Kekäläisen kädenjälki - Jokerit kaudella 2011-2012

  • 1 033 981
  • 2 278

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Väkisin tulee tällä hetkellä mieleen se, että Kekäläiselle on aivan sama, että mistä ne pelaajat tulevat. Yksi merkki tästä on pelkästään se, että Somervuori pukee ensi kaudella naapurijoukkueen pelipaidan päälleen.
Jotenkin hassusti sanottu. Minulle tulee tuosta kyllä mieleen että jossain muualla on ihan sama mistä ne pelaajat tulevat.

Mutta oikeasti, aika vallatonta keskustelua näin huhtikuussa. Tulevan kauden joukkueen ja sen menestyksen arviointi tällä hetkellä on osuvuudeltaan suunnilleen samaa luokkaa kuin ensi talven sään ennustaminen. Mielenkiintoisia aiheita toki molemmat, ei siinä mitään.

Kekäläinen on selvästi lähtenyt tuomaan jotain uutta tähän joukkueen rakentamiseen. Joukkueeseen otetaan mukaan nuoria, nälkäisiä, eteenpäin pyrkiviä pelaajia joille annetaan tilaisuus näyttää kykynsä. Johtaa väistämättä huteihin ja pettymyksiin, mutta joku varmasti osuukin. Tekee samalla joukkueen arvioinnin todella vaikeaksi kun ei voi vain katsella vanhoja tilastoja ja saavutuksia. Ja vaatii paljon pelaajahankinnalta, valmennukselta ja koko organisaatiolta.

En tiedä miten tulee toimimaan mutta mielenkiintoista tuota on seurata. Ihan eri ajatusmalli kuin näiden Nylanderien ja Battaglioiden kanssa.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Älä lähde shinne Flintti, eli lyömään jullin kaa vetoa!! Talviklassikon jälkeen William K:ssa mainitsin muutamalle jullille, että teillä pelaa 6 entistä narria. Pyysi luettelemaan, joten; Vallin, Järventie, Kanki, Juuso, Ville Bin Laden ja Kovanen (no Kovanen ei pelannu, joo). Kaveri (valkonen komee fanipaita) siihen, että Ville EI OO VIDDU IKINÄ PELANNU NARREISSA!!!

Kysyin vaan lyödäänkö vetoo ja jos niin paljonko?

Kundi vastas käsi ojossa, että "vittu vaikka 500 000 €". Lyötiin kättä päälle ja tarkistettiin todistajien toimesta netistä... Sain lonkeron?!?

Aidon jullin tunnistaa aina!

No huh huh, tarviikin jättää jatkossa William K väliin, siellä näyttää olevan aivan törkeästi ylihinnoiteltua lonkeroa.

Joukkueen rakentamisesta tulen hetki hetkeltä vakuuttuneemmaksi, että nyt joukkkuetta kasataan järkevästi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Oikein roolitettuja kavereita oikeille paikoille. Se rosterin kirkkain helmikin sinne on tulossa ja joukkue näyttää kauden alkaessa ihan varmasti siltä, että sillä voi lähteä kannujahtiin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kekäläinen on selvästi lähtenyt tuomaan jotain uutta tähän joukkueen rakentamiseen. Joukkueeseen otetaan mukaan nuoria, nälkäisiä, eteenpäin pyrkiviä pelaajia joille annetaan tilaisuus näyttää kykynsä. Johtaa väistämättä huteihin ja pettymyksiin, mutta joku varmasti osuukin. Tekee samalla joukkueen arvioinnin todella vaikeaksi kun ei voi vain katsella vanhoja tilastoja ja saavutuksia. Ja vaatii paljon pelaajahankinnalta, valmennukselta ja koko organisaatiolta.

Juuri näin. Kauan tätä on kaivattu ja nyt kun saadaan, osa kannattajistakin ja varsinkin naapureista on pettyneitä. Nimiä puuttuu... Mutta kun kiekko putoaa liigakauden alkamisen merkiksi, Jokereissa on neljä-viisi uutta pelaajaa. Mukana varmasti myös niitä nimiä. MM-kisat ratkaisevat Väänäsen, Lahden ja Nokelaisen ensi kauden seuran. Pulkkisen osalta seura on harkinnassa. En kadehdi Kekäläistä kun pitää varautua mainituista ainakin yhden ja huonoimmassa tapauksessa kaikkien lähtöön Väänäsen saadessa NHL:stä sopimuksen josta ei voi kieltäytyä. Tähän tosin en usko mutta maksoivathan ne Toskalallekin miljoonia :) Oma arvio joukkueesta sitten kun joukkue on valmis. Toivon toki että se on tärkeimmiltä osin valmis ennen kesää. Westerlund kaipasi aikaa hyökkäyspelin harjoitteluun ja se tarkoittaa suomeksi ettei avainpaikoille tulee useampaa pelaajaa kesän jälkeen.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Taas täällä ovat jo monet ehtineet katsoa ensikauden pelit! Miten kukaan vielä voi tietää miten nämä uudet äijät istuvat ryhmään? Jos löytyy sopiva pelitapa, roolitus ja saadaan kesäharjoittelut vietyä ehjinä läpi, voi tulos olla mikä tahansa.

Hankittujen pelaajien nimistä sen sijaan saa Jokereiden markkinointiosasto aivan huikeita mahdollisuuksia. Ajatelkaa miltä näyttää esim. Hesarissa koko sivun mainos ennen kauden avaavaa Jullipeliä, joka alkaisi tekstillä: NÄE KALUS ENSI KERTAA JOKERIPAIDASSA! teksti voisi jatkua tyyliin: näe vastustajan puolustukseen tunkeutuva Tyrväinen roiskimassa maaleja! Vielä kun hommataan sopivan nimisiä pelaajia voidaan lauseita jatkaa vaikka näin: Vuoden teinisensaatio liukas Hittunen vie mehut vaikka Kangesta!

Olisi kerrankin vetävämmät sloganit kuin naapurissa.
 

MiksuMan

Jäsen
Aivan mahtavaa kun meille hommataan nuoria ja nälkäisiä kiekkoilijoita, jotka tulevat antamaan varmasti kaiken kentällä. Ei enää ylihintaisia "tähtipelaajia", jotka tulevat kentälle nauttimaan isosta palkasta ja surffailemaan.
Ne ajat ovat nyt ohi. Kiitos Kekäläinen.

Ja mikä parasta Jokereiden pelaaja hankinnat herättää aina suurta mielenkiintoa muiden joukkueiden - varsinkin naapurien - keskuudessa ja niin nämä rähmäsilmät ryömivät koloistaa Jokereiden keskustelupalstoille.. ;)
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan positiivisilla mielin vaikka ykkösketjun miehiä ei ole vielä kiinnitetty (tai ainakaan julkaistu). Kekäläinen ymmärtää kyllä minkä tason pelimiehiä tuosta puuttuu, ja ne hommataan varmasti ennen kauden alkua. Myönnän toki hieman kärsimättömänä luonteena että niitä "kovia" nimiä hyökkäykseen olisi ollut mukava saada jo nyt, mutta yritetään vielä kärvistellä.

Olisi kerrankin vetävämmät sloganit kuin naapurissa.
"Tervetuloa Pihlström* Stadiin, Kalus on jo täällä." No joo, hassutteluille voisi kohta perustaa jo oman ketjun.

*Oikealla nimellä siksi, että jossain kadunvarsimainoksessa tunnettu lempinimi saattaisi aiheuttaa jo lievää paheennusta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pientä päivitystä kauden 2011-2012 osalta.

Ensi kausi tulee olemaan koko organisaation kiekkopuolen rakennusvuosi, jonka aikana luodaan pohja tulevalle menestykselle. Oleellista on se, että portti junioreista liigaan on auki ja pysyy auki. Tämän seurauksena Jokerien A, B ja C junnujen tryoutille haki noin 60-90 nuorta per ikäluokka. Esimerkiksi HIFK:sta olisi ollut tulijoita ennemmän kuin laki sallii. Jokerit haluaa profiloitua seuraksi, joka kiinnostaa nousevia kykyjä junnuista edustukseen. Muutamista pelaajista hieman seuraavaksi.

Teemu Pulkkinen jatkaa Jokereissa. Hoitaa kirjoitukset, ehkä intin. Ei ole lähdössä Jokereista NHL:ään ainakaan ennen kautta 2012-2013.

Janne Lahti saattaa hyvin jatkaa Jokereissa. Ei ole yhden suunnan tarjousta NHL:stä. Saattaa lähteä KHL:ään jos saa hyvän mahdollisuuden ns. suomalaisseurasta. Jos lähtisi, KHL-seura ostaa Lahden sopimuksen Jokereilta ulos.

Petteri Nokelainen on valmis lähtemään jos saa hyvän tarjouksen. Päätös omissa käsissä kesäkuun loppuun asti, jolloin Nokelaisen pelaaminen ratkeaa Jokerien kannalta katsoen.

Ossi Väänänen ei ole lähdössä suht hyvälläkään NHL-tarjouksella perheyistä, vaan jatkaa Jokereissa.

AJ Niemi jatkaa Jokereissa ensi kauden. Viime kauden ongelma oli nivunen joka meni heti kauden alussa eikä parantunut kunnolla. Nyt pitäisi olla paremmat lähtökohdat ensi kauteen.

Semir Ben-Amor pelasi olkapaa paskana playoffit ja meni leikkaukseen. Normioloissa ei olisi pelannut playoffeissa lainkaan.

Esa Pirnes, ei jatka Jokereissa.

Jukka Hentunen, ei jatka Jokereissa

Ville Hämäläinen, ei jatka Jokereissa, sopimus purettu/puretaan.

Simo Mälkiä, ei jatka Jokereissa.

Uusia pelaajia tulee vielä kolme tai neljä siitä riippuen, mikä on Nokelaisen ja Lahden lopulllinen tilanne. Markus Granlundia tarjottua myös Jokereille, pelaaminen ratkeaa kun muutama muu asia ratkeaa ensin.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Kiitokset Cobolille varsin mielenkiintoisesta tilannepäivityksestä. Seuraava kohta jäi kuitenkin hieman häiritsemään:
Petteri Nokelainen on valmis lähtemään jos saa hyvän tarjouksen. Päätös omissa käsissä kesäkuun loppuun asti, jolloin Nokelaisen pelaaminen ratkeaa Jokerien kannalta katsoen.
Miten pelaajille voidaan oikeasti tehdä soppareita jossa on purkumahdollisuus kesäkuun loppuun asti? Voiko tämä oikeasti pitää paikkaansa? Suurin osa kovista nimistä on kuitenkin tuossa vaiheessa jo kiinnitetty muihin seuroihin ja lisäksi jos vasta tuossa vaiheessa aletaan kartoittamaan mahdollista Nokelaisen korvaajaa niin kesäreenit on jo pitkällä ennenkuin mahdollinen korvaaja Jokerinutussa kurvailee. Ei Noksu kuitenkaan niin maaginen pelaaja ole että ihan mihin tahansa pitäisi noissa sopimuspykälissä suostua.

Ja onko Cobolilla tietoa Eavesin tilanteesta?
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hieman ihmettelen puhetta siitä että Narrit profiloituvat joukkueeksi jossa on omien junnujen helppo päästä pelaamaan. Sinne kuitenkin hankitaan muualta nelosketjun tasoisia pelaajia aina ulkomailta myöden. Uskallan väittää että myös ensi kaudella Hifkissä pelaa huomattavasti enemmän omia junnuja kuin narreissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joo, Eaves unohtui. Ben Eaves jatkaa Jokereissa ja tulee treeneihin kesällä.

Nokelaisen sopimus oli mallia 1+1 ja hänellä on sen takia kesäkuun loppuun aikaa katsella muita tarjouksia.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieman ihmettelen puhetta siitä että Narrit profiloituvat joukkueeksi jossa on omien junnujen helppo päästä pelaamaan. Sinne kuitenkin hankitaan muualta nelosketjun tasoisia pelaajia aina ulkomailta myöden. Uskallan väittää että myös ensi kaudella Hifkissä pelaa huomattavasti enemmän omia junnuja kuin narreissa.

Ei sitä junaa hetkessä käännetä, eka pitää saada junioritehdas sille tasolle että sieltä tulee jatkuvasti sellaisia junnuja, jotka ovat valmiimpia liigaan kuin viime vuosien junnut. Nytkin ollaan ajettu 2-3vuotta Erosta ja Kivistöä sisään ja nyt alkavat menot muuttua saataviksi. Tulevaisuudessa tuo ei saa kestää kolmea vuotta, jos haluaa olla joka vuosi kärkikahinoissa.

En jaksa tarkastaa, mutta pelasiko HIFK:ssa tällä kaudella oikeasti enemmän junnuja kuin Jokereissa, kun Jokereissakin noita esiinty aika pirusti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hieman ihmettelen puhetta siitä että Narrit profiloituvat joukkueeksi jossa on omien junnujen helppo päästä pelaamaan. Sinne kuitenkin hankitaan muualta nelosketjun tasoisia pelaajia aina ulkomailta myöden. Uskallan väittää että myös ensi kaudella Hifkissä pelaa huomattavasti enemmän omia junnuja kuin narreissa.

Jokereissa oli ihan muutama vuosi sitten aika, jolloin Kalteva oli ainoa ex-junnu joka pelasi kohtuullisella peliajalla. Muita ei ollut viiteen, kuuteen vuoteen. Toki Lepistö ja Filppula lähtivät NHL:ään. Muutosta pitää katsoa suhteessa Jokerien tilanteeseen, ei suhteessa HIFK:n tilanteeseen. Naapuri on tässä asiassa kaiketi Jokereita pitemmällä, vaikka Jokerien tilanne on parantunut parissa vuodessa paljon ja paranee koko ajan.
 

Saarinen#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid C.F, Helsingin Jokerit
AJ-Niemi ei ole lähdössä mihinkään, eli miehen sopimusta ei olla purkamassa. Näin kyseisen miehen lenkillä Eläintarhalla ja kysyin, onko mies lähdössä mihinkään, ei ole mutta voiko näihin sanoihin luottaa?

Jokerien lenkkiasussa mies lenkkeili mutta ei kummempia.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nokelaisen sopimus oli mallia 1+1 ja hänellä on sen takia kesäkuun loppuun aikaa katsella muita tarjouksia.

Jeps, asia oli niin kuin muistelinkin, jostain syystä tämä oli monelta kannattajalta unohtunut talven mittaan, vaikka asia kyllä informoitiin ihan rehellisesti viime syksynä. Tosin jatkoajassa puhuttiinkin lähinnä vain kahden vuoden sopparista. Sikäli lähtö on minusta melko todennäköinen, mutta tätä ei kannata murehtia, koska Noksun panos Jokereissa viime vuonna jätti toivomisen varaa anyway. Toisin sanoen en usko, että mj:ssa nähtyä Nokelaista nähdään ensi vuonnakaan Jokereissa, oli sopimus tai ei.

Ja kiitos cobolille asiallisesta viestistä Jokerit-joukkueeseen liittyen. Nykyisin tämä osio on mielestäni kärsinyt kauniisti sanottuna turhan aktiivisten ihmisten kirjoittelusta, joilla ei ole oikeasti tietoa tai edes mitään uutta sanottavaa.
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Hyviä, joskin vähemmän yllättäviä tietoja Cobolilta. Eniten ihmetyttää se että meillä on edes pieni mahdollisuus pitää 66 ottelussa 42 maalia ampunut hyökkääjä riveissämme. Sormet ja varpaat pystyyn! Se tiedettiinkin että Kekäläinen koittaa hankkiutua eroon mälkiöistä ja hämäläisistä, kuten teki Kauppisenkin kohdalla. Niemeäkin on varmasti yrittänyt sisällyttää kauppoihin, mutta raskas sopimus verottaa. Isännälle alle terve kesä ja uudet jalat, niin mahtuu kyllä minun Jokereihin kolmospariin/seiskapakiksi. Pirnekselle ja Hentuselle soronoo, olitte kalliita. Nyt ollaan luotu pohja kuntoon ja muutamalla kärkihankinnalla voidaan lähteä luottavaisin mielin kauteen.

1 kärkisentteri, 1 puolustavampi laatupakki ja kakkosveskari, niin joukkue on hyvissä uomissa. (Myös mahdollinen Jaskan korvaaja).
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hieman ihmettelen puhetta siitä että Narrit profiloituvat joukkueeksi jossa on omien junnujen helppo päästä pelaamaan. Sinne kuitenkin hankitaan muualta nelosketjun tasoisia pelaajia aina ulkomailta myöden. Uskallan väittää että myös ensi kaudella Hifkissä pelaa huomattavasti enemmän omia junnuja kuin narreissa.

Missä Jokerit sitten on profiloitunut tällaiseksi joukkueeksi?

Näistä uusista jätkistä Kalusin näkemistä odotan mielenkiinnolla. Youtubesta nimellä löytyi lähinnä myllypätkiä, toivottavasti on hanakampi puolustamaan omiaan kuin Ben-Amor, joka on osoittautunut aika lapaseksi.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Kiitokset Cobolille hyvänkuulosista uutisista! Hommat alkaa mennä juuri niin kuin pitkääkin varmasti melkein jokaisen mielestä. AJ:sta varmasti moni olisi halunnut päästä eroon, mutta ei kait voi rehellisesti odottaa, että kukaan miestä ilman suht suurta avustusta ottaisi.

Kerros vielä onko tietoa Vauhkosesta, Pitkäsestä ja Maneliuksesta?
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Youtubesta nimellä löytyi lähinnä myllypätkiä, toivottavasti on hanakampi puolustamaan omiaan kuin Ben-Amor, joka on osoittautunut aika lapaseksi.

No ei ole Ben-Amorilla ollut oikein tilaisuuksiakaan puolustaa, Pulkkisen juttu taitaa olla ainoita Jokeripelaajiin kohdistuneita törkeyksiä viime vuosina mitä muistan.

Kieltämättä hieman kismittää jos (ja kun) Somervuori ja Jokela menevät naapuriin, mutta katsotaan ennen kuin ristiinnaulitan Keklu.

Flintstonen kannattaa huomioida että Hardt, Tyrväinen ja Kalus maksavat varmaan yhteensä saman verran kuin Somervuori, elleivät ole jopa halvempia.
 
Viimeksi muokattu:

TombaT

Jäsen
Kieltämättä hieman kismittää jos (ja kun) Somervuori ja Jokela menevät naapuriin, mutta katsotaan ennen kuin ristiinnaulitan Keklu.

Somervuori on kiekkoillut Jokereissa viimeksi yli kymmenenvuotta sitten joten mitä kismittämistä siinä on? Entinen Jokerijunnu joka teki läpimurtonsa perunakerhossa. Sen jälkeen kierretty niin Junnot, Sveitsit kuin Ruotsitkin, jullit menevät hyvin CV:n jatkona.

Mitä tulee Jokelaan niin kahdelta viime kaudelta yhteensä 62 matsia ja ja niissä huikeat 13 pistettä. Meidän ikuinen puukäsi Ozzy, teki ruonkosarjassa samat pisteet 60 matsissa, pleijarit mukaanluettuna saldona oli 63 2+12=14 81min.

Tämä mitään Ossilta pois ottamalta antaa aika huonon kuvan Jokelan nykykunnosta, muistinvirkistyksenä Jokela viimeisellä kaudellaan meillä runkosarjassa niinkin kovat pisteet kuin 8+20, kauas on tultu niistä ajoista..
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Somervuori on kiekkoillut Jokereissa viimeksi yli kymmenenvuotta sitten joten mitä kismittämistä siinä on? Entinen Jokerijunnu joka teki läpimurtonsa perunakerhossa. Sen jälkeen kierretty niin Junnot, Sveitsit kuin Ruotsitkin, jullit menevät hyvin CV:n jatkona.

No vaikkapa se että Eero on oma kasvatti, pelannut täällä pikkujunnusta asti ja liigaakin on Jokereissa takana viiden kauden ajan ennen kuin Eero päästettiin Kerhoon jossa sitten löikin itsensä läpi ja lähti maailmalle. Somervuori vahvistaisi Jokereiden ensi kauden hyökkäystä ja olisi vieläpä siinä sivussa Jokeritaustainen pelaaja mutta tottakai nämä tyrväiset, kalusit , hardtit ja kumppanit on rakkaampia ja lähempänä jokerisydäntä kuin joku Eero Somervuori.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Somervuori vahvistaisi Jokereiden ensi kauden hyökkäystä ja olisi vieläpä siinä sivussa Jokeritaustainen pelaaja mutta tottakai nämä tyrväiset, kalusit , hardtit ja kumppanit on rakkaampia ja lähempänä jokerisydäntä kuin joku Eero Somervuori.
Somervuoren palkka lienee sen verran, että sillä maksaa mainittujen pelaajien palkat ja rahaa jää vielä yli erkkaan ja varusteteippiinkin. Ihan koko kolmoskentän duuneja ei Eerokaan jaksa tehdä. On paljon reilumpaa verrata häntä mahdollisesti tulossa olevaan ykköslaituriin.
 

Jeffrey

Jäsen
Somervuori vahvistaisi Jokereiden ensi kauden hyökkäystä ja olisi vieläpä siinä sivussa Jokeritaustainen pelaaja mutta tottakai nämä tyrväiset, kalusit , hardtit ja kumppanit on rakkaampia ja lähempänä jokerisydäntä kuin joku Eero Somervuori.

Somervuoren Eero on viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kussut senverta monta kertaa jokerilogon päälle, että toivon todella, että mainitsemiltasi pelaajilta löytyy enemmän sydäntä laittaa Jokereiden eteen.

Somervuori oli yksi suurimmista oman lapsuuteni sankareista jokeripelaajana ja junnujen maailmanmestarina. Surullista kuitenkin on se, että enää miehen tekemiset ei juurikaan hetkauta. Eero on loistava esimerkki siitä, että jokerikasvatilla ei välttämättä ole jokerisydäntä. En ihmettelisi ollenkaan jos Hjallis, Keke, tai joku muu jokeriorganisaation kihoista olisi sanonut, että somer eero ei meille enää tule, hankitaan joku muu.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Somervuoren Eero on viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kussut senverta monta kertaa jokerilogon päälle, että toivon todella, että mainitsemiltasi pelaajilta löytyy enemmän sydäntä laittaa Jokereiden eteen.

Annatko jonkun konkreettisen esimerkin kuinka tätä Jokerilogon päälle kusemista on Eeron toimesta tapahtunut?

Itse en ainakaan muista lukeneeni tai nähneeni mitään sellaista Eeron tekoa tai puheita joista olisi voinut saada tuollaisen käsityksen. Somervuoren kanssa yritettiin monta vuotta läpimurtoa täällä mutta peli ei vain toiminut, Kerhossa Eero onnistui ja sieltä Eero lähti maailmankiertueelle joka on nyt toistamiseen päätymässä liigaan ja mitä ilmeisemmin naapurin paitaan. Tyrväinen, Kalus ja Hardt tuskin tietää edes minkälainen se Jokereiden logo on että voisivat edes kusta sen päälle, Eero tietää sen logon unissaankin.
 
Viimeksi muokattu:

Tuoppi

Jäsen
Näistä uusista jätkistä Kalusin näkemistä odotan mielenkiinnolla. Youtubesta nimellä löytyi lähinnä myllypätkiä,...

Juu ei tosiaan löydy kun myllypätkiä. Jotenkin olin kyllä saanut sellaisen kuvan että kaveri osais pelatakin. Mutta ainoa josta löytyy konkreettista näyttöä on tappeleminen. Hyvä että osaa itseään ja kavereitaan puolustaa ei siinä mitään. Mutta en nyt pidä sitä minään kovin tärkeänä ominaisuutena jos tarkoitus tosiaan olisi löytää kalulle pelipaikka kahteen ekaan kenttään.

No panic! Katsotaan mitä tuleman pitää
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itsekin kyllä tykkään tästä uudesta linjasta. Otetaan aikaisessa vaiheessa pelaajia kokeelle ja tehdään sopimuksia potentiaalisten pelaajien kanssa. Erityisesti kiinnostaa Klingbergin, Hardtin ja Kaluksen otteet. Tosin Kalua ei välttämättä nähdä ensi kaudella, mutta katsellaan.

Kyllä kesällä kerkiää vielä hankkia ne pari "huipun veljestä", mikäli siihen on tarve. Se on ainakin varmaa, että ykkössentteriä Jokerit tarvitsee, ei niinkään Somervuorta. Jos ei kiinnosta palata kasvattajaseuraan niin ei sitten (jonkun mukaan neuvotteluja oltiin käyty). Ehkä sitten Jokerit ei tarjonnut tarpeeksi ja valitsi sitten IFK:n (tähänkin varmistusta odotellessa).

Hakeekohan Keklu vielä rapakon takaa joitakin pelaajia kokeelle? Toisaalta, ei ole varaa kuin yhteen, koska jengissä tulee luultavasti pelaamaan Dehnerin lisäksi Eaves. Eli eiköhän yhtä paikkaa pidetä auki ykkössentterille, jos tulee rapakon takaa. Toki täällä huudetut Filppula ja Lehterä kävisivät vallanmainiosti.

Miksi Eavesin jatkoa ei ole jo julkistettu jos se on varmaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös