JYP-Akatemian tulevaisuus

  • 148 528
  • 484

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Vaikka jääkiekko onkin Suomessa ja Jyväskylässä suosittua, tällä hetkellä Mestis-joukkueen selviytyminen ei ole realistista, etenkään jos sillä ei ole oikein minkäänlaista identiteettiä. Diskos oli aikanaan hyvä vastavoima JYPille (ehkä sitten lopulta vähän liikaakin, myös seurajohdoissa) ja veti yleisöä halliin, mutta en näe realistisena että nykyinen Akatemia kiinnostaisi suurta yleisöä pidemmän päälle. En oikein usko että yksikään kaupungin "kakkosjoukkue" voisi vetää mitenkään erityisen kovia yleisömääriä.

(Diskoksen perillinenhän Akatemia ei ole, kuten monasti todettu, Diskoksen edustusjoukkue pelaa tulevalla kaudella II-divisioonassa.)
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Voisiko olla myös niin, että joitakin kiukuttaa se, ettei oma suosikkijoukkue ole onnistunut muodostamaan hyviä yhteistyökuvioita ylös- eikä alaspäin?

Oulussahan mennään yhteistyön suhteen lujaa ja miksei Jyväskylässäkin. Mikkeli tulee kovaa perässä. Sportillakin yritystä. Vantaasta nyt puhumattakaan. Onhan näitä.

Sitten ovat Turku, Joensuu, Kouvola, (Rovaniemi), Savonlinna...

Jotkut vaan huutelevat niin kovalla tunteella näitä "yhteistyökuvioita" vastaan että tuntuu välillä ajatus karkaavan.

Ettäkö minua SuurellaSydämmellä KooKoota seuraavana loukkaisi kun JYP -Akatemia tulee Sumulaaksoon!!! Minähän riennän kiljuen katsomaan mikä tämä tämän kauden lähes kohutuin joukkue oikein on. Jos Red Army loukkaantuu siitä kun pojat tulevat Vaasaan niin liekö se poikien vika vai jonkun muun.

Tämä entinen D-Team, jolla ei ole tulevaisuutta vaan joka esiintyy nykyään JYP-Akatemiana saa varmasti liikkeelle vieraspaikkakunnilla melkoisen yleisörynnistyksen ainakin alkukaudesta. Niin hirveää huutoa tästä joukkueesta, sen nimestä ja kaikesta muusta on pidetty.

Mutta "eikö se ole loukkaavaa kun..." Kannattaisiko loukkaantujan katsella vaikka mieluummin sitten PikkuKakkosta?
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkohan noilla RD:n potkuilla minkäänlaista vaikutusta Akatemian tulevaisuuteen? Sehän ei mikään salaisuus ollut että D Team oli alunperin RD:n toive, jotta SM-liigan ulkopuolelle jäävät pelaajat saisivat läheltä pelikokemusta. Nyt kun RD ei ole enää JYPin organisaatiossa ja kun muistetaan kuitenkin se että kuinka kallis viritys tämä farmiseura on ollut JYPille, niin onko vielä haluja maksaa tästä huvista? Paljon tietenkin vaikuttaa se että miten yleisö ottaa tällä kaudella joukkueen omaksi ja millainen taloudellinen tulos tästä kaudesta tulee.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Toisaalta RD:n lähtö voi olla piristysruiske JYPin ja Akatemian väliselle farmihissille. (Toivottavasti) enää ei nähdä Ahon/muun RD:n seuraajan JYPissä näitä ns selänpesijöitä, jotka ovat pysyvästi joidenkin yllä hierarkiassa. Jos nyt pelipaikka lunastettaisiin puhtaasti pelillisillä taidoilla, niin luulisi että näkisi enemmän näitä siirtoja JYPin ja Akatemian välillä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toisaalta RD:n lähtö voi olla piristysruiske JYPin ja Akatemian väliselle farmihissille. (Toivottavasti) enää ei nähdä Ahon/muun RD:n seuraajan JYPissä näitä ns selänpesijöitä, jotka ovat pysyvästi joidenkin yllä hierarkiassa. Jos nyt pelipaikka lunastettaisiin puhtaasti pelillisillä taidoilla, niin luulisi että näkisi enemmän näitä siirtoja JYPin ja Akatemian välillä.

Kyllähän tuossa taitaa heti olla jo jotain näkyvissä kun tänään pelasi Jonne, auvitu ja Jaatinen JYP:n mukana. RD:n aikaan olisi ehkä yksi pelaaja vaihdettu vain.

Toisaalta jos jotain negatiivistä tuosta pitää etsiä niin heti kun kolme liigamiestä lähti niin tuli tiukka tappio Lekiä vastaan. Toisaalta kertooko tuo sitten sitä, että joukkueella on erittäin paljon potenttiaalia ilman JYP apujakin ,kun kerta taistellaan voitosta ilman liigamiehiäkin..

Mitä tulee joukkueen tulevaisuuten muuten niin yleisömäärät ovat kyllä melko alhaisia ollut. Tosin itsellä ei ole tietoa onko tullut muutoksia esimerkiksi ilmaislippujen määrän, tuntuu että yleisöä olisi yli 500, mutta katsojamäärät kertoo muuta.. ainakin ennen tuntui että ilmoitettaisiin enemmän kun olisi paikalla. Lippujen hinnatkin niin maltilliset joten luulisi ettei kukaan pääse ilmaiseksi enää hallin sisään. Jokatapauksessa älyttömän vähän on ollut väkeä sisällä hintaan nähden. Jukureita vastaan luulisi olevan jo ihan vähintään joku 800 katsojaa ja sekin olisi kyllä minusta melko vähän. Tällähetkellä näyttää että ne säästöt mitä on saatu esim. henkilökuntaa potkimalla menee sitten lipputuloista. Toki kausi on aluillaan ja kestää oman aikkansa ennenkuin väki löytää hallille ja tietää edes vaikkapa noista lipun hinnoista. Joidenkin oli vaikea sisäistää mikä joukkue D team oli, nyt ihmiset ihmettelee mikä tämä JYP-Akatemia on..
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Herätetäänpä pientä keskustelua täällä. Tällä hetkellä näyttäisi Keuruun ylpeys KeuPa HT olevan Suomi-Sarjassa toisena. Kolme parasta joukkuetta pääsee Mestiskarsintoihin. Mestiskarsinnoissa mukana on lisäksi yksi Mestisjoukkue ja tuon sarjan kaksi parasta saavat mahdollisuuden hakea Mestis-paikkaa kaudeksi 2012-2013. Jos KeuPa HT onnistuisi nousemaan Mestikseen, niin olisiko sillä mitään vaikutuksia JYP-Akatemian tulevaisuuteen?
 

chubster

Jäsen
Herätetäänpä pientä keskustelua täällä. Tällä hetkellä näyttäisi Keuruun ylpeys KeuPa HT olevan Suomi-Sarjassa toisena. Kolme parasta joukkuetta pääsee Mestiskarsintoihin. Mestiskarsinnoissa mukana on lisäksi yksi Mestisjoukkue ja tuon sarjan kaksi parasta saavat mahdollisuuden hakea Mestis-paikkaa kaudeksi 2012-2013. Jos KeuPa HT onnistuisi nousemaan Mestikseen, niin olisiko sillä mitään vaikutuksia JYP-Akatemian tulevaisuuteen?

Jos ihan rehellisesti mietitään, niin jos akatemia säilyttää sarjapaikkansa ja Keupa nousisi, niin en usko tilanteen muuttuvat, paitsi niin, että joukkueet kilpailevat keskenään, eli siis kaikki yhteistyö kuviot mitä tällä hetkellä JYPillä on Keupan kanssa raukeavat.

Toisaalta en usko myöskään Keupan mestisnousuun. Puitteet eivät ole riittävän hyvät mestiskiekon pyörittämiseen ilman valtavia tappioita.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos ihan rehellisesti mietitään, niin jos akatemia säilyttää sarjapaikkansa ja Keupa nousisi, niin en usko tilanteen muuttuvat, paitsi niin, että joukkueet kilpailevat keskenään, eli siis kaikki yhteistyö kuviot mitä tällä hetkellä JYPillä on Keupan kanssa raukeavat.

Toisaalta en usko myöskään Keupan mestisnousuun. Puitteet eivät ole riittävän hyvät mestiskiekon pyörittämiseen ilman valtavia tappioita.

JYP-akatemiallahan on tälläkaudella periaatessa samat sponsoritkin kun JYP:n joukkueella joten silläkään rintamalla ei estettä tälle nousulle ole. Tosin se rahahan tässä suurimmaksi ongelmiksi muodostuu. JYP nappaa aika ison osan sponsorieuroissa Jyväskylän alueelta joten löytyisikö tarpeeki isoa rahoitusta joukkueelle? Hallikaan ei taida mikään kovin modermi, en ole käynyt hallissa, mutta voisi veikata että aika perus halli jossa toisella puolella seisomokatsomo, jossain ylhäällä pari istumapaikkaa ja toinen puoli onkin vain seinää..

Onkohan muuten Keupalla käynyt katsojia miten peleissä? onko siinäkään kunnon mahdollisuuksia selvitä? toki jos nousu tulee niin Jyväskylästäkin varmaan kanssaa hallille löytää. Diskoksen "markkinaraon" voisi täyttää sillä JYP-akatemia pysynyt aika nuorien kannattajien seurana ja väkeä ei tuolla "muovisella" nimellä ja imagolla ole vuosien mittaa juuri löytynyt, Diskos nimikkeellä asia olisi voinut olla toinen.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Ainiin. JYP on jokatapauksessa kolmen joukossa runkosarjan jälkeen, pelasi mestistä sitten Diskos, Dream Team tahi Akatemia.

ToBey: oliko JYP-Akatemia kolmen joukossa runkosarjan jälkeen? JYP-Akat pärjäsi paremmin kuin luulin [kehu]. Lähinnä emoseuran pelaajaruletti pelasti - ja paljon + Ahvenjärvi. Jos nyt männä kauden yleisömääriä katsoo, niin ei tuo kakkosseura tainnut paljoa jyväskyläläisyleisöä kiinnostaa. Miksi näin (tässä ei ole sitten provoa)?
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
ToBey: oliko JYP-Akatemia kolmen joukossa runkosarjan jälkeen? JYP-Akat pärjäsi paremmin kuin luulin [kehu]. Lähinnä emoseuran pelaajaruletti pelasti - ja paljon + Ahvenjärvi. Jos nyt männä kauden yleisömääriä katsoo, niin ei tuo kakkosseura tainnut paljoa jyväskyläläisyleisöä kiinnostaa. Miksi näin (tässä ei ole sitten provoa)?

Vastaan nyt ToBeyn ohitse enkä ota tätä provoiluna. Onhan tässä nyt valitettavasti vaan myönnettävä, että ei JYP-Akatemiasta saada yleisömagneettia, ei sitten millään eikä lähimainkaan. Kieltämättä, tässä kauden mittaan olen myös itse alkanut harmittelemaan sitä, että sitä vanhaa Diskosta ei ole enää olemassa. Ja olen siis vähän muuttanut mielipidettä samalla ajanjaksolla - itse kun en enää hirveen aktiivisesti ole jaksanut seurata miten JYP-Akatemialla menee, mitä nyt tulokset olen aina katsonut Mestis-kierroksen jälkeen.

Ongelma on tosiaan se, että JYP on ainoa, jonka menestystä todella toivotaan ja kaikki käy sen menestyksen takaamiseksi. Näin periaatteessa farmijoukkue on ihan hyvä tässä suhteessa, mutta palveleeko enää edes JYPiäkään niin paljon kuin aluksi toivottiin? Siinäpä se kysymys, josta ollaan oltu montaa mieltä, enkä itsekään tähän osaa yksiselitteistä vastausta antaa.

Joten olen yhä enemmän alkanut ymmärtämään muiden Mestis-seurojen kannattajien purnausta tästä muovisuudesta, etenkin kun joukkueen ilme muutettiin totaalisesti päästämällä kaikki Mestis-tasolle hyvät pelaajat muihin joukkueisiin, sekä samalla pois lähti vanhat D Team & D-Kiekko-jyrät ja olikohan siellä myös jopa vanhoja diskoslaisia jäljellä (ööö... nojoo, eipä tainnut pahemmin olla) KeuPaan ja muualle.

Ainoa hyvä puoli, minkä JYP-Akatemiassa näen, on se, että nyt annettiin nuorille todellinen ja hyvä mahdollisuus kehittyä Suomen toiseksi kovimmalla sarjatasolla. Kaverit saavat samalla vastuuta, ja uskoisin tämän kehittävän joukkueen pelaajia ihan eri tavalla kuin A-junnujen SM-liigan. Ja toinen järkisyy, mikä puoltaa JYPin tukemaa Mestis-seuraa on se, että, ei sillä Diskoksellakaan mitään erityisen kultaisia aikoja divarissa noin taloudelliselta kannalta ollut siellä vielä pelatessaan.

Mutta olihan siinä jotakin hienoa silti katsella niitä hienolla Diskoksen logolla varustettuja punanuttuja taistelemassa Kärppiä, Sportteja, ja muita vastaan, ja olihan se myös joillekin jyväskyläläisille "se toinen vaihtoehto". Itse hyppäsin tosiaan vähän jälkikäteen JYPin junaan, ja Diskos oli alunperin se meikäläisen juttu. Enkä nyt siis tarkoita tällä sitä, että JYPin junasta enää muualle vaihtaisin, mutta kyllä minä mielelläni "uuden Diskoksen" takaisin ottaisin, olipa siinä vaikka kuinka useita järjenvastaisia seikkoja puolustettavana.

Mutta loppuun perinteinen "mitäs me tälle voidaan".

Huoh.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös Diskos ollut jo jonkun joukkueen käytössä joten nimeä ei noin vain pystynyt ottamaan uudestaan käyttöön joukkueen noustessa mestikseen? Toki D kiekko ja D team oli jo nimeltään tuhon tuomittu ja JYP-akatemia nimi oli askel farmijoukkuetta ja muoviseuraa lähempänä ja ehkä vähän kansaakin alkoi lehteriltä lähteä( toki taidettiin lippukäytäntöä ym.. muuttaa eli katsojia oli lähestulkoon sama määrä kun edelliskausina, mutta ilmoitettiin vähemmän paikalla olijoiksi. Toki myös lipun hinnat tippui rajusti, mutta katsojamäärät ei noussu, olisiko vanhoilla lipunhinnoilla katsojia ollut nimenvaihdoksen takia reilusti vähemmän vai tulisiko nuo pieni katsojajoukko olkoon lipunhinta mikä tahansa.

Ehkä tuossa olisi enemmänkin rulettia odottanut joukkueiden välillä. Nyt JYP:stä ei montaa liigapelaajaa näkynyt kauden mittaa farmissa vaikka usein useampi pelaaja oli katsomon puolella, oliko taustalla joitakin loukkaantumisia tai kieltäytymisiä, ei voi tietää vai suuniteltu kuvio ettei tuntumaa haeta loukkaantumisriskin takia? Mikko Viitanen esimerkiksi oli tuossa yhdessä vaiheessa pitkään poissa kummankin joukkueen peleissä, välillä pelasi JYP:ssä, mutta ei sitten farmissa. Olihan siellä sitten Jaatista ja kumppania myös mitkä ei pelannut kummassakaan joukkueessa, mutta taisi silti olla terveiden listalla sillä hetkellä.

Muutenkin olisi odottanut enemmän Auvisen, Ikosen, Roineen, Kostnerin, Suoraniemen ja muiden läpiajoa liigaympyröihin. Ehkä se tapahtuu ensikaudella että osa noista miehistä täyttää 3-4 ketjut tai sitten joukkueen voi kuopata. Ei tässä kaivata JYP:n osalta sitä että Jari Jääskeläiset, riskat, ja muut duunarit jatkaa ja taas jää junnut nuolemaan näppejä.

Loppujen lopuksi liigamiehien tuntuman haku oli vähäistä eikä loppujen lopuksi paria peliä lukuunottamatta junnut päässyt liigassa oikein osaamistaan näyttää. JYP-Akatemia ( vai mikä onkaan joukkueen nimi ensikaudella) toiminta luulisi olevan jatkossa enemmän järkevöityä ja liigapelaajia pitää löytyä tai joukkueseen sysätyt rahat alkaa valumaan täysin hukkaan.

Oliko tuo . 200-300k mitä joukkueen toimintaan menee sen arvoista että seuraavat pelaajat saivat tuntumaa:
Jonne Virtanen 11 ottelua
Yohann Auvitu 9 ottelua
Turo Asplund 9 ottelua
Antti-p Jaatinen 6 ottelua
Tuomas Pihlman 3 ottelua
Riku Helenius 2 ottelua
Joni Myllykoski 2 ottelua
Olli Sipiläinen 2 ottelua
Näkyvä Kristian 2 ottelua
Riska Filip 2 ottelua
-------
Harri Ilvonen 1 ottelu
Antti Jaatinen 20 ottelua

Toki maalivahtien tuntumat ja Virtasen ja Auvitun peluutukset selvästi auttoivat kyseisiä pelaajia ja kyllähän Pihlmanki mestiksessä askelia ylöspäin otti, mutta oliko nuo tosiaan koko rahan arvoisia? Toki en tiedä joukkueen tämänkauden budjettia paljonko pelaajapalkoista ja henkilöstökulujen karsiminen tiputtaa tappion määrää, mutta vastaavasti yleisötuloissa on varmana hieman laskua ja varsinkin sen osalta kun joukkue ei päässyt pudotuspeleihin. Eli todennäköisesti puhutaan edelleen todella isosta rahamäärästä mitä joukkueen pyörittämineen mennyt tälläkaudella.

Liigassa taas käväisi vain Kostner 4 ottelua, Roine 4 ottelua, Auvinen 5 ottelua, Ikoselle ja Kankaanperälle 1 ottelu. Tuo määrä otteluiden mittapuussa on todella vähän. Toki Näkyvä oli oletusarvoisesti mestiksen porukkaa, että siitä pointsit toki, mutta taisi vakinnuttaa jo ennen kauden alkua joten ei siellä tarvinnut edes aloittaa. Auvitu myös vakiinnuttanut vakiopaikan.

Vähän ainakin itsellä ristiriitaiset tunteet joukkueen kohdalla, onko tämä kaikki todella rahanarvoista jos liigapelaajia ei tuon kovempaa tahtia tunnu löytyvän? oletus ainakin on että ensikauden joukkueseen ei tehdä nykyisestä joukkueesta enää jatkosopimuksia vaan haalariosastoa ja 3 ketjun miehiä alkaa omasta joukkueesta löytyä, muuten joukkueen toiminta alkaa olemaan aika kysenalainen. Varsinkin kun tuntuman hakukaan ei ollut enää niin itsestään selvyys, esimerkiksi Laatikainen loukkaantumisen jälkeen ei käväissyt mestiksessä ja katsomossa istui turhaan miehiä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
No eihän tänä vuonna ollut edes realistista odottaa mitään valtaisaa määrää pelaajia Akatemiasta JYPin paitaan. Projektin eka vuosi kuitenkin kyseessä, kahden seuraavan vuoden aikana nähdään mitenkä tämä A-junnujen mestaruuden voittanut porukka saadaan kasvatettua liigatasolle. Muutamat pääsivät jo koettamaan miltä se liigavauhti tuntuu. Harppaus A-junnuista liigaan ei ihan tuosta noin vaan onnistu, ellei kyseessä ole poikkeuksellinen lahjakkuus. Ei siis ainakaan, jos halutaan, että pelaajasta on jotain hyötyäkin siellä kentällä.

Tuo oma Mestis -seura on valttikortti pelaajaneuvotteluissa, etenkin noiden Mestiksen ja Liigan rajamailla tasoltaan olevien pelaajien kanssa (kuten Näkyvä ja Jaatinen ennen kauden alkua). Ja esim. hetkellinen siirto Mestikseen ei ole nyt niin iso asia kuin mitä se olisi, jos farmiseura toimisi Savonlinnassa tai Mikkelissä.

Mikko Viitanen taitaa olla ainoa pelaaja JYPistä joka on istunut pidemmän aikaa katsomossa ilman Mestis -komennusta, ilmeisesti myyntilistalla olleen Ilvosen lisäksi. Jaatisellahan oli muistaakseni jotain vammaa, kun ei pelannut kummassakaan seurassa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No eihän tänä vuonna ollut edes realistista odottaa mitään valtaisaa määrää pelaajia Akatemiasta JYPin paitaan. Projektin eka vuosi kuitenkin kyseessä, kahden seuraavan vuoden aikana nähdään mitenkä tämä A-junnujen mestaruuden voittanut porukka saadaan kasvatettua liigatasolle. Muutamat pääsivät jo koettamaan miltä se liigavauhti tuntuu. Harppaus A-junnuista liigaan ei ihan tuosta noin vaan onnistu, ellei kyseessä ole poikkeuksellinen lahjakkuus. Ei siis ainakaan, jos halutaan, että pelaajasta on jotain hyötyäkin siellä kentällä.

Ehkäpä noinkin, mutta onhan tuo nyt jo sentään joukkueen neljäs kausi mestiksessä ja loppujen lopuksi liigamiehet jotka sieltä on noussut on aika vähissä, toki onhan Lahden miikaa ja kumppania jotka sieltä hakenut onnistuneesti vauhtia jossain kohti pitemmänkin aikaa ja nyt paremmalla vauhdilla liigassa pelaa. Lahtikin jos ei olisi kaudella 2008-09 pelannut puolta kautta mestiksessä loukkaantumisensa jälkeen, voisi nyt olla ihan eri tilanteessa. Kokonaisuudestaan hyötyä on tullut, mutta silti tiiviimpää yhteistyötä toivoisi ja kunnon kilpailutilannetta. Toki olihan tuossa nyt monella eka mestiskausikin takana ettei kovin montaa pelaajaa liigarinkiin voinut odottaa, mutta siinä taas melkein 300 000 euroa paloi kankkulan kaivoon tälläkin kaudella vai paljonko sitä turskaa nyt tuleekaan säästöistä huolimatta, voi tosin nyt olla pienempi summa kun reservi oli pienempi ja tosiaan henkilöstöä potkittiin ja sponsorit yhdistettiin. Olihan tuossa viimekauden jälkeen tuo farssi jossa monet sopimuspelaajat lähti muualle "sopimusrikkeen" takia ja muutenkin haluttiin säästöjä ajaa, mutta siitä huolimatta jotenkin olisin jo nyt odottanut enemmän nuoria sisään ajaavan, Auvinen kuitenkin pelasi puolustuksessa ihan hyvin eikä Roine, Kostner ja Suoraniemikään huonosti pelannut, puhumattakaan Ikosesta joka väläytti tuossa yhdessä ottelussa.

EDIT: varsinkin alkukaudesta kun joukkueen peli ei toiminut olisi voitu näitä miehiä enemmän kokeilla ja saada kilpailutilannetta aikaan. Loppukaudestahan duunariosastokin alkoi heräilemään kun tuli muut miehet kamppailemaan samoista paikoista.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veikkaan että tällä kaudelle pojat ovat pelanneet lähinnä ruokapalkalla. Tappiota luultavasti tulee jonkun verran heikon yleisömäärän
takia, mutta siihen en usko että tekee saman tappion kuin D-team joka oli kuitenkin paljon enenmmän omillaan. D-teamissa oli myös varttuneempia
"vahvistuksia", joille varmasti maksettiin jonkinlainen korvaus käytetystä ajasta.

Ja vaikka tappiota tulee melko varmasti, niin tämä on kuitenkin hyvä voimavara olla olemassa, koska pelaajat saavat rauhassa kasvaa ja ottaa vastuuta
miesten peleissä. JYPissä ei ole ennenkään tehty paljoa "paniikki" ratkaisuja, joten parin vuoden päästä nähdään vasta ne pelaajat tästä A-junnu porukasta,
jotka pystyvät pelaamaan kirkkaissa valoissa. Flou:n pointti on myös erittäin hyvä.... Mieti nyt omalle kohdalle, että muutat JKL:ään ja taistelet paikasta
liigaan, mutta et ihan kykene lunastamaan paikkaa, niin se että pääset pelaamaan toisessa joukkueessa samassa kaupungissa, kun yleensä joutuisit matkustamaan satoja
kilometrejä, asunto-onglemia ja tyttöystävä opiskelee/on töissä toisella paikkakunnalla.

Ymmärrän näitä orginal-six mestisjoukkueiden kannattajia ja heidän valitustaan Farmitoiminnasta mestiksessä, mutta miksi JYP ei käyttäisi tätä mahdollisuutta jos se
sille annetaan? JYPakatemia on kuitenkin aika erikoinen porukka juuri tuon ikä-keskiarvonsa takia ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen (Aina olen Akatemian pelin katsonut jos sattunut kaupungissa olemaan)
Se että Kiva myytiin Jokereille sapettaa minuakin koska JYPakatemia ei ole enään niin ainutlaatuinen joukkue Suomessa. En tiedä kuinka paljon mestiksen arvo kärsii
parista nuoresta joukkueesta, mutta sen tiedän että Suomalainen juniorityö voittaa. Suomesta puuttuu Ns. parikymppisten oma sarja, joita löytyy Venäjältä ja Kanadasta.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitenkäs tuleva kausi? Jos pelaajat ovat tämän kauden pelanneet ruokapalkalla, mutta nyt kun ovat osoittaneet pärjäävänsä Mestis-tasolla, niin jatkuuko ruokapalkalla pelaaminen Jyväskylässä vai hakeudutaanko kenties joihinkin toisiin SM-liigaseuroihin tai toisiin Mestis-seuroihin?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitenkäs tuleva kausi? Jos pelaajat ovat tämän kauden pelanneet ruokapalkalla, mutta nyt kun ovat osoittaneet pärjäävänsä Mestis-tasolla, niin jatkuuko ruokapalkalla pelaaminen Jyväskylässä vai hakeudutaanko kenties joihinkin toisiin SM-liigaseuroihin tai toisiin Mestis-seuroihin?

Tämä se suurin ongelma tällähetkellä on, mitä julkisuuteen on tuotu niin ainoastaan maalivahdeilla Rajaniemellä ja Perhosella on jatkosopimukset seuran kanssa ja Forsströmillä on optio ensikaudesta. Missä on roineen, kostnerin, Palven ja kumppanien jatkosopimukset vai julkaistaanko nuo isona nippuna vai odotellaanko tilipäätöstä? Tärkeää olisi saada mieluiten pitkät jatkot näiden nuorien kanssa tai muuten homma menee taas ihan munalleen kuten kävi D teamin pelaajiston kanssa viimekaudella, ensin kolme kautta miehiä ajetaan sisään mestiksessä ja myös liigapeleissä muutamassa pelissä ja sitten miehet vie muut mestisseurat.

Tämänviikon suurjyväskylälehdessä Tyni valoittaa, että joukkueen jatko on pohdinnassa. Jutussa mainitaan että D team on kolmen kauden aikan kustantanut 900 000 euroa ja jutusta sai ymmärryksen että tälläkaudella säästöjen ansiosta tappio todennäköisesti on alle tuon 300 000, mutta pudotuspeleissä jääminen varsinkin hieman verottaa ja odotetaan lopullista tilipäätöstä. Lisäksi oli mainintaa että vaikka katsojakeskiarvo tippui n. 600 katsojasta vajaaseen 500 katsojaan niin myytyjen lippujen määrä nousi 40%.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos JYP ei saa farmia kasaan niin sitten osa joukkueesta päätyy muihin mestis seuroihin ja osa pääsee liigan mukaan... Tosin Keuruulla olisi innokkaita kiekkofaneja niin sinne pientä yhteistyötä käyntiin ja KeuPa mestikseen. (Tiedän jo että osa porukasta kaavailee JYPin tekevän KeuPa:sta farmin). Samanlaista yhteistyötä kun kaikki muutkin mestis joukkueet tekevät.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo suur-jyväskylän lehden juttu löytyy heidän nettisivuiltaan pdf-muotona: http://www.sjl.fi/web/pdf/201208_ke/sjl22p55.pdf

Onkohan tietoa milloin tuo JYP-Jyväskylä Oy:n yhtiökokous on jossa lopullisesti JYP-Akatemian tulevaisuutta pohditaan? Joka tapauksessa lienee selvää että siihen asti pelaajasopimuksia ei varmaan kovin innokkaasti tehdä. JYP tehnee joidenkin Akatemian suurimpien lupauksien kanssa liigasopimuksia, mutta ns. marginaalipelaajat varmasti saavat / joutuvat odottamaan.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Itse kun en jaksa salapoliisintyötä tehdä, niin mitä siis tapahtuisi, jos JYP päättäisikin luopua JYP-Akatemiasta? Siis, eli, häh, menettäisikö JYP-Akatemia suoraan paikkansa Mestiksestä, vai alkaisiko se uutena, itsenäisenä organisaationa etsimään rahoittajia jne. jotta pystyisi säilymään Mestiksessä vai gui?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keupahan taisi nyt päästä mestiskarsintoihin. Jos nousuun tulee mahdollisuus niin en tiedä minkälaista visiota on, mutta en näkisi aivan mahdottomana sitä yhtälöä, että JYP-Akatemia ajetaan alas ja jonkinlaista yhteistyötä alettaisiin keuruun suuntaan ajamaan. Semmoista yhteistyötä josta kummatkin hyötyisi ja rahallinen panostus ei ehkä JYP:n suunalta olisi niin iso kun nyt Akatemian kanssa, mutta pystyisi silti lähettämään pelaajia hakemaan tuntumaa mestikseen ja ehkäpä kirkkaimille junnuille antamaan tuonne peliaikaa ja myös Keupa säästäisi näin pelaajabudjetissa.

Itseasiassa rahallisesti tuo yhtälö saattaisi toimia kummankin kannalta parhaiten tai ainakin paremmin. Toki Akatemiankin junnuihin panostaminen on vasta aluillaan ja ensikaudella nähdään kunnolla vasta mitä yhtälöstä tulee, mutta en sulkisi tuota yhteistyön tekemistä seurojen kanssa jos nousu tulisi? Omillaan KeuPa ei välttämättä pärjäisi ainakaan niin hyvin kun tavallaan pitäisi kuitenkin JYP:n kumpiakin joukkueita vastaan kilpaila sponsoreista, pelaajista ja katsojistakin. Lisäksi KeuPahan taisi olla D teamin farmiseura ja muutama pelaaja seilasi tuota väliä, viimekauden jälkeen taisi moni pelaaja lähteä d teamista tuonne. En näkisi ihan mahdottomana.
 

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti Jyp-Jyväskylä HT:n yhtiökokous tulee urheilulliseen johtopäätökseen ja lopettaa farmipelleilyn. Ja niin kuin tuossa edellä nähtiin , joku epäili Keupan mahdollisuuksia selviytyä yksin, mutta se on pelin henki, on kehitettävä itse omaa toimintaansa eikä turvauduttava toisiin!
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti Jyp-Jyväskylä HT:n yhtiökokous tulee urheilulliseen johtopäätökseen ja lopettaa farmipelleilyn. Ja niin kuin tuossa edellä nähtiin , joku epäili Keupan mahdollisuuksia selviytyä yksin, mutta se on pelin henki, on kehitettävä itse omaa toimintaansa eikä turvauduttava toisiin!
Urheilun kannalta paras päätös olisi jatkaa Akatemia projektia. Kenelläkään ei ole oikeutta tulla sanomaan että Akatemia ei kuulu mestikseen jos se siellä pelaamalla pysyy. (Ainoastaan jos JYP ei halua sitä jatkaa) Miten tämä nyt taas alkoi ärsyttämään KooKoo-fania kolmen aikaan yöllä?
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Niin no eikait sitä mikään estä peluuttamasta organisaatiota joukkueita vaikka jokaisella sarjatasolla. Etenkin jos sinne pelillisesti noustaan / lasketaan. Se on sitten eriasia jos nyt vaikka joskus kävisi niin että Jyp-Akat tippus ja vaikka KeuPa HT nousisi ja KeuPa HT muuttuisi JYP Akatemiaksi niin voitaisiin vähän jo huudella ehkä jopa perään...
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Toivottavasti Jyp-Jyväskylä HT:n yhtiökokous tulee urheilulliseen johtopäätökseen ja lopettaa farmipelleilyn. Ja niin kuin tuossa edellä nähtiin , joku epäili Keupan mahdollisuuksia selviytyä yksin, mutta se on pelin henki, on kehitettävä itse omaa toimintaansa eikä turvauduttava toisiin!

Nimenomaan, niin kuin tuossa ylläkin mainittiin, on Akatemia säilyttänyt paikkansa mestiksessä ja näin ollen ansaitsee myös siellä pelata. En edelleenkään ymmärrä tätä joidenkin farmiseura itkua. Eikö sitä ole mukavampi mennä katsomaan jäälle nälkäisiä nuoria lupauksia, ketkä saavat kehittyä mestiksessä kohti liigaa, kuin jotain Mestis jyriä. Kaikki kunnia heitä kohtaan, mutta silti. Akatemian jätkät veti viimekauden ihan ok, mutta varmasti on ensikaudella taas askeleen eteenpäin mennyt. Ainut, mikä on sellainen asia jonka vaihtaisin on tuo nimi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös