Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 179 691
  • 7 196

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pennanen vaan samalla kyydillä työkkärin luukulle. Lunkka saa jäädä, ei kuulu alkuperäiseen paskakatraaseen ja maalivahtipeli ollut tällä kaudella toimivin osa-alue.

Pennasen aikana saatiin ainakin pisteitä. Tänään Sopan otettua aikalisän ,niin kaveria ei edes näkynyt missään ja seuraavaan vaihtoon menevät äijät piti omaa palaveriaan noin metrin päässä vaihtoaitiosta. Mielenkiintoista!
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se nyt on uskottava lopulta, että tuo päävalmentajan paikka tuli liian aikaisin Sormuselle. Pari vuotta ainakin on vielä itseään hänen kehitettävä ennen kuin on mitään asiaa liigaan ykköseksi. Joukkueen yhtenäisestä tekemisestä ei ole ollut koko kauteen minkäänlaisia viitteitä. Mikään ei toimi.
Kaikki pisteet mitä tullut niin perustunut lähinnä jätkien henkilökohtaiseen taitoon, lähinnä siis Ortion taitoon. Kundit ei ole yhtään pelissä mukana kun kukaan ei tunnu tietävän mitä milloinkin pitäisi tehdä. Pakka leviää täysin käsiin joka pelissä.

Eli Sormunen pihalle huomenna, kun on ensin otettu turpaan pussinokilta (tai siis ihan sama miten se peli päättyy, toivottavasti kuitenkin voitetaan). Sitten saatana joku jolla on oikeesti kokemusta ykköskoutsin hommasta pääsarjatasolta potkimaan ukkoja sunnuntaina klo 7.00 perseelle ja tekemään hommia yhteisen tavoitteen eteen yhdessä.

Ei HIFK:n päävalmentajan homma oo perkele mikään työelämään valmentava työkkärin työharjoittelupaikka, vai mitä helvettejä ne nyt onkaan!
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilmeisesti Soppa on liian hyvä tuttu pelaajien kanssa, jotta nämä eivät pelaisi kurittomasti.

Tää on kyllä niin totta kuin voi olla. Ainakin haastatteluissa pelaajat on kehunu Soppaa hyväks tyypiks jne. Ja muutenkin tullut fiilis, että on kopissa kaveri muiden joukossa. Junnuajoilta muistan, että näistä kaverikoutseista pelaajat diggas aina eniten, mutta ei silloin tulosta tainnut tulla. Kusipääkoutsit taas saivat jengin pelaamaan hyvin, mutta ihmisinä niistä ei digattu. Ja tällasia esimerkkejä on varmaan jokaisella jotain joukkueurheilulajia pelanneelta.

Junnupuolelle en ehkä näitä "kusipääkoutseja" kaipais enempää, mutta IFK:N liigajoukkueen kohdalla on kumminkin kyse tulosurheilusta, joten sen mukaan pitäisi mennä kuka saa parhaimman tuloksen, eikä etsiä kivointa kaveria.

1. toive: Raato loppukaudeks
2. toive: Heikkilä 2-3v sopparilla
3. puoliläppätoive lockoutin jatkuessa: lockout-koutsi NHL:stä
4. joku vielä vakavasti otettava
5. toive eli painajaisnimi, mutta tuloksellisesti varmasti Soppaa parempi valinta: Kiva-Harri.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Hyvästi.

Turha tätä on enää jatkaa pidempään. Sormusen track-record niissä matseissa(harkka+liiga)joissa IFK:n peliä on ollut pelaaja-aitiossa johtamassa on jäätävän paska. Miten tuohon voi edes päästä. Ei saatana HIFK noin paska jengi sentään ole. Pelikirjasi jossa on vähemmän asiaa kuin UKK:n hiustenhoito-oppaassa jaksat varmaan kantaa mukanasi pihalle.

Pennanen samalla kyydillä pihalle niin päästään Petun troikasta kokonaisuudessaan eroon.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Pakkohan päävalmentajaa on pian vaihtaa. Tietysti olisi reilua antaa vielä aikaa maaottelutaukoon tms. asti, mutta onhan tässä jo aikaa ollut. Mitä myöhemmin uusi valmentaja saadaan sisään, sitä vähemmän hänellä on aikaa yrittää saada peli kuntoon.

Summasta pitäisin parhaana vaihtoehtona. Joo, tiedän, että hänen ongelmanaan on taipumus joutua ihmissuhdekonflikteihin, mutta mikä nyt on tärkeintä, joukkueen menestys vai se, että kaikilla on kivaa? Ja jos ongelmana Summasen palkkaamisessa on edelleen se, että Summanen on joskus 15 vuotta sitten sanonut Mobergille pahasti, täytyy sanoa, ettei IFK ole ammattiurheiluseura vaan lastentarha.

Ei ailahtelevaa ja räjähdysherkkää Summasta tarvitse palkata vetämään mitään kolmen vuoden projektia, jos hänen ongelmanaan kerran on ilmapiirin tulehduttaminen. Mutta tätä kautta on jäljellä enää alle puoli vuotta. Sellaisen ajan pelaajat saisivat mielestäni joutua palkkansa eteen tottelemaan vaikka Josif Stalinia, jos surkea nykytilanne siitä kohenisi.
 

Stigu

Jäsen
Sihvonen analysoi osuvasti IFK:n peliä jonkinlaiseksi kiekkokontrollin, pystysyöttöpelin ja fyysisen pelin sekasikiöksi. Soppa on selvästi yrittänyt saada mausteita näistä kolmesta osa-alueesta, onnistumatta yhdessäkään. Masentavinta on, että täydellisen pelikirjan puutteen lisäksi IFK häviää fyysisyydessä vastapuolelle 100-0, riippumatta siitä kuka vastustaja on.

Kyllä tuli Sopan kannalta mahdollisimman huono alku valmentaja-uralle. Uskon, että hän tulee saamaan kenkää joka tapauksessa, kysymys on vain ajankohdasta. Maakuntiin viideksi vuodeksi oppimaan käytännön valmennusta, sitten takaisin, jookos?
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
1. toive: Raato loppukaudeks
2. toive: Heikkilä 2-3v sopparilla

Juuri tätä kuviota aikaisemminkin esitin, ja olen edelleen täsmälleen samaa mieltä. Toteutuminen tosin vaatii kahden huippuvalmentajan suostumisen edellä mainittuihin pesteihin, mikä ei ehkä ole ihan yksinkertainen juttu.

P.S. Monet täällä sanovat, että vaihtaisivat Sormusen kehen tahansa valmentajaan. Niin minäkin vaihtaisin, paitsi Mike Eavesiin.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Kenkää!

Ei koskaan ole nähty näin surkeaa IFK:ta. Kaikki on päin helvettiä. Silmistä vuotaa verta kun tuota paskaa katsoo.

Muutama ranskalainen vielä.

-Meillä ei ole minkäänlaista pelitaktiikkaa.
-Ketjut on ihan päin helvettiä kasattu.
-Peluutus on aivan naurettavaa (Luttinen ja Somervuori jatkuvasti kentällä mokailemassa)
-Ei fyysisyyttä, ei tunnetta, ei tahtoa, Lukko alisti meitä isänkädellä samoin ovat tehneet Saipat ja Kerhot, hävettää.
-Tuliko jo mainittua, että ollaan fyysisesti ihan lapasia?
-Joukkue pelkää taklata, sen näkee kaikesta.


Mahtavasti pelannut mestaruusjoukkue on 1.5 vuodessa saatu tähän jamaan, se täytyy olla jonkinasteinen maailmanennätys!
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos muuten huomenna Ässät-Ilves ja HPK-Kalpa päättyy kotivoittoihin, ja Pelicans voittaa meidät, niin huomisiltana IFK:n sarjasijoitus olisi 10!
Tänään tuskin potkuja annetaan, mutta jos huomenna tulee samoin ottein himassa turpaan, niin eiköhän ne potkut ihan oikeastikin ole tulossa.

Omalla tavallaan pahin skenaario on se, että huomenna saadaan jotenkin kaavittua voitto, ja sitten sama paska taas jatkuu, eikä potkuja tule, kun kriittisellä hetkellä saadaan tsägävoitto. Potkut on annettava nyt, viimeistään maajoukkuetauolla. Sen jälkeen on ihan sama mitä tekee, sitten on jo liian myöhäistä pelastaa tätä kautta. Viime kaudella potkuja ei uskallettu antaa, vaikka aika samassa suossa oltiin silloinkin. Nyt toisaalta luulisi ainakain taloudellisista näkökohdista olevan siinä mielessä helpompaa, että tähän mennessä ykkösvalmentajan palkka on ollut tilillä säästössä koko ajan. Eli ei aiheuttaisi budjetoituun lisämenoa. Toki Sopalle on palkkaa tarkistettu Petun loikkauksen jälkeen, mutta tuskin sentään ihan Petun palkkaluokkaan hyppäsi.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Junnuajoilta muistan, että näistä kaverikoutseista pelaajat diggas aina eniten, mutta ei silloin tulosta tainnut tulla. Kusipääkoutsit taas saivat jengin pelaamaan hyvin, mutta ihmisinä niistä ei digattu.

Tämä kuuluu suomalaiseen mentaliteettiin yleisestikin. Ihanteellisena johtajana pidetään jotain Vilho Koskelan tapaista johtajaa, joka on mukava tyyppi ja saattaa jopa menestyä melko hyvin muttei lopulta ikinä yllä huippusuoritukseen. Jo asenteena "Asialliset hommat hoidetaan mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat" johtaa keskinkertaisuuteen, koska turhan usein näiltä Ellun kanoilta jäävät ne asiallisetkin hommat lopulta hoitamatta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK ei ole aikoihin pelannut näin paskaa jääkiekkoa. Jopa Isä-Paulinkin aikaan homma oli viihdyttävämpää kuin nyt. Kaikki pelin osa-alueet päin vittua, paitsi maalivahti.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Eiköhän tämä ole nähty. Uusi kaveri puikkoihin ni voisi alkaa tulemaan tulosta. Onpahan muuten aivan järkyttävää paskaa tämä nyky-HIFKn peli.

-Tinke
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kynnys Nybarille tehdä mitään on vain korkea. Johan tuo meni kesän tiedotustilaisuudessa mainostamaan kuinka Sormusta on kasvatettu junnuissa liigaa silmälläpitäen. Ei siinä mitään, Nybondas voi puolestani mennä samalla ovenavauksella. Mestarista kahdessa kaudessa taisteluun sijoista ynnä muut ja rahaa olisi käytettävissä vaikka mihin.

Penan aikana joku osa-alue toimi loistavasti, mutta sitten oli osia joukkueessa joka veti jengin joka kevät nopeasti lomille. Nyt on hieman sama: muutamalla täsmähankinnalla joukkueesta saisi haastajan Jokereille ja Jypille, mutta mikä tahansa hankinta on turha jos joukkueella ei ole liigakelpoista valemntajaa. 3 voittoa viidestätoista matsista. Huh huh.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Omalla tavallaan pahin skenaario on se, että huomenna saadaan jotenkin kaavittua voitto, ja sitten sama paska taas jatkuu, eikä potkuja tule, kun kriittisellä hetkellä saadaan tsägävoitto. Potkut on annettava nyt
Nimenomaan. Huonoin mitä voi käydä on tahti voitto, kaks tappiota jne. jolloin väistämätön päätös siirtyy paremman toivossa liian kauas. Maajoukkuetauon jälkeen ensimmäiset alkaa sanomaan ettei tälle kaudelle enää kannata vaihtaa. Kivuliaat päätökset on parenpi tehdä ennemmin kuin myöhemmin. Bye bye baby.
 

AnotherBrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canadiens
Joo-o... "Life is a shit sandwich. Eat it or starve" sanoi David Briggs, mutta eiköhän tätä paskaa nyt ihan riittävästi jo siellä leivän välissä ole syöty. Huomenna turpaan, ensi viikolla uudet naamat penkin takana. Huomenna voitto ja sama meno jatkuu. Jos paketti olisi edes jollain tavalla kasassa, niin maaottelutaukoon voisi odottaa. Mutta kun ei se ole.

Jopa Raato alkaa vaikuttaa oikeasti houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ei olisi ainakaan enää kellään varaa lusmuilla ja viihdearvokin kohenisi heti kun mies astuu ovesta sisään! Koirankoppia joutuisi todennäköisesti laajentaa melko tavalla alkuun, mutta onhan tuossa pelitavan ohella pieni asennekasvatuskin näköjään taas tarpeen.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Mä luulen, että Soppa on vähän liian hyvä frendi pelaajien kanssa. Jos huhut pitävät paikkaansa, että Ville päättää oman ketjunsa pelaajat niin aika vähän taitaa Sopalla olla auktoriteettia päävalmentajan hommaan. Tarpeeksi mulkku jätkä tyyliin Pekka Virta voisi saada kelkan käännettyä. Ja muuttuisihan siinä pelitapakin kerrasta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mä luulen, että Soppa on vähän liian hyvä frendi pelaajien kanssa. Jos huhut pitävät paikkaansa, että Ville päättää oman ketjunsa pelaajat niin aika vähän taitaa Sopalla olla auktoriteettia päävalmentajan hommaan. Tarpeeksi mulkku jätkä tyyliin Pekka Virta voisi saada kelkan käännettyä. Ja muuttuisihan siinä pelitapakin kerrasta.

Tai sit vaan Raato, mitään Pekkaahan tänne ei aleta raahaamaan tai menee viimeinenkin usko koko hommasta. HIFK:n tyyliin ei sovi kiekottelu omalla alueella ja piruettien tekeminen vaan suoraviivainen pelityyli ja Summanen pystyy sen tänne tuomaan.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Kyllä tää on niin nähty. Tuolla materiaalilla kyllä ammattivalmentaja saa pelin näyttämään paremmalta. Jos mitään ei tapahdu ihan pian, niin IFK:lla on tulevalle kaudelle kiinnitettynä jo joku varma kova nimi. Siitä johtuen nyt ei voida ottaa Heikkilän Kaken tyylisiä koutseja, jotka valitsee työpaikan sieltä, missä leivän tulo jatkuu muutaman vuoden.
Loppukaudeksi silti joku on hommattava, joka saa jotain järkeä tuohon touhuun. Eihän se voi niin mennä, että pelaajat kentällä menee sinne, missä näyttää mun paikka olevan. Noin niin kuin höntsäkiekossa. Ville voi olla pelaajavalmentaja koodinimi Summasen apuna.
Huomenna muuten nähdään kunnon maali-iloittelu, kun pelsujenkin puolustuspelaaminen on mitä on. Huvia niille, ketkä paikalle vaivautuu.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Tai sit vaan Raato, mitään Pekkaahan tänne ei aleta raahaamaan tai menee viimeinenkin usko koko hommasta. HIFK:n tyyliin ei sovi kiekottelu omalla alueella ja piruettien tekeminen vaan suoraviivainen pelityyli ja Summanen pystyy sen tänne tuomaan.

Mun mielestä HIFK:lla on huomattavasti kädellisempi jengi kuin yleisesti uskotaan. Ehkä edes snadisti enemmän kiekkokontrolliin perustuva pelitapa voisi tohon jengiin istua yllättävänkin hyvin?
 

Mies-Olavi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä HIFK:lla on huomattavasti kädellisempi jengi kuin yleisesti uskotaan. Ehkä edes snadisti enemmän kiekkokontrolliin perustuva pelitapa voisi tohon jengiin istua yllättävänkin hyvin?

Tarkennetaan muuten ihan asiaa sisältävää viestiä: Ehkä edes pelitapa voisi tuohon jengiin istua yllättävänkin hyvin?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai sit vaan Raato, mitään Pekkaahan tänne ei aleta raahaamaan tai menee viimeinenkin usko koko hommasta. HIFK:n tyyliin ei sovi kiekottelu omalla alueella ja piruettien tekeminen vaan suoraviivainen pelityyli ja Summanen pystyy sen tänne tuomaan.

Nimenomaan. Taitaa Jokerileiri toivoa, että HIFK palkkaisi Pekka Virran. Virta vielä ilmeisesti TPS:ssä ei ensinnäkään saanut joukkuetta pelaamaan haluamallaan pelitavalla ja alkoi sitten Matikaismaisesti sitä suoraviivaistamaan. Just tälläset valmentajat pitää pitää kaukana. Valmentajan pitää pitää kiinni isossa kuvassa omasta pelillisestä identiteetistään päivästä yksi lähtien ja lisäksi nopeassa aikataulussa saada se toimimaan jäällä konkreettisesti.

Summasessa on kaikki mitä HIFK tarvitsee. Pelityyli, kusipäisyys...ihan kaikki. Välillä räiskyy ja kaikilla ei ole mukavaa, mutta mielummin sitä, kun tämmöinen happy family, jos peli on tuollaista paskaa. Tällähän on väitetty, että Summanen ei tule enää koskaan valmentamaan HIFK:ssa, jos se on tietyistä henkilöistä mennyt. Eiko se dinojuna jo vittu puksuttanut tämän pysäkin ohi?

Myös Heikkilä raudanlujana ammattilaisena käy, mutta pieni pelko tästä olisi perseessä, että taas vedettäisiin altavastaajakiekkoa. Ja edelleen...on se sääli, jos Tamminen ei koskaan HIFK:ta tule valmentamaan.

Ja sehän on ihan varmaa, että Sormunen tule tällä kaudella potkut saamaan... jos ei niin HIFK vajoaa tuonne Ilves/TPS osastolle, eli säälien alapuolelle. Sieltä hujahtaa kohta 5-6 jengiä ohi. Sijoitus on nyt sitä mitä ennustin pari viikkoa sitten, kun oltiin sijalla 3.
 

Sakkoliha

Jäsen
Eiköhän tämä soppa ala olla nautittu, vaikka paskan maku edelleen jäi. Joukkueen peli on todella aneemista, pelitapaa ei ole ja pelistä toiseen suurimmaksi osaksi kananmunat kainaloissa menemistä ja munille puhaltelua. Ensimmäistä ottelua lukuunottamatta kauden jokainen peli ollut tätä samaa paskaa. Jokainen otettu voitto on ollut enemmän tai vähemmän Ortion, sekä parin muun yksilön hyvyyttä. Ottelusta toiseen näyttää vain entistä huonommalta, joten ensi viikolla toivottavasti nähdään uusia kasvoja penkin takana. Sen takia toivonkin, että huomenna Pelicans voittaa, jottei taas jonkin räkävoiton takia Sormuselle anneta lisäaikaa. Raato sinne penkin taakse loppukauden projektiksi valitsemiensa valmentajien kanssa, niin tulee asennetta peliin, auktoriteettia koppiin, kuumaverinen ja vittumainen jätkä, viihdettä myös penkin taakse, pelitapa, koirankoppi käyttöön ja loistava valmentaja. Vaikka Soppa vaikuttaa hyvältä jätkältä, niin tämä on tulosurheilua, enkä katsojana halua maksaa näistä keitoksista.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä HIFK:lla on huomattavasti kädellisempi jengi kuin yleisesti uskotaan. Ehkä edes snadisti enemmän kiekkokontrolliin perustuva pelitapa voisi tohon jengiin istua yllättävänkin hyvin?

Kyllä se vaatisi pakistolta enemmän. Nyt siellä on pakkeja, joille se muutaman metrin pakki-pakki on maksimisuoritus. En haluaisi esim. Mikko Jokelan Kalpamaisesti kurvailevan takaisin omiin.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Enitenhän tässä hommassa vituttaa se, että näitä pelejä odottaa vesi kielellä ja palkinnoksi saa ei mitään. Tänäänkin koko päivä ennen ottelua tuli mietittyä mitä joukkueella on tarjota tänään, ja väläytteleekö O'Sullivan hienoilla sirkustempuilla yms.

Sitten kun kiekko tippu jäähän, tajuaa ensimmäisestä vaihdosta lähtien, ettei tästä tule yhtään mitään. Täälläkin tykätään puhua jokaisen ottelun jälkeen, ketkä pelaajat onnistuivat ja kenellä on parannettavaa. Totuus on kuitenkin tällä hetkellä se, että valmennuksella on karannut ote joukkueesta niin pahasti, ettei pelaajien suoritusten vertailu ole edes reilua. Se on ihan sama ketä sinne kentälle laittaa, kun valmennuksella ei ole mitään toimivaa suunnitelmaa edes puolustajan ensimäiselle syötölle omasta päästä lähdettäessä. Kaikki ratkaisut kentällä ovat pelaajien oman harkinnan varassa.

Esimerkki tämän illan pelistä(näitä näkyi jokaisella kentällisellä): Ifk:n pakki saa kiekon oman maalin takana. Pelaajasta näkyy heti paniikki kotisohvalle asti. Puolustaja lähtee luistelemaan omaa kulmaa kohti samalla pää hätäisesti kääntyillen, koska mitään syöttöpaikkaa ei ole. Lopulta toinen laitureista tulee tarjoamaan syöttöpaikaa ringetteviivan tuntumaan muutaman metrin päähän puolustajasta. Koko hommassa kestää niin kauan, että Lukon kärkikarvaaja on jo puolustajassa kiinni, ja toinen hyökkääjä on jo valmiina ifk-laiturin selässä.

Näistä tilanteista syntyi vain ja ainoastaan kaksi ratkaisua: joko ifk:n pakki antoi hätäpäissään syötön vain johonkin, tai yritti vielä syöttöä laiturille, jolla oli aikaa vain heittää kiekko keskialueelle lukon puolustajan lapaan. Tässä tiivistettynä ifk:n hyökkäyksiin lähtö.

Toinen silmään pistävä seikka oli se, että Lukko sai ifk:n puolustusalueella yhdellä jätöllä koko ifk-pakan aivan levälleen. Miten voi viisikko hajota yhdestä vastustajan oivalluksesta? Soppa sanoi joukkueen harjoitelleen viikon aikana puolustukseen liittyviä asioita, eikä muuten näkynyt käytännössä mitenkään.

Ifk voi ottaa runkosarjassa voittoja sieltä täältä häntäpään joukkueita vastaan yksilötaidon turvin, mutta that's it. Ifk on vapaaehtoisesti palannut Kari Jalosen takaiseen aikaan ja se oksettaa mua.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kyllä se vaatisi pakistolta enemmän. Nyt siellä on pakkeja, joille se muutaman metrin pakki-pakki on maksimisuoritus. En haluaisi esim. Mikko Jokelan Kalpamaisesti kurvailevan takaisin omiin.

Löytyy teidän rosterista myös Södeä, Varakasta, Robidasta, Tuohilampea ja Klubertanzia, jotka pystyvät toteuttamaan laadukkaasti kiekkokontrolliin perustuvaa pelitapaa. Jokela onkin sitten erikoinen tapaus, meillä pelatessaan oli pääsääntöisesti kiekkovarma, avaukset lähti napakasti ja pystyi ajoittain nostamaan peliä jalallakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös