Mainos

Susi – tavattaessa rauhoitettava

  • 253 913
  • 2 296

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Se miksi hirvi kaadetaan eroaa motiiveiltaan ja arvolähtökohdiltaan suuresti suden tappamisesta. Yhteistä näille on lähinnä se että metsästyksen kohde voi päästä hengestään.
Keskimäärin luonnossa pääsee hengestään se yksilö, jolle on sattunut tyhjä arpa jo muutenkin. Ei ole enää/vielä ihan täysissä voimissaan, tai muuten vaan epäkelpo yksilö. Poikkeuksen muodostaa se, minkä ihminen on saanut toiminnallaan aikaiseksi. Siinä voi jäädä hyvävoimaista karjaa tai kotieläimiä saaliiksi, kun elikot elävät ihmisen ehdoilla eikä omillaan.

Ja sitten on ne huono-onniset hyvävoimaiset riistaeläimet, jotka sattuvat osumaan kaatoluvan alle, kulkematta Siwan kautta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ammutaan susi, jolle ei ollut kaatolupaa ja samalla lahdataan tehotuotannossa teuraaksi satoja eläimiä vuorokaudessa. Ei oikein avaudu tämä elämän kunnioittaminen. No ok...ruokaa pitää saada joo mutta mitä sitten jos yksi ylimääräinen susi menetätään?

Kyllä riistanhoito on meillä nykyisin suht hyvin hallussa. Ylilyöntejä tulee tosin joka sektorilla niin pitkään kun me ihmiset täällä tuusaamme.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ahman touhussa on vähän sellaisia piirteitä että ruumiita syntyy yli oman tarpeen.

Ymmärtääkseni ahmankin näitä "ruumiita syntyy yli oman tarpeen" tappamisiakin on hiukan liioitelta samalla tavalla kuin on liioiteltu susien poroille aiheuttamia vahinkoja. Kun korvausten saanti on keskimäärin suhteellisen helppoa (poikkeuksiakin on ja korvausten saaminen voi kestää kauankin aikaa), tulee suurelle osalle ihmisistä houkutus laittaa syystä tai toisesta kuollut poro petoeläimen piikkiin.

Ystäväni asuu Lapissa ja hänen kertomansa mukaan kovin yleinen tapa siellä on ketjun otsikkoa mukaillen: Susi - tavattaessa tapettava.

vlad.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ammutaan susi, jolle ei ollut kaatolupaa ja samalla lahdataan tehotuotannossa teuraaksi satoja eläimiä vuorokaudessa. Ei oikein avaudu tämä elämän kunnioittaminen. No ok...ruokaa pitää saada joo mutta mitä sitten jos yksi ylimääräinen susi menetätään?
Elämän kunnioittaminen on sitä, että lahtaamisen jälkeen kaikki ruhonosat käytetään hyödyksi. Suden kohdalla se tarkoittaa sitä, että koko ruho toimii varoittavana esimerkkinä muille susille.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ammutaan susi, jolle ei ollut kaatolupaa ja samalla lahdataan tehotuotannossa teuraaksi satoja eläimiä vuorokaudessa. Ei oikein avaudu tämä elämän kunnioittaminen.

Mulle ei nyt oikein avaudu tämä vertaus? Miten tapaukset liittyvät toisiinsa? Siis ihan mielenkiinnosta.

Kyllähän tämän päivän susiviha(?) kertoo aikalailla karusti nykyihmisen vieraantumisesta luonnosta. Kissoja ja koiria kuolee, ihan puhtaana heittona, huimasti enemmän taajamissa jo ainoastaan autojen alle kuin korvessa sudet näitä lemmikkikantoja verottavat, mutta tämä nyt on sinällään ihan sivuseikka. Häiriintyneitä yksilöitä tuossa vähäisessä kannassakin aina ajoittain on ja niiden määrään voidaan aivan hyvin puuttua riistanhoidollisin keinoin. "Häiriintyneen" määritelmä vain tuntuu nykyisin olevan varsin hakusessa usein.

Suomi on pääasiassa varsin harvaan asuttu maa ja vaikka susikantakin on nakerrettu minimiin, niin ajoittain hukan ihminen saattaa vielä nähdäkin. Ja jälkiä jopa hieman useammin. Se että tästä nousee nykyisenkaltainen paniikki, kertoo yleensä juuri tästä pullamössömenosta. Olen itsekin tänne kirjottanut mm. siitä kun karhu oli käynyt vääntämässä paskat meidänkin mökin saunan kulmalle, mutta eipä tuossa tilanteessa tullut mieleenkään jännäkakka housuissa nakuttaa 112:sta. Suden jälkiäkin olen nähnyt, mutta siltikin jäi kännykkä taskuun. Ehkä ei olisi kannattanut, tiedä vaikka lööppiin olisi päässyt.
 
Viimeksi muokattu:

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Olen itsekin tänne kirjottanut mm. siitä kun karhu oli käynyt vääntämässä paskat meidänkin mökin saunan kulmalle, mutta eipä tuossa tilanteessa tullut jännäkakka housuissa nakuttaa 112:sta. Suden jälkiäkin olen nähnyt, mutta siltikin jäi kännykkä taskuun. Ehkä ei olisi kannattanut, tiedä vaikka lööppiin olisi päässyt.

Väärin oltu pelkäämättä ja saamatta paniikkia!

Kyllähän tämä vahinko oli ennustettavissa, sen verran kiihkoissaan täällä Varsinais-Suomessa tietty porukka on susista vauhkonnut.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kyllä riistanhoito on meillä nykyisin suht hyvin hallussa. Ylilyöntejä tulee tosin joka sektorilla niin pitkään kun me ihmiset täällä tuusaamme.
Näin on marjat. Jos tulee ylilyöntejä jotka todetaan metsästysrikoksiksi, niin niistä tulee asianosaisille säädetyt korvausvaatimukset ja tarvittaessa asiat puidaan käräjillä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Näin on marjat. Jos tulee ylilyöntejä jotka todetaan metsästysrikoksiksi, niin niistä tulee asianosaisille säädetyt korvausvaatimukset ja tarvittaessa asiat puidaan käräjillä.

Mutta kuinka usein nämä metsästysrikokset todellisuudessa paljastuvat rikoksiksi eikä niitä haudata unholaan? Meinaan, kuten jo kirjoitin, Lapissa susi on tavattaessa tapettava ja hiukan samaa meininkiä ilmenee Kainuussa ja osassa ent. Pohjois-Karjalaa. Jok'ikinen talvi saa lehdistä lukea kuinka moottorikelkalla on suoritettu salakaatoja mutta tekijä ei ole jäänyt kiinni ja tietämäni mukaan jopa yhdistykset suojelevat näin toimivia "mätäpaiseita" ja poliisi ummistaa silmänsä tapahtuneelta. Eikä kukaan uskalla paljastaa tekijää, koska pienessä kylässä kaikki tuntevat kaikki, eikä tekijöiden paljastajan tulevaisuus ole välttämättä kehuttava. Paine siis sen suuntaan on suuri, että huulet ovat sinetöidyt ja tekijät pääsevät jatkamaan tekojaan vuodesta toiseen. Se on kovin inhimillistä, että kun kiinni jäämisen riski on olematon, tehdään tekoja jotka luokitellaan rikollisiksi.

vlad.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mulle ei nyt oikein avaudu tämä vertaus? Miten tapaukset liittyvät toisiinsa? Siis ihan mielenkiinnosta.

Tapaukset eivät liity mitenkään toisiinsa muuten kuin moraalisella tasolla. Mua häiritsee suunnattomasti tämä asia. Yhden suden vuoksi lähes vuodatetaan kyyneleitä mutta saman arvoista elämää tuhotaan samalla satakertaisesti päivän aikana meidän ihmisten tarkoituksia varten.

Asiatonta meikäläiseltä tähän ketjuun ja olisi pitänyt jättää kirjoittamatta. Sorry.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mutta kuinka usein nämä metsästysrikokset todellisuudessa paljastuvat rikoksiksi eikä niitä haudata unholaan? Meinaan, kuten jo kirjoitin, Lapissa susi on tavattaessa tapettava ja hiukan samaa meininkiä ilmenee Kainuussa ja osassa ent. Pohjois-Karjalaa. Jok'ikinen talvi saa lehdistä lukea kuinka moottorikelkalla on suoritettu salakaatoja mutta tekijä ei ole jäänyt kiinni ja tietämäni mukaan jopa yhdistykset suojelevat näin toimivia "mätäpaiseita" ja poliisi ummistaa silmänsä tapahtuneelta.
Kuulostaa tutulta. Pohjoisen poroisännillä on suurpetojen aiheuttamista vahingoista ja valtiovallan suhtautumisesta sellaisia kokemuksia, etten ihmettele suoranaista lain halveksintaa siellä suunnalla. Väärin tämä tietysti on. Joskus noita ahman päältä kelkalla ajaneita jää myös kiinni. Vaikka tässä ei ole kyse sanan perinteisessä merkityksessä metsästyksestä, niin metsästysrikokseksi hätyyttäminen ja takaa-ajaminenkin luokitellaan.

Poronhoitoalueiden eteläpuolella vastaavia ristiriitoja paikallisen väestön tuntojen ja "Helsingin herrojen" tai nykyään "Brysselin herrojen" lakien välillä ei samalla tapaa tietysti ole. Ellei susikysymyksestä muodostu ajan myötä tällaista. Tuo Tpip:n tänne linkkaama susiprojekti-härösivu on lähinnä pientä pintajännitystä.

En tiedä onko tuossa poronhoitoalueiden suurpetovainoajien mahdollisessa yhteisön suojelussa niinkään fokuksessa se että juuri metsästäjät ja metsästysseurat olisivat tässä keskeisimmin rikoksen suosijoita. Tai voivat hekin olla omalta osaltaan. Varmaan poroisäntiä ymmärretään siellä suht laajalti.

Valtiovalta on jo taannoin reagoinut tilanteeseen sillä perinteisimmällä tavalla jonka se osaa. Nimittäin nostamalla riistaeläinten laittomien tappojen korvaushinnat moninkertaisiksi. Kevääseen 2010 saakka korkein mahdollinen korvaussumma esimerkiksi ahman taposta oli 1680 euroa, kun nykyään aikuisen ahman taposta voi enimmillään joutua maksamaan 16500 euroa. Päälle voi tietysti tulla vielä muita kuluja jos käräjöidään. Aiempaan korvaushintaan nähden oli jopa kannattavaa päästää ahma pois päiviltä poroja raatelemasta, jos ajatellaan poroelinkeinolle koituvaa tappiopotentiaalia. Varmaan paliskuntien äijät mielihyvin maksoivat tuollaiset sakot kimpassa pois, mutta suunnilleen kymmenkertainen korotus pistää jo miettimään. Sitä joko annetaan ahmojen olla, tai tapetaan seudulla vaelteleva ahma kollektiivisessa hiljaisuudessa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Lapissa voisivat poroisännät ottaa järjen vihdoin käteen ja myöntää siellä olevan aivan liikaa poroja. Poroille ei enää riitä luontaista ravintoa, koska ne ovat jo kaluneet laidunmaastonsa loppuun. Ilman lisäruokintaa poroja uhkaa nääntyminen. Monia nälkäänkuolleita poroja onkin varmaan mukavasti rahastettu petokuolemina. Eteläisillä poroalueilla poroisännät ovat jatkuvasti törmäyskurssillä maan- ja metsänomistajien kanssa porojen syödessä ja talloessa peltoja ja taimikkoja. Miten tämä liittyy suurpetoihin? No, ne ovat olleet iät ja ajat osa Lappia. Kannatkin ovat elinvoimaiset, koska ruokaa riittää, kiitos ylisuurten poromäärien. Mikseivät pedot ja porot mahtuisi nykyään Lappiin, kun ovat aina ennenkin mahtuneet? Ei siellä mitään väestöräjähdystä ole tapahtunut.

Mielestäni porot elinkeinona pitäisi suoda vaan niille, joiden elinkeino se on ollut iät ja ajat eli saamelaisille. Muut Lapin ukot keksikööt muuta, eivät he nytkään elä poroillansa. Tai näin he valittavat ja todellinen syy ei tosiaankaan ole ahmojen ja susien suihin mennet elukat.

Pisin Kääpiö 186cm kirjoitti:
En tiedä onko tuossa poronhoitoalueiden suurpetovainoajien mahdollisessa yhteisön suojelussa niinkään fokuksessa se että juuri metsästäjät ja metsästysseurat olisivat tässä keskeisimmin rikoksen suosijoita. Tai voivat hekin olla omalta osaltaan. Varmaan poroisäntiä ymmärretään siellä suht laajalti.
Ongelma on varmaan siina, että poroisännät ja metsästäjät ovat yksi ja sama asia. Tottahan toki he itseään ymmärtävät.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllähän tämän päivän susiviha(?) kertoo aikalailla karusti nykyihmisen vieraantumisesta luonnosta. Kissoja ja koiria kuolee, ihan puhtaana heittona, huimasti enemmän taajamissa jo ainoastaan autojen alle kuin korvessa sudet näitä lemmikkikantoja verottavat, mutta tämä nyt on sinällään ihan sivuseikka.
Tästä saisi aika hauskan jutun johonkin Lehtilehteen, jossa kauhisteltaisiin sitä kun jossain koira jäi auton alle ja vaadittaisiin autokannan harventamista tai ainakin tämän häiriökäyttäyvän kuskin lahtaamista. Murrehan on jonkun rakas lemmikki ja siihen on käytetty paljon rahaa, kun taas auto ei kuulu luontoon.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ongelma on varmaan siina, että poroisännät ja metsästäjät ovat yksi ja sama asia. Tottahan toki he itseään ymmärtävät.
Ihan lonkalta heittäisi arvion, että suunnilleen kaikki poroisännät ovat metsästäjiä, mutta kaikki metsästäjät eivät ole poromiehiä. Lopputuleman kannalta ei liene ratkaisevaa eroa. Elinkeinojen rajallisuuden takia suurpetokysymykset, tekojärvet ym. herättävät pohjoisessa paljon tuntoja.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Ihan lonkalta heittäisi arvion, että suunnilleen kaikki poroisännät ovat metsästäjiä, mutta kaikki metsästäjät eivät ole poromiehiä. Lopputuleman kannalta ei liene ratkaisevaa eroa. Elinkeinojen rajallisuuden takia suurpetokysymykset, tekojärvet ym. herättävät pohjoisessa paljon tuntoja.
Kaikki poromiehet eivät suinkaan ole metsästäjiä, eivätkä kaikki metsästäjät poronhoitoalueella poromiehiä. Poromiehillä on ihan "ammattinsa" vuoksi tuo metsästystutkinto usein suoritettuna, sillä avaahan tuo ovia petopyyntiin. Yksioikoisia rinnastuksia poromiesten ja metsästäjien kanssa ei voi tehdä, ellei ihan laput silmillä ja provosointimielessä sitä tee.

Siitä olen Alamummon kanssa täysin samaa mieltä, että poromiehet ovat yksi suurimmista salapyytäjistä mitä suurpetoihin tulee. Liikalaidunnus on myöskin karu fakta, enkä voi olla yhtymättä mielipiteeseen, etteikö kantoja pitäisikin rajoittaa vahvasti ja suitsia sivutoimista poronhoitoa. Alkuperäiskansat ovat niin pieni marginaali enää tuossa touhussa, joten heille tuo touhu jätettäessä loppuisi turistien poronpotkan särpiminen kuin seinään, ellei muista maista saisi tuotettua tätä "jaloa" eläintä.

Ostakaa vähemmän sitä luomakunnan typerintä eläintä ruokapöytään niin autatte susia.

Susien salapyynti on käytännössä kovin pienten piirien puuhaa, eikä kylänmiehet niistä toisilleen retostele. Ei niinkään yllättävää, että siellä missä susihukkanen, ahma, ilves tai karhu jättää lumijälkeä talvella niin pian samalle jäljelle ilmestyy peltipailakan jälki. Jäljet vievät useasti sylttytehtaalle sanan varsinaisessa merkityksessä. Poromiehillä on verrattaen helppo tehdä tuota jäämättä kiinni, sillä valvonta on tolkuttoman huonolla tolalla pohjoisessa.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Helsingin Sanomien huhtikuun kuukausiliittessä (jutun esittely) kaikelle kansalle tutuksi tullut sudentappaja Kari Tikkunen oli mukana viime viikolla A-studio Talkin "Iso paha susi" -keskustelussa, näkyy 23 päivää Yle Areenassa. Harva asia herättää yhtä voimakkaita reaktioita.

Katsoin tuon ohjelman jo silloin kun se tuli, ja koskaan en ole missään ajankohtaisohjelmassa nähnyt miltäkään ministeriltä yhtä asiallista ja selkärankaista käyttäytymistä, kuin Jari Koskiselta tuolla. Perusteli kantansa hyvin, eikä julistanut mitään yhtä totuutta, vaikka olikin ohjelmassa sijoitettu "susien oikeuksien puolustajien" puolelle.

Ja kyllähän se taas tuossa ohjelmassa näkyi, että susien suurimmat puolustajat ovat kaupunkilaisia "ituhippejä", jotka eivät maalla asuvien ihmisten elämästä tiedä yhtään mitään. Helppohan se on silloin puolustella mitä vaan, kun ei itse joudu kantamaan vastuuta puolustettavasta asiastaan. Tarkoitan sitä pätkää, jossa näytettiin joku marssi susien puolesta keskellä Helsinkiä. Vittu mitä porukkaa sielläkin hiippaili.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Harva asia herättää yhtä voimakkaita reaktioita.

Mä olen varmasti tosi kylmä ihminen kun tuo ei herättänyt reaktioita juuri laisinkaan. Melko neutraali fiilis jäi kun katsoin tuon linkittämäsi ohjelman. Toiset vihaavat sutta syystä/väärästä syystä ja toiset puoltavat suden syystä/väärästä syystä. Ei tässä asiassa koskaan päästä koko kansan yksimielisyyteen.

Koskiselta tosiaankin melko hyviä kannanottoja.
 

passenger

Jäsen
Koko susikeskustelu on jotenkin huvittava, jo se vähäkin mitä olen pintapuolisesti sitä seurannut. Lähinnä se hämmästyttää miten fanaattisesti siihen suhtaudutaan. Olen maalta kotoisin ja nähnyt susia ihan luonnossa, melko läheltäkin ja lähellä asutusta, eikä ikinä ole käynyt mielessäkään, että susi olisi ihmiselle vaaraksi. Tuttavani husky on ammuttu sutena, susia on ihan avoimesti "tapettu tavattaessa" ja toisaalta sudet ovat vieneet/raadelleet kotieläimiä. Susien tappamiselta on niin virkavalta kuin muut metsästäjät ummistaneet silmänsä tai vaienneet asiasta niitä jonkun tutkiessa, näin siis Länsi-Suomessa. Tästä huolimatta oma kantani on hyvin neutraali asiaan ja ihmettelen fanaattisuutta ja jankkaamista asioista, susi ei kuitenkaan mielestäni ole minkäänlainen uhka ihmiselle ja siihen vetoaminen on turhaa. Enpä toisaalta liikutu susien kaatamisestakaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kari Tikkunen puolustaa omaa elämäntapaansa ja kostaa vaimon tapetun koiran takia, ei puolustaudu susia vastaan. Minusta koiran avulla metsästäjän pitää varautua koiran menetykseen, koska se kuuluu tuon metsästysmuodon riskeihin. Itse olen kerran töytäissyt autolla ajokoiraa, joka oli jäniksen perässä ja juoksi tien ylitse näkemättä mitään. Pitäisikö myös autoilijat myrkkyttää, jotta metsästäjät saavat rauhassa harrastaa?

Toinen mikä tuossa ohjelmassa ihmetytti oli lampurin toiminta. Miksi tallin ovet olivat yöllä auki? Meillä on pari hevosta ja kyllä me pidämme tallin ovet yöt kiinni, ihan siitä syystä ettei ne karkaa, jos vaikka karsinan ovi jostain syystä pettää.

Ministeriltä asiallista puhetta, muut olivat enemmän tai vähemmän äärilaidoilla, äiti Pöytyältä varsinkin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Katsoin tuon ohjelman jo silloin kun se tuli, ja koskaan en ole missään ajankohtaisohjelmassa nähnyt miltäkään ministeriltä yhtä asiallista ja selkärankaista käyttäytymistä, kuin Jari Koskiselta tuolla...

Totta, mutta tästäkin huolimatta koko ohjelman parhaiten valmistautunut ja eniten sanavalmis henkilö oli - ainakin itselleni täydellisenä yllätyksenä - tämä vanhempainyhdistyksen äiti.
Oli hauska nähdä, kun keskustelun muut osapuolet, mm. tämä Luontoliiton pj. yritti holhoavasti siteerata jotain tutkimuksia ja tutkimuslaitoksia ja kävi ilmi, että tämä nainen olikin lukenut ne kaikki ja tiesi niiden tulokset muita paremmin.

Itse olin odottanut jotain "sekavaa naisihmistä", mutta välillä sitä yllättyy ilmeisesti myös positiivisesti!

Ministeriltä asiallista puhetta, muut olivat enemmän tai vähemmän äärilaidoilla, äiti Pöytyältä varsinkin.

Aivan, kyllähän itse mielipiteet olivat keskustelun kummallakin puolella varsin kärkeviä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eikö se ole ihan sama, lahdataanko 80 vai 81 poroa alueella, jonne ne eivät kuulu?
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Nyt nämä ihanat karvapallerot ovat ilmeisesti syyllistyneet kunnon joukkomurhaan.

Rantapohja: 79 kuollutta poroa Kuivaniemellä - susia epäillään Kaleva.fi

Yksi tappolupa lienee selviö, toivottavasti myös toinen lupa irtoaa.

Kenellehän tulee yllätyksenä, että näiden sorkkaeläinten kasvattaminen luonnontilaisessa metsässä voi tuottaa petotappioita? Tällä kertaa oli vielä tavallista huonompi tuuri. Pisti oikein vihaksi lukea Kalevasta, kuinka poromiehet halusivat "kostaa" susille tapauksen johdosta... Kostaa siitä, että ne elävät metsässä vaistojensa mukaan? Poro on noissa metsissä tuhoeläin, ei susi.

Tulkaa pois sieltä lapista poromiehet...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös