Työhaastattelun syvin olemus

  • 522 627
  • 1 707

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perjantaina haastatteluun. Luvassa vähemmän virallinen haastattelu tällä kertaa, mikä onkin miellyttävää vaihtelua kaiken maailman 'kuulustelujen' & psykologisien testien jälkeen. Mahdollisuudet kyseiseen hommaan lienevät aika hyvät. Tarjolla on kuitenkin juuri sellaista hommaan jota olen neljä viimeistä vuotta tehnyt.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eino_Mies kirjoitti:
Huomenna aamulla olisi haastattelu. Mielenkiintoinen homma tiedossa ja ilmeisesti hakijoitakin on ollut paljon. Kertoivat, että kolme henkilöä minun lisäkseni haastatellaan. Toivottaan nyt että tärppää.
Tulipa käytyä huonosti nukutun yön jälkeen aamu yhdeksältä haastattelussa. Tuntuu että päin vittuahan se meni. Jännitti niin pirusti, vaikka kuinka yritti olla rento oma itsensä. Kaksi henkilöä haastatteli ja meikäläinen vastaili. Ja näkihän sen haastattelun loppupuolella heidänkin kehonkielestään, että tulis nyt jo se seuraava kandidaatti, sillä tuosta tyypistä tähän hommaan ei ole. Itseluottamus, missä pelaa? Vittu!
 
#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Nyt jo alkaa jänskättää. Eilen lähetin cv:n ja tänään tuli puhelu. Torstaina olis sitten haastattelu. Huomenna päivällä ennen haastattelua saattaa olla aika hermostunut olo mutta eiköhän se hyvin mee.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viimeinen haastattelu vähään aikaan oli reilu kuukausi sitten. Kyseessä oli mielenkiintoinen organisaatio, jossa työskentely olisi tuonut itse työtehtäviin aivan erilaisen sisällön kuin mitä varsinainen toimenkuva oli. Istuin seitsemän henkilön tentattavana aikani, ja mielestäni homma eteni ihan hyvin. Odotukset nousivat lisää, kun poislähtiessäni lafkan henkilöstöpäällikkö pyysi minut kahville kanssaan noin niinkuin yksityisesti. Silti seuraavalla viikolla tuli ilmoitus, että tehtävään on valittu toinen henkilö. No, en huonommalleni hävinnyt, kun valitulla oli kokemusta vastaavasta työstä toisessa organisaatiossa, mutta harmitti kuitenkin, kun tehtävät olisivat olleet oikeasti kiinnostavia ja ennenkaikkea itse organisaation toiminta motivoivaa. Ei tässä muu auta kuin jatkaa nykyistä puurtamista. Haut jätän kuitenkin vähäksi aikaa.
 
Kliz

Jäsen
Tänään oli työhaastattelu eräässä hampurilaisravintolassa. Haastattelu meni mielestäni ihan hyvin, vastasin kysymyksiin asianmukaisesti eikä ollut mitään turhaa hermoilua.

Tämän viikon aikana pitäisi tulla vastaus, että pääsenkö vai en. Esimies sanoi, että heillä on nyt 12 hakijaa, ihan ei tullut kuitenkaan selväksi, että kuinka monta he valitsevat. Toivottavasti tärppää, sillä tällä opiskelijalla sattuu olemaan rahat lopussa. :)
 
HangoverFairy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Työhaastattelu

Saisivat kyllä ilmoitella, noista kesätyöpaikoista jo. Ensimmäinen kesä, kun lähetin virallisia hakemuksia ja CV:tä työpaikoihin. Kymmennen kesätyöpaikkaa ja hiukan pidempiäkin työsuhteita on saanu helpoiten sillä, kun on mennyt lakki kourassa ovelta ovelle, firmasta, firmaan ja kysyny työpaikkaa. En tiedä miten työkokemus vaikuttaa työntekijän valinnassa. Itse kuitenkin tehny 13-vuotiaasta lähtien "oikeita" töitä (8h/päivä).
Osa haettavista työpaikoista oli pelkästään työvoimatoimiston kautta haettavissa ja siellä ainakin puhuivat,että mahdollisuudet ovat hyvät.
Toisaalta "sisäpiiritiedon" perusteella kyseisiin työpaikkoihin valittaan työntekijöiden lapset, sukulaiset,jne. ensimmäiseksi ja tämän jälkeen "omankylän pojat" eli ulkopaikkakuntalaisen vaikea päästä töihin.
Hämeenlinnan isoimmista yrityksistä nyt kysymys....

Yksi kesätyöpaikka on jo varma, mutta tuo lähettämö- ja raaka-ainevarasto vastaava homma on nähty. Tosin siihen hommaan pääsisin ensi kesänä,mutta nyt haluan vaan työpaikan muualta ja kerätä työkokemusta,jne.
 
Viimeksi muokattu:

purkki_paa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HangoverFairy kirjoitti:
Saisivat kyllä ilmoitella, noista kesätyöpaikoista jo. Ensimmäinen kesä, kun lähetin virallisia hakemuksia ja CV:tä työpaikoihin. Kymmennen kesätyöpaikkaa ja hiukan pidempiäkin työsuhteita on saanu helpoiten sillä, kun on mennyt lakki kourassa ovelta ovelle, firmasta, firmaan ja kysyny työpaikkaa. En tiedä miten työkokemus vaikuttaa työntekijän valinnassa. Itse kuitenkin tehny 13-vuotiaasta lähtien "oikeita" töitä (8h/päivä).
Osa haettavista työpaikoista oli pelkästään työvoimatoimiston kautta haettavissa ja siellä ainakin puhuivat,että mahdollisuudet ovat hyvät.
Toisaalta "sisäpiiritiedon" perusteella kyseisiin työpaikkoihin valittaan työntekijöiden lapset, sukulaiset,jne. ensimmäiseksi ja tämän jälkeen "omankylän pojat" eli ulkopaikkakuntalaisen vaikea päästä töihin.
Hämeenlinnan isoimmista yrityksistä nyt kysymys....

Itse sain kesätyöpaikan jo helmikuun puolessa välissä eräältä metalli- ja elektroniikka alan firmalta...pistehitsausta ja särmäystä koko tämä tuleva kesä tiedossa ja työ on 2-vuoro työtä.

Soittelin kotikaupunkini kaikki teollisuus tehtaat läpi ja kyselin ns. ohi virallisten rekrytointilappujen/kaavakkeiden suoraan tuotantojohtajilta töitä. Raksoilta tuli myös kyseltyä töitä, mutta ei sieltä saanut. Työnsaantiin toki vaikutti varmasti aikasempi raksakokemus viime kesältä aputyömiehenä...mikä joiltakin puolin kuitenkin varmaan näyttää, etten työntekoa pelkää ja niitä fyysisiä töitä olen valmis tekemään.

Aikaisempaa kokemusta mistään metalli alan töistä ei ole(viimeksi yläasteella 9-luokalla metallitöitä käsityötunneilla tehnyt), mutta lienee työnkuva sen verta helppoa, että sen oppii parissa päivässä ja työn voisi tehdä periaateessa vaikka koulutettu apina. Palkka on alan TES:n mukainen alimman kokemusluokan tuntipalkka.

Sen puolin ei voi valittaa, viime kesänä työnsaannin varmistuminen venyi aivan huhtikuun puoleen väliin asti :/ .
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
purkki_paa kirjoitti:
Raksoilta tuli myös kyseltyä töitä, mutta ei sieltä saanut. Työnsaantiin toki vaikutti varmasti aikasempi raksakokemus viime kesältä aputyömiehenä...

Mielenkiinnosta kysyn, että mikset päässyt samaan rakennusfirmaan missä olit viime kesänä? Paremmalla liksalla ja hommalla tietenkin.
 
purkki_paa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näkkäri kirjoitti:
Mielenkiinnosta kysyn, että mikset päässyt samaan rakennusfirmaan missä olit viime kesänä? Paremmalla liksalla ja hommalla tietenkin.

Kyseellä oli niin pieni työmaa, johon rakennettiin kaksi 3-kerroksista kerrostaloa ainoastaan. Tällöin meikäläisen tullessa työmaalle se oli vaiheessa, jossa ensimmäiset elementtikerrokset toiseen taloon oli vasta asennettu.

Ja minun lopettaessa työmaalla, niin koko työmaa valmistui siittä 4 kk sen jälkeen...eli joulukuun alussa. Aika paha on mennä kyselemään töitä raksatyömaalle, mikä on jo valmistunut about ½ vuotta sitten ja siinä asuu asukkaat jo :D .

Kyseisen vastaavan mestarin seuraava työmaa taas oli niin kaukana asuinkunnaltani, että työmatkoihin olisi tarvinnut autoa...jota ei tietenkään mulla ole sellaisina ajankohtina vapaana, kun olisi tarvis. Ja muita kyseisen firman työmaita ei ollut asuinkunnallani edes ollut.
 
Pingu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jukurit
Tänään pääsin pitkästä aikaa haastatteluun asti, kuulemma 140 hakijaa joista parikymmentä haastattelevat, joten siihen nähden olen melkoisen pitkällä.
Flunssan jäljiltä ääni oli maassa ja nenä punainen, joten kovin hehkeää ensivaikutelmaa en antanut.

Tulihan sieltä se perinteinen kysymys, että onko kukaan sukulainen tai tuttu ollut täällä töissä. Eipä tietenkään ole ollut, hetken jo mietin että olisiko tuossa välissä pitänyt narrata, mutta haastattelija totesi että sitten hän kertoo vähän työnkuvasta kun en kerran siitä tiennyt.

Hyvin meni siihen asti kunnes pisti eteen sellaisen hauskan nopeus-/sorminäppäryystestin, pari ekaa kierrosta sujui oikein hyvin, mutta vasemman käden kanssa ei niin sujuvasti mennytkään.

Jännittää vähän miten käy, ei minkäänlaista aiempaa kokemusta vastaavasta työstä, kuten ei kolmivuorotyöstäkään. Tällä viikolla selvinnee miten käy.
 
Kliz

Jäsen
Kliz kirjoitti:
Toivottavasti tärppää, sillä tällä opiskelijalla sattuu olemaan rahat lopussa. :)

KYLLÄ! Tänään tuli puhelu ja siellä kerrottiin, että he valitsevat minut tähän työhön. Ihan hieno fiilis, ei mulla muuta.
 
Jarzki

Jäsen
purkki_paa kirjoitti:
Palkka on alan TES:n mukainen alimman kokemusluokan tuntipalkka.

Osaatko sanoa kuinka paljon tuo palkka noin suurinpiirtein on vai mistä olisi mahdollista löytää tietoa? Itse todennäköisesti metallialalle töihin menossa, joten olisi mielenkiintoista tietää minkälaista palkkaa suunnilleen olisi mahdollista saada.
 
#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
JaRzKi kirjoitti:

Itse olin pari kesää sitten sellaisessa pienessä metallipajassa yleismiehenä. Palkaa sain huimat 7e/tunti.

Edit: Ja kokemusta metallihommista ei ollut mullakaan sitten yläasteen. Tein jotain pieniä hitsausjuttuja ja sarjatöitä.
 
purkki_paa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JaRzKi kirjoitti:
Osaatko sanoa kuinka paljon tuo palkka noin suurinpiirtein on vai mistä olisi mahdollista löytää tietoa? Itse todennäköisesti metallialalle töihin menossa, joten olisi mielenkiintoista tietää minkälaista palkkaa suunnilleen olisi mahdollista saada.

Kuten nimim. #28 sanoikin jo, niin se on siinä 7€ ja risat/h pintaan...muistaakseni 7,45€/h kun katsoin sen metalli- ja ekektroniikkalan TES:stä netin kautta.

Ja siis tuo 7,45€/h on alimmalla kokemusluokan omaavan työntekijän tuntipalkka, eli sitten koulutuksen saanut metallimies, jolla alasta on jotakin kokemusta tienaa jotakin 10-12€/h työkokemuksesta riippuen.
 
Jarzki

Jäsen
Kiitoksia näistä, itse olin yhden päivän tutustumassa jo paikkaan pari kuukautta sitten ja siellä yksi työntekijä sanoi, että mikäli töihin tulen/pääsen, niin ensimmäiset 2 viikkoa olisi harjoittelijan palkalla ja sen jälkeen pääsisi jo käsiksi normaaliin palkkaan. Mikä lie sitten tuo normaalipalkka, mutta tällaista informaatiota silloin sain.

Työhaastattelukin oikeastaan tehtiin jo silloin kun työpaikalla olin vierailemassa. Siinä juteltiin henkilöstöpäällikön(tjsp) kanssa hänen työhuoneessaan mukavia ja päätettiin, että ensin kirjoitukset pois alta ja sitten mahdollisesti töihin. Pitänee nyt soitella alkuviikosta tuonne ja kysellä, mikä on tilanne. Eihän tuo raha pahitteeksi olisi.
 
julle-jr

Jäsen
Jaahas, tulipa käytyä Lappeenrannassa kesätyöhaastattelussa. Haastattelija oli vähän aikaa Lappeenrannassa asunut kanadalainen, joten tapahtuma lähti luonnollisesti liikkeelle jääkiekkokeskustelulla ja IFK:n ja Saipan vertailulla. Homma meni ihan hyvin ja työkokemukseni ja osaamiseni vastasi firman vaatimuksia, joten loppujen lopuksi päästiin lyömään kättä tulevan sopimuksen merkiksi.
Nyt sitten pitäisi muuttaa kesäksi iloiseen Itä-Suomeen, saapa nähdä mitä tästä kaikesta tulee :) Positiiviset fiilikset ainakin toistaiseksi, kämppä pitäisi tietysti löytää ja myöhemmin kesällä jonkinlainen paikallinen kesäkissakin olisi ihan mukava juttu.
 
Friesen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pidin tänään ensimmäisen työhaastattelun yksin ja ei mennyt omalta osaltani aivan putkeen.
Olin varmaan enemmän pihalla kun haastateltava ja jännitin ainakin yhtä paljon, mutta jostainhan se on aloitettava.
Noh, haastateltava sai ainakin kesätyöpaikan...
 
Särki

Jäsen
Friesen kirjoitti:

Viime kesänä olin samassa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa pöydän toisella puolella, tosin mukana myös toinen haastattelija, ja täytyy sanoa että oli varsin mielenkiintoinen kokemus. En muista jännittäneeni juurikaan, mutta helppo oli huomata kuinka haastateltavat jännittivät. Paikkaa oli hakenut toista sataa hakijaa joista "paperivalinnoista" jatkoon pääsi noin parikymmentä hakijaa. Näistä sitten noin puolet kutsuttiin haastatteluun. Tuli myös huomattua kuinka parhaimmin paperein varustettu hakija ei todellakaan olisi sopinut haettuun paikkaan. Näin jälkikäteen voisin kuvitella että varsin hyvät työnhakijat karsiutuivat pois jo tuossa paperivalinnassa. Tämä on sikäli sääli, mutta hakijamäärä oli jollain tavalla karsittava pienemmäksi ja aikaisempi koulu/työhistoria ja -menstys on sen helpoiin kriteeri.
Ulospäinsuuntaisuneisuudesta, ihmisten kanssa toimeen tulevasta ja yhteistyökyvyistä on ihmisillä varsin erilaiset käsitykset ja tämä kävi kyllä haastatteluissa selväksi. Valinta ei loppujen lopuksi aivan nappiin osunut ja piakkoin on sama rulianssi edessä, henkilö on edelleen samassa paikassa töissä mutta siirtyi vain toisenlaiseen tehtävään.
 
Tobias

Jäsen
Särki kirjoitti:

Rekrytointiin saa noipeasti hyvän rutiinin. Heti alkuun karsitaan rumat ja paskasti laaditut hakemukset pois, siis epäsiistit, epäselvät ja kieliopillisesti huonot. Siis nyt puhun tilanteessa, jossa hakemuksia on esim 400 kuten mulla on joskus ollut. Eli nopealla silmäyksellä ehkä 10-20 sekuntia per hakemus karsitaan helvetisti pois. Sitten jäljelle jääviin tutustutaan vähän tarkemmin. Riippuen haettavasta työtehtävästä tsekataan koulutustausta ja mitä on duunannut ennen jne. jne.

No tässä menee aikansa. Haastattelut on ihan oma hommansa. Itsehän olen vittumainen haastattelija, kuten olen aiemminkin kirjoittanut. Koska rekrytointi-ilmoituksessa kerrotaan selvästi, mitä ominaisuuksia hakijoilta vaaditaan, niin silloin niitä tietysti sitten vaaditaan. Koska työssä pitää ne asiat osata. Meillä ei kukaan harjoittele, vaan täytyy osata heti. Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa, että hyviä hakijoita on paljon mutta parhaita on vähän. Me otamme vain parhaita.

Tenttaan todella vittumaisia kysymyksiä, annan painetta ja stressiä kunnolla. Ihan vaan siksi, että minun alallani työ on usein aika stressaavaa ja painostavaa. Minähän olen täysin mulkun miehen maineessa niiden silmissä, jotka minut tietävät. Mutta ne, jotka minut tuntevat, pitävät minua todennäköisesti melko reiluna ja mukavana tyyppinä.

No, kun on tässä vaiheessa saatu heikot karsittua pois, valitaan erittäin hyvistä paras. Testejä, laskuja, paineensietokykyä, ongelmanratkaisua, nokkeluuttaa, selvitymistä hankalista tilanteista jne. jne. testataan.

Lisäksi kerron aina täysin avoimin kortein, että tässä työssä perhe-elämä kärsii helposti. Säännöllisen työajan ajatuksen voi unohtaa saman tien. Meillä mitataan ihmisiä vain tuloksen perusteella. Jos jollekulle on muut asiat selvästi tärkeämpiä (eli aina pitää päästä esim. klo 18 viimeistään himaan) niin käsken lähtemään heti kotiin. Se on reilua työnhakijaa kohtaan, tällaiset tyypit eivät meillä pärjää.

Kun hyvä tyyppi löytyy, niin tämä tyyppi ostetaan meille. Oli se palkka mitä hyvänä. Hyvä maksaa ja jos kyseessä ei olekaan hyvä, niin lopetetaan maksaminen. Alkupalkka voi olla 6000-11000 eur/kk, riippuen trackista, osaamisesta, kokonaisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Tobias kirjoitti:
Rekrytointiin saa noipeasti hyvän rutiinin. Heti alkuun karsitaan rumat ja paskasti laaditut hakemukset pois, siis epäsiistit, epäselvät ja kieliopillisesti huonot. Siis nyt puhun tilanteessa, jossa hakemuksia on esim 400 kuten mulla on joskus ollut.

Hyvä maksaa ja jos kyseessä ei olekaan hyvä, niin lopetetaan maksaminen. Alkupalkka voi olla 6000-11000 teur/kk, riippuen trackista, osaamisesta, kokonaisuudesta.

Parhaat, mitä on tullut vastaan, on työhakemukset, joihin on virkattu reunukset.

Ja mitä vittua teillä tehdään, että saa kuudesta yhteentoista miljoonaa euroa kuukaudessa. Saa olla melko tuottavaa työtä.

Tai sitten numeroiden pyörittely ei ole ominta alaasi, ainakaan tarkkuus.

Että silleen...
 
julle-jr

Jäsen
Oikeastaan tuo "t" on tonnin eli tuhannen kilogramman symboli, joten voi sanoa, että mielenkiintoinen tapa määritellä rahasummia.

Siitä vaan sitten karsimaan kieliopillisesti huonoja hakemuksia pois.
 
Tobias

Jäsen
wilco kirjoitti:
Parhaat, mitä on tullut vastaan, on työhakemukset, joihin on virkattu reunukset.

Ja mitä vittua teillä tehdään, että saa kuudesta yhteentoista miljoonaa euroa kuukaudessa. Saa olla melko tuottavaa työtä.

Tai sitten numeroiden pyörittely ei ole ominta alaasi, ainakaan tarkkuus.

Että silleen...

No nyt osuit kyllä oikeaan, nolottaa huolimattomuuteni. Ja viimeinen lauseesi osuu ja uppoaa, koska numeroiden kanssa teen työtäni. Täytyy editoida t pois. Pahoittelut tästä. No eihän tuo kirjoitus työhakemus ollutkaan.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tobias kirjoitti:
No tässä menee aikansa. Haastattelut on ihan oma hommansa. Itsehän olen vittumainen haastattelija, kuten olen aiemminkin kirjoittanut. Koska rekrytointi-ilmoituksessa kerrotaan selvästi, mitä ominaisuuksia hakijoilta vaaditaan, niin silloin niitä tietysti sitten vaaditaan. Koska työssä pitää ne asiat osata. Meillä ei kukaan harjoittele, vaan täytyy osata heti. Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa, että hyviä hakijoita on paljon mutta parhaita on vähän. Me otamme vain parhaita.

Tenttaan todella vittumaisia kysymyksiä, annan painetta ja stressiä kunnolla. Ihan vaan siksi, että minun alallani työ on usein aika stressaavaa ja painostavaa. Minähän olen täysin mulkun miehen maineessa niiden silmissä, jotka minut tietävät. Mutta ne, jotka minut tuntevat, pitävät minua todennäköisesti melko reiluna ja mukavana tyyppinä.

No, kun on tässä vaiheessa saatu heikot karsittua pois, valitaan erittäin hyvistä paras. Testejä, laskuja, paineensietokykyä, ongelmanratkaisua, nokkeluuttaa, selvitymistä hankalista tilanteista jne. jne. testataan.

Lisäksi kerron aina täysin avoimin kortein, että tässä työssä perhe-elämä kärsii helposti. Säännöllisen työajan ajatuksen voi unohtaa saman tien. Meillä mitataan ihmisiä vain tuloksen perusteella. Jos jollekulle on muut asiat selvästi tärkeämpiä (eli aina pitää päästä esim. klo 18 viimeistään himaan) niin käsken lähtemään heti kotiin. Se on reilua työnhakijaa kohtaan, tällaiset tyypit eivät meillä pärjää.

Kun hyvä tyyppi löytyy, niin tämä tyyppi ostetaan meille. Oli se palkka mitä hyvänä. Hyvä maksaa ja jos kyseessä ei olekaan hyvä, niin lopetetaan maksaminen. Alkupalkka voi olla 6000-11000 eur/kk, riippuen trackista, osaamisesta, kokonaisuudesta.

Tuntuu vähän siltä, että brassailet vittumaisuudellasi ja mulkun maineellasi, ikään kuin se tekisi sinusta jotenkin ammattilaisemman. Paras rekrytoija ei ole vittumainen vaan osaa kaivaa esiin kompetenssin ihan toisella tavalla. Oikeasti isot pojat toimivat näin.

Parhailla on aina muitakin ottajia ja he tietävät oman arvonsa, eivätkä välttämättä ole ostettavissa vaan heille on myytävä se työ ja siksi on mielestäni vähän kyseenalaista kohdella ketään rekrytointitilanteessa tieten tahtoen vittumaisesti.

Mutta kukin tyylillään, toivottavasti olet saanut omalla tavallasi ne parhaat teille.
 
Tobias

Jäsen
Alamummo kirjoitti:

Voin ainoastaan sanoa, että kun on rekrytointiprosessista kyse, niin ei ole varaa brassailla. Ja vain urpot brassailevat ylipäänsä, todelliset tekijät eivät koskaan, vaan antavat tekojen puhua puolestaan.

Ymmärsit (ehkä tahallaan väärin) tuon asian parhaiden osaajien ostamisesta. Useinmiten kyse on loppujen lopuksi puhtaasti palkkauksesta, että saammeko tyypin vai emme. Joihinkin tehtäviin käytetään tietysti pelkkää headhuntingia, haku olisi pelkkää ajanhukkaa.

Minäpä väitän, että et ole rekrytointiprosessin asiantuntija ainakaan joka alalla. Paineensietokykyä on minun mielestäni hyvä testata omien kokemusteni perusteella. Usein hyvältä vaikuttava tyyppi saattaakin ola aivan hukassa, kun annetaan useita tehtäviä hoidettavaksi kerralla ja kaikki luokitellaan kiireellisiksi ja lisätään asioiden vaikeuskerrointa.

Siis parhailta vaikuttavat eivät useinkaan ole parhaita. Tai kenties he ovat parhaita jossain muualla kuin meillä. Ja sehän on kaikkien osapuolten etu.

En brassaile vittumaisuudella. Minusta olisi paljon miellyttävämpää, jos kaikki ihmiset pitäisivät minua vähintään harmittomana tyyppinä. Tosin en jaksa uhrata ajatuksia juurikaan sille, mitä minusta todella ajatellaan niiden keskuudessa, jotka eivät ole tärkeitä ihmisiä minulle.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itse olen ollut palkkaamassa kymmeniä työntekijöitä viimeisten noin kahdeksan vuoden aikana ja haastatellut varmaan satoja. Muistan kyllä kun haastattelin ihan ensimmäistä kandidaattia, oli se jännä paikka. Itse en ollut silloin vielä edes minkäänlaisessa esimiesasemassa mutta hankkinut työpaikassa jo sellaisen arvostuksen että moinen haastattelutehtävä tuli kyseeseen.

Joskus on ollut tilanteita jolloin hakijoita on ollut paljon ja hakemusten tason on ollut kova. Suurimmat hakemusmäärät ovat olleet ehkä vähän vajaat 100 kpl, ei siis sen enempää, mutta on siinäkin lukemista. Tekniikkani on sikäli ollut sama kuin Tobiaksella että vammaiset hakemukset siirretään heti syrjään, samoin ylimalkaiset, ylimieliset tai muuten selkeästi väärällä tavalla tehdyt paperit. Hyvin usein haun kohteena olleessa tehtävässä on ollut tärkeää hyvä kirjallinen ja suullinen ulosanti sekä määrätynlainen johdonmukaisuus ja tarkkuus. Jos edes hakemus ei täytä näitä kriteerejä tyydyttävästi niin itse henkilönkään tapaaminen ei järin kiinnosta.

Sitten katsotaan CV:t, eli siirretään selkeästi vääränlaiset hakijat sivuun. Jos haetaan henkilöä seniorimpaan tehtävään ja edellytetään määrätynlaista työkokemusta sekä loppututkintoa niin opiskelijat ja 24-vuotiaat innokkaat maisterit jäävät kelkasta tässä vaiheessa (ellei heitä varten ole jotain muuta tarjolla). Jos on enemmän tai vähemmän sopiva tausta niin sillä pääsee jatkoon vielä tässä vaiheessa. Olen tulostanut kaikki hakemukset paperille ja merkkaan jatkoon menevien hakemusten ylänurkkaan fiilispohjaisen reittauksen mallia A, B, C jne., joka ei vielä kerro hakijoiden lopullista järjestystä mutta auttaa jäsentämään.

Tuon jälkeen pitäisi olla jäljellä kohtalaisen kompakti nippu hakemuksia. Muutama tapaus voi paperien perusteella olla ihan varma, eli nämä ainakin haluan haastatteluun. Joidenkin kohdalla syynään hakemuksia hieman tarkemmin. Voin kutsua haastatteluun hakijoita jotka suoraan paperien perusteella eivät ole parhaimpia tai sopivimpia, mutta joilla on muita vahvuuksia ja ehkä erityistä motivaatiota haettuun tehtävään.

Haastateltavien henkilöiden määrä riippuu hakijoiden tasosta ja määrästä sekä tietysti siitä paljonko voin laittaa itse paukkuja haastatteluprosessiin. Yleensä 4-6 henkilöä tulee haastateltua per haku, mutta joskus poikkeuksellisesti olen haastatellut jopa 10. Joskus on ollut niin perverssi tilanne että kunnon hakijoita on ollut vähän tai tuskin lainkaan, silloin asia on tietysti ollut toinen.

Ihan virkkuureunaista hakemusta en ole vielä vastaanottanut mutta standardista poikkeavia viritelmiä on ollut matkan varrella paljonkin. Vaaleanpunaiselle paperille käsin kirjoitettu ja *parfymoitu* hakemus nuorelta naiselta, liitteenä tietysti upea valokuva missukasta itsestään. Yhteen aikaan muutama hakija oli photoshopannut passikuvansa tms. ja vetänyt sen hakemuksen kansilehden taustalle himmeänä, tai jotain vastaavia kikkailuja. Sitten oli tyyppi joka systemaattisesti haki vuosien ajan joka jumalan tehtävää joka meillä oli avoinna vaikka tausta ja eväät eivät meille käyneet mitenkään. Eräs vähän vanhempi hakija tunnusti haastattelussa melkein kyynel silmässä olleensa nuoruudessaan taistolaiskommunisti ja viipyneensä Kuubassa pitkään sosialismia rakentamassa (ei tullut valituksi, muistakaan syistä). Ja todella monta hakemusta joissa muuten lyhyttä CV:a on koristeltu kaikenlaisilla täytteillä, kuten listaamalla kymmeniä ohjelmistoja joita on saattanut matkan varrella käyttää tai kuulla niiden nimen.

Muuan reilusti alle 30-vuotias hakija liitti hakemukseensa kaikkien mahdollisten työ-, kurssi- ja kerhokokemustensa todistukset ja jopa kuittikopioita maksetuista oppikirjoista tms. Mieleenpainuvin noista liitteistä oli todistus levitaatiokurssin suorittamisesta (tosi on!!). Ei tärpännyt. Tähän tehtävään haettiin vaihteeksi henkilöä jolla pysyy jalat tukevasti maassa, edeltäjällä oli hiukan vaikeuksia tässä suhteessa...

Joskus tulee hakemuksia ihmisiltä joiden taktiikka on heittää tonni paskaa seinälle ja katsoa jääkö jotain kiinni. Näitä ei juuri tapaa Suomessa mutta ulkomailla rekrytoidessa voi tulla vastaan aikamoista skeidaa. Esimerkki: Haettiin kokenutta IT-seniorikonsulttia joka olisi toiminut vähintään 10 vuoden ajan relevanteissa työtehtävissä ja tuntee yhden tai useamman toimialan IT-kenttää erityisen syvällisesti, mielellään kokemusta myös asiakaspuolelta tietohallinnon vaativista tehtävistä. Ilmoittautunut hakija: 25 vuotta, venäläinen lukiota vastaava suoritettu, kaksi vuotta kampaajana töissä UK:ssa eli ulkomaankokemusta on, ja toiminut myös kyseinen kampaamon toimistoassarina puuhaten myös peeceen kanssa kaikenlaista. Vakuuttaa olevansa oppimiskykyinen ja hoitavansa seniorikonsultin tehtävät kuusi-nolla jos joku ensin kertoo mitä pitää tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös