Mainos

Kerjäläisten valtakunta

  • 128 862
  • 664

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Seurasin tänään tampereen keskustorilla hyvin mielenkiintoista näytelmää. Minut repäistiin hetkeksi suoraan tapahtumien keskipisteeseen kun eteeni ilmestyi hetkeksi jonkinlainen lapsi. Tyttö käveli luokseni ja sanoi iloisella äänellä, "hei", ojentaen samalla mukia, jonka pohjalla oli muutama kolikko. Päänpudistuksen saatuaan tyttö suunnisti aina vain uusien torilla notkujien luo mukia ojentelemaan, toistellen samalla reippaalla äänellä tuota monotonista repliikkiään. Välillä tyttö kävi läheisellä penkillä istuvan äitinsä luona. Äidin taskut olivat rahinasta päätellen täynnä kolikoita. Itse en tosin nähnyt kenenkään antavan lanttiakaan tuolle lapselle. Tytöllä oli ikää sellaiset 3-4 vuotta, eikä hän selvästikkään tajunnut mitä oli tekemässä. Äiti ja lapsi eivät olleet suomalaista syntyperää.

Tälläiset jutut pistävät kyllä vähän ihmettelemään ja ajattelinkin perustaa aiheelle ihan oman ketjun kun en tälle sopivaa paikkaa löytänyt.

"Parin euron" ja tupakin pummaajat lienevät kaikille tuttua sakkia. Hesari uutisoi jokin aika sitten helsinkiin saapuneista ulkomaisista kerjäläisistä. linkki

Jos nyt ei puututa pelkästään näihin muutamaan esimerkkeihin ja yksittäisiin tapahtumiin. Miten te muut jatkoaikalaiset suhtaudutte itse ilmiöön ja näihin rahaa kerjääviin ihmisiin?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Kyllä sosiaalipuolen pitäisi riittää !

Tallinnassa ei suositella antamaan rahaa, koska he monta kertaa tekevät jollekin muille töitä, uskon että suomessa on sama juttu, näin tehdään ehkä hallaa lapselle joka on pakoitettu kerjäämään kaduilla. Vaarallinen ilmiö mikäli ihmiset alkavat antamaan rahaa, en missään tapauksessa suosittele, olen täällä nähnyt vaimoni työn kautta näitä tapauksia. Surkeaa.

Ps. portsarit on sitten eri asia !

veini
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
floikkari kirjoitti:
Miten te muut jatkoaikalaiset suhtaudutte itse ilmiöön ja näihin rahaa kerjääviin ihmisiin?

En anna senttiäkään yhdellekään keräjäläiselle, joskus olen antanut rovon katusoittajalle jos on todellakin taitava eikä vaan vinguta sitä soitintaan epävireisesti. Viime kesänä annoin kerran pari euroa eräälle jousikvartetille, he soittivat todella hyvin klassista ja heille roponi soin ihan vaan taituruutensa tähden, kuuntelin useammankin minuutin heidän soitantoaan - todellakin ilo korville verrattuna suureen osaan näistä "pimputtelijoista", joista pahimpia olivat ne melusaastetta syytävät "intiaanit" siinä Stockan kulmilla (onneksi heistä on päästy eroon).

vlad.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pummaajille en anna centtiäkään. Syy on ihan vaan se, etten usko heidän vilpittömyyteensä. Useimmat kerjääjät on juoppoja, jotka sen muka bussilippunsa sijaan etsivät hiluja tuoppiaan varten. Niin rikas en ole minäkään, että rupeaisin juoppoja ruokkimaan ohrapirtelöillä.

Lisäksi jos kerran annat rahaa kerjäläiselle, niin se muistaa aina naamasi ja on roikkumassa liepeissä jatkossakin jos vaan bongaa sinut jossain.

Katusoittajalle, jos on tarpeeksi taitava ja miellyttävä soitannollisesti, sellaiselle voin ehkä rahaa hieman antaakin. Pummaajille en koskaan. Myönnetään, että joskus vippasin ja otin opiksi, enää en tee niin.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ikinä en ole minäkään kerjäläisille yms. rahaa antanut ja mielestäni tähän pitäisi jonkun järjestyssäännön puuttua eli kiellettäisiin kokonaan. Sitä en sitten tiedä onko sellaista pykälää olemassa ja miten sitä pystyttäisiin valvomaan paitsi yleisen valvonnan ohessa.

Katusoittajillekaan en ole rahaa koskaan antanut ja tuskin tulen koskaan antamaankaan olivat kuinka taitavia soittajia tahansa. Haitarimusiikki tai pimpelipomin soittelu mitä aika usein kuulee esitettävän ei putoa pätkän vertaa ja lähinnnä se häiritsee kun sitä kuulee. Usein näiden katusoittajien ympärillä on vielä jonkinlainen avohärdelli mikä haittaa liikkumista.

Entä sitten nämä katumiimikot ja muut taiteilijat? Oletteko koskaan heidän työtään palkinneet hiluilla? Olimme alkukesästä vanhalla terassilla ja sieltä tuli seurattua tällaista ihmispatsasta eli ihmistä joka oli kauttaaltaan valkoisissa naamaansa myöten ja liikkui hetken aikaa, jos joku sattui antamaan rahaa. Muuten pojotti samassa asennossa. Näitä taitaa olla jonkin verran kesällä liikenteessä. Itse en näe tarvetta antaa rahaa ihmiselle jotta hän liikkuisi puolen minuutin verran. Vaikkakin tällä patsaalla oli pallo jolla leikki samalla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Älkää antako senttiäkään, vaikka pyytäjänä olisi kuinka helyyttävä lapsi. Suomessa on hyvä sosiaaliturva joka huolehtii. Tehkää lastensuojeluilmoitus kerjäävistä lapsista.

Itse työskentelen huostaanotettujen lasten kanssa.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sv veinikretski kirjoitti:
Tallinnassa ei suositella antamaan rahaa, koska he monta kertaa tekevät jollekin muille töitä, uskon että suomessa on sama juttu, näin tehdään ehkä hallaa lapselle joka on pakoitettu kerjäämään kaduilla.
Tästä tulee mieleen tapaus muutaman vuoden takaa.
Olin Tallinnassa siinä Viru Hotellin rakennuksen Carrolssissa jossa pöytääni tuli n. 5-vuotias poika, joka kysyi olisiko antaa kruunuja että saisi ruokaa. Ilmoitin että rahaa en voi antaa, mutta jos sulla on nälkä niin toki jeesaan.

Ostin tiskiltä kaksi ateriaa joista annoin toisen tälle kerjäläiselle.
Tämän jälkeen pöydän ohi käveli n. 15-vuotias poika joka sanoi tälle pienemmälle jotain viroksi. Äänensävy ei kuulostanut kovin kiltiltä.
Taitaa todellakin olla niin, että näitä lapsukaisia käytetään kerääjinä ja rahat menevät jonkun muun taskuun. Tällä kertaa sentään pikkukaveri sai itse se, mitä kysyi.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Helsingin rautatieasemalla tuli joku pummi heiluttelemaan nenäni eteen mukia jossa oli muutama kolikko. Innostuin heti että "Oi helkkari äijällä on massia vaikka muille jakaa. Anna mullekkin kun mulla ei perkele oo penniäkään!" ja yritin ottaa kupista rahaa. Spurgu yritti huitaista. Väistin lyönnin ja huusin että mene töihin vitun hamppi.

Joo, en pidä kerjäläisistä ja täytyy myöntää että olin hyvin... hyvin.. humalassa.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itselleni tulee toisinaan sellainen olo, että olen joku kerjäläismagneetti kun vähän väliä niitä lantin ruinaajia on vieressä. Omalla kohdallani neekerit ovat useasti tarvinneet sen "two euros to bus ticket", mutta ihan perus-suomalaista spurguporukkaa kyselee myös lanttia.

Tietenkään en koskaan anna senttiäkään.

Vittumaista touhua, ja sakot moisesta pitäisi antaa. Vaan milläpä nekin maksaa, kun ei edes sitä kahta euroa ole. Kannattaisi tosiaankin hankkia vaikkapa työpaikka niin ei tarvi kadulla kerjätä.
 
Suomessa en ole varsinaisiin kerjäläisiin törmännyt. Spurguille olen antanut fyffeä, mikäli ovat suoraan kertoneet käyttötarkoituksen. Ulkomaanmatkoilla tulee sielläkin aika ajoin heiteltyä lantteja jos jonkinlaisiin kippoihin. Ehkä sitten olen liian pehmo.

Meilahdessa muuten liikkui joskus kovaääninen nainen, joka ratikkapysäkillä pyysi aina markkaa Sisu-askiin. Rahauudistuksen myötä pyyntisumma muuttui euroksi ja kohde muistaakseni pillimehuksi. Hänelle en koskaan rahaa antanut, vaikka kyseessä ihan huvittava tapaus olikin.

EDIT. s
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Katusoittajille annan kolikon noin kerran päivässä (en koskaan kahta kertaa samana päivänä) soiton tasosta riippumatta. Tämä siksi, että siinä on kuitenkin yritystä, vaikka se ei niin taiteellista olisikaan. Suomessa en anna kerjäläisille koskaan rahaa. Ulkomailla annan semmoisille kodittomille, jotka ovat vain koiransa kanssa vilttiin kääriytyneenä ja muki kädessä, mutta eivät kuitenkaan pummaa. Joskus menen tarjoamaan, vaikka mukia ei olisikaan. He ovat aina todella kiitollisia. Kerran annoin puoli pulloa viinaa Englannissa, siitähän vasta ilme kirkastui.

Juuri tyhjentyneen palautuspulloni annan toki, jos joku sattuu tulemaan kysymään. Muutama viikko sitten kävi tosin niin, että heitin senkin roskiin. Eräs mamma on jo pidempään pyörinyt junassa ja asemilla huutelemassa hei herra, hei herra, anteeksi rouva. Tämä tapaus sattui tulemaan kyselemään, kun olin juuri korkannut krapulafantani. Sanoin, että saisinko kuitenkin juoda tämän ensin. Mamma jäi sitten kyttäämään siihen semmoiseen tyyliin, että tuumasin kävellä laituria eteenpäin. Mamma seuraa ja huutelee. Istuin junaan ja hän ei sentään viereen tullut, mutta jäi yhden penkkirivin päähän odottamaan ja kyselemään.

Poistuin junasta tyhjän pulloni kanssa ja paiskasin roskikseen, toivottavasti sen löysi joku paremmin käyttäytyvä.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sarajevossa olen viimeksi törmännyt rahaa todella tarvitseviin. Miinaan astuneita nuoria poikia, vailla puolikasta toisesta jalastaan, ei taida sosiaalihuolto tuoda toimeentuloa ihan samaan tyyliin kuin normiEuroopassa.

Jaa pernaveikkokin antaa soittajan tasosta huolimatta...kaunis ajatus mutta itseäni ottaa sen verran kupoliin että jos vielä kuulen yhdenkin epävireisen kitaran esittämässä Tears In Heavenia menen potkimaan kyseistä soittajaa!

Yhtään yllyttämättä väkivaltaan jne.

~JOOJOO MINÄHÄN OLEN IHAN RAUHALLINEN!!!
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katusoittajalle olen muistaakseni antanut yhden kerran. Siis rahaa. Tuolloin annoin niinkin huikean summan, kuin 5 senttiä, kyseessä oli näet melkoinen performanssi. Humalainen keski-ikäinen äijä rämpytteli vapunpäivänä muutama vuosi sitten epävireisellä kitarallaan Tampereen Keskustorin tuntumassa hoilottaen multakurkullaan ties mitä lauluja. Yhdessä vaiheessa äijä kysyi ohikävelevältä pikkupojalta, että "Mitäs tykkäisit, jos setä soittaisi pornolaulun? No setähän soittaa!" Ja sitten alkoi tulla tätä Simo Salmisen hittiä äänellä, joka oli vielä Simon ääntä huomattavasti kornimpi. Pojan äidillä oli melkoisen kiusaantunut ilme, eivätkä he jääneet seuraamaan esitystä pidemmäksi aikaa. Itse kuuntelin pari biiisiä, ja poistuin rahalahjoituksen jälkeen.

Baltiassa (Latvia ja Liettua, Virossa en ole käynyt kymmeneen vuoteen) näin tänä vuonna useita kerjäläisiä. Liettuassa kaiken huippu oli tummaan pukuun pukeutunut äijä, joka tuli pummimaan rahaa olutta varten. Kaverilla taisi olla vieläpä salkku mukana. Emme lahjoittaneet mitään. Samaten Vilnan rautatieaseman kupeilla tuli joku pirihuora kertomaan "surullista tarinaa". Eipä hänkään saanut rahaa. Sen sijaan vanhat ja hauraat mummot olivat sellaisia, joille lahjoitimme muutaman kolikon. Heistä näki päällepäin, että tarvetta rahalle oli selkeästi.

Mielummin teen kuitenkin lahjoituksia järjestöjen keräyslippaiden kautta. Vaikka järjestöt ottavatkin omiin kuluihinsa osan, menee lahjoitus kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä oikeaan kohteeseen.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Sistis kirjoitti:
Sen sijaan vanhat ja hauraat mummot olivat sellaisia, joille lahjoitimme muutaman kolikon. Heistä näki päällepäin, että tarvetta rahalle oli selkeästi.

Useampaan kertaan tuollaiset "hellyttävät" mummotkin ovat olleet porukalla kerjääviä ja toisten taskuihin rahansa vieviä. Samaa käyttävät paljolti pienet lapset, jotka myyvät viimeistä kukkakimppuaan. Myytyään sitten viuhahtavat nurkan taakse hakemaan tuollaiselta mummolta seuraavan viimeisen kukkakimpun ja luovuttamaan rahat "kassaan".

Että silleen...
 

Cramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Itselleni sattui Jyväskylässä pari vuotta sitten seuraavaa:

Silloinen asuntoni oli kauppakadulla muutama kortteli yliopistolle päin. Heti ensimmäisissä liikennevaloissa tuli nuori maahanmuuttanut jannu vastaan jolla oli kädessään hyvällä suomenkielellä kirjoitettu teksti joka meni suunnilleen näin: "Hei, lahjoita rahaa. Minun vaimoni on kuollut eikä minun kuudella lapsellani ole ruokaa eikä vaatteita. Yksi lapsistani on sokea, toisella on syöpä, kolmas on vammainen.... yms yms" Teksti oli ihan absurdi. Tällä nuorella jannulla oli viimeisen päälle hienot Fubun takit, housut yms releet jotka mielestäni on aika kalliita vaatteita. Näin kun tämä jätkä viittoili seuraavissa valoissa olevalle tyypille jotain, kaiketi lähinnä tervehti. No saavuin tämän uuden tyypin luokse jolla oli myös lappu kädessä. Lapussa oli melkein sama teksti, mutta lapsilla oli jotain eri sairauksia tällä kertaa. Tyypillä oli myös oikein trendikkäät vaatteet päällä ja ajattelin ostaa häneltä takin koska se oli niin hieno. Tarjosin 5€:a hänelle ja näytin että antaa takin minulle, sillä olisin luullut hänen lapsiensa edun olevan tärkeämpää kuin hänen takkinsa. Tämä nuori mies lähtee kävelemään pois vaikka olisin tarjonnut takista lisää. Kumma homma?

Seuraavissa valoissa tuli vastaan ulkomaalainen nainen jolla oli musta "kaapu" tms.(eli hän kuuluu johonkin uskontoon jossa ei saa hiukset yms näkyä. Kasvot kuitenkin näkyi) Hän tarjosi myös lappua jossa tällä kertaa hänen miehensä oli kuollu jossain sodassa ja lapset tarvitsivat apua. Näillä lapsilla oli myös vakavia rairauksia yms. Hänellä oli yksi lapsi rattaissa joka nukkui. Tällä kertaa en jäänyt ostamaan mitään ;)

Myöhemmin samana päivänä näin tämän naisen jonkun muun samanlaisen naisen kanssa keskustan perheravintola mcdonaldsissa ostamassa ruokaa itselleen ja lapselleen. Heidän joukkoon liittyi nämä pari 20-25 vuotiasta miestä jotka ostivat myös ateriat. En sen koommin nähnyt näitä henkilöitä ja monesti mietinkin mitä heillä ja heidän lapsilleen kuuluu. Monet rukoukset olen uhrannut heidän puolestaan. Kuinka elämä voi olla joillekin niin ankara...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
wilco kirjoitti:
Useampaan kertaan tuollaiset "hellyttävät" mummotkin ovat olleet porukalla kerjääviä ja toisten taskuihin rahansa vieviä. Samaa käyttävät paljolti pienet lapset, jotka myyvät viimeistä kukkakimppuaan. Myytyään sitten viuhahtavat nurkan taakse hakemaan tuollaiselta mummolta seuraavan viimeisen kukkakimpun ja luovuttamaan rahat "kassaan".

Voi olla, että näinkin on. Eipä sillä, jos nyt tukee epähuomiossa yhtä pientä osaa tuosta huijausketjusta, on se aika pieni vahinko. Jos taas jossain vaiheessa on tukenut aidosti tarpeisiinsa kerjäävää vanhusta, on ehkä saanut jotain aikaan.

Olen kuitenkin aidosti sitä mieltä, että yhteiskunnan tehtävä olisi huolehtia näistä ihmisistä ja kitkeä kerjääminen pois. Sen vuoksi pyrinkin tukemaan aina näiden valtioiden taloutta juomalla matkoillani mahdollisimman paljon alkoholijuomia. En tiedä, miten ison osan valtio siitä vetää välistä tuolla päin maailmaa, mutta uskottelen hiljaa itselleni, että osuus olisi yhtä suuri, kuin Suomessa. Näin en tunne mitään moraalisia tuskia, kun kittaan Svyturysta tai Aldarista naamaani.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Tallinnan kerjäämisestä !

wilco kirjoitti:
Useampaan kertaan tuollaiset "hellyttävät" mummotkin ovat olleet porukalla kerjääviä ja toisten taskuihin rahansa vieviä. Samaa käyttävät paljolti pienet lapset, jotka myyvät viimeistä kukkakimppuaan. Myytyään sitten viuhahtavat nurkan taakse hakemaan tuollaiselta mummolta seuraavan viimeisen kukkakimpun ja luovuttamaan rahat "kassaan".

Että silleen...

Mummot jotka Tallinnassa kerjäävät kirkon kupeessa ovat muiden hommissa, sen tiedän varmasti kuppillaa pyörittäessäni vieressä. Rahat menevätkin pitkälti venäläisten käsiin, heitä kyllä autetaan mikäli he sitä hakevat, järjestetään asuntoja ja annetaan ruokakuponkeja ym, olen itsekkin ollut vaimoni apuna tukusta ollut ostamassa ruokapaketteja joita heille kaikille köyhille jaetaan. Samoin asuntoa tarvitseville on turvakoteja ja järjestelmä joka heitä auttaa, he ovatkin omasta tahdostaan siellä. Toiset muuten vaihtavat kerjäämisen jälkeen vaatteensa ja lähtevät muina miehinä markettiin kun "duunit" on ohi. Surkeimmat onkin sitten huumeiden käyttäjiä ym, ja raha menee suoraan siihen tarkoitukseen.

Kun annat Tallinassa rahaa, tuet taskuvarkaiden ym, paskan systeemiä, eli älä toimi näin vaikka tuntuisi kuinka pahalta kävellä ohitse, katusoittajat muuten ovat samaa porukkaa..

veini

Ps. Suomen portsarit on sitten eri asia !
 

dohf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
vlad kirjoitti:
joista pahimpia olivat ne melusaastetta syytävät "intiaanit" siinä Stockan kulmilla (onneksi heistä on päästy eroon).
Muutama vuosi sitten sattui absurdi tilanne, kun naureskelin Tampereella käydessä juurikin noita ponchoinkkareita. Parin päivän päästä Ouluun palattuani samat tyypit soittivat kävelykadulla. En antanut rahaa kummallakaan kerralla.

Yksi kerjäämisen muoto meilläpäin tuntuu olevan ulkomaiset taidekauppiaat. Nuoret jannut tulevat ovelle näyttämään pientä ruutupaperista tehtyä korttia, jossa väittävät olevansa opiskelijoita ja rahoittavansa sitä "taidetta" myymällä. Nuohan ovat yleensä jotain halpavedoksia tai kopiokoneella värkättyjä rääpäisyjä, joista pitäisi maksaa kohtuuton hinta.

Muistaakseni tuo kotikerjäys on laitonta, kuvittelenko vain? Seuraavan kerran nimittäni soitan poliisille, jos on. Noita käy vähintään kerran kuussa näin kesällä, talvellakin joskus.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Cramer kirjoitti:
...ensimmäisissä liikennevaloissa tuli nuori maahanmuuttanut jannu vastaan...seuraavissa valoissa saavuin tämän uuden tyypin luokse jolla oli myös lappu kädessä...Seuraavissa valoissa tuli vastaan ulkomaalainen nainen jolla oli musta "kaapu" tms. Hän tarjosi myös lappua...
Myöhemmin samana päivänä näin tämän naisen jonkun muun samanlaisen naisen kanssa keskustan perheravintola mcdonaldsissa ostamassa ruokaa itselleen ja lapselleen. Heidän joukkoon liittyi nämä pari 20-25 vuotiasta miestä jotka ostivat myös ateriat.

Ilmiselvä haravajärjestelmä, kuten vakioveikkauksessa. Ja jokunen osuma tullut jos tienasivat päivän ateriat. Ja jos et näitä sen koommin nähnyt, niin varmaankin ovat vaihtaneet paikkakuntaa. Tuskin tuo järjestelmä tuottaa kovin kauan yhdessä ja samassa kaupungissa.
 

Rocco

Jäsen
Koskaan en ole pummeille antanut mitään muuta kuin pari kommenttia. Juopoille saatan sanoa jopa pari voimasanaa. Katukauppiaatkin jäävät aina ilman. Ovelle saapuville myyjille yms. paiskaan oven nenän edestä kiinni.

Suomessa ei kenelläkään voi olla asiat niin huonosti ettei ruokaan ole rahaa.
 

Jamais Vu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aiheeseen liittyen;

Vierailin eilen Lidl -kaupassa aikeinani ostaa ruoat seuraavalle 3 päivälle, kun viisauden hammaoperaation oli seuraaba aamuna.

Tulin Lidliin, ja heti muistui mieleeni, että noihin kärryihinhän tarvis jonku kolikon.
Itsellä tetenkin pelkkä kortti mukana.

Ostamista oli paljon, joten ilman kärryjä en pärjäisi, toisaalta, asunnolle on hiemna matkaa, joten ei tuntunut järkevältä lähteä kävelemään sinne takaisin,

Päätin sitten kysellä josko ihmiset voisivat antaa kolikon, jotta kärryn saisin, Ensimmäinen nainen ei ollut huomaavinaankaan minua kun palautti oman kärrynsä ja nappasi kolikkonsa mukaan, Seuraava vanhempi herra kaivoi kolikkopussistaan kolikon kärryyn, mutta sanoi, että tarvii ne loput kolikot myöhemmin ite.
Huoh, kyselin vielä parilta, mutta sitten päätin luovuttaa...

Aloin etsiä sopivaa kappaletta jonka voisi työntää siihen rahaluukkuun, ja pian sainkin käsiini puupalasen millä lukko aukesi komeasti ja pääsin shoppailemaan.

Elin hetken kerjäläisten valtakunnassa, ja voin sanoa, että ei se mitenkään herkkua ollut.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
HN kirjoitti:
Vittu sä oot kova jätkä! Respect!

Itse olen niin heikko, että pyrin kohtelemaan kaikkia ihmisiä vähintään asiallisesti - useimmiten jopa ystävällisesti.

Ja sitten HN heräs ja päästi kisaan ulos. :-)
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Katusoittajista olikin jo aiemmin puhetta. Pahin kohdalle osunut oli arvatenkin itäeuroopan suunnalta tullut mummo, joka Sokoksen edustalla repi hanuristaan kolmea sointua samassa järjestyksessä. Itse taidan olla joku deekumagneetti, aina on joku kinuamassa. Tämän kesän aikana on tultu pyytämään muutamaa markkaa viinipulloon, en tietenkään osannut kysyä mistä saat parilla markalla mitään.
 

JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Joskus Tallinnassa annoin jollekin kerjäläismummelille muutaman kroonin. Siitä tuli silloin hyvä mieli ja tunsi tehneensä jotain oikein. :)

Se oli kuitenkin ensimmäinen ja viimeinen kerta kun annan rahaa kerjäläiselle.
Katusoittajalle olen muutaman lantin joskus heittänyt, ihan vaan sen takia, että olen heidän musiikistaan pitänyt.

Paras keino pummeja vastaan on kuin ei olisi huomaavinaankaan heitä kun tulevat pummaamaan rahaa/tupakkaa.

Pari kertaa täällä (Korsossa) on törmannyt kahteen poikaseen (13-15), jotka pummaavat aina rahaa kun pitäisi päästä bussilla paikkaan X. Paikka X sijaitsee yleensä lyhyehkön kävelymatkan päässä. Kertaakaan heille en ole antanut rahaa, pari kertaa ovat minulta kysyneet. Ekalla kerralla sai hyvät naurut kun poika sanoi: "No mut sulla on samanlainen nahkatakkikin ku mulla ja Iron Maiden on vitun kova!" (Oli Maidenin t-paita alla). Viereisellä pelikoneella he onnistuivat pari euroa saamaan, ja meikäläistä vitutti kuin pientä oravaa.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JuVii kirjoitti:
Ekalla kerralla sai hyvät naurut kun poika sanoi: "No mut sulla on samanlainen nahkatakkikin ku mulla ja Iron Maiden on vitun kova!"

Tästä tuli mieleeni yksi vastaantulijan (tod.näk. huumehörhön) heitto, joka jaksaa hymyilyttää vieläkin: "Hei mä oon kuullut, että sä oot Turun kovin jätkä".

Kerran Tuomiokirkon lähettyvillä joku kaipasi juomaseuraa, esitteli myös minulle jaloviinapulloaan ja kun en suostunut ryyppyseuraksi, niin meni seuraavan kimppuun. Tämän alueen läpi ei yleensä muutenkaan pääse koskaan ilman että joku koettaa pysäyttää. Rahan ruinaajien lisäksi näkyy kaikenlaista uskonnon kauppaajaa ja greenpeace-tyyppejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös