Mainos

Mikä joukkue Mestiksestä liigaan? (Virallinen Jatkoajan nostoketju)

  • 25 752
  • 178

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Avataan nyt tällainen oikein virallinen ketju tälle kahinalle. Olen huomannut, että tämä sama aihe saadaan nostettua pöydälle ainakin 5 kertaa kaudessa kunnon rähinällä. Joten miksi pilata noita muita ketjuja? siellähän voidaan nyt puhua sitten ketjun aiheestakin.

Yleisissä keskusteluissa puhutaan, että ensi kauden jälkeen yksi joukkue mestiksestä tulee pääsemään liigaan. Yleisesti on myös päästy sellaiseen johtopäätökseen, että tämä neljästoista liigajoukkue on joko Kalpa tai Sport. Näistä kahdesta Kalpan puolelle vaa'an painaa taloudellinen jatkuvuus sekä loistava juniorimylly. Niitä Sportin puolelle kääntäviä tekijöitä en viitsi mainita. Ehkä kuopiolaiset voisivat kertoa ne. Ensi kaudella kun tästä yhdestä (Olettaen, että paikkoja tulee jakoon vain yksi) paikasta käydään kovinta keskustelua, niin uskoisin että jotain painoarvoa löytyisi myös siitä, että Kalpa lähti tänä vuonna kesälomille juuri Sportin saattelemana.

Ensi kaudeksi Kuopiossa on kuulemma päällä kunnon satsaukset. Kovia pelimanneja tulossa? Toivottavasti, nimittäin tämän vuoden joukkue oli ratkaisupeleissä tasaista harmaata porukkaa lukuunottamatta Jarno Niinimäkeä ja Ari Luostarista. Niinimäki varsinkin paransi osakkeitaan minun silmissäni. Entä sitten ensi kauden Sport? Seuran johto ilmoitti, että budjettia ei tulla lisäämään vaikka siihen olisikin hyvä mahdollisuus. Tällaiseen pelleilyyn he eivät kuitenkaan Mestiksen tasolla lähde.

Tämän kauden joukkueesta jää Vaasaan luultavasti 80-90%. Tämähän olisi loistava uutinen kun muistaa millainen säpinä Sportin pukukopin ovella on käynyt kahdella edellisellä kaudella. Joukkueen uudet pelaajatkin taitaa olla lähinnä oman kylän poikia, joista ylivoimaisesti valovoimaisin on yksi seuran kaikkien aikojen lupaus Kim Nabb. Tälle 17 vuotiaalle nuorukaiselle tullaan toivottavasti antamaan ensi kaudella roimasti vastuuta.

Näillä eväillä..
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Kiva idis! Mestiksen voittaja liigaan, niin saadaan kauteen pitkästä aikaa fiilistä ja sisältöä!

Ehdoton ei kaikille kabinettispekkiksille, olisihan täysin naurettava tilanne, jos joku joukkue nostettaisiin Mestiksen sijalta neljä liigaan vain sillä perusteella, että paikkakunnalla on pari hilavitkutintehdasta tai muutama pehmustettu penkki muita enemmän.

Tietenkin, jos joku köyhä, surkea tai tahdoton (Jukurit) seura menee vahingossa tittelin voittamaan, voinemme sallia luovutuksen seuraavaksi sijoittuneelle.
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aihe, josta varmasti riittää keskusteltavaa, vaikka tämän kauden ottelut on ohitse.

Mielestäni viisi tärkeää kriteeriä (satunnaisessa järjestyksessä) liigapaikkaa jaettaessa:

1) Urheilullisuus
2) Talous
3) Katsojat
4) Junioritoiminta
5) Halli

Viisi joukkuetta (aakkosjärjestyksessä), jotka voisi kuvitella näkevänsä liigassa:

1) Jukurit
2) Kalpa
3) KooKoo
4) K-Vantaa
5) Sport

Seuraavassa jokaisen kandidaatin paras ja huonoin osa-alue. Niitä ei ole pahemmin perusteltu. Mielipiteet ovat omiani ja perustuvat osaltaan mutuun.

Jukurit
+ Urheilullisuus
- Katsojat

Kalpa
+ Junioritoiminta
- Urheilullisuus

KooKoo
+ Halli
- Junioritoiminta

K-Vantaa
+/- Sijainti pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulta on jo kolme joukkuetta liigassa, joten riittääkö yleisö ja sponsorit. Pääkaupunkiseudulla on tarjolla paljon nuoria pelaajia, jotka eivät mahdu kolmeen liigajoukkueeseen.

Sport
+ Katsojat
- Talous

Epäilen, että edellä mainituista joukkueista vahvimmin liigapaikasta ovat kiinnostuneet entiset liigaseurat: Kalpa, KooKoo ja Sport. Näillä tiedoillani en osaa laittaa kyseisiä joukkueita liigakelpoisuusjärjestykseen. Teen kuitenkin veikkauksen (joka ei ole sama kuin aikaisemmin tekemäni) joukkueesta, joka seuraavaksi pelaa liigassa: Kalpa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KalPa ja Sport eivät kumpikaan esittäneet lähellekään liigatason paikkaan oikeuttavaa jääkiekkoa tällä kaudella. Tämä on tietysti sivuseikka näissä nostamis-keskustelussa. Jos puhutaan kylmistä faktoista, joita liiganousuun tähtääviltä joukkueilta vaaditaan, niin KalPa on selvästi muiden yläpuolella. Vantaan tilanne on vaikeimmin arvioitava, mutta tuskin seuralla on liigatavoitetta ainakaan lähitulevaisuudessa. Nykyinen hallikin näyttäisi olevan rakennettu mestiksen pelaamista varten.

Toivomus olisi, että nousun kannalta vaadittavaa olisi mestiksen voitto. Vaikea uskoa, että siitäkään mitään kynnyskysymystä tehdään. Tympii koko touhu.
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Isaskar
Nykyinen hallikin näyttäisi olevan rakennettu mestiksen pelaamista varten.
Mitä mieltä olette, pitääkö Vantaalaisen joukkueen pelata pelinsä Vantaalla sijaitsevassa hallissa? Liigakelpoisisa hallejahan on pääkaupunkiseudulla 3 kpl. Onko järkevää rakentaa enemmän? Toisaalta olisi hieman vaikea rakentaa uskottavaa Vantaalaista joukkuetta, joka pelaisi vaikkapa Hjartwallissa.

Tämä keskustelu on todennäköisesti turhaa, sillä ei taida K-Vantaalla olla suuria suunnitelmia nousta liigaan.
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Sumu
Miten perustelet tuon Sportin talouden miinuksena?
Tästä olen keskustellut vaasalaisten kanssa aikaisemminkin. Sportin talous on käsittääkseni tällä hetkellä tasapainossa, mutta se ei todellakaan ollut sitä pari vuotta sitten. Miinus tulee siitä, että talous päästettiin huonoon kuntoon. Tiedän, johto on nyt vaihtunut ja aivan eri miehet luotsaavat Sportia. Mielestäni Sportin talouden hoito ei viime vuosina ole ollut kovinkaan luottamusta herättävää, vaikka se nyt onkin saatu tasapainoon. Velkojahan ei maksettu pois. Ne saatiin anteeksi.

Osaltaan mielikuvani on muidenkin seurojen kuin Sportin aiheuttamaa. Vaasalaisten urheiluseurojen taloudesta tulee äkkiseltään mieleen Porilaiset urheiluseurat ja se ei ole hyvä asia.

Pystytkö sinä kertomaan jotain erityisen positiivista Sportin taloudesta?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Erityisen positiivisena Sportin taloudessa minä pidän sitä, että se on tehnyt kahtena viime vuonna positiivisen tuloksen. Itse asiassa kolmena, mutta silloin ensimmäisenä Mestis-vuonna oli vielä velkaa, joten kaikki meni lyhennyksiin. Sport on muuttunut kolmessa kaudessa suurvelkaisesta ry:stä voittoa tekeväksi osakeyhtiöksi.

Olen ennenkin ihmetellyt tuota katkeruutta Sportin velkojen anteeksi antamista kohtaan. Teen sen jälleen. Velkojen anteeksi antaminen on ennen kaikkea luottamuslause seuraa kohtaan.

Kullervo, nostit Sportin talouden miinukseksi, mutta KalPalla ei vastaavaa miinusta ei näy, vaikka seura on tehnyt konkurssin. KalPan talous taitaa olla nyt kunnossa, samoin Sportin. kevyttä ristiriitaa ainakin minä näen tuossa.

Jukureille olit laittanut urheilullisuuden positiiviseksi ansioiksi. Jukurit on voittanut Mestiksen joka kerta, se on fakta, mutta täytyy muistaa, että että marginaalit ovat pieniä. Esimerkiksi K-Vantaa ei saanut positiivista merkkiä urheilullisuudesta, vaikka joukkueen mestaruus oli puolen minuutin päässä.

Tässä on hyvä keskustelun alku. Pidetään se semmoisena. Ei siis alkuna, vaan hyvänä.
 

Rocco

Jäsen
Pystytkö sinä kertomaan jotain erityisen positiivista Sportin taloudesta?

Niin, oli Sportin talous mennyt kuinka kuralle tahansa niin Sport ei ole mennyt konkurssiin. KalPa meni aikoinaan, Kärpät meni aikoinaan ja on niitä muitakin nykyisiä liigajoukkueita mennyt konkurssiin. Sport ei ole koskaan mennyt, eikä mennyt nytkään vaikka lähellä oli.

Sport ei tarvinnut rikkaita ex-pelureita sijoittamaan Euroja seuraan, kuten KalPa. Sport teki työn täysin omin voimin, omien resurssien voimin. Tosin Sportin pelaajia ei pelaa NHL:ssä...

Velkojahan ei maksettu pois. Ne saatiin anteeksi.

Totta on tuo, ainakin osittain. 70% saatiin anteeksi mutta ensin Sport hoiti mallikkaasti 30% pois yhden kauden aikana. Se on iso määrä rahaa. Ilman velkojen anteeksiantoa Sport teki jo vuoden ajan voittoa,markoissa montasataa tuhatta kaudessa. Sport olisi saanut ilman anteeksiantoja velat pois pahimmillaankin jo 5-7 vuodessa, parhaimmillaan kolmessa. Ja tuo velkojen anteeksianto on osoitus siitä, että vaasalainen taustatuki uskoo Sportiin ja haluaa sen menestymistä, sensijaan kuin vedettäisiin rahojen toivossa seura konkurssiin ja viedään samalla pois merkittävä talousalueen urheiluseura pois näyttämöltä. Tämä on sellainen asia jota ei voi väheksyä. Sitoutuminen.

Sportin velathan eivät johtuneet mistään yliammutusta rahojen käytöstä, vaan suuri osa oli olosuhteiden aiheuttamia. Okei, Sport hankki muutamia pelaajia playoffseihin pärjätäkseen muille, mutta useinmiten heidän palkat maksettiin suoraan sponsorien toimesta. Halliremontti, liigan sulkeminen, uuden hallin ravintolamyyntien menetys, kalliit käyttöhinnat... kaikki nämä, paitsi halliremppa, yhdessä tulivat täysin yllätyksenä ja yhdessä samaanaikaan tullessaan vetivät seuran talouden mutkalle. Tuosta taitaa olla juttua jossakin Sport-kolumnissakin täällä Jatkoajassa. Taisi olla niin että uusi halli aiheutti velkoja lähes miljoonan kaudessa. Kalliit käyttöhinnat + myyntien menetys. Se on kivaa kun ennen kauden alkua sanotaan että "Tässä on uusi halli, hinta on 500.000mk kaudessa. Ai niin, ravintolamyynti meni yksityiselle. Ette saa rahaa siitä että asiakkaat syövät makkaraa ja olutta ja kahvia teidät otteluissa. Ja aitiovuokrista ette saa rahaa, ne rahat menee kuntayhtymälle vaikka teidän peliä hallissa katsellaankin."

EDIT: Kun ei kerralla muista ja Jatkoaika on hidas niin oma p*rse siitä kärsii.

Jos joku ei vielä tiedä niin olen ilman muuta pelaamalla ansaitun paikan takana. Kabinettipeli on syvältä. Mutta jos ja kun tilanne on tämä, niin Sportin puolesta on pakko liputtaa. Sport on nykyisin niin hyvin hoidettu seura, hyvässä kaupungissa, hyvien taustajoukkojen ja kannattajien tukemana, että Etelä-Pohjanmaa ei voi olla kauaa kiekkotyhjiö liigakartalla. Vaasalla olisi liigassa moni asia paremmin kuin monella nykyisella liigaporukalla.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otsikon kysymykseen vastaten: se joka pelaamalla paikkansa ansaitsee. Muussa tapauksessa yksi vitun lysti meikäläiselle.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Rocco
Se on kivaa kun ennen kauden alkua sanotaan että "Tässä on uusi halli, hinta on 500.000mk kaudessa. Ai niin, ravintolamyynti meni yksityiselle. Ette saa rahaa siitä että asiakkaat syövät makkaraa ja olutta ja kahvia teidät otteluissa. Ja aitiovuokrista ette saa rahaa, ne rahat menee kuntayhtymälle vaikka teidän peliä hallissa katsellaankin."

Kirjoittamasi perusteella voisi tehdä nopean johtopäätöksen ja todeta, ettei Sport nyt ihan pelkältä olosuhteiden uhrilta vaikuta. Enemmänkin tuntuisi, että Sport-johdon toiminta on ollut hiihtourheilustakin tuttua amatöörien puuhastelua.
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti mendieta
Olen ennenkin ihmetellyt tuota katkeruutta Sportin velkojen anteeksi antamista kohtaan. Velkojen anteeksi antaminen on ennen kaikkea luottamuslause seuraa kohtaan.
Minä arvostan enemmän kovalla työllä tehtyä takaisin maksua, kuin anelua velkojia kohtaan. En henkilökohtaisesti ole katkera.

Viestin lähetti mendieta
Kullervo, nostit Sportin talouden miinukseksi, mutta KalPalla ei vastaavaa miinusta ei näy, vaikka seura on tehnyt konkurssin. KalPan talous taitaa olla nyt kunnossa, samoin Sportin. kevyttä ristiriitaa ainakin minä näen tuossa.
Olen listannut joka joukkueelta mielestäni positiivisimman ja negatiivisimman asian. En kaikkia negatiivisia asioita. Esim. Jukureiltakin olisi löytynyt muitakin negatiivisia asioita kuin potentiaalinen yleisömäärä. Kalpan nykyiset omistajat herättävät minussa luottamusta ja uskon, että asiat seurassa hoidetaan hyvin.

Viestin lähetti mendieta
Jukureille olit laittanut urheilullisuuden positiiviseksi ansioiksi. Jukurit on voittanut Mestiksen joka kerta, se on fakta, mutta täytyy muistaa, että että marginaalit ovat pieniä. Esimerkiksi K-Vantaa ei saanut positiivista merkkiä urheilullisuudesta, vaikka joukkueen mestaruus oli puolen minuutin päässä.
Osittain vastasin tähän jo edellä. Joka joukkueelta oli yksi positiivinen ja yksi negatiivinen asia. Jukurit on voittanut Mestiksen kolmesti. K-Vantaa melkein kerran.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tuolta voi käydä lukemassa Niinimäen Jarnon mielipiteen siitä miten Kuopiossa hommat hoidetaan. http://ilves.info/haastattelu020403.php
Ja itse asiassa tämä nyky-KalPa on ollut kokoajan velaton organisaatio. Kapasen&co tulo omistajiksi antaa vaan lisää pelivaraa talous puolella.
Konkurssin aikoihin muitten velkojien kanssa maksuaikataulut oli jo sovittu ja velvoitteet hoidettu, mutta verottaja ei suostunut ehdotettuun aikatauluun ja loppui siihen.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aika vaikeaa esittää objektiivista mielipidettä tästä aiheesta. Melkein kaikilla tälle palstalle kirjoittavista on oma lehmä ojassa. Liigajoukkueiden kannattajilta taas on turha kysyä yhtään mitään, kun heistä 95% ei tiedä tuon taivaallista Mestiksestä ja Mestis-joukkueista.

Niin paljon kuin haluaisinkin nähdä oman joukkueeni liigassa, täytyy kuitenkin toivoa liiganousun ratkeavan ensisijaisesti urheilullisin perustein. Sitten kakkossijalla ovat talous, halli ja katsojaluvut. Tästä huolimatta en usko esim. K-Vantaan rakentelevan pilvilinnoja liigassa pelaamisesta, vaikka joukkue melkein mestariksi yltikin. Pääkaupunkiseudulla seura taitaisi joutua turhan kovaan puristukseen.


Näistä ei tarvinne näiden kolmen Mestis-kauden jälkeen kiistellä:

- Jos tärkein edellytys liiganousulle on urheilullinen menestys, joukkue on Jukurit.

- Jos tärkein edellytys liiganousulle on juniorityö, joukkue on KalPa.


Näillä kahdella kriteerillä valinta on selvä. Jukureiden kolme mestaruutta puhuu omaa kieltään, ja KalPan junioritoiminta on aivan toiselta planeetalta muihin Mestis-joukkueisiin verrattuna.

Mestis-halleja en osaa vertailla, kun en ole niistä yhdessäkään käynyt Niiralan montun lisäksi. Kouvolan halli on kuulemani mukaan kuitenkin selvä ykkönen ja K-Vantaan Tikkurila-halli on myös hieno, mutta pieni. KalPan kotiluola tullaan käsittääkseni uudistamaan lähiaikoina.

Taloudessa ei velkatilanteen ja vakavaraisuuden suhteen liene Jukureiden, KalPan, KooKoon ja Sportin välillä suurtakaan eroa. Kokonaan toinen asia, on se mitenkä resurssit riittävät liigajoukkueiden rakentamiseen. Tämä hieman arvelluttaa Jukureiden kohdalla, kun seuralla itselläkään ei tunnu oikein usko riittävän rahkeiden riittävyyteen liigassa. Sportin tilanne nyt sitten on ilmeisesti korjaantunut ja KooKoosta en tässä asiassa osaa sanoa juuta enkä jaata. KalPan talous on ainakin hyvällä mallilla, ja omistuspohjaa sekä sponsorikenttää vahvistetaan kaiken aikaa. Uusi toimitusjohtaja on tulossa (kenties isokin nimi), ja joukkueen rakentamiseen on tarkoitus käyttää kahta edelliskautta enemmän rahaa.

Koska hallitilanne tulee paranemaan, suurimpana miinuksena KalPalle näen juuri tällä hetkellä kuopiolaisen yleisön. Omasta mielestäni innostus on ollut aika vähäistä, eivätkä Mestis-pelit ole saaneet KalPa-kannattajia nostamaan kytkintään Niiralan montun suuntaan. Jukureilla ja Sportilla yleisö on ollut paremmin mukana, sekä määrän että "laadun" suhteen. Tietysti liigavuosien jälkeen täällä on ollut totuttelemista näihin alempiin sarjoihin. Itse kävin katsomassa noin 15 KalPan kotipeliä, ja useat niistä olivat taatusti viihdyttävämpiä kuin monet SM-liigan TV-runkosarjapelit. Jos ensi kaudelle saadaan yleisöä kiinnostavia nimiä, kuten huhuttuja Pasi Kuivalaista ja Pekka Tirkkosta, yleisömäärien uskoisi kasvavan.

Esitänpä sitten toiveen: kaikki tälle palstalle kirjoittavat KalPa-fanit saisivat houkutella entistä enemmän kavereita, tuttuja ja sukulaisia KalPan ensi kauden peleihin. Viihdettä ja vauhtia riittää taatusti, näette sen kun tulette paikalle. Erityisesti kauniit naiset ovat aina tervetulleita ;)
 
Jotain jorinaa...

KalPahan sinne näillä nykyisillä "liigavaatimuksilla" kuuluisi ja se on myös minun suosikki-mestis joukkueeni, koska valtasi liigavuosiensa aikana paikan meikäläisen sydämestä.

Nämä liigakelpoisuus yms. hommat on kyllä täysin sieltä ja syvältä, eihän niiden mukaan moni liigajoukkuekaan ole "liigakelpoinen"
Esim.
-JYP:llä halli alle 5000
-HPK on RY
-Rauman talousalue on liian pieni.
Näistä on turha kuitenkaan jauhaa, kaikkihan tietävät sen, että suomen jääkiekossa ja sarjasysteemissä on moni muukin asia päin persettä.
Sitten ihmetellään miten ruotsissa joku Leksand pelaa 8000 asukkaan kaupungissa ja miksi suomalaiset pelaajat lähtevät elitserieniin...

No joo, itse asiaan, tottakai Jukurit, Sport ja KooKoo voisivat myös olla liigakelpoisia, mutta itse ottaisin KalPan sinne hyvän juniorityön, pitkän liigakokemuksen(josta myös ainoana mestis joukkueena SM-mitali) ja kauniin kaupungin, sekä suuren talousalueen takia(tottakai myös muilla mestisseuroilla on saman kokoiset/suuremmat talousalueet).
Kiekko-Vantaata en tosin mestikseen haluaisi, pääkaupunkiseudulla on jo 3 joukkuetta liigassa, enkä itse pidä Kiekko-Vantaata oikein muuna kuin Jokerien farmiseurana, ikävä kyllä.

Paras olisi kuitenkin jos liigaan otettaisiin taas karsinnat käyttöön, sillä pitkälti tämän ansiosta on mestiksen kiinostavuus vähentynyt liigaseurojen kannattajien mielessä.
Itse seuraan toki edelleen mestispelejä, tosin vain televisiosta ja katsomalla tulokset teksti-tv:ltä, koska siellä pelaa paljon mielenkiintoisia pelaajia, peli on vauhdikkaampaa ja mikä parasta, siinä taklataan!

Kuitenkin, jos näillä nykyisillä kabinettisäännöillä se 14. joukkue sinne otetaan, niin kyllä sen on sitten KalPa oltava.
Toivoisin kuitenkin, että KalPa voittaisi ensin mestiksen mestaruuden, jotta nousu tuntuisi rehelleisemmältä.
 
Viimeksi muokattu:

Afan

Jäsen
Otsikon kysymykseen on erittäin helppo vastata lyhyesti ja erittäin tiukkaan äänensävyyn: se, joka paikkansa pelaamalla ansaitsee.

Hyväksyn sen, että seuran pitää täyttää tiettyjä vaatimuksia voidakseen liigaan nousta, mutta jos liigaan nostetaan joukkue, joka ei ole voittanut Mestiksen mestaruutta, urheilullisia arvoja raiskataan järkyttävällä tavalla. Ei sillä, että yllättäisi.

Jukurit on triplamestari, mutta ei tahdo liigaan. Jatkakaamme siis keskustelua vuoden päästä, mikäli silloisella mestarilla on haluja ylöspäin.
 

zobrax

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, Kiekko-Vantaa, TPS
Re: Jotain jorinaa...

Viestin lähetti Lakaisija
Kiekko-Vantaata en tosin mestikseen haluaisi, pääkaupunkiseudulla on jo 3 joukkuetta liigassa, enkä itse pidä Kiekko-Vantaata oikein muuna kuin Jokerien farmiseurana, ikävä kyllä.

Minä en pidä Kiekko-Vantaata alkuunkaan Jokerien farmiseurana (enää). Pari vuotta sittenhän Jokerit maksoivat valmentajien palkat, mutta tästä on haluttu irti, että Vantaalainen kiekkoilu saisi oma kasvualustan. Toki Vantaalla käy harjoittelemassa ja pelaamassa Jokeripelaajia, mutta niin käy muissakin seuroissa liigan miehistöä.

Kiekko-Vantaan halli on aivan upea, mutta pieni liigakuvioihin (2000 istumapaikkaa). Käsitykseni mukaan Vantaalla ei ole halua lähteä liigaan mukaan. Olisihan se hienoa, mutta paljon saa vielä tapahtua ennen kuin se on mahdollista. Kuuluisihan Vantaa asukasluvun mukaan ehdottomasti sinne. Neljä PK-seutulaista seuraa tosin kuulostaa aika pahalta.

Minulla onkin hyvin yksinkertainen ratkaisu miten Kiekko-Vantaa nähdään liigassa. Jokerit tiputetaan Mestikseen ja KV nostetaan liigaan. Myös hallit vaihtuvat samalla. Mestis suljetaan välittömästi tämän jälkeen. Mitähän Jallis tähän sanoisi? - Mestisjoukkueiden riistoa?
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Isaskar
Kirjoittamasi perusteella voisi tehdä nopean johtopäätöksen ja todeta, ettei Sport nyt ihan pelkältä olosuhteiden uhrilta vaikuta. Enemmänkin tuntuisi, että Sport-johdon toiminta on ollut hiihtourheilustakin tuttua amatöörien puuhastelua.

No, ei siinä Sportin johdolla taatusti ollut mitään jakoa vaikuttaa asiaan. Uusi halli on ilmeisesti edelleen käyttökustannuksiltaan Suomen kallein. Vanha halli oli kohtalaisen halpa, uusi halli oli about 10 kertaa kalliimpi. Mitä Sportin olisi pitänyt tehdä? Pelata muualla? Treenata ulkojäällä? Ei paljon ollut vaihtoehtoja. Kallis halli toi budjettiin lähes 500.000 mk ylimääräisen menoerän per kausi. (Kyllä, Sport maksoi ensimmäisinä kausina n. 570.000mk pelkkiä hallin käyttökuluja, vanha tuskin ylitti 100.000 kaudessa.) Toki hinnankorotus oli tiedossa kun uusi halli tulee, mutta se, että Sportin maksuilla pystyisi kolme tai neljä liigaseuraa maksamaan omat maksunsa oli hieman yliammuttu.

Ja mitä Sport voi sille että ravintolamyynti meni ulkopuoliselle yrittäjälle, joka vuolee rahat pois Sportin otteluiden aikana tapahtuvasta ravintolamyynnistä? Eipä siinä paljoa voi rakennustyömaan keskellä pelaava hieman velkainen jääkiekkoseura tehdä, kun rikas yrittäjä tarjoaa miljoona markkaa ja ostaa oikeudet pois. Myyntien menetys toi Sportille lähes toiset 500.000 mk kaudessa tappiota. Eikä tästäkään ollut puhetta kun hallia ryhdyttiin korjaamaan. Siinä viimeisen vanhassa hallissa pelatun kauden aikana se vasta ilmoitettiin se oikeuksien kilpailutus. Mistäs Sport olisi saanut miljoonan kasaan ja ostaa ravintolat itselleen? Ensi töikseen kun Sport päätti olla jättämättä konkurssia, Sport osti yrittäjän ulos. Nyt Sport saa rahat myynnistä itse.

Samoin aitioiden vuokrista Sport saa rahaa ja Sport saa myydä aitioita itse. Enää ei hallin omistaja Kuntayhtymä tule ahneine näppeineen väliin.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Viestin lähetti Kullervo
Olen listannut joka joukkueelta mielestäni positiivisimman ja negatiivisimman asian.

Huh, onneksi ne ovat vain sinun mielipiteitäsi, sillä ne ovat suurimmaksi osaksi pelkkää paskaa.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Yön yli tuli nukuttua ja rauhoituttua. Pahoittelut Kullervolle edellisesta kommentistani. Kirjoituksissasi on usein, toisin kuin väitin, hyvää ja asiantuntevaa juttua.

Luu2 kiteytti asian aika hyvin tuossa ylempänä. Kaikilla on oma lehmä tässä ojassa ja jutut ovat lähinnä omien hehkuttelua. Sen lisäksi pyritään musta maalaamaan niitä jengejä joista ei itse pidä tai on jotakin niitä vastaan.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Rocco
No, ei siinä Sportin johdolla taatusti ollut mitään jakoa vaikuttaa asiaan. Uusi halli on ilmeisesti edelleen käyttökustannuksiltaan Suomen kallein. Vanha halli oli kohtalaisen halpa, uusi halli oli about 10 kertaa kalliimpi. Mitä Sportin olisi pitänyt tehdä? Pelata muualla? Treenata ulkojäällä? Ei paljon ollut vaihtoehtoja.

Jos asioista ei ollut sovittu rakennuttamisen yhteydessä mitään, niin se vaikuttaa amatöörimäiseltä. Luulisi, että näissä tapauksissa rakennuttaja haluaa sopimukseen seuran takuun siitä, että se tulee käyttämään hallia. Samalla olettaisi sovittavan myös käyttökustannuksista.

Nyt tuntuu, että halli valmistui ja sen jälkeen iskettiin hintalappu käteen. Jos Sportin johto ei tiennyt käyttökustannuksista etukäteen, ei se varmaankaan myöskään ollut sitoutunut hallissa pelaamiseen. Minusta vaihtoehdoiksi olisivat todella jääneet joko tuo ilmeisesti vitsinä heittämäsi harjoittelu ulkojäällä tai sitten pelaaminen muualla. Tuskin rakennuttajallakaan olisi ollut varaa pitää Sportin joukkuetta pois hallista ja näin käyttökustannukset olisivat pakon edessä laskeneet inhimillisemmälle tasolle?
 

Rok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Kuulun myös niihin, jotka kannattavat avointa liigaa. Hommahan kusee pahasti, jos jokin muu joukkue kuin mestari nostetaan... Itselleni on ihan sama, mikä joukkue nousee/nostetaan, mutta saisi ensin voittaa Mestiksen. Tosin KalPaa herrat luultavasti liigaan ovat järkkäämässä..
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Viestin lähetti Isaskar
Minusta vaihtoehdoiksi olisivat todella jääneet joko tuo ilmeisesti vitsinä heittämäsi harjoittelu ulkojäällä tai sitten pelaaminen muualla.
Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, niin Sport meinasi oikeasti pistää treenit pystyyn Vöyrinkaupungin kaukalolle. Siitä oli lehdessäkin juttua tuolloin. Silloin mietittiin myös kotipelien siirtämistä Pietarsaareen. Siinä olisi ollut kyllä naurussa pitelemistä, jos Westerbackit ja kumppanit olisi treenannu "vörkkärin kaukalossa".
 

theace

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mä luulen, että sitten kun Mestisporukoille vilautetaan vihreää valoa nousun suhteen, niin kyllä semmonen porukka KalPaan kasataan, jolla se Mestiksen kärkipaikka otetaan pelaamalla.

Ennen sitä on aika turha haaskata rahojaan johonkin kalliiseen porukkaan, jos liigan avaamisesta ei ole mitään virallista päätöstä. Rakennetaan taustaa kuntoon ja odotellaan, niinkuin nyt tehdäänkin.

Että se siitä KalPan tämänhetkisestä pelillisestä pärjäämisestä. Siihen on mielestäni turha tässä vaiheessa tuijottaa.
 

Rocco

Jäsen
Viestin lähetti Isaskar
Jos asioista ei ollut sovittu rakennuttamisen yhteydessä mitään, niin se vaikuttaa amatöörimäiseltä. Luulisi, että näissä tapauksissa rakennuttaja haluaa sopimukseen seuran takuun siitä, että se tulee käyttämään hallia. Samalla olettaisi sovittavan myös käyttökustannuksista.

Nyt tuntuu, että halli valmistui ja sen jälkeen iskettiin hintalappu käteen. Jos Sportin johto ei tiennyt käyttökustannuksista etukäteen, ei se varmaankaan myöskään ollut sitoutunut hallissa pelaamiseen. Minusta vaihtoehdoiksi olisivat todella jääneet joko tuo ilmeisesti vitsinä heittämäsi harjoittelu ulkojäällä tai sitten pelaaminen muualla. Tuskin rakennuttajallakaan olisi ollut varaa pitää Sportin joukkuetta pois hallista ja näin käyttökustannukset olisivat pakon edessä laskeneet inhimillisemmälle tasolle?

Jollen väärin muista niin aluksi tiedossa oli vain jäämaksu. Se taisi olla jotakuinkin 150.000 luokkaa. Ei maailman kallein mutta paha kuitenkin. Lopulta Sportille lyötiin käteen maksuja toisensa perään. Taisi maksuja tulla mm. pukuhuoneen käytöstä, laitamainosten myyntioikeudesta (tästä oikeudesta taidettiin veloittaa 200.000mk), varastojen käytöstä... jopa pukuhuoneen saunan lämmityksestä otettiin rahaa joka kerta kun sauna lämmitettiin. Ei tainnut sauna olla moneen vuoteen käytössä kertaakaan... Suoraan sanottuna taidettiin Sportia vain lypsää muiden menojen kattamiseen. Samainen hallia pyörittävä kuntayhtymä pyörittää mm. Botniahallia, se halli toimii tappiolla jatkuvasti ja myös tämä halli kärsii korkeiden hintojen takia alikäytöstä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös