Töitä, mutta mistä?

  • 328 782
  • 1 617

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Painin päätöksen kanssa.

Valmistuin datanomiksi syyskuussa. Eli ns. höpöhöpö tutkinto. Nyt 5 kk töitä etsiskeltyäni sain huomata, miten surkea tutkinto tuo onkaan ja miten vähän sitä on tullut opittua. Eli painivat kumppanukset ovat:

a) GSM-myyjän tms. duunin vastaanottaminen ja ihan mukavan elannon sillä tienaaminen. Ei kuitenkaan mikään unelmien työ, palkka isolta osin provikkaa.

b) AMK:hon hakeminen tai johonkin vastaavaan koulutukseen. Jonkun oikeasti hyödyllisen tutkinnon hommaaminen - tähän vain menisi neljä vuotta ja opintolaina saisi kasvaa korkoa turhaan. Iltatyö on jo tosin hallussa.

Ähhäh. Vaikeaa on hölmön elämä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Töitähän saa kuka vaan, mutta mitä töitä?

Valmistuin kesällä IT-alalta ja ei millään kovin kehuttavilla papereilla. Tai ei ne paperitkaan aivan täysin surkeat ole, mutta fakta on se, että en osaa juuri mitään, varsinkaan koodata.

Yliopistosta valmistuin eli kyllähän kaikenlaisia asioita on tullut käsiteltyä, mutta eipä niitä paljon koulussa opi.

Vuokraduuniin en voi mennä, enkä kyllä haluaisikaan. Nyt on ihan ok sisähomma eli sinänsä ei mitään hätää, mutta tarvitsisi varmaan jotain oikeitakin töitä hakea. On muuten äärimmäisen mielenkiintoista, kun täällä kaikki pitävät "oikeina töinä" juuri kaiken maailman duunarihommia yms.

Minulla on usean vuoden työkokemus siivous- raksa- yms. hommista. Nyt kaipaisin nimenomaan oikeita töitä, semmoisia jossa on isot asiat kyseessa, istutaan palavereissa yms. Työmatkallakin voisi olla kivaa. Jaksaisin noita paskahommia tehdä vieläkin, mutta ei niissä paljon päätä pääse käyttämään ja työkaveritkin on aina mitä ihmeellisintä sakkia. Työ on myös ihan tappotylsää, päivät ei vaan kulu.

Kuka antaisi pernaveikolle mahdollisuuden? Hirveästi en tosiaan mitään osaa, mutta haluaisin oppia. Toisaalta tuumasin, että jos menisi vaikka avoimeen yliopistoon jonnekin kurssille tai jotain semmosta, koittaisi vähän saada taitoja lisää.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Viestin lähetti pernaveikko
Töitähän saa kuka vaan, mutta mitä töitä?

Yksi tapa olisi istahtaa takaisin koulun penkille, ja joko a) lukea vaikkapa venäjää (tai jotain näiden uusien EU-maiden kieliä) tai b) tutustua perinpohjaisesti Kiinaan ja sen kulttuuriin. Kiinan kielen taito olisi muuten pikatie hyvään työpaikkaan melkein alalla kuin alalla, mutta sitä ei (tiettävästi) opita hetkessä. Nykyisin minunkin kaltaisiani bittiniiloja rupeaa olemaan jo riesaksi saakka, joten pelkkä "tavallinen maisteri" ei erotu enää mitenkään. Sen sijaan hieman eksoottisempi (ja silti hyödyllinen) osaaminen on valttia - tai ainakin näin olen houkutellut itseni uskomaan.

Tietenkin tämä "hyvä työpaikka" sijaitsee lähes varmasti ulkomailla, joten ehkäpä perheelliselle miehelle tämäkään keino ei takaa paikkaa auringossa...
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Viestin lähetti Ruutiveijari
Valmistuin datanomiksi syyskuussa. Eli ns. höpöhöpö tutkinto. Nyt 5 kk töitä etsiskeltyäni sain huomata, miten surkea tutkinto tuo onkaan ja miten vähän sitä on tullut opittua.

Ei näin.
Itsellä vastaava koulutus ja vielä vuosi sitten oli samat murheet kuin sinulla - työpaikan suhteen. No, satuin pääsemään ns. duunarihommaan erääseen isoon firmaan, sitten siellä tekee hommat oikein, pysyy skarppina ja vetää oikeista naruista. Nyt teen merkonomina tradenomin tehtäviä; palkka ja edut ovat asiallisia.

Tsemppiä vaan.
 

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
Tilannetiedotus

Muokkasin hakemukseni uuteen uskoon ja näytti auttavan kun oli vielä tehty vielä tiettyä paikkaa varta vasten.
Eli huomenna haastatteluun. Paistaa se aurinko tuolla ulkonakin.
Nyt vaan toivotaan parasta ja antakaa nyt sitten viime hetkien vinkit haastatteluun.

(tähän kohtaan se mahdollisimman iso hymiö)
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Viestin lähetti Huerzo
b) tutustua perinpohjaisesti Kiinaan ja sen kulttuuriin. Kiinan kielen taito olisi muuten pikatie hyvään työpaikkaan melkein alalla kuin alalla, mutta sitä ei (tiettävästi) opita hetkessä.

Alas liioittele; ei kiinakaan aina tunnu riittavan, vaikka en puhukaan sita lahellekaan sujuvasti. Kulttuuri hallussa, so. asuin ja opiskelin maassa, suoranainen innostus tyoskennella em. kulttuurin ja ihmisten parissa, pitkalle viedyt opinnot aiheesta, mutta, mutta, vaaralta alalta. Tyonantajat karsastavat jostain syysta ainakin palkkauksen osalta (tahan saattaa vaikuttaa kolmivuotinen oleskeluni yliopiston 'hommissa', lue: teoreettinen, ei kaytanto hallussa). Tama on suuren ihmetyksen aihe jokaisessa keskustelussa jossa olen ollut, mutta nain se menee. Ei Suomessa Kiinasta kiinnostuneita ihmisia tarvita, paaoman kiinnostus riittaa. Kiinailmio on pelkka vallankayttokeino; uhkaillaan ja kiristetaan valtiovaltaa ja tyontekijoita. Sita paitsi, kiinalainen insinoori tai vaikka sitten humanisti on aina halvempi kuin suomalainen. Pessimistinen visio, mutta aina ei erikoistuminenkaan vie mihinkaan. No, nyt olen taas ulkomailla, mutta Suomeen palailemassa...
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestintäala

Otetaanpas keskusteluun mukaan viestintäala, silläkin kun lienee moni tänne kirjoittava. Viestintäala tai ainakin toimittajan hommat taitavat kuulua siihen ammattijoukkoon, jossa työntekijöistä on ylitarjontaa ja suhteet jylläävät.

Alalle puskee akateemisten lisäksi AMK:ista osaavaa väkeä ja ihan ns. "itseoppineita". Missienkin toiveammatti taitaa yhä olla "toimittaja tai juontaja, siis niinku telkkariin". Itse vähän katkerana olen ollut havaitsevinani, että vanhat hikiset miehet, jotka työpaikoista päättävät, ottavat mielellään hommiin juuri "semmoisia pirtsakoita tyttöjä" mieluummin kuin "omia kuviaan nuoruusvuosilta". Toki on huomattava, että sitten siellä työuran loppupäässä miehet etenevät johtajatehtäviin varmaankin naisia helpommin.

No joka tapauksessa omalta kohdaltani on hommat reilun puolen vuoden pestin jälkeen toistaiseksi päättymässä. (kiitos vaan teille, jotka ette tv-lupamaksuja maksa ja YLEn urheilua pilkkaatte, ainakin yksi laiska ja tyhmä tunari lähtee nyt kortistoon.. mikäli se nyt tietona jotakuta tälle lafkalle ja sen työntekijöille suuttuneen kostonhimoista mieltä hivelee... =) ).

Onko jollain hyviä vinkkejä tarjota siitä, mistä sitä palkanmaksajaa kannattaisi lähteä hakemaan. Urheilutoimittajiakin tänne varmasti paljon kirjoittaa, joten kiinnostaisi kuulla miten kyseiseen hommaan olette päässeet. Itse olen alalle tullut yliopisto-opintojen (journalistiikka) kautta, mutta taitaa olla niin, että omakohtainen kokemus huippu-urheilusta on tärkeämpää kuin se tutkinto. Toki tuo tutkinto auttaa sitten muissa toimittajan hommien hakemisessa kuin urheilun.

Vakihommien saaminen varsinkin on hankalaa, ja varmasti moni Jatkoajankin urheilutoimittajista kituuttaa tai on kituuttanut freelancerina. Mitenkäs olette saaneet juttujanne kaupaksi? Ennestään tutuille tahoille vai sitkeästi "tyrkyttämällä"?

Toki tässä olen miettinyt alan vaihtoakin, mutta vaikka humanistit periaatteessa sopivat moneen ammattiin, niin käytännössä tilanne on toinen. Silti kaikki vinkit ovat tervetulleita. Ja koska täällä varmasti on myös teekkareita, niin ehdotan jo tässä vaiheessa, että humpat vastaan teekkarit -vääntö käydään jossain toisessa ketjussa. =)
 
Viimeksi muokattu:

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
a) GSM-myyjän tms. duunin vastaanottaminen ja ihan mukavan elannon sillä tienaaminen. Ei kuitenkaan mikään unelmien työ, palkka isolta osin provikkaa.

Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, kuinka paljon tämä 'mukava elanto' noissa hommissa mahtaa olla. Nykyinen toimistossaistuminen alkaa tökkimään ja noita GSM-myyjän paikkoja tuntuisi olevan tarjolla enemmän kuin paljon. Ei sitä kuitenkaan viitsi alkaa töitään vaihtamaan jos seurauksena on henkilökohtainen konkurssi.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Viestin lähetti Crueman
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, kuinka paljon tämä 'mukava elanto' noissa hommissa mahtaa olla. Nykyinen toimistossaistuminen alkaa tökkimään ja noita GSM-myyjän paikkoja tuntuisi olevan tarjolla enemmän kuin paljon. Ei sitä kuitenkaan viitsi alkaa töitään vaihtamaan jos seurauksena on henkilökohtainen konkurssi.
Riippuu hyvin paljon yrityksestä jonka palvelukseen lähtee. Erot työoloissa ja työssä viihtymisessä ovat huimia, aina puhtaasta provisiopalkasta kohtuulliseenkin kiinteään kk-palkkaan asti. Yleinen palkkausmalli on esim. 800-1200 eur pohja ja siihen provikkaa päälle - joka voi sitten vaihdella paljonkin. Esim. jouluna on mahdollista päästä naputtamaan hyvääkin tiliä, mutta kesä/syyskuukausina voi sitten olla hyvinkin ahtaalla. Jotain numeroita vihjaillakseni provisio-osuudesta 1 kk osalta (molemmat todellisuutta); 200 euroa / 5000 euroa. Siinäpä sitä haitaria, joten hajontaa on.

Keskipalkka hyvin pärjäävällä myyjällä voi olla vuoden ajalla sopivasti yli 2000 eur /kk, mutta keskivertomyyjä vaipunee (noilla palkka-olettamuksilla) sinne 1500-1700 keskiarvoansioiden paikkeille. Ei tosin työelämää aloittelevalle niin huonostikaan, sillä esim. matkapuhelinetu (laite+liittymä) lienee usein itsestäänselvää, samoin työpuitteet ja nohevalle tyypille etenemismahdollisuudetkin voivat olla hyvät. Huom, tältä alalta löytyy sitten myös todellisia mätämunia, joten suosittelen tutustumaan yritykseen ja toimintatapohin sekä itse työtehtävään mahdollisuuksien myötä jo etukäteen. Pettymys voi olla huikea, kun "telealan ammattilainen" tarkoittaakin jotain ihmisiä kiusaavaa ständimyyntiä marketin aulassa.
 

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
Saapuihan sieltä vihdoin viesti kun sitä oikein peräsi.
"Valitettavasti... jne" fraasit tekstiviestillä.
Nyt taas ei kiinnosta pätkääkään hakea mitään työtä. Ajattelin että tässä olis ollut mahdollisuuksia mutta ei. Mokasin varmaan haastattelussa, kun kaksi otettiin ja kuusi haastateltiin. En vaan osaa koskaan olla oma itseni missään haastattelussa ja edellisestä haastattelusta oli jo kuusi vuotta. En minä missään haastattelussa osaa sanoa mitä minä osaan ja mitä en. Sama kuin joku kysyy miten se ja se juttu koneella menee niin mun tarvii olla ihan vaan koneen ääressä että muistan miten se meni.
Ei varmaan tällaiselle atk-alan yleismiehelle ole missään mitään käyttöä jokainen pikkupoikakin tuntuu nämä asiat hallitsevan.
Osaan joka alueelta jotakin mutta mitään en osaa kunnolla ja vuokratyöntekijänä ei ainakaan sitä osaamistaan pääse kauheasti kehittämään kun täältä ei minnekkään kursseille pääse, kun ei ole kenenkään "oma" työntekijä.

Olen jostain kuullut että hakijoilla on mahdollisuus tai lain pykälien mukainen oikeus vaatia listaa paikkaan hakeneista henkilöistä, onko näin?
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Viestin lähetti mafioso

Olen jostain kuullut että hakijoilla on mahdollisuus tai lain pykälien mukainen oikeus vaatia listaa paikkaan hakeneista henkilöistä, onko näin?

Vain julkisen puolen virkoihin haettaessa tietyillä ehdoilla, en ihan tarkkaan muista, mutta oli jotenkin niin, että pätevyysvaatimukset on määrätty lailla tai asetuksella ja palkkaluokka on yli jotakin. Tällöin hakijatiedot ovat julkiset.

Yksityisellä työnantajalla ei mitään velvoitetta tällaiseen ole, voi olla ettei ole edes oikeutta julkaista hakijoita.

t. hanu
 

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
Viestin lähetti hanu
Vain julkisen puolen virkoihin haettaessa tietyillä ehdoilla, en ihan tarkkaan muista, mutta oli jotenkin niin, että pätevyysvaatimukset on määrätty lailla tai asetuksella ja palkkaluokka on yli jotakin. Tällöin hakijatiedot ovat julkiset.

Yksityisellä työnantajalla ei mitään velvoitetta tällaiseen ole, voi olla ettei ole edes oikeutta julkaista hakijoita.

t. hanu

Kun kaverini haki aikoinaan Expertille kodinkonemyyjäksi niin sai kyllä sieltä listan hakeneista tyypeistä. Sitä sitten katseltiin että kun diplomi-insinöörit hakee jotain kodinkonemyyjän paikkaa.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Viestin lähetti mafioso
Olen jostain kuullut että hakijoilla on mahdollisuus tai lain pykälien mukainen oikeus vaatia listaa paikkaan hakeneista henkilöistä, onko näin?

En tieda kaikista hakeneista, mutta tyopaikkaan valituista on. Monastihan (ainakin omalla kohdallani) tyonantaja joko: a) ei ilmoita mitaan, ja jos soitat ja kysyt, vastaus on epamaaraista muminaa. Tulkinta: Vittuakos hait, meidan serkkutytto oli jo tahan tyohon 'valittu'. Yleista projektiluontoisissa, julkisesti rahoitetuissa toissa. b) Tyonantaja ilmoittaa kirjeitse 'valitettavasti jne.' muttei mainitse valitun nimea eika juuri muutakaan. Yleista isoilla ylimielisilla firmoilla ja rekrykonsulteilla. Tulkinta: et tayta meidan henkilostoammattilaisten mielesta talla hetkella (jos koskaan) uusinta Amerikasta kopioitua ihanneosaajan manttelia, joten onnea vaan tyonhakuun muualle. Tai: valitsimme jonkun, joka ei ole yhta pateva/koulutettu kuin sina, olet liian koulutettu, sinulla on liian paljon/vahan tyokokemusta, etc; tekosyita riittaa. c) Ilmoitetaan seka valitun nimi, koulutus ja joskus harvoin myos peruste. Tulkinta: tassa on ollut kyseessa (ainakin periaatteessa) rehti peli, muut hakijat voivat heti todeta, etta valittu on patevampi. Tulkinta: tyoilmoitus oli tod. nak. jo alunperin 'raataloity' talle henkilolle, joka on mita ilmeisemmin tyonantajan vanha tuttu.

Sanoisin, etta tyonantajat suosivat em. tekniikoita juuri mainitussa jarjestyksessa, toki puhun nyt vain omasta kokemuksestani. Hammastyttavaa on sen sijaan ettei paase haastatteluun vaikka tayttaa suvereenisti kaikki tyoilmoituksessa mainitut kohdat. Nakisin asian niin, etta yksi hakija halutaan asettaa jalustalle, so. muiden taytyy olla jollain tapaa huonompia jotta 'oikea' henkilo saadaan valittua. Ja ei, en ole katkera, kunhan vaan listaan huomioita. Anyway, onnea vaan kaikille tyonhakuun.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Viestin lähetti mafioso
Osaan joka alueelta jotakin mutta mitään en osaa kunnolla ja vuokratyöntekijänä ei ainakaan sitä osaamistaan pääse kauheasti kehittämään kun täältä ei minnekkään kursseille pääse, kun ei ole kenenkään "oma" työntekijä.

Tässä on mun mielestä suurimpia ongelmia varsinkin mainosalalla ja sinne hakeutuvilla työntekijöillä. Osataan vähän sieltä sun täältä, mutta mitään ei aikuisten oikeasti kunnolla.

Olet ehkä saattanut pätkätyöurallasi / työurallasi huomata jonkin sellaisen asian jota kukaan ei kunnolla hallitse.

Opettele siis jokin vähän erikoishomma kunnolla, niin että osaat sen melkein kuin omat taskut ja lähde sillä opitulla taidolla markkinoimaan itseäsi työmarkkinoilla. Siinä vaiheessa on varmasti myös hyötyä siitä, että osaat jotain sieltä sun täältä. Itseopiskelu on "keyword".

Myös hakemukseen kannattaa kiinnittää huomiota, että se on sellainen joka on itsesi näköinen. Jos haet luovaan työhön, niin ei kannata kirjoittaa samanlaista kuin jos hakisit veroviraston mikrotukihenkilöksi. Hakemukseen ei kannata laittaa kaikkea mahdollista, vaan se on pelkästään se portti sinne haastatteluun. Monissa haastatteluissa kysytään ihan samoja juttuja ja niitä kannattaa jo etukäteen miettiä, ettei mene jauhot suuhun tärkeässä paikassa. Vakuuttavuus on valttia. Näitä perusjuttuja on tietysti, miksi juuri sinä? Mitkä ovat kolme parasta ominaisuuttasi tehtävään? Mitkä ovat niitä joita sinun tulisi kehittää jne.

Sitten on perusjippoja haastatteluun, eli kannattaa yrittää parhaansa mukaan asettua haastattelijan tasolle, eli jos haastattelija on rento, niin ihan hyvin voit heittää pieniä vitsejä, jotka rentouttavat tunnelmaa.

Itse pääsin aikoinaan työmarkkinoille juuri sen ansiosta, kun olin itseopiskellut Flash:n käytön aivan sairaan hyvin ja silloin ei päteviä flash-osaajia oikein löytynyt, jotka olisivat osanneet tehdä myös muita juttuja. Sen jälkeen on työ opettanut monenlaista uutta, joista voi olla hyötyä tulevaisuudessa, jos tulee tarvetta vaihtaa työpaikkaa.

Itsellänikin on koulutus työhöni, mutta ainakin meidän koulutus oli vähän sellaista, että opeteltiin asioita pintapuolisesti, eikä ehditty keskittymään mihinkään perinpohjaisen kunnolla.

Tsemppiä, älä luovuta.
 
Viimeksi muokattu:

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
Viestin lähetti Iceberg
Tässä on mun mielestä suurimpia ongelmia varsinkin mainosalalla ja sinne hakeutuvilla työntekijöillä. Osataan vähän sieltä sun täältä, mutta mitään ei aikuisten oikeasti kunnolla.

Opettele siis jokin vähän erikoishomma kunnolla, niin että osaat sen melkein kuin omat taskut ja lähde sillä opitulla taidolla markkinoimaan itseäsi työmarkkinoilla. Siinä vaiheessa on varmasti myös hyötyä siitä, että osaat jotain sieltä sun täältä. Itseopiskelu on "keyword".


Kyllähän niitä juttuja olis mitkä kiinnostaa ja vois olla aika hakoja työelämässä, mutta pelkkä kirjan lukeminen kotona sohvan nurkassa ei mielestäni tee kenestään millään alalla hyvää. Tässä tulee nyt suuri ristiriita olen erään suuren it-firman toimeksiannosta yhden heidän asiakkaan tiloissa ja kolmas eli vuokrafirma maksaa palkan. Minulla kun ei ole kaikkia oikeuksia täällä tehdä mitä vain. Tämä iso firma kouluttaa jatkuvasti omia työntekijöitään ja saan kateellisena sentään katsella heidän intranettiään että mitä ja millaisia koulutuksia heillä olisi, mutta kun en ole heidän työntekijä niin mitään asiaa noille kursseille ei minulla ole. Taasen asiakasyritys jossa fyysisesti olen ei tietenkään minulle mitään kustanna koska olen heidän silmissään ja papereissaan tämän ison it-firman työntekijä. Vuokrafirma taas ei järjestä kuin jotain atk-ajokorttikursseja joilla voi pyyhkiä perseensä jos siitä on edes siihenkään.
Mielelläni siis työssäni tutkisin ja tekisin mielenkiintoisia asioita ja juttuja mutta en saa tehdä koska minulla on rajattu työnkuva joka on vaan tämä lähitukihenkilön toimenkuva, esim kertoa että se kone ei sammu siitä näytön virtakatkaisijasta ja tulostin toimii sitten kun siihen laittaa virran päälle yms.
Vanhassa työpaikassani toimenkuva oli it-asiantuntija siellä ain sentään itse tutustua kaikkeen ja kouluttaa itseäni ja oikeuksia oli kaikkiin järjestelmiin ja palvelimiin ja teimme omia testiympäristöjä ja niissä omia välillä tai pääasiassa ihan turhia testejä. Siellä oli sentään joku työporukka ympärillä. Nyt istun täällä jossain kopissa yksin ja seuraan että kilahtaako laatikkoon joku työkeikka vai jatkanko jatkoajan selaamista. Täällä ei ole yhtään kolleegaa ja tässä nimeltämainitsemattomassa isossa it-firmassa jota vaikak koodilla F kutsuttaisiin niitä kyllä on mutta ne on vaan pelkkiä puhelinnumeroita kännykän muistissa.
ketuttaa....
Mutta asiat jotka olen oppinut ja tiedän olen ainoastaan itse tukimalla ja kollegoilta kyselemällä saanut selville nyt en sitä enää voi tehdä kun minut on kahlittu tähän samaan muottiin jossa saan vaan tehdä tiettyjä asiaita tietyin rajauksin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Mafioso,

IT-alalla pystyy opetteleman yhtä ja toista myös itsenäisesti ilman kursseja ja kouluja. Parhaana esimerkkinä on ohjelmointi. Eri ohjelmointikielistä ja kehitysympäristöistä löytyy kymmenittäin ilmaisia tutoriaaleja Internetistä kirjastoista löytyvän kirjallisuuden lisäksi. Hyvä ohjelmointitaito on melkoinen lisäarvo kenelle tahansa IT-alan ihmiselle, joten suosittelen sinua perehtymään siihen, mikä haluat alan töitä saada.

Hyvä tapa aloittaa ohjelmoinnin opiskelu on tehdä yksinkertaisia komentoriviohjelmia. Graafisia käyttöliittymiä ei kannata tehdä, ennen kuin ymmärtää mistä ohjelmoinnissa on kysymys.

Hyvä aloituskieli voisi olla Java, koska siihen on tarjolla ilmainen kääntäjä (www.sun.com), ilmainen kehitysympäristö (www.jcreator.com tai www.eclipse.com) sekä tajuton määrä erilaisia tutoriaaleja ja esimerkkikoodinpätkiä eri puolilta nettiä.

Java on ohjelmointikielenä suhteellisen helppo. Siitä puuttuvat C++:n vaikeat ominaisuudet, kuten osoitinaritmetiikka ja dynaaminen muistinkäsittely. Toisaalta tämä voidaan nähdä myös puutteena, mutta aloittelijalle sillä ei liene merkitystä. Javalla opit ymmärtämään todella hyvin myös oliolähtöisen ajattelutavan, koska kaikki mahdollinen Javassa sullotaan luokkien sisään, ja näistä luokista muodostellaan sitten ilmentymiä eli olioita.

Ohjelmoinnin opettelu on varmasti melko työlästä, ainakin itselleni se oli sitä. Samalla se on kuitenkin palkitsevaa, kun huomaa pystyvänsä tekemään aina uusia ja uusia juttuja, ja parempia ja parempia sovelluksia. Hyväksi ohjelmoijaksi ei tulla vuodessa, ei välttämättä edes viidessä vuodessa. Mutta työlämässä tarvittavan ohjelmointitaidon saavuttaa varmasti aktiivisella harrastuneisuudella ja asiaan paneutumisella n. vuoden tai parin aikana.
 

tiipii

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Lahko
Lähettelin taas sähköpostia ns. vanhaan työpaikkaani tai ainakin lähellä sitä olevaan firmaan. Töitä ei tällä hetkellä ollut tarjolla mutta pyysivät pitämään yhteyttä. Tämä kuittasi tuon toisen työpaikan liusumisen ohitse. Ehkä vielä valoa tunnelin päässä on näkyvissä.
Alan muuten olla kohta siinä pisteessä että pienin pieni "uhkailu" vakinaistamisella tai ainakin päivämäärien lukkoon lyöminen työsuhteen kestosta voisi olla paikallaan. Palkankorotuksen pyytäminen vuokrafirmalta kun ei varmaankaan onnistu, vai onnistuuko?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kovastipa porukka romantisoi duunarihommia. Itse olen omakotitaloamme jo yli vuoden remontoineena tutustunut melko laajaan repertuaariin erilaisia duunarihommia joko itse tehden tai vierestä seuraten. Rehellisesti sanottuna en ole kovin pahoillani, etten kantele nollakelillä jotain betoniharkkoja tai kaiva salaojaa savimaastossa loppuelämääni. Kaikki kunnia duunareille, ammattimiehiä tarvitaan aina, mutta on kuitenkin täysin turha romantisoida heidän työtään omaan siistiin sisätyhönsä turhautumisen takia. Kyllä siinä kynnet lohkeilee, pallit paukkuu ja veri lentää, kun omakotitaloakin remontoi tai rakentaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mites nämä vuokrafirmat nyt siis toimii? Onko niistä mahdollista päästä firman palkkalistoille jossain vaiheessa?

Bongasin yhden ei niin hyvän duunin, mutta ainakin oikeaan suuntaan olevan. Kaipa voisi laittaa hakemuksen vetämään.

Ei vaan juurikaan kiinnosta tehdä vuokrausfirmalle töitä. Kyllähän se menisi, jos olisi mahdollista päästä firmalle hommiin jossain vaiheessa. Vaan onko se kuitenkin niin, että firma tuskin haluaa ottaa omille listoilleen ja juuri siksi käyttää vuokrausfirmaa?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti pernaveikko
Mites nämä vuokrafirmat nyt siis toimii? Onko niistä mahdollista päästä firman palkkalistoille jossain vaiheessa?

Osassa työpaikoista on. Olen siinä tilanteessa, että katselen uutta työpaikkaa joten olen myös kääntynyt näiden vuokratyövoimaa välittävien firmojen puoleen ja minun alallani ainakin pätee se, että osa suurista logistiikkafirmoista palkkaa parhaimmat vuokratyöläiset oman firman palkkalistoille.

Kannattaa kysyä asiaa vuokrafirmoista työpaikkaa hakiessa. Varsinkin jos kyse on pidemmästä pestistä uskoisin sen kautta olevan mahdollista vakinaistua, noista 1-3 kk:n pesteistä en ole niinkään varma.

vlad.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti vlad
Varsinkin jos kyse on pidemmästä pestistä uskoisin sen kautta olevan mahdollista vakinaistua, noista 1-3 kk:n pesteistä en ole niinkään varma.

Ilmoituksessa lukee, että "toistaiseksi voimassa oleva" tehtävä. Tuon perusteella voisi olla toivoa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti pernaveikko
Ilmoituksessa lukee, että "toistaiseksi voimassa oleva" tehtävä. Tuon perusteella voisi olla toivoa.

Kannattaa kokeilla, mitäänhän et menetä kokeilemalla.

vlad.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti vlad
Kannattaa kokeilla, mitäänhän et menetä kokeilemalla.

Toista tuntia rustasin, sinne meni hakemus, toivottavasti ottavat yhteyttä.

Ensimmäinen hakemukseni oikeaan työpaikkaan. Toki olen realisti, mutta tärkeintä on kuitenkin, että peli on nyt auki, seuraavien laatiminen on sitten jo paljon helpompaa.

Nyt kaljakauppaan.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viestin lähetti mafioso
Kun kaverini haki aikoinaan Expertille kodinkonemyyjäksi niin sai kyllä sieltä listan hakeneista tyypeistä. Sitä sitten katseltiin että kun diplomi-insinöörit hakee jotain kodinkonemyyjän paikkaa.

Juu, samanlainen meininki oli itsellänikin kun hain pari vuotta sitten Giganttiin myyjäksi. Sinänsä huvittavaa, että ei kuulemma ollut alalle sopivaa koulutusta ja kokemusta. Myyntialan koulutus, 4 vuotta työkokemusta viihde-elektroniikan myymisestä... mitähän ne sitten olisivat halunneet?

Jälkikäteen olen tyytyväinen, etten saanut tuota työtä, koska kautta rantain sain tuosta sisua lähteä kouluttamaan itseäni alalle, jonka töitä haluaisin oikeasti tehdä. Plus tarinat Gigantin työntekijöiltä eivät ole vahvistaneet käsitystä siitä lafkasta hyvänä työnantajana.

Kiinnostavana yksityiskohtana muuten mainittakoon juttu, jonka kuulin eräältä pitkän linjan rekrytoijalta. Olin hänen kurssillaan reilu vuosi sitten ennen inttiin lähtöä ja siinä sitten jutellessa kävi ilmi, että juuri tuo Amerikasta apinointi on nykyään kaikkien huonosti työnsä osaavien rekrytoijien perussynti. Ei pystytä tajuamaan, että eurooppalainen ja amerikkalainen työ- ja yrityskulttuuri ovat täysin erilaisia ja painotetaan aivan vääriä arvoja ja kriteereitä palkatessa. Näin työt menevät sitten usein täysin väärille kavereille ja näemme jotain diplomi-insinöörejä lapion varressa samalla kun alaa 20 vuotta tehnyt kokenut äijä istuu työttömyyskassassa.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Koska valmistuminen uhkaa parin kuukauden sisällä, on hakemuksia tullut lähetettyä sinne sun tänne. Skaala on ollut koko Suomi ja tehtävät myös laidasta laitaan.

Pari haastattelua on ollut, ja kruununa viime perjantaina soveltuvuustestit. Tällä viikolla pitäisi kai jotain kuulua. Haastattelussa oli 12 ja "pleijareihin" pääsi kai 2-3. Saas nähdä kuinka käy.

Jännää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös