Niin, olempa tuossa viime aikoina sattuneista syistä harrastanut käyttötutkimusta paska- eli siis vessapapereiden osalta.
Huomautan, että paskapaperi-termin käyttäminen on oikeastaan väärin ja suurta harhaanjohdatusta, koska etenkin tytöt pyyhkivät ahterinsa lisäksi myös sen erään erikoispaikan käytyään tarpeillaan.
Toisaalta, en sulje pois miestenkään osuutta tämän tyyppisen pyyhkimisen osalta, vaikka se käsittääkseni on lähinnä marginaalista toimintaa.
Miehinen mieshän tunnetusti ja etenkin seurassa vain ravistaa pikaisesti. Toisaalta, miehinen kuseskeluskene tuntee myös tapauksia, jossa jäädään ns. herkuttelemaan ravistelulla joko sen näyttävyyden tahi tyydyttävyyden takia.
Syy miksi olen lähtenyt tekemään moista nollatutkimusta johtuu siitä, että ostin taannoin valtavan paketin perseystävällistä pehmopaperia, koska sitä myytiin suorastaan puoli-ilmaiseksi. Tarkkana miehenä ja rakennusmestarina en tietenkään voinut jättää moista tarjousta hyväksikäyttämättä.
Normaalisti olen joko varastanut vessapaperini töistä tahi sitten käyttänyt halvinta kotimaista, siis sellaista littirullaista säästövessapaperia, joka ajaa kyllä asiansa.
Koska nyttemmin olen käyttänyt em. ja akkamaista pehmopaperia, olen tullut siihen tulokseen, että kyllä herkkäperseistä kusetetaan.
Tämä ko. pehmopaperi on nimensä mukaisesti sileää ja pehmeää kuin siittimen nahka. Se on myös ilmiömäisen kuohkeaa ja tuntuu "ihan kivalta" käytössä.
Ko. pehmopaperin todellinen luonne paljastuukin vasta pitkäaikaisessa käytössä. Nimittäin. Moinen hötö on tietysti sangen ilmavaa, josta johtuen sitä on rullalla paljon vähemmän kuin tavallista halpisvessapaperia.
Pehmopaperin hinta on luonnollisesti korkeampi vaikka rullassa onkin tavaraa huomattavan vähän.
Asian tässä valossa en malta olla kysymättä, että onko vessapaperitehtaiden ja -kauppiaiden tarkoitus riistää herkkäperseisiä? Onko heidän mielestään hauskaa kusettaa herkkäperseisiä, naisia ja lapsia moisella sikamaisella tempulla? Nauravatko he vielä kotonakin moisille hienohelmoille?
Omasta mielestäni ja tarkemmin asiaa ajatellen tämä on em. ryhmälle ihan oikein. Ja aiheesta!
Jos asiaa mietitään oikein pitkälle, en malta olla sanomatta, että mikäli moinen pehmopaperin käyttö leviää laajemmallekkin soturikansamme parissa, näkisin, että se lamauttaa puolustusvoimiemme tarpeisiin kasvavan taistelija-aineksen iniseviksi herkkäperseiksi.
Tämä johtuu tietysti siitä, että kukaan ei enään halua pyyhkiä persettään armeijan rouvimpaa tekoa oleviin papereihin, josta johtuen he lähtevät siviilipalvelukseen humanistien kusetettaviksi ja piikomaan heitä.
En malta olla sanomatta, että kansakuntamme elää tuhon ja turmion tiellä. Vaadin että pehmovessapaperi kielletään epäisänmaallisena ja jumalanpilkkana.
Joku roti on saatava tähänkin asiaan!
Täältä tähän

Viimeksi muokattu: