Siellä oli jokunen aika synkkä ehdokas. Pelkät sanoitukset eivät kuitenkaan riitä, ja mahtipontisen vastenmielisellä kermaisella valituksella saadaan aikaan vain pahaa mieltä, ei synkkyyttä.
Jotta päästäisiin oikein synkille kunnaille on mielestäni kappaleen pakko nostaa esiin joku henkilökohtainen suru. Sydänsuru jostain ex-pesästä ei tuollaisenaan iske, vaikkakin moni biisi onnistuu herättämään johonkin tilanteeseen rinnastettuna suurempia tunteita kuin kyseinen ihmissuhde ehkä koskaan.
Suru ja pelko läheisen menettämisestä kuolemalle lienee tuollainen ja ne ovat saaneet allekirjoittaneenkin pysähtymään parikin kertaa miettimään asiaa. Vaikka keskittyy pelkästään positiiviseen ja muistaa ajatella surua niin ettei rupea siinä lähimmäisen kohtaloa ajatellessaan säälimään itseään, tietyn biisin ajatus saa varmasti pysähtymään. Mielestäni Yön "Joutsenlaulu" on äärimmäisen hieno ja hyvin tehty kappale, mutta se saa aikaan myös mielikuvia itseään säälivistä raukoista jotka eivät saa tehytä elämälleen mitään, voivottelen itseään ja elämäänsä. Eppujen "Murheellisten laulujen maa" ei myöskään kuulosta äärimmäisen synkältä, suomalaiselta kylläkin.
Hectorin "Lumi teki enkelin eteiseen" on koskettava ja toimii.
Rauli Baddingin "Tähdet, tähdet" saa myös äänen, etenkin kun se on miehen oma, eikä käännös kuten monet hänen muista hiteistään. Miehestä kertova elokuva sekoitti faktaa ja fiktiota mutta sai tämän biisin kuulostamaan entistä henkilökohtaisemmalta Baddingille.
Omasta levykokoelmastani nostaisin ainakin Egotripin biisit "Mustat varjot" ja "Matkustaja", CMX:n "Hautalinnut" ja Juicen "Musta aurinko nousee". Kauko Röyhkän "Observatorion mäellä" sisältää myös kauniiseen tositarinaan viittaavan tunnepitoisen tunnelman. Junnu Vainion "Vanhojapoikia viiksekkäitä" ja "Kotkanpoikii ilman siipii".
Englanninkielisiä Suomibiisejä: Wigwamin "Bless your lucky stars" kuulostaa ikuiselta ja ajattomalta kaipaukselta. "Nuclear Nightclub" taas on yhdenlainen "Matkustaja" (tai siis toisinpäin). Petri Wallin testamenttibiisit "Shine on me", "On my own" ja "For all mankind", pistäpä noita nyt järjestykseen.
Oli miten oli, on vaikea kuvitella että minulle henkilökohtaisesti voisi mikään muu nousta yhtä suureksi synkkien laulujen kategoriassa kuin parin suuren neron "yhteistyö", Taisto Wesslinin ja Perttu Hietasen Vesku Loirille säveltämät Eino Leino-tulkinnat. HS:n ehdottama "Elegia" on mielestäni loistava, tosin täysosumia on etenkin kahdella ensimmäisellä levyllä useampi..."Nocturne", tai "Tulkaa kotiin"...
"Kaikki te kiertävät tunteet ja tuskat,
tulkaa kotiin.
myöskin sa saartava kauneuden kaipuu!
Ettekö nää, miten valkeus vaipuu,
varjot pitenee,
elämä lyhenee,
kuoleman jalka vain kulkea jaksaa."
Kakkoslevylläkin on muutama erikoisen puhutteleva, synkkä ja kaunis kappale, etenkin Punainen Neilikka-runon osasta tehty "Erotessa":
"Muistelen minä sinua:
satakielet soittelevat
yössäni hämärtyvässä.
Muistelet sinä minua:
lepinkäiset lentelevät
pääsi päälle istumahan.
Muistelemme toisiamme:
kaksi kaunista kesällä,
kesälehti kolmantena."
...ja "Virta venhettä vie" joka on komeudessaan uskomattoman puhutteleva...
"Mihin päättyvi tie?
Niin synkehinä synnit ne uhkaa.
Hetken hehkuvi mies,
sitten tummuvi lies,
jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa.
Ja synnit ne kasvaa ja liittyy syntihin
ja poika perii kehdossa synnit isänkin
ja rinta täys on ruumenta ja ruhkaa."
Äänestäisin jotain noista viimeksimainituista. On naurettavaa että listalla ei yhtään Wesslin/Hietanen-biisiä ole.