Sportin pelaajisto kaudelle 2014–2015

  • 1 007 879
  • 3 407

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Samalla tavalla voin kysyä, että montako peliä näit Kivimäeltä viime kaudella? Yhden?

Mestiksen pörssikärjet ovat järjestäen olleet aika isoja pettymyksiä liigassa. Harva tai oikeastaan kukaan ei ole pystynyt ensimmäisellä kaudella ottamaan kiekollista ja tuloksellista roolia liigassa ja ovat tämän johdosta joutuneet pelaamaan 3-4 ketjuissa.

Mikäli Kivimäki tulisi pelaamaan samoja minuutteja sekä pääsisi pelaamaan hyvin ylivoimaa, uskoisin silti että viimekauteen verrattuna pisteistä voi suosiolla ottaa 2/3 ennakkoarvioissa pois. Tällöinhän Kivimäen kohdalla puhutaan alle 20 pisteen kaudesta, joka ei voi olla joukkueen tulosyksikössä olevan pelaajan pistemäärä. Tämä taas johtaa siihen että vastuu vähenee väkisinkin jossain kohdassa ja pisteet vähenee edelleen.

Tähän voisi tuoda esimerkkinä Höllin, joka teki Mestiksessä melkein mitä halusi mutta tuon ajan Ilveksessä oli aikalailla pimennossa ja ei missään tapauksessa tulosyksikköosastoa missään nimessä. Pelaajamateriaaliltaan Sport on aika samalla viivalla tuon ajan Ilveksen kanssa. Voi olla että Ilves oli jopa hivenen parempi materiaaliltaan tämän päivän Sporttiin verrattuna.

Kyllä sitä Vaasaan toivoisi kunnon pelimiehiä ettei menisi ihan vituiksi ensimmäinen kausi.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Minä en ole nähnyt yhtään Kivimäen peliä alasarjoissa.
Montako Kivimäen Liigapeliä sinä " 1939 " olet nähnyt ?

Mutta, totta..annetaan pelien ratkaista.
Vai pitäisikö jossain kabinetissa sopia, että kun Kivimäki kerran omaa edellytykset tehdä 30 maalia, niin Sportille annetaan jokaisessa kotipelissä yksi eteen ja tekijäksi pistetään kirjoihin Kivimäki..

No hei..huumoria ... :)

Kyllä minä tuohon 15 maaliin uskon, jos saa vastuuta ykkösessä ja yv:llä. Täällä vaan oli uhoa tyyliin heiluttaa verkkoa ja pistää verkot tötterölle.
Ei tuo maalimäärä 60:ssä pelissä ole lainkaan mahdoton, jos paikkoja tulee. Hyvä syöttelijä, niin yli puolet saa pistää tyhjiin...
 
Viimeksi muokattu:

1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat
Minä en ole nähnyt yhtään Kivimäen peliä alasarjoissa.
Montako Kivimäen Liigapeliä sinä " 1939 " olet nähnyt ?

Tahalleenko tuohon vedit? Ehkä pointti oli siinä, että nyt on eri mies tulossa takaisin. Kaikki puheet ovat pelkästään peräisin miehen aiemmista liigapeleistä.
Tomi Pekkala on nyt hyvä esimerkki mitä maalinteko Mestiksessä voi olla, mutta Kivimäki ainakin saa vastuuta eikä tipu heti 3.-4. ketjuun jos ei heti onnistu joka tapaa olla näiden 'mestispelaajien' kohtalo. Itseluottamus on ainakin kohdillaan nyt, hyvä tästä tulee.

Palataan asiaan 10-20 kierroksen jälkeen (mikäli pelaa alusta asti), kun Kivimäelle on avattu oma topic tänne.

Millä tavalla se Kivimäki on sitten muuttunut esim. Ilvesaikojen ?

Siellä taitaa olla treenattu kovemmin, mutta eihän se kenestäkään parempaa tee. Palolakin ollut koko uransa ajan liigan parhaimmistoa. Kuten sanoin, miehen itseluottamus on ainakin huipussaan ja eteenpäin on menty joka osa-alueella. Parempi varmaan, että todistat tuon itse katselemalla peliä. Ja tuo sinun Tomekin ''antaa poikien pelata'' sopii varmasti Kivimäelle paremmin kuin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kuuluuko tämä samaan sarjaan, että Valtosella on pelitapa, mutta kukaan ei osaa sanoa, että mikä ?
Millä tavalla se Kivimäki on sitten muuttunut esim. Ilvesaikojen ?

Perustelkaa väittämänne, niin lupaan uskoa !

..okei, nyt minä vastaan kysymyksellä :)
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Doug93 ja Zaari taitavat olla enemmän kiinnostuneita Sportin edesottamuksista, kuin allekirjoituksissaan mainituista seuroista. Ei siinä mitään, tervetuloa jengiin. :)

Niin, tuosta treenimatsien alavireestä aioin tulla kirjoittelemaan. Yksi asia kannattaa myös muistaa. Siis ei tämä nyt pelkästään Sportia koske, mutta uudistettu siniviiva-alue. Uskon, että toisille se sopii paremmin alkuun, kuin toisille. Myös hybridipitkää osaavat "manipuloida" alkuun toiset paremmin, kuin toiset. En nyt tällä selitä mitään, mutta varmasti se vaikuttaa monen tekemiseen vielä.

Nää on nyt vaan treenipelejä, joissa haetaan mitä milloinkin ja kenenkäkin toimesta. Kyllähän tuo maalittomuus vähän häiritsee, mutta aivan varmasti sekin lähtee siitä rullamaan. Aivan varmasti! Oikeat kemiat ja ketjukoostumukset kun löytyy, niin homma helpottuu huomattavasti. Ei se Sport nyt ainakaan Lukkoa, Ässiä ja TPSää kaukana perässä ollut ekoissa otteluissa. Kyllä tästä hyvä tulee. Antaa rottien nauttia nyt täällä haaskalla, itse en jaksa noita paljon edes lueskella. Kun meidän aika tulee, katotaan, hiljeneekö kirjoittelu. Se aika tulee vielä.

Sampasta nyt sen verran, että kaverilla on aivan hirvee kiima näyttää, että pärjää Liigassa. Laukaus on kehittynyt aivan hirveästi. Fyysisestihän hän onkin jo liigassa pärjännytkin hyvin. Hyvä jätkä, seurauskollinen ja iso pala meidän joukkuetta, vaikka ei mitään hirveitä maalimääriä tulisi tekemäänkään. Potentiaalia on kuitenkin pöllyttää verkkoja.
 
red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Kuuluuko tämä samaan sarjaan, että Valtosella on pelitapa, mutta kukaan ei osaa sanoa, että mikä ?
Millä tavalla se Kivimäki on sitten muuttunut esim. Ilvesaikojen ?

Perustelkaa väittämänne, niin lupaan uskoa !

..okei, nyt minä vastaan kysymyksellä :)

Kivimäen liigaura meni siinä kohtaa jo plörinäksi kun kirjoitti parikymppisenä, yhden Mestis kauden pelanneena sopimuksen Lukkoon. Seuraan, jossa rahaa ja nimimiehiä on kuin roskaa. Joku nevöhööd Mestishaku tippuu hyvin nopeasti jämä rooleihin jos onnistumisia ei tule. Sama päätee muuan Teemu Kuusistoon ja Jokereihin. Molempien olisi kannattanut aloittaa Liigaura jostain SaiPasta tai Kerhosta jossa resurssit ovat rajalliset eikä ole varaa heittää samantien poppareita syömään.

En muista muuta kuin tilastot ja Kivimäellä ei kovin hääppöisesti mennyt Lukossa, itseluottamus romahti ja muutaman kauden jälkeen siirto sysipaskaan Ilvekseen jossa mikään ei toiminut. Vastuuta tuli enemmän, mutta itseluottamas loisti poissaolollaan.

Viime kaudeksi poika takaisin kotiin, itseluottamus kondikseen ja 38 kaappia. Nyt uusi yritys Liigassa, omassa rakkaassa kasvattajaseurassa jossa vastuuta ja YV aikaa on tarjolla reilusti. Ja varmasti myös sydän on enemmän mukana kun päälleen vetää kotkapaidan Ilveksen tai Lukon sijaan. Tämähän ei vielä tarkoita, että Samppa takoo maaleja mennen tullen ja palatessa, mutta pohja on huomattavasti parempi ja ennen kaikkea vakaampi, kun heti ei tarvitse onnistua.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Odotan sitä, miten paljon vapaammin Kivimäki pääsee käyttämään laukaustaan yv:llä, kun viivaan jää uusilla säännöillä enemmän tilaa. Hänellä oli viimeksi Liigaan siirtyessään alla 13 maalin Mestiskausi ja teki Liigassa 7 maalia. Ihan realistista odottaa n. 15 maalin ja 25 pisteen kautta.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ensinnäkin.. tuossa sysisellaisessa Ilveksessä oli todellakin tonttia nousta johtavaan rooliin, sitä jopa tyrkytettiin. Ei vaan taidot riittäneet.
Sitten tosiaan tuli Sporttiin ja teki sen 38 maalia. Sitä en tiedä, että paraniko pelaajana noin paljon yhden kesän aikana, vaikuttiko meri-ilmasto iskukykyyn, vai oliko vaan niin, että Sport pelasi eri sarjaa,...
No, me katsomme...

Mutta, kuten jo totesin, niin tuohon 15 maaliin uskon kyllä, jos saa vastuuta ja kunnolliset ketjukaverit.

Ja pakko muistuttaa, että tuo sysip. Ilves voitti ainakin Mestisjengit karsinnoissa leikiten.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ja pakko muistuttaa, että tuo sysip. Ilves voitti ainakin Mestisjengit karsinnoissa leikiten.
Tarkoitatkohan tällä nyt Sport-Ilves-sarjaa? Mikäli näin, kannattaa ehkä tarkistaa historiasta, miten sarja meni. Ilves oli parempi, mutta ei todellakaan voittanut sarjaa leikitellen. Tuossa sarjassa kaksi parasta pelaaja olivat Ilveksen Masi Marjamäki ja Samuli Kivimäki.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tarkoitatkohan tällä nyt Sport-Ilves-sarjaa? Mikäli näin, kannattaa ehkä tarkistaa historiasta, miten sarja meni. Ilves oli parempi, mutta ei todellakaan voittanut sarjaa leikitellen. Tuossa sarjassa kaksi parasta pelaaja olivat Ilveksen Masi Marjamäki ja Samuli Kivimäki.

Tuo sarjan tiukkuu on kyllä aika värilasien avulla haettu, mutta antaa menneiden ja Mestiksen olla, nythän Sport pelaa Liigaa.

Ilveksellä on nyt katsottuna itseasiassa aika kova hyökkäys silloin jäällä :). Oli Toni Rajala, Joonas Rask, Michael Keränen, Kai Kantola, Matias Sointu ja jo mainitut.

Tiukkaa se taisi olla ja sitten faktoihin..
Voitot Ilvekselle 4-1 ja maalit 18-6.
Enempää en tähän aiheeseen enää palaa. Voimme sopia, että oli äärimmäisen tasaväkinen sarja.
 
Tuima

Jäsen

Ooh, "vanha" kunnon Doug tullu taas pannan jälkeen avautumaan.

Sulla on joku yhden miehen missio yrittää lytätä sportia koko ajan?

Muisteleppas niitä ilveksen kulta-aikoja?

Teillä on sinne pitkä, ei vaan ihan vitun pitkä tie takaisin.

Se on ihan turha laukoa ilotippa pöksyissä kun ilves ei ole enää ennakkoasetelmissa se "heikoin"
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joillekin kirjoittajille tuntuu aina välillä olevan käsitteet "harjoittelu" ja "kehitys" tyystin vieraita. Mitä esimerkiksi tapahtui Olli Palolalle kausien 12-13 ja 13-14 välillä? Vai oliko (no olihan se) Tappara niin pirun kova joukkue, että allekirjoittanutkin olisi siellä pelatessaan takonut vähintään 20 häkkiä? Palola esimerkiksi ei olisi vuosi sitten kelvannut moneenkaan Liiga-joukkueeseen, kun nyt taas jokainen ottaisi hänet kiljuen vastaan.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Samalla tavalla voin kysyä, että montako peliä näit Kivimäeltä viime kaudella? Yhden?

Joka kausi tulee katsottua 3-5 Sportin peliä, kuten myös viime kaudella. Kivimäkeä en seurannut mitenkään suurennuslasilla, mutta ei kukaan erottunut porukasta tavalla, joka olisi saanut miettimään että saisimmepa tuon pelaajan meille.

Joillekin kirjoittajille tuntuu aina välillä olevan käsitteet "harjoittelu" ja "kehitys" tyystin vieraita. Mitä esimerkiksi tapahtui Olli Palolalle kausien 12-13 ja 13-14 välillä? Vai oliko (no olihan se) Tappara niin pirun kova joukkue, että allekirjoittanutkin olisi siellä pelatessaan takonut vähintään 20 häkkiä? Palola esimerkiksi ei olisi vuosi sitten kelvannut moneenkaan Liiga-joukkueeseen, kun nyt taas jokainen ottaisi hänet kiljuen vastaan.

Tätä voi miettiä. Samalla voi miettiä kuinka monta muuta yritti samaa, muttei onnistunut. Tämä ei tosin Kivimäen nousua estä, mutta turhanpäivästä on miettiä että jos yksi pelaaja on lukuisista yrittäjistä onnistunut niin tottahan Kivimäkikin onnistuu.

Doug93 ja Zaari taitavat olla enemmän kiinnostuneita Sportin edesottamuksista, kuin allekirjoituksissaan mainituista seuroista. Ei siinä mitään, tervetuloa jengiin. :)

Kuten olen aiemminkin sanonut, Sportin otteluta tulee nähtyä muutama joka kaudella.
Allekirjoituksessani ei käsittääkseni ole mitään joukkuetta.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ooh, "vanha" kunnon Doug tullu taas pannan jälkeen avautumaan.

Sulla on joku yhden miehen missio yrittää lytätä sportia koko ajan?

Muisteleppas niitä ilveksen kulta-aikoja?

Teillä on sinne pitkä, ei vaan ihan vitun pitkä tie takaisin.

Se on ihan turha laukoa ilotippa pöksyissä kun ilves ei ole enää ennakkoasetelmissa se "heikoin"

Te itse otitte esille vanhat asiat ja käskitte tarkastaa faktat..minä tein niin, opetelkaa te pikkuhiljaa hyväksymään tosiasiat.
Kunnioittakaa tulosta ja lopettakaa se ainainen " mutku, sitku ja jos " ajattelu.
On varmaan vaikeaa enää etsiä tekosyitä, kun enää ei voi pistää kaikkea suljetun Liigan piikkiin.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Mielenkiinnolla itsekin seuraan Kivimäen tulevaa kautta. Todellinen näytön paikka miehellä.

Pohdin kuitenkin noita veikattuja maalimääriä, sillä 15 maaliakin on nykyään kova lukema Liigassa. Esim. viime kaudella vain 22 pelaajaa teki yli 15 maalia (ja vain seitsemän yli 20). Näistäkin osa siirtyi toki pois kauden aikana. Liigan ylivoimaisesti voittaneessa Kärppä-joukkueessakin vain kolme pelaajaa (Junttila, Kemppainen ja Maxwell) onnistuivat tekemään 15 maalia - eikä kukaan tehnyt 20 maalia vaikka joukkue latoi sarjassa 190 maalia.

Jos Kivimäen uraa katsoo, niin siellähän viime kauden lisäksi kunnon maalimääriä löytyy vain junnuajoilta, eikä sieltäkään jatkuvalla syötöllä.

Jäämme odottamaan mielenkiinnolla miten kausi lähtee liikkeelle.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joillekin kirjoittajille tuntuu aina välillä olevan käsitteet "harjoittelu" ja "kehitys" tyystin vieraita. Mitä esimerkiksi tapahtui Olli Palolalle kausien 12-13 ja 13-14 välillä? Vai oliko (no olihan se) Tappara niin pirun kova joukkue, että allekirjoittanutkin olisi siellä pelatessaan takonut vähintään 20 häkkiä? Palola esimerkiksi ei olisi vuosi sitten kelvannut moneenkaan Liiga-joukkueeseen, kun nyt taas jokainen ottaisi hänet kiljuen vastaan.

Kirjoitan puhelimella niin en rupeata tilastoja linkkailemaan.

Herrat Palola ja JMJ ovat oikeastaan hyvä esimerkki toimivasta liiga-mestis yhteistyöstä, jollainen tuli Tapparaan Rautakorven saapuessa taloon. Olette varmaan tietoisia Lekin kuviosta ja millätavoin Lempäälässä on mahdollista pelata toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Eli ei siitä sen enempää.

Pelaajat ovat luonnollisesti avainroolissa kehittymisensä suhteen mutta Rautakorven porukoiden kehitystyötä ei voi näiden kahden kohdalla väheksyä.

JMJ tuli Tapparaan mestiksen pistepörssin voittajana, Palola Lukosta peliajan perässä. Molemmat pelasivat liigaa pienillä minuuteilla ja semmoisessa roolissa mikä ei heille ole ominaista ja Lekissä kiekollisessa roolissa isoja minuutteja. Tämä alkoi tuottaa onnistumisia ja itseluottamuksen nousua toissa keväänä, jolloin rupesi ilmenemään viitteitä miesten tasosta. Viime kausi sitten räjäytti potin täysin ja hyvä niin.

Toivottavasti samanlainen kärsivällinen kehitystyö jatkuu täällä edelleen Rautakorven poistuttua.

En ole niin tarkkaan seurannut Sportin yhteistyö kuvioita ja siksi kysyn että onko Sportilla samanlaista mahdollisuutta kehittää suht lupaavia pelaajia välillä sarjatasoa alempana?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eiköhän se ole jokaisella joukkueella mahdollista. Siihen kun ei tarvita Rautakorpea, ihan pelaajan lainasopimus riittää.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eiköhän se ole jokaisella joukkueella mahdollista. Siihen kun ei tarvita Rautakorpea, ihan pelaajan lainasopimus riittää.

Toki tämä on tiedossa mutta tarkoitin että pelaajaa saadaan liikuteltua vaivattomasti esim. tiistaina mestis, torstaina liiga, perjantaina liiga ja maanantaina mestis tyylisesti.

Tärkeänä pointtina vielä se että peliaikaa on tarjolla oikeassa roolissa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toki tämä on tiedossa mutta tarkoitin että pelaajaa saadaan liikuteltua vaivattomasti esim. tiistaina mestis, torstaina liiga, perjantaina liiga ja maanantaina mestis tyylisesti.

Tärkeänä pointtina vielä se että peliaikaa on tarjolla oikeassa roolissa.

Seurathan voivat tehdä ihan niin joustavan sopimuksen kuin itse haluavat, mikäli pelaajaa siihen suostuu. Jos diilin katsotaan hyödyttävän kaikkia osapuolia, niin varmasti löytyy keino. Suurin kysymys lienee jokaisen jengin kohdalla se, löytyykö riittävän läheltä Mestis-seuraa, jotta tollainen pallottelu olisi järkevää. Pelaaja tuskin on parhaimmillaan missään ottelussa jos jokatoinen päivä pitää vaihtaa kaupunkia ja porukkaa.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Samppa is back on the track. Ranne viuhui yhtä iloisesti kuin aina ennenkin. Pelaa viimeisimmän tiedon mukaan molemmat ensi viikon pelit. Myös Mirri näytti olevan pelikuntoinen.

Aamujäiden kirkkaimmat tähdet olivat kuitenkin Westermarck ja Körkkö. Tähänastisten näyttöjen perusteella Felix tulee ottamaan paikan edarista, mark my words.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Aika perkeleen kiva lukea edellinen viesti. Mirrille todella tärkeää, että pääsisi mahdollisimman pian antamaan lisänäyttöjä ja lunastamaan sen mahdollisen sopparin.
 
red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Samppa is back on the track. Ranne viuhui yhtä iloisesti kuin aina ennenkin. Pelaa viimeisimmän tiedon mukaan molemmat ensi viikon pelit. Myös Mirri näytti olevan pelikuntoinen.

Aamujäiden kirkkaimmat tähdet olivat kuitenkin Westermarck ja Körkkö. Tähänastisten näyttöjen perusteella Felix tulee ottamaan paikan edarista, mark my words.

Ottamatta kantaa Westermarckin näyttöihin, niin kovan duunin saa tehdä tiputtaessaan jonkun pelaavasta rosterista:

Kivimäki-Tessier-Riska
Fleury-Kokkala-Hattunen
Bertrand-Immonen-Tallberg
Henritius-Rekonen-Luomala

Tuossa luultavasti starting 12. Sitten on vielä Kiviranta, Körkkö ja mahdollisesti Mirri kisaamassa hyökkääjän paikasta. Toki tuolla on Henritius try-outilla. Itse väitän, että Körkkö on se jota roikotetaan mukana koska on yli-ikäinen junnuihin. Kiviranta ja Westermarck aloittaa junnuissa, veikkaan mä. Antavat näyttöjä lähinnä sitä varten, että kenet nostetaan ensimmäisen paikkaamaan tarpeen vaatiessa.
 
Loistava uutinen! Toivottavasti löytää nopeasti toimivan ketjun, vaikka tuota ''Mestisketjua'' varmasti kokeillaan myös. Ykkösketju paikka pitäisi olla mielestäni selvä. Kivimäelläkin 2-vuotinen sopimus, joten toivon mukaan saadaan nauttia kaverin otteista myös ensi kaudella.

Voi olla vaikeaa mahtua vaikka tällä hetkellä näyttää, että kuuluisi ehdottomasti edustukseen. Onneksi näille on tehty 2-vuotiset sopimukset ensi kaudella näiden oli tarkoitus pelata Liigaa, mikäli ei ennemmin?

e. Ja ei oteta vetota.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ottamatta kantaa Westermarckin näyttöihin, niin kovan duunin saa tehdä tiputtaessaan jonkun pelaavasta rosterista:

Kivimäki-Tessier-Riska
Fleury-Kokkala-Hattunen
Bertrand-Immonen-Tallberg
Henritius-Rekonen-Luomala

Tuossa luultavasti starting 12. Sitten on vielä Kiviranta, Körkkö ja mahdollisesti Mirri kisaamassa hyökkääjän paikasta. Toki tuolla on Henritius try-outilla. Itse väitän, että Körkkö on se jota roikotetaan mukana koska on yli-ikäinen junnuihin. Kiviranta ja Westermarck aloittaa junnuissa, veikkaan mä. Antavat näyttöjä lähinnä sitä varten, että kenet nostetaan ensimmäisen paikkaamaan tarpeen vaatiessa.

No otetaan nyt vielä vähän sen verran takapakkia, etten suinkaan tarkoittanut, että Westermarck murtautuisi päivittäiseen kokoonpanoon, mutta tulee varmasti saamaan vastuuta edarissakin näistä kokoonpanon rajamailla keikkuvista kavereista.

Riippuu tietysti täysin siitä minkälaista ketjua Valtonen haluaa peluuttaa tuolla nelosen paikalla (ja miksei kolmosessakin). Esimerkiksi Luomala ei ole tähän asti osoittanut vielä mitään miksi hänet pitäisi vakiokokoonpanoon kiinnittää. On toki iso mies ja kokenut kehäraakki, mutta häviää maalintekotaidoissa kyllä selvästi noille "junnuille" tällä hetkellä. Maalinedustalla ja ylivoimassa sitten kyllä taas löytyy se oma tontti mihin Lutia tarvitaan.

Henritius-Rekonen-Luomala -kolmikko ei mielestäni kuulostaa toimivalta. Kaksi puolustavaa sentteriä ja lähinnä hyökkäyspäässä hyödyllinen Luomala, joka ei ehdi/jaksa luistella alas. Riippuu tietysti mikä on ketjun rooli, rikkoa, luoda painetta vai pelata nolla-nollaa? Körkkökään ei oikein tuohon sovi, koska vahvuudet on luistelussa ja laukauksessa. Neloseen on mielestäni tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa:

Hyökkäävä: Körkkö-Rekonen-Luomala
Puolustava: Henritius-Rekonen-Kujanpää

Bertrand, Tallberg, Körkkö ja Luomala ovat oikeastaan ne pelaajat joiden pelipaikka ja kokoonpanoon mahtuminen tulee elämään vielä jonkun verran, kunnes riittävät näytöt on annettu. Edellä mainitut herrat taistelevat mielestäni keskenään peliajasta eivätkä varmaankaan tule olemaan kaikki neljä yhtäaikaa kokoonpanossa. Bertrandillakin on toki sitä paljon mainostettua potentiaalia, mutta jos tulosta ei synny niin ei hänenkään paikkansa avauksessa ole mitenkään kiveen hakattu.
 
On toden totta kimuranttia saada meidän hyökkäyksestä 4 härkevää ketjua kasaan. Kujanpään tilanne on omissa silmissäni toivoton. Hän on puolustussuuntaan aivan liian hidas pelaaja Liigassa, eikä hänellä ole oikein mitään muutakaan annettavaa joukkueelle. Pelkkä vaasalaisuus ei riitä. Loukkaantumisherkkäkin vielä.

Luomalallakaan ei jalat riitä kuin max. 3. ketjuun. Olisiko Tallbergistä sitten puolustavaan rooliin Rekosen ja Henritiuksen kanssa?

Yksi mahdollinen variaatio olisi:

Körkkö/Hattunen/Bertrand-Immonen-Luomala
Henritius-Rekonen-Tallberg

Nelosessa olisi myös loistavaa vastahyökkäyspotentiaalia. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Tomek alkaa kenttiä "sementoimaan", tuskin ihan täysin missään vaiheessa kun rosteri on niin laaja, mutta pakkohan se on rauhoittaa jossain vaiheessa.

Yksi mikä on saletti niin Kivimäki, Fleury ja Bertrand on pidettävä eri ketjuissa jokainen, muuten omissa soi ja rumasti. Vaikka sentterinä olisi Hahlin Riku.

edit:

Puolustuksesta vielä. kun Edua on parjattu niin paljon niin huomio on muista Mestis-pakeista jäänyt pois. Raaka-Arskaa on kehuttu ja aloittaa kauden "ylhäällä". Mites Mannisen ja Uiton peli? Itse olen nähnyt ainoastaan TPS-pelin joten jätän kommentoimatta. Pakkia vielä haetaan ja todennäköisesti paria Generoukselle.

Generous-"Kauppinen"
Malkamäki-Lindbohm
Gröndahl-???

Mites veljet täyttäisivät tuon kolmannen parin, kun Edun paikka ei olekaan enää selviö.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös