Wingsille ei juuri hyötyä ollut. Kaikki menetettiin typerissä treideissä, joissa Wings jäi jokaisessa tappiolle. Tai ei kaikki treidattu, mutta Boughner ei saanut mahdollisuuttaa Wingsissä koskaan ja siirtyi vapaasti Buffalon organisaatioon ja rakensi onnistuneen 690 NHL-ottelun uran sitä kautta. Sillinger treidattiin Anaheimiin, josta saatiin Stu Grimson ja puolustaja Mark Ferner. Ferneristä ei koskaan tullut mitään ja Grimson oli pelkästään tappelija, vaikka väänsikin 729 ottelun verran NHL:ää. Grimson ei tehnyt Red Wings-urallaan yhtään maalia. Sillinger sen sijaan saavutti yli 1000 ottelun ja 500 tehopisteen NHL-uran. Mikä järki tässä oli? Dallas Drake treidattiin Winnipegiin yhdessä Tim Chevaldaen kanssa ja vastineeksi saatiin Bob Essensa ja puolustaja Sergei Bautin. Bautinsta ei tullut mitään, eikä keskitason molarin vaihtuminen toiseen keskitason molariin vienyt joukkuetta yhtään eteenpäin. Treidin idea oli tuoda Chevaldaeta kokeneempi Essensa nuoren Chris Osgoodin mentoriksi, joka pelasi jo ykkösmaalivahtina. Essensa pelasi Wingseissä kuitenkin vain yhden kauden ja Bautin yhden ottelun. Drake menetettiin siis käytännössä täysin turhaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi se Drake piti tässä antaa mukana. Bryan Murray, oi MIKSI? Draken treidaamista Wingsin johto on moneen kertaan katunut ja useasti he myös yrittivät saada miestä takaisin sopimuksen loppuessa mm. vuonna 2000 ja 2005. Hän palkkapyyntönsä ei vaan silloin sopinut joukkueen suunnitelmiin, kunnes 2007 kesällä äijä palasi 41-vuotiaana ja pääsi kevällä nostelemaan Cuppia.
__________________
"He (Leino) has been so good, a goal and an assist, a plus-2, so I scratched him today,'' Mike Babcock said. Henkka on viimeksi muokannut viestiä 22.01.2009 00:46. |
|
|
|
|
|
#21 | |||||
|
Suosikkijoukkue: Canucks, Moose, Pats (WHL), Ilves
|
Lainaus:
Pari vanhaa juttua tuosta varauksesta voisin itsekin laittaa tähän yhteyteen (noissa ei kummassakaan puhuta tuosta tapauksesta mitään, mutta ovat muuten ihan kattavia): "The Controversial Draft Selection of Pavel Bure" Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
Lainaus:
__________________
THE DEFENDER***THE CAPTAIN***THE FRANCHISE***THE COACH***THE GUTS***THE MANAGER***THE FUTURE |
|||||
|
|
|
|
|
#22 |
|
Suosikkijoukkue: Tappara, Red Wings, Arsenal
|
Olisikohan se ollut sitten juuri tuosta kahden Euroopan kauden ottelumäärästä kiinni... Kuitenkin, siinä artikkelissa muistaakseni Red Wingsin silloinen GM Jimmy Devellano antoi varsin katkerana ymmärtää, että Canucks eväsi sen Wingsin varausvuoron ensin jollain perusteella (kenties juuri tuo ottelumäärä) ja varasivat sitten itse miehen heti seuraavalla kierroksella (ja ilmoittaen että varauskelpoisuus onkin kunnossa). Wingsin äijät tämän kelpoisuuden tiesivät myös, mutta Canucksin kova vastustus sai heidät jostain syystä luopumaan aikeistaan.
Wingsiä ei pelottanut nuo pykälät rautaesipirun takaa saatavista pelaajista. Petr Klima muilutettiin Tsekkoslovakiasta auton takapenkin alla Itävaltaan ja sieltä Detroitiin jo vuonna 1985. Samat loikkaussuunnitelmat oli muillekin Venäläisille tulossa ja Fedorovin kohdallahan näin toimittiin. Tärkeintä olisi saada oikeudet parhaisiin mahdollisiin pelaajiin. Nämä jutut saattoivat olla detroitnews.comin artikkelissa Masterminds of Hockeytown. Googlettamalla kyseistä artikkelia ei enää ole olemassa, mutta olen sen tallettanut vanhalle tietokoneelleni, joka on tällä hetkellä telakalla. Pitää kaivaa se sieltä, kunhan sen myllyn saa joskus taas henkiin.
__________________
"He (Leino) has been so good, a goal and an assist, a plus-2, so I scratched him today,'' Mike Babcock said. Henkka on viimeksi muokannut viestiä 22.01.2009 03:51. |
|
|
|
|
|
#23 | |
|
Suosikkijoukkue: Red Wings
|
Lainaus:
Ilitch: "But we did a lot of work. When we got Klima out, we had a double trunk (to) get him into Austria. He wouldn't go unless his girlfriend came. So we squeezed the girlfriend in the trunk, too. News: Trunk? Holland: The trunk of a car. He was going across the border. (Nick) Polano was over there. And what he ended up doing was he made some contacts over there and ultimately these people got Klima to defect. So they put Klima in a fake trunk and they drove across the border. Ilitch: And I had a suitcase this big full of money that we sent over to get (Vladimir Konstantinov). I flew to Bulgaria to get the wife and the child, and then we got the money to him. We got him discharged out of the Army. News: Can you say how much cash? Ilitch: No, I can't say how much. It was a lot of pizza coupons, let's put it that way. (Laughter)" JP on viimeksi muokannut viestiä 22.01.2009 04:39. |
|
|
|
|
|
|
#24 |
|
Suosikkijoukkue: Marlin Brändi, Pirut, Terroristit & The Company.
|
Alexander Mogilnyn loikkaus lienee se kuuluisin, siitä voi lukea suomeksi vaikkapa Igor Larionovin kirjasta Ykkösketju kapinoi.
__________________
- I only told you to scare them! - People scare better when they die. |
|
|
|
|
|
#25 | |
|
Suosikkijoukkue: Canucks, Moose, Pats (WHL), Ilves
|
Lainaus:
No, joukkue onnistui muuten erinomaisesti tuossa varauskerrassa, joten ei tuo jäänyt seuran johtoa varmastikaan sen enempää harmittamaan.
__________________
THE DEFENDER***THE CAPTAIN***THE FRANCHISE***THE COACH***THE GUTS***THE MANAGER***THE FUTURE |
|
|
|
|