Maajoukkueen menestyminen ei onneksi ole millään tavalla pois IFK:n menestymismahdollisuuksista, joten tällä(kin) hetkellä toivon täysin rinnoin Suomen voittavan olympiakultaa.
Enemmän kuin omia huikeita "voittajafiiliksiäni", ajattelen miltä esim. Selänteestä, Nummisesta tai ihan kenestä tahansa joukkueen pelaajasta tuntuisi mahdollinen voitto, edellämainituilla temppu olisi jonkinasteinen kruunu peliuransa tässä vaiheessa. Tästä ei kiekkoturnaukset maailmassa enää parane, ja voiton tullessa se olisi aivan uskomaton saavutus näille ukoille, olla maailman paras maajoukkue kivikovassa turnauksessa, vaikka kisoihin lähdettiin jälleen pahasti altavastaajana.
Monelle maajoukkue on epätrendikästä ja ärsyttävää näiden "Karjala-lippisten" eli koko kansan harrastaman gloryhuntauksen vuoksi, kun taas seurajoukkue on, kuten täällä on sanottu, henkilökohtaista.
Minulle myös maajoukkue on henkilökohtaista, ei sitä tarvitse sen kummemmin ajatella tai erikseen päättää, on sen vanhaan järkyttävään malliin tuntenut elimissään tämänkin turnauksen aikana. Jo alkulohkon Kanada-matsissa meinasi pää haljeta, puhumattakaan tämän viikon USA- sekä Venäjä-matseista, eli täydellä tunteella ollaan mukana. Voitto tuntuisi aivan älyttömän hienolta, koska se olisi niin historiallinen ja mahtava saavutus.
En jaksa edes verrata, kumpi (Känädä-malja vai olympiakulta) tuntuisi hienommalta, koska sillä ei ole hevon vitun väliä. Juhlikoon maajoukkue nyt, ja minä itken onnen kyyneleitä yksinäni kotisohvalla, sama koskee keväällä IFK:ta ja mahdollisia mestaruusjuhlia.