Sotši 2014 – lumilautailu, kumparelasku & muu lökäpöksyily

  • 15 613
  • 97

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No niin, avasin lautailulle ja muulle häröilylle oman ketjunsa.

Miesten ja naisten slopestylessa karsinnat vedettiin läpi eilen ja suomalaisittain meni mukavasti. Tonteri, Piiroinen ja Rukajärvi suoraan finaaliin, muut joutuvat keräämään vauhtia lauantain välieristä.

Etenkin Tonterin huippupisteet tulivat itselleni lievänä yllätyksenä, sillä hän oli itse - loukkaantumisen jäljiltä - vähätellyt omia mahdollisuuksiaan näissä karkeloissa. Tonteri mm. mainitsi, että oli katsellut X-Gamesien lautailua ja erittäin kovatasoiselta näytti.

Onko palstalla ylipäätään lumilautailun asiantuntijoita?

Kysyn tätä siksi, että itse olisin kiinnostunut tietämään, millaisia arvioita jengillä on Tonterin, Piiroisen ja tietty Rukajärven mitalimahiksista? Millaiset pisteet riittävät mitaliin?

Itse tiedän ja tunnen paremmin kumparelaskua, joten en oikein uskaltaisi mennä veikkaamaan. Mutulla tekisi mieli heittää, että Tonterin karsintojen huippulasku olisi lähellä mitalisijoja jo ainakin... vain onko sittenkään?

Miesten slopestylen osalta kisat jatkuvat lauantaina kello 7.30 alkaen laskettavilla välierillä. Finaalit alkavat sitten kello 10.45.
 

Mäyris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Asiantuntija en ole, mutta ainakin X-Gamesien tuloksiin peilaamalla Tonterin karsintasuorituksella kyllä mitali irtoaisi aika isolla todennäköisyydellä.
X-Games:ssä 3. sija pokattiin pisteillä 90.00, 2. 95.66 ja voitto tuli 96.33 pisteillä.
Toki eri rata ja eri tuomarit niin ei voi suoraan verrata, mutta kuitenkin tuo taso lienee kuitenkin se mitä vaaditaan.
Eiköhän jompikumpi herroista Tonteri & Piiroinen onnistu ainakin yhden onnistuneen (ja "ison") suorituksen saa vedettyä ja mitali tästä lajista tulee Suomelle.
 

sventur

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJK & NasKi (R.I.P)
Jonkin verran eiliset tuomarit herättivät ihmettelyä ainakin sosiaalisessa mediassa lumilautailijoiden kesken. Esim. triplakorkit eivät tuntuneet miellyttävän tuomareita yhtään niin paljoa kuin yleisesti oltiin ajateltu. Eiköhän moinen temppu kuitenkin finaalissa vaadita, jos mitalista mielii haaveilla.

Yksi hyvä pointti Olympialaisten eroavaisuudesta esim X-Gamesiin tuli eilen YLE:n selostajlta. X-Gamesissa on tosiaan aina kolme yritystä, mistä paras valitaan ja Olympialaisissa on vain kaksi. Eli käytännössä epäonnistumiseen ei ole niin paljoa varaa ja tämän vuoksi useammat kilpailijat saattavat vetää enemmän varman päälle kuin yrittää sitä varmaa kultamitalitemppua. Tämä voi antaa mahdollisuuden myös yllätyksiin.

Uskoisin joka tapauksessa yhden mitalin Suomeen tulevan. Toisen mitalin ja todennäköisen kullan veikkaisin menevän Kanadaan, mutta en kyllä uskalla sanoa yhtään kenelle Kanadalaisista. Kaikki kolme laskijaa ovat parhaana päivänä aivan huikeita. Etenkin Sebastian Toutantilta odotan finaalissa paljon enemmän mitä tähän mennessä on nähty.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Todennäköisesti tuomarit myös tiukentavat linjaansa huomattavasti finaalia kohden, joten uskoisin että se pistemäärä mikä mitaliin vaaditaan lienee 90 pisteen tuntumassa vaikka muuten fiinalissa laskut olisivatkin parempia kuin karsinnassa. Mikään asiantuntija en todellakaan ole, mutta Rukajärvi lienee varmin kortti jos mitalia havitellaan. Vähän vielä tuuriakin oli matkassa kun pääsi viimeisenä suoraan finaaliin ja myös pahannäköisestä kaatumisesta selvittiin. Miehissä mutuilisin kuitenkin Tonterin vahvimmaksi kortiksi suomalaisittain. Peetu Piiroinen pääsi suoraan finaaliin, mutta uskoisin "pipen" olevan Piiroiselle se vahvempi laji. Joka tapauksessa Tonterin hyvästä suorituksesta huolimatta en laske yhtäkään suomalaista (miestä) vieläkään mitalisuosikeiksi vaan haastajan asemasta lähdetään. Naisissa taas Rukajärvi loukkaantumisistaan huolimatta on papereissani mitalisuosikki.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Oli eilen nähtävissä, että tuomarit todella arvostivat (kuten aina erityisesti arvokisoissa) laskuja, joissa oli hypyissä paljon ilmaa (esim. naisissa Anna Gasser) ja lasku oli kaikin puolin puhdas. Temppujen vaativuus ei ainakaan eilen ollut aivan niin tärkeää. Samat tuomarit ne on finaaleissakin eli saapa nähdä. Tämä toki nostaa esim. Piiroisen osakkeita.

Itse ainakin ihmettelin Kanadan McMorriksen laskun melko alhaisia pisteitä. Hypyt olivat ihan eri luokkaa kuin vaikka Tonterilla ja lasku näytti omaan silmään myös puhtaalta. Silti pisteitä alle 90. No ei siinä, kelpaa minulle. Voi tietysti olla, että laskussa oli joku pieni fiba, jota en itse huomannut.

Finaaleissa kaikki tekevät laskunsa isommalla riskillä, jolloin kaatumisia tulee paljon. Tämä voi aukaista tien esim. pronssille puhtaalla, vähän helpommalla laskulla. Mutta kultaa ei voita, ellei tee puhdasta laskua, joka sisältää myös temppuja ihan sieltä vaikeimmasta päästä. Joku kuitenkin onnistuu sen unelmarunin vetämään.

Asiantuntija en ole, mutta sen verran kauan on näitä arvokisojen lumilautailuja tullut katseltua, että uskallan pienen veikkauksen tehdä.

Parrot voittaa. On supervarma ja iso kasa vaikeita temppuja hallussa. McMorrisilla on temput hallussa, joten voisi haastaa Parrot'n, mutta miten vaikuttaa rikkinäinen kylki. Lisäksi miehen eilisen laskun arviointi mietityttää.

Suorien finaalipaikkojen ulkopuolelta myös esim. Seppe Smits on mitalitaistossa mukana. Norjan Sandbech ja Ruotsin Thorgren on vahvoja. Ilahduttavaa on myös se, että suomalaiset saavat nimensäkin perusteella hyviä pisteitä. Vaikka suomalaisten temppuvarasto ei ole ihan niin kattava kuin muutamalla muulla, niin puhdas lasku ja hyvät pisteet tulee. Niinpä Piiroinen tai Tonteri ottaa lätkän, näin uskon.

Parrot - Sandbech -Piiroinen on mitalijärjestys. Mutta lähes kaikki finalistit (ehkä britti Nichollsia lukuun ottamatta) taistelevat ihan aidosti vähintäänkin pronssista.

edit. Niin ja eilisen pisteistä esimerkiksi erien välillä ei kannata vetää liikaa johtopäätöksiä. Huomenna tuomarilinja lienee tiukempi. No, sen voi sanoa, että mitaliin vaaditaan yli 90.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miehissä mutuilisin kuitenkin Tonterin vahvimmaksi kortiksi suomalaisittain. Peetu Piiroinen pääsi suoraan finaaliin, mutta uskoisin "pipen" olevan Piiroiselle se vahvempi laji. Joka tapauksessa Tonterin hyvästä suorituksesta huolimatta en laske yhtäkään suomalaista (miestä) vieläkään mitalisuosikeiksi vaan haastajan asemasta lähdetään. Naisissa taas Rukajärvi loukkaantumisistaan huolimatta on papereissani mitalisuosikki.

Piiroinen ainakin itse on asettanut slopestylen näissä kisoissa päälajikseen. Minusta Peetu on vahva kandidaatti mitalistiksi siksi, että hänen laskunsa oli todella isoa eilen ja haastattelussa kertoi temppuja olevan varastossa. Sen sijaan Tonteri joutui jo eilen vetämään sellaisia temppuja, joita ei ole ehtinyt loukkaantumisen vuoksi harjoittelemaan. Kova jätkä hän on jos vielä tuosta pystyy vaikeuttamaan, mitä mitali kaiken järjen mukaan tulee vaatimaan. Rukajärven kohdalla hänen perustaso riittää ilman muuta mitalikamppailuun, mutta aika vähäistä se hänenkin harjoittelu viime aikoina on ollut. Helposti käy niin, että vaikeustason nostaminen johtaa virheisiin, kun tuntuma on vähäinen.

Mutta kaikkia näitä suomalaisia auttaa se, että he ovat ns. isoja nimiä lumilautailussa aiempien meriittiensä ansiosta. Arvostelulajeissa tuon merkitystä ei voi väheksyä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Kova jätkä hän on jos vielä tuosta pystyy vaikeuttamaan, mitä mitali kaiken järjen mukaan tulee vaatimaan...

Ei välttämättä pidä parantaa. JOS vetää isosti ja JOS vetää PUHTAASTI, niin kait tuossa nyt tsäänssit on..

No, huomenna ollaan viisaampia.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yle Puheen asiantuntija/selostaja kertoili että tuomarit antavat pisteet nollasta sataan ikäänkuin toisiaan vastaan. Mitään selkeää pisteytystä ei siis olisi. Tämän vuoksi tuomarit ovat seuranneet jokaisen kilpailijan jokaisen treenilaskun joten tietävät mitä odottaa ja missä formissa ovat.

Joku fiksumpi voi täydentää meneekö näin. Kiteytettynä siis niin että pisteiden jako on hieman "vapaampaa" eikä ole määritelty että esim. hypyistä tulisi joku prosentti ja vauhdista joku toinen osa pisteistä.

Edit: Laitetaan Korven ravistatsitkin: 540 starttia, 46 voittoa, 370000e juostua rahaa omistajille. Monipuolinen jätkä.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Scotty James ei onnistunut semifinaalissa, mutta naisten sarjassa on vielä mahdollisuuksia.
scottyjames
Linkki vie Jamesin henkilökorttiin.
Onko jopa kisojen kaunein lautailija?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kaikella kunnioituksella, mutta hieman syö katseltavuutta, että vaikealla radalla onnistuneita suorituksia nähdään noin yksi seitsemästä.

Laji on hieno ja toisaalta on hyvä, että olympiarata ei ole helpoimmasta päästä.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Piiroisen laskun pisteiden vähyys ei oikein auennut minulle. En toki ole silti millään muotoa asiantuntija.
 

Oadie

Jäsen
Piiroisen laskun pisteiden vähyys ei oikein auennut minulle. En toki ole silti millään muotoa asiantuntija.

Sama juttu. Ruotsalainenkin sai oudon vähän pisteitä. Amerikan poika sai huippupisteet vaikka ainakin tuo selostaja moitti alastuloja. Nämä tuomaripisteistä elävät lajit ovat vähän tällaisia. Sanottakoon nyt kuitenkin että sinänsä lajista ymmärrä mitään eli noiden selostajien asiantuntemuksella mennään.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ensimmäinen laji takana ja samalla ensimmäisen skandaali käsillä. Nuo tuomarit voisi lähettää kaikki heti kotiin, enkä nyt puhu siitä, että suomalaiset laskijat olisi jotenkin olleet erityisesti kärsijän roolissa.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Piiroisen laskun pisteiden vähyys ei oikein auennut minulle. En toki ole silti millään muotoa asiantuntija.

En minäkään voi millään tapaa väittää olevani asiantuntija, mutta käsittääkseni Piiroisen temput olivat melko keskinkertaisia noin yleisesti laskijoiden keskuudessa. Mielestäni kultamitali meni oikeaan osoitteeseen, omaperäisyyden vuoksi, mutta Kanadan laskijat kärsi kyllä huomattavasti kummallisista tuomaroinneista. Todennäköisesti olisi helpompi arvioida lajia ja tuomarointeja jos tietäisi mitään lajista, mutta kyllähän nyt vähän alakanttiin minun silmiini meni tuomarointi.

Harmittavasti suomalaisilla ei oikein tainnut olla varastossa mitään massasta poikkeavia temppuja eikä ne perustemputkaan sujuneet ihan vaaditulla varmuudella.

Edit: Lisätään vielä, että tosiaan ruotsalainen ja norjalainenkin saivat kummallisen huonot pisteet. Varsinkin norjalainen. Ehti jo unohtua.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Peetuhan onnistui hyvin ja Tonteri pieni pettymys. Toki loukkaantumisia takana, joten ihan pää pystyssä voivat herrat olla.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä tuossa vähän petti jenkin kohdalla tuomarointi. Muuten oltiin pirun tarkkoja alastuloista, mutta jenkin käsikosketukset sekä 2. että 3. hypyn alastuloissa ei sitten kuitenkaan isommin pisteitä veroittaneet. Myös toisesta reilistä vähän epävarma alastulo, lähes käsikosketus.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Kyllähän Peetun eka runi oli jo vaikeustasoltakin tosi kova veto. Se lopun 1620 oli sen verran älytön, ainut joka pyöritti yhtä paljon oli Parrot joka veti sen vielä korkkina. Väitän että Peetu olisi ollut ainakin lähellä mitalia jos se olisi vain osunut pikkasen paremmin. En tietty ole mikään tuomari mutta on tässä jo toistakymmentä vuotta lautailtu vähän kaikennäköisissä muodoissa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Roope Tonterin suoritus kauden tärkeimmässä paikassa sekä kommentit kisapaikasta jälkeenpäin osoittavat, että lökäpöksyily on vihdoin ja viimein integroitunut klassisiin suomalaisiin urheiluperinteisiin. Eli ensin heikko suoritus arvokisoissa ja sen jälkeen viinan haikailu haastattelussa, tällä kertaa Iltasanomien haastattelussa:

Finaalissa pettyneen Tonterin huoli: Kisakylässä ei saa viinaa
Molemmat laskunsa kaatunut Tonteri arveli viettävänsä lauantai-illan rauhallisesti kämpillään kisakylässä.
- Ei siellä saa edes viinaa, hän sanoi.
- Täytyy päästä äkkiä kotiin ja Kouvolaan Bar Q:hun – jos päästävät vielä sisään.

Kauden tärkein kisa vituiksi ja sitten äkkiä baariin Kouvolaan. Tämä lausunto voisi olla lähes kenen tahansa perinteisemmän lajin edustajan lausunto niin talvi- kuin kesäkisoistakin, joten nyt ovat lökäpöksytkin vihdoin suomalaisella mentaliteetilla varustettuja kansallisurheilijoita!
 
Kauden tärkein kisa vituiksi ja sitten äkkiä baariin Kouvolaan. Tämä lausunto voisi olla lähes kenen tahansa perinteisemmän lajin edustajan lausunto niin talvi- kuin kesäkisoistakin, joten nyt ovat lökäpöksytkin vihdoin suomalaisella mentaliteetilla varustettuja kansallisurheilijoita!

Tonteri ja muut lumilautailijat ovat todenneet, että olympialaiset eivät juurikaan merkkaa heille mitään. Eivät mahdu edes tärkeysjärjestyksessä top kolmeen. Hyvin totesi Tonteri, että en ole ikinä nähnyt näitä tuomareita missään kisoissa. Kertonee kaiken tästä olympialaisten höntsäilystä.

X-Gamesit ovat lumilautailun olympialaiset.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Hieno ja näyttävä laji toi Slopestyle. Se että Suomalaisia oli parikin mukana finaalissa oli pelkkää boonusta. Huomenna Rukajärveä jännätään ja sen jälkeen palaankin asiaan taas neljänvuoden kuluttua. Sama pätee myös muihin lumilauta ja freestyle hiihtoihin.

Offtopicina. Maagisen näköiset nuo viisi rengasta urheilijoiden rinnassa. Joskus vielä menen oikein kisoihin paikanpäälle.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tonteri ja muut lumilautailijat ovat todenneet, että olympialaiset eivät juurikaan merkkaa heille mitään. Eivät mahdu edes tärkeysjärjestyksessä top kolmeen. Hyvin totesi Tonteri, että en ole ikinä nähnyt näitä tuomareita missään kisoissa. Kertonee kaiken tästä olympialaisten höntsäilystä.

X-Gamesit ovat lumilautailun olympialaiset.

Vau, eka kerta, kun näen "ketään ei kiinnosta" -kortin suomalaisten "epäonnistuessa". Yleensä tuon kuulee vain, kun suomalaiset sattuu menestymään. Voitko avata, missä suhteessa lumilautailijat sitten eri kisoja arvostavat?

Vancouverin yhteydessä luin Shaun Whitesta jutun, jossa kerrottiin olympialaisten merkitsevän yhdysvaltalaislautailijoille paljon, koska olympiamenestyksen myötä he saavat kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä/huomiota lajiympyröiden ulkopuolella ja sitä kautta isompia sponsorisopimuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vancouverin yhteydessä luin Shaun Whitesta jutun, jossa kerrottiin olympialaisten merkitsevän yhdysvaltalaislautailijoille paljon, koska sitä kautta he saavat kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä/huomiota ja sitä kautta isoja sponsorisopimuksia lumilautailupiirien ulkopuolelta.
Jep, menestyminen Olympialaisissa tuo urheilijoille sellaista näkyvyyttä joita he eivät saa minkään muiden kisojen kautta. Vaikka X-Games voikin olla lajipiireissä se ykköstapahtuma, niin siltikin väitän että aika helkkarin paljon isompi osa tietää Shaun Whiten nimenomaan siitä että vei Vancouverissa kultamitalin näytöstyyliin, mutta kovin moni ei varmastikaan tiedä sitä että kaveri on kova myös X-Gameseissa.

Jos en ihan väärässä ole niin Shaun White taisi saada Vancouverin kisojen jälkeen itselleen entistä enemmän julkisuutta, ja niissä kisoissa tulleen menestyksen jälkeen sponsoridiilit ja muut sopimukset kasvoivat entisestään. Jopa oma äitini tunnistaa Shaun Whiten, eikä kyse ole todellakaan siitä että kaveri on menestynyt X-Gameseissa.
 
Ennen kisojahan nuo on sanottu monen laskijan toimesta. Ei heille olympialaiset ole mikään kauden tärkein kisa ja onhan nuo sanoneet, että eipä näistä paljoa stressailla.

Näkeehän nuo nyt äijien ilmeistäkin, kun runit menee ihan päin vittua, mutta hymyä ja rentoa meininkiä riittää. Joku suomalainen hiihtäjä tuossa vaiheessa olisi todennäköisesti ripuloinnut housuunsa, itkenyt yli litran kyyneleitä ja soittanut Kari-Pekka Kyrölle.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ennen kisojahan nuo on sanottu monen laskijan toimesta. Ei heille olympialaiset ole mikään kauden tärkein kisa ja onhan nuo sanoneet, että eipä näistä paljoa stressailla.

Näkeehän nuo nyt äijien ilmeistäkin, kun runit menee ihan päin vittua, mutta hymyä ja rentoa meininkiä riittää. Joku suomalainen hiihtäjä tuossa vaiheessa olisi todennäköisesti ripuloinnut housuunsa, itkenyt yli litran kyyneleitä ja soittanut Kari-Pekka Kyrölle.

X-Gameseissä samat tyypit vetävät naama irvessä? Olisiko kuitenkin kyse ylipäätään kulttuurierosta lajien välillä ja siitä, että hiihdon ja lumilautailun pariin hakeutuu pääosin erityyppisiä persoonia?
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä voisin nähdä tuon miesten slopestylen finaalin? En ollut edes tietoinen, että se oli jo eilen. Luin juuri, että tuomaritoiminta siellä on ollut epäammattimaista ja slope on melko vaarallinen.

Kuten nimimerkki KKTig tuossa ylempänä totesi, olympialaiset (ja mm-kisat) ovat lumilautailupiireissä ne vähiten arvostetut. Ei siis kannata ihmetellä, jos ne lökäpöksyt eivät jaksa huonoista pisteistä stressata.

Nimim. ex-lökäpöksylautailija

Kauden tärkein kisa vituiksi ja sitten äkkiä baariin Kouvolaan.

Vähiten tärkein olisi lähempänä arvaustasi.

Onko palstalla ylipäätään lumilautailun asiantuntijoita?

En tiedä olenko enää asiantuntija, sillä silloin kun lopetin noin 15-vuotisen lumilautailu-urani, mistään tuplakorkeista ei osattu edes unelmoida, triploista puhumattakaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös