Jatkoajan leffakerho

Silkkeri kirjoitti:

Vähän samoilla fiiliksillä tuo tuli itsekin aikanaan katsottua, usein nuo överisuositut klassikkoleffat tuppaavat jättämään hienoisen pettymyksen maun suuhun. Tämän kanssa ei ollut kyllä sitä ongelmaa, leffa pitää otteessaan alusta loppuun ja kuten sanoit, näyttelysuoritukset ovat loistavia. Sen sijaan tuo suomenkielinen nimi ei ole kyllä ihan loppuun asti mietitty monestakin syystä. Jos leffan nimeä ei voi luontevasti suoraan kääntää suomeksi, pitäisi jättää kääntämättä. Varsinkin jos lopputulos spoilaa leffan loppuratkaisun.

Laajenna klikkaamalla

Rita Hayworth - Avain pakoon ei itse asiassa saanut suurta huomiota ilmestyessään. Elokuvaan lämmettiin varsin hitaasti, en tiedä mistä se johtui. Kyseessä on mestariteos.

Bent Zeitlinin Beast of the Southern Wild oli minusta vaikeasti määriteltävissä oleva teos - genrenä se oli ja on draamaa - mutta teos on tietyllä tapaa minusta jopa runollinen kuvaus lapsuudesta, ihmisyydestä, elämän yksinkertaisuudesta mutta samalla monimuotoisuudesta ja luonnon kaikkinaisuudesta - kauneudesta ja päätyen julmuuden kautta kuolemaan.

Elokuva oli kaunis ja tietyllä tapaa kaihoisa ja elokuvan nimiosaa näytellyt kikkarapäinen Quvenzhané Wallis Hushpuppyna oli omalla tavallaan hyvin kiehtoisa ja kaihoisa ilmestys roolissaan, ollen samalla kaikkien aikojen nuorin Oscarin naispääosaehdokkuuden saanut näyttelijä. Mihin hän sitten tulevaisuudessa yltää vai riepotellaanko hänet lapsitähteyden kautta Hollywoodin nurjalle puolelle piikittämisien maailmaan? Toivottavasti näin ei käy vaan saamme nauttia tulevaisuudessakin Quvenzhanén täysipainoisista roolitöistä ja täysipainoisesta ja levollisesta elämästä - aivan kuten hän Hushpuppyna elämäänsä eli isänsa ja naapureidensa kanssa haaveillen kaihoisasti myyttisestä äidistään.

Elokuva jätti mieleeni kiehtovan ajatuksen ja miellyttävän kuvan, ja erityisen hienona pidin sitä, että ohjaaja antoi elokuvan elää omaa elämäänsä turhia sitä pidentämättä tai koukeroisemmaksi muuttamatta.


Sergio Corbuccin Suuri hiljaisuus (Il, grande silenzio) riisui loputkin myytit villin lännen harteilta ollen kaikkiaan todella karu ja kyyninen kuvaus maailmasta joka on aikapäiviä sitten haudattu Utahin jylhiin maisemiin ja korkeiden vuorten uumeniin.

Jos Sergio Leonen dollari-trilogia oli merkittävä kokonaisuus lännenelokuvien genressä on minusta yhtälailla Corbuccin Suuri hiljaisuus merkittävä teos saman genren piirissä ja nostaisin sen listallani erääksi parhaimmista genren elokuvista jotka olen nähnyt, aivan sinne Leonen dollari-trilogian ja Huuliharppukostajan sekä Eastwoodin Armottoman kannoille. Kaikki nämä elokuvat tavalla tai toisella riisuivat myyttistä länttä ja tekivät siitä omalla tavallaan julman ja ahneen maailman, jossa hyvyys on katsojan silmissä ja elämässä hyvä ei aina saa sitä suurinta palkintoa ja erityisesti Corbuccin Suuressa hiljaisuudessa tämä julmuus ja kyynisyys ja ahneus vietiin vloppuun saakka ja länsi paljastui kaikessa armottomuudessaan katsojille - kenties se oli liiankin armoton joillekin ja siksi elokuvaan tehtiin vaihtoehtoinen loppu (jota en vielä katsonut ja tiedä haluanko edes katsoa, koska se voisi vesittää tunteen jonka tämä hieno länkkäri minussa nostatti). Yleisölle ei aina pitäisi antaa periksi, miljoona kärpästä voi olla väärässä.

Elokuvassa Jean-Louis Trintignant teki hienon roolin mykkänä tappajana, joka kävi omaa sotaansa ja kosti tehtyjä vääryyksiä väärintekijöille. Hän liikkui laillisuuden rajamailla ja pelasi peliä jossa palkkiona oli elämä tai kuolema mutta Trintignantiakin hienomman - suorastaan palavan ja paikoin jopa maanisen - roolin teki Klaus Kinski julmana palkkiometsästäjänä, jolle elämä ei tuntunut olevan minkään arvoista ja hän pelasi julmaa peliä omilla säännöillään.

Lopulta voidaan kysyä, että mitä oikeus on ja kenen ehdoilla oikeutta luetaan? Lännessä jokaisella oli siitä varmasti oma tulkintansa, kuten on meilläkin, mutta lännessä voimakkaimmilla ja häikeimmillä oli monin verroin etuja puolellaan ja oikeuden ynnä oikeudettomuuden raja oli kuin veteen piirretty viiva Utahin jylhillä ja julmilla vuorilla.

Ja toki on huomioitava Ennio Morriconen tyylikäs ja paikoin jopa piinaava musiikki. Loistavaa ja elokuvan henkeen mainiosti sopivaa musiikkia. Ennio on mestari alallaan!

vlad.

Tulin kommentoineeksi Suurta hiljaisuutta dvd-hankintaketjussa, poistan sen sieltä ja pistän tänne, jonne se sopii paremmin.

vlad kirjoitti:

Viimeisin hankinnoista on Sergio Carbuccin Suuri hiljaisuus. Odotukset tässäkin tapauksessa ovat varsin kovat ja on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä kuinka karun atmosfäärin Corbucci on leffaan onnistunut luomaan.

Laajenna klikkaamalla

Hieno elokuva, joka on paitsi yksi parhaista "italowesterneistä" koskaan, myös karuakin karumpi ja kyynisempi kriittinen yhteiskuntakuvaus, jossa rahan ja talouden turvana on aina myös laki, mutta ei suinkaan oikeus ja oikeudenmukaisuus. Siinä missä Leonen teokset ovat tietoisesti ja tarkoituksellisesti elämää suurempaa western-oopperaa ja dramaattisia satuja, joissa palkkionmetsästäjien ei ole tarkoituskaan olla mitenkään realistisia, niin Corbuccin teos on paljon raadollisempi ja liippaa läheltä myös nykypäivän talouspoliittisia ja yhteiskunnallisia kipupisteitä (kipupiste-sanasta pitäisi jonkun huutaa "bullshit", mutta en nyt muutakaan keksinyt kahden aikaan yöllä).

Sen enempiä spoilaamatta kiinnittäisin huomion vielä kahteen asiaan. Ensinnäkin Klaus Kinskin julman maanisesti esittämään palkkionmetsästäjä Locoon, joka toteaa elokuvassa, että kaikki mitä hän tekee on täysin lainmukaista toimintaa.

Toiseksi korostaisin loppukohtausta. Ei sitä tosin voi unohtaa sen kerran nähtyään. Aikakauteensa nähden poikkeava ja nihilistinen väkivalta on niin kaavasta poikkeavaa, että amerikkalaisille piti kuvata vaihtoehtoinen lopetuskohtaus, joka noudattaa perinteisempää "länkkärien" genrelopetusta ja tarjoaa klassisemman katharsiksen. Ainakin joissain dvd-versioissa tämä on bonuksena. Alkuperäisen kohtauksen jälkeen tämä pätkä näyttää naiivin lapselliselta ja täysin linjaan sopimattomalta, vaikka vastaavaa tyyliä on käytetty lukemattomissa westerneissä.

Suuri hiljaisuus on mestariteos. Tämä ja Corbuccin toinen uran kohokohta Django ovat erittäin vahvoja teoksia joka kantilta, ja nostavat hänet ilman muuta tärkeimmäksi eurooppalaiseksi western-ohjaajaksi heti Leonen jälkeen. Monelle Corbuccin teokset (erityisesti Suuri hiljaisuus) tulevat vain jonkinmoisena shokkina Leonen teosten jälkeen. Jos Leone purki amerikkalaisten westernien myyttejä, niin Corbucci purkaa Leonen teosten myyttejä ainakin tässä elokuvassaan.

Toki Corbucci teki westernejä kovalla tahdilla, eivät ne kaikki mitään klassikoita ole, mutta omaleimainen ohjaaja tämä "toinen Sergio" on.

Musta Nuoli kirjoitti:

Suuri hiljaisuus on mestariteos. Tämä ja Corbuccin toinen uran kohokohta Django ovat erittäin vahvoja teoksia joka kantilta, ja nostavat hänet ilman muuta tärkeimmäksi eurooppalaiseksi western-ohjaajaksi heti Leonen jälkeen. Monelle Corbuccin teokset (erityisesti Suuri hiljaisuus) tulevat vain jonkinmoisena shokkina Leonen teosten jälkeen. Jos Leone purki amerikkalaisten westernien myyttejä, niin Corbucci purkaa Leonen teosten myyttejä ainakin tässä elokuvassaan.

Laajenna klikkaamalla

Katsoin tuossa jokin aika sitten Corbuccin Djangon ja kirjoittelin ketjuun lyhyen arvioni siitä. Siihen verrattuna Corbuccin Suuri hiljaisuus nousee monen monta askelta korkeammalle ja pukee lännen vieläkin raadollisempaan muottiin ja lännen viimeisetkin myytit murretaan tässä mestariteoksessa hienolla tapaa.

Django oli kuitenkin minusta liian ennalta arvattava ja tarinaltaan sekä toteutukseltaan "helppo" lähestyä verrattuna vaikkapa Leonen parhaimpiin teoksiin tai nyt katsomaani Corbuccin loistavaan mestariteokseen. Jos Djangon katsottuani epäilin Corbuccin kykyä luoda lännestä karu ja raadollinen mutta samalla elokuvallisesti voimakas teos Suuren hiljaisuuden katsottuani en voi muuta kuin sanoa, että Corbucci kuuluu eurooppalaisten wester-ohjaajien parhaimmistoon Leonen kannoilla.

Mielessäni mietin, että millainen Suuren hiljaisuuden loppuratkaisu mahtaakaan olla kun viittasit sen nihilistisyyteen ja väkivaltaisuuteen niin valmistautumisesta huolimatta kohtaus oli koskettava ja julmalla tapaa kaunis sekä nerokas. Jo se nostaa elokuvan päätä pidemmälle keskivertolänkkäreitä ja tähän kun lisätään hieno näyttelijätyö pääosien kohdalla, erityisesti Kinskin maaninen ja röyhkeä roolityö, niin päästään teokseen jota ei voi helpolla unohtaa.

vlad.

Musta Nuoli kirjoitti:

Toki Corbucci teki westernejä kovalla tahdilla, eivät ne kaikki mitään klassikoita ole, mutta omaleimainen ohjaaja tämä "toinen Sergio" on.

Laajenna klikkaamalla

Sama pätee "kolmanteen Sergioon". Sergio Sollima ei tehnyt niin montaa spagua kuin Corbucci, mutta Big Gundown / La resa de conti (1966) nyt on ainakin syytä tsekata, jos italowesternit vähääkään sytyttävät. Ihan genrensä klassikoita tuo, eikä elokuvasta jää ollenkaan ns. halpisfiilistä, vaikka budjetti tuskin suuri olikaan.

Vanha kunnon Lee van Cleef heittää viilein ottein kaikille tuttua eversti Mortimeria muistuttavan roolin. Toisessa pääosassa ylinäyttelee ja hauskuuttaa omaleimaiseen tyyliinsä Tomas Milian, joka tappaa veitsellä revolverin sijaan. Tämä on myös se leffa minkä avulla kuubalaistaustainen Milian nousi aikanaan Euroopassa ja Etelä-Amerikassa hyvinkin suosituksi tähdeksi. Taustalla soi jälleen Morriconen persoonallinen soundtrack hänen kultakaudeltaan.

Solliman seuraavat spagut: Face to Face (1967) ja Run, Man, Run (1968) ovat myös kehuttuja, mutta eivät itselleni oikein koskaan ole uponneet, enkä varauksetta suosittele niitä kuin varsinaisille spagehttiwestern-faneille.

Kaikissa em. Solliman westerneissä toistuu myös Corbuccin leffoista tuttu ”ryysyläiset vs riistäjät” -teema , mikä nyt ei ole yllätys, koska molemmat ohjaajat olivat kommunisteja. Temaattisesti Solliman westernit voikin nähdä trilogiana, ja tietyllä tavalla myös antiteesinä Sergio Leonen ns. dollaritrilogialle. Siinä missä Leonen länkkärisankarit olivat kyynisiä, mutta miehekkäitä kapitalisteja, Solliman sankarit ovat usein vallankumousromantiikkaa julistavia sosialisteja (pl. mainittu van Cleefin hahmo. ).
.
Se missä Sollima jää selvästi jälkeen kahden muun Sergion tasosta on toimintakohtaukset. Leone ja Corbucci osaavat molemmat rämäpäisen ja tyylikkään actionkuvauksen, mutta Sollimalle tuo genreen olennaisesti kuuluva väkivalta on enemmänkin selvää pakkopullaa kuin luovaa taidetta.

Kävin sunnuntaina katsomassa uuden Star Trek -elokuvan ja en oikein osaa sanoa mitä mieltä olen ko. teoksesta. Star Trek Into Darkness on jonkinlainen Star Trek/toiminta -elokuvan hybridi. Into Darkness on erinomainen tulevaisuuteen sijoittuva toimintaelokuva jossa on ikävä kyllä erittäin vähän scifimäisiä elementtejä. Viittauksia alkuperäiseen Star Trek -sarjaan on erittäin paljon ja nämä pienet viittaukset ovat vannoutuneille Star Trek -fanille kultaakin kalliimpia. Harmi vain scifielokuvaa tästä pätkästä ei saa tekemälläkään. Suosittelen Star Trek Into Darknessia jos hyvä toimintaelokuva kiinnostaa. Älä vaivaudu jos haluat nähdä Star Trek -maailmaan sijoittuvan scifi-elokuvan.

7/10

-Tinke

Swearengen kirjoitti:

Sama pätee "kolmanteen Sergioon". Sergio Sollima ei tehnyt niin montaa spagua kuin Corbucci, mutta Big Gundown / La resa de conti (1966) nyt on ainakin syytä tsekata, jos italowesternit vähääkään sytyttävät. Ihan genrensä klassikoita tuo, eikä elokuvasta jää ollenkaan ns. halpisfiilistä, vaikka budjetti tuskin suuri olikaan.

Laajenna klikkaamalla

Kiitos vinkistä, täytyypä pitää kolmas Sergio mielessä jos näitä vastaan jossain tulee. Tuo Big Gundown kuulosti varsinkin kiinnostavalta.

Monellahan on mielikuva spaghettiwesterneistä jonkinlaisina "aitojen" länkkärien halpiskopioina, mutta italowesterneissä on melkoisesti laajuutta ja syvyyttä aina elokuvahistoriallisesti ja -taiteellisesti erittäin merkittävistä tekijöistä/teoksista niihin halvimpiin kolikkobudjetilla tehtyihiin klooneihin ja rahastuksiin. Paskaakin on totta kai joukossa vaikka millä mitalla, mutta myös todellisia helmiä.

Rikon Sergei-kolminaisuuden ja nakkaan kehiin yhden Enzon, eli ohjaaja Enzo G. Castellarin. Castellari on todellinen monitoimimies, joka on suoltanut välillä teoksia kuin T-malleja Fordin liukuhihnalta, mutta joka teki määrän lisäksi myös laatua eli monta kulttielokuvaa. Castellarin paras lännenelokuva on Djangosta tutun Franco Neron tähdittämä Keoma vuodelta 1976, joka kuuluu mielestäni parhaiden spaghettiwesternien kaanoniin ilman muuta.

Keomassa on paitsi rajun räjähtävää toimintaa myös kosolti yhteiskunnallisia ja rodullisia jännitteitä. Keoma itse on puoliksi intiaani, ja Keoman vanha mentori George on aikoinaan ollut urhea ja kunnioitettava mies, mutta nyt hän on rasismin vuoksi syrjäytynyt alkkis. George on musta mies. Keomalla on ratkaistavanaan vielä jännittyneet suhteet omiin velipuoliin. Kaiken päälle elokuvassa on vielä ripaus selittämätöntä, eli Keoma näkee ajoittain visioita vanhasta intiaaninaisesta. Erittäin synkkä ja fatalistinen, jopa apokalyptinen teos on kyseessä, josta voi ammentaa kosolti vertauskuvallisuutta tai vain nauttia taiten koreografioiduista taisteluista.

Keoma on oikeastaan viimeinen varsinaisen spaghettiwestern-kauden mestariteos. Tulihan 1980-luvullakin vielä kaikenlaista teosta, mutta klassinen spaghettiwestern tyssäsi 1970-luvun loppuun.

Hupaisasti Keoma on julkaistu aikoinaan myös nimellä "Django rides again", vaikka elokuvalla ei ole yhtään mitään tekemistä Djangon kanssa paitsi sama pääosanesittäjä. Django-leffojahan julkaistiin kymmenittäin ilman, että millään oli mitään tekemistä aidon Djangon kanssa.

Castellarihan elää yhä, ja on ohjannut 2000-luvullakin. Myös sotaelokuvat ovat häneltä sujuneet, kuten vaikkapa alkuperäinen Inglorious Bastards. Ihan oma lukunsa on muutama vuosi sitten suomeksikin julkaistu Uudet Barbaarit - The New Barbarians, joka on käsittämättömiä camp-arvoja saavuttanut tieteiselokuva, jossa eletään vahvasti Mad Maxin henkisessä lähitulevaisuuden dystopiassa, ja jota hallitsevat avoimen homoseksuaalit Templarit. Pääosassa jämäkkä blaxploitaatio-leffojen sankari Fred Williamson sekä italialainen kulttitähti George Eastman. Barbaarileffa kyllä jättää varsin hämmentyneeseen mielentilaan.

Musta Nuoli kirjoitti:

Castellarin paras lännenelokuva on Djangosta tutun Franco Neron tähdittämä Keoma vuodelta 1976, joka kuuluu mielestäni parhaiden spaghettiwesternien kaanoniin ilman muuta.

Laajenna klikkaamalla

Leffa muuten löytyy youtubesta, tästä linkkiä: Keoma - YouTube

Il Grande Silenzio myös löytyy täältä: The.Great.Silence.1968 - YouTube

Näemmä löytyy kivasti youtubesta noita spagettiwesternejä. Nyt rupean katsomaan Il Grande Silenziota, kun sitä niin kehuttiin. Toivottavasti näiden elokuvien youtube linkkien lähettäminen ei ole kiellettyä.

Musta Nuoli kirjoitti:

Ihan oma lukunsa on muutama vuosi sitten suomeksikin julkaistu Uudet Barbaarit - The New Barbarians, joka on käsittämättömiä camp-arvoja saavuttanut tieteiselokuva, jossa eletään vahvasti Mad Maxin henkisessä lähitulevaisuuden dystopiassa, ja jota hallitsevat avoimen homoseksuaalit Templarit.

Laajenna klikkaamalla

Caramba-Paholainen kannoilla ja silleen. Enzon Bronxin Asfalttisoturit taitaa vieläkin lojua jossakin kätköissä alkuperäisenä VHS-versiona. Tai en tiedä koska läjä vanhoja kasetteja taisi lentää roskalavalle muutama muutto sitten.

Poro24 kirjoitti:

Stoker (IMDB).Ohjaajana Oldboysta tuttu Chan-wook Park, käsikirjoittajana Prison Breakin päänäyttelijänä tunnettu Wentworth Miller ja soundtrackista vastaa Clint Mansell. Siinä on kyllä erikoisin kombinaatio vähään aikaan. Upea elokuva. Parasta katsoa tietämättä mitään etukäteen, joten en kehtaa alkaa tässä elokuvaa sen tarkemmin kuvailemaan.

Ei ollut ihan niin tyly kun Parkin aikaisemmat leffat, mutta näemmä aika monelle silti liikaa.

Laajenna klikkaamalla

Kiinnostus heräsi tätä uutta Parkin leffaa kohtaan ja maltoin olla lukematta siitä mitään. Eilen sitten katsoin sen suurin odotuksin, nimittäen Chan-wook Parkin aikaisemmat leffat mm. Sympathy for mr. Vengeance, Old Boy, Lady Vengeance ja Bakjwi nostavat riman korkealle. Elokuva ei vaan toiminut minulle, odotin varmaan jotain ihan muuta mitä se sitten oli, ehkäpä vähän tylsäkin. Yhdessä vaiheessa odotin peräti jotain yliluonnollistakin mutta ei ollut kyse siitäkään. Olihan leffassa pari yllätystä mutta silti jäi vähän blaah -fiilis. Sanoisin että tämä jenkkityyli ei käy Parkille.

Laitan kohta pyörimään A Good Day to Die Hard joka on ilmeisesti ihan katottava leffa muttei mikään masterpiece.

Tulin tuossa katsoneeksi uudestaan elokuvan Starter For 10 - Heikoin lenkki vuodelta 2006. Mainio draamakomedia nuoresta miehestä, joka aloittaa yliopiston Iso-Britanniassa vuonna 1985. Samalla hän päätyy yliopiston tietovisajoukkueeseen ja joutuu valitsemaan fiksun yläluokan blondin ja kipakan mutta kauniin vastakulttuurisen juutalaistytön välillä. Taustalla soivat aikalaisbändit pop-bändeistä Motörheadiin.

Paitsi että elokuva on varsin hauska ja monipuolisempi kuin jenkkilän vastaavat "coming to age"-opiskeluhärdellit, niin elokuvaan valittiin näyttelijöiksi todella hyvällä seulalla nuoria näyttelijöitä, joista oikeastaan kaikista on tullut vankkoja laatunäyttelijöitä, tähtiä tai isoja kansainvälisiä tähtiä.

Pääosassa ovat muun muassa:
-James McAvoy (eka Narnia-leffa, Sovitus, Skotlannin viimeinen kuningas, Wanted, X-Men: First Class)
-Rebecca Hall (Nolanin The Prestige, Frost/Nixon, Vicky Cristina Barcelona, The Town, Iron Man 3, Red Riding: 1974)
-Alice Eve (Aivan liian hotti, Men In Black 3, Star Trek Into Darkness)
-Benedict Cumberbatch (mm. Hawking, Sovitus, BBC:n loistava Sherlock Holmes -sarja, Tinker Taylor Soldier Spy, Warhorse, Star Trek Into Darkness, Hobitti-trilogia)
-Dominic Cooper (The Duchess, Captain America ja sen jatko-osa ensi vuonna, My Week With Marilyn, The Devil's Double)

Ei kyllä paskempi setti nuoria lahjakkuuksia yhdessä elokuvassa. Ja olihan leffassa myös Mark Gatissin kaltaisia konkareita. Gatiss on tunnettu komediasarja Herrasmiesten liigan yhtenä luojana, näyttelijänä ja käsikirjoittajana, Sherlock Holmes -sarjan näyttelijänä, luojana ja käsikirjoittajana, Doctor Who -jaksoista ja romaaneista ynnä muusta. Huikean lahjakas mies.

Useinhan ns. nuorisokomedioiden pääosissa on random-tunareita ja lahjattomia povipommeja tai korkeintaan yksi parempi ja potentiaalisempi näyttelijä. Starter For 10:ssa on tosiaan Bafta-voittajaa, Oscar-ehdokkaita sekä sivuosassa vielä mies, joka on yhdessä paketissa sekä Sauron, Sherlock, Smaug että .

Kannattaa vilkaista, ja katsomisen arvoisia ovat myös ylläolevien listauksien tv-sarjat ja elokuvat. Red Riding -trilogia on erityisen oivallinen ja synkeä näkemys Pohjois-Englannin korruptoituneista poliisivoimista sekä alueella riehuvista sarjamurhaajista, sekä oikeista (Yorkshiren viiltäjä Peter Sutcliffe) että trilogiaa varten kehitellyistä.

Oli 2 lippua käytettävä tänään, kun viimeinen päivä, joten päätin viettää illan Finnkinossa.

Kaksi leffaa alla:

1. Fast and Furious 6.

Yllättävän hyvä oli, lukuunottamatta aikalailla älyttömäksi vedettyä loppua, mutta ei tuo itseä lopulta haitannut. Jopa Dwayne Johnson oli yllättävän ok tuossa leffassa, ei hyvä, mutta riittävän ok.

Pakko katsoa 1-5 leffat, etenkin kun Tokyo Drift vieläkin näkemättä. Tässähän oli aikalailla kaikki vähänkin enemmän esillä olleet jälleen mukana. Suosittelen.

2. After Earth

Piti katsoa Kaamea Kankkunen 3, mutta kun tuon alkamisaika oli 45min tätä myöhemmin, en halunnut jäädä hengaamaan.

Ei vakuutanut, mutta ei myöskään ollut niin totaalinen floppi kuin pelkäsin.
Ei Jaden Smith vakuuta kyllä yhtään näyttelijänä, ei siis yhtään, mutta silti tässä nyt ihan siedettävä suoritus. Will Smith oli leffassa kovin huono, en tajua mitä oltiin ajateltu, kun miehelle tuollainen rooli / noin vammainen puhetapa oli pistetty.

Erikoisefektit ok, mutta eivät häikäisseet.

Kerran katsoi juuri ja juuri, en suosittele silti leffalipun hintaa maksamaan, ellei ole ns. "pakko".

vstk kirjoitti:

Tuli kaytya katsomassa Gangster Squad ja ennakkoon olin odottamassa vahintaankin kelpoa elokuvaa. Voi kuinka vaarassa olinkaan. Luulisi etta elokuvassa jossa on Josh Brolin, Nick Nolte, Sean Penn, Ryan Goslin, Emma Stone, Anthony Mackie, Robert Patrick seka Giovanni Ribisi olisi potentiaalia olla edes kohtuullinen, mutta kun sitten ei. Tahan paalle viela laitetaan Micheal Pena (vielakaan ei mitaan hajua mita kyseinen mies teki koko elokuvassa, ei tuonut minkaanlaista syvyytta nayttelijakaartiin) niin huhhuh. Ei tama nyt ihan taysi floppi ollut, mutta hyvin lahelle sita. Olen ollut pitkaan sita mielta etta Ryan Gosling ei ole kovin lahjakas nayttelija ja taman elokuvan jalkeen tasta asiasta on viela vahvempi mielipide. Jotenkin jai hyvin kiusaantunut mielikuva hanen esityksestaan eika mielestani oikein paassyt hahmonsa sisalle missaan vaiheessa. Josh Brolinilta kuitenkin Sean Pennin ohella keskiverto suoritus, vaikka Pennin suorituksessa olikin vahan koomisia piirteita. Varsinkin alkuvaiheessa.

Mikali elokuva alkaa tahattomasti naurattamaan yleisoa, vaikkei sen olisi tarkoitus, niin jotain on pahasti pielessa.
5,5/10

Laajenna klikkaamalla

Lainataampas vanhaa viestiä. Aikalailla samanlaiset fiilikset oli näyttelijä kaartia myöten. Tuli eilen vuokrattua tuo Gangster Squad. Oli kyllä pettymys.
Aihepiiri kiinnostaa ja tykkään muutenkin tuontyylisistä leffoista, mutta jotenkin ei myt päässyt fiilikseen tuota katellessa. Muutenkin meni kyllä överiksi muutamaan otteeseen mielestäni. Nolte marginaalisessa roolissa valitettavasti, tosin ei se enää vakuuttava olisikaan jos hänen ikäinen kaveri vetäisi porukkaa turpaan.

Huomenna tulee sitten yksi erittäin kaivattu ja odotettu elokuva ensi-iltaan, eli Man of Steel. Kun kuulin että Nolan on myös ollut käsikirjoittamassa ja auttamassa leffaaa, niin odotukset vain nousivat entisestään. Trailerin perusteella tulee kaikkien aikojen paras teris leffa.

Nyt on Man Of Steel nähty, ja hyvähän tuo elokuva oli! Henry Cavill oli tuohon viittasankarin rooliin loistava valinta, pitkä odotus palkittiin. Uskoisin, ettei tule miellyttämään silti kaikkia.

Lexaa kirjoitti:

Nyt on Man Of Steel nähty, ja hyvähän tuo elokuva oli! Henry Cavill oli tuohon viittasankarin rooliin loistava valinta, pitkä odotus palkittiin. Uskoisin, ettei tule miellyttämään silti kaikkia.

Laajenna klikkaamalla

Ihan ok päivitys Teriksen syntytarinaan, ja Cavill oli ihan kelpo Teris (vaikkei tietysti mikään Reeve). Myös eloisampi ja aiempaa uskottavampi Lois Lane (Amy Adams) oli hyvä, samoin Russell Crowe Jor-Elinä.

Mutta toimintaosuudet olivat elokuvan suurin ongelma. Aivan liian pitkitettyä menoa ja sellaista mäiskettä, että tavoitteena on ilmeisesti ollut päihittää Michael Bayn saldo ja erityisesti Transformers-elokuvien kaupunkimätöt. Kontrasti elokuvan alkupuolen ja loppupuolen välillä on valtaisa, sillä kunhan isommat turpakäräjät alkavat, niin sitten edetäänkin turbovauhdilla efektipläjäyksestä toiseen ja unohdetaan lähes kaikki muu.

Elokuvan 2,5 tunnin kestosta olisi saanut napsaista puoli tuntia pois ja suurimmaksi osaksi juuri toimintapuolesta. Onneksi en mennyt tätä katsomaan 3D-formaatissa, pää siinä olisi hajonnut nopeasti leikattuihin kohtauksiin, joita 3D aina tummentaa ja tekee niistä epäselvempiä.

Kolmisen tähteä tälle silti antaisin, mutta elokuvan potentiaalin ja alkupuolen kiinnostavamman otteen perusteella tästä olisi voinut tulla selvästi kovatasoisempi teos. Nyt se jäi vähän puolitiehen. Zack Snyder on tehnyt Watchmenissa erinomaista jälkeä kuvaamalla sarjakuvaromaanin, jonka uskottiin olevan mahdoton kuvata, ja tuotannossa mukana olevan Nolanin meriitit Batmanin saralla ovat kiistattomat, joten senkin takia olisi toivonut Teriksen uuden tulemisen olevan jotain muuta kuin näin pitkitettyä tehostemättöä.

Kyllä tämän pohjalta kelpaa tietysti aloittaa Teräsmies-saaga uusiksi ja jatkaa kauan odotettuun ja toivottavasti myös toteutuvaan Oikeuden Puolustajat -tiimielokuvaan yhdessä muiden DC:n ykköstykkien kuten vaikkapa Marsilaisen metsästäjän, Salaman, Haukkamiehen, Atomin, Vihreän Nuolen ja Vihreän Lyhdyn (sekä tietysti Batmanin ja Ihmenaisen) kanssa. Tai edes osan näistä. DC:n hahmoja on käytetty luvattoman vähän elokuvissa Teriksen ja Batmanin ohella siinä missä Marvel on tehnyt Rautamiehen kaltaisista suurelle yleisölle tuntemattomista sankareista miljardiluokan leffoja.

Mutta niin se vain on, että ei Christopher Reeven kahta ensimmäistä Teräsmies-elokuvaa mikään päihitä, ja Terrence Stampin Zod on edelleen se Zod, jonka edessä kaikki muut Zodit tulevat polvistumaan.

Järkyttävää todellisuutta

Tässä suosittelen kaikille palstaveljille todella rajun liikuttavaa dokumenttia männävuosilta: Streetwise vuodelta 1984.

Kyseinen raina oli aikoinaan ehdolla Oscar-palkinnollekin. Se kertoo erään taitavan dokumentaristin jutusta Life-magazinelle Seattlen kodittomista lapsista 1980-luvun alussa. Nuo toisella kymmenellä olevat, elämän ja vanhempiensa hylkäämät lapset yrittävät selviytyä vaarallisessa, syntisessä ja välinpitämättömässä Seattlen kaupungissa, kuka varastaen, kuka huoraten, kuka miten vaan taisi.

Päähenkilöt ovat päihteisiin langenneita, perheidensä hylkäämiä lapsia, jotka yrittävät "vain selviytyä". Myymällä itseään, huumeita tai varastettua tavaraa. Kaikki tämä tapahtuu läntisen maailman hyvänolon kainalossa, jossa kukaan ei välitä eikä muita kuin yhtä (raukka parka) sosiaalityöntekijää kiinnosta. Uusi TV-sarja "Jälkiä jättämättä" -sarjan kolmas tuotantokausi perustuu yhden heistä elämään: 16-vuotias koditon lesbo, joka oli enemmänkin poika kuin tyttö ja kuoli puukoniskuihin pienempiään auttaessaan (tämä ei ole spoileri, ko. sarja vasta menossa). Tämä ei ole siloiteltu dokumentti hauskaa loppua etsivälle. 14-vuotiaan, elämäänsä ja isäänsä pettyneen katulapsen kalpea ruumis arkussa vankilassa tehdyn itsemurhan jälkeen koskettaa. Vanginvartijoiden ympäröimä isä vierellään saa mielen kysymyksiin.

Jotkut heistä selvisivät. Jotkut eivät. Jotkut tappoivat itsensä, jotkut kuolivat huumeisiin. Jonkun tappoi huomattavasti vanhempi "asuinkumppani". Joku heistä ihannoi tavallista perhe-idylliä, joku sai 7-9 lasta eri miesten kanssa. Ja yhdestä heistä tuli yksi surullinen luku pahamaisen Green River Killerin-prostituoituja 1980-luvulla tappaneen sarjamurhaajan ja nekrofiilin Gary Ridgwayn- uhreista.

Puolitoista tuntia tunteita raastavaa, raakaa todellisuutta. Katsokoon he, keiden vatsa kestää ja ketkä todellisuutta kaipaavat. Lapsia omaavat saattavat tuntea pelkoa ja inhoa. Kylmäksi se ei jätä kovasydämmisintäkään. Täällä jäi muutama hengenveto kurkkuun. Miten tämmöistä sattuu? Miksi kukaan ei välittänyt silloin eikä välitä nytkään?

sierramies kirjoitti:

Tässä suosittelen kaikille palstaveljille todella rajun liikuttavaa dokumenttia männävuosilta: Streetwise vuodelta 1984.

Laajenna klikkaamalla

Kiitokset todella mielenkiintoisesta vinkistä, pitää laittaa dokumentti etsintään ja koettaa haalia se jostain käsiini koska kuvauksesi perusteella vaikuttaa juuri sellaiselta dokumentilta jonka haluan nähdä.

***

Katselin Shane Meadowsin This is England ja vaikka kyseessä oli fiktio lähiölasten ja nuorten maailmankuvan hahmottumisella 80-luvun Britanniassa, maailmankuvan jossa rasismi on merkityksellisessä roolissa ja jossa vihollinen on jo pesiytynyt yhteiskunaan pakistanilaisten ja muiden värivammaisten myötä niin elokuva oli todella autenttisen oloinen kuvaus ja hyvin kiehtova. Voin kuvitella, että kasvuympäristö ajaa lapsen sellaisen ryhmän mukaan jossa hänet hyväksytään ja jossa häntä tavalla tai toisella arvostetaan.

Yksinäinen kiusattu lapsi löytää uuden kodin itselleen lähiön skinhead-jengistä, jengistä joka ottaa hänet mukaan toimintaansa ja jossa hän kokee olevansa jotain muuta kuin halveksittu lapsi mutta kaikki muuttuu hyvin radikaalilla tapaa ja se mihin tie vie jatkossa on varmasti sellaista minkä moni itseään etsivä lapsi ja nuori on kokenut Briteissä. Kuinka helposti lapsen voi puhua puolelleen vetämällä oikeista naruista ja kuinka pitkälle tällainen lapsi on valmis menemään?

Vaikka elokuva on kielletty alle 15-vuotiailta niin minusta tällainen elokuva yhteiskunnallisena kuvauksena tulisi sijoittaa yläasteikäisten opetusohjelmaan vaikkapa historian tunnilla ja mielellään jo seitsemännellä luokalla - uhrata 1½ tuntia sille, että näytetään tavallaan hyvin raadollinen ja todenmukainen kuvaus siitä mihin sokeus voi viedä ja mitä sokeasta luottamisesta voi johtaa. Lopussa Meadows kuitenkin antaa toivoa ja uskoa paremmasta mutta paljon Shaun ehti nähdä jengissä ja erityisesti aikana jolloin vankeudesta päässyt Combo saapuu jengiin ja johdattaa sen uusille urille, osan jengin jäsenistä kaikottua ja valittua toisin mutta Shaun löydettyä hetkellisesti tukea ja turvaa Combon hahmosta.

vlad.

vlad kirjoitti:

Katselin Shane Meadowsin This is England..

Laajenna klikkaamalla

Kannattaa katsoa jatkoksi tehdyt minisarjat saman porukan myöhemmistä vaiheista.. Löytyy esimerkiksi Netflix:stä.

vlad kirjoitti:

Katselin Shane Meadowsin This is England

Laajenna klikkaamalla

Jos tykkäsit, etkä ole huomannut, niin vähän aikaa sitten tuli Yleltä leffan "jatko-osiksi" tehdyt tv-sarjat. This Is England sekä jatko-osat 88 | YLE TV2 | yle.fi

Sama tekijäporukka ja hahmot ovat noissa sarjoissakin, mutta leffan tyylistä ollaan lähdetty jonkin verran helpomminpureskeltavaan ja viihteellisempään suuntaan. Kantsinee kuitenkin tsekata.

EDIT: he ain't heavy, he's faster than me

Django Unchained katsottu. Hyvä leffa mutta mielestäni ylihehkutettu Tarantinon nimestä johtuen. Leffassa on kyllä hyvät roolihahmot mm. Christoph Waltzin vetämä Dr. King Schultz sekä hienot länkkäri miljööt. Stoori ja loppuratkaisu ovat vaan turhan itsestään selviä jo leffan alussa mutta se lienee ollut tarkoituskin. En täysin allekirjoita niitä kommentteja että leffassa olisi poikkeuksellisen raakaa materiaalia, ihan normimenoa mun makuun.

Tarantino olisi kuulemma halunnut Djangon rooliin Will Smithin mutta mielestäni Jamie Foxx oli parempi ja uskottavampi kuin kansipoika Smith.

Mainittakoot vielä että leffan 2h 45min on turhan pitkä ja siitä olisi voinut leikata ainakin 30min pois.

Moitteista huolimatta Tarantino-fanina arvosana 8.

Man of Steel

Kävinpä tänään katsastamassa aamupäivänäytöksessä uusimman Teriksen. Mielestäni varsin asiallinen päivitys alkutarinaan. Meitsi on muuten saman ikäinen on leffan Clark Kent.. ;)

How To Make Money Selling Drugs - YouTube

Tuollainen dokumentti tuli juuri katsottua. Parhaita mitä olen nähnyt. Monet julkisuuden ihmisetkin on saatu mukaan, jotka ovat joko käyttäneet itse aiemmin huumeita, myyneet niitä tai ovat aktivisteja.

Varsinkin kun miettii köyhää väestöä ja miten esimerkiksi juuri Yhdysvalloissa lait vaikeuttavat entisestään heidän mahdollisuuttaa kouluttautua tai löytää mitään hyvää keinoa tienata rahaa, niin ymmärtää miksi huumekauppa on maailman suurin bisnes. Myös tapa, jolla ameriikan ihmemaa rahoittaa huumeidenvastaista sotaansa ja sen erikoisyksikköä (DEA) on kaikessa epäloogisuudessaan ja epämoraaliudessaan käsittämätöntä.

Suosittelen katsomaan tuon dokumentin. Saa vähän mietittävää.

Linkki vie siis Youtubeen ja dokumenttiin: How to make money selling drugs.

Tuli eilen katsottua Hannu ja Kerttu-sadun filmatisointi tältä vuodelta.

Aivan järkyttävää paskaa ja hetkittäin tuntui siltä kuin olisi katsonut jotain halpaa tv-saippuaoopperaa. Gemma Arterton omaa nätit tissit, mutta kiroilu tällaisessa aikuisille liian lapsellisessa ja lapsille liian raa'assa leffassa ei vaan nosta hänen osakkeitaan. Jeremy Rennerkin vaikutti vähintään tylsistyneeltä ainakin puolessa kohtauksistaan enkä yhtään ihmettele asiaa.
Surullista, että Famke Janssen on jämähtänyt tällaisiin ö-luokan säikyttely-filmeihin.

Ainoa hyvä puoli filmissä oli Pihla Viitala, joka ainakin allekirjoittaneen mielestä varasti jokaisen kohtauksen, jossa häntä näkyi. Mikä nainen!

*

Katselin legendaarisen Re-Animatorin vuodelta -85. Leffan verellä mässäily menee niin yli että alkaa melkein naurattaa, komedia tämä ei ole mutta tajuatte kyllä kun katsotte leffan. ;) Annoin Re-Animatorille arvosanan 7 joka oli samalla minun 972 IMDb-arvostelu. Kohta paukkuu 1k rikki!