Juujärven KooKoon rakentuminen kaudeksi 2012-2013

  • 546 009
  • 1 740

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja sitten houkutellaan vielä tämä mies eläkkeeltä kaukaloon...

Mitenköhän muuten on, kuinka aktiivisesti KooKoo tällä hetkellä hakee puuttuvia palasiaan? Lähinnä mietin sitä, että aiotaanko osaa pelimerkeistä säästellä vielä lähemmäksi kauden alkua, kun silloin kuitenkin vielä vapautuu esim. liigasta joitain kokelaita.
 
K

Kiekkokatsoja

Viimekauden pelaajalistaan verrattuna, on KooKoolta vähentynyt pelaajien kokemus SM ja Mestistasolta. Riittääköhän nuoret ja motivoituneet pelaajat paikkaamaan kokemusta?
 

Lohipoika

Jäsen
Tuomistosta piti tulla kysymäänkin,että minkälainen kaveri on kyseessä? Ilmeisesti pystyy pelaamaan sentterin tontin lisäksi laidassa.

Pelasi ainakin Vantaan vuotenaan sentterinä ja hallitsi A-nuorten I-divisioonaa aivan täydellisesti Perttilän kanssa, vaikka eivät olleet koskaan aiemmin pelanneet yhdessä. Oli melkoinen pelinrakentaja tuolloin ja ihmettelin jo tuolloin, miksi ei nostettu Mestikseen. Vähän on juttuja kuullut, että nuorempana intressit olivat jossain muualla kuin jääkiekossa ja että maajoukkuetarjouksia olisi tullut useampikin. Piti myös näköjään tauon jääkiekosta kaudella 2008-2009. On taidoiltaan äärimmäisen kova tekijä Mestikseen ja menee hukkaan rikkovassa roolissa ja pienillä minuuteilla. Sellainen 30 pisteen kausi ei yllättäisi, jos vain saa peliaikaa.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
KooKoo on suurin piirtein velaton seura - näin sanoi Lehkonen mediassa potkujen jälkeen. Vaikka menneet kaudet ovatkin olleet pettymyksiä urheilullisesti, niin viivan alle on joka keväänä jäänyt plusmerkkinen tulos, kun kaudet luullakseni budjetoidaan runkosarjan loppuun asti. Tänä keväänä plussalla oltiin jo ennen pleijareita. Mahdollisten finaalien ja liigakarsintojen ylimääräiset 30 tuhatta katsojaa tähän meille niin tutun välierävaiheen päälle niin puhutaan jo märästä päiväunesta. Mutta siis yleisömääräthän on mukavassa nousussa ja merkittäviä tukijoitakin tuntuu löytyvän, viimeisimpänä nyt tuo Konecranes pääyhteistyökumppaniksi.

Ei tässä millään riskillä mennä niin kuin ei teilläkään. Tuskinpa tämä nippu merkittävästi hinnakkaampi on kuin takavuosien nimekkäät jäähdyttelijät.
Sori, kesti hieman vastata, koska ei ole kerinnyt hirveästi pyöriä täällä.

KooKoo on siis tehnyt todella hyvää työtä toimiston puolella, koska pelillisesti huippumenestys on antanut odottaa itseään ja finaalien saati liigakarsintojen tulovirtoihin ei ole sielä päästy käsiksi, mutta silti on tehty jopa plusmerkkistä tulosta.
Ja sieläkään kun ei ole tosiaan ihan halvimmasta päästä nuo rosterit olleet. Meidät on pelastanut, ja sittemmin tilanteen jo hyvin pitkälti korjannut, huikea urheilullinen menestys viime kausina. Jos KooKoo olisi menestynyt kentällä toiseen malliin, ties minkälaista nippua sielä pystyttäisiin tällekin kautta kokoamaan.

Ensin ajattelin, että nyt on aika kovia nimiä tälle tasolle, ja joukkueen täytyy maksaa edellisiäkin KooKoo-nippuja enemmän. Mutta tosiaan kun noita edellisiäkin jengejä katsoo, niin tuskin tämä tuleva KooKoo-nippukaan tulee muotoutumaan sen kalliimaksi kuin edellisetkään.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
KooKoo on siis tehnyt todella hyvää työtä toimiston puolella, koska pelillisesti huippumenestys on antanut odottaa itseään ja finaalien saati liigakarsintojen tulovirtoihin ei ole sielä päästy käsiksi, mutta silti on tehty jopa plusmerkkistä tulosta.
Ironiavaroitus!
KooKoon toimiston puolella on menty pahasti metsään verrattuna Vaasaan. Toimisto on antanut pelaajille signaalin ettei playoffeilla ole enää mitään väliä. Toimiston puolelta on kerrottu jo kauden loppupuolella, että tällä kaudella tehdään positiivinen tulos playoffeista välittämättä. Tämä on tuonut liiallisen hyvänolon tunteen pelaajien housuihin ja kymmeneen vuoteen KooKoo ei ole edes Mestiksen finaaleissa pelannut.

Nyt pitäisi asettaa tavoitteet kuin Vaasassa eli, jos ei liigakarsinnoissa pelata niin koko korttitalo uppoaa kuin Titanic Atlantiin sata vuotta sitten. Tästä johtuen pelaajien halu voittaa on playoffeissa aivan tapissaan ja vähän sen ohi. Ja tunnetusti halu on tulos. KooKoon pitäisi siis suoraan kopioida tuo menestysmalli Vaasasta ja ainakin kolminkertaistaa pelaajabudjettinsa tulevalle kaudelle. Tosin se alkaa melkein olla jo liian myöhäistä. Vai oliko KooKoolla vielä pari-kolme pelaajaa hankkimatta?

Jos näin on, niin suosittelisin ehdottomasti käytettävän tuon 2/3 osaa kasvatetusta pelaajabudjetista noihin pelaajiin. Jospa Alexandr Radulov olisi tulevan Stanley Cup voittonsa ansiosta jo niin kylläinen, että kaipaisi taas uusia haasteita. Venäjä on jo nähty, joten ei kun "Sergeikarpovmaisesti" rööki huulessa KooKoon paitaan ja kohti Mestistä. Toinen paluumuuttaja voisi olla Kimmo Timonen. 13 kautta siinä meni ennen, kun Timonen uskalsi hanskat tiputtaa, mutta nyt kun sekin on tehty niin matka Suomea kohti voi alkaa. KalPaan Timonen ei voi palata, kun siellä pelaa velipojan lisäksi vielä nestori Kapanen. Timonen on tullut ennenkin nostamaan joukkueita Mestiksestä liigaan joka kerta, kun on pyydetty paikalle. Tämä vaatisi vain yhden puhelinsoiton.

Jos budjetista jää vielä tilaa, niin hallin voisi laajentaa 7777 katsojan mega-areenaksi. Sakari Kuosmanen laulaisi Maamme-laulun ennen jokaista Mestiksen runkosarjan matsia täpötäydelle salille. Ja finaaleissa SaiPa kaatuisi kuin venäläinen talvisodassa eli 10-1. Muuta en pyydä.
Kiitos toimistolle hyvin hoidetusta viimekaudesta.
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
Ironiavaroitus!

Jos budjetista jää vielä tilaa, niin hallin voisi laajentaa 7777 katsojan mega-areenaksi. Sakari Kuosmanen laulaisi Maamme-laulun ennen jokaista Mestiksen runkosarjan matsia täpötäydelle salille. Ja finaaleissa SaiPa kaatuisi kuin venäläinen talvisodassa eli 10-1. Muuta en pyydä.
Kiitos toimistolle hyvin hoidetusta viimekaudesta.

Loistava kirjoitus! Ainoa, mitä en hyväksy, on Kuosmanen laulamassa. Ai niin, kirjoituksen tyylilaji olikin ironia!
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Veistola lähti liigaan kuten Lindfors aikanaan lähti opiskelemaan PK-seudulle. Lindforsin osalta kesti melkein kymmenen vuotta kunnes hän lopulta päätyi PK-seudulle, joten Veistola on liigassa n. vuonna 2020.

Eli Suomeksi harmittaa, että menetettiin ko. kaveri. Siis Veistola, ei niinkään Lindfors.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Markus Västilää pidetään ainakin Ilveksen A-junnuja seuranneiden keskuudessa Juha Juujärven "lemmikkinä". Eli on siis Juujärvelle tuttu luottopelaaja Ilveksen A-junnuista. Vakuuttavaltahan Västilän peli näytti nyt keväällä liigassakin ja oli monessa pelissä Ilveksen paras pakki. Siihen nyt ei tosin hirveitä vaadittu, mutta hienoa kiekonkäsittelyä ja pelirohkeutta oli nähtävissä. Tämä lupaa hyvää KooKoolle ja uskonkin Västilän triplaavan ensi kaudella pistemääränsä LeKissä tehtyihin pisteisiin verrattuna. Rohkeasti vain ylivoimavastuuta ja häkki heiluu viivalta yli 10 kertaa kauden aikana. Toivottavasti Västilä pysyy terveenä koko kauden ja palaa Ilvekseen KooKoo -sopimuksensa jälkeen tai vaikka jo kaudeksi 2013-2014.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti Västilä pysyy terveenä koko kauden ja palaa Ilvekseen KooKoo -sopimuksensa jälkeen tai vaikka jo kaudeksi 2013-2014.

Tätä toki toivotaan ja että Västilä onnistuu nousemaan isoon rooliin KooKoon puolustuksessa. Kaudeksi 2013-2014 Västilä kuitenkaan ei käsittääkseni ole palaamassa Ilvekseen, koska teki KooKoon kanssa kahden vuoden sopimuksen sisältäen kaudet 2012-13 ja 2013-14. Sopimus KooKoon kanssa päättyy siis keväällä 2014.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
KooKoon hyökkäys on tällä hetkellä tämän näköinen siis:

Olli Julkunen - X - Aatu Hämäläinen
Niklas Siren - Jan-Mikael Juutilainen - Antti Roppo
Tomi Tuomisto - Ville-Matti Koponen - X
Nik Appelgren - Jussi Nättinen - Jesse Koskinen / Jaakko Lehtonen

KooKoo ei tule käyttämään koko pelaajabudjettiaan ennen sarjan alkua ja budjettiin jätetään tilaa hankintoihin aina tammikuun lopun siirtorajan umpeutumiseen saakka. Ennen sarjan alkua hankitaan varmuudella vielä yksi laituri ja yksi pakki ja mahdollisesti siis myös sentteri, mutta sentterin hankintaa saatetaan pitkittää niin, että tämä hankinta tullaan tekemään vasta sarjan alkamisen jälkeen.

KooKoolla tosin on vain 10 hyökkääjää + yleismies Lehtonen, joka voi pelata tarvittaessa vaikka maalivahtina, joten tuskin sarjaan näin kapealla materiaalilla voidaan lähteä ellei sitten nosteta lisää junnuja edustusjoukkueeseen, jolloin sarjaan lähdettäisiin esimerkiksi seuraavilla hyökkäysketjuilla:

Julkunen - Hämäläinen - Roppo
Sirén - Juutilainen - Appelgren
Tuomisto - Koponen - Lehtonen
Koskinen - Nättinen - Kotro
 

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olli Salon legioona
Siis jos budjetti on sama kun viimekaudella, niin ei luulisi olevan tiukkaa hommata kvartettia; Virpiö, Baker, "Malinen" ja "Kulmala". Ja silti pakisto huutaa vielä yhtä miestä. Tähän ruutuun Forsberg, niin tapellaan mestaruudesta.
Roppo ja co. hyviä hakuja, mutta oma tuntemus on kuitenki että vielä tarvitaan vahvistusta.
Ja painotan edelleen, että tämä on oma näkemykseni ensi kauden KooKoosta.
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siis jos budjetti on sama kun viimekaudella, niin ei luulisi olevan tiukkaa hommata kvartettia; Virpiö, Baker, "Malinen" ja "Kulmala".

Budjetti pysyy samana kuin viime kaudella ja KooKoo ei ole vielä lähellekään hankkinut kaikkia pelaajia joihin budjetin rajoissa on mahdollisuus. Se on aivan päivän selvä asia, että ennen sarjan alkua tuohon tulee ainakin vielä kolme pelaajaa ja varmasti kauden aikana muutama näiden lisäksi, joten varmasti rahallisesti olisi mahdollisuus edellä mainittuun kvartettiin. Lainausmerkeillä olevat pelaajat ja ilmeisesti myös Virpiö ovat jo kuitenkin tehneet sopimukset muualle, mutta muita samantasoisia ja myös Baker varmasti on vielä saatavissa.
 

emz1

Jäsen
myös Baker varmasti on vielä saatavissa.
KooKoo haluaa Bakerin ja Baker haluaa jatkaa Kookoossa. Kookoon puolelta on vain ehto että Baker treenaa koko kesän joukkueen kanssa. Pari viikkoa sitten oltiin tässä tilanteessa, joten en tiedä mihin suuntaan pyörät ovat liikahtaneet, vai ovatko liikahtaneet mihinkään.

Ilmeisesti ensi kaudella halutaan 100% sitoutuminen joukkueeseen jokaiselta jäseneltä.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo haluaa Bakerin ja Baker haluaa jatkaa Kookoossa.

Ilmeisesti ensi kaudella halutaan 100% sitoutuminen joukkueeseen jokaiselta jäseneltä.

Toivottavasti tässä kohtaa nyt järki voittaa ja että Baker ja KooKoo solmivat ensi kauden sopimuksen. Molemmat osapuolet haluavat sopimuksen ensi kaudeksi, joten toivottavasti molemmat osapuolet tulevat myös sopimusneuvotteluissa vähän vastaan.

Eiköhän nyt ole ihan luonnollinen asia, että Baker haluaa mennä kesällä lomalle kotimaahansa. Voihan kaavailtua reissua vaikka vähän lyhentää niin molemmat osapuolet ovat sen jälkeen tyytyväisiä.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kookoon puolelta on vain ehto että Baker treenaa koko kesän joukkueen kanssa.

Ilmeisesti ensi kaudella halutaan 100% sitoutuminen joukkueeseen jokaiselta jäseneltä.
Jos Baker sössitään tällä tavalla niin JuuJuu voi haistaa pitkän vitun.

HIFK:n kanssa olemme sopineet, että molemmat, Nyqvist ja Teppo harjoittelevat heidän mukana kesän, mutta tulevat käymään meidän kanssa jäällä jo toukokuussa ja liittyvät rinkiin normaalisti elokuun alusta.
 

Masambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Baker sössitään tällä tavalla niin JuuJuu voi haistaa pitkän vitun.

Jos pelaaja ei sitoudu joukkueen arvoihin vaan lähtee kesäksi kotimaahansa brenkuttelemaan ja tulee rapakuntoisena takaisin, niin silti Juujärvi on tässä tapauksessa mätä omena? Aina en ihan ymmärrä teitä, arvon palstatoverit.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos pelaaja ei sitoudu joukkueen arvoihin vaan lähtee kesäksi kotimaahansa brenkuttelemaan ja tulee rapakuntoisena takaisin, niin silti Juujärvi on tässä tapauksessa mätä omena?
Jos Baker haluaa nähdä perhettään Kanadassa edes silloin tällöin niin se tarkoittaa heti että hän brenkuttelee ja palaa rapakunnossa? Melko röyhkeä väite.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kookoon puolelta on vain ehto että Baker treenaa koko kesän joukkueen kanssa.

Eiköhän tuon KooKoon osalta voida puhua ihan suoraan JuuJuu:sta.

Jos pelaaja ei sitoudu joukkueen arvoihin vaan lähtee kesäksi kotimaahansa brenkuttelemaan ja tulee rapakuntoisena takaisin

Kun en ole näitä todellisia sisäpiiriläisiä, niin pakko kysyä, että onko tällaisia ongelmia ilmennyt sitten menneinä vuosina? Muutoin en oikein näe syytä miksi käyminen kotona nähdään näin suurena peikkona. Melko kovia syytöksiä joka tapauksessa ja erikoista, jos näihin ei muka olisi aikaisemmin puututtu. Ison virheen KooKoo tekee, jos näihin "syihin" Bakerin jatko kaatuu.
 

emz1

Jäsen
Jos Baker haluaa nähdä perhettään Kanadassa edes silloin tällöin niin se tarkoittaa heti että hän brenkuttelee ja palaa rapakunnossa? Melko röyhkeä väite.
100% varmaa tietoa minulla ei ole siitä että mistä-mihin KooKoo haluaisi että Baker on KooKoon mukana, mutta ilmeisesti Baker on Ikan aikana hoitanut treenausta kesällä aikalailla omatoimisesti Kanadassa.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olikos nämä Nyqvist ja Teppo lainamiehiä HIFK:sta? Toivottavasti tässä ei ole kyse sitten mistään farmijutuista tai muuta vastaavaa.

Kyllähän nyt hyvänen aika sentään Bakerin pitää päästä käymään kotonaankin välillä. Ei se voi olla niin iso ongelma Juujärvelle. Ja jos kerran vielä treenaa samalla omatoimisesti.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olikos nämä Nyqvist ja Teppo lainamiehiä HIFK:sta? Toivottavasti tässä ei ole kyse sitten mistään farmijutuista tai muuta vastaavaa.

Nyqvist on KooKoon sopimuspelaaja ja Teppo on lainapelaaja.

Nyqvistin, 19, sopimus on yhden vuoden mittainen, kun taas 19-vuotias Teppo tulee KooKoon riveihin koko tulevan Mestis-kauden 2012–2013 kattavalle lainalle.

Yksi lainapelaaja ei nyt vielä mitään haittaa, koska kyseessä on ainakin uutisoinnin mukaan koko kauden kattava laina.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Jos Baker haluaa nähdä perhettään Kanadassa edes silloin tällöin niin se tarkoittaa heti että hän brenkuttelee ja palaa rapakunnossa? Melko röyhkeä väite.

Eihän tässä Bakerista puhuttu, vaan ihan yleisesti sitoutumisesta ja kesäharjoittelusta. Baker on tolkun miehiä, urheilullinen ja rehti kaveri joten hänen kohdallaan tällaista ongelmaa en näkisi mahdollisena, sopimus on vaan siitä kiinni kumpi on itsepäisempi ja kumpi joustaa vai molemmat. Tottakai Koryn pitää päästä himassa käymään, ei joku Mestiskiekko nyt niin tärkeää ole kuitenkaan. (no onhan se, mutta tajusitte pointin)

Juujärven on syytä kuunnella myös Korya ja Välimaata tässä asiassa (jos se nyt Juujärvestä on kiinni) että asiaan saadaan järkevä lopputulos, eli Baker leipoo jatkossakin KooKoossa. Välimaa vaikuttaa sen verran ammattilaiselta, että luotan KooKoon officen hoitavan asian kunnialla himaan.
 

Masambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Baker haluaa nähdä perhettään Kanadassa edes silloin tällöin niin se tarkoittaa heti että hän brenkuttelee ja palaa rapakunnossa? Melko röyhkeä väite.

Tottakai perheen näkeminen on sallittua, eikä kaikkia brenkuttelu-dramatisointeja pidä ottaa ihan kirjaimellisesti, chill. Fakta kuitenkin on, ettei Baker ole ollut joukkueen kovakuntoisimpia urheilijoita, varsinkaan syksyisin ja tästä syystä ymmärrän seuran maltillisen linjan.

Huono kesä = huono kausi, hyvä kesä = hyvä kausi. Omatoimiset ovat aina vähän niin ja näin... Tämä lainalaisuus ei koske vain Bakeria, vaan koko joukkuetta, mutta on akuutti tässä tilanteessa. Muut harjoittelevat joukkueena kesän ja yksi on pari kuukautta poissa kuvioista eikä miehen kesäreeniä voida tehokkaasti valvoa...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös