Hallilta kotiutuneena en kyllä muista, milloin olisi viimeksi ollut näin lannistettu olo. Ei kun nyt muistankin, vuosi sitten näihin aikoihin. 4 tuntia sitten kävelin kaikessa rauhassa kohti Nordista valoisin mielin ja uskoa täynnä, en vaan nähnyt narripaidoilla mitään jakoa. 0-2 oli paha, mutta Miken viime sekunnin kavennus ekan erän loppuun toi kaiken sen uskon takaisin. Toisessa erässä IFK pyöri narrien hyökkäysalueella varmaan 15 minuuttia, mutta tolppaa ja ylärimaa lähemmäs ei päästy. Tässä vaiheessa vielä usko riitti kolmanteen erään, ja tsemppasin ympärillä olevia seisomakatsomolaisia että kyllä tämä vielä hoidetaan. Kolmas erä kului, 5-3-yv valui hukkaan ja pelko hiipi perseeseen. Viime hetket olivat sekavaa jännäkakan pidätystä ja euforian odotusta. Sitten tuli Janne Lahti ja veti koko päivän kestäneen huippufiiliksen viemäristä alas. 20 minuuttia myöhemmin istuin yksin tyhjässä fanikatsomossa, katsellen zambonin hidasta vaellusta ja mietin jo ties kuinka monennen kerran, että "pääsenkö tänne ensi kerran vasta syksyllä?"
Kotimatkalla jäin narrien kulkueen jalkoihin, jossa ilo oli ylimmillään. Pään aukomista sateli suunnasta jos toisesta, mutta en välittänyt. Ei oikeastaan kiinnostanut vaikka tulisi turpaan, ei se olo tästä paskemmaksi muuttuisi. Päänahkani pelasti vanhempi narrifani, joka tuli minun ja harvinaisen humalaisen parikymppisen narrifanin väliin, joka oli kovasti päättänyt ottaa matsia. Lopuksi käteltiin, ja toivoteltiin toisillemme onnea huomiselle. Loppumatkan mietin hiljaa mielessäni, mihin helvettiin tämä kaikki taas tänään kaatui? Paska viimeistely, tolppa sisään, tolppa ulos, hukatut yv:t, paska avauserän av, narrien puolustus, kaikki sanahelinää. Ei juuri nyt jaksa edes kiinnostaa miksi näin kävi. Kunhan ei käy huomenna uudestaan.
Nyt olen istunut kotona kaljapullo seuranani viimeiset puoli tuntia, ja ajatukset alkavat kirkastua jälleen. Ensimmäistä ilmalan peliä lukuunottamatta olemme hallinneet koko sarjaa, ja syystä tai toisesta olemme silti selkä seinää vasten. Huomenna uskon, että näemme nälkäisimmän IFK:n vuosikausiin. Tämä joukkue ei vaan SUOSTU häviämään huomenna ja limput laitetaan häkkiin vaikka koko helvetin Lasak pitäisi survoa sinne. Huomenillalla tähän aikaan ottelusarja on 3-3 ja uskomaton sarja saa arvoisensa kliimaksin. Game sevenistä en uskalla vielä sanoa mitään, mutta sanomattakin selvää on se, että vaihtoehtoina ovat äärimmäisyyteen venyvä vitutus tai päiväkausia kestävä orgasmin jälkitila.
Tää on mun IFK.