Vege testaa yleistietosi - Osa 4

  • 32 061
  • 103

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toivoisin, että itse kukin keskittyisi näissä visailuviestiketjuissa vastaamaan annettuihin kysymyksiin parhaan yleistietonsa mukaan. Ei muuta. Jos tekee mieli keskustella itse kysymyksistä, keskustelkaa vaikka kaverinne kanssa, mutta älkää tulko tänne ketjuun pohdiskelemaan vastauksia, jottei käy niin että viestien keskeltä voi vahingossa löytää vinkkejä päättelyyn.

Niin. Pubivisailun yksi suola on kuitenkin kysymyksistä keskustelu yleisemminkin. Jos sille taas avaisi oman ketjunsa, niin ei se saisi juurikaan suosiota ja onhan se totta, että keskustelu ei toisaalta oikein tähänkään ketjuun sovi.

Vai toimisikohan ketju, jos yhdessä ketjussa olisi kaikkien osien spekulaatiot menneestä ja tulevasta? Avaa Vege sellainen ja katsotaan mitä tapahtuu. Jos ketjua ei tule, niin joudun toteamaan tähän, että tulihan sieltä yksi toinenkin väärä vastaus Häkkisen mestaruuksiin, niin ei tarvitse yksin hävetä. Helvetti, seurasin vielä lajia noihin aikoihin aika tarkastikin, mutta en silti osannut. Hävettää.

Löytyy.

Takaisin Googlauksen eskariin.

Löytyy vastaus sekä myös tämä ketju.
 
Viimeksi muokattu:
Minä ainakin teen niin, etten lue yhtä ainoata viestiä paitsi avauksen, ennen kun olen vastannut.

Hajonnasta ja omista pisteistä päätellen olen ainoa tietysti joka näin tekee.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Toivoisin, että itse kukin keskittyisi näissä visailuviestiketjuissa vastaamaan annettuihin kysymyksiin parhaan yleistietonsa mukaan. Ei muuta. Jos tekee mieli keskustella itse kysymyksistä, keskustelkaa vaikka kaverinne kanssa, mutta älkää tulko tänne ketjuun pohdiskelemaan vastauksia, jottei käy niin että viestien keskeltä voi vahingossa löytää vinkkejä päättelyyn.

Hyvää pääsiäistä!

Juu ei toistu enää osaltani tällainen. Anteeksi. Ei ole tapana nillittää näistä. Oli vaan hieman rasittava päivä eilen. Mukavia ovat nämä visailusi. Hyvää pääsiäistä Vege sullekin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
[1p. Musiikki: Mikä oli Metallican debyyttialbumi?

Kill 'Em All

2p. Kemia: "Ensin vesi, sitten happo. Muuten tulee käteen rakko", sanoo vanha opettavainen sananlasku, mutta mitkä kaksi happoa yhdessä muodostavat kuningasvettä?

Suola- ja typpihappo

3p. Suomen maantiede: Kuluvalla Liiga-kaudella jääkiekkoa pelataan kolmessatoista kaupungissa. Mitkä kaksi kaupunkia: Toisen vierasmatka toisen luo on lyhin, jonka se joutuu kauden aikana tekemään. Sama vierasmatka toiseen suuntaan on toiselle kauden pisin?

Oulu ja Kuopio

4p. Elokuvat: Kuka näyttelijä voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Milk?

Ohi

5p. Politiikka: Vihreän liiton perustamiseen Suomessa liittyy olennaisesti eräs järvi. Mikä on tuon järven nimi?

Koijärvi

6p. Urheilu:Kuinka monta kertaa Mika Häkkinen ajoi
-F1-mestaruuteen? (1p.)
-F1-osakilpailuvoittoon? (2p.)
-F1-paalupaikalle? (3p.)

Mestaruuksia: 2, osakilpailuvoittoja: 27, paalupaikkoja: 29

7p. Urheilu: Viiden gramman tarkkuudella, kuinka paljon painaa jääkiekko?

175g

8p. Pelit: Mitä musta-valkoisella pelilaudalla mustin ja valkoisin pelinappuloin pelattavaa peliä kutsutaan "japanilaiseksi shakiksi"?

Shogi, jossa o:n päällä tasainen viiva. Tämän yleissivistävän tiedon sain armeija-aikanani AUK:n aikaiselta tupakaveriltani, myöhemmin Big Brother -talon älykkönä tunnetuksi tulleelta "Mensa-Esalta".

Tosin mielestäni Shogissa lauta ei välttämättä ole musta-valkoinen, vaan yksivärisiäkin on. Ruudukko siinä on joka tapauksessa, kuten perinteisessä shakkipelissäkin.

9p. Ruoka ja juoma: Mistä naudan osasta valmistetaan itä-eurooppalaisen keittiön prevelit?

Heitän veikkaukseksi, että sorkat. Siansorkista valmistettua kastiketta olen syönyt Unkarissa, joten ehkä tuo voisi olla samantapainen ruokalaji.

10p. Elokuvat: Ketä pidetään maailman vanhimpana aktiivisena elokuvaohjaajana? (8p.) Kuinka vanha hän on? (2p.)

Eikös Clint Eastwood ohjaa vieläkin? Tai ole ainakin hiljattain ohjannut? Mitähän miehellä mahtaa olla ikää... 82v.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1. Eipä kovin hyvin ala…
2. H2SO4 + HCl …ja kyllä, oli pakko brassailla!
3. Luulisi kyllä, että: Oulu ja Kuopio.
4. Sean Penn
5. Koijärvi
6. Mika Häkkinen:
-F1-mestaruuteen => 2
-F1-osakilpailuvoittoon, => 22
-F1-paalupaikalle, => 24
7. Jääkiekko painaa suunnilleen 160 grammaa
8. Kyseessä on Shogi. Tavalliseen shakkiin kyllästyttyä on tervetullutta vaihtelua.
9. Sisäelimistä
10. Jawaharlal Nehru, 305 –vuotias?
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
1p. Musiikki: Mikä oli Metallican debyyttialbumi? Kill 'Em All

2p. Kemia: Esa Tikkanen ja öö en siis tiedä

3p. Suomen maantiede: Oulu ja Jyväskylä

4p. Elokuvat: Kuka näyttelijä voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Milk? Sean Penn

5p. Politiikka: Koijärvi

6p. Urheilu:Kuinka monta kertaa Mika Häkkinen ajoi
-F1-mestaruuteen? (1p.) 2
-F1-osakilpailuvoittoon? (2p.) 22
-F1-paalupaikalle? (3p.) 32

7p. Urheilu:200

8p. Pelit: mahjong

9p. Ruoka ja juoma: Mistä naudan osasta valmistetaan itä-eurooppalaisen keittiön prevelit? mahalaukku

10p. Elokuvat: Ketä pidetään maailman vanhimpana aktiivisena elokuvaohjaajana? (8p.) Kuinka vanha hän on? (2p.) en tiiä mutta ikänsä on 92 vuotta
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Laitetaanhan vastaukset nyt esiin.

1p. Musiikki: Mikä oli Metallican debyyttialbumi?

Kill 'em All oli 'Tallican eka levy. Thrash metallin klassikko kyseessä.

2p. Kemia: "Ensin vesi, sitten happo. Muuten tulee käteen rakko", sanoo vanha opettavainen sananlasku, mutta mitkä kaksi happoa yhdessä muodostavat kuningasvettä?

Typpihappo ja suolahappo piti tietää, jotta pisteitä herui

3p. Suomen maantiede: Kuluvalla Liiga-kaudella jääkiekkoa pelataan kolmessatoista kaupungissa. Mitkä kaksi kaupunkia: Toisen vierasmatka toisen luo on lyhin, jonka se joutuu kauden aikana tekemään. Sama vierasmatka toiseen suuntaan on toiselle kauden pisin?

Tässä meikäläinen mokasi oikein olan takaa. Ensinnäkin liigapaikkakuntia on tosiaan se 12 kappaletta, ei kolmetoista, kuten olen tuohon hölmöyksissäni kirjoittanut. Toisaalta -ja tämä on se raskaampi virhe- piti kysyä matka-aikaa källinä, jotta vastausta olisi vaikeampi tutkistella internetin syövereistä. Tällöin vastaus olisi ollut Oulu ja Jyväskylä, mutta nyt kun tuon fiban tein, päätin, että jokainen Oulun vastaukseensa päätellyt saa pisteet.

4p. Elokuvat: Kuka näyttelijä voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Milk?

Sean Pennhän se.

5p. Politiikka: Vihreän liiton perustamiseen Suomessa liittyy olennaisesti eräs järvi. Mikä on tuon järven nimi?

Koijärveltä kaikki alkoi. Siellä vastustettiin vesien rehevöitymistä sun muuta.

6p. Urheilu:Kuinka monta kertaa Mika Häkkinen ajoi
-F1-mestaruuteen? (1p.)
-F1-osakilpailuvoittoon? (2p.)
-F1-paalupaikalle? (3p.)

2 mestaruutta, 20 osakilpailuvoittoa ja 26 paalupaikkaa jäivät Mika Pauli Häkkisen F1-uran saavutuksiksi.

7p. Urheilu: Viiden gramman tarkkuudella, kuinka paljon painaa jääkiekko?

Jääkiekko painaa 156-170 grammaa, joten pisteet tulivat haarukalla 151-175 grammaa.

8p. Pelit: Mitä musta-valkoisella pelilaudalla mustin ja valkoisin pelinappuloin pelattavaa peliä kutsutaan "japanilaiseksi shakiksi"?

Pienehkö kompa tässäkin. Shogia pelataan joko mustilla tai valkoisilla pelinappuloilla ja joko mustalla pelilaudalla, jossa ruudukko on piirretty valkoisella tai sitten valkoisella pelilaudalla, jossa ruudukko on musta. Go- kävisi myös kuvaukseen, mutta ainakaan tietääkseni sitä ei ole kutsuttu japanilaiseksi shakiksi. Hyvä veikkaus sekin, ja siksi annan siitäkin säälipisteen.

9p. Ruoka ja juoma: Mistä naudan osasta valmistetaan itä-eurooppalaisen keittiön prevelit?

Tättärärättättääää! "Kompa" ei sanana taida kuvata ihan riittävästi tämän kysymyksen takana ollutta jäynää. Lisää aiheesta viestin lopussa.

10p. Elokuvat: Ketä pidetään maailman vanhimpana aktiivisena elokuvaohjaajana? (8p.) Kuinka vanha hän on? (2p.)

Manoel de Oliveira on portugalilainen, 105-vuotias elokuvaohjaaja, jolta pukkaa par'aikaa uutta rainaa. Tieto löytyi muuten Helsingin Sanomista ja parista muustakin lehdestä.

Sitten kysymykseen numero 9... voivoi, odotin enemmän, sain aivan liikaa oikeita vastauksia.

Oikeaa vastausta ei ole olemassakaan. Prevelit on itse keksimäni sana, siis silkkaa siansaksaa. Keksittyäni päästäni tämän ruokalajin, muokkasin Wikipedian naudanliha-artikkelia kertomaan tästä itä-eurooppalaisesta pseudoherkusta, jotta näkisin kuinka moni etsii vastauksensa oman päänsisäisen tietopankkinsa ulkopuolelta.

Tämä tietovisan ideana ei ole saada täysiä pisteitä keinolla millä hyvänsä ja voittaa naama villeniemisenä, vaan testata yleistietoa. Kuten ensimmäisen osan alkuun kirjoitin, testaan muita asioita, kuin tiedonhakua. Kirjoittamalla Metallica Googleen, saa helposti tietää bändin ensimmäisen levyn nimen, mutta onko se nyt sitten kivaa, tai reilua muita osanottajia
kohtaan? Ei ole, se on enemmänkin perseestä.

Jokainen, joka "tiesi" vastauksen, diskataan visasta. Tervetuloa kokeilemaan uudelleen sitten jos ja kun joskus jaksan uudemman kerran järjestää kymmen-osaisen tietovisani. Ne, jotka eivät tienneet oikeaa vastausta, saavat palkinnoksi rehellisyydestään täydet 9 pistettä. (Diskattujen joukosta lasken pois nimimerkki Evertonin, koska en voi osoittaa, ettei hän todellakin arvannut kieltä kyseisen ruokalajin raaka-aineeksi.)

---

Arvuuttaja (Batman's enemy) lähtee nyt viettämään pitkää perjantaita. Pitkän kaljoitteluni aikana aion päättää jatkanko tätäkään visaa loppuun (todennäköisesti jatkan). Pisteet tulevat siis huomenna samoin kuin ne seuraavat kysymykset. Tämä pieni tauko visailussa tulee varmasti tarpeeseen myös monille "kielitieteilijöille", joista todennäköisesti suurin osa vain sattuman kaupalla arvasi, että preveli-herkku valmistetaan naudan kielestä. Laittakaa toki yksityisviestiä tulemaan, mun mielestä pitkä perjantai on muutenkin aivan liian huumoriton päivä.

Kiitän kiitosta ansaitsevia vastaajia.
 
Nötkötti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
1p. Musiikki: Mikä oli Metallican debyyttialbumi? kill em all

2p. Kemia: vitosen kemia. Sanotaan, muurahaishappo ja Janne Happonen

3p. Suomen maantiede: Oulu ja Jyväskylä

4p. Elokuvat: Kuka näyttelijä voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Milk? Jaa-a, Chuck Norris.

5p. Politiikka: Tekojärvi

6p. Urheilu:Kuinka monta kertaa Mika Häkkinen ajoi
-F1-mestaruuteen? (1p.) 2
-F1-osakilpailuvoittoon? (2p.) 25
-F1-paalupaikalle? (3p.) 28

7p. Urheilu: 220g

8p. Pelit: tammi

9p. Ruoka ja juoma: sorkat, hah!

10p. Elokuvat: Spielen Stielberg, 99 vuotta

E: Hyväksythän vastaukseni VG, aloin kirjoittamaan tätä ennenkuin lähetit viestisi. (minulla on täällä se kuuluisa koirailme päällä)
 
Viimeksi muokattu:

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Hah. Juoni jätkä tämä Vege.

Kiitos visasta ja toivottavasti se vielä jatkuu.

Hyviä kaljoitteluita.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Nötkötti mukana
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
No se nyt ekana tulee mieleen, toinen olis suoli. Yritin tota muuten JÄLKEENPÄIN googlata, mutta en saanut vastausta. Tuli vaan esim. tää ketju hakutuloksiin.

EDIT. Len, en minä ainakaan todellakaan tiedä mitään vtn preveeliä vaan arvasin. Niinkuin valitettavasti monen muunkin kysymyksen kohdalla olen tehnyt. Älä nyt kiukuttele sielä. Huakaus.

9p. Ruoka ja juoma: Mistä naudan osasta valmistetaan itä-eurooppalaisen keittiön prevelit?

Tättärärättättääää! "Kompa" ei sanana taida kuvata ihan riittävästi tämän kysymyksen takana ollutta jäynää. Lisää aiheesta viestin lopussa.

Sitten kysymykseen numero 9... voivoi, odotin enemmän, sain aivan liikaa oikeita vastauksia.

Oikeaa vastausta ei ole olemassakaan. Prevelit on itse keksimäni sana, siis silkkaa siansaksaa. Keksittyäni päästäni tämän ruokalajin, muokkasin Wikipedian naudanliha-artikkelia kertomaan tästä itä-eurooppalaisesta pseudoherkusta, jotta näkisin kuinka moni etsii vastauksensa oman päänsisäisen tietopankkinsa ulkopuolelta.

Tämä tietovisan ideana ei ole saada täysiä pisteitä keinolla millä hyvänsä ja voittaa naama villeniemisenä, vaan testata yleistietoa. Kuten ensimmäisen osan alkuun kirjoitin, testaan muita asioita, kuin tiedonhakua. Kirjoittamalla Metallica Googleen, saa helposti tietää bändin ensimmäisen levyn nimen, mutta onko se nyt sitten kivaa, tai reilua muita osanottajia
kohtaan? Ei ole, se on enemmänkin perseestä.

Jokainen, joka "tiesi" vastauksen, diskataan visasta. Tervetuloa kokeilemaan uudelleen sitten jos ja kun joskus jaksan uudemman kerran järjestää kymmen-osaisen tietovisani. Ne, jotka eivät tienneet oikeaa vastausta, saavat palkinnoksi rehellisyydestään täydet 9 pistettä. (Diskattujen joukosta lasken pois nimimerkki Evertonin, koska en voi osoittaa, ettei hän todellakin arvannut kieltä kyseisen ruokalajin raaka-aineeksi.)

---

Tulin tätä naureskelemaan ja tuo Leelian kommentti voi jopa olla totuus ottaen huomioon Googlen indeksoinnin toiminnan.

Eli loistava pommi mutta silti saattaa katkoa myös syyttömien päitä
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Vaikka VG tuossa pyytelikin jo ettei tässä jauheta kysymyksistä, niin nyt rundin ratkettua uskaltaa hieman avautua... Loistava pommi nimittäin tuo kieli! Mulle ihan oikeasti valkeni vasta oikeiden vastausten jälkeen se, ettei tuollaista safkaa (ilmeisesti) ole edes olemassa. Nimen ja asettelun perusteella nimittäin ei ainakaan tällainen ruoasta mitään tietämätön tullut edes ajatelleeksi sellaista vaihtoehtoa, että kyseessä olisi hyvin aseteltu miina googlehirmuja vastaan. Toki tuota kieltä voi ihan "rehellisestikin" arvata, mutta hieman naurattaa tiettyjen nimimerkkien arvanneen "sattumalta" tämänkin oikein.

Mahtavaa toimintaa! Saapa nähdä tuleeko tästä jonkin sortin ilmiö palstalle, ainakin omaan mieleen tuo jää.
 
Hanjohan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
Jäin vähän haavi auki miettimään mitä juuri tapahtui. Ainoa kohdilleen
osunut hakuammuntani napsahti juuri siihen kysymykseen, johon ei olisi siis saanut vastata oikein. Käytännössä minut on diskattu siksi, että en osannut vastata oikeaan kysymykseen väärin. Tämä alkaa olla saavutuksena aika kovaa luokkaa. Noh, kiitos visailuista, seuraavaksi pommiksi kannattaa valita vielä vähän harvinaisemmalla vastauksella varustettu kysymys uusien siviiliuhrien välttämiseksi.
 
redpecka

No jos tosiaan olet vastannut kaikessa muussa päin vittua, eiköhän sinulle armo suoda tässä epäonnisessa "oikeinmenneessä" vastauksessa.

Joo, Prevelitz on jo ihan legenda, hyvä pommi tonne loppuun, mutta tosiaan olisi voinut vielä kehitellä sitä sellaiseksi ettei jäisi näitä tulkinnanvaroja. Itse en osallistunut, mutta uteliaana seurasin ja vastailin iha iteksee -staililla pimeessä tietämättä oikeen mitään ja guuglettaessani totesin vaan itkuisesti et hitto ku ei osaa käyttää ees kuuklee saatana.

Olkaa veljet aina skeptisiä, älkää uskoko mihinkään. Vaikka Tikkane sanois studiossa mitä, antakaa sen vain mennä ohi, se tuskin oli koko totuus mistään.

Voimii vaa kaikille!!!
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Höh, ihan varmasti olisin noussut lopussa kärkeen, mutta sitten tästä tietovisasta muodostui virtuaalimaailman Lahden mm-hiihdot silmänräpäyksessä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Go- kävisi myös kuvaukseen, mutta ainakaan tietääkseni sitä ei ole kutsuttu japanilaiseksi shakiksi. Hyvä veikkaus sekin, ja siksi annan siitäkin säälipisteen.

Nyt joku roti tähän touhuun. Go on kiinalainen lautapeli millä ei ole mitään tekemistä japanilaisen shakin kanssa. Tuosta ei yksinkertaisesti voi tulla yhtään säälipistettä yhtään kenellekään.

Täysin väärästä vastauksesta piste?

Jäin vähän haavi auki miettimään mitä juuri tapahtui. Ainoa kohdilleen osunut hakuammuntani napsahti juuri siihen kysymykseen, johon ei olisi siis saanut vastata oikein.

Taatusti noin voi käydä. Lopulta niitä naudan osia ei niin mahdottomasti ole, koska tämän olisi täytynyt olla joku yhtään vähemmän käytetty osa. Kieltä on aina välillä tullut keiteltyä ja oikeastaan vähän harmitti miksi ei tullut mieleen vastata juuri sitä vaan laitoin kiekkotyylisesti lapa.

EDIT:

Tein tieteellistä tutkimusta tiedätte kyllä mistä kysymyksestä. Eihän tuolle ole kuin yksi täysin selvä googlettaja, muutama epäselvä tapaus ja sellaisia mitkä aivan varmasti ovat sattumalta vastanneet oikein.

Oikeita vastauksia on 14 mikä on aika korkea määrä, mutta ei se ole aivan mahdoton juuri sen takia, että kieli voi aivan helposti tulla mieleen, kun useimmilla vastaajilla on itselläänkin sellainen ja monet ovat sitä varmaan naudan muodossa syöneetkin.

En rupea spekuloimaan nimillä mitkä eivät ole googlettaneet, koska sen nyt vain tietää, että ei ole ja ainakin he itse tietävät. Melkoinen sirkus kaiken kaikkiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit
Fuel

Suolahappo ja rikkihappo

Ilves

Brad Pitt

Keitele

2

48

56

185 grammaa

Mah Jong

Korvista

Aleksi Mäkelä

39
 
lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Höh, ihan varmasti olisin noussut lopussa kärkeen, mutta sitten tästä tietovisasta muodostui virtuaalimaailman Lahden mm-hiihdot silmänräpäyksessä.

Sama. Olin tähän mennessä googlannut jo 9,3 pisteen keskiarvolla, joten tuon ansiosta olisin noussut kärkeen.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tulin tätä naureskelemaan ja tuo Leelian kommentti voi jopa olla totuus ottaen huomioon Googlen indeksoinnin toiminnan.
Olen kyllä huomannut samantyylisen jutun, kun olen joskus vastattuani googletellut musavisan kysymyksiä joita en ole tiennyt. Lähes poikkeuksetta Jatkoajan musavisaketju on ollut ensimmäisten kymmenen joukossa. Okei, usein kysymys on ollut sieltä vaikeimmasta päästä ja aina ei edes netin syövereistä ole vastausta löytynyt mutta kuitenkin Jatkoaika taitaa olla niin suosittu että on aina ylhäällä hakutuloksissa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Oikeaa vastausta ei ole olemassakaan. Prevelit on itse keksimäni sana, siis silkkaa siansaksaa. Keksittyäni päästäni tämän ruokalajin, muokkasin Wikipedian naudanliha-artikkelia kertomaan tästä itä-eurooppalaisesta pseudoherkusta, jotta näkisin kuinka moni etsii vastauksensa oman päänsisäisen tietopankkinsa ulkopuolelta.

Minä en nyt oikein ymmärrä sinun logiikkaasi tässä asiassa. Jos kysytään jotain, jota ei ole olemassa, niin silloinhan kaikki vastaukset ovat kategorisesti vääriä. Et sinä pysty tietämään, ketkä ovat käyttäneet wikipediaa ja ketkä heittäneet puhtaan arvauksen kehiin.

Toivottavasti olet edes korjannut sen wikipediaan väärentämäsi "tiedon". Pidän kovin arveluttavana tuollaista wikipedian peukalointia jonkun tietovisan takia.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Olen kyllä huomannut samantyylisen jutun, kun olen joskus vastattuani googletellut musavisan kysymyksiä joita en ole tiennyt. Lähes poikkeuksetta Jatkoajan musavisaketju on ollut ensimmäisten kymmenen joukossa. Okei, usein kysymys on ollut sieltä vaikeimmasta päästä ja aina ei edes netin syövereistä ole vastausta löytynyt mutta kuitenkin Jatkoaika taitaa olla niin suosittu että on aina ylhäällä hakutuloksissa.

Tarkoitin tässä siis sitä että jos muutos tehty maanantaina ja googlaus tiistaina tai keskiviikkona ei Google vielä tunne tuota muokkausta. Eli silloin tulos löytyy vain Wikipediaan menemällä ja suorittamalla siellä haun.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Pidän kovin arveluttavana tuollaista wikipedian peukalointia jonkun tietovisan takia.

Tämä on varmasti ihan positiivinen asia. Mikäli et aikaisemmin pitänyt Wikipediaa hieman arveluttavana niin tässä hyvä syy. Wikipediaa voi muokata kuka tahansa ja se sisältää valtavia määriä virheellistä tietoa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Wikipedia on hyvä paikka etsiä tietoa, kunhan muistaa tsekata lähteet artikkelista.

Noin muutoin ihan tervetullut ravistelu tämä VG:n temppu oli, vaikka olisin voinut aivan hyvin itsekin veikata kieltä jonkun sisäelimen tms. ohella. Eli aika monta lasta taisi mennä pesuvesien mukana.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tämä on varmasti ihan positiivinen asia. Mikäli et aikaisemmin pitänyt Wikipediaa hieman arveluttavana niin tässä hyvä syy. Wikipediaa voi muokata kuka tahansa ja se sisältää valtavia määriä virheellistä tietoa.

Silti Wikipedian loputon vihaaminen on aivan järkyttävää. Se sisältää valtavia määriä oikeata tietoa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Tein tieteellistä tutkimusta tiedätte kyllä mistä kysymyksestä. Eihän tuolle ole kuin yksi täysin selvä googlettaja, muutama epäselvä tapaus ja sellaisia mitkä aivan varmasti ovat sattumalta vastanneet oikein.
Mielenkiintoinen ja sinänsä tervetullut näkemys. Mutta kyllä tuosta voi sanoa, että täysin selviä googletuksia on tapahtunut enemmän kuin yksi. Muutenkin, jos oikeita vastauksia on 14, on täysin päivänselvää, että suurin osa on tuon tiedon käynyt tarkistamassa. Vertaa muiden naudanosaveikkausten hajontaan: yksikään toinen osa ei ole saanut lähellekään yhtä järjestelmällisesti, eli yhtä paljon vastauksia.

Toivottavasti olet edes korjannut sen wikipediaan väärentämäsi "tiedon". Pidän kovin arveluttavana tuollaista wikipedian peukalointia jonkun tietovisan takia.
Tämä kieltämättä aiheutti pohdintaa, mutta päätin, että parin sanan pitäminen neljän päivän ajan Wikipediassa ei ole liian paha. Nyt artikkeli on muokattu paikkansapitäväksi siltä osin kuin sitä muokkasin. Joskin...

Tämä on varmasti ihan positiivinen asia. Mikäli et aikaisemmin pitänyt Wikipediaa hieman arveluttavana niin tässä hyvä syy. Wikipediaa voi muokata kuka tahansa ja se sisältää valtavia määriä virheellistä tietoa.
...myös tätä mietin. Pedagogisesti saattoi tapahtua jopa palvelus.

Noin muutoin ihan tervetullut ravistelu tämä VG:n temppu oli, vaikka olisin voinut aivan hyvin itsekin veikata kieltä jonkun sisäelimen tms. ohella. Eli aika monta lasta taisi mennä pesuvesien mukana.

Olen nyt tutkiskellut, pohdiskellut, keskustellut ja päätynyt seuraavaan lopputulokseen: On pääsiäinen.

Näin ollen ajattelen Jeesuksen kuolleen myös vastaajien syntien puolesta, onpa niitä tapahtunut tässä ketjussa tai ei. Synninpäästön ja maineenpuhdistamisen saavat osakseen seuraavat nimimerkit: Leelian Lepotuoli, hanjojan sekä Alamummo. Tässä on taustalla tosiaan se, että en voi osoittaa jokaisen olleen epärehellinen vastatessaan kieli. Näiltä kolmelta olen kuullut perustelut vastauksilleen, jotka voin käsi sydämellä uskoa.

Lisää kysymyksiä tulee illalla.

PS. En minäkään tästä nauttinut, mutta jotain piti tehdä. Vielä vähemmän nimittäin nautin siitä, että kun tämän visan pakertamiseen menee väkisin se 1-4 tuntia päivässä kaikkine tilastointeineen ja pistelaskuineen ynnä kysymysten löytämiseen (etsin ne pääasiassa kirjoista ja lehdistä), tulee joku joka vetää maton alta etsimällä vastaukset. Joka tapauksessa näillä nyt mennään ja toivottavasti tämä sirkus pikkuhiljaa laantuu; kyse on kuitenkin vain tietovisasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös