Anaheim Ducks
Wayne Simmonds - Daniel Briere - Justin Williams
David Legwand - Patrick Sharp - Kyle Okposo
Viktor Stålberg - Michal Handzus (A) - Boyd Gordon
Jamal Mayers - Vernon Fiddler - Scott Parse
Dennis Seidenberg - Drew Doughty (C)
Brian Campbell - Erik Johnson (A)
Oliver Ekman-Larsson - Rob Scuderi
Pekka Rinne
Martin Biron
*****
Anaheim Ducksin joukkue on varsin ihanteellinen ryhmä. Joukkue on sopivan nuorekas, mutta myös vanhoja karjuja löytyy kiitettävästi. Nuoret tuovat intoa ja energiaa, vanhat parrat tuovat kokemusta. Hyvä sekoitus.
Hyökkäykseen olen tyytyväinen. Ducksin ykkös- ja kakkosketju eivät juuri kalpene muiden joukkueiden kahdelle ensimmäiselle hyökkäysketjulle. Ykkösessä pehmeillä käsillä kynäilevä kentän The Aivot Daniel Briere tekee peliä. Brieren ykkösruokintakohde on taitava ja maaliahne Justin Williams, joka ei vahingossa johda Los Angeles Kingsin tämän hetkistä pistepörssiä. Wayne Simmonds on ketjun työhevonen, joka puskee, repii, riistää ja taklaa. Tämän ketjun kemia on kunnossa. Lisäksi sellainen huomio otettakoon, että Simmonds ja Williams ovat joukkuetovereita Losista eli yhteinen sävel Danny-boyn kanssa löytyy melko helposti.
Kakkosketjun maestro on viime kevään playoffeissa järkyttävässä iskussa ollut Patrick Sharp, joka hallitsee kaikki hyökkääjälle tärkeät ominaisuudet hyvin: laukomisen, syöttämisen, pelintekemisen. Lisäksi mies on alivoimalla hyvä nopeiden ja kettereiden jalkojensa ansiosta. Lisäksi Sharp on alivoimalla yksi liigan parhaita hyökkääjiä, koska mies on uskomattoman ketterä ja nopea riistämään kiekkoja.
Kaikki, jotka katsoivat viime keväänä/kesänä NHL:n playoffeja, tuntevat Sharpin ja tietävät kenestä on kyse. Myös Briere oli Flyersin puolelta se The Pelaaja, joka antoi Leinolle ja Hartnelille uskoa laittaa peli kuntoon.
Sharpin rinnalla on David Legwand, joka on tehnyt yhdellä kaudellaan lähes 30 maalia. Minkäköhänlaista jälkeä hän tekee Sharpin ja Okposon rinnalla? 30 maalia voi hyvinkin poksahtaa rikki, kun Nashvillen ketjukaverit vaihtuvat räjähtävästi kehittyneeseen Sharpiin ja terävän ja pelottoman Okposoon. Legwand on nopea ja hänellä on hyvä laukaus. Hän on osaa pelata hyvin sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.
Legwand-Sharp-Okposo -ketju tulee mättämään roiman kasan maaleja, se on melko varmaa. Pelaajatyyppeinä he sopivat toisillensa kuin nenä päähän. Sharp-Okposo -akseli kylvää tuhoista jälkeä.
Kolmosketju vaikuttaa peittoketjulta ja sellainen se onkin, mutta siitäkin ketjusta löytyy maalintekovoimaa. Hawksin pelejä tällä kaudella katsoneet tietävät, kuinka pirteästi Viktor Stålberg on pelannut. "Stålle" on iso, nopea ja taitava. Stålberg saa vierellensä monipuolisen Michal Handzusin, joka on nero puolustussuuntaan, mutta osaa myös rakentaa peliä hyökkäyspäässä ison jaa vahvan kroppansa ansiosta. Handzusin paineensietokyvystä kertoo jotain se, että mies tekee rankkareista maaleja kovalla prosentilla, eikä hermostu juuri mistään. Hieno pelaaja, jonka valmentaja voi heittää milloin vain kentälle. Handzusilta löytyy johtajan ominaisuuksia.
Stålberg ja Handzus saavat oikealle laidalle Boyd Gordonin, joka on varsinainen raksa-äijä, joka tekee likaisia hommia pyytämättä. Karvaa, taklaa ja on jatkuvasti vastustajan iholla. Tämä ketju on ensisijaisesti shutdow'n-ketju, joka estää vastustajan hyökkäysrakentelun nopeilla jaloilla sekä erityisesti hyvällä sijoittumisella ja fyysisyydellään.
Nelosketjusta löytyy mukavasti energiaa, kun vasemmalla polkee voimakas, suoraviivainen ja yllättävän hyvä luistelija tappelijaksi (lue vaikka jatkoajan pelaajakortista, jos et usko) oleva Jamal Mayers, jonka asenne on aina ihailtavan vahva. Ketjua sentteröi piikikäs ja nopea Vernon Fiddler, jota on hyvä peluttaa alivoimalla ja muutenkin, koska hän osaa sijoittua kentällä hyvin. Oikealla laidalla pelaa monille tuntematon Scott Parse. Parsen kohdalla ei kannata olla huolissaan, sillä sälli on vedellyt alkukauden Losissa ykkösketjussa. Ei huono meriitti ollenkaan. Parse on monipuolinen pelaaja ja nelosketjuun todella hyvä.
Hyökkäys on aivan riittävän hyvä menestyäkseen sekä runkosarjassa että playoffeissa. Joukkueen kaksi ensimmäistä hyökkäysvitjaa pystyvät takomaan kovat tehopisteet pitkän kauden aikana, kolmosketju on shutdow'n ketju, mutta se pystyy myös pistetalkoisiin. Nelosketju pörrää ja hyrrää ja on jatkuvasti vastustajan ihon alla. Hyökkäyksestä löytyy kaikkea tarvittavaa aina nopeudesta fyysisyyteen. Lisäksi hyökkäys on hyvin roolitettu, jokainen pelaaja tietää, mitä häneltä odotetaan kentällä.
*****
Tässä vaiheessa hieman harmittaa tämä yletön kehuminen, mutta vaikea on vaatimattomasti "puhua", kun joukkue on niin tasapainoisen vahva joka puolelta.
Eli puolustus, joka on mielestäni draftin paras, suurennuslasin alle seuraavaksi.
Seidenberg-Doughty
Ykköspari on todella kova. Kapteeniudesta nauttiva Doughty on niin tuttu pelaaja kaikille, että hänestä en jaksa sanoa mitään. Totean vain, että hän osaa loistavasti sekä kiekollisen että fyysisen pelaamisen unohtamatta hyvää sijoittumistaan ja ilkeyttään. Seidenberg on iso, nopea ja hänellä on hyvät kädet tehdä peliä. Lisäksi häneltä löytyy Doughtyn tavoin taklauskortteja, joita hän aina silloin tällöin käyttää.
Kakkospari on Campbell-E.Johnson on sekin todella kovaa valuuttaa NHL:ssä. Tästä parista en juuri jaksa sepustella. Perusteluiksi riittää se, että tämä puolustajapari menisi monen tämän draftin joukkueen puolustuksen ykköspariin.
Kolmosparissa nuori Oliver Ekman-Larsson rakentaa peliä aktiivisesti. Rob Scuderi taas vastaa shutdow'n miehen tehtävistä. Hän ei yritä olla popiorri, vaan hänellä on jätetty varmistava rooli ja hän taklaa säälimättä vastustajia ja Scuderi herättää vastustajissa pelkoa isosta koostaan ja taklauksistaan johtuen.
Puolustuksesta löytyy aivan riittävästi kiekollista osaamista sekä iso määrä fyysisyyttä, jolla luodaan pelkoa vastustajissa.
Puolustukseen panostin, koska hyvä ja vahva puolustus on todella iso asia jääkiekossa. Tämä joukkue klaaraa runkosarjan helposti. Pudotuspeleissä tämä joukkue vasta lentoon pääseekiin ottaen huomioon tuon huikean puolustuksen.
Maalivahtipeli on myöskin kunnossa, kun maalia vartioi isokokoinen ja nopea refleksinen Pekka Rinne, joka oli viime keväänä pääroolissa Hawksia vastaan playoffeissa. Ei ollut kaukana, etteikö Predators olisi lähettänyt Hawksin lomille. Rinne on vakuuttanut paikkansa Predators-maalilla ja on joukkueen ykkösmaalivahti, jolle annetaan suuri rooli.
Kakkosmaalivahtina huseeraa Martin Biron, jonka voi heittää huoletta maaliin antamaan Rinteelle lepoa. Bironin valitsin, koska hän on kokenut maalivahti. Biron on ollut ykkösmaalivahtina NHL:ssä. Hyvin voi siis heittää Bironin maalin, kun katsoo esimerkiksi miehen statseja kaudelta 2008-2009 Flyers-nutusta: 29 voittoa, 19 häviltä.
Yhteenveto: Joukkue käytiin jo läpi, joten ei siitä sen enempää. Vaikea oli olla kehumatta tätä joukkuetta, koska mielestäni joukkueessa ei ole juuri mitään merkittäviä kysymysmerkkejä.
Kannattaa muistaa, että vahvan puolustuksen omaavat joukkueet menestyvät lähes poikkeuksetta. Esim. Nashville Predators on ollut viime vuosina hyvällä prosentilla playoffeissa. Miksi? Joukkueella on ollut kova puolustus. Heidän puolustustaan on noina aikoina ankkuroinut kolmikko Weber, Suter ja Hamhuis. Ducksin puolustuksesta löytyy neljä kultaista avainpalaa eli Doughty, EJ, Campbell ja Seidenberg, jotka pelaavat jokainen omassa joukkueessaan kovia minuuttimääriä.
Kun puolustus on vahva, hyökkäyksellä on helpompaa ja onhan tuo hyökkäys esimerkiksi Predatorsin viime vuotiseen nippuun nähden kovempi kärjeltään sekä leveä, joten kyllä joukkue on vahva, kun maalinsuun tukkii Pekka Rinne, joka pystyy seisomaan päällään. Tämän joukkueen takana hänen ei tarvitse hoitaa hommia yksin, koska puolustus blokkaa mielettömästi vetoja ja puolustuksen hyvä liike takaa myös Rinteelle työrauhan.
Varaukset:
1. Daniel Briere
2. Drew Doughty
3. Patrick Sharp
4. Erik Johnson
5. Justin Williams
6. Brian Campbell
7. Kyle Okposo
8. Pekka Rinne
9. Wayne Simmonds
10. David Legwand
11. Michal Handzus
12. Dennis Seidenberg
13. Viktor Stålberg
14. Rob Scuderi
15. Oliver Ekman-Larsson
16. Vernon Fiddler
17. Scott Parse
18. Jamal Mayers
19. Martin Biron
20. Boyd Gordon