Mainos

ÄTPPOMK Online 24h – raportoi tänne tönimisistä!

  • 334 073
  • 2 492

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Lyhyt johdatus ÄTPPOMK:n perustuksiin

Ruotsissa rauhallista. Ei minkäänlaista tönimistä. Ainoastaan laivan baaritiskillä yritti joku lippispäinen ruotsalainen etuilla tuhoisin seurauksin. Ei niistä sen enempää.

Klubimme alkaa olla nyt siinä tilanteessa, että ensimmäiset eroajat ja epäuskoiset ovat ilmestyneet esille. Tämä on hyvä asia, sillä aiheetta mukaan liittyneet voivat nyt lähteä.

Se, joka epäili jopa minun tönineen Penttiä, on uskomattoman pielessä. Sanonta "On jätkällä otsaa - ja takatukkaa" on Penttimäisyyden ylistämistä.

Mistä tässä ÄTPPOMK:ssa olikaan kysymys? Perustettiinko se Pentin HANKINTOJA kehumaan ja tukemaan? Ei. Vaan PENTTIÄ ITSEÄÄN. Eli elämäntapaa nimeltä penttismi. En ole huomannut The Pentin toiminnan viime aikoina olleen mitenkään ristiriidassa pentteilyn kanssa. Mies on legenda ja tekee kaiken kybällä. Myös...tai katsokaa itse. Lainaan klubin perustamisviestiäni tässä yhteydessä:

Ote Klubin avausviestistä
-----------------
Klubin tarkoitus on Pentti "Hillokuningas" "Vittu sä koulutat niitä" Matikaisen kaikkinainen kunnioittaminen ja suojeleminen. Klubin jäsenet sitoutuvat puolustamaan The Penttiä keinolla millä hyvänsä, mikäli joku tai jokin tätä purkkaa jauhavaa takatukkaamme tönii. Fyysisesti tai henkisesti.

Pentti on jättänyt lähtemättömän jälkensä suomalaiseen ja hifkiläiseen kiekkokulttuuriin. Ilman Penttiä kukaan ei puhuisi "roolipelaamisesta", "omasta pelistä" jne. Ilman Penttiä olisi kiekkoelämä tylsää ja särmätöntä. Mies on legenda. Hän tekee kaiken 110% intensiteetillä. Myös mokaamisen, mikä nähtiin kuluneella kaudella. Kunnioitettava piirre.

--------------------

Nonni! Huomasiko kukaan mitä siellä OIKEASTI sanottiin? Onko Haakanan hylkääminen ("meillä ei ole käyttöä sen tyyppiselle kaverille") ja Hyvösen tapauksessa norsumaisen sinnikäs kiinnipitäminen alihinnasta pentteilyä, oman tien kulkemista? Onko?

Menkää itseenne ja hävetkää, jos luulitte, että ÄTPPOMK on särmätön ja kaikesta samaa mieltä oleva veljeskunta! ÄTPPOMK:n toimintaan kuuluu olennaisena osana särmikkyys ja asenne. Esikuvansa mukaan. Eihän Penttikään ole olemassa muita miellyttääkseen. Päinvastoin. Jos Pentti olisi noukkinut Haakanan ja Hyvösen purematta, olisi hän ollut faneja ja muita kohtaan....helppo ja mukava. Kuulostaako Pentiltä vai Hannes Kapaselta? Niinpä!

Kuten sanottu. Itse valinnoista voidaan olla eri mieltä -minunkin HIFKiini olisivat mahtuneet sekä Haakana että Hyvönen- mutta Pentin jääräpäistä, suorastaan megalomaanisen pöyhkeää asennetta ei oikein voi kuin kunnioittaa. Mykistävää pentteilyä koko tapahtuma(t). Kuka muu kuin Pentti voisi sanoa Teemu Selänteellekin: "me ei tässä tilanteessa nähdä sulle roolia meidän joukkueessa". Ehkä Jortikka? Mutta siinä nämä norsut sitten ovatkin.

Pentti on pyhä asia. Pentin valinnat eivät ole.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oujee JHag!

Luin edellisen seisaallaan, käsi lipassa ja melkei rupesin spiidaamaan! Olen mukana;)

ps rouva vaan ihmetteli, että 'vittu toi jätkä on LOPPU!':D ja
pikkutenava rupes nauramaan.

edit: eli silloin kun viesti luetaan, se todella LUETAAN!
 

Kurgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K. -guardian of ätppomk-
Vahtaan aina haukansilmin, ja mikäli edes epäilen kenen tahansa ajatuksissaankaan edes hetken tönäisseen Penttiä, puutun asiaan mitä suurimmalla röyhkeydellä! Tämä toiminta johtaa väistämättä siihen, että "rapatessa roiskuu". Mikäli joskus tekisin tunnekuohussa erehdyksen, mitä en tietenkään tunnusta, en valitettavasti - korjaan, -tietenkään- , pahoittele tapahtunutta, sillä se ei ole esikuvani hengen mukaista, kuten ei mahdollisten virheidenkään myöntäminen, mitä me kumpikaan emme luonnollisesti tee.

Tämä siis kannanottona kannanottoon kannanotostani.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Kurgan
Vahtaan aina haukansilmin, ja mikäli edes epäilen kenen tahansa ajatuksissaankaan edes hetken tönäisseen Penttiä, puutun asiaan mitä suurimmalla röyhkeydellä! Tämä toiminta johtaa väistämättä siihen, että "rapatessa roiskuu". Mikäli joskus tekisin tunnekuohussa erehdyksen, mitä en tietenkään tunnusta, en valitettavasti - korjaan, -tietenkään- , pahoittele tapahtunutta, sillä se ei ole esikuvani hengen mukaista, kuten ei mahdollisten virheidenkään myöntäminen, mitä me kumpikaan emme luonnollisesti tee.

Tämä siis kannanottona kannanottoon kannanotostani.

Tämä on totta. Tässä hommassa, pentteilyssä ja sen tukemisessa, roiskuu koko ajan. Ja mokaillaan koko ajan. Ja mitään ei, vittu, pyydellä anteeksi, vaan lähdetään uutta suuntaa kohti norsun voimilla ja lepakon tarkkaavaisuudella. Siinä voi jotain jäädä jalkoihinkin, mutta ei voi mitään
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esimerkki penttismistä

Eräs frendini, innokas naistenmies, on minusta hyvä esimerkki pentteilijästä. Hepulla on taipumus iskeä aina ryhmän rumin daami ja kun asiaa aamulla miehissä ihmetellään, on hänen vastaus seuralaisista aina jompi kumpi

a) jonkunhan niitäkin pitää laittaa! tai
b) mitä sitten, lopputulos on kuitenkin aina sama, limppu lähtee ja ukko tärähtää!

Taidanpa kilauttaa kaverille, että laittaa hakemuksen Klubiin vetämään!:p


ps Helsingin länsiosassa natokiikarilla tsekattuna kaikki ok.
 

Iceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viestin lähetti vlad


Ja, ensimmäinen laivalastillinen aaseja on jo laivattu Suomeen ÄTPPOMK'n käyttöön.


<provo>
Hyvä Prinssi Vlad! Vaikka ihailenkin suuresti saavutuksiasi historiassa, ihmettelen kovin tuota aasien laivausta Suomeen. Käsittääkseni IFK :lla on jo vakiintunut kannattajakunta?

Muutenkin tämä pentteilyn puolustusketju on ehkä turhin miesmuistiin (varsin epämääräinen käsite) , ottaen huomioon että suurin osa tämä seurueen jäsenistä oli laittamassa Mr. Purkkaa pikaisesti teilattavien listalle viime syksynä kun pelit/hankinnat eivät ihan osuneet kohdalleen.

Jos pentteys on itseisarvo, niin täällä on lukuisa määrä ihmisiä joiden mielestä huono neuvottelutaito, huono tiedottaminen ja huonot käytöstavat ovat avaimia menestykseen.

Mitä tätä ketjua on tullut luettua, niin vaikuttaa että kaikinpuolin typerä käyttäytyminen = pentteilyä ja siis kannatettavaa?

Voi ei, taidan saada hevosen/aasinpäitä vuoteeseeni. Nyt pelottaa.

No toisaalta, keskustelua ei synny ilman selkeitä mielipiteitä. Sinänsä tämä ketju ajaa asiaansa mutta enpä usko että kaikki IFK fanit seisovat yhtenä ihailevana rintamana Pentin takana, kaikkien näiden päätösten jälkeen.
< ja tähän virtuaalinen hymiömäärä, jonka jokainen lukija voi sijoittaa tarvitsemaansa paikkaan>

</provo>

Ja sitten loppuun: pahoittelut että sekaannuin ketjuunne...
epäilen, että tähän tarvitsee palata myöhemmin.....

Edit: typo
 

Kurgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K. -guardian of ätppomk-
*poistaa Icemanin kaikista tulevista Bacardilaseista alkoholin*

*Tönäisee Janeckya:* TÖMPS! *toisen kerran:* TÖMPS! :D

Hyvä, Ice, siinähän oli jopa kokonaisia lauseita!

Uskaliasta tulla tänne huutelemaan, mutta niccini sanoin: "I've got something to say, it's better to burn out, than to fade away...!"

Ja muuten, toikkaroinin ja huonon käytöksen kriteereillä taidat itsekin olla silloin tällöin aika pentteilijä. Mikäli kriteereissä olisi vihjailemasi "aasimaisuus", täyttänet kriteerit edelleen. Tiedät sen itsekin. :p

EDIT: Korjaan hieman vasenta suojustani Icemanin mahdollisille maanantaina tuleville puukoniskuille mainitsemalla, että kyllä, minäkin toikkaroin, sekä sammakoitakin pääsee silloin tällöin lentelemään. Siksihän juuri olenkin niin fanaattinen pentteilijä.

Oikaisen hieman myös panssarini oikeaa kylkeä myöntämällä, että viime kaudella olin välillä aivan raivona hankintoihin ja niiden tekemättä jättämiseen, puhuin tunnekuohuissani jopa salaliittoteoriasta (epäilen sitä hieman edelleen), mutta tässä onkin kysymys sen tavan arvostamisesta ja muiden noteeraamatta jättämisestä omissa päätösisään. Eli Penan itsensä, ei hänen valintojensa kunnioittaminen.

Nyt on suojuksia korjailtu, vain selkä on jäänyt suojaamatta, mutta eihän sinne nyt kukaan lyö...
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Iceman: Eivät läheskään kaikki HIFK-fanit kannatta Penttiä, penttismiä ja/tai ÄTPPOMK:ta. Klubiin kuuluu alta 200 tyyppiä, joista lonkalta heitettynä noin 40 kpl muiden seurojen faneja. Joukossa myös jokerifaneja. Don´t worry. Edelleenkin maailmassa on enemmän Pentin vastustajia kuin penttimäisen toikkaroinnin, suomalaisen lad-kulttuurin, kannattajia. Ugh! Siksi meitä tarvitaankin:D
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Terveiset Kuopiosta rakkaat ÄTPPOMK:laiset. Kuopio oli hyvin rauhallinen Pentin tönimisen suhteen. Meno oli paikallisissa ravintoiloissa erittäin hyvää ja kello neljään asti tuli pidettyä Pentin eduista huolta. Ei minkäänlaista räjähdysaltista tilannetta, vaikkakin itse >< näin lähellä, ettei eräs takatukka saanut kyytiä, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä Pentin suhteen.

Ja kuten huomasitte, tuliaisia pitää tuoda. Nyt Kuopion torilta, kalakukkojen tuoksun seasta löytyi Eetu Qvist (Twist olisi parempi). Ja ihan muistutukseksi, en ole oikeasti Pentti. Jhag=Pentti. ;)
 

Iceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Täytyypä sanoa ettei provoamiseni osunnut ja uponnut ollenkaan, odottelin että minut teilataan 1000 - 0 kun vielä teidän 24h -ketjuunne puutuin.

Taitaa Pentin puolustajilta loppua usko asiaansa *push*? :D

Jos ajatellaan (voi ei, Sakke Pietilä tarttuu kieleeni....) pentteyden puolustamista tuosta JHagin mainitsemasta kulttuurisesta näkökulmasta, veljeskuntanne työ on ehdottoman arvokasta.

Väistämättä tuleekin mieleen onko kaikki kulttuuri puolustamisen arvoista? Historia on osoittanut että vanhan kulttuurin annetaan kuolla kun tilalle saadaan jotain kehittyneempää. Ehkäpä pentteys tulevaisuudessa tarkoittaa jotain aivain toista kokonaisuutta....

Kunniamaininta täytyy kuitenkin antaa ÄTPPOMK:laisille uskollisuudesta Penttiä ja pentteyttä kohtaan, ottaen huomioon pentteyden statuksen tällä hetkellä.

Jälkisanat: täytyisi oikeastaan käydä tunnustamassa "Oletko kännissä JA :ssa?" -ketjussa, sillä kritiikki pentteyttä kohtaan syntyi firman bileiden "puoliajalla"

Kurgan olisi tosiaan saanut eilen poistaa bacardit laseista.... :o
mutta Janeckyä ei käydä tönimään, se on mun kaveri! :D

Edit: typo
 

TTTTT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Iceman kirjoitti:

"Väistämättä tuleekin mieleen onko kaikki kulttuuri puolustamisen arvoista? Historia on osoittanut että vanhan kulttuurin annetaan kuolla kun tilalle saadaan jotain kehittyneempää. Ehkäpä pentteys tulevaisuudessa tarkoittaa jotain aivain toista kokonaisuutta.... "

Mitä The Pentti tekeekin sen Hän tekee tyylillä. Turha siinä on erilaisia arvoja kannattavan tulla arvostelemaan. Nimenomaan ÄTPPOMK kannattaa mielestäni suvaitsevaisuuden suurimpia periaatteita räjähdysherkän agressiivisella tavallaan.

Penttiys on elämäntapa, rohkea oman tien kulkeminen pää pystyssä karavaanin vieressä räkyttävistä rakeista huolimatta. Mitenkähän talvisodassakin olisi käynyt ilman penttimäistä varustelua ja uhmakasta suomalaista MIESTÄ? Taitaisi uusi parempi kulttuuri tullut silloinkin Suomeen. *Kylkimoukku ja KOPS*
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
La Pentti

Tänään Jarkko Nieminen aloittaa taipaleensa French Open-turnauksessa. Vastustajaksi arvottiin Ecuadorin Nicolas La Pentti. Onkohan Ecuadorin pojalla takatukka ja asenne kunnossa. Täytyy aloittaa tarkkailu.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: La Pentti

Viestin lähetti Johannes
Tänään Jarkko Nieminen aloittaa taipaleensa French Open-turnauksessa. Vastustajaksi arvottiin Ecuadorin Nicolas La Pentti. Onkohan Ecuadorin pojalla takatukka ja asenne kunnossa. Täytyy aloittaa tarkkailu.

Hepussa on ÄTPPOMK-ainesta, mikäli hän:

- kinaa jokaisesta omasta lyönnistä, että SISÄLLÄ! ja jokaisesta Jarkon, että ULKONA!
- syöttää aina vain kohti vastustajaa
- Jarkon noustessa verkolle, yrittää ainoastaan osua häneen
- myöhästyy pelistä (psyykkausmielessä)
- mikäli tappio alkaa häämöttää, on loukkaavinaan nilkkansa ja lehdistötilaisuudessa vakuuttaa, että muuten olisi voittanut kyllä
- nimittelee tuomaria loukkaavin sanakääntein
- juo taukojuomana pokkana bisseä
- huolii vain korkeintaan puolet pallopoikien tarjoamista palloista

Jää nähtäväksi onko La Pentissä The Pentti -ainesta?
 

JanJ

Jäsen
On se Pentti monitoimimies.
Sillanrakennuskin onnistuu.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Viestin lähetti JanJ
On se Pentti monitoimimies.
Sillanrakennuskin onnistuu.

On se!

Vaikka jotenkin tutulta toi kuullostaa: "Mistään ei löydy tietoa...ei ole sopimuksia...ihmetteli päällikkö Pentti Matikainen", en osaa kyllä nyt yhdistää ;)
 

Mevatron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HC Slavia Praha
Tönimistäkö?

Minusta tuntuu, että Ranskassa tapahtuu par'aikaa "Pentin tönimiseksi" mahdollisesti laskettavaa aktiviteettia.

Turkulainen (tai jostain sieltä päin oleva) tennisurho Jarkko Nieminen on nimittäin tätä kirjoittaessani voittanut kaksi erää Nicolas LaPENTTIÄ vastaan. Jarkko! Lopeta se töniminen tähän paikkaan ja anna LaPENTIN voittaa!
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Katselin Huuto.netissä myytäviä lätkäkortteja ja siellä pisti silmään Föönin kortti Del-liigasta 96-97.Lähtöhintä 0.00 eikä yhtään korotusta.Laitetaanko varoitus Huutonetille?
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti mixu
Katselin Huuto.netissä myytäviä lätkäkortteja ja siellä pisti silmään Föönin kortti Del-liigasta 96-97.Lähtöhintä 0.00 eikä yhtään korotusta.Laitetaanko varoitus Huutonetille?

Ei. mielestäni oikeampi tapa on tarjota esim kaksio Ullanlinnasta. Hoida rahastosta tuollainen pikkuseikka.:cool: . Rohkenen ohjeistaa rivijäsenenäkin, sillä meillä ei kai johtokuntaa vaivata tällaisilla 'Lounasseteli'-ostoksilla? Tee, mitä jäsenen pitää tehdä!
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Re: Re: Tönimistäkö?

Kyllä se on niin päin, että tämä LaPentti tässä tönii The Penttiä uskaltamalla käyttää lähes samaa nimeä. Jarkko taas koulutti tätä Pentin nimen häpäisijää, josta pisteet ja jatkopaikka hänelle. [/B]


Juuri näin. Hyvä Jarkko, vittu sä koulutit sitä.

Ja sinä etelä-amerikan tennispelaaja, älä käytä turhaan Pentin nimeä. (Shall not use Pentti´s, your lord´s, name)
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Viestin lähetti mixu
Katselin Huuto.netissä myytäviä lätkäkortteja ja siellä pisti silmään Föönin kortti Del-liigasta 96-97.Lähtöhintä 0.00 eikä yhtään korotusta.Laitetaanko varoitus Huutonetille?

Juu kassasta vaan rahat. Jhag tai Brewer antaa sulle maksuliikenneavaimet, joten osta ne kaikki pois.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Vaikka en klubiin kuulukaan niin tällaisen ,hälyyttävän?, uutisen löysin uusimmasta NYT:stä.

"Kun olin nuori, halusin takatukan, lyhyen sivuilta, suoran päältä ja pitkän ja kiharan takaa. Halusin sitä todella mutta äitini ei antanut."

David Beckham , Marie Claire-lehti kesäkuu 2002.

Siis voidaanko tulkita että Becksin äiti on aiheuttanut Beckhamin taitojen kehittymisen kun ei antanut poikansa pitää takatukkaa joka todistettavasti heikentää suorituskykyä ym.

Vaiko voidaanko Becksiä pitää "piilopenttinä" joka vain odottaa sitä että joku muukin uskaltaisi astua ulos kaapista.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No, David Seaman kantaa komeasti Pentti-lippua Englannin joukkueessa.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Pentti- mannekiini

Kun näistä jalkkispallo pelaajista nyt puhutaan, niin ainoa todellinen ehdokas näissä world cupeissa (mm-kisoissa) Pentti-maailmalla palkinnon pokkaajaksi on saksalainen.

Mies joka otti Pentti-lookin käyttöön jo 80-luvulla (ilmeisesti nähnyt jossain lätkäpelissä Penan)
ja edusti Penaa mallikkaasti 90-luvun italiassa tekemällä maaleja (ja sylkemällä vastustajia, vai olikse toiste päin).
Kyseinen kaveri on tällä hetkelläkin samanlaisessa tehtävässä ja saanut samanlaista kannatusta maansa faneilta kisoihin lähdettäessä, kuin Pena esim. HH kohdalla ja monen muunkin jutun yhteydessä. Mutta mies on sitkeä sekä penttimäinen ja brändiä on vaikka muille jakaa..

Vastauksen taitaa tässä vaiheessa tietää kaikki eli kyseessä on: Rudi Völler. Viikset löytyy, takatukka kohdallaan, molemmilla sitä paitsi samanväriset hiukset.
Rudi korvaa koffinsa vaikka warstenerilla ja kabanossin braatwurstilla.
Näilläkin perusteilla jo kaikkien ÄTPPOMK jäsenien pitäisi kannattaa saksaa... tai no ainakin Rudia.
 

jpp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Eikä Völler tarvitse edes geeliä, kun pyytää Frank Rijkardin juoksemaan ohi ja sylkäisemään silloin tällöin. Siinäkin tilanteessa Penttimäisen coolia toimintaa ilman turhaa meuhkaamista.

Huomenna täytyy olla tarkkana, etteivät uudet omastamielestäänaikuiset ylioppilaat alkoholin tuoman liian itseluottamuksen puuskassa yritä töniä Penttiä. Itse ajattelin käydä ehdottamassa rehtorille ennen serkkuni lakitusta, että tälle tulisi antaa stipendi upeasta aaltoilevasta takatukasta, jota lakki vielä korostaa.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pentteilyä!

Kunnon Pentteilyä tavattu yo-juhlahulinoissa. Vanhin kundini sai lakin ja minä tietysti kouluun katsomaan. Rehtori piti puheitaan ja tuli stipendien aika. Jonkin niistä sai nuori nainen nimeltään (ja nyt se tulee):) MERCEDES PENTTI. Liekö Lemminkäis-sukua, mutta on aikanaan äipällä ja isukilla ollut mielikuvitusta. Millähän bilikalla iskä vetää?

Samassa tilaisuudessa Remun tytärkin niiasi lakin. Remu, oman tapansa mukaan, ei tukkoiseen voikkasaliin ahtautunut, vaan steppasi ulkopuolella. Päässään pitsalautasen kokoiset paksusankaiset aurinkolasit. Sellaiset, jota ameriikan vanhat naisturistit käyttää. Nahkastiflat jalassa, mutta lämmin kun oli, sukat Remu oli jättänyt himaan.:p
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös