Mainos

Mieshuorien mestaruus

  • 72 072
  • 388
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onnitteluketjun vastapainoksi pitää avata myöskin ketju, jossa muistutetaan, millainen seura todella voitti Suomen mestaruuden. Tuossa onnitteluketjussa tämä aihe olisi saattanut hukkua massaan, joten tästä syystä tämä aihe ansaitsee täysin uuden otsikon.

Oulun Kärppiä ollaan liiganousunsa jälkeen pidetty jotenkin erityisen hienona seurana, koska melkein kaikkien joukkueen pelaajien on sanottu olevan seuran omia kasvatteja. Se kun on nykyisessä "bisnesliigassa", jossa seurauskollisuus on aika kuollut käsite, todella ainutlaatuista.

Itse olen jo tätä krisoinut hieman, sillä mielestäni on unohdettu se, että Kärpät saa junnuja puolen Suomen alueelta, kun taas muut 12 liigaseuraa joutuvat jakamaan Etelän pelaajat keskenään. Kärppiähän sanotaankin "puolen Suomen joukkueeksi". Toki puolen Suomen pelaajat eivät lukumääränä taida olla puolet, mutta joka tapauksessa monet näistä Kärppien "omista kasvateista" ovat alunperin lähikaupungeista ja -kunnista. Sieltä he ovat sitten jo nuorina poikina tulleet Kärppiin.

Mutta vaikka sanottaisiinkin, että vain muutama pelaaja tästäkin mestarijoukkueesta on "muualta kuin Oulusta", niin johtoportaassa Kärpät onkin sitten sitäkin enemmän "ei-todellakaan-oululainen-seura". Ja tämä onkin mielestäni paljon pahempi juttu siihen nähden, miten paljon tätä Kärppien omavaraisuutta pelaajistossa on hehkutettu. Mielestäni pelaajat - kuten valmentajatkin - tulevat ja menevät eli sirkus pysyy, mutta pellet vaihtuu, mutta siinä johtoportaassa, näkyvällä paikalla, pitäisi olla ainakin yksi seuran alkuperäinen mies, ei toki sillä, etteikö johtoporraskin saisi vaihtua. Toki voisin kyynisesti heittää tähän, että myös tuo oululaisen pelaajiston hehkutus sai Suomen mestaruuden ratkaisussa aivan karmean kolauksen. Sen enempää finaaleissa kuin viidennessä ja lopullisen ratkaisun tuoneessa välierässäkään kun yksikään ns. Kärppä-kasvatti ei tehnyt maalia! Muut pojat ne nousivat ratkaisevalla hetkellä kuitenkin kullan ratkaisemaan, mikä tuntuu aika mielenkiintoiselta.

Mutta keskityn tässä nyt kuitenkin Kärppien toimitusjohtaja Juha Junnoon ja puheenjohtaja Seppo Arposeen.

Junno on - kuten varmasti kaikki tietävätkin - alunperin vankka KalPan mies, ja nyt tällaisesta "mieshuorasta" (=myy itsensä toiselle seuralle, vai näinkö tuon sinällään täysin typerän sanan määritys menee?) on tullut jotenkin ns. Kärppien vahva mies. Siis alkuperältään ei mitään tekemistä koko Kärppien kanssa, ja nyt juhlii seuran Suomen mestaruutta.

Arponenkin on vasta joskus keski-ikäisenä lähtenyt täältä Jyväskylästä Ouluun.

Melkein kaikissa muissa seuroissa AINAKIN jompi kumpi, joko tj tai pj, on ollut käytännössä aina sen kaupungin - tai ainakin lähikaupungin - mies, jonka seuraa hän johtaa. Esim. Juhani Tammisen kaltaista pelleä ei tähän kannata mukaan ottaa, koska hän tulee kiertämään vielä monen joukkueen toimitusjohtajan paikat. Ja vaikka tj tai pj ei olisikaan alkuperältään ns. seuran miehiä, niin yleensä viimeistään taustalta löytyy todellinen joukkueen ikoni tms. Toki esim. raha-Bluesissa ei tällaista tilannetta välttämättä ole, mutta se onkin SM-liigan nuorin seura. Kaiken lisäksi Jussi Salonojalla ei taida olla mitään aiempaa tekemistä jääkiekon kanssa ja Christian Ruuttu on vain pelannut HIFK:ssa, ei esimerkiksi ollut valmentaja, kuten Junno Kuopiossa. Omassa suosikkiseurassani Jypissäkin kaikki toimitusjohtajat taitavat olla ihan Jyväskylän miehiä, ja mm. nykyinen tj Jukka Seppänen on seurannut pienestä pitäen Jypin otteita. Tepsissä on Narvanmaa ja Ansas, HIFK:ssa Moberg, Tapparassa Leinonen, HPK:ssa Lintumäki, SaiPassa Kaarna jne.

En välttämättä olisi avautunut tästä aiheesta, jos tuota Kärppä-pelaajiston ns. omavaraisuutta ei olisi niin kauheasti hehkutettu. Enkä edelleenkään tarkoita, etteikö Kärpät joka tapauksessa olisi omavarainen seura, eikä se liigapaluunsa jälkeen lähtenyt hankkimaan muita suomalaistähtiä, kuten vaikkapa Jokerit ja TPS tekevät vuodesta toiseen, vaikka rahaa olisi kyllä riittänyt. Pikemminkin se on panostanut ulkomaalaisiin, ja viimeistään nyt finaaleissa nähtiin, että todella onnistuneesti niihin on panostettukin. Haluan vain tuoda pelaajistohehkutuksen vastapainoksi muistutuksen Kärppien "mieshuoramaisesta" johtoportaasta, mikä lähinnä kuvottaa minua. Vai miltä teistä tuntuisi, että Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajana olisi venäläinen ja toimitusjohtajana vaikkapa tshekkiläinen herra? Eikö se olisikin aika outoa?
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kaiken kaikkiaan upea kirjoitus, hienosti valittu ajankohta ja erittäin tyylikäs otsikko. Taidat, Pee, olla ihan viimeisen päälle kiekkomies.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myönnän, että otsikko on täysin yliampuva ja typerä. Mutta se nyt tuli ensimmäisenä mieleen enkä parempaakaan keksinyt, joten laitoin sen. On se ainakin ytimekäs, niin kuin otsikon kaikkien oppikirjojen mukaan pitääkin olla.

Ajankohdassa ei sen sijaan ole minusta mitään vikaa. Mestaruushehkuttelujen vastapainoksi pitää muistaa myös tosiasioita.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Nyyh. Joukkueen takana on paljon muitakin kuin Seppo ja JJ. Koko johto on tehnyt määrätietoisella työllä joukkueesta menestyvän urheilullisesti ja taloudellisesti. Omat kasvatit ja huippuluokan ulkomaalaisvahvistukset takaavat menestystä myös jatkossa. Siinä ei auta edes Jyväskylän pojan itku, eikä hampaitten kiristys.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Missä vaiheessa olen sanonut, etteikö "koko johto olisi tehnyt määrätietoisella työllä joukkueesta menestyvän urheilullisesti ja taloudellisesti"? Sanoin vain, ettei johtoportaassa ole kärppämäistä perinnettä, eikä se liity mitenkään siihen, etteikö nykyinen johtoporras olisi tehnyt hyvää työtä. Se ei ollut suinkaan pointtinani.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Eikös Junno ole Pohjois-Suomesta lähtöisin? En ole tästä aivan varma, mutta muistaakseni täällä Kuopiossa paikkallisessa lehdessä puhuttiin Junnon palaavan kotiseudulleen, kun hän KalPasta aikoinaan lähti.

Joskus on käynyt mielessä, että Junno KalPasta lähtiessään hylkäsi uppoavan laivan, sillä KalPan talousvaikeudet olivat tiedossa eikä menestyskään ollut 90-luvun alun kaltaista. Ymmärrän kuitenkin Junnon lähdön Ouluun, sillä jos hän todella on pohjoisesta lähtöisin, niin työ Kärppien johdossahan oli aivan unelmahomma. Etenkin, kun talous oli Oulussa aivan toisenlainen kuin Kuopiossa; miksi manageroida KuPS:ia, kun voi manageroida Manchester Unitedia (hieman liioitellen)?

Mutta kyllähän Kärpät ovat mestaruutensa ansainneet ja he ovat onnistuneet luomaan Pohjois-Suomen oman kiekkojoukkueen. Miksi tämä olisi paha asia? Sehän on ainoa oikea tapa menestyä sekä taloudellisesti että urheilullisesti Kärppien tilanteessa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Ihan hyvä kirjoitus, helvetin huono otsikko kyllä. Monessa asiassa samaa mieltä, joissain asioissa erikin mieltä kyllä. Niin ja kaikesta huolimatta onnittelut Kärpille.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Korhonen
Eikös Junno ole Pohjois-Suomesta lähtöisin? En ole tästä aivan varma, mutta muistaakseni täällä Kuopiossa paikkallisessa lehdessä puhuttiin Junnon palaavan kotiseudulleen, kun hän KalPasta aikoinaan lähti.

Voi olla näinkin, mutta joka tapauksessa jo KalPassa hän toimi valmentantamisen lisäksi myös toimitusjohtajana. Miksei Junno mennyt heti uransa alussa Kärppien johtoportaaseen, vaan teki debyyttinsä sillä puolella Kuopiossa? Siksi hän on joka tapauksessa "KalPan mies", oli kotoisin sitten mistä tahansa.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti eagle
Ihan hyvä kirjoitus, helvetin huono otsikko kyllä.

Sen verran haluan sanoa, ettei tuo "mieshuora" ole minun keksimä termi eikä kaiken lisäksi varsinaisesti liity edes tähän asiaan. (Muokkausta) En tosin tätä tiennyt vielä silloin, kun sen kirjoitin.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Jeps onhan siinä pointtiakin, mutta täytyy muistaa, että kun pelaaja tulee esim 13 vuotiaana jostakin on hän kaukana vielä pelimiehestä. Täytyy myös muistaa, että jossain rokissa ei kasveta sm-liiga tason pelimieheksi. Se, että joku niitä sitten sanoo omiksi kasvateiksi on aika pieni harmi. Ei kaikki seuraa jääkiekkoa niin syvälle, että tietäis missä kukaneinki on pelannut nassikkana. Ja oletko koskaan edes kuullut kärppien kieltävän muilta paikkakunnilta tulevien osuutta. Tämä sinun juttusi voisi koskea melkein kaikkia seuroja suomessa, koska ei tämä ns. värväys ole ainoastaan kärppien juttu. Ja kyllä pelaajaa voi sanoa kärppien taikka sitten pelicansin kasvatiksi, jos on pelannut seurassa c-junnuista asti. Mutta kyllä ne taustaseurat myös muistetaan vai etkö ole kuullut niitä sataa kertaa kun jokista sanotaan kalajoen mieheksi ja pesosta kuhmon mieheksi. Sen lisäksi pohjoista yhteistyötä jaksetaan jauhaa kokoajan ja muistuttaa. Ei kärpät tätä joukkuetta todellakaan omi pelkästään oululaiseksi, jos olet pitänyt korvia vähänkään auki. Mun mielestä aika turha thread, mikä on käsitelty aiemminki moneen otteeseen.

Ajankohdaksi olisit voinut valita ainakin jonkun toisen päivän niin ei katkeruus paistaisi esiin näin selvästi, sanot mitä sanot.

edit, ny foxiaan syventämään humalaa!
 
Viimeksi muokattu:

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Viestin lähetti Pee
En tosin tätä tiennyt vielä silloin, kun sen kirjoitin.
Vaikuttaa vähän siltä, että koko juttu on samaa sarjaa. "Enhän minä mutta kun kaverit..." Seliseli...
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Junno on takinkääntäjä !

Kun Junno lähti Kärppiin oli hän hommannut Kuopioon kalliin huonon joukkueen(ei menestyksellisen). Ennen Kalpan ja Kärppien karsintaa Junno yritti houkutella Kuopiosta pelaajia Kärppien joukkueeseen onnistumatta siinä. Mulla henk koht jäi todella paska maku suuhun tuon miehen toiminnoista Kuopiossa. Sain jotenkin kuvan , että hän on ylimielinen leveilijä. Toivoin tepsin voittavan sarjan vain sentakia, että Junno on vahvasti vaikuttamassa Kärppien tilanteeseen. Oliko Junno muuten mukana valmennuskuvioissa silloin, kun Olli Jokinen yritti päästä pelata Kalpan joukkueeseen ja hän sai todeta , että hänelle ilmoitettiin, ettei hänestä ole mihinkään ja hanki muualta joukkue itsellesi. Näin Olli totisesti teki ja johdatti HIFK:n mestaruuteen seuraavana vuonna.
 

armand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotiseudun joukkueet
???

Ketjun aloittaja on kauhean huolissaan, mistä kukakin on kotoisin. Onneksi ketjun aloitus ei ollut mistään kotoisin.

Onnitelut Suomenmestareille! Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta kukaan ei voi kieltää sitä, että Kärpät on erinomaista juniorityötä tekevä seura.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ei se mitään Pee, jos tuntuu pahalta. Ymmärrän kyllä teitäkin, jotka eivät voi reilusti onnitella voittajia. Luonteelleen ei voi mitään, tai voi tietenkin jos haluaa kehittyä ihmisenä.
Kuitenkin uskon, että JYP voi tulevaisuudessa tehdä Kärpät: tämän voden A-junnut oli tosi loistava joukkue. Onnittelut siitä Jyväskylään.
 

Ali Voima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti olosi helpotti Pee. Oulussa asuu nykyisin hyvin työn paljon muualta tulleita, aivan kuten Arponen ja Junno. Vielä 90-luvun lopussa asukkaita oli 100000 nykyisin lienee yli 120000. Itsekin olen opiskelun ja työn perässä muuttanut Kuopioon ja Turkuun. Kalpasta en aluksi välittänyt ollenkaan, johtuikohan se niista liigakarsinnoista silloin vuosituhannen vaihteessa=) Nyttemmin entisen opiskelukaupunkin joukkueen Mestis mestaruudesta olen hyvinkin iloinen. Turussa oon asunut kohta kaksi vuotta TPS fania ei ole tullut vielä, mutta symppiksiä koko ajan kertyy lisää. Seitsemän-vuotiaalle pojalleni lupasin hommata Kärppälippiksen, jos Kärpät voittaa mestaruuden. Nojoo (copyright Kake) tällä yritän vain sanoa, että Joukkueesta voi tulla oma huolimatta siitä, missä juuret on. Sen voin sanoa, että Kärpät on mun ykkönen sitten Kalpa ja Tps.

edit: virjoituskirheitä
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Eddie
Jeps onhan siinä pointtiakin, mutta täytyy muistaa, että kun pelaaja tulee esim 13 vuotiaana jostakin on hän kaukana vielä pelimiehestä. Täytyy myös muistaa, että jossain rokissa ei kasveta sm-liiga tason pelimieheksi. Se, että joku niitä sitten sanoo omiksi kasvateiksi on aika pieni harmi. Ei kaikki seuraa jääkiekkoa niin syvälle, että tietäis missä kukaneinki on pelannut nassikkana. Ja oletko koskaan edes kuullut kärppien kieltävän muilta paikkakunnilta tulevien osuutta. Tämä sinun juttusi voisi koskea melkein kaikkia seuroja suomessa, koska ei tämä ns. värväys ole ainoastaan kärppien juttu. Ja kyllä pelaajaa voi sanoa kärppien taikka sitten pelicansin kasvatiksi, jos on pelannut seurassa c-junnuista asti. Mutta kyllä ne taustaseurat myös muistetaan vai etkö ole kuullut niitä sataa kertaa kun jokista sanotaan kalajoen mieheksi ja pesosta kuhmon mieheksi. Sen lisäksi pohjoista yhteistyötä jaksetaan jauhaa kokoajan ja muistuttaa. Ei kärpät tätä joukkuetta todellakaan omi pelkästään oululaiseksi, jos olet pitänyt korvia vähänkään auki. Mun mielestä aika turha thread, mikä on käsitelty aiemminki moneen otteeseen.

Kyllä kyllä, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, mikä varsinaisesti juttuni pointtina oli, eli että Kärppien johtoportaan miehet eivät ole ns. todellisia Herra Kärppiä, kuten vaikkapa Ansas on Herra Tepsi, Lintumäki Herra Kerho ja Kaarna Herra SaiPa.
 

Ali Voima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Re: Junno on takinkääntäjä !

Viestin lähetti Icepowerman
Kun Junno lähti Kärppiin oli hän hommannut Kuopioon kalliin huonon joukkueen(ei menestyksellisen). Ennen Kalpan ja Kärppien karsintaa Junno yritti houkutella Kuopiosta pelaajia Kärppien joukkueeseen onnistumatta siinä. Mulla henk koht jäi todella paska maku suuhun tuon miehen toiminnoista Kuopiossa. Sain jotenkin kuvan , että hän on ylimielinen leveilijä. Toivoin tepsin voittavan sarjan vain sentakia, että Junno on vahvasti vaikuttamassa Kärppien tilanteeseen. Oliko Junno muuten mukana valmennuskuvioissa silloin, kun Olli Jokinen yritti päästä pelata Kalpan joukkueeseen ja hän sai todeta , että hänelle ilmoitettiin, ettei hänestä ole mihinkään ja hanki muualta joukkue itsellesi. Näin Olli totisesti teki ja johdatti HIFK:n mestaruuteen seuraavana vuonna.

Kaikki paska on helppo kaataa yhden miehen niskaan, eiks vaan. Kärpissä Junnoon ollaan lienee tyytyväisiä
 

Neckar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK
Viestin lähetti Pee
Toki esim. raha-Bluesissa ei tällaista tilannetta välttämättä ole, mutta se onkin SM-liigan nuorin seura. Kaiken lisäksi Jussi Salonojalla ei taida olla mitään aiempaa tekemistä jääkiekon kanssa

Ihan mielenkiintoinen teksti ja varmasti oli paljon asiaakin, mutta mikä luokitellaan "tekemiseksi jääkiekon parissa". Jos henkilö on pelannut jääkiekkoa suurimman osan iästään, niin sitä ei siis lasketa "tekemiseksi". Eli pitäisi olla maajoukkuepelaaja tai vähintääkin liigapeluri, että kelpuutettaisiin jääkiekkomieheksi ;).
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Re: Junno on takinkääntäjä !

quote:
--------------------------------------------------------------------------------
Viestin lähetti Icepowerman
Kun Junno lähti Kärppiin oli hän hommannut Kuopioon kalliin huonon joukkueen(ei menestyksellisen). Ennen Kalpan ja Kärppien karsintaa Junno yritti houkutella Kuopiosta pelaajia Kärppien joukkueeseen onnistumatta siinä. Mulla henk koht jäi todella paska maku suuhun tuon miehen toiminnoista Kuopiossa. Sain jotenkin kuvan , että hän on ylimielinen leveilijä. Toivoin tepsin voittavan sarjan vain sentakia, että Junno on vahvasti vaikuttamassa Kärppien tilanteeseen. Oliko Junno muuten mukana valmennuskuvioissa silloin, kun Olli Jokinen yritti päästä pelata Kalpan joukkueeseen ja hän sai todeta , että hänelle ilmoitettiin, ettei hänestä ole mihinkään ja hanki muualta joukkue itsellesi. Näin Olli totisesti teki ja johdatti HIFK:n mestaruuteen seuraavana vuonna.
--------------------------------------------------------------------------------



Kaikki paska on helppo kaataa yhden miehen niskaan, eiks vaan. Kärpissä Junnoon ollaan lienee tyytyväisiä

MITEN KAUAN, SE ON ERI ASIA. JOS LUULEE OLEVANSA HERRA JA HIDALGO JOKA ASIASSA KANTAKOON VASTUUN KUIN MIES !
Junno taisi olla kotoisin Haapavedelta vai ?
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Viestin lähetti Pee
Kaiken lisäksi Jussi Salonojalla ei taida olla mitään aiempaa tekemistä jääkiekon kanssa ja Christian Ruuttu on vain pelannut HIFK:ssa, ei esimerkiksi ollut valmentaja, kuten Junno Kuopiossa.

Ihan hienosti kirjoitettua, täysin nimimerkin mukaan em. osalta täyttä Peetä.

Eihän Ruuttu ole todellakaan tehnyt mitään muuta kuin pelannut IFK:ssa. huoh ...
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: ???

Viestin lähetti armand
Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta kukaan ei voi kieltää sitä, että Kärpät on erinomaista juniorityötä tekevä seura.

Ainakaan minä en sitä TODELLAKAAN kiellä.

Ja "Neckarille" pahoittelen tietojeni puutetta. Minä luulin, että Jussi Salonoja on tullut jääkiekkoon mukaan vain rahojensa takia, ja siksi laitoinkin, että "Salonojalla ei TAIDA olla mitään aiempaa tekemistä jääkiekon kanssa". Varma en siis missään vaiheessa ollut ja näemmä olin väärässä, mutta voitko, Neckar, samalla kertoa hieman lisää Salonojan pelaajaurasta. Missä hän esimerkiksi on pelannut?
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Onnea kärpille, älkää ottako Junnoa valmentajaksi !

Muuten voitte sanoa hyvästi tulevaisuuden omille tähdille. Herralla nousee neste päähän ja hommaa ensivuonna 10 canukkia pelaamaan epäonnistuneesti ja kohta huomataan , että omissa olisi ollut paljon parempaa. Toivottavasti virheestä on Junnokin oppinu. Ja muuten unohin onnitella Kärppä pelaajia, heitä koska he sen voiton tekivät !
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Pee
Kyllä kyllä, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, mikä varsinaisesti juttuni pointtina oli, eli että Kärppien johtoportaan miehet eivät ole ns. todellisia Herra Kärppiä, kuten vaikkapa Ansas on Herra Tepsi, Lintumäki Herra Kerho ja Kaarna Herra SaiPa.

Kaarna on todellinen mr. SaiPa? Onhan Ilu suorastaan raiskannut koko organisaation. Sekös se on sitä todellista kotiseuturakkautta?
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Newsflash: ensi kaudella Kärppien valmentajana aloittaa Kari Jalonen. Mää vaan kysyn miksei Jalonen aloittanut valmentajauraansa suoraan Kärpissä vaan kävi mieshuoraamassa ensin TPS:ssä, nih.

Se on hyvä, että teillä JYPissä toimitusjohtaja on katsellut JYPin pelejä jo pikkupoikana, nih. Sillä pääsee jo pitkälle.

Junno toimi Pohjoisen alueen aluevalmentajana vuosina 1982-85. Siltä paikalta Junno lähti Kuopioon. Miksei suoraan Kärppiin, on se horatsu. Kotoisin Junno on Haapavedeltä, 100 kilometriä Oulusta.

Tapparakin voitti mestaruuden mutta nehän kahvas, Jokeritki voitti mutta ne oliki ostojoukkue. Kärpätki voitti mutta niillä olikin väärät maalintekijät ja johtotehtävissä mieshuorat. Eiköhän ensi kauden mestaristakin löydy jotain vikaa.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Oisko Jyp:n vuoro voittaa ensi vuonna ?

On tässä vuosi aikaa miettiä mitä vikaa siinä on ?
Perisuomalaisella kateudella ei voi olla mitään merkitystä sanomisiin ! Eikx niin ?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös