Mainos

Liigan Horror Team

  • 270 115
  • 431

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harmi että Nordlundin loukkaannuttua ilmeisesti Lindbohm nostetaan kokoonpanoon Maneliuksen sijasta. Olisi ollut nimittäin mielenkiintoista seurata olisiko Mane onnistunut jossakin, mihin tuskin kukaan muu liigassa tulee pystymään - pimentämään Erik Karlssonin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kukaan ei ole vielä maininnut Heikki Leimettä. Eikös hän kuitenkin pidä hallussaan liigan pisintä tappioputkea?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Penan aikakaudella faxitse scoutatuista HIFK:n ulkkarivahvistuksista tekisi kokonaisen horror-joukkueen. Tai ei sittenkään, niitä saataisiin kaksi.

Uusin tuttavuus Patrick O'Sullivan on yhden matsin mittaisella työnäytteellään osoittanut, ettei HIFK:n organisaatio ole kokonaan irtaantunut seuran kykyjenetsinnän sukupolvien mittaisista perinteistä. Voihan tietysti olla että miehestä sukeutuu vielä jonkinlainen pelimies syksyn aikana, mutta niin umpisurkeaksi O'Sullivanin avausta on ehditty kehua, että hänessä saattaa olla ainesta vaikkapa Horror Teamin kapteenistoon.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllä O'Sullivan kuuluu launtaisen matsin perusteella tähän joukkoon. Peliesitys näytti siltä, että olisi ollut kolmen promilen humalassa kun ei paikoin meinannut edes luistimilla pysyä pystyssä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tämä nyt on ihan turha nimi tällä listalla. Ei ainakaan toistaiseksi kuulu tähtikategoriaan, mutta ei nyt sentään voida laittaa horror-listallekaan.

Ilvekseltä löytyy historiasta pari vahvaa ehdokasta Koskisen sijaan.

Bruce Racine oli maalivahti, jonka melkein toivoi päästävän alanurkkavedot sisään, koska jäistä ylösnousun aikana kerkesi käydä kusella. Ovela Bruce kyllä oli, pyrki harhauttamaan hyökkääjiä läpiajossa heittäytymällä kyljelleen jo ennen kuin nämä oli ylittänyt hyökkäyssinisen. Aika velikulta.

Toinen vaffa ehdoks on Jani Hurme, joka toissakaudella pyrki yksinään upottamaan hyvähenkisen Ilves-joukkueen. Yleensä kauhoi kaukaa tulleet vedot sisään metrin etäisyydeltä maalista.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kyllä O'Sullivan kuuluu launtaisen matsin perusteella tähän joukkoon. Peliesitys näytti siltä, että olisi ollut kolmen promilen humalassa kun ei paikoin meinannut edes luistimilla pysyä pystyssä.

Ehkä sillä olikin ihan omat Hart Sportit pullossa ja tästä syystä ukko jäi sivuun viimeisessä erässä?

HIFK:n kultakimpaleita:

Peter White
Tom Walsh
Martin Spanhel
Lubomir Hurtaj
Jan Kobedza (kelpasi myös Ilvekselle?)
Libor Ustrunul
Juha Pitkämäki
Tom Draper
Yorick Treille
Frantizek Mrazek
John Madden

e. Kyynikolta parit lisäykset huikeaan listaan.
 
Viimeksi muokattu:

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Luonnollisesti tässä yhteydessä ei voi olla mainitsemasta Timo "Yön Timo" "The Pakkasukko" Helblingiä.

28 ottelua, -20, JÄÄTÄVÄÄ!
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikea ottaa kantaa muiden seurojen horroreihin mutta KalPan puolelta jotain pientä löytyy....

Mikko Koskinen
maalissa, voi olla loistava välillä mutta sitten hups, kiekko on maalissa ja hups, toisen kerran jne..

Pauli Levokari. Ei ei ja ei. Mies hankittiin pelotteeksi. Tosiaan, on pelote. Omalle joukkueelle.

Takavuosilta lista on niin pitkä, ettei jaksa alkaa perkaamaan sitä. Eikä edes jaksa nyt. Ja helppoa sitä kotisohvalta ja/tai penkkiriviltä haukkua...

Kyllä Koskinen on pelipäälle sattuessaan täydellinen lisä horror teamiin. Jokainen kohti ammuttu kiekko putoaa varmasti eteen ja KalPan puolustajat pitävät kyllä huolen että vastustajalla on työrauha maalin edessä.

Puolustukseen pitäisi lisätä kyllä Kärppä vuosiensa Ossi-Petteri Grönholm. Oli kyllä niin vahvaa suorittamista ajoittain, että heikompaa hirvittää. Kärppävuosien Grönholm siksi ettei minulla ole mitään havaintoa miten nykyään pelailee.

Tommi Jokinen olisi ehdoton erikoismies pelin lopussa, kun oma joukkue on tappiolla ja maalivahti vedetty pois. Kiekko Jokiselle vastustajan maalin taakse ja voidaan olla varmoja ettei vastustaja tee helppoa maalia tyhjiin, vaan Jokinen pyörii kiekon kanssa vastustajan maalin takana vielä pari minuuttia päätössummerin soituakin.

Rankkareihin läpiajojen erikoismies Jukka Hentunen. Ainakin Jokerileiri lienee samaa mieltä?

Niin ja Patrik Stefan pistämään loppuhetkillä varmat tyhjiin.
 

skriko #9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Matti Hana on kyllä paikkansa ansainnut tässä joukkueessa. Iso, nopea ja se laukaus.

Tommi Sova - Loistavan luistelun omaava hyökkääjä kauhoo aloitukset jäätävällä prosentilla. Nykysäännöillä ei kyllä housujen nostelulta kerkeisi yhteenkään aloitukseen.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Horror-Teamin puolustukseen leveyttä ja ylivoimapelotteen tuo ehdottomasti Kai "Kaitsu" Syväsalmi. Sama case kuin monien muidenkin puolustajien kohdalla, tämä kaveri tuo jännittäviä hetkiä pelatessaan hyökkäyssinisellä. Lahjoittaako Kaitsu vastahyökkäyksien vastustelijoille, vai kenties vain lopettaa omien hyökkäyksen? Vai jotain aivan uutta ja kauheaa? Jollain ilveellä tämäkin kaveri on saanut pisteitä kasaan raavittua, mutta silti fudua on tullut useammasta kuin yhdestä SM-liiga- ja Mestisjoukkueesta. Onneksi.

Linkki Kaitsun Faniryhmään:
Update Your Browser | Facebook

Valmennusosastolle aina yhtä kiva Harri Rindell. Kerhon kannattajana en suostu perustelemaan.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Kyllä ex-jokeri Pierre Dagenais ansaitsee maininnan tässä ketjussa. Luisteli taaksepäin nopeammin kuin eteenpäin. Näytti välillä luistelevan ilman teriä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joukkueen markkinoinista vastaa Jussi Salonoja ja seuran HR-asioista Raimo Summanen.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tapparasta saa helposti ketjun miehiä, jotka saavat aina varmat shitit sekä netissä että varsinkin jäähallissa.

Maaliin: Juha Metsola
Liian pieni, Ipa-taustainen. Imuroi, torjuu eteensä, heti polvillaan, vaikka torjuntaprosentti näyttäisi mitä, niin silti ihan paska. Romahtaa kuitenkin jossain vaiheessa peliä. Mailapeli syvältä. Lehtokin oli parempi. LeKiin.

Puolustus: Pekka Saravo - Teemu Aalto
Saravo: Hidas, kankea, sijoittuu väärin, pelaa liikaa, ei osaa laukoa, ei osaa syöttää, ei avaa peliä, hidastelee, miksi ihmeessä kapteenistossa, älytön jättisopimus, ei voi hyllyttää ihmeellisen seuraikonin aseman vuoksi. LeKiin.
Aalto: Olemassa vain kovan laukauksen takia, ei osaa puolustaa, pehmeämpi kuin Barbababa, taklaako edes koskaan, aina ylipalkattu, sihti päätyverkossa, ei osaa edes koukkia. LeKiin.
Tältä listalta Leimu on alkukauden aikana päässyt ainakin hetkeksi pois.

Hyökkäys: Antti Erkinjuntti - Jussi Makkonen - Niclas Lucenius
Erkinjuntti: Pitää vain kiekkoa, ei syötä, aina samassa kulmassa oli sitten yv tai tasakentälliset, pehmeä, ei osaa ottaa taklauksia vastaan, pilaa kaikkien muiden pelin, pelkkä harjoituspelien neppailija, ylimielinen, laiska. LeKiin.
Makkonen: Hidas, kankea, ei syötä, ei lauo, ei osaa aloittaa, ei osaa puolustaa, ei voimaa, ei näe kentällä edes tuomareita, yhden tuurikauden ihme. LeKiin
Lucenius: Ei mitään käyttöä, järjetön hankinta, aina kallis, ei ole edes harjoitellut, taas loppui kunto kesken, sooloilija, ei syötä, osaisi edes laukoa tai edes taklata, ei sopeudu pelitapaan. LeKin farmiin.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ehkä sillä olikin ihan omat Hart Sportit pullossa ja tästä syystä ukko jäi sivuun viimeisessä erässä?

HIFK:n kultakimpaleita:

Peter White
Tom Walsh
Martin Spanhel
Lubomir Hurtaj
Jan Kobedza (kelpasi myös Ilvekselle?)
Libor Ustrunul
Juha Pitkämäki
Tom Draper

Mihin unohdit kaikkien aikojen parhaan, Yorick Treillen??? Tai Frantizek Mrazekin? Loistavia pelaajia.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Mihin unohdit kaikkien aikojen parhaan, Yorick Treillen??? Tai Frantizek Mrazekin? Loistavia pelaajia.
Entä Tomas vokoun? Tuli suurena vapahtajana punaisiin, mutta kunnostautui lähinnä kiekkojen kerääjänä. Selkänsä takaa. Omasta maalista. Meni sen jälkeen maajoukkueeseen MM-kisoihin ja oli kuin muuri.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehdotan pääomistajaksi Vincent Manngardia.

Jäsen Magentan ehdotukselle kannatusääni.

Viime vuosien Ässistä löytyy muutamakin varteenotettava ehdokas. Koska ylivoimat oli jo varattu Kaijomaalle, Levokarille ym. kiekollisille virtuooseille, otamme tasaviisikoille ja alivoimille nöyrän ja ilkeä peruspuolustajan Jesse Jyrkkiön. Kaveri on muuten ihan kelpo kiekkoilija, mutta häviäisi painimatsissa kaikille yli 5-vuotiaille (ja tarpeeksi vahvarakenteisille 3- ja 4-vuotiaillekin) sekä luistelua on luonnehdittu porilaisten toimesta yhtä luonnoliseksi kuin metrin rautaputken tunkemista takapuoleen. Plussana vielä asenne. Ei nähnyt omassa pelaamisessaan mitään vikaa vaikka istui katsomossa yli 40 peliä viime kaudella. Jesse tosin osaa pelata kiekollista peliäkin verrattuna nähihin Aleeneihin.

Ykkösen laidalle ehdottaisin snapperin paikalle jo mainittua Tuomas "Hupi" Huhtasta. Siinä on aivan uskomatos pelaaja. Hyvät kädet, taitava luistelija, melko vahva ja haastaa 1v1 usein ja onnistuu hyvällä prosentilla. Silti maalin tekeminen on vaikeampaa kuin Jani Honkaselta jäähytön kausi. Myös pelisilmä saa erityismaininnan. Oikeasti tarina kertoo, että Hupilla on kyllä pelisilmää ja näkee miehet hyvin, mutta kun kukaan ei ole opettanut Hupia syöttämään niin siinä on ongelma. Jos ihmettelette, miksi Huhtasella on kuitenkin syöttöpisteitä urallaan niin se johtuu ainoastaan siitä , että kiekko toisinaan karkaa kesken kuljetuksien.

Kapteeniksi voisimme valita Tommi "taidelasi" Kovasen. Ei jätä omaa joukkuettaan pulaan missään tilanteessa. Vai mitä tuumivat ihmiset Keski-Suomesta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Entä Tomas vokoun? Tuli suurena vapahtajana punaisiin, mutta kunnostautui lähinnä kiekkojen kerääjänä. Selkänsä takaa. Omasta maalista.

No eihän se huonosti pelannut kuin pleijareissa, joten ei se tähän ketjuun kuulu. John Madden sitävastoin kuuluu, NFL:n puuttuminen tv-tarjonnasta on kova paikka.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tähän joukkueeseen kuuluu ehdottomasti Jani "Miliisi" Honkanen. Sm-Liigan pehmein kova pelaaja.

Pelote oman maalin edustalla, en tiedä kenelle.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Horror teamin ehdoton "luottopuolustaja" kantaa paidassaan nimeä Seppänen. Kyllä, Timo Seppänen on kyseessä.

Seppänen saapui kovin odotuksin Turkuun yhdessä Pekka "vittu se oli pelaajien vika" Virran kanssa. Seppäsessä nähtiin ja peliajasta päätellen nähdään jostain syystä edelleen huikeaa potentiaalia olla hyökkäävä kiekollinen pakki Tepsissä.

Kuten tilastoista näemme, Seppänen on ihan helvetin hyvä kiekollisena:
2005-06: 21 peliä, 0+0=0
2006-07: 28 peliä, 2+1=3
2007-08: 52 peliä, 6+6=12
2008-09: 57 peliä, 3+7=10
2009-10: 44 peliä, 1+4=5
2010-11: 48 peliä, 1+3=4 (Elitserien)
2011-12: 57 peliä, 2+5=7
2012-13: 8 peliä, 0+0=0 (tähän asti)

Eli kelvollinen jätkä ylivoimaan, tehnyt ammattilaistasolla pelatessaan 41 pistettä lähes 300 ottelussa. Tälle kaudelle en ole lisännyt niitä about kahtakymmentä syöttöpistettä, jotka on syöttänyt vastustajan iskiessä maalin. Mies on aliarvostettu, sillä emme näe hänen kykyään syöttää hyökkääjiä yksin kentän läpi tai vaihtoehtoisesti järjettömän hienoja kynäilyjä alimpana miehenä. Takana viuhuva letti antaa viitteitä lähes jaromirjagrmaisista kiekonkäsittelytaidoista.

Timo Seppänen on mies, joka omistaa kausikortin jokaiseen Tepsin peliin. Hänen kausikortissaan on valitettavasti sellainen bonus, että pääsee kaukaloonkin seuraamaan peliä.

Kuultujen huhupuheiden perusteella Tepsin viime kauden paras puolustaja Tomas Mojzis joutui lähtemään joukkueesta, koska Seppäsen kiekollinen potentiaali ei enää antanut mahdollisuuksia Mojzisille. Seppänen on liian hyvä.

Kiteytettynä Timo Seppäsen peli näyttää siltä, että patterinestettä sulkijalihaksillaan imevä Janne Hauhtonen olisi vaihtanut pelipaikkansa puolustajaksi. Vittu Seppänen on paska.

Annan Jatkoajan toimitukselle luvan käyttää tätä pelaajaesittelyä Timo Seppäsen pelaajakortissa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ilari Melartin voisi lisätä listaan. Mies jolla on tyylipuhtaita noutoja enemmän kuin rehtejä tappeluita kuuluu mielestäni tähän joukkueesseen. Reiluuden nimissä Jarkko Ruudun pitäisi saada myös ottelukohtainen sopimus tähän joukkueesseen.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Jos kerran mukaan saa laskea hiukan vanhempiakin specialisteja saadaan listasta hyvinkin tylsä: Porin Ässien edustusjoukkueet 1999-2005.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huonoja pelaajia on tietysti liiga täynnä (50% pelaajista on huonoja, jos jako on hyvät vs huonot, väittää mr wise guy), mutta ulkomaalaispelaajilta on jotenkin syytä odottaa sijoittumista tuonne parempien looraan.

Tällä esipuheellä kysynkin, onko täällä ketjua Sm-liigan kaikkien aikojen huonoimmista ulkomaalaispelaajista?
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Jani Honkanen kuuluu kyllä ehdottomasti mukaan.

Seurajohton kuuluisi Alpo Suhonen, viralla ei ole väliä jos Tamminen on toimitusjohtajana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös