Washington Capitals 2008-2009

  • 192 315
  • 776

Ferris

Jäsen
- Bäckis ja Ovie liigan viime viikon number one & two!
- Karhun jäljet Hersheystä
- HF:llä on käyty vilkasta ja viihdyttävääkin keskustelua Nyles-huhujen pohjalta eilisillasta lähtien.
- Semin kokeillut treenaamista tänään, mutta jättänyt kesken ennen fyysisiä harjoitteita. Paikat on arkoina, joten pelaaminen keskiviikkona on epävarmaa. Morrisonn ja Fedorov olleet mukana treeneissä, mutta kummankin pelaaminen on epävarmaa vielä. Morrisonnin kohdalla tilannetta arvioidaan ennen peliä, kun taas Feds oli edelleen linkuttanut vahvasti treenien jälkeen. Sloan lähtee epävarmuuden vuoksi mukaan lännen kiertueelle.
- Tällä viikolla mukavia aamupelejä tiedossa kun vastaan tulevat Ducks, Kings, Sharks ja Minnesota. Eka peli alkaa to-aamuna klo 5, Kings pe klo 5.30 ja Sharks samaan aikaan sunnuntaina. Minnesota peli onkin sitten viikon päästä lähes normiaikaan eli klo 3.
 

Ferris

Jäsen
Kertokaapas te viikonlopun pelit nähneet, että oliko Fehr hyvä kummassakin ottelussa? Näytti ainakin noissa koostevideoissa Flashin ohella aktiiviselta. Theokin ilmeisesti hoiti tonttinsa ihan kiitettävästi kumpanakin iltana?
 

Ferris

Jäsen
Maaginen luku on selvinnyt!

Se on sitten $190 000.Tasan tuon verran Capseilla on pelivaraa palkkakattoon.

JP:n blogista selviää, että kyseinen summa on Capsien Cap-vastaavana toimivan apu-GM Don Fishermanin suusta saatu tieto. Mitä tuo luku sitten tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä Caps voi kutsua Bourquen 55 päiväksi ylös, Lepistön 50 päiväksi, Varlamovin 43 päiväksi tai sitten Alznerin 21 päiväksi. Kuten kyseisestä bloggauksesta selviää, niin tämän hetken tilanteella on turha odotella loppukaudesta lisävahvistuksia ilman että rosterista tippuu joku samalla pois.

Sitten vähän luettavaa:

- NHLPA:n sivuilla juttua Erskinestä, joka on ollut loppujen lopuksi ihan hyvä jatkosopimuksensa jälkeen.

- Bäckis-lovea Timesin ja Postin jutuissa.

- Vogel rapsaa, että Fehrille ja Sloanille kävi maanantai-ilta kalliiksi, sillä herrat joutuivat vuotuisen rookie-illallisen maksumiehiksi kaksistaan.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Pakkohan se on alkaa uskoa, että tuosta jengistä + Hersheystä löytyy paikkaajia jos esim. Nylle heitettäisiin pihalle. Tämän kauden jälkeinen sentteritilanne vain on se mikä aiheuttaa pientä epäilyä Nyliksen kauppaamisen järkevyydestä.

Tuo boardseilla huhuttu vaihto Bufyglieniin kuulosti lupaavalta, mutta on kaukana toteutumasta näillä cap-tilanteilla. Sama homma Brent Sopelin kanssa, voisi sopia Caps-palapeliin mutta kauppa ei voi sellaisenaan vielä toteutua. Tulee myös mieleen että miksei mieluummin petata Osalalle ja muille prospekteille tällaista paikkaa. Meillä on ensisijaisesti myös Chris Bourque jonka voisi varmaan heittää about mihin kenttään ja mille pelipaikalle tahansa.

Vaikea veikata mitä tulee tapahtumaan. Sitäpaitsi, mehän voitamme koko ajan otteluita.

Brooks Laich?

En tiedä mitä ajattelin vaahdotessani. Selityksiä ei ole, toivon tosin että saadaan toinenkin selkeästi ja tasaisesti hyökkäyspäässä toimiva ketjukokonaisuus.
 

Ferris

Jäsen
- Semin kokeillut treenaamista tänään, mutta jättänyt kesken ennen fyysisiä harjoitteita. Paikat on arkoina, joten pelaaminen keskiviikkona on epävarmaa. Morrisonn ja Fedorov olleet mukana treeneissä, mutta kummankin pelaaminen on epävarmaa vielä. Morrisonnin kohdalla tilannetta arvioidaan ennen peliä, kun taas Feds oli edelleen linkuttanut vahvasti treenien jälkeen. Sloan lähtee epävarmuuden vuoksi mukaan lännen kiertueelle.

Ylläoleva tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Semin jätti jälleen eilen treenit kesken eikä luultavimmin pelaa, Fedorov treenasi muttei ole varmaa että pelaa ja Mo'n pelaaminen selviää kait käytännössä alkulämmittelyssä.

Eilen oli treenattu näillä hyökkäysketjuilla:

Ovechkin-Backstrom-Kozlov
Fleischmann-Laich-Fehr (Semin siihen asti kunnes lopetti)
Steckel-Gordon-Bradley
Brashear-Nylander-Clark

Jos Fedorov on pelikuntoinen, niin hän ottanee Laichin paikan kakkosen sentterinä. Nelosketju on kyllä aika mielenkiintoinen yhdistelmä. Ilmeisimmin Boudreau yrittää herätellä Nylistä ja Clarkia tuota kautta, kun katsomokeikat eivät ilmeisesti pahemmin toimineet? Jos Feds pelaa, niin kuka tippuu ulos? Fehr, Clark vai Nylander? Pahasti veikkaan, että ensimmäinen vaihtoehto. Vogel vihjailee, että Theo jatkanee tolppien välissä.

Kausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, mutta Tarikin jutusta selviää, ettei Boudreau eikä joukkue ole tyytyväisiä tämän hetkiseen tasoonsa. Käytännössä kaikilla osa-alueilla on parantamisen varaa vielä reilusti.

Sitten vähän ikävämpiin uutisiin. Jos joku on tuolla DEL-ketjussa käynyt, niin siellä oli jo tästä asiasta puhettakin. Eli Capsien aikanaan varaaman germaaniveska Robert Müllerin syöpä on uusiutunut eikä parannuskeinoa ole. Müller on Saksan maajoukkueen monivuotinen konkari, joka jätti itsensä Caps-fanien mieliin jokunen vuosi sitten harkkaleirillä lähinnä upean neonkeltaisilla molloillaan. Huolimatta tappavasta syövästä Müller on treenannut tavoitteenaan pelata mahdollisimman kauan ennen kuin pakollinen lähtö tulee. Viime viikolla kaveri sitten palasi kakkosveskana otteluun ja sunnuntain pelissä hän pääsi pelaamaan vajaat kymmenkunta minuuttia. Müllerin tilanteesta kannattaa lukea IIHF:n sivujen hieno juttu ja tuota paluuottelun tunnelmia voi katsella tästä Utube-linkistä. Vaikkei Müller ikinä pelannutkaan Caps-paidassa, niin hänen otteitaan on tullut seurattua (etenkin maajoukkueessa) jonkin verran ihan mielenkiinnosta. Toivottavasti kaveri saa pelata vielä reilusti otteluita ja muutenkin nauttia jäljellä olevasta elämästään.
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
Ducks-pelin kokoonpanoja odotellessa kannattaa tsekata McKenzien juttu Chicagon tilanteesta. McKenzietä kait pidetään yleensä aika luotettavana tahona, joten ilmeisimmin Makfilla ja Tallonilla todellakin olisi sitten Nylis-kauppa käytännössä valmiina. Valitettavasti vaan jälkimmäinen GM ei saa tehtyä tarvittavaa tilaa Nyliksen palkalle.

http://www.tsn.ca/blogs/bob_mckenzie/?id=256484
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hyvää näyttöikkunaa tarjotaan tässä pelissä, ja Nylander kiittää, pari syöttöä jo tähän mennessä. Jopa Bradley ja Steckel dominoivat Ducksien alakertaa, Ankat täysin jyrän alla. Alex jatkaa nyt uskomattomassa pistetahdissa, jo 1+3.

Ylivoimakin on toiminut tänään, kolme maalia viidestä tullut Ducksien istuessa (hiitelän?) boksissa.
 

Ferris

Jäsen
Hyvää näyttöikkunaa tarjotaan tässä pelissä, ja Nylander kiittää, pari syöttöä jo tähän mennessä. Jopa Bradley ja Steckel dominoivat Ducksien alakertaa, Ankat täysin jyrän alla. Alex jatkaa nyt uskomattomassa pistetahdissa, jo 1+3.

Ainut negatiivinen asia tässä pelissä on se, että Green ei ole pelannut vaihtoakaan Prongerin ekan erän taklauksen jälkeen. Olisi saanut poika pitää päätään vähän ylhäällä, toivottavasti ei olkapää (oma arvaus, ei tieto) mennyt pahasti. Voi olla, että Feds joutuu tekemään paluun huomiseen peliin ja suoraan pakin paikalle...

Tosi hienoa peliä on Caps pelannut tähän asti, ylivoimaisesti parasta mitä olen tällä kaudella nähnyt.

Brash vois ottelun loppupuolella niistää Montadorin kyllä kunnolla. Raukka tökki mailalla Ovieta kulkusille eikä tuomarit tietenkään huomanneet mitään, vaikka muuten ovat kohtuutarkasti vihellelleet mailavirheitä pois.

Nimimerkki Marshall heitti HF:llä hyvän vinkin Boudreaulle vikaan erään:

Double-shift Brashear, Bradley, and Erskine in the third.

Edit #666:

Toki Greenin tilalle Fedsin sijasta varmaankin ensisijaisesti ajetaan Morrisonnia, joka on ymmärtääkseni lähellä pelikuntoa myös. Toki hän ei kiekollisen pakin puutetta korvaa mitenkään. Leppääkään ei farmista ehditä kutsua eikä itse asiassa edes taideta voida kutsua ellei jotakuta laitettaisi LTIR-listalle. Rosterissa nimittäin on jo täydet 23 peluria.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jaahas, tuollaista tilannetta en nähnytkään, peli pyöri vain taustalla kun auttelin muksuja aamupuuhissaan...täytyy muuten mainita että meidän 5-v poika meinaa vielä tässä vaiheessa pitää eniten Penguinseistä, mutta gloryhunttaa onneksi "pääkaupunkilaisia". Täytyy ostaa pojalle Brashearin paita, katsotaan muuttuuko painopiste Washingtonin suuntaan.

*****

Arvokas päänahka oli, henkisesti. Tällä hetkellä vain Detroitilla, San Josella ja Bostonilla on vähemmän tappioita varsinaisella peliajalla ja ottelumäärät huomioon ottaen jopa konferenssin johto on tälläkin hetkellä täysin ulottuvilla. Älytön loukkaantumissuma nimenomaan tähtipelaajien suhteen ei näy missään koska Ovechkin ja Bäckström ovat nostaneet tasoaan sitä mukaa mitä enemmän vastuuta tulee. Pää täytyy kuitenkin pitää kylmänä ja jatkaa nöyrää työtä toisten yli marssimisessa. Go Caps!!!
 

Cube

Jäsen
Ovechkin mukavassa syysvireessä nyt: 5. 6+8=14

Kuitenkin erityisen mukavaa on, että Semin ja AO ovat tällä hetkellä liigan 1. ja 2. mitä tulee tasakentällisin tehtyihin pisteisiin (AO:n kanssa pari jätkää tasapisteissä, mutta enemmän pelejä pelanneina). Kuten todettua, tykkään tästä tilastosta ja se lämmittää, että ylivoimamaalien luvattuna aikana kaverit hakkaavat yli ppg-tahdilla myös tasakentin. Tosin olisi mukavaa myös saada yv toimimaan kunnolla. Viime yönä näytti sekin jo lupaavammalta, ainakin tilastojen valossa (3/7).

Myös +/- tilastossa Ovechkin ja Semin miehittävät kärkisijat, selvällä erolla seuraaviin.
 
Viimeksi muokattu:

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Kyllä ei ole nyt ollenkaan onnea capseillä.

Millainen on Seminin ja Greenin tilanne? pystyykö kingsejä vastaan pelaamaan?
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Mike Green on Tarikin mukaan edelleen käsi kantositeessä. Murtunut olkapää ei kuulemma ole, eikä pois paikoiltaan. Huilannee tämän yön pelin.

Itse en taida huilata vaan yritän aamulla nousta 5:25 pelin ääreen. Kyllä me yhden Kingsin hoidamme vaikka pienemmälläkin porukalla.

Kings on tosin ollut alkukauden positiivisia yllättäjiä etenkin erikoistilanteissa. Kiinnostaa nähdä esim. Drew Doughtyn otteita. Mites muut, meinaatteko nousta?

Johnson palannee maaliin.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Mites muut, meinaatteko nousta?
Kello 06:30 liityn joukkoon tummaan, eli hiukan jälkijunissa.

Itse nimenomaan haluan nähdä miten hyvä Doughty nyt sitten oikein on. Paljon on hehkutettu häntä.
Ja tietysti Ovie&Bäcks-tandem on pakko katsastaa.
 

Ferris

Jäsen
Mites muut, meinaatteko nousta?

Totta helvetissä pitää nousta, kun kerrankin saa nauttia kiekosta kohtuullisen inhimilliseen aikaan. Pitäiskö kehitellä joku chattikanava, jossa vois samalla vaihtaa kommentteja pelin tiimellyksessä? Itse noiden perustamisista sun muista tiedä mitään, mutta jos jollakin on taitoa, tietoa tai ideaa miten tuon vois toteuttaa, niin tänne vaan faktaa. Jos ei muuta, niin mennään vaikka Jatkiksen mirkkiin jauhamaan pelistä?
 

Ferris

Jäsen
Tarik raportoi, että Green, Feds ja Semin odotetusti ulkona yön pelistä. Morrisonn puolestaan palaa ja ottaa Greenin paikan Schultzin rinnalla. Hyökkäysketjut pysyvät samoina kuin viime yön pelissä ja Johnson on maalissa kuten Awe jo mainitsikin.

Peli Kingsejä vastaan merkitsee Boudreaulle paluuta entisen työnantajan tonteille. Kingshän antoi hälle kenkää AHL-Monarchsien valmentajan pallilta, vaikka voittorekordi oli muistaakseni reilusti yli .500. Joukkue menestyi runkosarjassa aina loistavasti, mutta lensi pihalle ekalla pudotuspelikiepillä. Tämä ei riittänyt Kings-johdolle, joten kengän kuva tuli persauksiin 2005. Siitä Boudreau sitten siirtyi Hearsheyn valkuksi ja loppu onkin kaikkien tiedossa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kokeillaanpa tällaista:

http://webirk.dy.fi on osoite, ja näin se toimii:

Nimimerkki-kohtaan oma_nimi (ei välilyöntejä).

Valitse Palvelin-kohtaan irc.quakenet.org (sen voi joko kirjoittaa tai valita klikkaamalla Palvelin-linkkiä).

Portti 6667 (on valmiina)

Kanava-kohtaan tulee laittaa #capsfinland jotta löydät oikealle kanavalle.

Sitten Capseilemään. Tarkistakaa vaan että nuo alun asetukset ovat niin kuin sanoin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Hyvin näyttäisi irkki toimivan, kovin vaan hiljaista on. :)

Perustaja itse pullahti ulos mutta nyt takaisin siellä. Siirsin samalla adthe-streamin pienempään rinnakkaisikkunaan...näkee molemmat :)
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Itse nimenomaan haluan nähdä miten hyvä Doughty nyt sitten oikein on. Paljon on hehkutettu häntä.
Ja tietysti Ovie&Bäcks-tandem on pakko katsastaa.
En tiedä kuinka paljon ehdit pelistä näkemään, mutta mitäs mieltä olit Doughtysta? Itse missasin ensimmäisen erän, mutta sen mitä näin niin ei ollut ihan parasta Drewta, mutta hyvä peli kuitenkin. On se vaan ihan käsittämättömän hyvä pakki, tulee aikamoinen kurko vielä kun on sitä pitkälti jo nyt.

Mitä Capsiin tulee niin toinen peli mitä heiltä näin tällä kaudella. Ei ollut hyökkääminen sellaista näytöstä mitä Devilsiä vastaan oli. Suurelta tämä osin johtuu Kingsin puolustuksesta, mutta näytti vähän olevan ehkä Capseilla väsynyt meininki, ehkä eilinen painoi jaloissa. Oviekaan ei päässyt ihan vapaasti mellastamaan, toki muutama trademark-vetolaukaus sieltä lähti, mutta suoraan Ersbergin syliin. Ja parhaansa mukaan Ovechkin koitti porukkaa seinälle heitellä, mutta ei vaan tänään natsannut. En sitten tiedä vaikuttaako Seminin poissaolo niin paljon, mutta ei saanut tämä ykkösketju sellaisia syöttöketjuja aikaiseksi mitä olisin odottanut. Maalissa Johnson oli hyvä, vaikka O´Sullivanin maali menikin vähän helposti puikoista.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Veikkaan että meni ykkösketjullakin eniten väsyn piikkiin. Tuskaa meinasi välillä laukaustenkin saaminen olla.

Kingseiltä jäivät mieleen Quinceyn hyvät nousut - lähes greenmäisellä tasolla.

Nukuin ensimmäisen erän joten pelin seuraaminen oli aika amatöörimäistä. Capsfinland-chat tökki myös, ainakin meikäläisellä, mutta täytyy yrittää vielä uudestaan!
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Aika väsynyttä oli tosiaan. Ei voi sen piikkiin laittaa että Semin oli poissa, koska peli on sujunut ilman häntäkin loistavasti. Ei muutakun tulevaa Sharks-peliä seuraamaan ja tuonne IRC-kanavalle mehustelemaan. Kannattaa kokeilla sinne pääsyä erillisellä clientillä, toimii huomattavasti paremmin. Esim. mIRC toimii loistavasti, eikä loppujen lopuksi ole edes vaikea käyttää.
 

Ferris

Jäsen
Veikkaan että meni ykkösketjullakin eniten väsyn piikkiin. Tuskaa meinasi välillä laukaustenkin saaminen olla.

Kingseiltä jäivät mieleen Quinceyn hyvät nousut - lähes greenmäisellä tasolla.

Nukuin ensimmäisen erän joten pelin seuraaminen oli aika amatöörimäistä. Capsfinland-chat tökki myös, ainakin meikäläisellä, mutta täytyy yrittää vielä uudestaan!

Greenistä tulikin mieleen, että Capsien onneksi olkapään kuvauksista ei löytynyt mitään vakavaa vammaa. Tarik raportoi Greenin olleen pelin jälkeen jo ilman kantosidettä kädessään, joten tämä toivottavasti on positiivinen merkki. Makfi kertoi, että Greenin tilanne on tämä peruscapslaisuus eli "day-to-day".

Chatti tais toimia kaikilla muilla loistavasti paitsi itse isännällä! :D
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Näyttää menevän nämä vieraskiertueet Capsin osalta samoin kuin Detroitillakin, väsyneenä Sharksin ruuaksi. Koskahan otteluohjelma olisi sellainen, että Särjet joutuisi itse väsyneenä jonkun hampaisiin? Kaippa se tuosta vielä kauden mittaan tasoittuu. Noh, ehkä lepopäivä tekee ihmeitä ja Särjet kaatuu, tilastotappio pitää toki ottaa Los Angelesin kaltaisia joukkueita vastaan, jotka eivät sytytä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös