Romanit

  • 1 500 160
  • 3 747
Tila
Viestiketju on suljettu.

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vanhempikin otsikko löytyi, mutta se oli ainakin aloitettu vitsipohjalle. Nyt keskustellaan sitten vakavammin, toivottavasti.

Nyt on taas eripuolilta kuultujen juttujen perusteella ruvennut todella miettimään, että onko kukaan mustalainen oikeasti rehellinen kansalainen. En todellakaan lue itseäni rasistiksi, mutta mielestäni mustalaisten tulisi käyttäytyä Suomen lain ja hyvän maun puitteissa, mutta mitä vielä.

Joku asiasta enemmän perillä oleva voisi kertoa, että onko mustalaisnaisten mekossaan käyttämän lannevanteen tarkoitus olla pelkästään tavaran piilottamista helpottava väline vai onko sillä joku ulkonäöllinenkin kytkös. Olen nyt parista paikkaa kuullut, että mustalaisnaisten hameen alta on löytynyt kaupan turvamiesten tarkastuksissa todella uskomattomia virityksiä, joilla saadaan maksimoitua kaupasta kerralla ulos kannettava kama.

Entäpä sitten se opiskelu. Eikös kaikilla Suomen kansalaisilla ole opiskeluvelvollisuus eli peruskoulu suoritetaan vähimmäisvaatimuksena. Silti monet mustalaiset keskeyttävät jopa peruskoulun, usein vielä tytöt, joille ei ole varattu perheissä muuta tehtävää kuin naimisiinmeno. Kuuluu kulttuuriin...selvä! Harvemmin olen kuullut mustalaisesta joka opiskelee esimerkiksi lukiossa, miksi? Eikö heidän mielestään opiskelu kannata? Ilmankin pärjää, kuten varastettua tavaraa myymällä.

Mikä siinäkin on, että tuntemattomille tyrkytetään tavaraa muovikassista ja jos ei ole (luonnollisesti) kiinnostunut niin saa osakseen aika katkeraa palautetta. Tässä oli joku aika takaperin muutamat saaneet loistavan idean pysäytellä moottoritiellä autoja auttamaan muka hajonneen auton kanssa ja sitten alettu kaupata kaikkea tavaraa.

En tiedä onko mustalaisten maine liioiteltua, mutta itse ovat sen joka tapuksessa omalla käytöksellään aiheuttaneet. Vai onko kenties niin, että asiasta vaietaan turhankin paljon. Kukaan ei halua olla se "paska jätkä", joka rasistisesti syyttää vierasta kulttuuria.

Mitä mielstä te olette arvon studiojoukkue, onko mustalaisten toiminnan ihmettely rasistista kiihkoilua vai olisiko asiaan syytä hiukan paneutua? Loppuun vielä haluaisin sanoa, että en ole ajamassa mustalaisia pois Suomesta tai vastaavaa vaan haluaisin vain, että nämä, olkoonkin vieras kulttuuri, alkaisivat miettiä mikä on järjevää toimintaa ja mikä ei. Veikkaisin, että jokunen manne meinaan nauraa aika räkäisesti Suomen passailulle, kun kamaa irtoaa kaupasta kuin Pelastuslaitoksen kirpputorilta ja valtio heittää siihen vielä tukea päälle.

Edit:kirjoitusvirhe + lausemuotoilu
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En tosiaankaan tunnustaudu miksikään rasistiksi. Minua ei kyrsi mikään rotu tai kansallisuus mitenkään erityisesti, vaan typerät ihmiset jotka eivät opi/halua oppia käyttäytymään soveliaasti ja antavat piut paut kaikenlaisille järjestyssäännöille.

Nyt on vaan se ikävä homma että valtaosa niistä mustalaisista joihin minä olen törmännyt ovat olleet juuri näitä ikäviä ja hankalia persoonia. Haluan kaikella muotoa uskoa että heidän joukostaankin löytyy fiksuja tyyppejä, mutta aika harvassa ne minun silmiini ovat olleet. Ehkä sitten meillä on niin erilainen arvomaailma, en tiedä?

Naapuritalossa asui n. vuoden (tuntui pidemmältä ajalta) epämääräinen mustalaisperhe. Heti alkuvaiheessa kyseisen perheen tytär otettiin viranomaisten huostaan epämääräisten olosuhteiden takia. Joka viikko poliisit pörräsivät kylillä katselemassa mitä nämä mustalaiset touhusivat.
Kerran poliisit melkein erehdyksissään änkesivät meille kun erehtyivät talosta. Mustalaisilla oli joku perhemellakka käynnissä. Heillä oli myös saksanpaimenkoira joka ei tietenkään ollut kiinni vaan juoksenteli pitkin pihoja ja hätyytteli mm. meidän kissaa. Välillä tämä perheen mustalaisrouva juoksenteli raitilla pakoon väkivaltaista miestään. Toisessa hetkessä sitten tämä sopuisa parivaljakko ryöväsi samassa rakennuksessa asuvan naishenkilön lääkekaapin, tunkeuduttuaan sisään verukkeella että tarvitsivat soittaa jonnekin.
Mukavinta oli kun mustalaisille tuli kylään sukulaisia, vai olisivatko lie olleet alivuokralaisina kun isäntäperhe oli putkassa? En voi koskaan unohtaa niitä kahta luciferin jälkeläisiksi luonnehdittavaa kauhukakaraa jotka piinasivat pari viikkoa eloa terrorisoimalla pihamaata ja änkeämällä milloin mihinkin. Ei paljon mitään arvokasta uskaltanut irtaimeksi jättää.
Kaiken huippu taisi olla kun eräänä iltana joku mustalaisiin kyrpiintynyt venäläismies oli ammuskellut näiden ikkunoita säpäleiksi, kostona tietty.
Tuossakin mietin sitä jos tuo kaveri olisikin erehtynyt talosta...
Piina loppui onneksi siinä vaiheessa kun pariskunnan molemmat osapuolet joutuivat vankilaan, tai ainakin se miekkonen. Olisiko sitten tappanut jonkun...? Seurasi sitten ainakin velipoikansa jalanjälkiä, joka jo paria vuotta aiemmin taidettiin tuomita viipaloinnista.

Tuossa pähkinänkuoressa kokemuksia viimeajoilta.
 

Mr.Big

Jäsen
Minua ei pitkään ole kiinnostanut tässä keskustelussa kuin yksi asia. Kaikki muut osa-alueet on käsitelty muissa keskusteluissa, mutta yksi asia ei ole saanut vastausta. Olen itse kysynyt asiaa monta kertaa, mutta vastausta en ole saanut.

Kysymykseni on: Mikä on se vika, jonka perusteella mustalaiset pääsevät eläkkeelle?

Lähes kaikki miespuoliset ainakin ovat eläkeläisiä. Millä perusteella?
Tämän kysymyksen olen esittänyt parikymmentä kertaa isommassa seurueessa. Useimmiten olen tullut leimatuksi rasistiksi. En ymmärrä miksi. Esitän yksinkertaisen kysymyksen, johon haluaisin vastauksen. Sitä vain ei löydy keneltäkään.

Viisaat vastatkoon.
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Isä on rakennusmestari ja joskus vuosia sitten oli tullut työvoimatoimiston lähettämä mustalaismies. Tämä oli heti sanonut tuttuun mustalaistyyliin: "Hai sie mestari! Kirjota sie tähän lappuun etten mie tänne sovellu". Kyllähän isäni sen lapun kirjoitti ilomielin.

Jos positiivisiä mustalaisia haluaa mainita niin Rakuunoissa (1. divarin futisseura Lappeenrannasta) pelasi/pelaa mustalainen. Ja myös Lauritsalan Teräksen Riku Lumberg (edustajamme jossain em- ja mm-kisoissa) on ainakin osittain mustalainen, josta johtuen (rasistiset syyt on ainakin arveltu olleen pohjalla päätöksessä) nyrkkeilyn isot herrat päättivät lähettää yksiin kisoihin Amin Asikaisen vaikka Riku oli pieksänyt Amin kehässä.

Ala-asteella mun luokalla oli mustalainen tyttö, ainakin tämä oli ahkera koulussa.

Oma negatiivinen tapaus sattui kun oltiin kaverin kanssa kebab-paikassa syömässä ja siinä oli sitten toisessa pöydässä 2 mustalaismiestä ja nainen. Toinen niistä äijistä (ilmeisesti humalassa oli) tuli siihen selittämään että hänellä on kännystä akku loppu että lainatkaa puhelinta hetkeksi kun kotona on vaimo ja lapsi kipeenä että pitäis soittaa, minä nopeesti tajusin sanoa että ei mutta kaveri hölmönä meni sitten lainaamaan. No tämä mies istui sitten meidän pöytään ja rupesi juttelemaan puhelimeen. Siinä alkoi mennä aikaa liikaa ja ruvettiin pyytelemään kännyä takasin, mutta eiii tämä vaan jatkaa ja välilä meille jotain sanoo sairaasta vaimosta ja lapsesta ja taas puhuu puhelimeen ja hieroo nivusiaan (kuvottavaa). Oli muuten lähellä että ei saanut manne turpiinsa siinä pöydässä, oli jo kädet viritetty sitä varten kun se tajusi siitä puhelimesta luopua. Tämän jälkeen vielä se muija tuli pumminaan röökiä.
 

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Juttelin laivalla seitsemän vuotta sitten kyseisen lajikkeen miespuolisen edustajan kanssa ja jossain vaiheessa kyseinen herrasmies nimeltä Tenho kysyi "onko pojat töissä?" Vastattuamme olevamme koulussa, Tenho ihmetteli kovasti että mitä koulua vielä 17 -vuotiaana käydään. Kysyimme sitten Tenholta, onko tämä töissä (ikää oli 29 vuotta)? Tenho vastasi olevansa sairaseläkkeellä, sillä hänen pitkäjän...jännitys...jänne... kysyimme, että tarkoittaako hän kenties pitkäjänteisyyttä tai pitkäjännitteisyyttä ja vastaus oli myöntävä.

Tenhon mukaan mustalaisten pitkäjännitteisyys ei siis riitä työntekoon ja tästä syystä he siirtyvät eläkkeelle 18 -vuotiaina. Hän ei siis puhunut vain omasta tapauksestaan, vaan kertoi yleisesti tästä valitettavasta ilmiöstä. Olen kuullut tämän muualtakin ja tämän vuoksi ei armeijassakaan manneja juuri näe. Tenho muisti myös mainita, että somalit ja venäläiset elävät meidän verorahoilla. No joo, oikeassahan tuo tietysti oli ja meneehän eläkkeestä tietty vero, mutta myöhemmin tuo lause on antanut monet hyvät naurut. 17. ikävuosi on muuten manneille hankala, kun lapsilisä loppuu ja eläkkeeseen on matkaa vielä vuosi. Ottaisi nyt joku suvaitsevaisuuden apostoli tämän epäkohdan korjauksen vaaliteemakseen eduskuntavaaleja ajatellen.

Ja sanottakoon loppuun, että tunnen mm. useita mustia (mm. zairelaisen, britin, amerikkalaisen) ja muitakin ulkomaalaisia, mutta somalit, mannet ja rinkelin paluumuuttajat ovat kyllä sellaista väkeä, että en olisi pahoillani, vaikka päättäisivät muuttaa kaikki muualle. Ei se rotu, vaan se käytös.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Hoihoi, pitäähän sitä jotain hyvääkin sanoa. Ennen kuin haukkumaan aletaan..

Intissä olin samassa tuvassa perusmannen kanssa. Oikein leppoisa kaveri, ja heitettiin sille aina pientä manne-herjaa, ja hevosjuttuja. Naureskeltiin, kun äijä marssi kuin Aake Kalliala. Ja manne otti ihan huumorilla homman.

No, tämän iloisen veikon seurasta saimme nauttia vain vajaan kuukauden verran, kunnes "muija tuli raskaaksi" tms. Ihmeen kauan kesti.

Moisessa olosuhteissa sitä näkee persoonan homogeenisenä Intti-suodattimen läpi, eikä sitä tiennyt millainen pässi se oli siviilissä. Eipä se silloin haitannut.

Mutta karvas totuus on nykyjään toinen. Yläkertaan muutti joku manneporukka, ja keskellä yötä (tyyliin neljän aikoihin) kuuluu kun muija huutaa "au au jätä mut rauhaan", ja jotain muuta outoa metelöintiä. Äijätkin siellä huutaa tuskissaan, joten kyllä siellä jotkut muutkin käy pieksämässä asukkeja. Mitenhän siinäkin sitten toimia? Mennä ovelle koputtamaan, että: "viitsisittekö mennä vaikka ulos tappelemaan, tai odottakaa aamuun?" 10022 luuriin, ja nimi www.kyttaajat.net:iin!

No nyt on ollut rauhallisempaa, kun poliisit on käyneet pari kertaa. Seuraavaksi pitää uhata, että käyn Vermossa myrkyttämässä niiden hevoset. Uittaa kaurat Ajaxissa, ainakin laukkaa seuraavissa raveissa jos ei muuta!

Beige Volvo Ruotsin kilvissä inva-paikalla. Kai se sairaseläke oikeuttaa inva-pysäköintiin? Ja sitten Karpossa mammat selittää, että eivät voi lainkaan ymmärtää miksi eivät pääse johonkin kauppoihin käymään?

Voi kun nämä loiset söisivät toisensa. Ei tippaakaan heru sympatiaa Heille.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Samassa kerrostaloasunnossa isovanhempieni kanssa asui jokunen vuosi takaperin suurehko mustalaisperhe. Perheenpää oli kuulemma ihan asiallinen kaveri, mutta loppu porukka.. elivät kuin sikalauma, jättivät roskansa lojumaan pihalle, mölysivät pitkälle aamuyöhön pitkin viikkoa (tämä siis talonyhtiössä jossa käytännössä asui vain vanhuksia) ja muutenkin käyttäytyivät ala-arvoisesti. Kaiken huippuna kun muut asukkaat aivan aiheesta kävivät huomauttamassa asiasta, niin johan alkoi rasisteiksi syyttely ja uhkailu tyyliin "Hai, annahan sie olla tai meidän Valto käy viilteleen siuta puukolla". No, mustalaisperhe muutti sitten jonnekin muualle kun poliisikin kiinnostui parin asukkaan "työstä"...

Minä en missään nimessä pidä itseäni rasistina, saati edes ennakkoluuloisena ihmisenä. Silti ihmettelen miten kokemukseni tästä tietystä ihmisryhmästä ovat lähes poikkeuksetta negatiivisia.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuten kaikista edellisistäkin viesteistä käy ilmi, ei joukossa ole ketään kiihkorasistia, vaan kaikilla on vain todella negatiivisia kokemuksia mustalaisista (paitsi Cosmon armeijakokemus ;) ). Ihmettelen vain sitä, että miksi asiasta ei puhuta yleisimmin? Miksi hyväksytään mukisematta tuo "pellossa" eläminen ja kaiken lisäksi kustannetaan se.

Sanotaan nyt suoraan, että vituttaa todella rankasti, kun koko ajan saa lehdestä lukea kuinka turkkilaisia pizzapaikan pitäjiä kohtaan tehdään rasistisia iskuja. Näitä, joista suurin osa yrittää ansaita elantoaan tekemällä 20 tuntisia päiviä 7 päivää viikossa ja syytetään, että he vievät suomalaisten rahat. Samalla elätetään mukisematta manneja, joiden pääasiallinen tehtävä varastaa tavaraa, myydä sitä, ahdistella tavallisia henkilöitä, lorvia, tapella, uhota, rähistä ja kaikin tavoin häiritä muiden oloa. Tuo eläkkeelle pääsy on naurettavin asia mitä olen kuullut. Toisaalta kukapa ottaisi työntekijää, joka ei tee työtä, tappaa työilmapiirin, varastaa kaiken irtilähtevän työnantajalta ja päälle lupaa viillellä pomon vaimon sentin nötköt-kuutioiksi.

Tuli muuten mieleen vielä yksi asia, kun aikoinaan asuin pohjoisessa kaupunginosassa Helsingissä. Havahduin, joskus kahdentoista aikaan, kun ikkunanalla alkoi kuulua kunnon eläimellinen mölötys. Aitoon kyttääjätyyliin siirryin ikkunaan tarkastelemaan tilannetta ja aika hyvän shown sainkin katsottavaksi. Keski-ikäinen pariskunta oli poistumassa ilmeisesti viereisestä lähikuppilasta, kun manneperhe kävi rähisemään heille (en tiedä oliko asiassa aikaisempaa historiaa), no siinä sitten solvattiin puolin ja toisin. Mannet olivat paikalla autolla ja siinä vieressä myöskin uhosivat. Jossain vaiheessa pariskunnan mies veti herneet kunnolla nenäänsä ja lähti lähestymään manneja, jolloin nämä hylkäsivät autonsa ja pakenivat vähän matkan päähän. Tähän mies reagoi aloittamalla auton täysmittaisen tuhoamisen. Mies kenki auton ikkunoita täydellä voimalla, taklasi niihin ja hakkasi niitä, mutta auton lasit ovat tunnetusti vahvaa sorttia. Lopulta mies tyytyi kenkäsemään molemmat sivupeilit irti, ennekuin pariskunnan naispuoli sai raahattuaan miehensä pois. Tämä on kenties ainut kerta, kun olen tuntenut pienen säälin mustalaisia kohtaan. Voin kuvitella, että miehellä oli hiukan kerääntynyttä vihaa mustalaisia kohtaan, mutta välttämättä ei olisi tarvinnut alentua heidän tasolleen. Arvatkaa mikä oli muuten auto...vanha mersu, kuinkas muuten.
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Fläppis
Sanotaan nyt suoraan, että vituttaa todella rankasti, kun koko ajan saa lehdestä lukea kuinka turkkilaisia pizzapaikan pitäjiä kohtaan tehdään rasistisia iskuja. Näitä, joista suurin osa yrittää ansaita elantoaan tekemällä 20 tuntisia päiviä 7 päivää viikossa ja syytetään, että he vievät suomalaisten rahat.

Eipä käy sääliksi synnyinkaupunkini turkkilaisia yrittäjiä, ei siellä kyllä rasistisia iskujakaan ole tehty... Mutta veronkierron nämä pizzayrittäjätkin osaavat. Vuoden välein liikkeessä vaihtuu omistaja ja vanha perustaa uuden pytingin jonnekin muualle. Siinä on joku porsaanreikä(?) että verottaja ei kestä perässä noissa hommissa. Ja joskus sattuu niinkin, että pizzafirma on vain rahanpesupaikka ja oikeat tulot tulevat huumekaupoista. Mutta on joukossa ihan kunnon rehellisiä pizzayrittäjiäkin, toivon mukaan.

Mustalaisetkin (tästä lähtien romanit) voivat olla ihan kunnon immeisiä. Heillä on kulttuurinsa ja tapansa, mutta ainakin ne ketä minä jollain tapaa tunnen, ovat rehellisiä kansalaisia. Meidän valkolaisten piireissä he pyrkivät toimimaan kulttuurinsa rajoissa, mutta samalla meidät huomioon ottaen. Ja olenpahan vanhempien tuttavaperheen kautta oppinut aika paljon uutta romanien tavoista ja kulttuurista. Jos mitään muuta positiivista ette osaa romaneista ajatella, niin he ainakin kunnioittavat vanhempia ihmisiä ja pitävät huolen suvustaan.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti Chip


Eipä käy sääliksi synnyinkaupunkini turkkilaisia yrittäjiä, ei siellä kyllä rasistisia iskujakaan ole tehty... Mutta veronkierron nämä pizzayrittäjätkin osaavat. Vuoden välein liikkeessä vaihtuu omistaja ja vanha perustaa uuden pytingin jonnekin muualle. Siinä on joku porsaanreikä(?) että verottaja ei kestä perässä noissa hommissa. Ja joskus sattuu niinkin, että pizzafirma on vain rahanpesupaikka ja oikeat tulot tulevat huumekaupoista.

Onko tuo rahanpesu järjestely tieto vai oletko ihan itse sen päätellyt? Oletko kenties poliisi joka näitä tutkii vai mistä sen tiedä että siinä rahaa pestään? Useilla ulkomaisilla ravintolayrittäjillä, ainakin intialaisilla ja turkkilaisilla, on tapana antaa sukulaisille mahdollisuus yrittämiseen. Eli se joka ensimmäisenä saa firman pystyyn, ottaa sukulaisen töihin. Sitten kun on tarpeeksi saatu voittoa, alkuperäinen yrittäjä lähtee eteenpäin ja perustaa uuden firman ja vanha tälle ns. oppipojalle. Näin samalla suvulla onkin kaksi paikkaa ja taas mahdollisuus ottaa kaksi uutta sukulaista töihin ja oppiin. Toki on mahdollista että myös jotain veronkiertoa harrastetaan, mutta on siihen paljon helpompiakin tapoja. Ja verottaja kyllä kestää mukana ihan missä vaan, se ei hevillä kyydistä tipu.
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Footless


Onko tuo rahanpesu järjestely tieto vai oletko ihan itse sen päätellyt? Oletko kenties poliisi joka näitä tutkii vai mistä sen tiedä että siinä rahaa pestään? Useilla ulkomaisilla ravintolayrittäjillä, ainakin intialaisilla ja turkkilaisilla, on tapana antaa sukulaisille mahdollisuus yrittämiseen. Eli se joka ensimmäisenä saa firman pystyyn, ottaa sukulaisen töihin. Sitten kun on tarpeeksi saatu voittoa, alkuperäinen yrittäjä lähtee eteenpäin ja perustaa uuden firman ja vanha tälle ns. oppipojalle. Näin samalla suvulla onkin kaksi paikkaa ja taas mahdollisuus ottaa kaksi uutta sukulaista töihin ja oppiin. Toki on mahdollista että myös jotain veronkiertoa harrastetaan, mutta on siihen paljon helpompiakin tapoja. Ja verottaja kyllä kestää mukana ihan missä vaan, se ei hevillä kyydistä tipu.

Enpä taida 19-vuotiaana poliisiksi kyetä, eikä fyysisetkään edellytykset riitä tuohon muuten niin oivaan ammattiin. Mutta viimeksi eilen kuulin tytöstä, joka oli lopettanut työt kebabpaikassa kun siellä oli pizzojen ja kebabien lisäksi liikkunut muutakin tavaraa. Ja kyllä ainakin minulla herää epäilys jos pizzayrityksen omistaja ajelee hienolla ja kalliilla autolla.

Kyllä minä käyn ulkomaalaisten pitämissä pizzerioissa yms. syömässä, siellä on niin halpaa, mutta en minä ainakaan jaksa kovin sinisilmäinen olla heidänkään suhteen. Mutta aivan kuten itsekin kerroit, firma siirtyy sukulaisen omistukseen, näin se homma etenee... Ja aivan kuten edellisessäkin viestissä totesin, pizzeriayrittäjissä on varmasti rehellisiäkin ihmisiä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti Chip

Mutta viimeksi eilen kuulin tytöstä, joka oli lopettanut työt kebabpaikassa kun siellä oli pizzojen ja kebabien lisäksi liikkunut muutakin tavaraa. Ja kyllä ainakin minulla herää epäilys jos pizzayrityksen omistaja ajelee hienolla ja kalliilla autolla.

Joo, kyllä minäkin näitä tiedän, tästä meidän kyliltä. Yks paikka meni kiinni kun myytiin pizzaa erikois "oreganolla".

Tuosta hienosta autosta. Miksi ei saisi ajaa? Useat näistä pizza-yrittäjistä ovat juuri kurdeja tai muslimeja. Ja niillä kun ei ole tapana se yltiöpäinen viinan kanssa läträäminen. Toki osa niistäkin juo, mutta ei silti välttämättä niin paljoa. Ja heille usein auto on iso asia. Sen pitää olla hieno ja iso, koska kotimaassaan semmoisiin ei ollut mahdollisuutta. Niinpä se on hankintalistalla ensimmäisenä ja sitä varten säästetään ja eletään muuten sitten vähän säästeliäämmin. Ja kyllähän suomalaisetkin yrittäjät ajaa hienoilla autoilla. Joku suosittu pizza-paikka voi tuottaa ihan mukavastikin, jos ei ulkopuolisia työvoima kuluja ole. Yleensähän ne tekee melkein kaiken itse.

Kyllä noista löytyy epärehellisiäkin, mutta suurin osa on kuitenkin rehellisiä. Näin oman kokemukseni mukaan. Minun mielestäni on vain ja ainoastaan hyvä että tekevät töitä ja yrittävät, eivätkä elä yhteiskunnan rahoilla kuten mannet ja nämä "pitkäaikaistyöttömät". "Pitkäaikaistyöttömällä" tarkoitan näitä jotka eivät enää edes töihin halua, jos edes kykenesivät. Ja kaikki työkkärin raha menee viinaan. Paskasakkia.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Noista mustilaisista. Sen lisäksi että stereotypiointi on helppoa.

Tähän ikään on jo aika paljon ehtinyt kerääntyä kokemuksia romaani-heimoon kuuluvista ihmisistä, ja suurin osa kokemuksista on tietenkin samaa sarjaa edellisten kirjoittajien kanssa. Silti on pakko laittaa sormeni tähänkin soppaan, ihan periaatteesta. Miksikö? No, koska ihminen ei voi itse valita mihin tai minkälaiseen perheeseen syntyy. Eri asia on kokonaan ne valkolaiset, jotka omaksuvat myöhemmin mustalaisten elämäntyylin ja -tavat.

No, kuitenkin olen joutunut tai sattunut tekemisiin, ihan miten vain, aika monien romaanien kanssa. Näistä kokemuksista on minulle syntynyt eräänlainen mielikuva heidän elämästään ja kulttuuristaan ja sitä haluaisin raottaa tässä. Ei, en ole itse romaani.

Pikkupoikana tietysti jo peloteltiin mustalaisilla tyyliin "jos et ole kiltti niin mustalaiset vievät". Hyvä lähtökohta ennakkoluuloille. Kuitenkin teini-ikäisenä lähiystäväpiiriini kuului mustalaisia, vieläpä kuuluisaa Hagertin sukua. Yksi pojista, Rolle, oli itse asiassa hyvä ystäväni jonka luona myöhemminkin aikuisiässä olen vieraillut. Rolle kävi koulua kuten me muutkin, oli keskiverto-oppilas ja kertoi usein miksi mustalaiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Opin tuntemaan mustalaiskulttuuria. No kun koulut vaihtuivat, yhteydenpitokin jäi joksikin aikaa.

Seuraava merkittävä tuntuma romaaneihin tapahtui 80-luvulla kun firmassa jossa olin töissä, oli osa-aikaisena sihteerinä ½-mustalainen rouva. Hän teki silloin väitöskirjaa mustalaisten asemasta Euroopassa, ja hänen kanssaan kävimme monia hedelmällisiä keskusteluja romaanikulttuurista, tavoista ja taustoista.

Seuraavassa siihen liittyen joitakin hajahuomioita: ensinnäkin romaanikulttuuriin kuuluu puhtauden kunnioittaminen. Esim. perisuomalainen tapa, että mies nojaa keittiössä takamuksellaan keittiön pöytään on romaanikulttuurissa aivan pöyristyttävä teko. Samaten naisten ja miesten pyykit pestään erillään. Romaanikodissa ei myöskään kiroilla naisten läsnä ollessa. Siis oikeiden romaanien. Edelleen vanhoja ihmisiä kunnioitetaan teitittelemällä ja käyttäytymällä hiljaa heidän läsnäollessaan. Ja romaaniporukat ovat omassa porukassaan äärettömän rehellisiä ja suoria.

Sitten koulutukseen. Suurin syy, miksi romaanilapsia ei haluta kouluttaa, on pelko romaanikulttuurin häviämisestä. Romaanit eivät halua sulautua valtaväestöön. Tilanne heidän kohdallaan on saman tyyppinen kuin esim. saamelaisten ja eskimoiden. Halu pitää kiinni perinteistä, varsinkin kun sukupuuttoon kuoleminen on jo melko lähellä. Romaanilapset ovat aivan yhtä älykkäitä kuin muutkin. Varsinkin matemaattisesti. Pitää osata tienata.

Eräässä keskiuusmaalaisessa kunnassa on ollut eräs merkittävä politiikkaan mukaan tullut romaani. Nimiä mainitsematta hän on saanutkin paljon hyvää aikaan omalla kotiseudullaan. Hän on omalla värikkäällä tavallaan osoittanut, että romaanit pystyvät myös yhteistyöhön yhteiskuntaa vaikuttavissa asioissa. Nyt kun itse olen sieltä jo muuttanut pois, en tiedä viime aikojen tapahtumia, mutta edelleen tapaan Roopea golf- kentällä silloin tällöin. Siinä on kunnon mies, vaikka romaani onkin. Roopelle pinnat, on tehnyt suorasukaisuudellaan paljon hyvää ao. kunnan systeemeille.

Sanoisinkin, että vaikka perinteet ovat luoneet romaaneille omanlaisensa kulttuurin ja vaikka valitettavan suuri osa heistä elää siivellä ja enemmän kuin harmaalla alueella, niin ihmisiä he ovat siinä kuin muutkin. Tavatessasi romaanin yritä tutustua heihin. Koska jos saat heistä ystävän, he ovat lojaaleja ja rehellisiä. Suoria ihmisiä sanoissaan.

Tähän eläkeasiaan vaikuttanee se, että perinteisesti sosiaalitantat eivät jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan, vaan kun veri on mustaa niin eläkepaperit tulevat kuin manulle illallinen. Ja jos yhtä helpolla saisi valkolainen eläkepaperit, niin aika moni meistäkin olisi luukulla jonossa.

Turpiinhan tästä jutusta tulee, mutta tulkoon. Romaaniväestöä on saman kaltainen vähemmistö Suomessa kuin saamelaiset, mutta enemmän parjattu.

Ja loppukevennykseksi seuraava: Menimme aikoinaan tapaamaan Rollen tätiä Tervakoskelle, ja täti halusi näyttää valokuva-albumia: "tämä serkku puukotettiin… tuo on vankilassa taposta… nuo istuvat Kakolassa elinkautista… nämä pirut yrittivät ottaa toisiltaan hengen veljensä häissä… tuo sitten kuoli onnellisesti korkeassa 60-v. iässä… Ja tämä tarina on tosi.

Kaiken tämän kirjoitin siinä toivossa, että tässä ketjussa keskusteltaisiin asiallisesti mustalaisista. Se toinen ketju on sitten huonon itsetunnon omaaville valkolaisille.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Viestin lähetti fiftyeight

Turpiinhan tästä jutusta tulee, mutta tulkoon. Romaaniväestöä on saman kaltainen vähemmistö Suomessa kuin saamelaiset, mutta enemmän parjattu.

Ei tule täältä ainakaan. Todella hyvä ja asiallinen teksti. Romaaniväestöhän on Suomessa aina ollut valtaväestön hampaissa. Aikanaan mustalaisen sai luvallisesti tappaa. Sieltä historiasta kaikki kumpuaa. Mutta aika pitkälti he ovat itse oman maineensa luoneet, kuten kirjoituksesi valokuva-albumi kohta osoittikin.

Toinen asia on se että näitä "henkisiä mustalaisia" on meissä suomalaisissa paljon enemmän kuin romaaniväestössä. Eli yhteiskunnan tuella asuvaa paskasakkia jolle ei lait ja asetukset meinaa mitään. Pääkaupunkiseudulla näitä on aivan liikaa, itä-Helsingissä, Espoon pari pahinta lähiötä ja Vantaan kerrostalohelvetit. Paikkoja missä kukaan ei oikeastaan haluaisi asua.

Pointtina onkin että vaikka meillä on nykyään maahanmuuttajia ja romanit osaltaan ovat "ongelma", niin kyllä rikokset ja väärinkäytökset tehdään edelleen suurimmalta osin suomalaisten toimesta. Kaikkiin ryhmiin mahtuu mätiä yksilöitä. Ei se ole romanien tai somalien yksinoikeus.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Chip
Eipä käy sääliksi synnyinkaupunkini turkkilaisia yrittäjiä, ei siellä kyllä
rasistisia iskujakaan ole tehty... Mutta veronkierron nämä pizzayrittäjätkin
osaavat. Vuoden välein liikkeessä vaihtuu omistaja ja vanha perustaa uuden
pytingin jonnekin muualle. Siinä on joku porsaanreikä(?) että verottaja ei
kestä perässä noissa hommissa. Ja joskus sattuu niinkin, että pizzafirma on
vain rahanpesupaikka ja oikeat tulot tulevat huumekaupoista. Mutta on joukossa
ihan kunnon rehellisiä pizzayrittäjiäkin, toivon mukaan.

Suomessa on niin paljon noita turkkilaisten ym. pikaruokaravintoloita, että
varmasti mukaan mahtuu epärehellistäkin yrittäjää. Pointtini oli se, että
suurin osa noista ulkomaalaisista ainakin yrittää. Toista maata ovat
mustalaiset, sano. Ei maistu työnteko, ei kirveelläkään. Täällä on mainittu jo
muutama toisenkaltainenkin esimerkki, mutta mielestäni se ei muuta yleiskuvaa
millään tavalla. Tottakai mukaan mahtuu järkevääkin porukkaa, mutta nyt
puhutaan suuremmista massoista.

Jos tunnette kauppojen vartiohenkilökuntaa, niin kysykää, että varastavatko
tavaraa yleisesti mustalaiset vai muut ulkomaalaiset. Valkosuomalaiset jätin
tuosta pois, koska luulisin, että määrällisesti valkolaiset vievät voiton,
mutta suhteessa ei lähelläkään. Tuo vertailu on vielä siinä mielessä epäreilu,
että muut ulkomaalaiset ovat yhtenä joukkona, kun taas mustalaiset ovat omana
heimonaan. No, eipä hätää, mustalaiset eivät tuossa taistossa jää kakkoseksi.

Tummatkin henkilöt saavat Suomessa todella ala-arvoista ja rasistista kohtelua
edukseen, vaikka valtaosa yrittää tosissaan sopeutua Suomalaiseen kulttuuriin.
Mike mainitsikin jo tuon mustalaisten liikkumisen joukossa. Tuo on aivan totta.
Joukolla ahdistellaan huoletta muita.

Viestin lähetti Chip
Mustalaisetkin (tästä lähtien romanit) voivat olla ihan kunnon immeisiä.

Varmasti voisivat olla, mutta eivät silti edes yritä olla.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti fiftyeight
Turpiinhan tästä jutusta tulee, mutta tulkoon. Romaaniväestöä on saman kaltainen vähemmistö Suomessa kuin saamelaiset, mutta enemmän parjattu.

Ei tule täältäkään turpiin ;) Mutta väitätkö todella, että mustalaiset eivät ole ansainneet noita ennakkoluuloja osakseen omalla toiminnallaan?
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Fläppis
- - -
Varmasti voisivat olla, mutta eivät silti edes yritä olla.

(siis mustalaiset)

Mistäpä sen tietää, kun nykyinen yhteiskunta Suomessa tai yleensäkään koko Euroopassa ei oikein anna siihen mahdollisuutta. Kysy vaikka Reidar Palmgreniltä.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Fläppis
Ei tule täältäkään turpiin ;) Mutta väitätkö todella, että mustalaiset eivät ole ansainneet noita ennakkoluuloja osakseen omalla toiminnallaan?

En mielestäni missään kohtaa niin edes väittänyt. Vrt. myös edellinen kommenttini.

Liian helposti kuitenkin romaaneja kohdellaan kaikissa asteissa valmiiksi leimautuneina. Ei se välttämättä ole kaikien romaanien mieleen. Esim. nuoret romaanitytöt ovat aika lailla puun ja kuoren välissä kun haluaisivat tulla kunnon kansalaisiksi, mutta oma heimo (siis vanha kansa) rajoittaa, mutta ymmärrys on paremmasta toimeentulosta valtaväestön kanssa. (Vrt. pelko oman kulttuurin häviämisestä). Jos siirryt sitten valtaväestön keskuuteen ja haluat esim. opiskella, koko suku hylkää sinut. Ei ole helppo paikka.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
"Mistäpä sen tietää, kun nykyinen yhteiskunta Suomessa tai yleensäkään koko Euroopassa ei oikein anna siihen mahdollisuutta"

Mitä hiton mahdollisuutta siihen tarvitaan että vaihteen vuoksi Köpi kävisi peräti peruskoulun loppuun, menisi lukioon ja sieltä korkeakouluihin. Tai sitten amikseen ja vaikkapa autonkorjaajaksi

Kun tarpeeksi moni tekisi näin niin ennakkoluulot katoaisivat.
Ensimmäistä kertaa ehkä epäilyttäisi viedä autoa "mannen" korjattavaksi mutta jos hommat hoituvat niin mikä ettei.
Saati sitten jos luentoja olisikin pitämässä mustalainen niin tuskinpa sitä kovinkaan kauaa jaksaisi ennakkoluuloja viljellä.

Kukaan ei pakota "ylläpitämään" kulttuuria, jos kulttuuri ei kykene selviämään ilman tekohengistystä niin kuolkoon. Tekohengityksellä tarkoitan tätä koulutuksen skippaamista ym.

Armeijassakin näin enemmän tummaihoisia kuin mustalaisia...vaikka uskoisin että Suomen kansalaisina olevia tummaihoisia on vähemmän kuin mustalaisia.

Ennakkoluulot harvoin syntyvät vain yhteisestä sopimuksesta, niihin on usein syy. Ennenvanhaan mustaihoisia pidettiin saatanan jälkeläisinä, heitä pelättiin ja heille naurettiin. Entä nykyään, toki muutama valopää yhä viljelee stereotypioita mutta yleisesti ottaen "musta mies" ei ole mikään ihmeellinen näky.

Eli ei minulla ole mitään sitä vastaan että romanit alkaisivat tekemään töitä tms. Voisin ihan hyvin kuvitteellisesti palkata romanin jos hän olisi käynyt koulunsa loppuun ja vaikuttaisi asiansa osaavalta. Yhtälailla halveksin "white trash"-porukkaa, eli ei se ole rodusta kiinni.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti varjo
[B- - - Mitä hiton mahdollisuutta siihen tarvitaan että vaihteen vuoksi Köpi kävisi peräti peruskoulun loppuun, menisi lukioon ja sieltä korkeakouluihin. Tai sitten amikseen ja vaikkapa autonkorjaajaksi.
Kun tarpeeksi moni tekisi näin niin ennakkoluulot katoaisivat.
- - -
Kukaan ei pakota "ylläpitämään" kulttuuria, jos kulttuuri ei kykene selviämään ilman tekohengistystä niin kuolkoon. - - -

Ennakkoluulot harvoin syntyvät vain yhteisestä sopimuksesta, niihin on usein syy. - - -

Eli ei minulla ole mitään sitä vastaan että romanit alkaisivat tekemään töitä tms. [/B]

Olen sinua, varjo, pitänyt sen verran aikaisena miehenä että ymmärrät lukemaasi. Myös jos olet vähänkään perehtynyt (niin kuin olen antanut itseni ymmärtää) yhteiskuntaoppiin, niin uskon että ymmärrät ajatukseni. Jos et, niin vielä kertauksena. Romaaniväestön kulttuuriperinnettä "vaalitaan" siten, että vanhempi väestö ei anna nuorille mahdollisuutta opiskella. He (tämä vanha väestö) haluavat pitää kiinni omilta isiltään opituista asioista.

Oliko nyt riittävästi rautalankaa?

Ja kuten aiemmin kirjoitin, kaikki työtä tekevät ihmiset sopivat minun mielikuvaani hyvästä yhteiskunnasta.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
58:
Tiedän kyllä mustalaisyhteisön hierarkisen rakenteen mutta minä ymmärsin että tarkoitit tällä:
"Mistäpä sen tietää, kun nykyinen yhteiskunta Suomessa tai yleensäkään koko Euroopassa ei oikein anna siihen mahdollisuutta"

Sitä että Suomen yhteiskunta ei anna mahdollisuutta. Siis että me normaalit kansalaiset toimillamme aiheutamme ongelman.


koska tarkoititkin tätä:
"Romaaniväestön kulttuuriperinnettä "vaalitaan" siten, että vanhempi väestö ei anna nuorille mahdollisuutta opiskella. He (tämä vanha väestö) haluavat pitää kiinni omilta isiltään opituista asioista."´

Niin olemme asiasta summittaisesti samaa mieltä. Kuitenkin olen sen verran kyyninen ihminen että en paljon anna arvoa niille ihmisille jotka tuohon alistuvat, jos suvun hyväksyntä on tärkeämpää kuin oma etu niin...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti varjo
58:
Tiedän kyllä mustalaisyhteisön hierarkisen rakenteen mutta minä ymmärsin että tarkoitit tällä:
"Mistäpä sen tietää, kun nykyinen yhteiskunta Suomessa tai yleensäkään koko Euroopassa ei oikein anna siihen mahdollisuutta"

Sitä että Suomen yhteiskunta ei anna mahdollisuutta. Siis että me normaalit kansalaiset toimillamme aiheutamme ongelman.


koska tarkoititkin tätä:
"Romaaniväestön kulttuuriperinnettä "vaalitaan" siten, että vanhempi väestö ei anna nuorille mahdollisuutta opiskella. He (tämä vanha väestö) haluavat pitää kiinni omilta isiltään opituista asioista."´

Niin olemme asiasta summittaisesti samaa mieltä. Kuitenkin olen sen verran kyyninen ihminen että en paljon anna arvoa niille ihmisille jotka tuohon alistuvat, jos suvun hyväksyntä on tärkeämpää kuin oma etu niin...

Homma selvä. Sorry että annoin väärän mielikuvan.

Toisaalta,... kyllähän me tavalliset ihmisetkin vaikeutamme omilla ennakkoluuloillamme romaanien elämää, siis niiden jotka haluaisivat elää kuten valtaväestö. Ennakkoluulot ovat syvässä.

Ja vielä, ethän itse joudu elämään sellaisen suvun vaikutuksen alaisena. Se vaikutus ei ole ihan helposti normaalin valkolaisen ymmärrettävissä.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Fiftyeightillä on kokemusta, respektit sille. Jotta ensinnäkin saa itselleen muodostettua moisen kuvan romaniväestöstä, vaatii se aika ennakkoluulotonta asennetta. Kovin monilta suomalaisilta se kuitenkin puuttuu. Ja siis mitenkään tähän ketjuun liittymättä tahi kirjoittajien ennakkoluuloja arvioiden.

Vaikka omiakin positiivisia (no, ainakin hauskoja) kokemuksia romaneista on, niin ne ei paljoa lämmitä, kun klo 4 yöllä herää siihen, että yläkerrassa hakataan kaverin päätä lattiaan. Ei sillä, ettäkö tuntisin empatiaa hakattavaa, tai hänen päätä kohtaan, vaan siksi että moinen toiminta häiritsee sivullisten (Minun, napani ja rauhani) elämää. Heimolaistenn täydellinen välinpitämättömyys on se, joka tässä ärsyttää Minua, ja varmasti muitakin. Tokihan romanit ovat varmasti heimolaisilleen tai ystävilleen avoimia ja suoria, ja kaikin puolin mahtavia tyyppejä, mutta kaikilla ei ole "etuoikeutta" moiseen, ja heitä kohtaa tämä romanien empatia on aika vähäistä.

Näihin pizzerioihin takertuisin sen verran, että monissa "tutkimuksissa" (eli siis lähinnä lehtiartikkeleissa ja Kotipizza-luokan megakorporaatioiden tiedonannoissa) nämä "päivän pizza 4€"-putkat harrastavat tarkoin harkittua veronkiertoa. Esim www.aktivist.fi webortaasissaan laski, että pizzan myynti PK-seudulla alle 40mk ei voi olla kannattavaa. Pizzeria pysyy pystyssä sen jonkin aikaa, kunnes virallinen konkurssi "saavutetaan", ja sitten vetäjäksi tulee juurikin se veli/poika/kaima. No, eihän kaikki ihan näin ole tietenkään, ja työssä käyvä maahanmuuttaja saa esim. Mäkissä multa aivan eri respektiä (taas tää, onks tää suomee? :), kuin se "ostarin pizzerian" pitäjä. Siis se sama vakiomesta,missä omistaja ja nimi vaihtuu puolen vuoden välein. Veikkaan, että monia ihan rehellisesti yrittäviä maahanmuuttajia kynytetään ihan huolella näissä omistajan vaihdoksissa.

No, "kohta on kaurat Ajaxissa"-lappuja tulostellessa ja ihmettä odotellessa..:)

[KISSA PÖYDÄLLE]
Eikös romanit kirjoiteta yhdellä a:lla?
[/KISSA PÖYDÄLTÄ]
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Cosmo

[KISSA PÖYDÄLLE]
Eikös romanit kirjoiteta yhdellä a:lla?
[/KISSA PÖYDÄLTÄ]

Kyllä!

Romanit kuuluvat etniseen vähemmistöön ja romaaneja taasen löytää useimmiten kirjahyllyistä, toki voihan kirjahyllystäkin romanin löytää mutta kovin harvinaista tämä taitaa olla.

vlad#16.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös