Praha - 2000-luvun Torremolinos, tai jopa Pattaya
Edellinen kirjoittaja vuolsi suorastaan ekstaasin partaalla ylisanoja ja kauniita määritelmiä Prahasta, jota matkaoppaissa myös Itä-Euroopan helmeksi kutsutaan. Olen itse käynyt kyseissä kaupungissa kahdesti. Ensimmäinen oli työmatka, toinen pyhitetty pelkästään kulttuurutarjonnasta nauttimiselle. Kokemukseni eroavat melkoisesti edellisestä viestistä, mutta kukin näkee ja tulkitsee tavallaan.
Prahan halpa hintataso on nykyisellään jo optimaalinen harha, mikäli ei sitten halua lähteä seikkailemaan epämääräisten lähiöiden keskelle. Tuonne betoniviidakkoon en itse halunnut lähteä, joten pulitin kiltisti lähes paikassa kuin paikassa tuopistani sen kaksi euroa. Sanovat, että se on paljon. Minusta normaali hinta Prahassa. Ja en puhu nyt niistä ensimmäisistä baareista... Siitä seuraavassa.
Halusimme nauttia seurueeni kanssa tasokkaan lounaan lähes heti sen jälkeen, kun saimme tavaramme purettua hotellissa. Etsimme sopivaa paikkaa ja sellainen löytyikin. Ei keskustassa vaan noin kilometrin kävelymatkan päässä siitä. Mukava terassi, houkutteleva lista, kohtuulliset hinnat - siis sisään.
Ruokailimme pitkän kaavan mukaan. Pöperöt eivät todellakaan saaneet aikaan mitään kulinaristista orgasmia, mutta menettelivät. Kun pyysimme laskun, vinkkasi tarjoili sen tuodessaan, ettei tarjoilupalkkio sisälly hintaan. Ahaa, siitä pitää siis erikseen mainita. Näytämmeköhän todella siltä, että olemme ensimmäisellä lomamatkallamme? Ja oikein ravintolassa syömässä.
Kenelläkään ei ollut edes vyölaukkua, saati suoralla lipalla varustettua Nousiaisten Osuuspankin lippalakkia, mutta silti tuo yksi pieni lause kiehautti ainakin minun mieleni. Tosin pidin kiukun sisälläni. Laitoimme sitten laskun päälle 10 prosenttia tippiä. Kun tarjoilija tuli hakemaan hilloja, katsoi hän setelinippua kuin edellisviikolla vanhaksi käynyttä lauantaimakkaraa. Kysyinkin häneltä, eikö siinä ole tarpeeksi. Nuori kloppi vastasi, että on, mikäli ette olleet tyytyväisiä. Siinä vaiheessa eräs seurueemme nainen otti taskustaan 200 korunaa ja laittoi pöydälle. Poistuimme paikalta ja retkemme ensimmäinen rasti oli ollut todellinen hutilaukaus.
Huonosta nimimuististani johtuen en muista kaikkia niitä kirkkoja museoita, linnoja ja rakennuksia, joissa kävimme. Siksi en voi suositella mitään. Ja en oikein tiedä, haluanko edes. Siksi karmeita turistimagneetteja nuo arkkitehtuurisesti upeat rakennukset ainakin kesällä ovat.
Oiva osoitus tuosta on joen vuoren puolella oleva kirkko. Sen ympärillä vellosi populaa kuin Alkon loppuunmyynnissä, mutta sisällä vasta tungosta olikin. Siellä sekoittuivat herran huoneessa sulavasti niin saksa, englanti, kiina, espanja, italia, ruotsi kuin suomikin. Ja mikä oleellisinta, kamerat naksuivat ja salamavalot tuikkivat. Siitäkin huolimatta, että ovensuussa oli selkeä kyltti, joka ilmaisi kuvaamisen olevan kielletty. Enemmän oli kuitenkin niitä, jotka kuvasivat, kuin niitä jotka eivät sitä tehneet. Siis kirkossa, jossa voisi antaa ajatusten tasaantua ja mielen keventyä... Ei Prahassa.
Kun lähdimme kävelemään kohti keskustaa, tunsin deja'vu-ilmiön. Olenko sittenkin vanhempieni kanssa Rhodoksella, josta piti saada 80-luvulla tuliaiseksi neonkeltainen t-paita ja väärennetyt Lacosten verkkarit? Kojuja ja kauppoja oli vieri vieressä ja tarjolla oli kaikkea mahdollista turistikrääsää. Väärennettyjä pelipaitoja, lasia, rihkamaa - todellinen Veljekset Keskinen tshekkiläisessä formaatissa.
Pitihän meidänkin sitten käydä kurkkaamassa sisälle yhteen kioskiin. Kun emme löytäneet mitään ostettavaksi kelpaavaa, katsottiin meitä poistuessa alta kulmien. No, ehkä noilla slaaveilla on siihen varaa ja oikeutus. Pitävät suomalaisia varmasti venäläisinä, joten ymmärtäähän tuon katkeruuden...
Vaclavin aukion kauppojen hinnat ovat vaatteiden osalta huomattavasti kalliimpia kuin Suomessa. Uskokaa tai käykää itse todistamassa. Löytyy Gantia, Marlboroa, Pumaa, Adidasta, kaikkea, mutta hinnat ovat pilvissä ja palveluasenne liikkeissä kuin elokuvasta Uuno rautakauppiaana. Kielitaito on paikallisilla pienen otoksen perusteella saksan osalta viikonpäivät-tasoa ja englannissa nekin tuottavat vaikeuksia. Kun kysyin yhdessä liikkeessä, puhutteko saksaa tai englantia, oli vastaus kuin suoraan Ranskasta plagioitu: Olemme Tshekissä, puhun tshekkiä. Ja tuo edellinen siis heikolla englannilla. En ostanut mitään- sieltäkään kaupasta.
Minulle nämä kaksi kertaa riittävät varsin hyvin tätä kaupunkia ja sen epämiellyttävää ilmapiiriä. Saattaa olla, että minulla ja seurueellani oli vain huonoa tuuria. Ehkäpä Praha aukeaa sinulle ihan eri tavalla. Valitettavaa vain on, että liian monille Praha on nykyään köyhän miehen vaihtoehto Pattaysta. Mikäli liikut iltaisin vanhassa kaupungissa tai Vaclavin aukiolla, ymmärrät, mitä tarkoitan. Mikäli jostain kuuluu tuttua kieltä, ei välttämättä kannata jäädä juttelemaan. Keskustelu koskee harvemmin kulttuuria tai hyviä ruokapaikkoja.
Tai ei siinä mitään. Valinta on sinun. Hyvää matkaa Prahaan!
Ja loppuun vielä tunnelmapala eräältä lauantai-illalta kotisohvalta. Vuosi oli ehkäpä 1993 ja televisiossa pyöri Napakymppi. Voittajat saivat palkinnon Prahaan. Oman "hassunhauskaan" tyyliinsä Kari Salmelainen kaivoi taskustaan todellisen puujalkaletkauksen, jonka halusi antaa ohjeeksi tuoreelle parille:
- Ja jos kaikki ei mene ihan nappiin, voitte aina soittaa kotijoukoille ja pyytämään lähettämään prahaa, mikäli tshekit loppuvat...
