Kiekkopesän kiekkotietäjä 2007

  • 4 982
  • 113

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaahans. Pöhköyttäni ilmoitan, että kiekkovakiota on jälleen aika veikata. Kysymyksessä on siis jälleen täysin mieltä vailla oleva tapa ratkaista, kuka saa mitä älyttömämpiä palkintoja liki mielivaltaisesta veikkaamisesta.

Tehtävä on yksinkertaisesti veikata seitsemää kohdetta, joissa merkkivaihtoehtoina ovat 1 ja 2. Merkki määräytyy ensi jääkiekkokauden runkosarjan sijoitusten perusteella. Eli veikkaat vain sitä, kumpi joukkueista on runkosarjassa korkeammalla kauden päätteeksi. Järjestelmät eivät ole sallittuja ja kukin osallistuja voi jättää sisään vain yhden rivin, jota ei ole oikeutta muuttaa jälkikäteen.

Kisan nimi johtuu siitä, että veikkaaminen alkoi jo Kiekkopesän aikoihin ja on jatkunut jo aivan käsittämättömän monta vuotta. Viime kauden veikkauksen voittivat Kuvernööri ja Korkki, ainoana nolla oikein veikkaneelle kuuluva Yössä-pysti on ja pysyy näköjään Ghostilla.

Tänä vuonna pääpalkintona on Jari Sillanpään kokoelmalevy hänen parhaista tunnustuksistaan. Lisäksi voittaa omakustanteisen unelmaviikonlopun Paraisilla. Luvassa myös yllätyspalkintoja. Ja jos joku veikkaa ainoana nolla oikein, voittaa hän ikuisesti kiertävän Yössä-pystin, joka on siis ollut Ghostin hallussa jo vuodesta 2002.

Veikkausaikaa on 13.7. klo: 23.59 saakka.

Suunnattomasti onnettomuutta veikkauksiin!

Kohteet:

1. Kärpät - Jokerit
2. Hifk - Blues
3. HPK - TPS
4. Pelicans - Lukko
5. Tappara - Ilves
6. Jyp - Ässät
7. SaiPa - KalPa
 
Viimeksi muokattu:

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Veikkaukseni

2
1
1
1
2
1
1
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Olen tylsä ja paljastan tämän vuoden oikean rivin heti alkumetreillä. Seuraavassa rivissä on siis nolla oikein.

2
1
1
1
2
1
1
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
1
1
1
2
2
1
1

Saa nähdä kuinka yössä sitä on, ku veikkaa jo kesäkuussa mutta menkööt!
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lisäys

Niin unohtui mainita, että perinteiseen tapaan veikkausaikaa on rapiat pari viikkoa, joten viimeistään 13.7. klo: 23.59 mennessä on rivit jätettävä, jos en toisin päätä. Lisäaikaahan on yleensä vähän pruukattu antaa.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki hyvät joukkueet.
1. Kärpät - Jokerit : 1
2. Hifk - Blues : 2
3. HPK - TPS : 2
4. Pelicans - Lukko : 2
5. Tappara - Ilves : 1
6. Jyp - Ässät : 1
7. SaiPa - KalPa : 1
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
1
1
1
2
2
2
1
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yönpimeä rivi

1. Kärpät - Jokerit : 2
2. Hifk - Blues : 2
3. HPK - TPS : 1
4. Pelicans - Lukko : 2
5. Tappara - Ilves : 2
6. Jyp - Ässät : 1
7. SaiPa - KalPa : 1
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
1. Kärpät - Jokerit-->2
2. Hifk - Blues------>1
3. HPK - TPS------->1
4. Pelicans - Lukko ->1
5. Tappara - Ilves-->2
6. Jyp - Ässät------>1
7. SaiPa - KalPa---->1
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Ghost kirjoitti:
Olen tylsä ja paljastan tämän vuoden oikean rivin heti alkumetreillä. Seuraavassa rivissä on siis nolla oikein.

2
1
1
1
2
1
1

Tästä menee maku, kun Ghost veikkaa jo ketjun alkupäässä, vaihtaa vain päinvastaiset merkit ja kaikki lienee oikein... joten kohteita edes katsomatta.

1
2
2
2
1
2
2

Palkinnot lämmittää aina, vaikka sitten omakustanteinen loma Paraisilla.
 

Da Silva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, NHL:n suomalaiset
Kärpät - Jokerit 2 Kärpiltä lähti liikaa avainpelaajia.
Hifk - Blues 1 Bluesista ei taaskaan ole mihinkään.
HPK - TPS 2 TPS:n uusi tuleminen
Pelicans - Lukko 2 Lukko nousee jaloilleen.
Tappara - Ilves 1 No, niin no...
Jyp - Ässät 1 Ässät vajoaa normaalille tasolleen.
SaiPa - KalPa 1 Ei KalPasta ole liigaan.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Varmaa tietoa:

1
1
1
2
2
1
1
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
1. Kärpät - Jokerit 1
2. Hifk - Blues 2
3. HPK - TPS 2
4. Pelicans - Lukko 1
5. Tappara - Ilves 1
6. Jyp - Ässät 1
7. SaiPa - KalPa 1
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1. Kärpät - Jokerit : 1
2. HIFK - Blues : 1
3. HPK - TPS : 1
4. Pelicans - Lukko : 2
5. Tappara - Ilves : 2
6. Jyp - Ässät : 2
7. SaiPa - KalPa : 1
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös